Jussi Niinistön kirjassa "Isontalon Antti - Eteläpohjalainen jääkäri, värväri ja seitsemän sodan veteraani" kerrotaan kuuluisan häjyn sukulaispojasta ja täysnimikaimasta. Siinä kerrotaan myös lyhyestä vaiheesta jolloin Isotalo vieraili Australiassa. Vuonna 1924 suomalaissiirtolaisten perään lähetettiin kirje, jossa kerrottiin nimeltä satakunta suomalaista oikeistolaista "lahtaria". Heidän kerrottiin olevan butcher. Koska suomalaiset eivät jaksaneet jutella kyseisen sanan etymologiasta, päättivät australialaiset pitää suomalaissiirtolaisia nykyisissä töissään, koska alueelle ei voitu kovin helposti, kätevästi tai nopeasti järjestää työtä niin monelle liha-alan ammattilaiselle.
Tämä oli tietysti historiaan sidottu vitsi. Mutta siinä oli kuitenkin nostettu esiin teurastaja -sanaan liitetyt negatiiviset käsitteet. Teurastaja onkin tappoammatti. Siinä missä keskiajalla pyöveli teki yhteiskunnan tarvitsemaa työtä kuoelmanrangaistusten parissa, ja siitä huolimatta irotettiin irralleen yhteiskunnasta, on teurastamisen kohdalla hieman sama asia. Toki teurastajia ei laiteta kaupunkien ulkopuolelle ja kohdella paariana. Mutta teurastaminen halutaan ulkoistaa sitäkin vahvemmin. Ihmiset syövät lihaa eläimiltä joita eivät ole valmiita tappamaan.
Nähdäkseni teurastamisessa on kuitenkin eettisiäkin puolia. Yksi niistä ovat kesäkissat. Näin syysaikaan aihe nousee joka vuosi esille. Itse muistan lapsuudestani sen, miten kesäkissoista valistettiin. Kuitenkin kesäkissoja hylätään yhä. Ilta-Sanomat kertoi tuoreesti että kesäkissan jättämisen luonne on muuttunut. "Ihmiset eivät hae enää maatalosta kissaa kesäksi, mutta hyvin paljon aletaan syöttää tuntemattomia kissoja. Kun kesä loppuu ja lähdetään pois mökiltä, niin kissalle sanotaan heippa hei, kuvailee Leena Aho Perniön seudun eläinsuojeluyhdistyksestä. Kun kissa ottaa reviirin omakseen, se on pysyvää. Jos ihminen hylkää kissan, se jää oman onnensa nojaan, joka useinkaan se ei ole kummoinen." Nähdäkseni tämä on ignoranssitappamista. Se eroaa julmasta tietoisesta tappamisesta. Mutta se kertoo myös siitä miten hätäteurastus tai lopettaminen on monille ihmisille liikaa. Kati Sinenmaa kirjoitti tähän liittyen koirista. Hän muistuttaa suomessa melko vähän aikaa sitten suomessakin oli rankkureita. Ja ne tekivät tärkeää työtä. Hän ihmettelee miten villikoirien lopettamista vastustetaan hyvin tiukasti. Esimerkiksi romanian yritys ratkaista kulkukoiraongelma rankkuritoiminnan kaltaisilla ratkaisuilla sai monet ihmiset suuttumaan.
Nähdäkseni yhtenä syynä tähän on se, että hyvää tarkoittaville ihmisille tappaminen on konkreettinen ja aktiivinen teko. He voivat laulaa Anssi Kelan "Nummelassa" ollutta laulua siitä miten kissat miltei hukutettiin haluttu tappaa ei kissoja. Kykenen ymmärtämään tämän varsin hyvin. ~ Moni ihminen hankkii eläimille oikeuksia siten että he soveltavat ihmisten normeja eläimiin. Tämä tekee eläimestä symbolin. Itse taas joudun tekemään enemmänkin niinpäin, että hankin ihmisille oikeuksia miettimällä ensin miten asiat olisi hoidettava eläimien kanssa. Laajennan siis eläinten oikeudet ihmisille.
Siitä huolimatta, että tiedän mistä "Nummelafiilikset" tulevat, olen valmis korostamaan että kesäkissan ottajat ovat pahempia kuin mikään Teemu Mäen kissantappovideo koskaan. Passiivinen munattomuus ja sivustakatsominen eivät minusta ole oikeutuksia tai syitä pestä käsiä. Ainut Pilatus -käsienpesuvesi joka heille sallittakoon on se, että jos lähtee kesäkissanhankkimistielle, niin muistaa huljuttaa ne kädet hyvin irtoverestä sitten kun on tajuttomaksi kalautettu kissa säkissä ja säkki tiilien kanssa vedessä. Sekään ei toki ole kovin oikein, se on vain parempi kuin se kitumaanjättämisvaihtoehto. (Mikä taas ei todellakaan ole kovin vaikeaa.)
Onkin selvää että kissojen lopettamisessa on yhteyksiä eutanasiaan. "Takkiraudassa" kirjoitettiin eutanasiassa ihmisten ignoranssista. "Eutanasian kannattajat ovat yleensä niitä, joita asia kaikkein vähimmin koskee - siis nuoria, terveitä ja vauraita ja jotka ovat autuaan ymmärtämättömiä omasta kuolevaisuudestaan, ja sen uhrit niitä, jotka ovat kaikkein haavoittuvimpia: vanhukset, köyhät, vammaiset, sairaat, työttömät ja eläkeläiset."
Tämä taatusti pitääkin paikkaansa. Itse jakaisin eutanasiaa haluavat muutamaan päätyyppiin:
1: Ignorantit hedonisti-kermaperseet. Kuolemaa pelkäävät hedonistit joilla ei oikeastaan ole kontaktia kuolemaan ja joiden elämänkulussa koko teema on vieras.
2: Kieromieliset julmurit ; Yhteiskunnan välineellisesti näkevät joille eutanasia on oikeasti portti muihin tekoihin. Mukaan halutaan vaikka vammaispolitiikka tai eugeniikka. Ja kun tälläisiä poliittisia tavoitteita ei voida laittaa julkisiksi, ne piilotetaan ja nimetään ne joksikin muuksi.
3: Depressiosta kärsivät joille eutanasia on oman itsemurhapuheen jatko.
4: Humaanit ihmiset joilla on riipivä ja kuluttava pitkäaikainen tauti tai jotka ovat nähneet kärsimystä läheltä. Tätä linjamaa edustaa vaikka "Eutanasia - puolesta & vastaan" -kirjan toimittaja Esko Seppänen, rakkaansa kuoleman nähnyt ja tämän "viimeisen toiveen" kera liikkeellä pyörivä Esko Valtaoja. Ja Terry Pratchett.
5: Niitä, joille kysymys on pohjimmiltaan eläinten oikeuksista ja analogia eläinten lopetukseen ja kitumaan jättämiseen on hyvinkin relevantti.
+: Moni on tietysti sekoitelma yhtä tai useampaa tyyppiä. Ja kukaan ei mielellään myönnä kuuluvansa niihin kieltämättä ongelmallisiin kohtiin. On sen sijaan selvää, että eutanasian vastustajat eivät yleensä ottaen ole kivun ja tuskan maailmasta.
Tämän vuoksi eutanasiaa puolustetaan kärsimyksillä, ja sitä vastustetaan rinnastamalla se eutanasian negatiivisilla mutta ei kenties välttämättömillä lieveilmiöillä. Ja rinnastamalla se sellaisiin asioihin jotka eivät ole eutanasian määritelmän lähellä.
1: Lääkärit (joihin ei saisi luottaa kun he ovat tappamassa kaikki pakkoeutanasiapiikillä) ja lääkäreiden puolestapuhujat käyttävät usein abstraktioita murhan määritelmästä. Ja tekevät tätä joko puhtaana abstraktiona tai pragmaattisena lääkärinäkökulman ilmiönä. Jossa potilas siis välineellistetään lääkärin omaisuudeksi ja redusoidaan tuskineen pelkäksi työn kohteeksi.
2: Hallinnan harhaa edustavat tyypit jotka ovat terveenä, eivät ole kokeneet kunnolla tuskaa, eivätkä ole koskaan edes voineet harkita elämänsä päättämisestä - ja jotka ovat itsemurhasta niin vieraantuneita, että puhuvat tässä yhteydessä aktiivisesta itsemurhasta rohkeuden aktiona, jossa pitää voittaa tahdolla kuoelmanpelko. Joka kertoo että heillä on keskivertomieli jolla he käsittelevät poikkeusilmiötä joka on täysin heidän elämänkokemuksensa ulkopuolella. Tässä puhutaan hyvää tarkoittavista ihanteellisista ihmisistä jotka voivat hoitaa kesäkissaa mutta eivät viitsi edes lopettaa tämän kärsimyksiä koska heitä kyynelehdittää Anssi Kelan "Nummela" niin pirusti.
+ : Eutanasiaa ei siksi vastusteta koskaan eutanasiana, vaan jonain muuna, abstraktioimalla se tai olemalla vain ignorantteja.
Tässä mielessä minulla on teurastajan etiikka. Mutta tässä on myös suuria ongelmia. Räsänen (Rauno, ei Päivi) ottikin esille kysymyksen siitä miten eutanasian tekeminen tai sen eitekeminen voidaan liittää hyve-etiikkaan. Eli jos eutanasia on vastaus, mikä on kysymys. Tarve tälle on kova ; "Arvopluralistinen liberalismi ajautuu kapitalismissa jatkuvan kasvun imperatiivin ja utilitaristisen etiikan myötä teknokraattiseen sosiaalidarwinismiin. Kärjistäen sanottuna ihmisen kärsimyksen vähentäminen aktiivisella eutanasialla muuttuu ilman vankkaa eutanasiakriittistä arvoperiaatetta vaivihkaa ja vähitellen markkinatalous-yhteiskunnallisen hyödyn tavoitteluksi, koska silloin säästetään julkisen sektorin menoja. Nimimerkki Miltton Friidman näyttää julkisesti ilmoittautuvan tämän mallin ‘Mengeleksi’ par excellence." Olen itsekin nähnyt Friidmanin kommentteja, ja niitä kuvaa tietty...julmuus, jossa kysymys on juuri siitä että eutanasia on portti muihin asioihin. (Tosin Friidman ei piilottele näitä. Tosin en ole täysin varma siitä, onko hän jonkinlainen erittäin mutkikkaan false flag -trolliprojektin luomus ; sen verran vahvasti hän on "erilainen kuin kukaan muu" mutta kuitenkin on täsmälleen samanlainen kuin ne pahimmat pelottelukuvat.) Eugeniikkaa kuvaava tekstini onkin tässä tarpeen. Sillä siitä selviää että optimistinen edistysusko ja kontrolliyhteiskunta olivat ihmistenjalostusprojektin ideologisessa ytimessä. Mukaan on pakko lisätä vielä yksi attribuutti. Se, että ihmiset nähdään, paitsi luonnontieteellisinä konsepteina, niin vielä paljon enemmän, heidät redusoidaan pelkiksi välineiksi. ; Itsemurha muuttuu tällöin tematiikaltaan helposti työvoiman ja verotulojen karsinnaksi. Jolloin kysymys ei ole siitä tekeekö itsemurhan, vaan siitä että onko hyvä veronmaksaja ja "rakentava yhteiskunnan jäsen ja tukipylväs".
Tässä mielessä en voi sanoa muuta kuin että eugeniikka on huonoa evoluutiota, mutta hyvää "kansankäsitystä evoluutiosta". Ja jos minulta kysytään, että onko ihmisiä helppo manipuloida pseudotieteellä ja populismilla, niin katsotte ihmiskyynistä mielidebiiliä paskiaista, joka on paatunut skeptikko joka törmää laajallelevinneeseen aivan tolkuttoman typerään hörhöilyyn aivan varmasti päivittäin tai miltei päivittäin. Ja joka on opiskellut kognitiotiedettä ja tietää jonkin verran siitä millä tavalla ihmisen mieltä voidaan harhauttaa, melko helpoin ja yksinkertaisinkin tempuin.
Siksi lopetankin Jukka Hankamäkeen. Hän kirjoitti "Dialoginen filosofia" -teoksessaan miten ongelmana on se, että evoluutioteoria muuttuu olemisesta pitämiseen. Tällöin ajatus luonnonvalinnasta modifioituu taisteluksi lajien välillä ja lajin sisällä. Status ja valta muuttuvat adaptiivisuuden merkeiksi, merkeiksi geneettisestä paremmuudesta, jossa huono tahdonvoima nähdään (osittain)geneettisenä ominaisuutena joka paitsi vaikuttaa ihmisiin, myös tekee eettisen lauselman jossa syrjintä on oikeutettua. Tällöin tapahtuu se, että (s.19) "Kilpailu alkaa jo parinmuodostuksesta ja päättyy työ- ja elinkeinoelämän karikoihin. Jokainen ihmissuhde on pohjimmiltaan syrjivä. Tämän ajattelutavan mukaan diskriminaatio ja valikoituminen ovat osa ihmisen situaatiota pysyvästi." Ominaisuus nähdään luonnonlakina eikä jonain jota yritettäisiin hallita - joka kyllä poikkeaa skientistismielisten teknologiainnosta, jossa kaikki luonnon ongelmat pyritään korjaamaan ja ratkaisemaan.
Esimerkiksi omalla kohdallani näkemys ihmisten kyvystä sekä loputtomaan pahuuteen että altruismiin on selvä, sillä ihminen on pohjimmiltaan kaikkea. Olen pessimisti ja varovainen, mutta myös annan mahdollisuuksia. Ja ydinkysymys ei olekaan pahuuden kieltämisessä vaan sen sublimoimisessa. Eli siinä, miten asiat voi ohjata harmittomaan suuntaan. Mielestäni esimerkiksi miekkailun harrastaminen on hyvä tapa suunnata aggressiota. Kysymys on siis ratkaisusta, eikä siitä että aggression periytyvyydestä tai biologisuudesta vedetään päätelmä että ihmisten hakkaaminen on oikein. Onhan se osa biologista järjestelmäämme - ja eihän se silti oikein ole. Is-oughtia ei voida kovin tiukasti vetää, kuten Hankamäki viisaasti ohjeistikin. (s.19) "Kuitenkaan siitä, miten asiat ovat ei voida päätellä, että ne niin ollessaan olisivat oikein. "Tosiasia" ei ole oikeassa olemisen peruste." (Eksistentiaalisessa ja eettisessä mielessä.)
1: Jokainen Pahan ongelman relevanssin tunustava ei tietysti voisi ajatellakaan, että maailmassa oleminen tarkoittaisi hyvää. Päin vastoin, pahan onglema on relevantti juuri siksi että maailmassa on kärsimystä jota pidetään pahana. Ja muutenkin maailma on sellainen, että jos kaiken sen määrittelee hyväksi mitä siellä on ihmisten ja eläinten tekemänä ja luonnossa tapahtuvana, niin moraali menettää merkityksensä. Jos evolutionistille pahan ongelma on relevantti, se kertoo että hän ei ole riskiryhmässä tekemässä syrjintää luonnon heille antamaksi oikeudekseen. Ihan muut ovat kruunaamassa itseään eläinkunnan kruunuksi ja ihmiskunnan korkeimman moraalin omaavaksi tahoksi jonka päätäntävaltaan pitäisi yhteiskunta suunnitelmallistaa. Tosin koska ihmiset aika harvoin seuraavat 1:1 määrittelemäänsä ideologiaa, ei ihmisen kannattamalla ideologialla ole niin suurta merkitystä kuin usein ajatellaan.
Eutanasia Syynä ei ole "evolutionismi" vaan idiootit ihmiset. Pelottavaa on, että yllättävän monet heistä leikkivät eettisiä, ja ovat jopa ignoranssinsa vuoksi ihan vilpittömästi eettisyyteen pyrkiviä. Munapääskeptikko näyttäytyy taas "besserwisserinä", halvesijana ja "jumalakompleksissa kaiken tietävänä". Tosiasia on, että vaarallisilla psykopaateilla on karismaa. Munapäänörteillä ei. Ja juuri se, että karisma tehoaa, vaarallista onkin se, että monen ihmisen huomio siirtyy ihan vääriin asioihin. Tämä jarruttaa vaarallisia asioita moittivaa kritiikkiä ja antaa pahantekijöille valtaa mellastaa karismansa kanssa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seppänen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seppänen. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. lokakuuta 2013
tiistai 20. elokuuta 2013
Sveitsin linkku
Minun on tunnustettava, että olen lueskellut Esko Seppäsen ja Ilkka Taipaleen toimittaman "Eutanasia - puolesta ja vastaan" -teoksen. Kirja on arvokeskustelukirja, jossa on paljon ihmislähtöisiä tarinoita. (~Lue: Kauhistelevaa ja moralisoivaa sosiaalipornoa.) Eli teos on juuri sellaista "höpöhöpöfilosofiaa" jota olen tullut alentaneeksi. Kirja lietsoi toki vanhoja ennakkoluuloja. Ei liene yllätys, että vaika eutanasia ei teknisesti ole mitään sellaista jota paatunut anti-teisti ei voisi periaateessa vastustaa, niin kuitenkin käytännössä kristillinen vakaumus näyttää olevan relevantti mielipiteenmuodostuksen kannalta jos lopullinen kanta on eutanasian vastustaminen.
Huomioni eivät kuitenkaan jääneet näihin ja muihin kliseisiin. Sen sijaan huomasin, miten eutanasian ympärillä oleva terminologia halutaan uudelleenmääritellä ja täten kontekstoida koko eutanasia -termi. (Mikä ei sekään ole mikään ainutlaatuinen huomio.) Osa vaatii sen vaihtamista armomurha -sanaksi. Tämä termien kautta vaikuttaminen, retorinen vakuuttaminen, tuntuu kattavan koko kirjan riippumatta siitä kummalla kannalla ollaan. Tämä on tietysti tyypillistä näille arvokeskustelukirjoille - ja se on yksi niistä syistä jonka vuoksi pidän tätä genreä "höpöhöpöfilosofiana" jopa silloin kun siihen on osallistunut ihan fiksua ja ammattitaitoista väkeä, kuten tähän Seppäsen ja Taipaleen kirjaan on esimerkiksi saatu. (Argumentoijat ovat pelkästään Suomesta ja he kaikki ovat relevanteista relevantimpia, kukin omalla erikoislaatuisella tavallaan.)
Toinen retorinen teema on kiinnostava ; Kirjassa huomautetaan eräässä vaiheessa siitä, miten eutanasiassa puolustuslinjalla on muutama vahva argumentti, kun taas sitä vastustetaan heikommin mutta runsaslukuisemman argumenttijoukon avulla. Kirjakin näyttää nostavan tämän piirteen esille. On selvää että esimerkiksi eutanasiaa haluavan kutsuminen "kipuun tottumattoman narsismiksi" ei ole itsessään vahva, kuten ei ajatus siitä että eutanasiaa haetaan koska "kokemus hyödyttömyydestä". Samoin on erikoista kieltää hoitotahto siksi että neliraajahalvautuneen tilaa ei osaa kuvitella terveenä (kuin se halvaantuneenaolo ei voisi olla pahempikin) - etenkin kun muutenkin hoitotahtoa noudatetaan vaikka asiat on mietitty viileästi terveenä. Nämä pienet argumentit voivat olla tietysti vain "damage controllia", eli niillä lähinnä pidetään näkemystä yllä tappioista huolimatta. Mutta toisaalta kyllä niissä on sen verran rippunen totuuttakin, että voisi uskoa että argumenttikentät itse asiassa voisivat tasata toisensa. ; Olen itse asiassa hitusen sitä mieltä, että nimenomaan silloin kun ei puhuta tieteenteosta vaan arvokeskustelusta, jonkinlainen tasapaino syntyy ; Vahvoilla argumenteilla onkin tapana painottaa laiskuuteen, kun taas heikommilla oleva yrittää enemmän ja syntyy jonkinnäköinen tasapainotila.
1: Tämä ei tosin täysin pidä paikkaansa. Esimerkiksi Kirkko otti tarpeettomankin kovaa takkiin Räsäsen "omatuntogatessa", mutta Kirkko ei silti onnistunut kehittelemään ideoita sen fiksaation ulkopuolelta että "Räsänen ei edusta kirkon kantaa". Tämä on sääli, sillä tuo argumentti oli aikasmoisen heikolla tolalla koska tämä ei varmasti ollut se syy. Mutta kenties tämä on se poikkeus joka vahvistaa säännön. Nimittäin kreationismi taas on tunnettu "heitä miljoona eri juttua, älä välitä jos ne paljastuvat huonoiksi, vaan toivo että edes yksi tarttuu" -strategiastaan. Uskonnon yhteiskuntavaltaa tavoitellessa työhön hukuttaminen on ihan relevantti strategia. Tiedemaailmassa se ei auta ihan yhtä hyvin..
Mutta tästä alustuksesta voidaan siirtyä pois. Retoriikasta varsinaiseen argumentaatioon.
Eutanasian vastustajilla on eräs suuri ero verrattuna eutanasian kannattajiin. Nimittäin se, kenen kysymyksestä kuolemassa on kyse. Mitä tarkemmin kirjan sanomaa seurasin, sitä vahvemmin näyttää siltä että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta
1: Eutanasiaa vastustetaan jotenkin lääkärin etiikan kautta. Eutanasian vastustajille eutanasia on instituution, lääkärin ja yhteiskunnan asia. Nähdään esimerkiksi että eutanasian salliminen pelottaa mummoja vaikka eutanasiaa ei käytettäisi väärin, tai että eutanasia vaihtoehtona muuttaisi automaattisesti suhtautumisen kuolemaan niin että eutanasiaa harrastettaisiinkin säästösyistä. Näissä teemana on usein se, että joko lääkärien etiikka olisi heikkoa ja siksi eutanasiaa ei voi sallia. Tai sitten yhteiskunta tuhoutuu koska kuolema on poliittinen kysymys. ; Eutanasia liitetään usein eugeniikkaohjelmiin, esimerkiksi eräs kirjoittaja argumentoi kaunokirjalliseen Merete Mazzarellan "Marraskuu" -kirjaan viitaten, että syntyy kulttuuri jossa abortti on eugeniikkaohjelman ydin ja säästösyistä vanhuksia ei enää lääkärinhoideta ollenkaan mitenkään ja heidän maailmaansa hallitsevat thanatologit, jotka tarjoavat kuoleman yhteyteen luksuselämyksen, jonka saa sitä halvemmalla hinnalla mitä aikaisemman päivämäärän valitsee. Tälläinen slippery slope tuskin toimii tosielämässä, mutta joskus kaunokirjallisuuden ja todellisuuden väli on ollut haasteellista kristillisille noin muutoinkin.
2: Eutanasian kannattajille eutanasia on yksilön asia. Yksilön itsemääräämisoikeus, yksilön kärsimys ja yksilön hyvä elämä. Vähäisimmässä määrin mukaan nousee myös se, että omaisetkin kärsivät kun toisella on tuskia joita lääkärit eivät voi hoitaa.
On hieman nurinkurista että eutanasian kannattamista pidetään kuoleman medikalisoimisena, kun on selvää että juuri eutanasian vastustaminen on sitä. Sävynä tämä ei kuitenkaan yllätä. Sillä, kuten aiemmin mainitsinkin, eutanasian vastustaminen liittyy vahvati uskonnolliseen vakaumukseen. Uskonnottomien taas on tutkimusten valossa havaittu olevan myötätuntoisempia. (Mikä on erikoista, koska ateistejen sanotaan maksavan älykkyydestään kovan hinnan, koska sisäinen kauneus ja sosiaalinen älykkyys, koska kompensaatiopakkomielle.) Tätä ei kuitenkaan voi ottaa liiaksi moitteena. Sillä oikeasti kysymys on ihan siitä miten etiikka määritellään. Kristittyjen suhtautuminen seurausetiikkaan on vähäisempää ; Heitä kiinnostaa enemmän etiikan normit. Siksi on luontevaa että he ohittavat kärsimyksen turhana tunteiluna, koska etiikka on niissä periaatteissa ja jos ne sattuvat olemaan kärsimyksen kanssa ristiriidassa, niin normi voittaa. Tämä voi tuntua julmalta, mutta toisaalta kristitty itse voi nähdä kärsimyskeskeisyyden narsistisena tunteiluna.
On hyvä huomata, että instituutinaalisuudessa voidaan kirjasta lukea hupaisia lausuntoja jotka koskevat Hollantia. Hollanti on sallinut eutanasiaa ehdoilla. Huomionarvoisaa on se, että esiin tuodaan (a) Hollannissa harrastettiin eutanasiaa ennen kuin se oli laillista (b) Hollannissa eutanasia on pelotellut ihmisiä jotka pelkäävät että heidät väkisin nukutetaan, ja että pelkoa on vaikka eutanasiaa käytetään aivan asiallisesti ja (c) Hollannissa eutanasiaa on käytetty väärin jollain sellaisilla tavoilla joita ei voi tilastoista näyttää tai muutenkaan osoittaa mitenkään.
1: Kyllä, kritiikkiin tilastojen ja muun näytön puuttesta on reagoitu, sanomalla että tapahtumat eivät näy missään tilastoissa. Ihan oikeasti!. Ja Kyllä. Hollannilla pelottelu on siitä erikoista, että mummojen pelko voi johtua ihan siitä että eutanasialla pelotellaan. Lääkärit eivät ole silloin syyllisiä mummojen pelotteluun, vaan eutanasian vastustajat.
Jostain syystä siinä missä eutanasian vastustajat viittaavat Hollantiin - vaikka se kaiken tiedetyn valossa näyttää varsin onnistuneelta, jopa niin että pelottelut joudutaan kätkemään johonkin joka on yhteiskunnallisen tutkimuksen, vaan ei vakaumuksellisen kristityn, tietämisen ulkopuolella - eivät eutanasian kannattajat viittaa Sveitsiin. Kenties pitäisi.
Sveitsiinhän matkustetaan tekemään lääkärin valvonnassa itsemurhia. Tässä tilanteessa kaksi todistajaa näkee kuinka itse juot myrkyn tai käynnistät pumpun joka pistää myrkkyä suoneen. Tässä huomattavaa on, että itsetoimisuus vaatii tiettyä toimintakykyä. Sveitsiin matkustaminen vaatii välttävän hyvää kuntoa. Jos siis haluat eutanasian, mutta se on sinulta kiellettyä, tämänlainen on houkuttelevaa. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että jos tavoitteena on potilaan elämän pituuden maksimointi - kuten eutanasian vastustajilla on - niin on aika kornia, että he rajoitteillaan itse asiassa pohjimmiltaan kannustavat ihmisiä toimintaan joka ajaa heitä kuolemaan aiemmin ja paremmassa kunnossa.
Toinen teema onkin sitten se, että vaikka eutanasia on Suomessa laitonta, niin itsemurha ei ole. Itsemurhassa asvustaminenkaan ei ole, koska itsemurha ei ole. Jos itsemurha olisi rikos, itsemurhassa avustaminen olisi rikos. Tämä tuottaa erikoisia kysymyksiä tilastoista. Nimittäin tiedetään että Suomessa vanhat ihmiset tekevät kohtuullisen paljon itsemurhia. Julkinen salaisuus on se, että vain nuoret miehet eivät Suomessa halua kuolla. Sama koskee myös vanhuksia. (Ketäpä toisaalta ei. Ei tämä nyt niin herkkua ole kenelläkään.) Esimerkiksi Kaleva uutisoi tiedotteesta joka kuvasi että suomessa vanhus tekee itsemurhan noin joka toinen päivä. Yleisimmäksi syyksi tähän on annettu yksinäisyys ja vastaavat asiat. Niissä onkin varmasti perää enkä kiistä ollenkaan niiden merkitystä ilmiön selittämisessä. Mutta tosiasiassa on varsin uskottavaa myös se, että osa vanhuksista tekee itsemurhan, koska tietää että eutanasiamahdollisuutta ei ole. Silloin on lähdettävä kun vielä kykenee. Laitokseen ei haluta, koska tiedetään että kun sinne menee, niin ei enää pääse kuin tuskaista tietä ulos.
Jos lentoliput olisivat oikein halpoja, moni varmasti lentäisi Sveitsiiin. Ja jos heillä olisi oikein possupaljon rahaa, he varmasti haluaisivat jonkun thanatologin tekemään kuolemasta juhlan arvoisen. Se tosin voisi olla jo hieman makaaberia. Sillä harvoin elämäkään on sellaista. Eutanasialle kun on lopulta se oikeakin termi. Lopettaminen. (Sanan hyvin monessa merkityksessä.)
Huomioni eivät kuitenkaan jääneet näihin ja muihin kliseisiin. Sen sijaan huomasin, miten eutanasian ympärillä oleva terminologia halutaan uudelleenmääritellä ja täten kontekstoida koko eutanasia -termi. (Mikä ei sekään ole mikään ainutlaatuinen huomio.) Osa vaatii sen vaihtamista armomurha -sanaksi. Tämä termien kautta vaikuttaminen, retorinen vakuuttaminen, tuntuu kattavan koko kirjan riippumatta siitä kummalla kannalla ollaan. Tämä on tietysti tyypillistä näille arvokeskustelukirjoille - ja se on yksi niistä syistä jonka vuoksi pidän tätä genreä "höpöhöpöfilosofiana" jopa silloin kun siihen on osallistunut ihan fiksua ja ammattitaitoista väkeä, kuten tähän Seppäsen ja Taipaleen kirjaan on esimerkiksi saatu. (Argumentoijat ovat pelkästään Suomesta ja he kaikki ovat relevanteista relevantimpia, kukin omalla erikoislaatuisella tavallaan.)
Toinen retorinen teema on kiinnostava ; Kirjassa huomautetaan eräässä vaiheessa siitä, miten eutanasiassa puolustuslinjalla on muutama vahva argumentti, kun taas sitä vastustetaan heikommin mutta runsaslukuisemman argumenttijoukon avulla. Kirjakin näyttää nostavan tämän piirteen esille. On selvää että esimerkiksi eutanasiaa haluavan kutsuminen "kipuun tottumattoman narsismiksi" ei ole itsessään vahva, kuten ei ajatus siitä että eutanasiaa haetaan koska "kokemus hyödyttömyydestä". Samoin on erikoista kieltää hoitotahto siksi että neliraajahalvautuneen tilaa ei osaa kuvitella terveenä (kuin se halvaantuneenaolo ei voisi olla pahempikin) - etenkin kun muutenkin hoitotahtoa noudatetaan vaikka asiat on mietitty viileästi terveenä. Nämä pienet argumentit voivat olla tietysti vain "damage controllia", eli niillä lähinnä pidetään näkemystä yllä tappioista huolimatta. Mutta toisaalta kyllä niissä on sen verran rippunen totuuttakin, että voisi uskoa että argumenttikentät itse asiassa voisivat tasata toisensa. ; Olen itse asiassa hitusen sitä mieltä, että nimenomaan silloin kun ei puhuta tieteenteosta vaan arvokeskustelusta, jonkinlainen tasapaino syntyy ; Vahvoilla argumenteilla onkin tapana painottaa laiskuuteen, kun taas heikommilla oleva yrittää enemmän ja syntyy jonkinnäköinen tasapainotila.
1: Tämä ei tosin täysin pidä paikkaansa. Esimerkiksi Kirkko otti tarpeettomankin kovaa takkiin Räsäsen "omatuntogatessa", mutta Kirkko ei silti onnistunut kehittelemään ideoita sen fiksaation ulkopuolelta että "Räsänen ei edusta kirkon kantaa". Tämä on sääli, sillä tuo argumentti oli aikasmoisen heikolla tolalla koska tämä ei varmasti ollut se syy. Mutta kenties tämä on se poikkeus joka vahvistaa säännön. Nimittäin kreationismi taas on tunnettu "heitä miljoona eri juttua, älä välitä jos ne paljastuvat huonoiksi, vaan toivo että edes yksi tarttuu" -strategiastaan. Uskonnon yhteiskuntavaltaa tavoitellessa työhön hukuttaminen on ihan relevantti strategia. Tiedemaailmassa se ei auta ihan yhtä hyvin..
Mutta tästä alustuksesta voidaan siirtyä pois. Retoriikasta varsinaiseen argumentaatioon.
Eutanasian vastustajilla on eräs suuri ero verrattuna eutanasian kannattajiin. Nimittäin se, kenen kysymyksestä kuolemassa on kyse. Mitä tarkemmin kirjan sanomaa seurasin, sitä vahvemmin näyttää siltä että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta
1: Eutanasiaa vastustetaan jotenkin lääkärin etiikan kautta. Eutanasian vastustajille eutanasia on instituution, lääkärin ja yhteiskunnan asia. Nähdään esimerkiksi että eutanasian salliminen pelottaa mummoja vaikka eutanasiaa ei käytettäisi väärin, tai että eutanasia vaihtoehtona muuttaisi automaattisesti suhtautumisen kuolemaan niin että eutanasiaa harrastettaisiinkin säästösyistä. Näissä teemana on usein se, että joko lääkärien etiikka olisi heikkoa ja siksi eutanasiaa ei voi sallia. Tai sitten yhteiskunta tuhoutuu koska kuolema on poliittinen kysymys. ; Eutanasia liitetään usein eugeniikkaohjelmiin, esimerkiksi eräs kirjoittaja argumentoi kaunokirjalliseen Merete Mazzarellan "Marraskuu" -kirjaan viitaten, että syntyy kulttuuri jossa abortti on eugeniikkaohjelman ydin ja säästösyistä vanhuksia ei enää lääkärinhoideta ollenkaan mitenkään ja heidän maailmaansa hallitsevat thanatologit, jotka tarjoavat kuoleman yhteyteen luksuselämyksen, jonka saa sitä halvemmalla hinnalla mitä aikaisemman päivämäärän valitsee. Tälläinen slippery slope tuskin toimii tosielämässä, mutta joskus kaunokirjallisuuden ja todellisuuden väli on ollut haasteellista kristillisille noin muutoinkin.
2: Eutanasian kannattajille eutanasia on yksilön asia. Yksilön itsemääräämisoikeus, yksilön kärsimys ja yksilön hyvä elämä. Vähäisimmässä määrin mukaan nousee myös se, että omaisetkin kärsivät kun toisella on tuskia joita lääkärit eivät voi hoitaa.
On hieman nurinkurista että eutanasian kannattamista pidetään kuoleman medikalisoimisena, kun on selvää että juuri eutanasian vastustaminen on sitä. Sävynä tämä ei kuitenkaan yllätä. Sillä, kuten aiemmin mainitsinkin, eutanasian vastustaminen liittyy vahvati uskonnolliseen vakaumukseen. Uskonnottomien taas on tutkimusten valossa havaittu olevan myötätuntoisempia. (Mikä on erikoista, koska ateistejen sanotaan maksavan älykkyydestään kovan hinnan, koska sisäinen kauneus ja sosiaalinen älykkyys, koska kompensaatiopakkomielle.) Tätä ei kuitenkaan voi ottaa liiaksi moitteena. Sillä oikeasti kysymys on ihan siitä miten etiikka määritellään. Kristittyjen suhtautuminen seurausetiikkaan on vähäisempää ; Heitä kiinnostaa enemmän etiikan normit. Siksi on luontevaa että he ohittavat kärsimyksen turhana tunteiluna, koska etiikka on niissä periaatteissa ja jos ne sattuvat olemaan kärsimyksen kanssa ristiriidassa, niin normi voittaa. Tämä voi tuntua julmalta, mutta toisaalta kristitty itse voi nähdä kärsimyskeskeisyyden narsistisena tunteiluna.
On hyvä huomata, että instituutinaalisuudessa voidaan kirjasta lukea hupaisia lausuntoja jotka koskevat Hollantia. Hollanti on sallinut eutanasiaa ehdoilla. Huomionarvoisaa on se, että esiin tuodaan (a) Hollannissa harrastettiin eutanasiaa ennen kuin se oli laillista (b) Hollannissa eutanasia on pelotellut ihmisiä jotka pelkäävät että heidät väkisin nukutetaan, ja että pelkoa on vaikka eutanasiaa käytetään aivan asiallisesti ja (c) Hollannissa eutanasiaa on käytetty väärin jollain sellaisilla tavoilla joita ei voi tilastoista näyttää tai muutenkaan osoittaa mitenkään.
1: Kyllä, kritiikkiin tilastojen ja muun näytön puuttesta on reagoitu, sanomalla että tapahtumat eivät näy missään tilastoissa. Ihan oikeasti!. Ja Kyllä. Hollannilla pelottelu on siitä erikoista, että mummojen pelko voi johtua ihan siitä että eutanasialla pelotellaan. Lääkärit eivät ole silloin syyllisiä mummojen pelotteluun, vaan eutanasian vastustajat.
Jostain syystä siinä missä eutanasian vastustajat viittaavat Hollantiin - vaikka se kaiken tiedetyn valossa näyttää varsin onnistuneelta, jopa niin että pelottelut joudutaan kätkemään johonkin joka on yhteiskunnallisen tutkimuksen, vaan ei vakaumuksellisen kristityn, tietämisen ulkopuolella - eivät eutanasian kannattajat viittaa Sveitsiin. Kenties pitäisi.
Sveitsiinhän matkustetaan tekemään lääkärin valvonnassa itsemurhia. Tässä tilanteessa kaksi todistajaa näkee kuinka itse juot myrkyn tai käynnistät pumpun joka pistää myrkkyä suoneen. Tässä huomattavaa on, että itsetoimisuus vaatii tiettyä toimintakykyä. Sveitsiin matkustaminen vaatii välttävän hyvää kuntoa. Jos siis haluat eutanasian, mutta se on sinulta kiellettyä, tämänlainen on houkuttelevaa. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että jos tavoitteena on potilaan elämän pituuden maksimointi - kuten eutanasian vastustajilla on - niin on aika kornia, että he rajoitteillaan itse asiassa pohjimmiltaan kannustavat ihmisiä toimintaan joka ajaa heitä kuolemaan aiemmin ja paremmassa kunnossa.
Toinen teema onkin sitten se, että vaikka eutanasia on Suomessa laitonta, niin itsemurha ei ole. Itsemurhassa asvustaminenkaan ei ole, koska itsemurha ei ole. Jos itsemurha olisi rikos, itsemurhassa avustaminen olisi rikos. Tämä tuottaa erikoisia kysymyksiä tilastoista. Nimittäin tiedetään että Suomessa vanhat ihmiset tekevät kohtuullisen paljon itsemurhia. Julkinen salaisuus on se, että vain nuoret miehet eivät Suomessa halua kuolla. Sama koskee myös vanhuksia. (Ketäpä toisaalta ei. Ei tämä nyt niin herkkua ole kenelläkään.) Esimerkiksi Kaleva uutisoi tiedotteesta joka kuvasi että suomessa vanhus tekee itsemurhan noin joka toinen päivä. Yleisimmäksi syyksi tähän on annettu yksinäisyys ja vastaavat asiat. Niissä onkin varmasti perää enkä kiistä ollenkaan niiden merkitystä ilmiön selittämisessä. Mutta tosiasiassa on varsin uskottavaa myös se, että osa vanhuksista tekee itsemurhan, koska tietää että eutanasiamahdollisuutta ei ole. Silloin on lähdettävä kun vielä kykenee. Laitokseen ei haluta, koska tiedetään että kun sinne menee, niin ei enää pääse kuin tuskaista tietä ulos.
Jos lentoliput olisivat oikein halpoja, moni varmasti lentäisi Sveitsiiin. Ja jos heillä olisi oikein possupaljon rahaa, he varmasti haluaisivat jonkun thanatologin tekemään kuolemasta juhlan arvoisen. Se tosin voisi olla jo hieman makaaberia. Sillä harvoin elämäkään on sellaista. Eutanasialle kun on lopulta se oikeakin termi. Lopettaminen. (Sanan hyvin monessa merkityksessä.)
Tunnisteet:
arvokeskustelu,
eufemismi,
eutanasia,
hyvä elämä,
itsemurha,
kieli,
kielianalyysi,
kuolema,
kärsimys,
lääketiede,
Mazzarella,
medikalisaatio,
retoriikka,
Seppänen,
seurausetiikka,
slippery slope,
Taipale,
tuska
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)