Kun "kuoleva kulttuuri" pelottelee "Kuoleman kulttuurista"

Leif Nummela kirjoitti "Uuteen Tiehen" jutun kuoleman kulttuurista. Otsikko kertoo pääteeman. "Kuoleman kulttuuri leviää kristinuskon väistyessä" Tätä tukee toki teemoituskin "Kesän aikana on julkaistu useita uutisia, jotka osoittavat, miten kuoleman kulttuuri ja ihmisarvon alennusmyynti leviää sitä myöten, kun Raamatun opetus hyvästä ja pahasta ajetaan taka-alalle länsimaissa." Nummela näkee että kristinusko on uhattuna ja marginalisoitumassa. Eli sitä voidaan pitää "kuolevana kulttuurina" jolla on syvä arvo joka estää siinä että emme rapistu tuhoon ja "kuoleman kulttuuriin".

Puolivillaista

Argumentistossa on myös varsin omituisia väitteitä:
1: "Ensin kerrottiin kristillisen järjestön salaa kuvaamista keskusteluvideoista, jotka paljastivat, että Yhdysvalloissa suuri aborttijärjestö Planned Parenthood näyttää olevan sekaantunut abortoitujen vauvojen osien myyntiin. Videoita on tähän mennessä julkaistu kuusi, ja viisi osavaltiota on jo lopettanut Planned Parenthoodin rahoittamisen." Tämä on hyvin kiinnostava tilanne. Snopes esimerkiksi on tarttunut siihen. Ja tosiasiasa Planned Parenthood ei ole syyllistynyt mihinkään laittomuuksiin. Tehdyt videot olivat tarkoitushakuisia, editoituja ja tarkoitettu herättämään nimenomaan uskonnollisissa ihmisissä moraalista närkästystä. Samoin nuo mainitut viisi osavaltiota ovat yrittäneet lopettaa Planned Parenthoodin rahoituksen mutta eivät käytännössä voineet tehdä sitä, koska mitään juridista syytä asiaan ei ole. Vauvojen ruumiinosilla ei edes tehdä kauppaa. Tämä konteksti nkin varmasti hyvä syy käyttää "näyttää" sanaa. Sen sijaan että käyttäisi kovempia ilmaisuja. Toki videolla näkyvissä asioissa on puolensa, ja tosiasiassa jos niistä haluaa aitoa merkitystä hakea niin sitten sitä että tietyt alan tällä hetkellä lailliset käytänteet näkyvät ja ne varmasti vaikuttavat siihen että moni haluaa tehdä niistä laittomia. Joten videoilla on jonkinlaista journalistista arvoa. Nummela ei kuitenkaan selvästi rakenna esiin näitä asiallisia puolia vaan ottaa sen kaikista asiattomimman ja huonoiten perustellun ja vähiten faktojen mukaisen asennoitumisen. Koska miksipäs ei?
2: "Toinen uutinen oli, että Amnesty International hyväksyi kesällä kansainvälisessä kokouk­sessaan uuden, seksityön rangaistavuuden poistamista koskevan kannanoton. Ihmiskaupan vastaista työtä Kansanlähetyksen kautta tekevän Pia Rendicin mukaan ”tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Amnesty kutsuu hallituksia ajamaan alas seksin myyntiä ja ostoa koskevat lait, eli alkaa julkisesti puolustamaan paritusta, bordellitoimintaa ja seksinostoa; 99 miljardin arvoista globaalia seksiteollisuutta”." Tämä argumentti on jotain jonka ongelmallisuus paljastuu kieltolain kohdalla. Amnesty Internationalin päätöstä haukutaan parituksen ja ihmiskaupan tukemiseksi aivan samaan tapaan kuin kieltolain aikana viinan myynnin tukemista nähtiin alkoholismiin ajamisena ja mafian ja järjestäytyneen rikollisuuden tukemiseksi. Amnestyn valinnan syynä ei ole ihmiskaupan tukeminen vaan sen vastustaminen. Seksityön rankaiseminen on tutkitusti aiheuttanut enemmän vaaraa ja kärsimystä juuri seksityötä tekeville. Nummelan kohdalla on syytä huomata että hänen kannattamansa järjestelmä on jo koeteltu ja tämä vastustettu bisnes jatkaa olemassaoloaan, kovana ja raakana koska seksityön tekijät eivät voi hakea apua koska ovat lähtökohtaisesti itsekin rikollisia. Nummela on siis niitä ihmisiä jotka haluavat tehdä koko ajan samaa ja odottavat silti joka kerran päinvastaisia tuloksia. Tämänlaisille ihmisille on ihan oma nimikin.

Mutta on kenties syytä katsoa filosofiaakin.

On kenties syytä panostaa hieman siihen filosofiapuoleen.  Minulla sattuu olemaan kotonani kulttuuria valottava opettavainen teos. Outi Hakolan, Sari Kivistön ja Virpi Mäkisen "Kuoleman kulttuurit Suomessa". Siinä kuoleman kulttuureita käsitellään monikkomuodossa. Tuota kautta tulee melko vahvasti esille se, että käytännössä kaikessa on jonkinlainen kuoleman kulttuuri. Ihmisen suhde kuolevaisuuteen ja ruumiiden käsittelyyn voi olla erilaista. Kysymys onkin siitä että mitä merkityksiä ladataan mihinkin. Ei siitä että olisi jokin "Kuoleman kulttuuri" joka mylläisi "elämän kulttuurin".

Näkisinkin että Nummelan ongelmana on se, että hän ei ymmärrä välttämättömien ja riittävien syiden välistä eroa. Hän lähestyy uskontoa ja teismiä ja jumaluskoa ja merkitystä sitä kautta että jos hänen uskontonsa Jumala on olemassa, niin ihmisillä olisi hyvin tietyllä tavalla määritelty merkitys. Hän ei kuitenkaan mieti sitä että onko ilman Jumalan olemassaoloa malleja joissa merkitystä on. Tätä kautta hänen argumenttinsa valitettavasti lässähtää sellaiseksi että "koska kissat ovat eläimiä ei koira voi olla eläin". Ja tämä ei ole laadukkaan tai kunnioitettavan ajattelun mukaista. (Ainut syy miksi tuollainen roska menee läpi kehenkään on luultavasti se että Jumalan olemassaolo ja merkitys on miellyttävä ja haluttava asia monille.)

Kysymys on siitä mielenkiintoinen että se voidaan itse asiassa muotoilla ajatuskokeeksi. Jos Jumalan olemassaolo on merkityksen, ihmisarvon ja kunnioituksen vaatimus, niin voitaisiin kuvitella kaksi maailmaa. Sellainen jossa kaikki on samalla tavalla kuin toisessakin. Mutta toisessa Jumalaa ei ole olemassa ja toisessa Jumala on olemassa. (Teismin paikkaansapitäminen olisi ainut ero.) Jos Jumala on merkityksen ja ihmisarvon määrääjä eikä mikään muu niin ensimmäisessä maailmassa olisi ystävällisyyttä, kavereita sekä kirkkoinstituutiokin ja niihin liittyviä emootioita. Mutta ei merkitystä tai arvoa. Tätä on vaikeaa uskoa.

Syy onkin varmasti ymmärrettävä. Merkitys ei ole niin yksiselitteinen kuin voisi luulla. Merkitys kun voidaan ymmärtää neljän hyvin erilaisen ajattelutavan läpi. Ja usonnollinen puolustuspuhe usein sotkee ja sumentaa niin että "merkitys" -sanalla voidaan vaintaa termistä toiseen niin että ekvivokaatio peittää päättelyn huonoutta niin että on vaikeaa huomata että kissan eläimeksi todistaminen ei johda koiran ei-eläimeksi todistumiseen. Merkitys voi olla:
1: Merkitystä (significance) jonka me liitämme omaan elämäämme ja jolla tunnemme itsemme tärkeäksi. Tämä on sairaimmillaan jonkinlaista egoismia ja narsismia. Ja harva kiistää että ateismi kumoaisi tämän olemassaolon.
2: Merkitystä (purpose) jolle omistamme elämämme ja jonka tekeminen tekee meille hyvän mielen. Harva kiistää että ateisteilla ei olisi tätäkään.
3: Merkitys (significance) jonka JUmala antaa elämäämme. Tätä ateistilla ei tietenkään voi olla. Mutta toisaalta ei ole mahdotonta että olisi teistisiä malleja joissa tämä annettaisiin. Teismiin sopii sellainenkin jumaluusj ossa Jumala on yhtä kiinnostunut ihmisistä kuin ihminen on kiinnostunut olkikoirista. Kristinusko toki ei ole näitä uskontoja. Mutta on kiinnostavaa huomata että tämä merkitys koskee tiettyjä teismin malleja ja kaikkia ateismin malleja. Pahan ongelma on itse asiassa haaste juuri siksi että se yrittää iskeä juuri tähän merkitykseen. Se on eksistentiaalisesti kova haaste kristinuskolle.
4: Merkitys (purpose) johon Jumala loi meidät. Tämä on kaikissa teismin malleissa. Mutta by definition ei yhdessäkään ateistisessa mallissa. Voidaan sanoa että syy miksi uskonnon ystävät sekoittavat kaikkia merkitysmalleja toisiinsa on se, että tämä merkitys nähdään kaikkien muiden merkityslähteiden taustalle. Ja tämä määrittely ja sen ehdottomana pitäminen on juuri se taustavoima jonka kautta "koirat eivät voi olla eläimiä" -argumenttirakenne saa mahtinsa.

Tämä kaikki auttanee ymmärtämään sitä miten William Lane Craig on korostanut että tuonpuoleinen ja sen olemassaolo on hyvin tärkeä jotta ihmisten elämällä on arvoa ja merkitystä. Se kun liittyy siihen miksi ihmiset on tehty ja että Jumala kokee ihmiset arvokkaina. Toisaalta kristityt  jättää tässä huomioimatta sen, että tämä kumoaa ehdottoman ihmisarvon. Se latistaa ihmisen tämänpuoleisen elämän välinearvoksi. Ihmisarvo liittyy siihen että toteuttaa Jumalan tahtoa kuin kone älykkään suunnittelijan insinöörintyötä. Ja on aika erikoista absoluuttista ihmisarvoa sekin jolla on kriteeriattribuutti jonka mukaan se katoaa. Jos ihmisarvolla on ehtokriteeri "Jumala on olemassa" se ei ole mikään absoluuttinen ihmisarvo vaan ehdollinen ihmisarvo. (Määritelmällisesti.)

Tosiasiassa ateistit tuskin kiistävät että ateismi ei anna ihmisille yliluonnollista merkitystä. He itse asiassa ovat enemmän sitä mieltä että tuo merkitys nyt vain on turha. Se ei ole välttämätöntä merkitykselle. Kysymys ei siis ole siitä että antaako teismi tietynlaisia merkityksiä vai ei. Vaan siitä että molemmilla puolilla on käytössä hyvin erilaiset tavat lähestyä merkitystä. Ohipuhuminen johtuu merkityksen määrittelemisen eroista. Toki tässä on samalla selvää että ehdoton väite "Ilman Jumalaa ei voi olla merkitystä" vaatii vahvaa asenteellisuutta, sillä siinä kumotaan kategorisesti ja universaalisti kaikki merkitykset asenteiden mukaan vaikka argumentit kumoavat vain hyvin tietyn, rajatun, partikulaarin merkityksen käsitteistössä jossa muunlaisia merkityksiä olisi tarjolla huru mycket.

Kristitty itse asiassa korostaa rajallisuuden merkitystä

Toisaalta ei tarvitse mennä kovin hirveästi eteenpäin kun huomataan, että kuolemankulttuuri ja rajallisuus ovat itse asiassa tärkeämpiä kuin tuonpuoleinen. Tämän sanomiseen ei tarvita ateistia. Kristitty riittää. Tämä kertoo siitä että tuo vetoava merkitysargumentti ei olekaan kovin vetoava ja tehokas.

Psykologiakin vihjaa tähän suuntaan ; On havaittu että jos ihmisille muistutetaan omasta kuolevaisuudesta ja kuolema koetaan ahdistavana niin ihmiset kokevat myötämielisyyttä Intelligent Designiä kohtaan. Eli argumentin ja evidenssin käsittelyyn vaikuttaa se miten kokee kuolemisen.

Tätä asennetta on toki heijastettu filosofiaan vahvasti. Eksistenssiteologiassa on otettu lähtökohdaksi Martin Heideggerin näkemykset. "Being and Time" (="Oleminen ja aika") -teoksessaan Heidegger yhdisti merkityksellisen elämän autenttisuuteen. Ja tässä ensimmäinen asia joka pitäisi tehdä olisi unohtaa sellaiset kysymykset kuin "Onko Jumalaa olemassa", "onko tuonpuoleinen olemassa" ja "onko olemassa puulankkua". Hänestä merkitys oli ensimmäinen kysymys. Me olemme olemassa ja tämä on se minkä pohjalta olisi lähdettävä eteenpäin.

Toiseksi rajaavaksi asiaksi tulikin sitten se kuolema. Ihminen on immersiivisenä maailmassa. (Heidegger ei puhunut verotuksen varmuudellisuudesta ja sen merkityksellisyydestä elämässä. Tämänlaiset kysymykset erottavat hänet minusta.) Ihmisen tulee tiedostaa itsensä jonain joka on olemassa mutta joka voisi olla olematta olemassa. Tämä on tärkeä myös muiden maailmassa olevien asioiden kanssa. Sillä usein ihmisillä on rutiineja. Teemme tiettyjä asioita jatkuvasti. Emmekä mieti niitä juurikaan. Ennen kuin tämä asia menee rikki. Rutiinilta tuntuva asia on kuitenkin valinta ja teko ja sen merkityksen voi tiedostaa huomaamalla että sitä voisi tehdä asiat toisella tavalla tai ne voisivat olla toisella tavalla. On hyvä tiedostaa että kenties ihminen itsekään ei olisi. Esimerkiksi kuolema tekee ihmisille jotain samanlaista kuin sähköhäiriö hisseille. Heidegger korosti että kukaan muu ei voi kuolla sinun kuolemaasi. Tai kohdata omaa olemassaolemattomuuttasi.

Onkin selvää että merkitys ja rajallisuus voidaan liittää yhteen varsin näppärästi. Ja tätä kautta ei olekaan vaikeaa huomata että tosiasiassa teismi ja sen merkitys on itse asiassa helposti autenttisuuden välttelemistä. Sitä nimenomaan vältetään ajatusta omasta ei-olemisesta. Joka on epäautenttista eli Heideggerin silmissä huonoa, elämää. Tuonpuoleinen voi siis itse asiasa riistää meiltä eksistentiaalista merkitystä. Heidegger itse oli kristitty ja eksistenssiteologit ovat nimenomaan kristittyjen puolella. Mutta ei ole vaikeaa huomata että tätä ajatusta on helppo modifioida niin että se sopii varsin hyvin ateistiseen maailmankatsomukseen. Toki on hyvä huomata että Heideggerin asenne on fiksoitumista kuolemaan. Ja se voi olla jopa sitä ultimaattista kuolemakulttuuria.

Tälle vastapainoksi voidaankin ottaa tuosta poikkeavaa ateismia. Sillä ateismi on vähän kuten teismi. Sateenvarjokirjo jonka alle mahtuu kaikenlaista. Teismin parissa on kaikki Molokista Allahin kautta ties mihin nimeltä mainitsemattomiin jumaluuksiin. Ateismissa on hyvin suuri ero siinä ollaanko sartrelaisia angstin kanssa painivia eksistentialisteja, marxistisia kommunistisia materialisteja, niezscheläisiä taiteilija -yli-ihmisiä vai evidentialistinörtti uusateisteja. On turhaa lähestyä ilmiötä ja käsitettä liian tiukasti lokeroiden ; "teismin ja ateismin sisäiset erot" kun ovat valtavia. Tämä toki unohtyy kaiken typisteleville ajattelemattomuuksissaan meuhkaaville joiden mielestä "koirat eivät ole eläimiä" on argumentti heti kun vaan muistaa kehua kissojen eläimellisyyttä riittävän pätevästi.

Uusateismi jossa on hyvin voimakkaita epikurolaisia teemoja. Tässä korostetaan sitä että maanpäällinen elämä ei ole välinearvoistettu testi tuonpuoleiselle. Ja sen suhde kuolemaan on se, että elävä tietää kuolevansa mutta kuolleet ne eivät tiedä mitään. Tässä mallissa ei ole nimenomaan kyse kuoleman kulttuurista vaan kuoleman merkityksen liudentamisesta. Antikuolemakulttuurissa. Ja tässä kulmassa on kieltämättä sellainen huono puoli että ruumiita voi siinä käsitellä biojätteenä, materiaalina taideinstallaatioille. Eikä siinä ole mitään lähtökohtaisesti väärää käyttää abortoituja sikiöitä kantasolututkimukseen jos sitä kautta voi keksiä lääketieteellisen apukeinon jolla pelastetaan aivotoiminnaltaan tietoisen asteelle kehittyneitä ihmisiä.

Mutta tässäkin on huomattava että jos kulttuuri muuttuu se ei välttämättä ole paha asia. Se on vain erilainen. Demokratiassa on itse asiassa nojattu ajatukseen jossa kulttuuri voi muuttua ja kaikista asioista keskustellaan. Se mikä on tällä vuosisadalla pahuutta voi olla seuraavalla hyvyyttä. Mainitsemani kantasolututkimus voi olla tässä jopa mainio esimerkki. Siinä missä kuoleman kulttuurissa oleville Jumala määrää ihmisen elämästä ja kuolemasta joten on tärkeämpää olla puuttumatta sikiöihin kuin keksiä syöpähoitoja. Elämän kulttuurissa voidaan ajatella että kuollut ei kärsi ja että tämän jäännökset voivat olla väline jolla pelastetaan ihmisen elämä.

Tätä on toki täysin turhaa selittää Nummelalle joka on niin jumittunut omaan ja vain omaan maailmankuvaansa, että hänestä hänen kanssaan erimielinen on vain väärässä eikä muuta voi ollakaan. Koska Jumala on hänen puolellaan. Kuten se on kaikkien tuhansien uskontojen miljardien kannattajien kanssa aina ollut. Olivatpa nämä uskovaiset itse sitten olleet mitä tahansa mieltä toisten uskovaisten kesken ristiriitaisilla tavoilla. (Ja aina tähän ristiriitaisuuteen ei ole tarvittu edes toisia uskovaisia. Yksilökin riittää monesti.) Nummelalle on tällaisistä aivan turhaa edes keskustella, sillä se menisi yhtä paljon perille kuin se että hänet saisi tiedotamaan sen että se että kymmenen käskyä kieltävät valehtelun niin se ei tee hänen kristittyjen ystäviensä ja aatetoveriensa tekemästä Planned Parenthood -videoista asiallisia ja hänen aiheita liittyvistä väitteistään tosia. Itse asiassa Nummela demonstroi sitä että kulttuurin ideaaleilla ei tosiasiassa ole useinkaan rajoittavaa voimaa. Sikiöille tehdään mitä tehdään. Sillä eivät kristityt itse viitsi välttää "väärän todistuksen antamista lähimmäisistä" tai muista arvoistaan. Heistä kun vaan on kätevää heittää väitteitä vaikka siitä miten Planned Parenthood olisi jotenkin tuomittu viidessä osavaltiossa.

Ja tämä tarkoittaa sitä että kristinusko ei myöskään suojele yhtään miltään. Ideologiarakenne ei ole sama kuin miten käytännössä toimitaan. Joten abstraktionvääntelyllä ei tässä mielessä olisi niin paljoa merkitystäkään. Kun henkilö on kuitenkin myös filosofisella tasolla väärässä voidaan tiedostaa miten kokonaisvaltaisesti rikkinäinen ihminen Nummela on. Ei ihme että hän uskoo johonkin sellaiseen tahoon joka antaa anteeksi mitä tahansa. Sillä hänen kaltaisensa väärää todistusta ja valehtelua harrastavat pahuusihmiset tulevat todella kokeilemaan kaikin voimin elämässään sen heidän uskomansa Jumalan armollisuutta. Nummela todella tarvitsee armoa sen sanan täydessä mielessä. En tosin ymmärrä minkälainen ihminen haluaisi liittyä mihinkään järjestelmään jossa on hänenlaisiaan ihmisiä näkyvissä kirjoituksia tuottavassa roolissa. (Jos auktoriteetit ja viisaansa ovat tuollaisia ihmisiä, niin minkälaisia ovatkaan ne tyhmyrit? Paras pysyä kaukana heistä!)

---

Otsikko on liioittelu. Se on tehty kielellisen tyylirakenteen vuoksi. Sori.

Kansanmurhasta homoihin

Olin jo varma että paisunut ja venähtänyt blogaukseni eilen riittäisi kattamaan suunnilleen kaiken oleellisen "Päivigatesta" siten että voin unohtaa koko asian. Mutta ei. "Kotimaan" blogissa otettiin kantaa siihen miten Päivi Räsäsen kohua aiheuttanut puhe kontekstoituu. Taustalle on nähtävä se, että puheet on sidottavissa aina aikaan. Mistä syntyy selitys sille että Räsänen nostaa lainkuuliaisuus-kansalaistottelemattomuusteeman esiin juuri nyt. Miksi aihe tuli mieleen ja miksi se on ajankohtainen ja miksi Räsänen koki että tästä aiheesta on puhuttava nyt.

Vastausta ei tarvitse hakea kaukaa: "Suomen Lähetysseura rekrytoi miesparin, jotka siunattiin lähetystyöhön ja toinen vihittiin papiksi. Kirkon konservatiivilla siivellä asiasta nousi kohu." Ja mikä oleellisinta : Esille nostetaan Kansanlähetyksen "Uusi Tie" -lehden pääkirjoitukseen asti päässyt Leif Nummelan lausunto joka käsitteli täsmälleen samaa teemaa kuin mistä Räsänen puhui. Aiheena olivat nimenomaan homoseksuaalit. "Viime viikkojen keskustelu Suomen Lähetysseuran linjasta on nostanut esiin tärkeän kysymyksen Jumalan lain ja valtiollisen lain välisestä suhteesta. Piispa Matti Repo ja Lähetysseuran johto vetosivat siihen, että kristillisessä työssä on noudatettava maan lakeja. Yleensä näin onkin. Sekä Raamattu että luterilaisen kirkon tunnustuskirjat opettavat, että kristityn tulee olla lainkuuliainen kansalainen. Tunnustuskirjoihin sisältyvän Augsburgin tunnustuksen mukaan evankeliumi “ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Ap. t. 5:29)." Samanlaisuus on hätkähdyttävää, eikä taatusti satunnaista.

On hyvä korostaa että tämä konteksti tarkoittaa sitä että omatunto on nimenomaan Raamatunmukaista omaatuntoa, ja muunlaista omaatuntoa ei ole. Ja se muistuttaa miten ihan oikeasti elämme oikeasti sellaisessa kulttuurissa jossa kannanotot joissa sanotaan suoraan että "jos valtiovalta säätää lakeja, jotka vaativat kristittyä toimimaan Raamatun opetuksen vastaisesti tai kieltävät heitä toimimasta sen mukaisesti, niitä ei tule noudattaa." Kun vaikkapa Timo Junkkaala kertoo että "on olemassa suurempikin Herra kuin eduskunta." se on arvokeskustelukannanotto eikä homofobista demagogiaa.

Kaikki puheet kansanmurhista olivatkin juuri sitä mitä ihmettelin. Ihmettelin aiemmassa blogauksessani sitä miksi puhua kansanmurhista lainkuuliaisuuskysymyksenä kun se kuitenkin on laissa kielletty asia. Tämänlaiset vertaukset rikkovat argumentin. Homokysymys on jotain joka on tällä hetkellä ajankohtainen ja siihen on odotettavissa lainmuutoksia. Monet fundamentalistikristityt ovat ymmärtäneet ja hyväksyneet tappion tässä kysymyksessä väistämättömäksi - monien tavoitteena on enää tämän viivästyttäminen. Asiaa vastaan on järkevää taistella koska eskatologia ; Kun ihminen odottaa maailmanloppua - tai tätä edeltävää ylöstempausta - tapahtuvaksi ihan pian, voi aina elätellä toivoa siitä että viivyttely tarkoittaa sitä että Jeesus ehtii pelastaa ennen kuin lainmuutos menee prosessissa läpi. Tässä kohden Räsäsen puhe koskeekin sitä että laki sallii jotain epäkristillistä ja tämä on - "pride-provokaatio" -käsitteen syntyhistorian ytimessä olevan rouvan neuvo siihen miten tähän lainmuutokseen on suhtauduttava. Se toki tehdään juuri sillä tasolla minkä voi odottaakin. Eli sellaisella tasolla että siitä ei vielä joudu linnaan tai juridiseen vastuuseen.

Uskovaisille demagogeille riittääkin yleensä ottaen vähempi, se että viesti menee läpi. Kaikkea ei tarvitse sanoa eksplisiittisesti koska Kyllä he vihjeitä osaavat tulkita. Syynä on se, että viestintä on usein muutakin kuin suoraan eksplisiittisesti sanottuja sisältöjä. Itse asiassa kommunikaatioteoriassa keskitytään siihen että keskustelussa on - usein kulttuuriin tottumisen muka tuomia kirjoittamattomia sääntöjä - Nämä maksiimit ovat sen ytimessä että ylipäätään voimme ymmärtää toisiamme, kun merkitykset - sekä konnotaatiot että denotaatiot - välittyvät. Viestinnässä on paljon erilaiia epäsuoria vihjeenomaisia merkityksiä joita voidaan levittää maksiimejen mukaan. Kysymys on implikatuureista ja niiden käyttämisestä. Kuulija joka tietää homokysymyksen osaa tulkita Räsäsen viestin kontekstissa. Ja kansanmurha on sitä PR -puhetta jolla todelliset sisällöt voidaan hämärtää jos ne koetaan liian arkaluontoisiksi.

Tällä kertaa Räsänen on hakenut tukea asialleen legitimoimalla sitä viittaamalla kahden regimentin opin lainkuuliaisuuteen että omantunnon kapinointiin. En tiedä onko tämä samanlaisuuden korostaminen hyväksi Räsäselle tai kirkolle. Kirkko nimittäin todellakin kannustaa tietyin ehdoin kansalaistottelemattomuuteen joten Räsäsen lausunto itse asiassa voidaan tätä kautta nähdä edustavan myös kirkon virallista kantaa. Räsänen itse korostaa että Kirkolliskokouksen hyväksymä kirkkokäsikirja sisältää ajatuksen kansalaistottelemattomuudesta. Näin eroajat ovat osuneet oikeampaan kuin ne jotka osaavat nähdä vain sen mitä Räsänen virallisesti edustaa eivätkä mieti sitä mitä hän sanoo ja miten tämä on liitoksissa kirkkoon. Se mitä tästä voi sanoa, minulla on vain lainattava teräväkielisempää..

Kun puhutaan Lutherin regimenteistä ja esivallasta, on hyvä muistaa että siinä viitataan enemistöstatukseen. Sen maa sen uskonto. Räsäsen tulisi muistaa se hänen itsensä korostamansa vähemmistöstatus, jolla hän usein hakee suojaa fundamentalismille mediassa - ei siis maan tapana kuten herännäisillä on tapana esimerkiksi silloin kun keskustellaan siitä onko hyvä että vähemmsitöhomot pääsevät naimisiin tai onko maan tapa pistää kaikki joulukirkkoon tai suvivirttä laulamaan tai uskonnollisiin aamunavauksiin osallistumaan koulussa. Hän kuitenkin ajaa tällä jotain muuta. Räsäsen yhteydet tosin liittyvät luterilaisuuden sijasta viidesläisyyteen ja tätä kautta hän on evankelis-kalvinistinen. Ja tällä liikehdinnällä on suuri osuus valtionkirkossamme, etenkin sen päättävässä elimessä. Tässä näkemyksessä enemmistöstatuksella ei ole väliä niin suuresti. Sillä Jumalan voima ohittaa tämänlaiset pikkuseikat. Tämän kulttuurin omannon ja lainkuuliaisuuden suhdetta kuvannee seuraava kalvinistikrisityn huomautus homojen vastustamisesta.

Räsäsen ja monen muun vastaavan tulisi muistaa, että kaikki suomalaiset ovat tasa-arvoisia, mutta kaikki eivät ole kristittyjä. Jos "Raamatun" mukaisuus korostuu omantunnon pohjana ja samalla ei anneta mahdollisuutta "Koraanin" mukaisuuteen tai vaikka evolutionistiseen "Lajien Synty" -kirjan pohjalta generoituun omaantuntoon, yhteiskunta ei enää ole tasa-arvoinen eikä ihmistä enää kohdella ihmisenä vaan suhtautuminen eroaa sen mukaan mitä uskoa hän tunnustaa. Itse pidän lakikirjan muulla kirjalla korjaamista yleensä varsin kyseenalaisena. Raamattu-Omantunnon soveltanminen lain yli on strategia joka toimii eettisesti vain jossain hyvin erikoisissa marginaalisissa tapauksissa kuten kansanmurhissa. Joka on tilanteena niin kaukana nykykulttuuristamme ja yhteiskuntamme opeista että niiden nostaminen esille olisi osoitus siitä että ei ymmärrä aikaa ja arvokeskustelutilaa ja kulttuuria jossa elämme. Mutta Räsänen toki ymmärtää tämän. Hän on huolestunut homoista. Niistähän nykyuskovaiset ovat kauhuissaan. Ja heitä vastustamaan tarvitaan "kristillistä omaatuntoa".