Kulttuurimarksilaisuus

Olen itse jossain määrin marxilainen. (Groucho, ei Karl. En siis halua kuulua sellaiseen kulttuuriseen tai poliittiseen ryhmittymään joka huolii minut jäsenekseen. Niissä on pakko olla jotain vikaa!) Aavistuksen enemmän konservatiivisena kuin liberaalina olen ihmetellyt sitä miten "kulttuurimarxismista" puhutaan nykyaikana.

Tässä mielessä termi on jännittävä.

Se muistuttaa hieman "fundamentalismi" -sanaa. Tapio Puolimatka on kannattanut fundamentalismin kohdalla sellaista näkemystä että se viittaa useimmiten viholliseen. Se on leimaava sana jolla sävytetään keskustelua. Samanaikaisesti fundamentalismi on myös uskontotieteellinen termi jota voitaisiin käyttää asiallisesti. Mutta hyvin usein sitä ei käytetä. Fundamentalismi on nimitys vihollisesta, juuri kukaan ei kutsu itseään sillä nimellä.

Ja tässä mielessä "kulttuurimarksismi" tai "kulttuurimarxismi" ovatkin termejä jotka voivat viitata (1) tiettyyn vasemistolaiseen aateperinteeseen, kriittiseen teoriaan ja etenkin Frankfurtin koulukuntaan (2) se on pilkkasana jolla viitataan enemmän erimielisyyteen ja vihollisen leimaamiseen kuin argumentaatioon.

Nämä kaksi on helppoa erottaa toisistaan. Aivan kuten fundamentalisminkin kohdalla erottaminen tehdään siten, että kysytään. Kysytään mitä kulttuurimarxismi tarkoittaa. Tai mitä fundamentalismi tarkoittaa tässä keskustelussa. Jos vastauksena ei tule lähdeviitteitä, kriteeriattribuutteja tai vastaavia, kyseessä ei selvästi ole analyyttinen käsite vaan pilkkasana. Toisin sanoen jos et osaa pitää "lyhytluentoa" Frankfurtin koulukunnan mielipiteistä, et voi oikein mitenkään käyttää sanaa oikein.

Asiallinen kritiikki ei voi perustua olkiukottamiseen tai siihen että kritiikin kohdetta ei tunneta. Tämän tiedostaminen ei liene kovin vaikeaa. Ei tarvitse olla syvällinen ajattelija ymmärtääkseen että loanheitto ja asenteellisuus ja vastapuolen vääristely eivät ole mikään lähtokohta oikein millekään keskustelulle tai debatille. (Jos olkiukottaa vastapuolta on jo hävinnyt debatin älyllisellä tasolla. Ja on lisäksi epäonnistunut moraalisesti koska olkiukottaminen on osoitus siitä että ei ole kiinnostunut edes ottamaan selvää. On hutkinut ennen tutkimista. Eikä tällaisessa ole mitään kunniallista.)

Termin päämerkitykset;

Kun termiä käytetään oikein, kohdataan jännittävä asia. Termi on usein vasemmistolaisten käytössä. ; Sillä viitattiin 1970 -luvulla sellaisiin marxilaisiin joiden nähtiin pettäneen kommunismin ihanteita. Termin loi Trent Schroyer, joka ei pitänyt siitä että monet vasemmistolaiset keskiluokkaistuivat, tai siis antoivat periksi kapitalismille. Toisaalta kritiikissä oli myös sitä, että frankfurtin koulukunnan, esimerkiksi Horkheimerin, Adornon ja Habermasin ajatuksissa oli asioita jotka koettiin liian dikotomisina. Erityisesti toiseus, jako meihin ja muihin on koettu liian epätäsmällisinä. Samoin heidän puheensa vapaudesta on koettu käsitteiltään samalla liian täsmällisinä ja dikotomisina että toisaalta liian huonosti tai mielipiteenvaraisesti määriteltyinä.

Näin ollen kriittisen teorian vastustajat, esimerkiksi strukturalistit, ovat niitä jotka ovat olleet ahkeria termin käyttäjiä. Nämä taas ovat niitä jotka usein liitetään aika kovastikin "suvakkeihin" ja "kulttuurimarxisteihin". Koska he ovat "postmodernisteja" ja "postmoderneja". Tämä yllättää usein esilletuotuna nykyajan "konservatiiveja". Se ei yllätä ketään joka ns. tuntee yhtään mitään vasemmistolaisesta ajatteluperinteestä. (Itse koen vastenmielisyyttä kommunismia kohtaan, jo ihan sen "saavutusten näyttelyidenkin" valossa. Pyrin tuntemaan viholliseni. Se on tärkeää. Ja myös älyllinen hyve. Itse asiassa älyllinen välttämättömyys.)

Ja sitten kun puhutaan siitä toisesta merkityksestä, Setä Godwinilla on asiaa.

Kun kulttuurimarxilaisuuden taustoja penkoo, päätyy aatehistoriassa aikaan jolloin puhuttiin kulttuuribolsevismista ("kulturbolschewismus"). Se nähtiin vaarallisena kulttuurinturmeluksena jossa esimerkiksi seksuaalietiikkaa romutettiin. Ei liene tarpeen täsmentää että uhka liitettiin kommunistien lisäksi juutalaisiin ja että tämä näkemys on peräisin natsi-saksasta.

Tässä kohden vaikutteet eivät toki ole sama kuin natsismi. Tämänlainen suhtautuminen aatehistoriaan kun vaatisi sitä että aatteet ja ideologiat olisivat aina jotenkin ikuisia ja muuttumattomia. Useimmiten ne ovat sitä hämmentävän vähän. Siksi natsien näkemys on tosiasiassa varsin kaukana siitä mitä nykyään ajatellaan kun viitataan kulttuurimarxismiin. (Toki voidaan nähdä että johonkin Breivikiin ja uusnatsistien kohdalla yhteys saattaa olla relevantimpi. Hekin käyttävät "kulttuurimarxismia" sanankäytössään.) Salaliittoteoriointi toki on yhä jossain määrin mukana.

On kuitenkin nähtävä että lievennetty versio on saanut tulta vasta aika uutena aikana. William Lind piti vuonna 1998 puheen "The Origins of Political Correctness" jossa hän viittasi "kulttuurimarxismiin". Tästä eteenpäin termi lähti laajenemaan myös einatsististen konservatiivien sanavarastossa. (Tässä kohden on mainittava sellaisia hahmoja kuin Pat Buchanan ja Paul Weyrich.)

Tässä kohden mukaan tuli salaliittoteorianomaisia ajatuksia joissa korostettiin sitä että vasemmistolaisessa maailmassa oli mietitty ns. "hyödyllisiä idootteja". Eli naiveja koijattaisiin toimimaan pahan asialla. Lisäksi ajatellaan että tämä jotenkin nousisi jostain historian syövereistä eläväksi osaksi vasemmistolaista ja liberaalia liikehdintää aina ja kaikkialla. (Koska monet ilmeisesti näkevät aatehistorian jonain jossa muuttumattomat ikuiset voimat taistelevat toisiaan vastaan ja kyseessä on laajempi hyvän ja pahan taistelu jossa hyvä ja paha ovat aina samannäköisiä.)

Ja että tämä tarkoittaisi sitä että nykyajan liberaali olisi joko tahallaan manipuloivaa tai koostuisi näistä "hyödyllisistä idiooteista". Idea ei tietenkään kanna kovin pitkälle terveessä mielessä koska olisi selvitettävä kuka on se ei-vilpitön taho jonka tahtoa tässä seurattaisiin. Tämä onkin niitä kysymyksiä joita väistellään ja taiteillaan eri suunnista. Milloin "kulttuurimarksistit" ovat naïveja ja hyväuskoisia ja milloin valehtelevat tahallaan.
1: Erikoista kyllä tämä on tiedostettu ja ratkaisu herännäiskristillisissä suuntauksissa etenkin Pohjanmaan alueella. Siellä taustalle on nimittäin liitetty salaliittoteorioiden kuningasta, illuminatia. Joka siis huijaa valtamedian kautta suvakkeja jotka ovat sitten naïveja ja idiootteja. Herännäispiireissä kuuleekin nykyään useammin illuminatista kuin kreationismista. Joka on ainakin itselleni jokseenkin hämmentävää.

Tässä versiossa käteen jää lähinnä salaliittoteoria joka väittää että Frankfurtin koulukunta ei ollut erikoinen akateemisten älyköiden käsiteanalyyttistä leikkiä. Vaan että se oli "marksilainen juoni" jolla lännen kulttuuri tuotaan sisältäkäsin levittämällä erilaisia lonkeroita akatemiaan. Koulu ja media ovat tässä indoktrinaation välineitä. Ja viattomia käytetään marionetteja Amerikan ja Vapauden vihaamiseen. ; Tämä tietenkin sitten liitetään ihmisoikeusasiaan, rock and rolliin, homoseksuaalisuuteen, feminismiin ja kaikkeen sellaiseen.
1: Henki on itselleni hyvin tuttu viidesläisten ja helluntailaisten toiminnasta omassa lapsuudestani. Silloin tosin pelättiin suoremmin saatananpalvontaa ja nähtiin yhteyksiä esimerkiksi roolipeleihin. Rehellisesti sanoen tyypit vaikuttavat olevan isolta määrin samoja ja heidän asenteensa ovat hyvin samoja. He eivät vain palaa menneisyyden virheisiin. Osa varmasti siksi että häpeää ylilyöntejään käsittämättä että sama asennevammamoottori toimii heillä nykyään ihan samalla tavalla kuin silloinkin. Ja osa ei ole muuttanut mieltään mutta ymmärtää että asiasta seuraisi uskottavuuskatastrofi omalle agendalle.


Toisin sanoen sana on lähinnä keino tunnistaa turhat keskustelijat.

"Kulttuurimarxismi" onkin termi jolla tunnistaa puolueellisen keskustelijan. Se on samanlainen viesti kuin se, että viittaisi tiettyä kommunistista mieltä oleviin ihmisiin "tovereina". Se kertoo että tietynlaiseen propagandaan on tutustuttu. Ja puolet on otettu.

Siitä on tullut hyvin samanlainen termi kuin "suvakista". Sillä kuvataan enemmän erimielisyyttä ja vihollisuutta. Moni tiedostaa tämän ja pitää "suvakkia" arkikielisenä terminä. Mutta kun sitä voi käyttää keskustelussa niin että perustelut eivät muutu ja kaikkenmaailman "monikulturistit", "suvakit" ja "postmodernistit" voi korvata "kulttuurimarxisti" -sanalla. Tämä tarkoittaa, että ei kulttuurimarxismissakaan ole sen syvempää analyyttistä potentiaalia tai älyllistä pontta sen enempää kuin arkikielisessä "suvakissakaan". Termillä lähinnä luodaan gloriaa muodon eikä sisällön kautta. (Se toisin sanoen näyttää ja vaikuttaa sivistyssanalta.) Termit ovat keskenään vaihdettavia eli identtisiä. Ne ovat kokoelma sanoja joilla viitataan samaan viholliseen. (Joka on sinällään epämääräinen ja määrittyy lähinnä erimielisyyden ja vihollisuuden kautta.)

Rehellisesti sanoen näyttääkin siltä että ideologian yksinkertaisuutta, yksisilmäisyyttä ja monotonisuutta yritetään peittää keksimällä vihollisesta uusia nimiä joita sitten käytetään synonyyminomaisesti. Nämä eivät tuo uusia sisältöjä perusteluihin, vaan ne ovat enemmänkin uusia retorisia asennepakkauksia. (Tätä näkyy tietenkin kaikessa. "Vihervasemmistolaisia" ja "punavihermädättäjiä" käytetään erikoisella tavalla. Ei sellaisella jossa lopputulos olisi suppeampi kun pitäisi olla sekä "vihreä" että "punainen". Vaan jossa viitataan samaan sisältöön kahdesti. Tempussa on analyyttisesti yhtä paljon järkeä kuin siinä että puhuisi skoude-poliiseista tai hella-keittolevyistä. Toki ymmärrän että termifuusiot antavat älykkään vaikutelman koska oikein käytettynä ne olisivat spesifimpiä. Väärinkäytettynä ne ovat vain tätä synonymisaatiota.)

Erikoisinta tässä on tietenkin se, että kulttuurimarxismi on ollut keino piilottaa aikamoinen muutos arvokeskustelussa ja "kulttuurisodan" ytimessä. Jos 1950 -luvulla kiista oli oikeisto-vasemmistolinjamalla ja pelättiin esimerkiksi kommunisteja, on nykyinen arvokeskustelukiista useimmiten linjamalla liberalismi-konservativismi. Tätä muutosta on piilotettu juuri tällä edellämainitsemallani synonymisaatiolla. Se kätkee toisin sanoen taakseen ekvivokaatio -päättelyvirheitä. Niitä on vaikeampi huomata kun erilaisia nimityksiä käytetään kuin synonyymejä. Epätäsmällisyys onkin käsitefilosofiassa jotain jonka avulla voidaan yrittää piilotella tämänlaisia temppuja. Niitä ei huomaa jos ei ole tarkkaavainen. Analyyttistä ja huolellista silmää tämä ei toki hämää ; Asian savuverholuonne on ilmiselvä.

Itse näenkin että jos joku käyttää "kulttuurimarxismi" -sanaa hän on tapaus jonka kanssa keskustelu ei odotusarvoisesti (tilastollisesti) ole kannattavaa. Eli jos jotain muuta erityistä perustetta ei ole, termi on vain kätevä keino jolla tunnistaa sellaiset ihmiset joilla ei ole annettavaa keskustelulle ja jotka voi tätä kautta näppärästi ohittaa.

Toisaalta kulttuurimarxismista puhumisen relevanssi on hyvin vähäistä. Moni liberaali-vasemmistolainen kun on ns. postmoderni. Horkheimer -sitaatit ja hänen fanittamisensa ovat vähissä. (Esimerkiksi ; montako Horkheimer -aiheista blogausta löytyy uuden suomen suvakkejen kirjoituksista?)

Tuliaseiden välisistä eroista

Ylläoleva meemi kierteli internetissä. Taustalla intoon oli Barack Obaman lausunto tuliaseista ja niiden saatavuuden tiukentamisesta. En ole itse ajamassa tuliaseiden rajoittamista tai niiden vapaampaa levittelyä. En ole niin kiinnostunut niistä. Kuitenkin kuvassa on erikoinen väite. Niitä lähestytään automaattiaseiden nimityksen kautta. Eli niitä kielletään kun niiden nimi on "assault rifle". On periaatteessa vaikeaa uskoa että tuliaseita kielletään siksi että niiden nimessä on jotain. Mutta toisaalta olen itsekin 90 -luvun loppupuolella ostanut Suomessa veitsiä joiden paketissa lukee maireasti "throwing knives". Ja myyjä on myynyt niitä metsästyspuukkoina. Syynä oli varmasti jonkinlainen lakipykälä. Tai sitten myyjä halusi luoda kielletyn hedelmän lisämausteita tämänlaisella tempulla.

Mistä päästäänkin siihen että jos assault on toimintaa, niin niin on kyllä metsästyskin. Eli jos ei ole mitään assault riflejä niin sitten ei ole mitään throwing knivesejäkään?

Tämän kaiken ytimessä on tietenkin tarkoitettu käyttö. Se mitä teräaseista olen oppinut on se, että puukko on puukko on puukko. Mutta kuitenkin samanaikaisesti niiden käytettävyydessä eri tehtäviin on huomattavia eroja. Esimerkiksi harjoitusmiekka ei kelpaa viiltoharjoituksiin tai sotimiseen. Ja seinillä roikkuva viiden euron katana ei kelpaa oikein muuksi kuin koristeeksi. Tosin silläkin pystyy oikeasti tappamaan ihmisiä. Mutta helppous tässä asiassa on sitten aivan eri kertaluokassa.

Miekalla voi periaatteessa kaivaa maahan kuoppia vaikka kukkaistutuksia varten. Mutta suosin kuitenkin lapiota. Ja sellainen tyyppi joka ostaa itselleen 3000 euron damaskusmiekan sitä varten että kaivelisi takapinhaa on minun kirjoissani virallisesti ja vakavasti vikapäinen.

Toki tästä tarkoitetusta käytöstä ei saa mennä liian pitkälle. Esimerkiksi minulla on ns. "war sword". Ja lisäksi sellaisia teräaseita joiden käytettävyys jopa modernissa sodassa olisi oikein hyvä. (Ne tosin eivät ole "war swordeja" koska sodankäynti on muuttunut vuosisatojen varrella.) En muutu soturiksi tai tappajaksi sillä että minulla on tälläinen. Aivan yhtä vähän muutun upseeriksi siksi että puoskarimiekka "kunniani" on "officer sword". En ole stabaamassa tai olemassa sotilas edes joka päivä. Tuliaseiden kohdallakin on syytä korostaa sitä että sen käyttäjät ovat oikeasti vastuullisia. Ei ole syytä kieltää teräviä miekkoja kaikilta vain sen takia että niiden "intended use" on ollut tappaminen sodassa. Ja esineiden käytettävyys muuhun on hyvin rajallista sen jälkeenkin.

Tosiasiassa tämä unohtuu etenkin amerikkalaisilta konservatiiveilta. Joka on hyvin erilaista verrattuna vaikka Suomen ajatteluun.
* Sillä siellä yleisenä näkemyksenä on että oikeus kantaa asetta on perustuslaissa (2nd Amendment). Ja tämän lisäksi on kehitetty narraatio jonka mukaan tämä lakipykälä on oikeutettu sillä että kansalaisille olisi mahdollista rakentaa oma sisäinen militia. Tässä on tietenkin asenteena se, että USA itsenäistyi siten että se oli ensin juridisesti osa Yhdistynyttä Kuningaskuntaa ja sitten se sisällissodanomaisesti irtautui. Tätä kautta USA:n konservatiiviudessa onkin hyvin vahva epäluottamus hallitusta kohtaan. Ja toisaalta tähän liittyy myötämielisyys kaikenlaisiin lynkkauspartioihin.
* Suomessa konservatiivit ymmärtävät yleensä tukea ajatusta jossa mennään armeijaan puolustamaan maata ja sen hallitusta. Ihmisillä on asevelvollisuus ja armeijan käyminen jotta voidaan puolustaa maata ja hallitusta on kova. Ja tässä lynkkauspartioasenne on periaatteessa, ei ehkä käytännössä monille mutta filosofisesti, astetta vieraampaa. Ajatus sivistysvaltiosta jonain jossa on Montesquieun tyylinen vallan kolmijako on täällä vahvempi. Täällä vallan ylikäyttöä on estetty sillä että eri tahot määräävät lain sisällöstä, valvovat lakia ja hoitavat tuomioistuimet. Lynkkauspartio taas noudattaa korpilakia jossa korpilain oikea ja väärä on saman tahon hallussa joka päättää tuomitsemisesta ja joka toteuttaa sen. Tässä mielessä maamme konservatiivius on huomattavasti terveempää. Täällä tuliaseitakin puolustetaan yleensä sillä että sillä metsästetään tai harrastetaan tarkka-ammuntaa. Tai koska aseet ovat kivoja peniksenjatkeita kotona. (Tämä on aivan validi, aseenomistajalle mukava ja rauhanomainen - joskaan ei ehkä eettisesti kovin ylevä ja hienostunut - syy omistaa tuliaseita.) USA:ssa taas tämä ajatus siitä että kansalaisten tulisi voida rakentaa oma armeija jolla hyökkää omaa maataan vastaan on aivan normaali ajatuskulku. (Joskin kiitos internetin copy-pasten hengen tämä on tullut tutuksi omassa maassakin.)
* Toki tässä on vielä kolmaskin kulma. Ihmisillä oleva tuliaseet voidaan nähdä "Sveitsin tyyliin" siten, että ihmisillä on mahdollisuus harjoitella niiden käyttöä. Ja näin sodan tullen valtion ei tarvitse panostaa niin monen tuliaseen ostoon ja toisaalta ihmiset osaavat käyttää tuliaseita vaikka hallitus niitä ostaisikin. Tämä "säästölinja" voisi itse asiassa sopia hyvin yhteen sekä USA:n että Suomen aseajatteluun. Se on siitä jännittävä kulma, että se onnistuu tässä vaikka periaatteessa näkemykset USA:n ja Suomen välillä ovat monin paikoin keskenään ristiriitaisia.

Kuitenkin kotimaassammekin on jonkin verran sellaisia ihmisiä jotka luokittelevat tuliaseet siten että tuliase on tuliase on tuliase. He unohtavat sen että tosiasiassa se mikä kiinnostaa tuliaseissa on niiden tappotehokkuus. Ja se voimmeko todella luottaa kansalaisiin niin että aseita ei käytetä väärin. Jopa nykyajan tuliasemyönteinen konservatiivi voi kokea kauhua jos islamilaisille maahanmuuttajille annettaisiin lupa kantaa AK 47 kadulla julkisesti. Ja koska heillä on tämänlaisia pelkoja niin hekin kyllä kannattavat jonkinlaisia aserajoituksia. Se ei vain ehkä tule heille mieleen koska on helpompaa toimia yksinkertaisin iskulausein kuin miettiä jokaista sovelluskulmaa. (Asenteellinen lausuma jossa argumentin sijaan on väitelause joka on enemmän statement kuin jokin josta ollaan kaikki yhtä mieltä toimii tehokkaasti kognitiivisesti rajoittuneilla.)

Kysymys ei käytännössä olekaan se, että kielletäänkö aseet vai sallitaanko ne. Kysymys on siitä missä määrin rajoitetaan ja missä määrin ei. Edes aselaeistaan hyvin tunnettu Singapore ei voi kieltää lyijykyniä vaikka niiden avulla voi tappaa ihmisiä. Kysymys on aina mittasuhteista.

Karkeasti sanoen jopa atomipommi on vain ase. Mutta sen tuhopotentiaali on sellainen että sitä ei voi antaa kelle tahansa. Toisaalta jos valtiolla on ydinpommi niin se tarkoittaa sitä että tosiasiassa kansalaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia. Jos mietitään USA:n hallitusta jolla on hävittäjälentäjiä ja ydinaseita. On aivan selvää että stereotyyppinen harvahampainen etelävaltiolainen pontikantiputtelija ei konetuliaseineen mahda yhtään mitään tällaiselle voimalle. Heillä ei tosiasiassa ole mahdollisuutta tuottaa tuliasein ryhmää joka oikeasti voisi päihittää hallituksen jos sinne iskisi paha ja moraaliton despoottihallitus. Jos despoottihallitus tiputtaa atomipommia heidän niskaansa niin ei taida auttaa edes se omalle pihalle valettu betoninen maailmanloppubunkkeri. Eli tässä mielessä heidän argumentationsta kansalaisten itsepuolustuksesta hallitusta vastaan ei ole kovin uskottava. Sillä on enemmän itsenäistymistaisteluihin liittyvä nostalginen symboliarvo.

Tämä stereotypiointi näkyy tietenkin jokaisen kouluampumisen yhteydessä. Siinä vaiheessa osataan kertoa että keittiöveitselläkin voi tappaa. Että tuliaseiden rajoittaminen ei voi tulla kysymykseen. (Tätä näkemystä esitetään Suomessakin säännöllisesti.) Tässä ei katsota pääasiaa. Eli tuhoamiskyvyn asteita. Jos annetaan keskiverrolle koululaiselle tuliase tai veitsi ja heidän käsketään tappamaan parhaansa mukaan mahdollisimman monta, niin on selvää että heidän tehonsa veitsellä on keskimäärin pienempi kuin tuliaseilla. Tuhon asteiden kohdalla ei voi sanoa muuta kuin että Breivik ei olisi voinut tehdä massamurhaansa kynäveitsellä "vaikka silläkin voi tappaa ihmisiä". Konservatiivikin ymmärtää että sotaan ei voida lähettää tyyppejä joilla on leipäveitsi. Ja että tuliase ei ole tuliase. Ei voida antaa mustaruutimusketteja moderniin sodankäyntiin. Minun isäni aikana armeijan käytössä olleet "pystykorvat" on jätetty syrjään ja tilalle on otettu automaattiaseita. Perusaseena maasotilailla on rynnäkkökivääri. Ei esimerkiksi kynäveitsi jolla kyllä voi tappaa ihmisiä.

Se, että väittää että tuliaseet ovat tuliaseita ei tässä mielessä ole kovin älyllistä. Tuon tyyliset lausumat eivät ole perusteltuja. Jos jotain kivääriä kutsutaan arkisesti "Assault rifle" -nimellä, niin syynä on varmasti se että kun esineen tarkoitettu käyttö on ollut jokin, niin sen tuhopotentiaali on kova verrattuna vaikkapa suustaladattavaan mustaruutimuskettiin. Kenties automaattiaseiden vapauttamiselle on muita syitä. Mutta silloin kannattaa käyttää niitä. Eikä sen sijaan esittää että kivääri on kivääri ja "assault" on teko eikä esine. Jos käyttää huonoja argumentteja, siihen on yleensä vain yksi syy. Se, että parempia ei ole. Jos ei halua luoda mielikuvaa että oma asia on hyvin heikosti perusteltavissa, ei kenties kannata levitellä typeryyksiä vaan sen sijaan esittää sellaisia argumentteja jotka ovat järkeviä eivätkä höpöjä.

Aggressiosta, poteroitumisesta ja sananvapaudesta

Arto Luukanen kirjoitti näkemyksen siitä, että "Eilinen oli surullinen päivä suomalaiselle demokratialle. Oli pimeä päivä - ”Mustan Mielenosoituksen” päivä." Syynä oli mielenosoitus jossa esimerkiksi tasavallan Presidentti oli puhumassa. Luukasen mielestä "Pahinta oli mielenosoituksen uus-lapualainen luonne. Siellä nimiteltiin toisinajattelijoita natseiksi ja fasisteiksi. Aikoinaan itsenäisyyspäivänä mellakoinut ja poliisia työllistänyt poliitikko parjasi laillista suomalaista puoluetta ISIS-termein. Lyhyesti: heinäkuun 28 päivä vuonna 2015 kannattaa muistaa. Silloin nimittäin kylvettiin vihan siemeniä, jotka noussevat pian oraalle." En tiedä mikä lapualainen liike on kutsunut toisinajattelijoita natseiksi ja fasisteiksi. (Lapuan liike oli äärrrrimmäisen oikeistolaista, se vastusti vasemmistoa ja kommunisteja. Kuten btw. myös perussuomalaiset.)

Nähdäkseni tämä reagointi on ollut huono. Olen itse pitänyt Immosen kohtelua ja Breivik -analogiointia ylilyöntinä. Luukasen temppu on kuitenkin täsmälleen sama. On hyvin mielenkiintoista huomata että mielenosoitus on jotain jota pidetään sananvapauden ydinasioina. Luukanen näkee sen sen antiteesinä. Hän näkee kulkueeseen osallistuvat hyväuskoisina hölmöinä. Kun samaa sanotaan "jytkystä", voidaan huomata että puolueen sisällä on jonkinlainen kaksoisstandardi asiasta.

Syytös on erikoinen, koska me emme ole "joutuneet muistamaan" päivämäärää jolloin Pride -kulkueeseen hyökättiin tai jolloin kenties (miten niin kenties) idioottimaisella asenteella elämäänsä elävä Dan Koivulaakso oli kirjastossa. Niissä tapahtui paljon vahvempia asioita kuin tuossa mielenosoituksessa jonka pahin teko taisi olla se, että perussuomalaiselle kansanedustajalle buuattiin ja taputettiin vaimeasti. Se on vielä sitä sananvapautta. Onkin mielenkiintoista huomata miten tätä spontaanisti tehtyä mielenosoitusta on syytetty jopa laittomaksi. Tästä Jani Mäkelän rohkea lähestyminen on hyvä esimerkki. Ja se toi uuden hienon retoriikan asiantuntija-poliitikko -keskusteluun. Eli sen, että jos tohtorismies on erimielinen siitä mitä jokin lakipykälä tarkoittaa tai ei tarkoita, niin sitten poliitikko ei muuta mielipidettään vaan ottaa asiallisesti esiin sen, että on hauskaa leikata erimielisen pomolta rahoitusta. Itsekin toki heitän pikaistuksissani typeryyksiä ja Mäkelä on inhimillinen mokailuissaan, mutta olen itse ymmärtänyt että minulaisella temperamentilla on typerää lähteä päättämään muiden asioista. Hyvä jos omien asioiden hoitamiseen.

Samanaikaisesti.

Kristillisdemokraattisessa KD -lehdessä puhutaan erikoisia. "Pride provokaatio" -teemasta tuttu Asmo Maaselkä, siis mies joka ymmärsi kun Pride -kulkueen kimppuun käytiin, kirjoiotti artikkelin uskonnonopetuksesta. Hän alustaa sen nimenomaan nykypäivään. "Uskonnonopetuksesta povataan kiistaa Suomen hallituksen pöydälle. Hallitus on luvannut lisätä liikunnan määrää peruskouluihin yhden tunnin verran. Uskonnonopetus voi joutua uudelleen leikkuriin. Uskonnonopetuksesta kiistely on jatkunut jo yli sadan vuoden verran." Itse itseään haastatteleva ja itse itseään siteeraava Maaselkä kertoo "Meksikossa käytiin pitkä ja verinen vallankumous vuosina 1910 – 1920 jonka jälkeen vasemmistolaiset voimat saivat vallan. Vuonna 1917 säädetyn perustuslaki kielsi uskonnon harjoittamisen kirkkojen ulkopuolella. Myös uskonnonopetus kiellettiin. Toimenpide johti maan uudelleen sisällissotaan. Puoluesihteeri Asmo Maanselkä kertoo miten veriseksi yhteenotto muuttui." Maaselkä esittää asian jotenkin uskonnon voittona "Kapina loppui vasta vuonna 1929 kun Meksiko sai uskonnolle myönteisen presidentin, joka perui uskonnonvapautta sortavat lait. Sisällissodassa ehti kuolla jopa neljännesmiljoona ihmistä. Aseellisesta taistelusta luovuttiin. Meksikolaisten uskonnonvapautta alkoi puolustaa demokraattisesti kristillisdemokraattinen puolue PAN Partido Acción Nacional vuonna 1939."

Tämä tekstikokonaisuus on kyllä jotain jota on vaikeaa ymmärtää. Miksi se on kirjoitettu? Miksi 1900 -luvun alun juttu liitetään nykyaikaan kuin se olisi relevantti? Kuvastaako Maanselkä sitä miten kristityt voivat olla valmiita taisteluun? Onko tämä muistutus siitä että Päivi Räsänen kertoi että kristitty voi jossain olosuhteissa taistella lakia vastaan, tai että asia on niin mutkikas ja vaikea ja pohdittava asia että ei ole ihme jos joku päätyy vaikeassa asiassa toimimaan niin että todella taistelee lakia vastaan? Vai onko tämä esimerkki siitä miten kristittyjen ei pidä toimia? Vai onko tämä vain neutraali uhkaus uskonnonopetuksen leikkaamista miettiville että "en nyt pidä eettisenä tätä toimintaa mutta väkivalta räjähtää". Tämä ei toki suoraan kannusta sotaan, mutta tässä on aggressiivisempi perussävy kuin "suvaitsevaiston" mielenosoituksessa ja Immosen facebookpäivityksessä yhteensä. Joku saattaisi pitää tätä implisiittisenä uhkauksena kun teksti korostaa sitä miten uskonnonopetuksen vähäisyyteen pettyneiden kansalaisten spontaani raivo räjähti piispojen johtaessa.

Toki asia on historiallisestikin omituinen. Minä toki hankin tietoni Meksikosta muualtakin kuin "Red Dead Redemptionin" tyylisistä peleistä ja western -elokuvista, mutta jo niidenkin pohjalta voisi muistella sen tyylistä, että Meksikon sisällissota johtui siitä että kansan vihaaman diktaattori syrjäytettiin, kun haluttiin edes hiukan parempi hallinto. Kun tämä hallinto koski opetukseen, katoliset papit provosoituivat. Opettajien tappaminen oli kätevää piispojen mielestä. Lisäksi valtaosa kapinallisista ei suinkaan voittanut vaan he joutuivat pakenemaan Yhdysvaltoihin. Ja tekojen räväkkyys vähensi kirkon arvovaltaa entisestään. Itse asiassa niin pahasti että vasta myöhemmin, Cardenan presidenttikaudella, Katolinen kirkko pääsi jonkinlaiseen sopimukseen Meksikon valtion kanssa. Nykyään Meksikossa kirkon rituaalivaltaa rajoitetaan ; tämänhetkiset Meksikon lait kieltävät monet vanhat katoliset tavat kuten suuret uskonnolliset juhlat ilman virallista lupaa.

Maaselkä kuvaa tilannetta selvästi kulmasta jossa tässä prosessissa olisi jonkinlainen uskon voitto. Se vihjaa että kapinaa ei nähdä pelottelukeinona joka muistuttaa että kristittyjen kannattaa pitää maltti. Historian faktojen valikointi juuri kuvatulla tavalla, jossa ylilyönnit mainitaan lähinnä jotta ei voitaisi sanoa että asiaa ei ole huomioitu. Kun tätä tulee ihmiseltä joka ymmärtää että Pride provosoi ja kommentoi tähän liittyen sen jälkeen kun on tapahtunut väkivaltainen isku laillista mielenosoitusta kohtaan, niin tämä on pelottavampaa kuin moni asia. Lehti kun ei ole mikään facebookstatus mallia kännissä-läpällä. Se on virallinen KD -lehti jossa Maaselkä korostaa statustaan puolueessa. Se on julkaistu. KD -puolueessa joku on siis katsonut että tämä on asiallista päästää läpi.

Uskon kuitenkin että uskonnonopetuksen kohdalla ei saada kolmessa päivässä spontaania 15 000 ihmisen mielenosoitusta. Tai se olisi kyllä kiva nähdä.

I'm dreaming of a White Christmas

Viime päivinä on kohuttu äärimmäisen paljon Olli Immosen sanomisista. Hän oli kirjoittanut facebookiin asioita. Ja tämän täytyy olla tärkeintä ikinä. Alkuperäinen lausunto on muotoa "I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism. This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces. Our lives are entwined in a very harsh times. These are the days, that will forever leave a mark on our nations future. I have strong belief in my fellow fighters. We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours.", joka on käännetty "enkusta" suomeksi esimerkiksi Helsingin Sanomiin ; "Unelmoin vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka voittaa tämän painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, poksahtaa pian miljooniksi pikku palasiksi. Elämämme ovat kietoutuneet todella ankarassa ajassa. Nämä ovat ne päivät, jotka lopullisesti jättävät jäljen kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko kanssataistelijoihini. Me taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden todellisen suomalaisen kansakunnan puolesta. Voitto tulee olemaan meidän." Tämä kohina Immosen ympärillä oli jopa niin suuri että puolisonikin tiesi että kuka on Immonen. (Ja puhumme henkilöstä joka toissa vaaleissa, niissä "jytkyvaaleissa" kysyi vakavasti että "kuka se Soini on"...) Minulla voisi olla jotain järkevää sanottavaa kohinasta. Mutta se kaikki on jo sanottu ja tiivistetty.

Koska minulla ei ole mitään järkevää lisättävää, teen sen mitä filosofi tekee. Kysyy tyhmiä mutta oleellisia kysymyksiä.

Siksi ajattelin ottaa esille oleellisen kysymyksen. "Miksi?" (Sen kysyminen on tässä poliittisessa tilanteessa helvetin tyhmää.) Päällimmäinen kysymys, jonka kysyin liittyi siihen että olisiko sama kohu tapahtunut jos jonkun muun puolueen kuin perussuomalaisten edustaja olisi kirjoittanut jotain samantapaista. Toisaalta tämä kysymys vaati täsmennyskysymykseksi sen, olisiko minkään muun puolueen valittu edustaja kirjoittanut mitään samantapaista. Tämä liittyy tietenkin siihen kysymykseen että ovatko perussuomalaiset provokatiivinen puolue jonka jäsenet laukovat tyhmiä asioita. Vai liimataanko heidän päälleen kohuja.

Breivik muutenkin kuin näöltään?

Ehkä oleellisin ja ensimmäinen käsiteltävä asia liittyy Anders Breivikiin. Immonen on siitä kiinnostava, että hän on jo ulkonäkönsä puolesta yllättävän samanlainen. Mutta teemana oli nimenomaan se, että mitä siellä pään sisällä liikkuu ja mitä sieltä suusta tulee ulos. Tämä tiivistynee parhaiten linkin takana olevaan kuvaan. Breivikin lausunto on muodossa "A multicultural society is only temporary. Sooner or later, we will return to a new monocultural society. It is essential for all cultural conservative resistance fighters to understand that we are in the middle of a war of perceptions. We must do everything possible to defend democracy. This can only be accomplished by overthrowing the current Western European multiculturalist regimes. This is the only way to safeguard democracy long term. Sure it can be bloody. But if democracy, our homelands, and people aren't worth certain sacrifices, then what is?" Lisäksi analogisuutta korostaa se, että Immonen julkaisi tekstinsä Breivikin tekemän terrori-iskun vuosipäivänä.

Selvästi esillä olevassa sanomisessa on hyvin samanlaisia sisältöjä. Kiinnostavaa onkin katsoa mitä tämä samanlaisuus tarkoittaa. Otan tässä esiin muutaman tärkeän teeman. Nämä teemat korostavat sitä että ei kenties kannata seurata liian vahvasti omia intuitioitaan.
1: Kaikkia ääriliikkeitä kuvaa se, että ne imitoivat maltillisempia käsityksiä. Esimerkiksi jos löytää islamilaisten terroristien ja maltillisten islamilaisten välistä samanlaisuuksia, ne kertovat yhteisestä kulttuuripohjasta. Immonen voidaankin perustellusti liittää maahanmuuttovastaiseen kansallishenkiseen liikehdintään. Itse asiassa voidaan sanoa että on käytännössä ilmiselvää, että ääriliikkeet ovat aina jotain jotka hyötyvät siitä että ne piilottavat retoriikkansa. Ongelmana ei siis välttämättä ole se, että Immonen esittää terroristin näkökantoja. Ongelma voi olla siinä, että Breivikin näkemykset hänen manifestissaan olivat maltillistettuja, ne ikään kuin osoittivat että ihmisten ampuminen olisi jotenkin täysjärkistä ja perusteltua. Ja tämä onnistuu teeskentelemällä maltillista käyttämällä maltillisien ilmauksia. (Pseudotieteilijät tekevät juuri samoin tehdessään idiotismistaan älykästä. Varastetaan ulkokuorta ja retoriikkaa tieteeltä.)

2: Toisaalta Immosen viestin "taistelu" on terminä jotain jota käytetään sekä metaforana että käytännön taisteluhenkisyydessä. Tämä onkin tullut kenties keskeisimmäksi osaksi aiheesta vääntämistä. ; Osa näkee että viesti voidaan tulkita konkreettiseksi taisteluunkutsuksi. Osa näkee että se voidaan tulkita vertauskuvalliseksi. Mielleyhtymät ja omat ennakkokäsitykset suuntaavat hyvin helposti mielipiteet tässä kohden.
3: Ei ole ihme jos maahanmuuttokriittisten "enkusta" löytyy samanlaisuutta Breivikin teksteihin. Sillä siinä on 1 516 sivua maahanmuuttokriittistä tekstiä. Kun aihe on sama, ei ole ihme jos jotain samanlaisuutta löytyy. Ja mikä parasta ; Breivikin manifesti on kokoelma. Hän ei suinkaan ole vain kirjoittanut sitä, vaan hän on lainannut katkelmia ja pidempiäkin osioita maahanmuuttokriittisten teksteistä. Esimerkiksi Breivik on lainannut Jussi Halla-ahoa. Tämä toki korostaa sitä että Breivik kuuluu samaan kulttuuripiiriin kuin Halla-aho - plagioinnin ottaminen omiin nimiin "luovalla suhteella tekijänoikeuksiin" on ihailun kenties vahvin ilmentymä. Mutta tämä palauttaa sen siihen että vaikka kristityistäkin löytyy ties mitä aborttiklinikoidenpommittajia, se ei vielä tee kristillisistä julistajista terroristeja. Ei, vaikka yhteinen kulttuuritausta tuokin paljon samanlaisuutta sanomisiin.

Toisaalta ylläoleva argumentaatio on "alkuun pääsevää mutta ei riittävää". Sillä tämä muistuttaa toisesta asiasta. Myös aidosti terroristiset lausunnot menisivät vastaavaan. Kysymys onkin siitä että aika moni Immosen puolustaja on melko lailla suoraan ajatellut että jos asioita voidaan jakaa eri kategorioihin, niin tästä seuraisi se, että voitaisiin vain päättää että Immonen ei kuulu siihen ikävään kategoriaan. ; Jos keskenään analoginen ilmiöluokka_X voidaan jakaa kahteen erilliseen lokeroon, Lokero_A ja Lokero_B, niin ei voida sanoa että jos kohde kuuluu ilmiöluokkaan_X niin se voitaisiin aina vain laittaa siihen Lokero_B:hen. Jos näin olisi, ei koko eri kategorioihin jakamisessa olisi mitään järkeä! Ja sitten kaikki olisivat taas sekaisin sen inhottavan ilmiön kanssa, kun siihenkin kuuluva asetettaisiin siihen samaan Lokero_A:han.

Asian ratkaiseminen on vaikeaa, koska se ei katso puoluekantaa. Esimerkiksi jos katsotaan vasemmistolaista aatetta, voidaan muistaa että se puhuu luokkataistelusta. Se puhuu luokkasodasta. Se puhuu vallankumouksesta. Kommunisteilla tämä oli alun perin aivan konkreettista ja rehellistä puhetta. Kun puhuttiin sorron yöstä nousemisesta ja vallankumouksesta sekä sorto että vallankumous olivat kuvauksia konkreettisista asioista. Sittemmin kun olemme päätyneet hyvinvointiyhteiskuntaamme - joka on kenties alasajossa juuri nyt, mutta vielä olemassa - nämä ovat vähitellen muuttuneet symbolisiksi. Nykyään sorto viittaa rakenteisiin joita pidetään epäreiluna, vaikka kyseessä olisikin ns. first world problem. Vallankumouksellisuuskin tarkoittaa suunnilleen mitä tahansa jonka uskotaan jotenkin yleistyvän muodikkaaksi. Kieli on samaa, asenne. Not so much.

Ratkaisevinta onkin konteksti.

Tämä on siitä hämmentävä asia, että tässä todellakin asia riippuu siitä kuka sanoo, keille sanoo ja missä yhteydessä. ; Kun retoriikan sanamuodot ja perustelurakenteet ovat identtisiä, erot ovat merkitystä koskevia. Ja merkitys syntyy klassisen retoriikan käsitteiden mukaan sanojasta, yleisöstä ja käytetystä viestistä. Kun katsotaan itse puhe (logos), puhujan luonne (ethos), ja puhujan mielentila tai tunteiden ilmaisu (pathos), saadaan kokonaiskuva.

Moni perussuomalainen onkin miettinyt että ollaanko heille epäreiluja. Eli jos jonkun muun puolueen edustaja olisi sanonut samoja sanoja, olisiko hänet tuomittu. He ymmärtävät asian tavallaan puoliksi. On syytä katsoa asiaa eikä ihmistä. Paitsi viestinnässä joskus on syytä ihan oikeasti katsoa kuka sanoo ja mille yleisölle. Koska tämä on se taso jolla se sisältö rationaalisesti punnitaan. Perussuomalaisuus on tässä kohden oleellinen konteksti. Se luo ideologisen viitekehyksen jonka sisällä perustermit on sitten ladattu. (Samoin kuin esimerkiksi hindu ymmärtää "jumala" -sanan hyvin eri tavalla kuin islamin kannattaja. Kulttuurikonteksti on tärkeä! Myös aika voi olla tärkeä! 1918 kommunistin "taistelu" on jotain ihan muuta kuin nykyisen intellektuellihipsterin "taistelu" - johan sen näkee hartioista, tai niiden puutteesta!)
1: Tämän ymmärtäminen on tietenkin haasteellista esimerkiksi MV -lehden lukijoille. Siellä kun selitettiin että musta mies voi sanoa mitä vain ja Immonen ei. Sillä Abdirahim Husu Hussein kirjoitti Immos -kohun käynnistyttyä ivamukaelman ja parodian viestistä. Moni katsoi että kun tätä ivamukaelmaa ei paheksuttu, niin maassa olisi KAKSOS STANDAARI (tjsp.) Mitä tuollaisille ihmisille voi sanoa? Kysyä että jäikö ilman happea synnytyksessä?

Moni on sävyttänyt tämän kontekstin melko vahvasti. Korostetaan että Immonen pitäisi liittää kulttuuriin jossa mukana on Suomen Vastarintaliikkeen taannoin kokoama "laiton henkilorekisteri" aka tappolista, johon esimerkiksi eräs hikipedian ylläpitäjä päätyi. (Kuten myös Panu Höglund.) Heille vain ilmoitettiin poliisista että nyt näin. Myös Pride -isku, kirjastopuukotukset ja vastaavat pitäisi nähdä hänen taakseen. Tämä argumentointi on siitä kiinnostavaa, että se huomaa analogisuuden näiden äärisuuntausten ja Immosen viestinnän kanssa. Se muistuttaa siitä että on olemassa sellainen "paha Lokero_B" johon voidaan kuulua ja johon mitä ilmeisemmin ei haluta kuulua. Mutta lokeron olemassaolo ei tässäkään yhteydessä tarkoita suoraan sitä että Ilmiöluokassa_X oleva viesti kuuluisi tähän. Kun on se asiallisempikin vaihtoehto johon se voi kategorisoitua. Tämä perustelu on yhtä petitio principii -rakenteinen kuin se ajatus että Immosen viesti ei ole syrjivä jos on olemassa mahdollinen tulkintakulma jossa se ei ole syrjivä.

Konteksti ei selvästi ole ainakaan läpeensä viaton. Seurauseettisesti voidaan ajatella että Immonen saattaa olla vastuussa sitä kautta että hän tietää tai hänen olisi pitänyt tietää, että moni innostuu hänen lausumastaan. Panu Raatikainen demonstroi hienosti kuvalla sitä, miten tietyt nimeltä mainitut henkilöt ovat reagoineet Immosen lausuntoihin. Esimerkiksi Jarkko Heino on sanonut, että "Sitten kun niskalaukaukset tulee taas muotiin tiedän mistä aloitetaan :) Kaivetaanko jo saunan taa kuoppa valmiiks vihervassareille." Kommenteissa puhutaan myös rotusodasta. Osa siis selvästi tulkitsee Immosen juuri siten kuin moni on korostanut että Immonen ei ole tulkittavissa.

En kuitenkaan ota näitä sinänsä laittomia ilmauksia kovin vakavasti. Koska jos käyttää analogista viestintää, voi ihminen tulkita sen väärästä viitekehyksestä. Tästä voi seurata sitä että asiallisen papin saarna onkin kristohihhuleiden seuraavan internetvittuilun ytimessä. Ja skaala tässä vain voi olla paljon pahempi kuin tässä pikkuruisessa esimerkissäni.

Facebook -kommentin tuskin odottaa olevan "viikon uutisaihe". (Minäkään en haluaisi elää maailmassa jossa näin on.) Siksi onkin syytä katsoa Immosen facebooktiliä ja ennen kaikkea tämän ketjun saaneita kommentteja. Kommenteissa on alkupuolella Henri Kuosmasen kommentti ; "Vaikka olen Immosen kanssa aika samanmielinen niin eikö tää oo aika provokatiivinen? Vai kuuluukinko olla?" Tämä kertoo että hän on maltillinen maahanmuuttokriitikko. Immonen kommentoikin että "Kuuluukin olla." Kun ketjua katsoo pidemmälle, voi huomata että kommentit koostuvat lähinnä luokkaan "Kiistaton tosiasia valitettavasti on kuitenkin se, että tällä hetkellä Suomea tuhotaan enemmän ja tarkoituksellisemmin sisältä kuin ulkoapäin...", "Annetaanko me kommunistien tuhota 12 000 vuotta vanha sivistys? Ei saatana!!", "Vähän hassua, että kirjoitit englanniksi Olli. Kuitenkin täysin samoilla linjoilla kanssasi, monikultturismi ei toimi ja monikultturistiset kokeilut Euroopassa tulisi lopettaa". Vähemmistössä ovat Raatikaisen esiinnostamat yliampuvat kommentit (jotka kyllä löytyvät ketjusta ainakin vielä.) Niihin löytyy reagointeja kuten "Aikamoisia on puheet. En uskalla antaa mielikuvitukselle valtaa mitä tapahtuisi jos saisitte päättää."

Kokonaisuus tässä yhteydessä ei vaikuta kovin huolestuttavalta. Vastenmielisiä ihmisiä joilla on minusta väärässäolevia mielipiteitä. Mutta se on enemmän yleistä nurinaa ja moraalista närkästystä kuin jotain jossa ollaan lataamassa tuliaseita.

Nuo ihmiset ovat ääliöitä. Loppu.

Mitä tämä tulkintaviitekehys tarkoittaa? Kun katsotaan Immosen Ollin toilailuista analyyttisesti tämän viattoman kontekstin löytämisen jälkeen, voidaan se kontekstoida kupliin. Tämä on siitä ironista että Immonen itse asiassa mainitsee kuplat tuossa tekstissään. Tämä liittyy aiempaan "kuplakeskusteluun" joka on tietenkin perustaltaan aivan käsittämättömän typerä. Siinä on ensin ollut arkinen yksinkertainen tosiasia, joka on sitten muutettu hyväksi ideaksi ja pilattu tämä ymmärtämättä että sosiaalisuus on symmetristä.

Immosen viesti on vahvaa poteroitumista. Hän on tyhmä koska hän ei ole Breivikin analogi vaan Krista Kososen analogi. Hän on tyyppi joka ei hae kontaktiyhteyttä monikulttuurisuuteen. Tämä nähdään pelkästään vihollisuuden kautta. Tämä on toki korostunut kun on katsottu internetpäivityksen yhteyteen syntynyttä liikehdintää.

Mielenosoitus/tähtimuusikkojen kasaama kokoontuminen - jossa ei esimerkiksi ruiskuteltu ihmisiä kaasuaseella ja kutsuttu sitä hassunhauskaksi tempaukseksi - oli jotain jota ei pidetty reiluna kun perussuomalainen ei saanut kehuja esityksensä päätteeksi. (Samat ihmiset sitten voivat selittää että heistä on pirun epäreilua kun YLE ei ota heitä esittämään omien auktoriteettiensa kantoja "Aidosta Avioliitosta" ilman "SETA:n sensuuria" eli vastaanväittäjiä.) Nähdäkseni kokoontumisvapaus, myös spontaanisti jonkun helvetin facebookpäivityksen ympäriltä, on laillista ja kuuluu mielipiteenilmaisuun. Kuten myös se että ihminen taputtaa sille kelle taputtaa. Se on mielipiteenilmaisua. Immosen ystävät ovatkin tässä nyt mielestäni omituisia. Jos Immosella on sananvapaus sanoa provokatiivisia ärsyttäviä asioita, se tarkoittaa sitä että hän saa sen sanoa. Se, että 15 000 ihmistä päättää kävellä Immosta vastaan, katsoa häntä silmiin ja kätellä ja sanoa rauhallisesti "haista paska, ääliö", se on provokatiivista, ärsyttävää ja sananvapauden mukaista.

Ylenmääräiset vertaukset esimerkiksi Lapuan liikkeeseen ja väkivaltaan ovat tässä yhteydessä täsmälleen yhtä järkeviä ja perusteltuja kuin se, että Olli Immosen vain suoraan lokeroisi väkivaltaa kutsuvaksi sodanlietsojanatsiksi. (Eli ei juuri yhtään.) Puhutaan rauhassa Lapuan liikkeestä siinä vaiheessa kun konkreettista muilutushenkeä alkaa ilmenemään. Esimerkiksi sitten kun antifa -tyypit puukottavat jonkun kirjastoesitelmässä.
1: Timo Hännikäisellä on uusi kirja, miksi häntä ei ole puukotettu koskaan jos hänen vastustajansa ovat niin kauheita? Kai sitä nyt Hännikäinen on kovemmin hampaissa kuin joku hiton epäkiinnostava Dan Koivulaakso! Toisaalta ihmettelen miksi homosaation vainoamia hetero-pride -kulkuelaisia ei kaasutettu kaasuaseilla kesken mielenosoituksen kun se oli hassunhauskaa kun oli Pride -provokaatio. Heitähän vainotaan pahemmin!

Domeenispesifisyys ; Miten kristinuskon teologia on suurilta osin vaikeiden kysymysten väistelyä

C. S. Lewis kuvasi että hänen ateismiaikanaan tärkein syy olla Jumala vastaan oli se että universumi oli julma ja epäreilu. "My argument against God was that the universe seemed so cruel and unjust." Ajatus on tietysti lähtökohtaisesti hieman omituinen. Sillä tässähän asian toivottavuus tai eitoivottavuus tekee asiasta toden tai eitoden. Kyse on siis toiveajattelusta. Toisaalta tämä kyllä on siitä merkittävä että pahan ongelma yrittää falsifioida kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan. Joten sitä voi käyttää argumenttina joka osoittaa tämän partikulaarin Jumalan olemassaolemattomaksi. Mutta siitä huolimatta en ymmärrä miten tämä voitaisiin laajentaa ateismiksi. Esimerkiksi hindulaiset tuskin värähtävätkään jos heille kerrotaan että maailmassa on pahuutta. Ei se heidän teologiaansa kumoa. Mutta C. S. Lewis olikin angsteisti eikä ateisti.

Kristittynä C. S. Lewis kuitenkin koki että argumentti olisi silti validi ja siihen pitäisi tarttua. Hän lähti miettimään asiaa siten että miten hänellä ateistina muka voisi olla mitään käsitystä hyvästä ja pahasta. "But how had I got this idea of just and unjust?" Ja tätä kautta hän päätyi kuuluisaan viiva -argumenttiinsa. "A man does not call a line crooked unless he has some idea of a straight line. What was I comparing this universe with when I called it unjust? If the whole show was bad and senseless from A to Z, so to speak, why did I, who was supposed to be part of the show, find myself in such a violent reaction against it?... Of course I could have given up my idea of justice by saying it was nothing but a private idea of my own. But if I did that, then my argument against God collapsed too - for the argument depended on saying the world was really unjust, not simply that it did not happen to please my fancies. Thus, in the very act of trying to prove that God did not exist - in other words, that the whole of reality was senseless - I found I was forced to assume that one part of reality - namely my idea of justice - was full of sense. If the whole universe has no meaning, we should never have found out that it has no meaning: just as, if there were no light in the universe and therefore no creatures with eyes, we should never have known it was dark. Dark would be without meaning."

Viiva -argumentin syvä ongelma on siinä että se hyväksyy vain yhden lähteen moraalille ja moraalikäsitykselle. Jumalan. Ja ilman tätä konseptia ei olisi merkitystä. Se kiistää vaihtoehdot hieman samaan tapaan kuin "hopealuoti -argumentissa" toimitaan logiikan kohdalla. Eli riittämättömästi. Itse asiassa esimerkiski Kreeft on jalostanut Lewisin ideaa eteenpäin, ja sen lopputulema ei ole kovin miellyttävä kristityille. Kristittyjen dogmatiikka ei todista että ateisti on jotain vaan yrittää väkisin määritellä heidät tiettyyn lokeroon. Jos ihmisellä on jonkinlainen moraalilaki sisällään, hän tietää hyvän ja pahan. Jos ei ole, hän ei voi puhua moraalista mitään ja joutuu hylkäämään ajatuksen että mikään perustelu pahan ongelmalle joka todistaisi Jumalan olevan hyvä ei voisi toimia. Ja meillä voi olla käsitys hyvästä ja pahasta lajityypillisenä käyttäytymisenä. Sam Harris -tyylinen filosofia on mahdollista. Silloin voidaan miettiä ihmisten pitkäjänteistä käytöstä jossa huomioidaan yhteisö. Ja tämä kaikki voi olla evoluution kautta. Ja kristittyjen puolustuspuheet eivät näitä vaihtoehtoja eliminoi mahdottomiksi, vaan määrittelevät a priorisesti että niissä ei voi ollakaan järkeä.

Mutta siihen saivarteluun

Jos katsotaan mitä tahansa pahan ongelman ratkaisua, niissä tupataan törmäämään siihen että he perustelevat konseptia voi ollilla. Ja sitten ei katsota mitä todellisuus tekee tälle. Jos otetaan vaikkapa utilitaristinen ajatus siitä että universumi on paras mahdollinen. Tähän saadaan vastavedoksi delfiini. On olemassa konsepti joka toimii ja jota on olemassa joten se ei ole mahdoton. Tämä mahdollinen vaihtoehto vähentäisi ihmisten tukehtumiskuolemia. Joten joko ihmisten kuoleminen on hyvä asia ja ihmisillä ei yleisesti olekaan moraalivaistoa, koska tämänlaista kauhistellaan. (Joka kumoaa pahan ongelman puolustukset irrationaalisiksi kuten aiemmin huomautin.) Tai sitten maailma ei olekaan täydellinen.

Meillä on itse asiassa tästä myös toinen esimerkki. Nimittäin kehitysvammaiset. He ovat eräässä mielessä "delfiinejä". Heillä on selvästi vaivoja joita muilla ei ole. Jumala voisi tehdä maailman jossa näitä ei ole, koska selvästi mitään "mahdottomuutta" ei ole siinä että minulla ei ole 21 -trisomiaa. Moni korostaakin että tämänlaisia ilmiöitä tarvitaan jotta hyvyydelle olisi kontrasti. Tämä puolustus ohittaa "paras mahdollinen maailma" -argumentin ja siirtyy aivan toiseen premissisettiin. Mutta tämä näkemyskin on mahdollinen. (Ja jos kehitysvammaisuudessa aletaan puhumaan Swinburnen vapaasta tahdosta joka aikaansaa kärsimyksiä, ollaan hyvin omituisilla linjoilla kyllä. Sillä kehitysvamma ei ole jotain jota hankitaan aina jollain valinnoilla.)

Mutta tässäkohden unohtuu mittakaava. Kun katsotaan maailmaa, ei voi olla huomaamatta että pahuus katsoo aamulla partaa ajaessa peilistä. Terry Pratchett kuvaa tätä "FC Akateemiset" -kirjassa antamalla esimerkin jossa saukko syö lohen, avaa sen mätiä pullottavan vatsan jota saukonpoikaset riemukkaasti syövät. Äiti ja lapset syömässä äitiä ja lapsia. Maailma on täynnä holokaustia ja vastaavia. Tapahtuu kouluammuskeluja joita jopa kristityt pitävät moraalittomina.

Tässä usein aletaan korostamaan sitä miten kristinuskoa tarvitaan suojaamaan. Että tosiasiassa nyt onkin syytä vaihtaa peiliteoriasta siihen Swinburnelaiseen vapaaseen tahtoon. Tällöin nousee sellaisia puheita kuin mitä Päivi Räsänen ilmoitti "Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle. Jumalalle jokainen ihminen on rakas - siksi meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle." Ja tätä vahvistaa ajatus siitä miten Breivikin itseidentifioitumista kristityksi hylättiin sillä perusteella, että massojen surmaamiset ovat kristityille syntiä. Henkenä on tällöin se, että "Jokelan Pekan ateismi ei riko ateismin dogmeja mutta Breivikin teko rikkoo kristillisiä dogmeja". Lausunto on vakuuttava, kunnes muistaa "Mahdollisuus Muutokseen" -kampanjan. Sillä siellä kristityiksi korotettiin muun muassa moninkertainen murhaaja. Tässä korostetan tietysti uudelleensyntymistä, katumista ja parannuksentekoa. Eli eikristitty oli se joka tappoi. Tässä toki muistetaan korostaa että tosiasiassa jokainen ihminen on epätäydellinen ja syntiä tekevä - eli maailmassa on pahaa ja Jumala on ihmisluonteen luonut sellaiseksi. Joten kristitty saa tosiasiassa tappaa, kunhan katuu jälkeenpäin. Breivik kuitenkin suunnitteli tekoaan pitkään, joten tämä estää pikaistus-katumis -tyylisen tilanteen. Joten kenties kristityillä on sittenkin jotain järkeä tässä?

Tässä vaiheessa on riemastuttavaa tuoda esiin Craig joka on kuluttanut merkittävän määrän kristityn apologeetikon ja akateemikon urastaan siihen että hän puolustaa sitä miksi Jumalan Raamatussa komentama kansanmurha on hyvä asia, "hyvä kansanmurha". Hän on arvostettu monien kristittyjen kanssa joten selvästi hän on kristitty ja nuo näkemykset edustavat mahdollista ja hyvin perusteltua kristillisyyttä. Eikä siinä vielä kaikki ; Itse asiassa "Älä tapa" ei kiellä edes teloituksia, kuten Sami Liedes opettaa, kuolemanrangaistus ja muu ei ole välttämättä kymmentä käskyä vastaan. Ja jos kristitty uskoo että hänen tappamansa kohde on nefili, ei se ole automaattisesti teologisesti väärin. Kyllä heidän kristillisyytensä on aivan yhtä kristillistä kuin ne muiden kristillisyyskin. Ja israelkysymyksen kohdalla moni kristitty todellakin kannustaa sitä miten jotkut kansanmurhaksi laskettavat asiat ovatkin aivan perusteltuja.

Miksi kiemurtelu aiheesta toiseen?

Kun katsoo tuota ylläolevaa ketjua joka etenee vammaisista israelpolitiikkaan voidaan huomata että siinä on lähinnä löyhä punainen lanka. Jonkinlainen pahan ongelman käsittely on koko ajan kyseessä. Mutta yritinkin nostaa esille sitä että kaikki mainitut pahan ongelman käsittelyt sopivat vain spesifeihin tilanteisiin. Kokonaisuuteen niitä ei voi käyttää. Esimerkiksi parasta mahdollista tilaa puolustava voi selittää holokaustin sillä että vapaa tahto tuottaa enemmän hyvää kuin pahaa. Mutta sitten jossain vaiheessa on pakko siirtyä "periaatekysymyksistä ihan puhtaaseen massaan". Pahuuksia tapahtuu niin paljon että ajatus vapaasta tahdosta ja sen selitysvoimasta kyseenlaistuu. Että "noin paljon pahaako se muka oikeuttaa"?

Itse asiassa kokonaishenkenä onkin se, että jos kristittyjen domeenispesifi "taisteluiden voittaminen" - jossa jokainen yksittäinen vastaanveto voidaan torjua - ohitetaan on käytännössä ilmiselvää että tässä prosessissa kristittty "häviää sodan" - kokonaisuus ei enää näytä järkevältä vaan keskenään ristiriitaisia konsepteja käytetään eri puolilla. Domeenispesifisyys tuntuukin kattavan hyvin montaa teologian osa-aluetta. Niissä on argumentteja joiden sovellusalue on hyvin tiukka. Sillä on tärkeää ratkaista ongelmia muualla, ja nämä taas ovat selkeästi ristiriidassa tämän argumentin lähtökohtien kanssa. "Oikea vastaus oikeaan tilanteeseen" johtaa hokemiin joilla kristityt näyttävät kokevan syvää varmuutta omasta järkevyydestään. Jos näitä katsoo laajemmin niissä ei näytä olevan enää mitään järkeä.
1: Näitä ei ole vaikeaa etsiä. Ensin ihminen voi puhua objektiivisesta moraalista jossa hyvä on samaa nyt, eilen ja huomenna ja kaikkialla kulttuurista riippumatta. Mutta sitten hän voi torjua vanhan testamentin oppeja vanhentuneina koska esimerkiksi kivitystuomiot olivat "erilaisessa ajassa ja eri kulttuurissa". Esimerkiksi juutalaiset kulttuuri ja asenteet muuttavat moitteen asiattomaksi. Ja moraalin kulttuurirelativistiseksi.

Kokonaiskuvana onkin se, että jos jossain on Jumala ja kristinuskon pahan ongelman kanssa painivat ovat oikeassa, niin on käytännössä ilmiselvää että ihmisen tärkein moraalinen ponnistus ei ole imitoida tätä pikku sosiopaattia jolla löytyy mihin tahansa tekoseensa sen mukaoikeuttava tekosyy. Tärkein moraalinen asia jonka Jumala meille opettaa - mikäli pahan ongelmaa mitättömyyksiin ratkovat teologit ovat oikeassa - on se, että meidän jokaisen velvollisuus on nousta Luojaamme korkeammalle tasolle eettisesti. Ja mikäli olen aihepiiriä yhtään katsonut ja sisällämme ihmisinä on moraalivaisto - jota kautta ylipäätään voin ottaa kantaa moraaliasioihin - niin lopputulemana on se, että tämä moraalisuudessa Jumalan yli nouseminen ei ole edes järin vaikeaa.

En tosin mene näin pitkälle. Päättelen oikeasti vain sen, että moraaliteologia on pääasiassa vaikeiden kysymysten väistelyä. Ei ihme että mysteerikortit vilahtelevat piispojen puheissa onnettomuuksien jälkeen. Ainakaan teologia ei tarjoa eettisesti kestäviä vastauksia jotka voitaisiin vain esittää faktoina. Tämän huomion jälkeen en toki voi sanoa löytäneeni jotain Jumalasta. Mutta olen sentään päässyt kurkistamaan sinne mistä ne jumalat useimmiten tulevat (uskovaisten päihin). Suurin osa argumenteista on vain sitä varten että on ollut kiusallinen kysymys. Ja kristinuskon opin kyseenalaistamisen sijaan nämä kaikki on pitänyt lakaista pois, jotta kristitty voi jatkaa taivaltaan kokien itsensä täysrationaaliseksi järkeväksi ja hyväksi olennoksi. Tämä prosessi takaa sen, että he todennäköisesti eivät omaa yhtään näistä attribuuteista. Joka selittää kohtaamisen kristityiden kanssa. Oma pahan ongelman modifikaatio onkin se, että "jos on olemassa hyvä ja kaikkivaltias Jumala niin miksi hyville ihmisille tapahtuu kristittyjä?"

Ihmisten "domestikaatiosta" ja siitä miten historian muistaminen jarruttaa tätä

Ilpo Jalamon ja Mika Rantasen toimittama "Jokohama humahuta" -budokaskukirja pitää sisällään monenlaista. Osasta selviää että ihmiset ovat ihmisiä. Sivulla 65-66 on tarina "Kontaktia" joka kertoo oppilaasta joka on kyllästynyt karateen koska tämän harjoitteissa iskut täytyy pysäyttää. Hän kävi kokeilemassa kontaktilajia ja palasi takaisin mukanaan erikoistoive, jonka mukaan muiden olisi edelleen pysäytettävä iskunsa, mutta hän saisi iskeä perille.

Tämä edustaa ihmistyyppiä johon törmää silloin tällöin. He ovat sadisteja jotka eivät ole ilkeitä koska he ovat niin pehmeitä. Eli he eivät kestä vaikeuksia. Helpoimmaksi ratkaisuksi tähän voisi olla se, että nämä ihmiset koulittaisiin. Kuitenkin tämä on hieman typerää koska heidän pehmeytensä on se perimmäinen joka estää heitä toteuttamasta julmuuksiaan. ; Olenkin päättänyt suhtautua tähän siten, että se on lieveilmiö joka johtuu siitä että yhteiskuntamme asiat ovat itse asiassa aika hyvin.

Vanhempi polvi, etenkin asenteiltaan konservatiivisesti painottunut vanhempi polvi, korostaa tässä usein sitä että ennen kaikki oli paremmin. Ja että nykyään ihmiset eivät selviäisi talvisodassa. (Tätä kuulee ihmisiltä jotka eivät ole talvisodassa olleet.) Esimerkiksi eräs 1960 -luvulla armeijansa käynyt vanhempi mies kuvasi minulle että minunkaltaiseni eivät olisi kestäneet hänen aikansa armeijassa viikkoakaan. Ja että aivan varmasti en pärjäisi talvisodassa. ; Näissä tarinoissa korostuu se, että ennen tehtiin fyysisempää työtä ja että vaikeudet karaisivat ihmisistä suhteellisuudentajuisia.

Tämä tarina on rehellisesti ottaen hyvin samanlainen jolla itse suhtaudun alun itsepuolustustarinan kaltaisiin "pseudopahiksiin". Mutta siinä on mukana toinenkin puoli. Jos ennen asiat ovat olleet vaikeampia, ja karuus ja kovuus on ollut osa maailmaa oleellisesti ja kiertämättömästi, niin se tarkoittaa nimenomaan sitä että asiat ovat muuttuneet paremmiksi. ; Tätä voi olla vaikeaa uskoa nykyaikana. Sillä nykyään maailmanlopusta ja katastrofin odottamisesta on tehty osa viihdettä.

Uskovaiset profetioivat että nyt on pian tulossa vaikeuksia. Mutta kun historiaa katsoo, ei voi kuin huomata tiettyjä trendejä. Jotka ovat sitä että on luontevaa yhdistää väkivallan kasvu Jeesuksen uuteen tulemiseen. Sillä väkivallan kasvu tarkoittaa samaa kuin "vanhojen hyvien aikojen" paluu. Kun nimittäin katsotaan maailmaa muutakin kuin vaikutelmien kautta, voidaan huomata että ihmiskunta muuttuu nimenomaan "pehmeämmäksi". Keskiajalla murhatuksi tuli 1 tuhannesta ihmisestä. Nykyään, modernissa Euroopassamme, sama luku on 1 sadasta tuhannesta ihmisestä.
1: Väkivaltainen ja tapaturmainen kuolema ovat tietysti tätä yleisempää sekä keskiajalla että modernissa maailmassa. On hyvä muistaa että murha on hyvin spesifi kuolinolosuhde. Otin sen esimerkksi sen vuoksi että se kuvastaa yksityisihmisten raakuutta, toisin kuin sodat, joissa ihmiset ovat pakotettuja tappamaan aivan eri tavalla. Murhaa on aina yritetty nimenomaan rajoittaa lailla, kun taas sodassa tähän on kannustettu.
2: Luvut ovat siitä mielenkiintoinen kulma, että jokainen ihminen on aina kuollut. Joten prosenttiosuuksiin vaikuttavat muutkin kuolemat. Keskiajalla kuoltiin esimerkiksi kulkutauteihin moninkertaisesti nykyiseen verrattuna. Näiden kautta tapauksia on pois sen ajan murhatilastoista. ~ Jos kuolet ruttoon, sinua ei murhata. Eli keskiaika on ollut tässä suhteessa vielä pahempi kuin mitä nuo luvut kertovat.

Onkin mielenkiintoista että saamme kuulla siitä että uskonto piti väkivaltaisia miehiä kurissa ritari-ihanteilla, mutta emme käsitä sitä miten ilman näitä ritari-ihanteita nykyään tilanne on parempi. Ihmiset kauhistelevat nykyään tietysti murhista, ja syynä on kaksi asiaa

1: Väkiluvun kasvu on johtanut siihen että murhia tapahtuu monta ; Ihmiset näkevät murhissa tapahtumia ja tekoja eivät prosenttiosuuksia väestöstä.

2: Väkivaltaisuuksista tiedotetaan paremmin ja tarkemmin ja laajemmin leviten. Murhien näkyvyys on kasvanut. Tieto lisää tuskaa, vaikka se ei lisäisi tapahtumia itsessään.

Tähän liittyen osa puhuu jopa ihmisten domestikoitumisesta. Se on ilmiönä jotain joka liitetään lähinnä kotieläiminä ja tuotantoeläiminä pidettäviin lajeihin. Siinä eläimet jalostuvat ja muuntuvat sellaisiksi että ne eivät enää tule toimeen karussa luonnosta jossa niiden esi-isät ovat mainiosti pärjänneet. Sen sijaan ne pärjäävät niissä oloissa joihin ne on jalostettu. Tämän seurauksena niistä tulee yleensä vähemmän arkoja, lempeämpiä ja kaikin tavoin pehmeämpiä. Ajatus ihmisten domestikoitumisesta ei tietysti ole kovin huono, koska se kuvastaa sitä miten ihmiset sopeutuvat erilaisiin elinolosuhteisiin. Domestikaatio on mainio termi koska siinä korostuu se, että se ei ole suhteellisuudentajuttomuutta jos siinä ignoroidaan piirteitä jotka eivät ole omassa elämässä reaalisia vaihtoehtoja. Tai jos se on suhteellisuudentajuttomuutta siinä mielessä että ei tajuta että tämä asia on suhteellinen ja muilla asia voi olla karummin, niin on suhteellisuudentajuttomuutta myös se, että tätä oman elämäntilaan sopeutumista pidetään vääränä tapana olla.
1: Tosin ihmisen asumishistoria kaupungeissa ja vastaavissa on sen verran lyhyt että geneettisesti tätä ei kannata selittää. Muutokset ovat olleet niin nopeita että kyseessä on yhteiskunnallisten seikkojen muutokset monta kertaa tehokkaammin kuin geneettinen muuntuvuus.

Nämä asiat on hyvä muistaa. Tosin olisi hyvä muistaa myös se, että osa entisten aikojen kovuudesta ja nykyajan ihmisten moittimisesta johtuu siitä että ihmiset eivät ymmärrä mitä moderni työ on. Työnteossa nimittäin tunnetaan ilmiö, jossa ihmiset arvioivat työn jota he itse eivät ymmärrä, helpommaksi ja vaivattomammaksi kuin mitä se todella on. Kaupunkilaispoika voi ajatella että puita nyt sahaa kuka vain, ja että se vaatii vain kuntoa. Kuitenkin tällä asenteella jää helposti oman kaatamansa puun alle. Puunkaatajamies taas ei ymmärrä stressiä jota jokin toimistorotta kärsii ennen deadlinea. ; Stressi on hyvin erilaista. Ja tässä mielessä fyysisen karuuden korostaminen kertoo vain puolet totuudesta.

Tästä päästäänkin tiedostamiseen ja ns. suhteellisuudentajuun.

Miksi meidän täytyy muistaa talvisota? Filosofisesti tiedostamisessa on järkeä. Sillä ennen maailmansotaa oli paljonkin filosofista keskustelua siitä että sodaton tila oli pehmentänyt ihmisiä. Pelättiin arvojen murenemista. Sotien jälkeen osattiin sitten kauhistella niitä sotia ja ajateltiin että ei ikinä. Sota ei aikaansaanutkaan moraalin kasvua, vaan traumatisoitumista. Se ei ollut sen arvoista. Ja vaikka arvot olisivat sodalla korjautuneetkin, niin sota oli niin kauhea asia että lääke oli pahempi kuin tauti. ; Tässä mielessä on aivan oikein muistaa itseämme vaikkapa holokaustin tuskasta. Historia pitää muistaa että sitä ei toista. Tämä on erityisen tärkeää nyt kun ihmiset pelkäävät materialismia, hedonismia, (kristillisten)arvojen romahtamista ja nihilismiä. Ja korostavat että ennen, talvisodan aikaan kaikki oli niin paljon paremmin kun nuoria miehiä kuoli laumoittain ja natsit polttivat viime töikseen Lapin.

Toisaalta taas ei voi olla huomaamatta että siellä historiaa toistetaan juuri siksi että se muistetaan. Monissa paikoissa etniset väkivaltaisuudet ovat puhjenneet siksi että isovanhemmat ovat muistaneet kertoa omia sotakokemuksiaan. En kutsu tätä kansakunnan traumoiksi vaan "bingomummo -ilmiöksi" siksi että itse järkytyin kun pyörittelin bingoa ja mummelit aloivat erään kerran kauhistelemaan sota -aikaa. Heiltä oli kuollut veljiä, rakastajia, aviomiehiä. Viha venäläisiä kohtaan oli hyvin konkreettista. Tähän tarinoiden levittämään vihamaailmaan olisi ollut helppoa kasvaa. Englantilaisilla on havaittavissa tämänsuuntaista "geneettistä vihaa" ranskalaisia kohtaan, vuosisatojen sotimishistoria kaikuu vielä hitusen edelleen sivistyneiden urbaanejen brittienkin asenteissa.

Nykyajan Israelin tilaa ei voi ymmärtää mitenkään muuten kuin ajatellen sen suhdetta tiedostamseen. Pyhät paikat ovat voimakkaita symboleita. Molemmilla kansoilla on paikkaan historia. Ja se, että jokin taho kieltää yhteyden tähän on syy vihaan, olipa se sitten YK tai jokin muu järjestö tahansa. Nähdäkseni Israelin ongelma on niin paha ja pitkäaikainen, että suunnilleen ainut kätevä tapa lopettaa kyseisestä paikasta tappeleminen olisi päättää että ihmisten kuolema ei ole näiden symbolien arvoinen, ja siksi otettaisiin jokin massalentue joka täsmäpommittaisi kaikki alueen historiallisesti merkittävät paikat muusiksi, ja kylväisi Pyhät Paikat täyteen vaarallista radioaktiivista jätettä. Tässä iskussa kohteena ei olisi sotilaat, vaan historialliset maamerkit, rakennukset, paikat.

Tämä on tietysti hyvin julmalta kuulostava tapa katsoa asiaa. Mutta toisaalta. Jos mietimme 9/11 -terroristeja, he tajusivat että kuolinmäärä ei ole oleellisin seikka. He iskivät symboleihin. He iskivät paikkoihin joissa oli toki paljon ihmisiä, mutta jotka ennen kaikkea olivat sellaisia että ne symboloivat paljon. He eivät iskeneet paikkoihin joissa oli maksimaalisesti ihmisiä, vaan symboleihin joihin iskeminen muistetaan. Ne herättivät maksimaalisesti sitä tunnetta että kukaan ei ole turvassa. Iskun vaivaan ja työhön nähden saatiin valtavan monet varpailleen. Terroristi-iskuihin kuolleiden määrään suhteutettuna vaikutukset olivatkin vahvoja. Jokainen terrorismilla pelottelija siis itse asiassa pelaa terroristien pussiin, vaikka tietysti kokee taistelevansa heitä vastaan. Tiedostamisesta tulee tätä kautta jopa jonkinlainen ongelma. Medianäkyvyys on tapa levittää traumakäyttäytymistä koko kansakuntaan.

Itse asiassa itse olen suhtautunut esimerkiksi Sandy Hookissa tapahtuneeseen lapsen ampumiseen siten, että siitä ei olisi hyvä puhua. Olen välttänyt sen mainitsemista ääneen juuri siksi, että kyseiset verilöylyt ovat tunnetusti copycat -ilmiöitä. Copycat -effect on tässä se, että jos ihmisiä tappamalla saa naamansa julkisuuteen, moni keksii tehdä samaa, kenties vaikka maineen takia. Breivik on tässä suhteessa yksi niistä harvoista jotka kannattaa mainita, mutta hänkin vain ehkä ja kenties. Sillä hän tappoi niin käsittämättömän monta, että osa voi olla varovaisempi ennen kuin lähtee tekemään mitään. Breivikin ruumisvuori on sen verran massiivinen, että sen rinnalle pääseminen ei ole helppoa. Tosin tämäkin voi johtaa kilpavarusteluun, jossa tekoja suunnitellaan entistä paremmin ja tarkemmin ja mediahuomiota haetaan yhä isommilla iskuilla. Tiedostaminen tässä kohden voi siis siltikin pahentaa ongelmaa sen sijaan että se vain levittäisi suhteellisuudentajutonta traumakäyttäytymistä ympäriinsä.

Sivistymättömyydessäänköhän?

Pasi Heikuran "Aristoteleen kantapää" -kirja  - kuten samanniminen radio-ohjelma ja verkkosivustokin - puolustaa laadukasta suomen kieltä ja sivistystä, ja tekee tämän ihastuttavasti esimerkiksi jakamalla fraasirikostuomioita kömpelöistä vertauksista ja huonosta kielestä.

Tekstissä "Ei yleissivistys ojaan kaada" (kirjan sivut 205-206) hän kuvailee sitä miten ylioppilaskirjoituksessa oli tehty yleissivistysvirheitä. Virhe ei toki ollut suuri : rousku ja rausku sekoitettiin toisiinsa. "Rousku on sienisuku, kun taas rauskut ovat ikivanha rustokalalaji. Tämä ei ole yllättävää, eikä sekään että joku sekoittaa näin läheiset sanat keskenään. Yllättävää on se, että kokeen järjestäjä Helsingin Sanomien toimittajakoulu väheksyi kokelaiden erehdystä. Sama sävy oli monessa uutista kommentoineessa kirjoituksessa, pääasiallinen sanoma oli se, että nuorison ei tarvitse erottaa toisistaan kotoista ruokasientä ja valtameren kalaa, koska tärkeämpää on osata hyvin modernin mediamaailman niksit." Heikura ymmärtää toki virheen mutta ei näe hyvänä sitä että asenne on se, että (yleis)sivistystä ei enää oikeastaan edes nähdä minään tavoitteena. "Ehkä hassuinta kevään yleissivistyskeskustelussa ei ollut se, että nuoret eivät tiedä, mitä eroa on sienellä ja kalalla vaan se, ettei tämän tietämisellä edes tunnu olevan väliä. Ei ole noloa olla tietämättä ja kaiken lisäksi uuden oppiminen tuntuu lopullisen vastahakoiselta."

Asenne sivistykseen ja siihen liittyvään onkin muuttunut. Erikoista kyllä, erityisen vahvasti tämän ongelmat näkyvät juuri internetissä. ; Olennaistan modernin maailman selviämisniksien pitäisi näyttäytyä laatuna juuri internetin kaltaisissa modernissa ympäristössä. Kuitenkin tosiasiassa juuri näin ei ole. Internet, sosiaalinen media, nettifoorumit ja vastaavat ovat jotain jota toistuvasti kaupitellaan sananvapauden avaajina, jonain joka antaa valtaa tavallisellekin ihmiselle. Ja jonka kautta kommunikaatio ja keskustelu onnistuisi helposti ja mukavasti kotisohvalta. De facto likimain kaikkea internetkeskustelua kuvaa kuitenkin seuraava lausuma. "nettikeskusteluissa - osittain samoin kuin erilaisissa keskustelutilaisuuksissa - on nimittäin masentavaa se, etteivät ne ole oikeita keskusteluita vaan vuorovaikutuksen asemesta alkeelliseen reagointiin perustuvia keskusteluesityksiä, joilla on yleisö, kuten esityksillä aina on." (Eräs blogini kantavista teemoista onkin oman näkemyksen kulttuurisidonnaiseen oikeaoppisuuteen itsetarkoituksellisesti tähtäävän postmodernin ajattelun ja sen uskonnollis-fundamentalistinen vastineen eli presuppositionistisen asenteen kritisoiminen. Ja erilaisten kommunikaatiokuilujen esiinnosto. Lisäksi blogini kantavana teemana ja punaisena lankana on myös yleinen ärhentely joka toteutetaan banaaliutta soveltaen ja yleistä suomen kielen kieliopillista raiskaamista käyttäen. Näin ollen tämä juttu ei oikeastaan voisi olla ilmaantumatta tässä blogissa.)

Internet on vahvistanut yksisuuntaisuutta. Lisäksi Heikuran esillenostama yleissivistyksen vähättely on osa nykyaikaa. Anti-intellektuellismi on ikään kuin ajan henki. Se nähdän eiluutuneena kun taas sen vastustaja nähdään "norsunluutornissa olevana" joka on etääntynyt ihmisyydestä ja arjesta ja totuudesta. Tiedevastaisuutta monesti peräti puolustellaan. Ja hörhösektorillakin on siirrytty vanhakantaisista epätieteellisiä teorioita esittävästä pseudotieteistä enemmän kohti denialismia joka taas lähinnä itsetarkoituksellisesti vastustaa "virallista vallitsevaa paradigmaa". (Ajan hengessä minun täytyisi rakentaa "Tiede-epäuskokin on vain uskontoa!" -slogan ja keskustella pelkästään sen kautta.) ; Tämän vuoksi vaikka monet ovat minulle kertoneet että internet on mainio paikka saada tietoa, olen usein korostanut että yliopiston kirjasto on tässä paljon kätevämpi apuväline. Interentissä tekstin arviointi taas on työläs kahluuprojekti, jossa toteutuu (ihan itse tarkoitusta varten luomani) fraasirikos "Heinäsuovassa olevat helmet kaivetaan sikojen suusta." Ja internet onkin pääsääntöisesti ajatusten paskakahlaamo ja yleinen ajatusoksentamo. (Sellaisena se on toki mainio. Itsekin käytän!)

Ja näin esimerkiksi Breivikin hymyilyyn ja sen mediasuhteeseen liittyvistä asioista saatiin inttämis-vänkääminen siitä onko Breivikin käyttämä käsitervehdys alkuperältään vasemmistolainen vai oikeistolainen. Ja olivatko natsit äärivasemmistoa vai äärioikeistoa ;

Kaiken kaikkiaan keskustelu on nyt aivan yhtä laadutonta kuin silloin kuin tapaus oli aivan tuore. Ainut mikä on muuttunut on käytettyjen detaljien määrä. Presuppositionistit puolin ja toisin koherentisoivat ja vääntelevät faktoja jotta se sopisi heidän ennakkonäkemyksiinsä. Ja tämä vaivannäön kanssa asia ei suinkaan muutu perustelluksi tai laadukkaammaksi. Se oikeastaan vain konkretisoi sitä taustalla olevaa erittäin syvällistä ideologista asennevammaa.
1: Se on siis vähän kuten jonkun one trick pony -huuhaahörhön teorisointi, jossa iso määrä kirjastossa istumista tuottaa valtaisan kasan cherry-picking -prosessoinnilla valittua materiaalia joka on sitten muokattu ja väritetty sen pakkomielleajatuksen kautta. Paitsi että keskiverto crank on itse asiassa ihan muvava mies, joskin kenties kaheli sellainen. Tässä taas paistaa enemmän ilkeys.

Olennaistahan poliittisessa analyysissä ei ole tarttua "eleiden etymologiaan" (jos näin saa sanoa joutumatta fraasirikostuomioistuinen pöytään) vaan katsoa että mitä ajatuksia on ja mihin poliittiseen näkökantaan ne asettuvat. ; Esimerkkiksi natsipuolue oli populistinen (joka paistaa jopa nimessä ; kansallissosialismi jossa kansallis -osa vetoaa oikeistoon ja se sosialismi vasemmistoon) ja tämän avaaminen selvittää itse asiassa olennaisia piirteitä asiasta, toisin kuin tiukka vasemmisto-oikeistojako. ; Breivikin kohdalla maahanmuuttovastaisuus ja vastaavat olennaiset elementit hänen puheissaan olisi tässä kohden otettava arvioinnin kohteeksi. Kokonaisuus jossa on syvää itseensä käpertymistä, vainotuksi tulemisen tunteita, ihmispessimismiä, vasemmistolaisuuden halveksuntaa, ja uskomiseen uskomisen pinnallista uskonnollisuutta ilman vakaumusta sekä voimakasta patrioottista kansallistunneajattelua joka kunnioittaa perinteitä... on oleellista. Ja sen valossa ei ole vaikeaa huomata että Breivikin ajattelussa on nimenomaan uuskonservatiivisia piirteitä.

Mikä on sekin Breivikkeskustelun pääteemojen ja kannanottojen kannalta melko irrelevanttia, kuten seuraavaksi paljastan.

Mukaan toki mahtuu myös Breivikin lausuntoja olennaisesti täsmentämä lausunto käännöksenä (helmi, jonka kaiveluun vaaditaan eiperustelevien lausuntojen tajuntaan lataamista)  "Minä en ole nationalisti. Minä olen äärinationalisti ja nationalistin tavoitteet ovat aivan erilaiset kuin äärinationalistin. Minä ja muut kaltaiseni haluamme jouduttaa konfliktia [aseellista taistelua], koska meistä [norjalaisista] tulee ajan myötä vähemmistö. Ainakin minä koin, että onnistuaksemme konfliktin jouduttamisessa minun on provosoitava noitavainoa maltillisia kulttuurikonservatiiveja ja nationalisteja kohtaan." ... "Mielestäni heinäkuun 22. onnistui provosoimaan noitavainon maltillisia kulttuurikonservatiiveja ja nationalisteja kohtaan. Kuten näkyy. Katsokaa vain Stoltenbergin uudenvuodenpuhetta, jossa hän käytännössä kutsui kaikkia maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia ekstremisteiksi. Eli kaikki on juuri kuten toivoinkin. Monet nationalistit ovat kirjoittaneet minulle kirjeitä, joissa he sanovat, ettei tekoni vahvistanut meitä vaan teki meistä heikompia. Mutta he ovat käsittäneet väärin motiivini. Tavoite ei ole saada välitöntä nostetta, että kriisi seuraisi heti [terrori-iskua], vaan siitä on etua hyvin hyvin pitkällä tähtäimellä, koska se tulee johtamaan sensuurin lisääntymiseen Euroopassa, mikä vuorostaan hyvin pitkällä tähtäimellä johtaa kulttuurikonservatiivien ja nationalistien radikalisoitumiseen, mikä lisää polarisoitumista. Nationalistit, jotka luulevat minun tehneen tekoni lyhyen aikavälin menestyksen saavuttamiseksi, ovat ymmärtäneet täysin väärin."

Tämä näyttää että Breivik ei ole konservatiivi ja nationalisti vaan ekstremisti näissä. Tämä ei tarkoita että hän olisi vasemistolainen tai patriotismin vastustaja ja korostaisi epäisänmaallisuutta. Hän on uuskonservatiivisesti asennoituva nationalisti. Mutta kaikki uuskonservatiivit ja nationalistit eivät ole tämänlaisia. (Itse asiassa yllättävän harva on.) Teknisesti Breivik ei siis ole oikeistoa vaan äärioikeistoa. Ja tässä suhteessa hän on oikeistolle hieman kuten Luther oli katolilaisuudelle. Ei siis suinkaan samalla puolella, vaan puhdistamassa ideologiaa kerettiläisiksi harhaopeiksi näkemästään. Mutta ei toisaalta myöskään eri puolella vaan puhdistamassa ideologiaa. (Tosin Luther vastusti sitä väkivaltaa jota uskonpuhdistukseen itse asiassa liittyi puolin ja toisin. Breivik yrittää lietsoa sitä.)

Toki tämä tulkinta on "veretön, harmaa ja tylsä" verrattuna mustavalkoisiin dikotomioihin joissa vasemmistolaiset ovat kommunisteja ja kommunistit anarkistiterroristeja. Tai jossa perussuomalaisuus tarkoittaa samaa kuin holokaustilla fantasiointi. Tai jossa uskonnollisuus tarkoittaa samaa kuin fundamentalismi ja kulttitoiminta. Tai jossa ateismi dehumanisoidaan autistisuudeksi jonka ongelma olisi (mahdollisesti eugeniikkahenkisesti) käsiteltävä sen sijaan että kuunneltaisiin ja annettaisiin olla. Tai AiG -sävyinen "keskusteleva ystävällisyys" jossa evoluutioteorian kannattaminen ja/tai ateismi nähdään samana kuin lupa tappaa ihmisiä oikeistohenkisesti revolverilla. Mutta ylenmääräisen joustava ajattelu on juuri sitä joka tekee rouskuista ja rauskuista saman asian ja näiden toisiinsa sekoittamisesta "minor detailin".

Verevyys on tässä kohden huonoutta. Verevyys ja innostavuus kun näyttävät syntyvän siitä että Breivikiä ei ymmärretä vaan Breivik halutaan liittää johonkin ideologiaan josta itse ei pidä (vasemmistoon tai oikeistoon). Ja halutaan suuttua ja vastustaa kaikkea jossa Breivik liittyy siihen mitä itse kannattaa (oikeisto tai vasemmisto.) Molemmissa perusasenteena on taint by association. Eli ei puhuta asiasta, vaan yritetään herjata siihen liittyviä ihmisiä rinnastamalla tämä epämukavaksi nähtyyn ilmiöön ja väittämällä tätä samastuttamista ja henkilöä vastaan hyökkäämistä argumentiksi.

...but not much

Sain viimein katsottua "There Will Be Blood" -elokuvan. Siinä vastakkain ovat kylän pastori ja psykopaattisuuteen asti kovapintainen öljymies jolle kaikki ovat välineitä, jopa silloin kun hän tekee hyvää. (Hän esimerkiksi ottaa hoitoonsa vauvan ja lapsen vain siksi että viattomien kasvojen avulla saadaan rakennettua imago perhearvoja kannattavasta miehestä.) Tämä ei kuitenkaan ole tämän blogauksen ytimessä. Siinä on nimittän kaksi voimakasta kohtausta jotka käsittelevät uskonnollisen osallistuttamisen sisällä olevaa valtaa.

Ensimmäinen on se, miten kirkko vaatii öljymiestä ottamaan kasteen. Tähän liittyy tunnustamispakko. Vaikka palkkiona onkin öljynporausputken saaminen, tilanne on silti erityisen vaikea. Sitä pitää väkisin tehdä jotain jota ei usko tai kannata. Toisaalta elokuva hakee symmetriaa myös loppupuolelta kun öljymies kiristää pastorin tunnustamaan että pappi itse on väärä profeetta ja että hänen uskonsa on taikauskoa. On selvää että näissä molemmissa tapauksissa on kysymys erittäin vahvasta sosiaalisesta ja henkisestä väkivallasta.

Tämä muistuttaa siitä, että oman maailmankuvan alistaminen uskonnollisten symbolien alle on aina jonkinlainen valta -aktio. Tällä taas on relevanssia esimerkiksi Kampin kappelin omituisuuksien kanssa. Siellä saa hiljentyä ja saada sosiaalineuvojan apua samasta paketista. Tämä tehdään kaupungissa jossa 40% ei ole evankelisluterilaisen kirkon jäseniä. Tämä tehdään peräti aikana kun julkinen sana ja mielipiteistö on pyörinyt varsin tiukasti ja vastustavasti juuri tähän liittyen. Ja arvokeskustelut ovat peräti liittyneet sosiaalipolitiikkaan, kuten homoseksuaalejen oikeuksiin.

Virallinen selitys on, että keneltäkään ei kysellä uskontokuntaa. Että voi hiljentyä kristillisen ristin ääressä ilman että kuuluu kirkkoon. Ja voi saada byrokratia-apua ilman että kirkon jäsenyystietoja kysellään. Tässä ohitetaan se, että sosiaalipalvelua saadakseen olisi tässä kohden mentävä uskonnollisesti kaikkea muuta kuin neutraaliin tilaan. Sekä se, että tässä rakennetaan imagoa siitä että kirkko ja maalliset sosiaalipalvelut liittyisivät olennaisesti yhteen. Se, että keilahallin yhteyteen ei rakenneta vastaavaa kertoo siitä että kirkkoa pidetään jotenkin parempana ja sopivampana paikkana laittaa tämänlainen kuin jokin uskontoneutraalimpi. Tämä kertoo paljon.

Kampin kappelin yhteydessä tehty irrottautumispuhe joka korostaa sitä että virallisia papereita ei kysytä, ja jossa unohdetaan se, että ihminen joka astuu ovesta tekee kannanoton omantuntonsa kanssa, on hyvä yhdistää toiseen asiaan ; "Panuhuoneessa" kerrottiin nimittäin suomessa olevasta oikeistoliikehdinnästä. Taustalla on se, että viime aikoina Suomessa on tällä rintamalla oltu ahkeria. "Ei mene viikkoa, etteivät äärioikeistolaiset herättäisi huomiota. Brutaalein kaikista perussuomalaisista valtiopäiväedustajista retosteli äskettäin Facebookissa retoriikalla, jota ei paljon Breivikistä erottanut, sitten vasemmistoliittolainen Dan Koivulaakso kyynelkaasutettiin julkisessa keskustelutapaamisessa, jonka oli määrä käsitellä äärioikeiston vaaraa. Aiemmin Pride-kulkuetta - seksuaalista tasavertaisuutta vaativaa mielenosoitusta - heitettiin kananmunilla Helsingissä: valvontakameroiden kuvien mukaan heittäjä oli taas näitä jonkin sortin univormupukuisia isänmaanystäviä." Dan Koivulaakso on siitä hauska kohde, että hän on varoitellut äärioikeistoon liityvästä väkivaltaisuudesta. Näin ollen kaasuisku oli toiminnaltaan täsmälleen samanlaista kuin "Jyllands Postenin" sarjakuvista tuohtuneet islamistit jotka uhkailivat väkivallalla. Kun terrorismista varoittajia varoitetaan siitä että kriitikot kohtaavat terrorismia, tilanne on tietysti hyvin omituinen. (Sillä samalla tavalla jolla revisionistit ovat omituisia. Holokausti kielletään mutta sen toteuttamista ei silti pidettäisi erityisen pahana, vaan jonain jota voisi tehdä vaikkapa sodassa.)

Tämän osallistuttavaan vallankäyttöön ja valtatilanteen olemassaolon kiistämiseen keskittyneen blogaukseni kannalta oleellinen on kuitenkin tässä ; "Nämä propagandateot lähettävät kuitenkin myös toisenlaista viestiä: esivalta ei kykene suojelemaan lainkuuliaisia kansalaisia natsiterrorismilta tämän päivän Suomessa. Vai onko niin ettei se halua? Nykyinen presidenttimme on tunnetusti väittänyt, ettei hän tiedä minkään järjestäytyneen äärioikeiston olemassaolosta maassamme. Koska aatteellisesti johdonmukaista äärioikeistolaisuutta on näkynyt netissä jo puoli vuosikymmentä ja se on saanut yhä enemmän vaikutusvaltaa yhteiskunnan valtavirrassa, om yhä vaikeampaa nähdä presidentin lausuntoja pelkän vilpittömän tietämättömyyden ilmauksina." Perushenkenä asian kiertämisessä on taatusti se, että Suomessa ei "järjestäytynyttä äärioikeistoa", koska äärioikeisto on hyvin löyhästi organisoitunutta, muurahaispesän logiikalla toimivaa massaa. Kysymys ei ole keskusjohtoisesta ideologian kirjaamisesta ja sen pohjalta järjestetyistä operaatioista. Sen sijaan blogeissa ja keskustelupalstoilla levinneet irralliset lausunnot keräävät ihmisiä erilaisiin pikkuklikkeihin kiihottumaan jotenkin muuten kuin seksuaalisesti. Samoin on selvää että väkivaltatekoihin syyllistyvät yksilöt eivät edusta mitään sellaista tahoa kuin "PerusSuomalainen", vaan ovat sekopäitä, joiden olemassaoloon agitaattorit voivat luottaa, mutta joilla ei ole selvää organisaatiokytkentää - ja jotka sitten taas toisaalta satavarman taatusti äänestävät "PerusSuomalaisia". Ja näitä sekopäitä taas on sen verran lukuisasti, että on täysin asiallista kysyä että "kuinka monta tarvitaan jotta ei puhuta asiaan liittymättömistä irrallisista yksittäistapauksista".

Oikeiston suhde terroritekoihin ei ole pelkästään sitä että muistutetaan että islamiin liittyy terrorismi, jolta kansalaisia on suojattava. ja muistuttavat tämän islamiterroristien kohdalla että terroristien kanssa ei neuvotella, vaan päinvastoin hyökkäyksen tulee vahvistaa omaleimaisuutta. Sen lisäksi on olemassa tämänlaista oikeistolaista suhdetta Breivikiin;

Näiden ihmisten perusongelma näyttää olevan tekofiksuus. Veikoilta löytyy standardiasetelma jonka mukaan jokainen ihminen on jollain tavalla ihmisiä paremmuusjärjestykseen luokitteleva eli syrjivä. Tämä on varmasti sinällään totta, mutta olennaista onkin se että vastustuspuheen ja vihapuheen välillä on ero. On eri asia vastustaa kuin kaasuttaa. On eri asia provosoida sanomalla sananvapaudella ärsyttäviä mielipiteitä ja ajamalla omia näkemyksiä politiikassa erimielisistä huolimatta kuin yrittää sananvapauden nimissä esimerkiksi kaasutella tai ammuskella ihmisiä. Tämän eron näkeminen peittyy "syrjimisretoriikalla" joka unohtaa luokitteluprosessin jyrkkyyden ja voimakkuuden ja katsoo vain luokitteluprosessia.

Tämä muistuttaa sen oleellisen. Ongelma on joukko yksittäistapauksia, ja organisoimattomuus tekee siitä ennalta-arvaamatonta ja vaarallista. Kiistäminen ei siksi ole mikään aito ratkaisu. Ongelman kiistäminen ja vallankäyttötilanteen ohittaminen on juuri se, mitä vallankäyttöä harrastava tekee koska sitä kautta vältetään oma osuus kannanotosta, ei tarvitse tökkiä tämänlaista muurahaispesää vaan voi olla turvallisesti muualla ja antaa muiden purra kaasua. Ja ennen kaikkea tätä valtapuolustusta ja kieltoa ei yleensä tehdä valehteluilla vaan puolitotuuksilla. Siksi en usko että Kampin kappeliinkaan parissa vänkääminen johtaa yhtään mihinkään missään koskaan.

---

Otsikko viittaa elokuvan "There will be Blood" -nimeen ja sisältöön. Verta on, mutta ei paljon. Tämä toki kuvastaa ja kontekstoi muutoinkin esitettyä tilannetta.

Miten tehdä oikein?

Vierailin viikonloppuna "PA -miitissä". Se oli virallisesti skeptikkojen tapaaminen, mutta kaikki läsnäolijat paitsi minä olivat de facto ateisteja. He olivat iloisia. Tämä viimeisin on siitä mielenkiintoinen, että tätä usein halutaan kyseenalaistaa.

Esimerkiksi viikonlopun "Metro" -lehdessä jota luin matkalla kyseiseen tapahtumaan kysyttiin jotain sen suuntaista että "Mikä muka on ateistin toivo, toivo kuolemanjälkeisestä elämästä?" Tämänlaiset kommentit ovat jotain joita ei esitetä toiveena saada selitys, vaan nimenomaan jonain jota esitetään ikään kuin jo vastattuina retorisina kysymyksinä. Nämä lausunnot vihjaavat että iloiset tai toiveikkaat ateistit tekisivät jotain väärin. Itse olen toki sen verran negatiivinen ja kyynistynyt heppu, että minuun lausunto voisi jopa jossain määrin sopia. Mutta valtaosa ateisteista eivät osu tähän kuvaukseen.

Syynä onkin juuri se, että ateismi muuttaa koko kuolemiskonseptin. Tuonpuoleinen ei ole merkittävä. Se ei myöskään pelota ateistia koska siellä ei ole ateistista vaanimassa mitään Helvettiä. Se, että toivon käsite pakkosidotaan juuri kuolemanjälkeiseen elämään onkin malliesimerkki siitä miten uskonto pakkokäsittelee ihmisten tunteita määrittelemällä toivon kaltaisia emotionaalisia käsitteitä jollakin joka ei ole ihmisen tunteistoa vaan ideologista normistoa. Ja tämä ideologinen normisto on ristiriidassa (joten sen käyttäminen ei ole missään tasossa perusteltua, järkevää, eettistä tai oikein muutakaan arvostettavaa.)

Tämä retorinen kysymys ei ole ateisteille merkittävä. Se lähinnä naurattaa heitä koska se on niin absurdin ohiampuva että se ei osu ollenkaan ateismin käsitteistöön vaikka muka ateismia käsitteleekin. Mutta uskovaisille tämänlaiset ovat tärkeitä ja olennaisia retorisia kysymyksiä. Uskoisin jopa että juuri tämän tapaiset seikat ovat niitä jotka pitävät ihmisiä uskovaisina siinä omituisessa mallissa "en mä kai usko niinkuin kirkko uskoo, emmätiiä kai se joku jumala sillai on, kai mä jollain tavalla uskon" joka on Suomessa hyvin tavallinen. ~ Suomessa uskonnon pääpuolustus näyttää olevan jonkinlainen uskomiseen uskominen jossa uskonto tarjoaa keinon käsitellä hautajaiset ja oma kuolema. Ja se, että uskonto on perinne joka tarjoaa häiden kaltaisia toimituksia joita pidetään viihdyttävinä.

Ideologian suosion kannalta tämänlaiset irrelevantit piirteet ovat olennaisia. Sillä ihmiset seuraavat muotia ja hengellisiä aatteita järjen sijasta tunteilla. Tunteet taas ovat ensi sijassa manipulaation ja vasta toissijaisesti järjellisyyden kohteita. (Uskonnot leviävät kuten muoti, eivät kuten tieteen teoriat.) Ja tässä uskonto tarjoaa egorapsuttelua. Jokainen uskonto kun tarjoaa näkemyksen jossa ihminen on megatärkeä ja kiinnostava. Jokaisen uskonnon ytimessä on tarkkailija, hahmo jolla on pääsy strategiseen tietoon (salaisuuksiin jotka ovat sosiaalisesti jotenkin nöyryyttäviä). Vasta tässä vaiheessa lepytys ja uskonnolliset rituaalit ja luja tunnesidos tulevat mukaan ; Hahmo joka tirkistelee salaisia tietojasi pitää toimiasi kiinnostavina ja tämä tekee sinusta katseen kohteen. Ja tämä on aina egoistista. "Minä olen tärkeä ja kiinnostava" -tunteeseen vetoaminen taas on tarpeeseen ennen kaikkea niillä ihmisillä jotka eivät ole kiinnostavia ja joita ei muutoin seurata.

Ateistin on tietysti vaikeaa tarjota mitään tämänlaista. Tilanne onkin se, että esimerkiksi uusateistien pääargumentaatio perustuu evidentialismiin. Tällöin ateistit perustelevat kantaansa vetoamalla "siihen ei ole todisteita". Uskovaisen reagointi taas on todistaa asia sillä että "lupaan kivoja asioita" ja jos joku kieltää tämän, niin hän on pessimisti ja onneton kun ei halua niitä kivoja asioita tai kiistää tämän huippukivan olemassaolon. Tämänlaisen kanssa keskustellessa ei voi tehdä oikein. Kaikki argumentointi on irrelevanttia.

Oikeastaan ainut minkä minä teen on kohautan olkiani, selitän että kaikki viisaus lähtee ongelmienkin tunnustamisesta. Ja kenties selitän hieman kristillisestä kasvatuspolitiikasta. Olen nimittäin seurannut keskustelua jossa konservatiivit kristityt kokevat että liberaalit pilaavat hyssyttelyllä kasvatuksen. Heistä esimerkiksi vitsa on oivallista kasvatusta ja että ei pidä kohottaa itsetuntoa. Koska heistä stressinsieto on hyvä taito ja jos ihmisten annetaan elää "kaikki mulle nyt heti" -kuplassa jossa ytimessä on "kivaa kivaa", niin lapset turhautuvat ja pettyvät sitten aikuisina kun heillä ei ole kykyjä selvitä stressistä. Minusta tässä on hieman perää. Ja tämä tekee "Kaikki mulle heti kuoleman jälkeen" -ihmiset joilla on "Trumanshowtyyppinen TosiTV -Jumala joka vahtii heitä kuin pahin BB -talon isoveli ja jolle kyylätty ihminen on tosi Julkkis ja jos tekee väärin joutuu mahdollisesti vähäksi aikaa poistoäänestykseen ja ehkä jopa huudetuksi pois iäisyystalosta." ovat juuri tämänlaisia pumpulissa pidettyjä ; Todiste. Jokainen niistä tyypeistä joiden mielestä uskontoa tarvitaan sellaisten arkisten ja elämäänkuuluvien itsestäänselvyyksien kuin oman lopullisen katoavaisuuden tunnustamista ja läheisten kuoleman kohtaamista ja joista ilman eläminen on sietämätöntä. Seuraavat itkupotkuraivaripettymyksenkokemukset muistuttavat juuri pilallehemmoteltujen kakaroiden pettymystä kun esimerkiksi jotain joutuu joskus tekemään.

Mutta tämä ongelma on tietysti myös skeptismissä.

Kun mietitään pseudotieteitä ja eritoten salaliittoteorioiden ytimessä olevia asioita, ei ole vaikeaa huomata että monilla on strategiseen tietoon tunkeva havaitsija. Se voi avaruusolentojen kohdalla olla hyväntahtoinen ajatustenlukuteknologiaa käyttävä humanoidiukkeli, mutta se voi olla myös pahantahtoinen ajatuksia valvova ja kontrolloiva Illuminati tai reptilianit, jotka esimerkiksi tekevät sentapaisia asioita kuin vaikkapa käynnistävät Breivikin murha -aallon superhienolla HAARP -teknologiallaan.

Näissäkin pseudotiede väittää että henkilöt ovat hyvin tärkeitä. Salaliittoteorioiden kohdalla on peräti korostetusti siten, että niiden kannattajat ovat varsin karismattomia ja epäkiinnostavia yksilöitä. Oikeastaan ainut joka heistä tekee kiinnostavia on se, että heillä on niitä "shokkisensaatioita" joita he levittävät. Juuri nämä ihmiset kokevat vetoa siihen että heidän toimensa ovat jotenkin harvinaisen kiinnostavia ja olennaisia.

Mutta kuinka sitä muka voisi rakentavasti sanoa ihmiselle että "et sinä nyt noin kiinnostava ja tärkeä ole". En ole keksinyt kohteliasta keinoa. Käytän siis epäkohteliasta. Se on niitä harvoja asioita jotka minua vielä huvittavat ja ilahduttavat.

---

Kirjoittaja muistuttaaa että esimerkiksi Amerikoissa manipulointitaidoistaan kuuluisat skientologit käyttävät mielellään rekryoijinaan kauniita ihmisiä. Kun auringon suutelemat adonikset ja ruskettuneet megababet jakavat sanomaa, on se helpompi ottaa vakavasti. Valitettavasti olen ruumiinrakenteeltani sen verran feminiininen että minusta ei saa komeaa rantaleijonaa oikein tekemälläkään. Siksi tarvitsenkin silikonirinnat, esimerkiksi jos skepsis RY on halukas rahoittamaan tätä projektia joka, kuten yltä voimme lukea, ehdottomasti ajaa skeptikoiden asiaa.