Näytetään tekstit, joissa on tunniste dildo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dildo. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. kesäkuuta 2013

Saisiko A -oikeudet?

Rosa Meriläinen kirjoitti siitä miten naisia voi alistaa pelkällä katseella. "Useimmiten arvioinnin kohteeksi joutuvat nuoret kaunottaret. Edes sinkkubaarissa se ei olisi onnistunut flirttiyritys, vaan moukkamaista käytöstä. Kokoustilanteissa, toimistoissa, lounaspalavereissa - se on yksiselitteisen halveeraavaa. Naisen ulkonäön mittailu ei kuulu tilanteisiin, joissa tasaveroiset ammatti-ihmiset kohtaavat. Se on tekniikka, jolla nainen saadaan kiusaantumaan. Se on menetelmä, jolla nainen tehdään tietoiseksi omasta normista poikkeavasta sukupuolestaan. Se on keino, jolla naisesta tehdään objekti ja esine."

Tässä kohden kysymys on tietysti siitä missä menee flirtin ja seksuaalisen häirinnän välinen raja. Ja tätä rajaa ei ole helppoa vetää. Esimerkiksi itse olen ollut varsin kiusaantunut naisten katseista. Ymmärrän miten se voi olla todella häiritsevää. Ero häirinnän ja flirtin kanssa on olemassa. Vaikka usein onkin hyvin erilaisia näkemyksiä siitä oliko jokin tilanne flirttiä vai ei. Mutta tässä tuijotuksessa kysymyksessä ei kuitenkaan ole "vähemmistösukupuoliasia". Kysymys on seksuaaliasiasta. Ja tämän toditaa juuri se, että katseen kohteeksi ei päädytä kiipijyyden vaan ulkonäön vuoksi. (Kuten Meriläinen omassa kolumnissaan tiedottaa.) Tilanne näissä kysymyksissä on kuitenkin hankala. Sillä vaikka seksualisointi on ahdistavaa, sen puute on myöskin ahdistavaa. Itseänikin loukkaa se, että näitä häiritseviä tilanteita on tullut vastaan niin vähän.

Vääristeleminen on helppoa.
Esim ; Viaton satufantasia on
helppoa muuttaa pervoksi.
Ja suoraan valehtelematta yhtään.

Seksuaalinen esineellistäminen luokittelee ja tätä kautta on ikävää kahta kautta. Ja tätä monimutkaisuutta voisi kuvastaa vertauksella. Olo voi olla vähän kuin trendihomolla joka nuorena joutuu väistelemään kiusaantuneena Rosa Meriläisen himokkaita katseita. Ja sitten se ihailu loppuu - vaikka tyylitaju kasvaakin samaa tahtia kuhin vatsa. Eikä ole miellyttävää sekään, kun ei imarrellu mieli niistä katseista joita ei edes ole! Ei ole ihmisen koskaan hyvä.

Tapahtuu yhtä niin katuu ja tapahtuu toisin niin katuu. Ulkopuolisen on vaikeaa toimia oikein. Jos mies flirttailee, hän katuu. Jos ei flirttaile, hän katuu myös. Samoin jos nainen on flirtin - tai ainakin liiallisen flirtin - kohteena hän kiusaantuu ja vaatii katumusta. Mutta jos ei saa yhtään flirttiä, se on loukkaavaa. Ja halutaan "muille flirttailijoille" asiaankuuluva rangaistus.

Ja kyllä. Miesten käytöksestä valittajat voivat olla joskus niitä jotka ovat "oppineet tavoille vasta kypsinä aikuisina". Eli he ovat nuorempana saaneet imartelevaa kohtelua ja sitten kun se loppuu, pahastutaan pinnallisuudesta. Omaa statusta muiden naisten silmissä voidaan korostaa (a) alleviivaamalla avioliittostatusta ja toisaalta (b) alleviivaamalla feministi -identiteettiään, joka antaa mielikuvia aktiivisesta älykkäästä ja itsenäisestä naisesta. Ja voipa joku tietysti korostaa omaa haluttavuuttaan oman miehensä silmissä vetoamalla mustasukkaisuuteen.

Tämä ei tietysti lopeta seksuaalisen häirinnän pahoja puolia. Ja tässä onkin itse asiassa se syvin ongelma. Asioihin ei näytetä suhtautuvan kohtuudella. Ne tahot jotka hyötyvät tästä ovat pikkusieluisuus ja röyhkeys. Pikkusieluiset voivat ottaa saamaansa mitä tahansa kohtelun esille ja saada tästä valtaa valittamalla, kun esimerkiksi johtajan viaton flirtti muutetaan seksuaaliseksi häirinnäksi. Ja toisaalta röyhkeä pomo voi olla ties miten rasvainen ja silti aina selittää että hänhän vain harjoitti viatonta flirttiä.

Tähän yleisenä nyrkkisääntönä pidetään feministien puolella reduktiota. Sen perusideana on se, että seksuaalinen häirintä redusoi kun taas flirtti ja erotiikka ottavat ihmisen kokonaisvaltaisesti. Tämä on pohjimmiltaan ajatustenlukukykyä vaativa erottelu, jossa on kuitenkin sen verran fiksu huomio että jos omissa asenteissa nainen on vaginankantoteline johon on kiinnittynyt loismaisella tavalla ns. "persoonallisuus" niin kannattaa miettiä onko toiminta kenties vain itsekästä paneskelunhalua. Mutta koska tämä vaatisi itsereflektiota johon ihmiset - olipa feministi tai sovinisti - eivät yleensä ole halukkaita. (Koska vain toisen analyysillä voi saada valtaa ja luvan raivota. Itsereflektiossa voisi joskus joutua häpeämään tai ainakin tunnustamaan olevansa kusipää eikä se joka on moraalisesti puhdas ja tätä kautta yliasemassa.)

"Panuhuoneessa" Höglundilta löytyy tähän erikoinen kannanotto. Hänen näkemyksestään saa sen huomion että feminismi toimii kenties naisiin, mutta miehiin se ei ainakaan toimi. "Jo pari vuotta sitten olen antanut tällaisille häiskille ohjeeksi seurata rohkeasti siittimensä ääntä ja tehdä ehdotuksia sellaisille tytöille, joiden kanssa on mukava olla ja joiden kanssa tekee mieli olla sukupuoliyhteydessä, vaikka näillä ei olisikaan samanlaisia harrastuksia eikä sitä kymppiriviä todistuksessa." ... "katkerat eukot tulevat tietysti tänne inttämään, että jo yläasteaikoina niitä kirjojen kanssa viihtyviä nörttejä muka kiinnostivat vain luokan kaunottaret. Ei pidä paikkaansa. Koska tällaisille pojille oli tolkutettu, että seksiä pitää harjoittaa vain rakkaudesta ja että rakkauteen tarvitaan mahdollisimman samanlainen ihminen, he koettivat saada huomiota niiltä kympin tytöiltä. Kympin tytöt elivät kuitenkin kaikki jo puoliksi koulumaailman ulkopuolella ja heillä oli yleensä jo kaksikymmentä täyttäneet poikakaverit. Niihin mukaviin ja nörttiäkin ihmisenä kohteleviin tuleviin hoitsuihin ei uskallettu ihastua eikä heille tehty ehdotuksia, vaikka kuinka olisi nörttipojankin mieleen, että tuollaisen kivan tytön kanssa olisi seksikin varmaan luontevaa eikä ollenkaan ahdistavaa. Kas, nörttihän olisi siinä seurannut sitä siittimensä ääntä, mutta juuri tätähän hän ei saanut tehdä, kun se olisi ollut niin kauheaa tyttöjen hyväksikäyttöä."

Tämä on ainakin rakentavampaa kuin kaiken miehen seksuaalisuuden demonisointi nykymallilla, jossa eivät hyödy ketkään muut kuin ne ihmiset joiden olisi kenties parasta mennä itseensä häpeämään eikä koskaan enää tulla ulos. Ja vaikka luulisi että tämä tilanne olisi vaikeinta "harmaan sävyn alueilla", niin tosiasiassa teema jossa tämä ongelma nousee kaikista vahviten esiin on pornografia. Sitä ei millään tavalla voi pitää kohteliaimpana seksuaalisuuden muotona.

Esimerkiksi Catherine MacKinnon on tuominnut pornografian luettelemalla siihen liittyviä piirteitä. Hän korostaa että pornografia redusoi ja väärin konstruoi naisen.; MacKinnonin mukaan pornofrafia tarkoittaa sitä että nainen esitetään kuvin, sanoin tai muutoin hänet tavalla jossa on mukana seuraavia piirteitä.
* Nainen on esitetty eihumanisoituna, eli hän on seksuaaliobjekti ja rinnastuu itsetyydytysvälineeksi.
* Naisia on esitetty seksiobjekteina jotka nauttivat nöyryytyksestä ja kivusta.
* Nainen esitetään kohteena joka nauttii raiskauksesta, insestistä tai muusta seksuaalisesta hyökkäyksestä.
* Naisia esitetään sidottuina, leikeltyinä tai pahoinpideltyinä, fyysisen väkivallan kohteina ja uhreina.
* Naisia esitetään asennoissa jotka korostavat alisteista asentoa. Palvelijana tai muuten nöyryytettynä ja päihitettynä.
* Nainen redusoidaan vaginaan, rintaan, takamukseen tai muihin ruumiinjäseniin ja nainen on vain näiden osien kantaja.
* Naiset penetreoidaan esineillä tai eläimien kautta.
* Naiset esitetään dehumanisoituina nöyryytetyinä, kidutettuina tai heidät on esitetty likaisina, verta vuotavina ja muutoin tilanteessa joka tekee näistä seksuaalisen.
* MacKinnon korostaa että jos mies, transseksuaali tai lapsi on naisen sijassa, se on myös pornografiaa. Nainen on siis perusyksikkö ja tämän korvaaminenkin muistuttaa jotenkin naisesta.

Ylläolevaa listaa katsoessa ei ole tietysti vaikeaa nähdä että pornografia on kamala asia. Sen ongelma vain on se, että jos katson pornosivutoja, on itse asiassa hyvin vaikeaa löytää MacKinnonin määritteet täyttävää pornoa. Porno on siis määritelty pahaksi joka eroaa voimakkaasti siitä mitä pornografian nimellä kulkeva "alakulttuuripiiri" toimii? Joko MacKinnonin kuvaus pornosta on oikea, jolloin se kuvaa varsin marginaalista ilmiötä. Tai sitten MacKinnonin kuvaus pornosta ei osu kohteeseensa. - Riippuen siitä otetaanko ilmiö joka yleensä käsitetään pornoksi ja haetaan tälle ilmiölle kuvaus jotta sitä voidaan ymmärtää. Tai sitten määritelmä otetaan perutaksi ja tästä lähdetään etsimään kohteita jotka osuvat siihen. - MacKinnonin kannalta ongelmallista on se, että hän väittää että pornografia konstruoi väärän kuvan naisista joten on luultavaa että hän on ottanut pornon tarkastelun ja ymmärtämisen kohteeksi tai hän ainakin käyttää määritelmäänsä kuin se olisi kuvaus yleisestä ilmiöstä.
1: Jos hän ottaisi asian muuten, MacKinnonin kuultaisiin kertovan siitä miten valtaosa pornosta on erotiikkaa joka ei täytäkään hänen määritteitään. Tätä emme häneltä kuule, vaan vaatimusta sensuuriin, joten on käytännössä selvää että mistä tässä on kykymys ; Ensin määritellään kohde ja sitten kritiikin kohteelle tehdään väkivaltaa laittamalla se luokitteluvankilaan jossa tätä olkiukotetaan. Eli tässä väärinkonstruoidaan pornografia ja tätä kautta leimataan ja tehdään väkivaltaa niille ihmisille jotka sitä ei MacKinnonin pornografiamääritelmää täyttävää pornoa seuraavat pornonkatsojaenemmistöt katsovat. MacKinnon tuomitsee siis itsensä omilla kriteereillään. En väsy koskaan tämänlaisille ihmisille nauramiseen.
2: Tosin tässä pahuusasiassa on tietysti poikkeuksena porno jossa kuvataan naisten itsetyydytystä. Se, että nainen käyttää dildoa ei nähdäkseni ole kovin vakavaa dehumanisointia. Ellei sitten ole liikkeellä asenteellisesti tavalla jossa on jo valmiiksi päättänyt että mitään asiallista tapaa kuvata seksiä valokuvin tahi muutoin ei ole.

Pornografia onkin siitä erikoista, että moni vastustaa sitä sen takia että sen ääripiirteet joihin MacKinnonin näkemys osuu, voi johtaa väkivaltaisuuden lisääntymiseen tai koska porno redusoi naisen lisääntymiselimistökseen. Tässä on taustalla relevantteja pelkoja, jotka koskevat kuitenkin aika marginaalista ilmiötä. Nämä vain määritetään yleiseksi. Itse olen toki kiinnostuneena odottamassa milloin ruokaohjelmat ja vastaavat kielletään koska ne redusoivat ihmiset ruuansulatusjärjestelmäkseen. Tätä ei tietysti tapahdu, joka kertoo siitä että seksiin liittyvät ruumiintoiminnot ovat oleellisesti erilaisempia kuin muut ruumiintoiminnot. Eli kysymys ei ole reduktiosta vaan reduktiosta tiettyihin asioihin. Tämä on valitettavasti moralismia, sitä jota feministit eivät tunnusta olevansa kun vastustavat pornoa. Eivät vaikka tässä kyseisessä aiheessa heidän kieltään kuvaakin vankka yhteys kristilliseen patriarkaaliksi miellettyyn moralismiin.
1: Carl Schmitt olisi varmasti ihmeissään siitä miten hänen huomionsa pätevät yhä tänäkin päivänä ; Hän nimittäin analysoi poliittisia tekstejä 1920 -luvulla ja hän havaitsi että politiikassa käsitteet ovat yleensä ottaen maallistuneita teologisia käsitteitä. ; Toki nykyään ollaan ovelampia ja asennekuvauksille voidaan antaa erialisia nimiä. Konseptit ovat yhä uskonnollisia. Arvon uusateisti Hitchens esitti Schmittin linjoilla laajemmin arvokeskustelusta ja politiikasta ja sanoi että "religion poisons everything". Kysymys on juuri samasta asiasta.

Ilmiö on juuri sama mikä on flirtin ja seksuaalisen häirinnän välillä. Pahimmalla kohkaamisella saa eniten julkisuutta. Röyhkeimmälle toiminnalle saa oikeutusta kun se voi piiloutua "vähemmän vakavan" suojiin - joka taas onnistuu koska hienohelmojen kohkaamista on niin paljon että aidostikin röyhkeät tapahtumat "hukkuvat kohinaan".

torstai 6. lokakuuta 2011

Jeesus, tulee! Oletko valmis?

Vanha julistukseen keksitty slogan "Jeesus tulee - oletko valmis" on saanut runsaasti imitointeja. Unkuri pitää tämäntapaisten lauseiden käyttöä alluusioissakin mielikuvituksettomana. Muottia on kopioitu liikaa jotta siinä olisi enää mitään originelliutta jäljellä. Itse ajattelin jatkaa tässä mielikuvituksettomassa linjassa.

Sillä Jeesussloganissa on tyypillinen seksiin liittyvä ilmiö ; Orgasmin tullessa partnerin valmiutta toivotaan, mutta sitä ei voida juurikaan pidätellä. Orgasmissa "tuleminen" (sitä jopa kutsutaan tällä nimellä) on olennaisesti samantapaista kuin Jeesuksen tuleminen. Aikataulua ei voi venyttää. "Jeesuksen morsiamella" (jolla nimellä uskovaa seurakuntaa ihan oikeasti kutsutaan) onkin siksi vaikeutena se, että kun Jeesus sitten tulee, niin siinä vaiheessa on myöhäistä valmistautua. Tämä johtaa siihen että Jeesus ei odota että toinen on valmis vaan tulee sitten kuin aika täyttyy. Siksi uskovien valmistautumista ylläpidetään, koska Jeesus voi tulla periaatteessa minä hetkenä tahansa.

Tämä on tärkeä asia sinänsä, että vaikka yhteiskuntaa tasa-arvoistaisi ties miten, on miehellä silti käytännössä "Jeesuksen rooli". Naisen orgasmitahdilla ei ole sinällään väliä koska se ei pakota seksiin taukoja. Miehen ennenaikainen orgasmi taas on hyvin suuri ongelma. Naisille on ongelmaöllista että miehet tulevat ennen kuin nainen on valmis. Tämä johtaa siihen että miehellä on itse asiassa "heikkouden ja epäonnistumisen" kautta rakentuvaa valtaa. Seksiä pelataan miehen tahtipuikon heilunnan tahdissa. Ja tätä voidaan pitää jopa jonkinlaisena luonnon määräämänä tilana. Evoluution kautta on ymmärrettävää että miehen kannattaa laueta ennemmin liian aikaisin kuin liian myöhään. Sillä vauvojen syntymä on kelpoisuudelle olennaisempaa kuin seksuaalisen mielihyvän saavuttaminen. (Seksin haluamisella ja nautittavuudella on hyötyä vain välineenä lasten syntymän todennäköistäjänä.)

Ylläoleva on kuitenkin muutakin kuin uskonnollisesti epäkorrekti vitsi tai sovinistinen kannanotto. Avuksi voidaan ottaa vaikkapa Adorno.

Hänen mukaansa seksuaalisuus on hyvin omituinen asia. Se on ikään kuin luonnon huijaus jossa yksilö luulee tavoittelevan henkilökohtaista ihanuutta, mutta ajaakin kollektiivin asiaa omalla kustannuksellaan. Hän lähti siitä että ihminen lisääntyy kuolevaisuutensa takia : Uusi sukupolvi tarvitaan vain sen takia että vanha kuolee. Seksin mukaan lajin säilyminen on jotain jonka asiaa seksi ajaa. Ihminen toteuttaa kollektiivin hyväksi jotain jonka ainut tarkoitus on kollektiivin ylläpitäminen.

Adornon mukaan tämä itse asiassa tuhoaa linkin seksin ja rakkauden välillä. Lisääntyminenhän on seksin funktio, ei tarkoitus. Lisääntymiskeskeinen seksinäkemys antaa seksille vain roolin ja tehtävän mutta ei merkitystä. Seksille annetaan välinearvo. Kuitenkin rakastelussa ihmiset ajattelevat romanttisessa pilvessä että seksuaalinen suorite on hieman kuin välittämisaktio jolla olisi arvo sinällään. Eli Adornosta merkityksellinen seksi nähdään itseisarvoisena romanttisena kohtaamisena jossa esteettinen eroottinen yhteensulautuminen, hyväntahtoisuus ja huomaavaisuus toista kohtaan, hyväsydämisyys ja muuta vastaavat asiat ovat tärkeimpiä.
1: Tämä on erikoinn argumentti nykyisessä erityisesti homoihin keskittyvässä avioliittokeskustelussa. Sillä lasten syntyminen ja yhteiskunnan säilyminen on jotenkin olennaisen paljon mukana argumenteissa. Vaikka eivät ne homot lisäänny yhtään eritavalla. Ilman homoseksuaalien avioliittoa homoseksuaalit jättävät lisääntymättä sinkkuina. En kuitenkaan jaksa tällä kertaa hihitellä tämän enempää muiden ihmisten idioottimaisuuksilla.

Adorno ei tietenkään kiistä biologiaa. Hän korostaa sitä, että seksillä on eettinen puoli jossa olisi hyvä korostaa eri puolia. Näin voidaan päästä vaikkapa ennenaikaiseen orgasmiin. Ajattelua hieman soveltaen voisi muistuttaa että tämä voi olla varsin vahva biologinen ominaisuus. Sen olemassaoloa itsessään ei siksi pidäkään kiistää, mutta kenties se pitäisi ottaa enemmänkin haasteena parisuhteen reilulle seksielämälle kuin jonain jonka pitäisi antaa olla sellaisenaan epätasa-arvoistamassa aviovuodetta "koska se on kiistämätön biologinen tosiasia". Kyseessä voi olla olotila jota ei voi ratkaista, mutta se tuottaa ongelmia jotka voidaan ratkaista jollain kiertokikalla, kuten vaikkapa rytmityksen mietinnällä tai dildojen ottamista avuksi.

Asiaan olisi siksi kehitettävä jokin molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Nopeus ei saisi tietysti tarkoittaa sitä että toinen jää aina ilman. Mutta toisaalta hitaamman tahtiin pakottamalla syntyy suorituspaineiden ja epäonnistumiskokemusten kuormittuminen. On nimittäin arvottava valtapelilausunti itsessään sanoa onko "mies liian nopea" vai "nainen liian hidas". Jo tällä määrittelyllä ajetaan toinen automaattisesti väärässolevan rooliin.
Title? Oh, it is not trying to irritate certain persons. Nor it is a challenge born from my irritations over certain topics. It's all about notation, really.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Miehen puolikkaat. Eksklusiivisesti naisille.

Tänään ajattelin keskittyä aiheeseen, joka on tunnettu Aristofaneen "Lysistratassa" ja Shakespearen "Talvisessa tarinassa". John Wilmot kirjoitti aiheeseen liittyen. Eräässä mielessä aihe liittyy ennen kaikkea ihmisen mielikuvitukseen. Niin hyvässä kuin pahassa. Aihe löytyy Wilmotin otsikosta "Signor Dildo".

Ihmisen ihmeen hyvä mielikuvitus.

Keksintö ei ole uusi. Esimerkiksi tunnetaan 30 000 vuotta vanha kivinen dildo, joka löytyi Saksasta, Ulmin läheltä. Myös Kreikassa aihe oli yllättävän suosittu. Eräänä syynä tälle on esitetty ainakin Page duBoisin näkemys, jossa antiikin kreikkalaiset olivat niin penetraatiokeskeisiä, että kulttuurin miehet eivät voineet keksiä muunlaisia naisten masturboimistapoja.

Vastaavaa ihmisen mielikuvitusta on tietysti yritetty myös rajoittaa. "Historia 15/2010" kun kertoo haareminaisista sivut 22-25 olevassa pidemmässä artikkelissa. Siinä kerrotaan että jalkavaimot eivät olleet useinkaan seksuaalista toimintaa varten. He viihdyttivät, huvittivat ja palvelivat sulttaania pääasiassa muutoin. Tätä kautta seksuaalisen hurjastelun sijasta useimmille jalkavaimoista elämä oli suorastaan nunnaluostarimaisen siveää. Itse asiassa heitä vahdittiin, jopa sillä tavalla että "Historia" -lehtikin otti esiin 1600 -luvulla toimineen diplomaatti Ottaviano Bonin lausunnon jonka mukaan "Jos haaremin naiset pyytävät saada syödäkseen vaikkapa retikkaa, kurkkua tai munakoisoa, vihannekset leikataan viipaleiksi ennen tarjoilua. Näin neidot, jotka ovat kaikki nuoria, vereviä ja paheellisuuteen taipuvaisia, eivät voi huvitella niillä mielikseen."

Ihmisen liian hyvä mielikuvitus.

Toiseenkin suuntaan asioita tapahtuu. Esimerkiksi arkeologi Timothy Taylor on huomauttanut siitä, miten monia esineitä on tulkittu liian suoraviivaisesti dildoiksi. Moni niistä on kuitenkin vain "viattomammin" lyömäase tai muu esine. Hän korostaa sitä että liiallisia johtopäätöksiä ei pitäisi tehdä.

Pelkkä fallinen muoto ei saisi hämätä. Tämä tuntuu nykypäivänäkin melko selvältä. Jos asiaa ei muuten muista, kannattaa lukea "Crackedista" esimerkkejä joistakin nykyaikana tehdyistä lasten leluista. Ne ovat olleet jollain tasolla "Unintentionally Perverted". Tosin kun katsoo kyseisiä esimerkkejä, tulee usein mieleen kysymys siitä ovatko leluntekijät kieroutuneempia kuin yhteiskunta vai ovatko lelujen tekijät vain niin sinisilmäisen naiveja että eivät yksinkertaisesti osaa "ajatella lelujaan aivan loppuun asti".
1: Vastaava ongelma on myös uskonnollisuuden kanssa ; Usein löydetyt esineet liitetään uskonnolliseen tarinaan liian helposti. Se, mikä yhdelle on ilmiselvä ryöstössä kuollut, muuttuukin jonkun tekstissä kulttiuhraukseksi.

Melko vähän aikaa sitten kohistiin kun Ruotsista löytyi luusta tehty kivikautinen dildomainen esine. Sen kohdalla tiivistyi arkeologian ongelma: Mistä ihmeestä tiedetään mikä on esineen funktio? Kivikautisen löydön kohdalla voidaankin tiivistää päätelmät seuraavalla tavalla : "Measuring twelve by two centimetres, its size is perhaps not very impressive, and there are many non-dildoish uses for which it may have been intended. But without doubt anyone alive at the time of its making would have seen the penile similarities just as easily as we do today. If it is actually a pressure-flaker for fine flint knapping, then this would tell us something about how such work was conceptualised in terms of gender." Eli löydöllä voi kenties olla muitakin käyttötarkoituksia mutta se kuitenkin se kertoo siitä miten toimintaan oli liitetty sukupuolisuutta.

Siksi esimerkiksi "Historia 15/2010" suhtautuukin (sivulla 40) suhteellisen rauhallisesti Luoteis-Kiinassa oleviin, ilmeistä eurooppalaista sukua olevia, muumioita kohtaan. Haudoilta löytyy korkeilla pylväillä, joissa on hedelmällisyyden symboleja. Miesten paaluissa on naisten sukupuolielinten mallisia koristeluja. Naisilla taas paalut oli muokattu fallosten näköisiksi. Naisilla on haudoissa mukana myös pieniä falloksia. Tätä selitettiin hedelmällisyyden tärkeydellä kulttuurissa.
1: Vaadittaisiin "melkoinen kulttuuri", jonka hauta -anteina on dildoja samaan tapaan kuin ruokaa. Toki tälläinen kiihottaisi mieltä.
Kirjoittajalla oli oikeasti mielessä ihan oikea vakava ja akateemissävyinen historiantutkimuksen liiallisiin näkemyshyppäyksiin liittyvä sormella osoittaminen. Mutta koska hän on pervo setä, hänen huomionsa siirtyi miettimään liian hätäisesti aivan vääriä asioita ja lopputulos ei ole täydellinen, se onnistuu vain hivelemään sitä. (Ymmärrä miten tahdot.)

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Puunkolo ja muita kertomuksia.

Me kaikki varmasti kannatamme naisten oikeuksia. "Jesus and Mo" -sarjakuvassa jopa irvailtiin sillä, miten fundamentalisti -islamistitkin kannattavat naisen oikeuksia. Sitä, että naisen perintöosa on puolet miehen perintöosasta. Ja että naisen on oikeus saada ohjausta älykkäämmältä mieheltä piiskaamisen muodossa. Vitsi on kenties irvokas, mutta tässä on kuitenkin takana ideaa. Kaikki kannattavat naisten oikeuksia, he vain määrittelevät ne todella, todella, eri tavoin. Esimerkiksi evankelista Pat Robertson katsoo puolustavansa naisen oikeuksia, koska Jumala on luonut naisen ja miehen erilaisiksi, heillä on eri kyvyt. Näin ollen hänestä naisen toiminta voi olla keittiössä ja miehen töissä, koska ihmiset on suunniteltu sellaisiin sopiviksi. Hänestä tämä muuttuu epätasa -arvoksi vasta kun kotitöitä ei arvosteta. Hän pitää feminismiä vaarallisena, koska feministit ajavat avioeroa, ja muuta syntistä toimintaa. Hänen omat sanansa feminististä kuvannevat hänen näkemystään : "The feminist agenda is not about equal rights for women. It is about a socialist, anti-family political movement that encourages women to leave their husbands, kill their children, practice witchcraft, destroy capitalism and become lesbians."

Feministit ovat erimielisiä. Se, että on erimielinen Pat Robertsonin kanssa on minun mielestäni hyvä indikaattori siitä että ihmisen sanoissa on järkeä. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita että toinen olisi oikeassa. Ehto ei riitä. On tarkistettava enemmän.

Luin tässä kohden oikein opaskirjan aiheeseen. Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen "Feministin käsikirjan". Kirjassa kerrotaan aivan aluksi siitä, miten feminismi tarkoittaa samaa kuin tasa -arvon hakemista. Tässä kohden kuvassa esiintyy esimerkiksi murheellinen armeijaa käyvä mies. Feministi katsoo epätasa -arvoa ja korjaa sen. Näin feminismi on ihanteeltaan tasa -arvoinen.

Feminismi ilmiönä ei kuitenkaan näytä olevan ollenkaan tämän ihanteen mukainen. Meriläinen ja Huhta eivät tätä ääneen sano. Mutta kirjaa lukiessa tarkasti, tätä ei voi olla huomaamatta. Esimerkiksi siinä tuodaan esiin se, miten mies puhumassa feminismistä ja tasa -arvosta on vain puolustaumista feministejä vastaan, miehen aseman puolustamista. Toisaalta kirja mainitsee profeminismin, jolla tarkoitetaan feminismiä ja sen asiaa ajavia miehiä. Kirja kysyy tässä vaiheessa asiallisesti sen perään, johtuuko tämä siitä että miehet eivät halua leimautua, vai siitä että naiset eivät halua ottaa mukaan.
1: Minä sen sijaan kysyn jo sitä, että onko tätä ryhmää olemassakaan, jos kaikki feminismistä puhuvat miehet ovat miehiä puolustavia. Vai onko käytäntä se, että feministien sallima tukijoukon rooli olla hiljainen selkääntaputtaja? Selvää on kuitenkin että feministimiestä kutsutaan profeministiksi. Sillä kysymys on sukupuolesta.

Koen olevani määritelmänmukainen feministi. Minut kuitenkin määritellään feministien toimesta profeministiksi, ei sen vuoksi mitä ajattelen vaan sen takia mitä sukupuolta edustan. Ja argumentaatiota lukiessa teksti luetaan fallosentriseksi vainoksi, ja minut sovinistiksi. Ei sen takia että haen tasa -arvoa, vaan sen takia minkä sukupuolen tasa -arvoa haen. Nainen joka on feministi ja hakee tukea naisten asemalle ei tulkita vastaavalla tavalla telaketjufeministiksi.

Ei väliä sillä mitä teet tai mitä sukupuolta olet, vaan sillä mitä järjestöä ja perinnettä edustat.

Syynä ei väistämättä ole mikään feministien pahantahtoisuus. Syy on yksinkertaisesti se, että feministit tarkastelevat maailmaa siten että he syyttävät systeemiä. He panostavat vain niihin asioihin joita pitävät epäkohtina. Näin ollen hyvät asiat jäävät keskustelua seuraamattomilta huomaamatta : Ei tavallaan nähdä mistä vaietaan. Tämänkaltainen lähestyminen johtaa tietysti ajan kanssa väistämättä trivialisoitumiseen: Isot jutut on hoidettu ja jäljelle jää vain melko turhanpäiväisiä asioita.

Meriläisen ja Huhdan kirja pitääkin sisällään oikein luvun aiheesta "syytä systeemiä". Miestä siis ei syytetä, koska epätasa -arvo on yhteiskuntarakenteissa. Ongelmana tässä on vain se, että miehet edustavat ja hyväksikäyttävät yhteiskuntarakenteen epäkohtia, jolloin käy kuten yleensä käy. Käytännössä määrittelykikkailu ei muuta sitä että syytetään miehiä. Perinne on, että tasa -arvon hakeminen on naisten oikeuksien hakemista. Tätä kautta miesten ongelmat jäävät korjaamatta. Niihin ehditään sitten paneutua myöhemmin - elleivät nämä ole vain feministien vastaista fallosentristä vainoa ja tekosyitä.

Toinen merkittävä asia aihepiirissä on se, miten rooleja vastaan taistelu korostuu. Siksi vauhdikas poika kokee helposti vastustusta koska se on perinteinen pojan rooli. Ja tyttö joka on vilkas luokitellaan feministien mukaan positiivisella valolla, koska tämä rikkoo mallia. Jos toiminta on perinteenmukaista se "on joko väärin tai vähintään epäilyttävää", koska se sopii vanhan valtajärjestelmän sisään. Jos heteronormatiivien tai patriarkaalinen arvomaailma ei tarvitse kyseenalaistamista, se ei ole naisasian ajamista. Näin roolit ovat helposti yhtä tiukat mutta nurin päin kääntyneet.
1: Siksi esimerkiksi CFNM -pornoa kaupitellaan toistuvasti naisille sopivana seksinä. Siinä naiset kun ovat vapautuneita. Hallitsevassa asemassa. Jos roolit vaihdettaisiin ympäri, kyseessä olisi tietysti kauheaa miesten vallankäyttöä. Koska se on perinne.

Lopputulos ei ole tasa -arvoinen, vaan samoin toimivista toinen hyväksytään ja toinen hylätään sitä kautta mitä sukupuolta hän edustaa. Toisin sanoen uskallan väittää että feminismin määritelmällinen ihanne on tasa -arvo. Mutta käytännössä maailmaa ei suinkaan lueta sukupuolineutraalisti. Feminismin kritiikki voikin johtua paitsi Pat Robertsonin tapaisesta asiattomasta syyttelystä, myös siitä että sosiologisen toimijan tasolla toimiva liike jonka jäsenet tunnistetaan siitä että he kutsuvat itseään feministeiksi on ainakin paikoin suorastaan ristiriidassa tämän tasa -arvoihanteen kanssa.
1: Tekopyhän on turha vedota ihanteisiin joita ei noudata. Ongelmat eivät taikoudu hokkuspokkus pois tälläisillä retorisilla kikoilla. Ei vaikka olisi itse Pat Robertson, itsensä Kaikkivaltiaan Jumalan Ehdottoman Viisauden välitysmies.

Epätasa -arvoa voi esiintyä esimerkiksi aliedustuvuuden kautta. Tästä esimerkkinä on evoluution kehitystä kuvaava kuva, jossa apina muuttuu mieheksi. Tämä on kulttuurisymboli jolla naiset ikään kuin unohdetaan. Hankamäki on tässä kohden tuonut aika kuvaavan esimerkin epätasa -arvosta: Lehtihyllyt näyttävät naisia, ja miehet pääsevät kanteen jos ovat naisen kanssa. Feministi voi kuitenkin sanoa että tässä naiseus on tuotteistettu, jolloin kyseessä on välineellistäminen ja merkki naisen sortamisesta. Tätä ei kuitenkaan mietitä kuvassa jossa apina ja mies rinnastetaan.

Seksileluja ja panorooleja.

Kirja opettaa sanakirjassaan että dildo on naisen paras ystävä. Tämä on mielenkiintoinen huomautus, koska siihen liittyy vapauttamisen teemoja. Nainen on vapaa seksuaalisuuteen, eikä tarvitse miestä. Ja toisaalta miestä ei tarvitse ajaa touhuihin, jos ei vaikka jaksa tai miehilläkin on muuten vain tasa -arvoisesti pää kipeänä. Jostain syystä jos mies sanoisi että "puukolo on miehen paras ystävä", se korostaisi ihmiskuvaa, jossa mies olisi eläimellinen ja himokas runkkari. Seksilelulla itsensä tyydyttävään mieheen yhdistetään helpommin säälin tunteita.
1: Mutkikkaammaksi tilanne muuttuu, kun mukaan astuu pornografia. Pornografia nähdään helposti välineellistämisenä. (Huhdan ja Meriläisen kirja kuvaa pornoa yllättävän neutraalisti, se määritellään elokuvaksi jossa näyttelijät ovat alasti ja joiden juonet ovat huonoja.) Kuitenkin masturbaatiofantasiat voidaan katsoa ihan vastaavanlaiseksi toiminnaksi, ihmisen välineellistämiseksi. Mitä se nainen tekee dildon kanssa? Vaihtoehdot eivät ole mukavia: Seksin esineellistäjä joka purkaa mielikuvituksettomasti viettejä ajattelematta seksiä. Tai sitten hän välineellistää ja objektisoi miestä.

Epätasa -arvosta seuraa se, että usein toteutuu tasa -arvoa jonka voi löytää Italo Calvinon "Jos talviyönä matkamies" -romaanista. Siinä löytyy tarinanpätkä jossa esiintyy vallankumous. Kuvioissa on nainen joka haluaa vielä suurempaa vallankumousta kuin taistelua käyvät vallankumousmiehet. Kohta huipentuu siihen, miten nainen vaatii miehiltä naisellista taipuilua, fallisesta viivasuoruudesta luopumista jotta hänet voisi todella saavuttaa. Tässä nainen menee fallossymbolien tasolta vainotien loppuun asti. Jos fallossymbolien ripottelu on maskuliinisuuden ylikorostamista ja paha asia, ankara poristi vie miette loppuun asti, tai oikeastaan sen alkuun asti. Symbolia pitää vihata, joten symbolin viittaamakin on inhottava. Sen sijaan harvemmin - joskus toki - törmää tasapuoliseen ja aidosti tasa -arvoiseen tilanteeseen, sellaiseen joka löytyy Econ "Foucaultin heilurista". Siinä mies pyytää anteeksi koska on suorasukainen ja haluaa rakastella. Nainen sanoo että mies on mies-sika. Ja kun mies on lähtemässä, jatkaa että se on vain hyvä asia, koska hän itse on nais-sika. Toki tässäkin tavallaan ratkaisee "alhaisin yhteinen tekijä". Mutta se on sentään samanarvoista.
Perhe -elämä on hyvin tärkeässä roolissa lastenkasvatuksessa. Lapselle opetetaan jos ei seksiä, niin parisuhdetta. Minun äitini opetti minut aihepiiriin. Yksi opetus oli kuitenkin hieman epäkonventionaalinen. Oppi tuli useita kertoja miltei samoilla sanoilla. Älä koskaan mene naimisiin. Älä ikinä hanki lapsia. Pane puunkoloon. Opin ydin oli miltei eettinen ; Hänelle naimisiinmeno ja lapsien tekeminen oli elämän pahin virhe.