Tyhmyyden ja rasismin korrelaatiosta

Vähän aikaa sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan matala älykkyysosamäärä korreloi ennakkoluuloisuuden ja syrjivien asenteiden kanssa. Tämä on tietenkin saanut levitystä. Ja hyväksi esimerkiksi tästä valikoitu useisiin tutkimuksiin viitannut juttu jonka mukaan "Study Proves Prejudice Linked With Low IQ" Tähän linkittäneet eivät usein puhu korrelaatiosta vaan kausaatiosta. Eli että tyhmyys johtaa rasismiin. Rasismi on siis tyhmää.

Tämä on mielenkiintoinen asia. Se ei ole myöskään järin yllättävä. En kuitenkaan laittaisi suoraa syy-yhteyttä näiden kahden välille. On varsin vakiintunutta tietoa että liberalismi ja ateismi korreloivat älykkyysosamäärän kanssa. Konservativiisuus, uskonnollisuus ja vastaavat taas korreloivat toiseen suuntaan. Ja syynä on se, että älykkäät ihmiset osaavat tehdä asioita omillaan. Tyhmä voi taas tarvita apua ja tukea. Tässä mielessä itsellisyys on enemmän se joka korreloi älykkyyden kanssa ja moni muu asia seuraa tästä sitten ikään kuin "kaupantekijäisinä".

Älykkyyden ja syrjinnän kohdalla on nähtävissä että syrjintä vaikkapa rasistisesti on helppo. Matalammalla kognitiolla pärjää kun maailma on dikotominen ja koostuu tiukasti rajatuista ja ehdottoman kaikilta asioita relevantista "me-muut" -jaottelusta. Ei tarvitse käsitellä kompleksisia tilannekohtaisia asioita joissa on monta muuttujaa. Kun on vain yksi merkitsevä asia ja näkökulma joka taikaluodin tavalla ratkaisee kaikki ongelmat. Että "kun tämä on kunnossa niin sitten talous nousee, ihmiset ovat eettisiä ja......" Ja tätä kautta se on selitysmallina yhtä yksinkertainen kuin vaikkapa Jumala joka tuntuu käyvän järkeen ja intuitioon sille yksinkertaisemmallekin porukalle. Tässä mielessä rasismi tai teismi ei ole itsessään tyhmää, mutta tyhmyys kyllä auttaa siinä että on rasisti tai teisti. "Derogating people with different worldviews can help people maintain the validity of their own world view." on tässä asiallinen huomio. Mutta jos tästä yleistää niin että rasistit ovat tyhmiä ja kaikki uskovaiset idiootteja,  niin luo itse sellaisen luokitelman joka sopii samaan huomiolausekkeeseen.

Kuitenkin en voi olla hieman hihittelemättä. Sillä jopa tuo esimerkiksi antamani uutinen antoi itse datan jonka mukaan älykkyys ei ole se syy jonka seurausta syrjintä olisi. Se nimittäin aivan itse nosti esiin tutkimuksen jonka mukaan suvaitsevaisuutta voi kasvattaa 10 minuutin keskustelulla. Tämäkin tutkimus on toki ihan uskottava. Ja juuri tämä on se syy miksi matalaa älykkyysosamäärää ei oikein voi pitää syynä vaikkapa rasismiin.

Älykkyysosamäärä on melko vakio. Se ei kasva oikein mitenkään. Se ei pompsahda huippuunsa transseksuaalin kanssa keskustellessa joten älykkyys ei olekaan se "voimaelementti". Kenties typerä toimii mieluummin mukavuusalueella koska sen ulkopuolella tulee ongelmia jotka ylittävät omat kyvyt. (Mikä on tilannetajua ja sellaisenaan jotain jota miltei voi tavallaan kunnioittaa, paitsi tietysti että ei voi. Mutta melkein.)

Jostain syystä konservatiivisuus, uskonnollisuus ja yksinkertaiset lokeroinnit korreloivat matalan älykkyysosamäärän kanssa. Mutta silti esimerkiksi aborttimielipiteet liudentuvat jos oma lapsi tai muu lähiomainen tekee sellaisen. Ja homoihin ja transseksuaaleihin suhtaudutaan positiivisesti heti kun on sellainen aitona ystävänä eikä minään PR -tunnen -listalla jota on yritetty käännyttää. (Mallia Päivi Räsänen ja monet ystäväni ovat homoseksuaaleja. Monikohan näistä homoseksuaaleista on samaa mieltä tästä - eikä ole samalla niitä "eheytyneitä" homoja jotka kiertävät ihmisiä käännyttelemässä...)

Rasistien tyhmyydestä

Vähän aikaa sitten esille nousi liikehdintää ja uutisotsikoita joka korostaa sitä että rasismi korreloi matalan älykkyysosamäärän kanssa. Tätä yhteyttä tutkimukset tukevatkin. "... we found that lower general intelligence (g) in childhood predicts greater racism in adulthood, and this effect was largely mediated via conservative ideology. A secondary analysis of a U.S. data set confirmed a predictive effect of poor abstract-reasoning skills on antihomosexual prejudice, a relation partially mediated by both authoritarianism and low levels of intergroup contact. All analyses controlled for education and socioeconomic status. Our results suggest that cognitive abilities play a critical, albeit underappreciated, role in prejudice." Samoin havaittiin että tosiasiassa jos puhutaan siitä että punaviherhipsterit elävät "kuplassa" niin tosiasiassa nimenomaan rasistit tutkitusti elävät kuplassa. Riippumatta siitä keitä tuntevat. "Findings taken from numerous research projects strongly indicate that prejudice, racism and intolerance are more likely to be present in individuals with greater cognitive rigidity, less cognitive flexibility and lower integrative complexity." Asia ei toki ole kovin uusi. Aihe on saanut aiempinakin vuosina myös medianäkyvyyttä.

On mielenkiintoista huomata, että tällä on yhteys "think less" -konservativismiin. Ja sille voidaan nähdä liitos vähän aikaa sitten virinneeseen keskusteluun jossa korostettiin, että poliittinen suuntautuminen olisi linkittynyt genetiikkaan. ; Uutisen sisältö on toki sellainen että ne ihmiset jotka mielellään kertovat rotujen ja älykkyyden välisestä suhteesta jättävät sen kertomatta. Samoin konservatiivit ovat mielellään korostaneet sitä että konservatiivien ja liberaalien välillä olisi jopa jonkinlainen geneettinen ero.

Olen itsekin itse asiassa tuonut esiin sitä (pun intended), että omalla temperamenttityypilläni on varmasti vaikutusta siihen miten olen konservatiivi. Olen perusolemukseltani säikky joten olen helpommin varautunut kaikkiin ihmisiin. Myös muunmaalaisiin ihmisiin. Toisaalta haluan mallintaa asioita joka tarkoittaa sitä että mielelläni "karsin muuttujia" enkä välitä siitä että tämä heikentää tulkintojen varmuutta koska "kyseessä ovat estimaatit". (Sanamagialla pääsee pitkälle. Tässä on toki takana se, että estimaatti on tilastollinen ja sen rajat on ymmärrettävä. Suurin osa ihmisistä ymmärtää korkeintaan keskiarvot eivätkä heidän mielensä ota luonnolliseksi osaksi hajontoja. Ja tätä kautta sanamagia ei ehkä ole se joka iskee omalle kohdalleni yhtä vahvasti kuin monelle muulle.) Koska ajatuksena on nojata kokemusvaraiseen tietoon ja sitä kautta saataviin induktioiohin, ja riskienottokyky on pelkurimaisella ihmisellä varmisteleva, on konservativismi ikään kuin luonteva asenteena.
1: Toki olen monilta mielipiteiltäni "suvakkien puolella". Minulla on paljon liberaaleiksi tulkittavia mielipiteitä koska suuri osa konservatiiveista eivät ole vain muutosvastarintaisia vaan taantumuksellisia. Heillä on itse asiassa hyvin vasemmistolaisuudelta haiskahtava utopia. Jota tuetaan jonkinlaisella nostalgialla menneisyyteen. Sellaisiin vanhoihin hyviin aikoihin jolloin ei itse edes ole oltu elossa.

Mutta otin tämän aiheen esille aivan erityisestä syystä. Se on kätevä keino demonstroida miltä Dunning-Kruger -efekti näyttää. Usein moitin ja pilkkaan ihmisiä jotka esittävät vahvasti synonymisoituja tai analogian sävyttämiä argumentteja. Tai jotka antavat minulle kritiikkiä joka on huomioitu itse tekstissä. Käsittelen heitä epäkohteliaasti ja tätä pidetään samana kuin kuplassa eläminen. (Minkä ironisuus on selvää kun muistaa alkuun laitetun.) Sain tähän tämän aiheen parista täydellisen esimerkin.

Tekniikka&Talous viittasi myös tähän rasismi-tyhmyys -korrelaattiin. Artikkeli tarttui kuitenin vahvemmin sosiaaliseen puoleen ja avarakatseisuuteen. (Itse en ole niin avarakatseinen. Arvotan liikaa voidakseni tehdä tätä. Valitan koska niin monella asialla on merkitystä. Ja nimenomaan hierarkista merkitystä jossa jotkut asiat ovat hyvin tai huonosti. Tämä on sitä varovaisuus-konservatiivisuutta.) "Tuore kanadalainen tutkimus iskee suomalaisittainkin tulenarkaan aiheeseen ja vihjaa, että älykkäät ihmiset ovat avarakatseisempia kuin vähemmän älykkäät." ... "Psychological Science -lehdessä julkaistun tutkimuksen vetäjä oli psykologian professori Gordon Hodson, jonka mukaan aineisto viittaa huolestuttavaan kierteeseen: matalan älykkyysosamäärän omaavat ihmiset turvautuvat muuta väestöä useammin muutosvastarintaan ja vahvoihin ennakkokäsityksiin. Miksi? Hodsonin mukaan kyse on siitä, että konservatiiviset arvot tarjoavat "rakenteen ja järjestyksen", joka auttaa selviämään arjessa." ... "Hodsonin mukaan tämä tukee aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja, joiden mukaan yhteydet oman viiteryhmän ulkopuolelle ovat älyllisesti haastavampia kuin seurustelu oman porukan kanssa."

On mielenkiintoista huomata, että artikkeli korosti että pitää varoa tyypittelemistä. (Joka tapahtuu jos katsoo vain yli- ja aliedustuksia ja keskiarvoja. Eikä mieti hajontoja ja todennäköisyyksiä samalla.) "Virginian yliopiston psykologian tutkija Brian Nosek arvelee, että Hodson on oikeilla jäljillä. - Todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen, Nosek sanoi. - Ideologiat auttavat eroon sotkuisuudesta ja tarjoavat helpomman ratkaisun. Siksi ei ole yllättävää, että yksinkertaistetut ideologiat houkuttelevat ihmisiä, joiden kognitiivinen kapasiteetti on vähäisempi." ... "Professori Hodson muistutti myös siitä, että hänen tutkimustuloksensa eivät tarkoita sitä, että kaikki konservatiivit ovat tyhmiä ja liberaalit fiksuja. - On on olemassa lukemattomia esimerkkejä hyvin terävistä konservatiiveista ja ei-niin-terävistä liberaaleista sekä monia esimerkkejä hyvin suvaitsemattomista liberaaleista, hän sanoi."

Silti kommenteista ensimmäisestä löytyy Timo Vainion kommentti, peräti ensimmäisenä juttuun näkyvänä kommenttina ; "Ihmiset, jotka haluavat suomeen 10000 pakolaista viikossa, ovat neroja. Ne jotka eivät halua, ovat idiootteja sekä rasisteja." Hän on minun uusin Dunning-Kruger -efektin demonstranttini. Hän vahvistaa Hodsonin ja Nosekin teesiä pelkästään sanomalla ääneen tuonlaatuisia - hänestä itsestään varmasti sarkastisen älyllisen poliittisen epäkorrektin humoristisen hauskan ja todellisuustajuisen - kommenttinsa. Tuohon yhteen lauseeseen mahtuu paljon. Hänen sisälukutaitonsa on heikko kun hän luo olkiukkoja jotka on torjuttu jo leipätekstissä. Hän luo typistämisiä joissa asenteellisuus ja sarkasmi peittää argumentaation aukot. Hän luo yksniittisen yleistyksen ja tekee niistä "arkijärjellä"  totuuden. jne. 

loco parentis - eli nerojen päivähoidosta

Stephen Hawking on reagoinut älykkyysosamäärätuloksiin ja niiden testaamisiin hyvin jyrkästi. Hän on esimerkiksi sanonut että jokaisen kerran kun hän kuulee jonkun kehuvan älykkyysosamäärällään, hänen tekee mieli vetää aseensa. Tämä ei tietenkään ole uhkaus koska Hawkingilla ei ole asetta tai jos olisikin, hän ei voisi sellaista käyttää.

Mutta hänen reaktionsa muuttuu hyvin ymmärrettäväksi kun lukaisee hänen pienen teoksensa "Minun lyhyt historiani". Hän tiivistää siihen elämäänsä. Hän on muuttanut lapsuutensa ja nuoruutensa aikana erilaisille alueille ja tätä kautta saadaan kuva hyvin erilaisesta kulttuurista.

Hän esimerkiksi kuvaa yliopistoelämäänsä mielenkiintoisesti. Siihen aikaan yliopisto-opiskelijat eivät olleet täysi-ikäisiä. Vasta myöhemmin täysi-ikäisyys laskettiin 18 vuoteen. Toisaalta moralismi ennen seksuaalivallankumousta oli tiukka. Miehet ja naiset opiskelivat eri paikoissa. Seksin harrastamisesta kiinni jääminen tarkoitti automaattipotkuja opinahjosta. Yliopistot harjoittivat sijaisvanhemmuutta, loco parentis. Tämä tuntuu hyvin käsittämättömältä koska esimerkiksi minä olisin tuon ajan ehdoilla ollut liian siveetön yliopisto-opiskelijaksi.

Muutoinkin kulttuuri oli tuolloin erilainen. Yliopistot suosivat asennetta joka korosti pitkästyttävyyttä. Jopa Oxfordin tapaisissa yliopistoissa kannustettiin laiskuuteen. Ja siis todella kannustettiin. "Piti joko olla luonnostaan lahjakas tai hyväksyä rajoituksensa ja tyytyä huonompaan arvosanaan." Jos oli tyhmempi mutta ahkera sai nimityksen "harmaa mies", jota taas pidettiin opinahjon sisällä kovimpana loukkauksena. Hawking selvästi ei pidä tästä ilmapiiristä. Hän arvostaa ahkeruutta, innostusta ja opiskelua.

Ja tämä lahjakkuusnäkökulma - ellei peräti neromalli - alkoi jo aiemmin. Hawking kuvaa sitä miten 11+ kokeet olivat tärkeitä. Sen pohjalta ihmiset jaettiin A, B ja C -luokkiin. A -tasokokeet olivat siihen aikaan tärkeä osa koulutusjärjestelmässä menestymistä. Sillä koulutuksessa panostettiin lahjakkaimpiin. B -tasolla opetus oli huonompaa. Eli systeemi oli sellainen että pienet erot älykkyystestissä kumuloituivat nopeasti suuriin eroihin siinä miten ihminen ylipäätään pystyi menestymään.

Hawking ei selvästi pidä tästä. Itse asiassa voidaan nähdä että hän näkee vain yhden hyvän puolen tässä tasokoeajattelussa. Se nimittäin sentään rikkoi vanhan säätyajattelun. Hawking kuvaa asumisiaan. Alueella jossa oli paljon akateemikkoja ja yläluokkaa oltiin hyvin avomielisiä ja outouksia sallittiin. Keskiluokkainen maailma taas vältti kaikkea omituisuutta. Hawking mainitsee yhdessä lauseessa erikoisen huomautuksen. Sen, miten keskiluokkaiset ihmiset olivat usein pahastuneita siitä että joku köyhälistön edustaja pärjäsi tasokokeissa niin että pärjäsi paremmin kuin keskiluokkaiset ihmiset.

Tässä on jotain jota olen huomannut nykymaailmassakin. Keskiluokkaiset ihmiset ovat kaikista normatiivisimpia. Köyhillä alueilla ollaan totuttu siihen että pärjäämiseen täytyy yrittää kaikenlaista ja outoutta siedetään. Yläluokka taas on jossain määrin niin vallassa että se saa tehdä mitä sitä huvittaa. Keskiluokka taas haluaa pääasiassa sitä että tulevaisuus jatkuu huomenna samanlaisena kuin tänään. Ja tässä kaikki pakan sotkeminen ovat uhkana. Ja uhka on todellinen. Sillä keskiluokkalaisella on paljon, yllättävän paljon, menetettävää. Hawkingin nuoruudessa tämä ero on varmasti vielä selkeämpi kuin nykyajan Suomessa.

Voidaankin nähdä että Hawking edustaa sitä että katsotaan tulosta. Tätä edeltävä, lahjakkuutta painottava, taas piti ihmistä jonain essentiaalisena olentona jossa lahjakkuus määrää kaiken. Tämä taas oli vain "uusi musta" siihen missä oli aikaisemmin ollut sääty- ja rotuajattelu. Tämä ei yhtään ihmetytä. Sillä esimerkiksi von Mansteinin matriisi on peräisin ajalta jolloin ilmapiiri oli sama kuin Hawkingin nuoruudessa. Siinä ihmiset luokitellaan taitojen sijasta taipumuksilla. On älykkäitä ja ahkeria, älykkäitä ja laiskoja, typeriä ja ahkeria ja typeriä ja laiskoja. Näiden ja tulosten välillä on taatusti korrelaatioita.

Mutta Hawking on siinä mielessä empiirikko että hänestä on hyvä mitata asiaa suoraan eikä epäsuoraan jos se on mahdollista. Eli samaan tapaan kuin itse mietin armeijasta. Kun armeijaan laitetaan miehet mutta ei naisia, argumenttina on että miehet ovat fyysisesti vahvempia. Itse suosittelisin että jos fysiikka on argumenttina, armeijaanmeno testattaisiin kuntotesteillä. En toki kiistä korrelaatiota sukupuolen ja fyysisen kunnon välillä. Mutta on parasta mitata asia suoraan.

Kun mietitään neroteoriaa voidaan huomata että se lietsoo laiskuuden ilmapiiriin. "Harmaa mies", ahkera mutta tyhmä, on halveksittava. Yhteiskunta kaipaa kuitenkin innovaatioiota ja on selvää että jos panostetaan taipumuksiin, syntyy helposti juuri Oxfordissa vallinnut ilmapiiri jossa ihmisiä kannustetaan joko olemaan älykkäitä ja laiskoja tai tyhmiä ja laiskoja. Paras kokonaistulos saadaan kun kaikkia kannustetaan olemaan mahdollisimman ahkeria. Synnynnäiset taipumukset näkyvät varmasti toki tämänkin jälkeen. Mutta kokonaisuus on parempi.

Kone pystyy (minä en)

Tuore MIT:n julkaisu kertoo siitä miten tekoäly pärjää nykyään älykkyystesteissä. Tämä ei ole kenties kovin yllättävää. Koneet ovat jo pitkään pärjänneet matemaattisissa ja loogisissa tehtävissä paremmin kuin ihmiset. Onkin jännittävää miten aikaisemmin logiikkaa ja laskutaitoa pidettiin tärkeänä ja ihmiselle syvänä taitona koska se oli jopa ihmisille vaikeaa. Tietokoneille ne ovat helppoja. Toisaalta samalla moni asia jota pidettiin helppona ja yksinkertaisena ihmisille ovatkin tekniikalle hyvin vaikeita haasteita. Ihmiset eivät korostaneet näitä kovin korkealle etsiessään sitä miten ihminen on erikoislaatuinen. Luultavasti siksi että ne ovat niin arkisia ja helppoja että niihin pystymiseen ei liity samanlaista gloriaa kuin loogisuudessa (johon ällistyttävän harva pystyy nykyäänkään).

Uutisoitu aluevaltaus koskee älykkyystehtävien sanallisia tehtäviä. "Computers have never been good at answering the type of verbal reasoning questions found in IQ tests. Now a deep learning machine unveiled in China is changing that." Siksi pärjääminen älykkyystestissä on ylipäätään uutinen. Ei se silti hirvittävän suuri uutinen ole. Tietokoneet pärjäävät shakissa ja monissa muissa rajatuissa tehtävätyypeissä. Älykkyystestit ovat itse asiassa juuri tämänlaisia.
1: Kenties hieman erikoista onkin se, että tämä on väistämätöntäkin esimerkiksi siksi että niistä yritetään tehdä mahdollisimman vähän kulttuurisidonnaisia. Piirre jota älykkyystestien kriitikot korostavat osittain asiallisesti, etenkin älykkyystestien historia huomioiden, mutta jotka tuppaavat ylikorostamaan tätä. Puolitotuus on usein ikävintä. Älykkyystestit mittaavat hyvin omituista "älykkyyttä jota älykkyystestit mittaavat", ja tämä koostuu kuitenkin hyvin rajatusta älykkyydestä jonka ulkopuolella on paljon kaikenlaista.

Siksi voidaan sanoa että jos ihminen haluaa irrottautua toisaalta eläimistä ja toisaalta tekoälystä, se joutunee turvautumaan siihen että vain ihminen harrastaa absurdia tai surreaalia taidetta. (Hieman siihen sävyyn kuin tein nuorempana. Kun minulta kysyttiin/tivattiin, että miksi kerron ilman jarruja asioita ja puhun paljon, kerroin että "Puhun koska eläimet eivät osaa ja jumalat eivät halua.") Kyky absurdiin ja surreaaliin erottaa meidät koneesta. Tai siis oikeasti ei....

Meno tämänlaisten kanssa on ongelmallista. Biologien parissa hankaluutta on tullut sen kanssa että aina kun on selitetty mikä erottaa ihmisen simpanssista, niin simpanssit yllättävät. Ne voivat käyttää (viittoma)kieltä, tehdä ja käyttää työkaluja jne. Tietokoneiden kyvyttömyyden kohdalla monet vastaavat esteet tuntuvat paljastuvan luulotelluiksi, kuten esimerkiksi kyky tunnistaa puhetta äänestä ja kyky ymmärtää kirjoitusta. Tilanne on yleensä hieman sen tyylinen että se vertautuu lähinnä siihen että henkilö joka kertoo vastustavansa postmodernia tekotaidetta päätyy selittämään siitä minkälaisia lakkeja meloni ja omena voivat pitää...

(Homo)seksuaalisuuden periytyvyys ; Miten heritabiliteetti on hankala narttu.

"Springerissä" oli mielenkiintoinen tutkimus homoseksuaalisuuden periytyvyydestä. "Genetic and Environmental Effects on Same-sex Sexual Behavior: A Population Study of Twins in Sweden" Siinä katsottiin miten paljon ympäristö ja perimä korreloivat. Miehillä homoseksuaalisuuden heritabiliteetti on 0.34-0.39 ja naisilla homoseksuallisuuden heritabiliteetti on 0.18-0.19. Koska homoseksuaalisuus on käyttäytymistä, en ole yllättynyt. Usein käyttäytymisen periytyvyysaste on pienempi kuin ruumiinrakenteellisten ominaisuuksien. Kuitenkin jokin yhteys selvästi on. Luku ei ole hirveän suuri, mutta toisaalta se kertoo että homoseksuaalisuus ei ole, ainakaan täysin, mikään valinta. Hämmentävämpi asia sitten onkin loput. Voisi ajatella että ympäristö selittäisi loput, mutta tosiasiassa tässä on syytä katsoa myös sukupuolta. Naisilla 0.16-0.17 varianssista selitti perheympäristö eli "jaettu ympäristö", loput "yksilöllinen ympäristö". Miehillä perheympäristö ei vaikuttanut lainkaan. Ja suurin osa variaatiosta jäi selittämättömäksi yksilölliseksi vaihteluksi.

Toisaalta "Journal of Personality and Social Psychology" on julkaissut samantapaisen tutkimuksen Australiasta. "Genetic and Environmental Influences on Sexual Orientation and Its Correlates in an Australian Twin Sample". Ja siinä luvut ovat erilaisia. Miesten seksuaalisen suuntauksen heritabiliteetti on siinä huikeat 0.45. Tässäkään jaettu ympäristö ei selitä suuntusta ollenkaan. Naisten seksuaalisen orientaation periytyvyys on 0.08, joka on mitätön. Sen sijaan jaetun ympäristön vaikutus on 0.41. Kun ympäristö heillä 41 % varianssista voidaan sanoa että perheympäristö yksittäinen selittävä elementti ja periytyvyys on heillä merkityksetön. Miehillä asia taas on päin vastoin.

Joku voisi ajatella että tutkimuksissa toinen olisi väärin. Sillä useinhan periytyvyysaste ajatellaan "joko-tai" -menettelyllä jossa geeni joko vaikuttaa tietyn paljon tai ei. Heritabiliteettilaskelmissa on kuitenkin se ongelma, että periytyvyys ei ole sitä miltä se tuntuu. Fenotyyppi on ilmiasu ja genotyyppi on genomi. Ja usein geenit määräävät enemmänkin potentiaalia kuin ovat jokin ominaisuus. Siksi ihmiset tietävät että jos eletään alueella jossa ruokaa on rajallisesti, rikkaat ovat pitkiä ja pulskia kun taas köyhät heiveröitä. Siellä missä ruokaa on, pisimmät tyypit ovat niitä joilla on siihen geenit. Muutoinkin periytyvyysaste vaihtelee riippuen ympäristöolosuhteista : Älykkyysosamäärän heritabiliteetti on erittäin suuri hyvinvointiyhteiskunnissa kun taas kehitysmaissa se on pieni.

---

Tämä lyhäri on saanut alkunsa keskusteluista "Evoluutiopsykologinen ihmiskuva" -ryhmässä.

E(rinomaisuus)myytti

Mannerheim, tuo libertaristinen yli-ihminen,
erinomainen harvinaislaatuinen lumihiutale,
kuin Gandalf - yksi harvoista,
komentaa kuuliaisia terrakottarobottiammattilaisiaan
kohti suuruutta ja erinomaisia suorituksia
ja riskialtista maksimikilpailutettua palkkaa.

Kirjoitin vähän aikaa sitten puolillaan vitsin vuoksi väännetyn tyhmän pienen blogauksen johon kuitenkin sain kiinnostavia kommentteja. Joskus tekstejä täytyy kirjoittaa tunteiden purkamiseksi. Sain siihen liittyen kuitenkin vihjeen siitä miten armeijan testituloksia on (toki anonymisoidusti) käytetty kansantalouden tutkimuksessa. Linkkinä oli Roope Uusitalon "Essays in Economics of Education". Esseet olivat periaatteessa kiinnostavia. Kommentoija oli kuistenkin myös Kysyjä. Kysyjä halusi minulta siihen liittyen jotain, mahdollisesti metodologista kommentointia. En pidä referaattien tekemisestä, joten siinä mielessä suosittelen lukemaan itse tekstin. Lisäksi valittu aihe haiskahti sen verran politiikalta, että kaltaiseni "luottavainen persoona" alkoi haistelemaan ansaa. Joka tietenkin motivoi tarttumaan asiaan entistä vahvemmin. (Palkalla minua ei motivoi yhtä hyvin kuin ansalla. Joitain kärpäsiä ei pyydetä hunajalla vaan heitä pyydetään blogikommenteilla.)

Siinä on ytimessä sellainen poliittinen kulma että miten paljon koulutuksella saa rahaa takaisin. En ole lähestynyt tietoasiaa sillä tavalla. Olen siinä mielessä idealisti. Tai oikeastaan en ole. En vain ole riittävän markkinahenkinen ja rahanahne. Pidän muita tavoitteita kiinnostavimpana. En myöskään kuulu niihin ihmisiin joiden mielestä yhteiskuntaa pitäisi ylipäätään ohjailla kuin se olisi "Monopoli". (Joskin ymmärrän jollain tasolla että on syytä miettiä että valtio ei mene konkurssiin.) En kuitenkaan näe ongelmaa siinä että joku tutkii asiaa ja tekee siitä päätelmiä. On vaikeaa olla eri mieltä esimerkiksi seuraavan lausuman kanssa : "Nature allocates people with different amounts of talent and opportunities. Nature has no need to be fair. Using such natural experiments and economic theory, some inferences on the causal relationships can be drawn." Minua ei myöskään ihmetytä osa sanotusta "In the second essay we take seriously the Becker schooling model, which states that people decide on the schooling investments based on the marginal costs and marginal benefits of education. We note that if the marginal returns vary across individuals, there is no single parameter for the return to schooling. Instead, the appropriate model is a variant of a random coefficients model."

Mutta esseiden joukosta on tietenkin vaikeaa seuloa yhtä asiaa. Päätin tarttua yhteen detaljiin. (Koska kun minulta pyytää jotain, ei koskaan tiedä saako. Ja jos tietää että saa niin ei tiedä mitä saa ja haluaako tätä.) Siinä käsitellään taidon ja palkan suhdetta. Tässä havaitaan että instituutioilla on vaikutusta. Ammattiliitot ja muut taistelevat palkkojen nousulla tavoilla jotka eivät liity taitoihin. Taitojen ja palkan suhde onkin selittänyt joskus enemmän kuin nyt. "Single-skill model performs best in explaining changes in the period from 1983 to 1989." Toisaalta vaikka nykyään korostetaan ammattitaidon merkitystä "Most interestingly, very little evidence of increasing demand for skills is found in this study. At least changes in the demand for skills do not show as widening skill related wage differences." Tämä johti minut sivupoluille. Ja tämän sivupolun tulen tarjoamaan.

Maailmassa on nimittäin muutamia myyttejä joista en pidä. Kun olin nuori, kysyin isältäni että mikä on hänen mielestään nykyajan myytti. Hän lähestyi asiaa mielenkiintoisesti. Sillä moni korostaa että uskonnonvapauteen ja vastaaviin liittyisi myyttejä. Tai että seksiin liittyy myyttejä. Mutta tosiasiassa nämä eivät ole erityisen vahvoja myyttejä koska (a) ne eivät oikeasti ohjaa elämäämme niin paljoa (b) ja niistä puhutaan aika paljon. Hänestä aikamme myytti oli se, miten tehdä rahaa. Ajatus on kiinnostava, koska yhteiskunnassamme kaikessa puhutaan rahasta. Itse asiassa jopa paljon puhuttu uskonto on puolustuksissaan uskomiseen uskomista, eli ajatusta jossa yhteiskunta tai yksilö hyötyy siitä että on uskovainen. Hyötyajattelussa on kyse rahasta tai siihen rinnastettavista asioista. Sen lisäksi jos rahan tekemisestä keskustellaan, on selvää että asiasta loukkaannutaan syvästi poliittisin syin. Joko siksi että on epäkohteliasta kertoa yrittämisestä kommunisteille. Tai kertoo siitä että sukupuolikiintiöt ja ammattiliitot johtavat siihen että palkkaa ei saada oikeastaan enää "tehdystä työstä" tai "taidoista" sanan vahvimmassa mielessä. Tai siksi että libertaristi itkee kun hänelle kerrotaan että tilastojen mukaan varmin keino rikastua ei olekaan yrittää ahkerasti ja työskennellä ja yrittää. Vaan se, että valitsee isovanhempansa ja vanhempansa joilta saa pesämunan jolla opiskella ja sosiaalisen verkoston ja siihen sopivat käyttäytymismallit.
1: Minulla oli muuten hirvittävästi hyötyä siitä että isäni on hyvä vartija. Ei pelkästään siksi että hänen nimellään saisi työpaikkoja, vaan sen takia että hän on kertoillut jonkin verran työjuttuja jotka ovat itse asiassa välittäneet tietotaitoa ja hiljaista tietoa siitä millä metodein ja millä asenteella työt tulevat hyvin tehdyksi. Vartijan hommista ei vain saa palkkaa. Ja duuni on perseestä ja sopii vain ihmisille joilla on jotain pahemman kerran vialla päässä. Kaikella kunnioituksella isälleni tämä. Idea on kuitenkin sama.

Tässä kohden mielestäni tärkeimmät myytit eivät kuitenkaan ole poliittisesti kiinnostavia. Uusitalon aiheet varmasti kiinnostaakin niitä joilla on jonkinlainen puoluepoliittinen asenne. Ei siksi että hän esittelisi poliittisesti vääristeltyä aineistoa ja pseudotiedettä. Vaan siksi että aiheet ovat niitä joita puoluepoliittisesti miettivät miettivät. Minulle tämä on hieman vierasta. Ja siksi otankin esille toiset myytit.
1: Ensimmäinen on essentialismi. Tässä on monta osa-aluetta. Ensimmäinen niistä on "älykkyysmyytti". Siinä ajatellaan että älykkyys tarkoittaa suunnilleen samaa kuin toteutuneet taidot. Lahjakkuus on kuitenkin hyvä erottaa taidosta. Niiden välillä on usein ahkeruuden kokoinen kuilu. Lahjakkuus auttaa mutta ei vie perille. Ja ilman lahjakkuuttakin voi usein päästä perille. (Joskin jalattomat amputoidut eivät voi voittaa juoksukilpailuja paitsi joissain erityisissä paralympialaisissa.) Tätä sitten levitetään sen tyylisissä sarjoissa kuin "Skorpion". Toisaalta olen ollut havaitsevinani että sama henki ympäröi myös MBTI -luokituksia. Niiden tuloksista luetaan ikään kuin suositus. "Olet INTJ joten sinulla varmasti olisi lahjoja tiedeuralle". Tämä ei kuitenkaan ole edes itse testin tarkoitus. Sosiaalisissa piireissä tämä jatkotulkinta ikään kuin liimataan päälle. Aivan samoin kuin älykkyydenkin kohdalla. Ajatus ihmisen essenssistä, joko aidosta tai kuvitellusta ominaisluonteesta, muuttuu taidoksi kuin simsalabim. Potentiaalinen muuttuu aktuaaliseksi vaikka nämä ovat eri konsepteja.
2: Toinen on taitomyytti. Michael Gerber on kirjoittanut kirjan "The E Myth" joka käsittelee sitä miten moni pieni yritys kaatuu. Syynä ei ole välttämättä se, että niissä tehtäisiin työt huonosti. Mutta aina se ei johdu myöskään ammattiliitoista tai muusta kommunismista. Usein yrittäjät tekevät bisnessuunnitelmia joissa ollaan liian sitoutuneita myyttiin siitä että jos yrittäjä ja hänen palkkaamansa työntekijät osaavat tehdä jotain, niin se tarkoittaisi sitä että he myös osaavat tehdä siitä bisnestä. Eli jos osaat kirjoittaa, osaat kirjoittaa tavalla josta tulee rahaa.

Pelottavaa onkin, että usein älykkyysmyytti kombinoidaan erinomaisuusmyytin kanssa. Silloin syntyy jotain sellaista jonka eetos on liiaksikin nykyaikaa. Esimerkiksi itse varmasti hämmästytän joitakuita ihan sillä miten hienosti ja kaikenkattavasti osaan alisuoriutua rahallisesti. Minulla toki on työpaikka josta tulee ihan palkkaa. Mutta toisaalta on huomioitava että kirjoitan hyvin paljon sellaista josta tulee lähinnä miinusta tilille. (Vähintään siten että työ pitäisi tuntipalkkaistaa jotenkin.) Puolisoni esimerkiksi kävi kuuntelemassa stand-uppia ja selitti että ei se oikein eronnut siitä mitä meillä on kotona koko ajan. (Hän ei korostanut sitä että olisin erityisen hauska, vaan nimenomaan sitä että stand-upin ammattilainen itse asiassa pärjää rahallisesti varsin "kohtuullisella" tai "inhimillisellä" taitotasolla.) Mutta olihan siinä valtava ero. Minä en elä paskanjauhannallani, teen sen ikään kuin omalla kustannuksellani. Minulla ei ole bisnesmallia enkä voi vain kuvitella että voisin vitsailemalla muuttaa tilanteen niin että simsalabim rahaa alkaa tulemaan ovista ja ikkunoista.

Tämä blogaus johtuu vain siitä että me INTP:t emme usko MBTI -luokituksiin...

Hikipediaan tuotettiin vihdoin artikkeli MBTI -testistä. Se syntyi yhteistyönä "Humppakuution" aka "Takkirauta" -blogin "Ruukinmatruunan" että "NPOV"in aka "Aleksanterin Ratkaisu" -blogin "Squirrelin" voimin. (Joista ensimmäinen puhuu itsestään kolmannessa persoonassa ja jälkimmäinen on niin keisaria että häntä teititellään monikkomuodossa.)

Merkittävää projektissa on lähinnä se, että kantamme MBTI -testiin ei voisi olla erilaisempi. "Ruukinmatruuna" pitää testiä hyvänä. Minua se ei miellytä. Teksti on rakenteellisesti tuotettu kenties parhaalla mahdollisella tavalla ; Testiä kannattava "Humppakuutio" on kirjoittanut sen vähän kuin minä olisin tehnyt sen sarkastisesti. Ja minä olen kuvittanut ja väritellyt artikkelia sillä asenteella kuin olisin tehnyt sen ironisesti. Minusta kokonaisuus toimii sortumatta liialliseen asennevammaan suuntaan tai toiseen.

Kannattaa kenties tehdä oma mielipide lukemalla itse artikkeli. Tosin hikipedia ei ole ollut toimintavarma viime päivinä joten artikkeli on olemassa hyvin abstraktilla tavalla, sellaisella jossa se ei kenties ole havaittavissa olevassa virtuaalitodellisuudessa. Mutta kyllä se siellä jossain on. (Sillä lailla metafyysisesti, ontologisesti. Piilossa kuin deistien Jumala.)

Olen kuitenkin tietoinen niistä asenteista jotka artikkelin innoittamisessa ovat vaikuttaneet. "Ruukinmatruunan" blogissa on tuore artikkeli joka puolustaa MBTI:tä. Se taas on selvästi vastareaktio niihin suuntauskiin joita olen itse edustanut. Ja siinä mielessä siihen on tärkeää myös vastata. Toki tässä Ruukinmatruunan artikkelissa on hämmentävän vähän lähteistystä ja hirveän paljon väitteitä. Tämä tekee siitä melko heikon puolustuksen. Yritän kuitenkin ohittaa tämän puolen. Vaikka rehellisesti sanoen tuntuu kuin kritiikiltä puolustautunut olisi lukenut huolimattomasti esim. vakavastiotettavamman aikaisemman kirjoitukseni ja reagoi tähän ei-tieteellä. Tässä blogauksessa ei ole paljoa viitteitä eikä yksikään niistä ole vaikea. Syynä on oikeastaan se, että kaikki tarvittava data on jo aikaisemmissa MBTI -blogauksissani ja tämä on vain niiden aukikirjoittamista. Tekstit saa näkyviin painamalla auki MBTI:n blogin alla olevasta hakusanavalikosta. Kaikki saa yhdellä kertaa auki, mikä on kätevää kuin poni. (Valitettavasti ilman niitä tämä blogaus ei varmasti tunnu kovin järkevältä, ja valitan jos tästä syntyy tarpeetonta vaivaa.)
1: En itse asiassa tiedä onko suomenkielisissä blogeissa oikein intouduttu MBTI -kritiikistä. Ja minulla on vähän sen tyylinen olo että vähän humoristisempaan vetooni MBTI -stä tekemääni juttuun reagoinut nimimerkki "Puskistahuutelija" on todennäköisesti Ruukinmatruunan alter ego. Tai jokin joka pseudonyymillä on kakkosalanimenä. Eli sukkanukke. Tämä on toki vain teoria, mutta luonteen samanlaisuus ja vastaavat korostavat että yhteys tuntuu varsin vahvalta. Ehkä tästä ei pitäisi nostaa mitään meteliä mutta en malta olla pikkuisen mainitsemasta asiasta.

On hyvä ottaa diplomaattisesti.

Monessa kohden näkee että olemme itse asiassa hyvinkin samaa mieltä yksityiskohdista. Vaatimustasomme ovat vain erilaisia. Tässä kohden on todellakin asiallista minulta täsmentää muutamia detaljeja. Ensimmäinen asia on yhteys Jungilaisuuteen ; Ruukinmatruuna esittää että "Carl Jung ei perustanut MBTI:tä, vaan sen perustivat Katherine Briggs ja Isabel Myers, ja se on ensisijaisesti MB-tyyppi-indikaattori, ei J-indikaattori. Jungin osuus rajoittuu lähinnä siihen, että hän loi arkkityypin käsitteen (vrt. roolipelien "hahmoluokka") ja siihen, että hän löysi nuo sekundaariset ja tertiääriset funktiont." ja "Jungilaista psykologiaa mukana on lähinnä siteeksi, ja MBTI perustuu lähinnä Myersin ja Briggsin havainnoille ihmisistä ja asioista."

Tämä on hyvin kiinnostava huomio, sillä jungilaisuudella on hyvin määrätynlainen tapa luokitella ihmisiä. Jungilaisuuteen liittyy arkkityypin käsite. Ja tässä jo pikainen kepeään sivustoon tutustuminen muistuttaa että arkkityypit ovat tavallaan vain puolet jungilaisuudesta. Jungilla oli 12 arkkityyppiä ja ne voitiin karkeasti jakaa siten että oli ikään kuin neljä asennoitumistapaa jotka voitiin nähdä kahtena jatkumona. Oli kaaos-järjestys ja ego-sosiaalisuus -akseli. Joista sitten oli "karkeasti ilmaisten" kolme arkkityyppiä kaaoottiselle, järjestykselle, egolle ja sosiaaliselle. (Asia ei toki ole niin simppeli mutta se on riittävän tarkka tämän blogauksen tarpeisiin.) Tämän lisäksi Jung toki puhui muista täydentävistä seikoista. Ja voidaankin suoraan nähdä mikä tämä on. Yhteyden tuntee vaikkapa "human metrics" -sivuston kuvaus Jungilaisesta luokittelusta;

"According to Carl Jung's typology, all people can be characterized using the following three criteria:
Extraversion - Introversion
Sensing - Intuition
Thinking - Feeling
Isabel Briggs Myers added a fourth criterion:
Judging - Perceiving
These four criteria are called "dichotomies" since each of them represent a continuum between two opposite poles."

Joku voisi sanoa että tämä tekee yhteydestä käytännössä validin. Ruukinmatruunahan korostaa että ns. "Big Five" on seuraavanlaatuinen "Nuo akselit ovat täsmälleen samat kuin Big Fiven akselit miinus neuroottisuus." Yhteys onkin aivan taatusti olemassa. Onko Big Five siis argumentti MBTI:n puolesta vai ei? Nähdäkseni on mieltymyskysymys näkeekö analogian suurena vai pienenä. MInä en pidä MBTI:hin tehtyä uudistusta kovin merkittävänä mutta Hans Eysenck on esittänyt "The Natural History of Creativity":ssä että ero olisi oleellinen "This (the MBTI) creates 16 personality types which are said to be similar to Jung's theoretical concepts. I have always found difficulties with this identification, which omits one half of Jung's theory (he had 32 types, by asserting that for every conscious combination of traits there was an opposite unconscious one). Obviously the latter half of his theory does not admit of questionnaire measurement, but to leave it out and pretend that the scales measure Jungian concepts is hardly fair to Jung." Toisaalta minä pidän "Big Fiveä" oleellisesti parempana kuin MBTI:tä, ja tämä on minulle suoranainen argumentti jonka mukaan MBTI:tä ei oikeastaan kannattaisi tehdä. Moni ei varmasti koe hirveää jännitettä tai ristiriitaa Big Fiven tulosten ja MBTI -testauksen tulosten välillä. Mutta jos on perfektionistin luonne niin on. Mutta syy sille miksi Big Five eroaa enemmän MBTI:stä kuin MBTI Jungilaisesta luokittelusta on minulle tärkeä ja laajempi kysymys. (Tästä myöhemmin tässä samassa blogauksessa.)

Toisaalta "Ruukinmatruuna" on kanssani täysin ja täsmälleen samaa mieltä siinä että mihin testiä ei voi käyttää. "MBTI kertoo sen, mille alalle ihminen todennäköisesti tulee hakeutumaan tai ajautumaan. Se ei kerro sitä, miten hän siinä pärjää Myers ja Brigs itse totesivat, että testin käyttäminen rekrytoinnissa on erittäin epäeettistä. Samalla tavoin jos ihminen alkaa käyttää MBTI-tuloksia ihmissuhteissaan, tulokset yleensä ovat erittäin huonot." Tosin meillä onkin tässä suunnaton erimielisyys siinä että mikä on MBTI -kritiikkin asiallinen kohdistus ja mikä ei. Karkeasti ottaen hän varmasti kokee että moittiessani rekrytointijärjestelmiä olkiukotan testiä koska se ei ole sellainen testi. Joka on taas minusta lähinnä triviaalilla tavalla tosi, ja että tosiasiassa kaikki nämä henkilötestaukset ovat "sosiologisen MBTI -ilmiön" kannalta relevantteja. (Josta on myös myöhemmin tässä blogauksessa. Kyllä. Avaan sitä miksi käytän nimitystä "MBTI -kultti"...)

Vastustavampaa otetta.

Sitten on jotain joiden kohdalla en voi olla kovin samanmielinen. Otan alkuun tavan jolla Ruukinmatruuna tuottaa vastauksia kritiikkiin. Hän huomaa reliabiliteetin. "50% ihmisistä saa eri tuloksen eri kerralla, koska heidän attribuuttinsa sijoittuvat hyvin lähelle akselin puoltaväliä, ja tällöin yksi tai kaksi kysymystä eri tavoin vastattuna riittää kääntämään neulan sinne puolenvälin toisella puolen olevaan lokeroon riippuen päivän fiiliksistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö akseleita ja varsinkaan niiden ääripäitä olisi olemassa."

Vastaus on siitä kiinnostava että olen itsekin aikaisemmissa blogauksissani korostanut että tämä on varmasti syynä siihen että testin reliabiliteetti on huono. Mutta tässä näyttää hieman siltä että Ruukinmatruuna on minulle hieman kuten Jehovan Todistaja teologille. Jehovan Todistaja on hyvin uppoutunut omaan järjestelmäänsä. Teologilla on kuitenkin erilainen ns. kokonaiskuva. ; Usein tästä seuraa se että teologia on epätarkka Jehovan Todistajan näkemyksistä, ja Jehovan Todistaja kokee tämän olkiukottamisena. Mutta kokonaiskuvaa on syytä katsoa tarkemmin.

On nimittäin taatusti niin että en ole hirvittävän paljoa keskittynyt MBTI -mittarin yksityiskohtiin. En nimittäin ole nähnyt mitään kannustinta tutustua siihen sen paremmin. Sillä se, että onko jokin asia syvemmän tarkastelun arvoinen on pikemminkin jotain jota lähestytään psykometrialla. Minulla on takanani jonkin verran kognitiotieteen opintoja yliopistolla, ja tätä kautta minulle on tullut jokseenkin tutuksi se miten päätetään että onko jokin jotain vaiko ei.

Karkeasti ottaen psykometriaakin voidaan lähestyä jatkumolla. Eli ajattelutavalla jota MBTI -mittarikin käyttää. Eli jossa on tavallaan neljä ominaisuutta joita sitten kuvataan käyttämällä ääripäitä. Jatkumossa on sitten ääripäitä joita kuvaa tietyt piirteet ja näin niistä syntyy eräänlaisia "arkkityyppejä". Psykometriassa on totuttu tekemään arvioita katsomalla reliabiliteettia ja validiteettia. Reliabiliteetti on sitä että eri testaukset antavat peräkkäin samat tai lähes samat tulokset. Ja validiteetti on sitten sitä että testi todella kuvaa maailmassa todella olevia piirteitä. Psykologiassa validiteetti todistetaan tietynlaisilla testeillä. Ja näin voidaan luoda testejä joiden:
1: Reliabiliteetti on korkea ja validiteetti korkea. Nämä ovat hyviä testejä. Ja toimivat usein itsereflektiossakin, paitsi jos ovat rakenteiltaan mutkikkaita.
2: Reliabiliteetti on matala mutta validiteetti hyvä. Tämänlaiset kertovat tilastollisia totuuksia maailmasta. Mutta niitä on vaikeaa käyttää vaikkapa itsereflektiossa koska itsereflektio vaatii sitä että "yleisestä voidaan vetää hyvin yksityiseen". Nämä toimivat yhteiskunnallisissa ja muissa vastaavissa joissa otoskoot ovat suuria ja katsotaan yksilöiden sijasta vaikkapa trendejä.
3: Reliabiliteetti on korkea mutta validiteetti huono. Tämänlainen testi "mittaa jotain" mutta sitä ei oikein voi soveltaa mihinkään. Soveltuu itsereflektioon aika heikosti koska on vaikeaa sanoa mitä tämä testi sitten oikeastaan tarkoittaa. Tosin voivat käydä itsereflektioon jos ovat rakenteeltaan yksinkertaisia ja muistettavia. ; Se, mitä "jokin" on on hankala koska monissa ennustusperinteissä on konventioita. Esimerkiksi käden tietyt viivat tarkoittavat tiettyä asiaa ja tietty syntymäaika ja syntymäpäivä tietää tiettyjä merkkejä. Näin erilaisissa kulttuurisissa ennusjärjestelmissä voi olla korkea reliabiliteetti mutta olematon validiteetti. "Jokin" on silloin jonkin asian tulkinta jossain ideologiassa tai kulttuurissa.
4: Reliabiliteetti on matala mutta validiteetti matala. Tämä on horoskooppiosastoa. On kenties epäreilua laittaa MBTI tähän luokkaan. Mutta osuu se tähän huomattavasti paremmin kuin siihen jossa on tarjolla laatua ja gloriaa.

On pinnallista käsitellä vain yksi kerrallaan. Kokonaisuus syntyy siitä että on reliabiliteetti ja validiteetti. Ja puolutuksessa nämä molemmat on huomioitava. Ja lopputuloksesta syntyy kokonaisuus. Tämä ylläoleva toikin esiin sen mistä olen tohottanut. Ruukinmatruuna korostaa että MBTI on hyvä itsereflektiossa. Tähän ei kuitenkaan näytä olevan kovin hyviä syitä. Itse asiassa ainut syy näyttää olevan se, että muu soveltaminen työ-ja-parisuhde -tyylisissä asioissa on hänestäkin heikoilla kantimilla. En voi ymmärtää miten voi olla että samanaikaisesti "...kun puhutaan suurista ihmisjoukoista - 10 000+ - niin sitä vähemmän yksilöllisyys ja yksilölliset tulokset merkitsevät ja sitä enemmän ollaan tilastomatematiikan kanssa tekemisissä. Jos joku ihminen saa tuloksen vaikkama ISFP, niin on erittäin todennäköistä, ettei hän vastaa 1:1 tuota arkkityyppiä "taiteilija". Mutta mitä isommasta joukosta on kyse, sitä enemmän tuon joukon keskiarvo muistuttaa tuota arkkityyppiä. On todennäköistä, että kun otetaan otos 10 000 ISFP:stä ja tutkitaan heitä joukkona, niin tällöin tuon joukon keskiarvo vastaa aika hyvin tuota lokeron arkkityyppiä." että "...kertoo kaikkein parhaimmin, millainen jokainen ihminen itse on ja miten hän toimii joutuessaan pois tolaltaan ja käyttäytymistä esimerkiksi huumaavien aineiden vaikutuksessa, paniikissa, voimakkaassa stressitilanteessa, merkittävässä ympäristön muutoksessa jne. Tällöin ihmisen käyttäytyminen muuttuu persoonallisuustyypin mukaan riippuen tyypin preferenssijärjestyksestä." Tätä jännitettä ei pelasta edes jännittävä anekdootti merihädästä. Jos jokin toimii tilastollisesti sillä voi olla yhteiskunnallisia sovelluksia. Voidaan vaikkapa selvittää jonkun suuren ihmisryhmän käyttäytymismalleja. Ja nähdä että mitä suurempia joukot sitä paremmin ne yleisesti ottaen seuraavat tiettyä mallia. Mutta jos tästä yleisestä pitää vetää yksityiseen niin tilanne on sitten jo paljon mutkikkaampi.

Se, miten näen Ruukinmatruunan tekemän puolustuksen on se, että olen huvittunut siitä miten hänen tarjoamansa selitys miksi reliabliliteetti on huono ei ole samaa kuin testin pelastus. Se on päin vastoin jotain jossa ikään kuin on kuopassa ja luulee että ongelma ratkeaa kaivautumalla vielä syvemmälle. ; Jos Ruukinmatruunan puolustuksesta haluaa löytää sen oivalluksen kultajyväsen, se on siinä että hän antaa sellaisen selityksen sille miksi reliabiliteetti on huono että testin validiteetti ei mene samalla pilalle. Eli hän pelastaa validiteetin selittämällä miksi reliabiliteetti on huono. Tätä kulmaa tietysti korostaa sekin että Ruukinmatruuna kertoo esimerkiksi että "MBTI:llä on vakavastiotettava psykologinen pohja (nuo neljä attribuuttiakselia, joita ei käy kiistäminen). Tämä pohja tekee MBTI:stä luotettavan, mutta vain tilastollisesti, siis puhuttaessa isoista ihmismääristä."
1: Koska olen aiemmin maininnutkin siitä että jakauman keskikohta heikentää reliabiliteettia, kuten se tekeekin, se johtaa siihen että testiä voisi parantaa. Useinhan jos testiin lisätään luokitelmia sen reliabiliteetti heikentyy koska on "pienempi maali" johon osua. Mutta jos ajatellaan gaussin käyrää on hyvä tehdä jaotelmia samalla tavalla kuin älykkyysosamäärätestien kohdalla on tehty. Siinähän ei jaeta gaussin käyrän paksuun kohtaan luokitusta jossa alle 100 on tyhmä ja yli 100 on fiksu. Vaan sen sijaan on enemmänkin jaoteltu siten että 80-120 on normaalin rajoissa ja yli 120 on lahjakas ja alle 80 "jotain ihan muuta". Reliabiliteetti saataisiin tältä osin kuntoon varsin helpolla tempulla. Ja kiinnostava kysymys onkin että miksi tätä ei ole tehty.

Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin, MBTI -testin reliabiliteettia ja validiteettia on testattu melko paljonkin. Ja se ei ole mitenkään mainittavan hyvä kummassakaan. Ruukinmatruuna korostaa että "Myers-Briggs -tyypitys perustuu neljälle akselille, jotka varmasti ovat meissä jokaisessa olemassa ja joiden kiistäminen on typerää." Valitettavasti jos on ihminen jonka bullshittoleranssi on nolla, ei todisteeksi riitä väite. Dogmaattisuus ja varmuus tämänlaisissa asioissa ei ole sama kuin se että asia on todellakin vankasti tosi.

Se, että sanoo jonkun kiistämisen olevan typerää on horse laugh -argumenttivirhe jos tätä ei tue psykometrisellä todisteilla.

Itse asiassa näkisin että MBTI -testin validiteettiin iskee se, että vaikka testattavilla yksilöillä onkin intuitiivinen ajatus siitä mitä käsitteet tarkoittavat, niin tosiasiassa käsitteet ovat laajemmassa mielessä moniselitteisiä. Jos otetaan vaikkapa ajatus introversiosta ja ekstroversiosta, voidaan vaikka lainata Michael Moffan ajatusta "Note how vague, ambiguous, unclear and confusing the ISFJ “friendly”, like “quiet”, is: Suppose you operate out of a clique—friendly to insiders, hostile to outsiders, which is in fact an all too common occurrence in daily life, including in the workplace. Are you “friendly” or not? How could you possibly not agree you are friendly, even though you are unfriendly to the vast majority of human beings? Therefore, anyone who has any kind of in-group—which is most people, can be called “friendly”. There’s nothing special about that." Moniselitteisyys syö aina validiteettia. On yhä epäselvempää mihin testi tähtää. Vaikka sama testattava vastaakin aina oman mieltymyksensä mukaan, tämä ei syö välttämättä reliabiliteettia. Mutta reliabiliteetin puolustus ei syö sitä asiaa että tämä on vain tekosyy sille miksi validiteetti on heikko. ; Ongelma on toki siitä mielenkiintoinen että MBTI -näkemyksessä validiteetti on hyvin jännittävä. Osa siitä nimittäin toimii kohtuu hyvin. Introversio-Ekstraversio -näkemys on niistä itse asiassa validiteetiltaan parhain. Ja se on juuri sitä suuntausta joka koskee tuota ylläolevaa moniselitteisyyttä. Muiden kohdalla asiat ovat siis vieläkin vaikeampia.

Ja syy miksi Big Five on minusta parempi johtuukin juuri siitä että se ei ole täysin identtinen MBTI -mittarin kanssa. Siinä on nimittäin pohdittu asioiden välisiä yhteyksiä ja eroja. Jos kyseessä on todella ominaisuus, niiden välillä on tiettyjä yhteyksiä ja jos ne ovat erillisiä ne klusteroituvat erikseen. Kun "Big Five" on minusta oleellisesti erilainen ja parempi, nipotan tietyssä mielessä. Mutta korostan kuitenkin että kyse on laadun kannalta relevantista nipottamista. Mutta en malta olla lainaamatta "correlational analyses showed that the four MBTI indices did measure aspects of four of the five major dimensions of normal personality. The five-factor model provides an alternative basis for interpreting MBTI findings within a broader, more commonly shared conceptual framework" ... "there was no support for the view that the MBTI measures truly dichotomous preferences or qualitatively distinct types, instead, the instrument measures four relatively independent dimensions." Eli toisin sanoen MBTI ei mittaa aivan sitä mitä voisi ajatella jos asiaa lähestyisi pelkästään intuitiivisin ennakkokäsityksin. Tosiasiassa validiteetin kohdalla jännittävin piirre onkin se, että MBTI:n puolustajat osaavat kyllä kertoa miksi validiteettiin ja reliabliliteettiin perustuvat kritiikit ovat virheellisiä, koska "kyseessä ei ole sellainen testi". Mutta heiltä toisaalta puuttuu sen tyyppinen ajatus kuin selittäminen. MBTI -testille ei tässä "ei sellainen testi" -muodossa ole esitetty falsifiointikriteeriä. Eli ei ole sellaista aineistoa joka voisi kumota teorian. Tämänlainen on yleisesti ottaen oireellista. Mutta tämä tietenkin syntyy sivutuotteena jos reliabiliteetti ja validiteetti ovat vähän mitä ovat.

Se, miten moniselitteisyys sitten tarkoittaa voi vaatia esimerkin kautta selittämistä. Voitaisiin kuvitella että minä loisin nelikenttäisen psykologisen testin joka perustuisi Fiore dei Liberin miekkailun hyveisiin. Voisin ottaa niistä yhden (celeritas), jota kuvaa susi(ilves). Se tarkoittaa sekä älykkyyttä että nopeutta.
* Nämä toki sopivat yhteen siinä mielessä että älykkyysosamäärätesteissä on aikarajoja ja kysymyksessä onkin prosessointinopeuden arviointi.
* Mutta tässä on kuitenkin paradoksi. Joka liittyy siihen miten taannoin kohistiin reaktioajasta, siitä miten se korreloi älykkyysosamäärän kanssa. Ja miten reaktioaika on hidastunut. Mutta silti tällä hetkellä vaikuttaa Flynnin efekti. Eli nopea reaktioaika korreloi älykkyyden kanssa, mutta älykkyysosamäärä on trendinä kasvussa vaikka reaktioaika on hidastumassa. Ihmismieli hämmentyy mutta tosiasiassa nämä johtuvat lähinnä siitä että yhteenniputus on virhe. Jos ajatellaankin asiaa analogisesti voidaan huomata että ihmisen massa korreloi voimakkuuden kanssa positiivisesti. Mutta kun katsotaan läskejä niin monet heistä eivät ole vahvoja vaikka heillä onkin suuri elopaino. Kun tämän tiedostaa, ajattelee monisärmäisemmin ja paradoksit avautuvat.
* Lisäksi Kahnemanin havainnot ihmisen ajatteluprosessien toiminnasta tietää kertoa että ihmisessä on nopea intuitiivinen järjestelmä ja tälle vaihtoehtoinen laadukas ajattelujärjestelmä joka on hidas. Näin ollen nopeus ja ongelmien ratkaisu eivät olekaan toisiinsa nivoutuneita vaan jopa toisilleen vastakkaisia.
* Ja sitten voidaan huomata että toinen mittarin hyve (audatia), rohkeus, voikin lisätä myös nopeutta ja toimintavalmiutta joten näiden kahden välillä onkin korrelaatio. Ja muitakin yhteyksiä voidaan kuvitella
* Joka kaiken kaikkiaan tarkoittaa sitä että vaikka voinkin ottaa kellon ja mitata reaktioaikoja ja laittaa pikatestejä siihen miten osataan toimia ripeästi hädän hetkellä. Ja tehdä kyselyjä siitä miten nopeaksi itsensä tuntee ja miten älykkääksi. Ja mitata sitten miten hyvin osaa matematiikkaa ja pisteyttää tämän. Tämä voidaan tehdä objektiivisesti kellojen ja pisteiden kanssa. Mutta silti tämä ei tee celeritaksesta jotain sellaista ominaisuutta jonka kritisoiminen olisi automaattisesti typerää. Se, että testit voidaan tehdä ja niistä saadaan tulos ja keskiarvo tjsp. ei tee siitä samaa kuin laadukas mittari.

Ylläoleva on kuitenkin minusta kätevä tapa luokitella ihmistä. Celeritas -hyve on kompromissi. Mutta ei siksi että se olisi jokin ihmisen ominaisuus jossain gaussinkäyrällä. Vaan siksi että se on näkökulma ja se voidaan tehdä. Celeritas -reliabiliteetin testi voitaisiin saada suureksi. Mutta se mitä tämä tulos sitten tarkoittaisi on todellakin haasteellisempi asia. Toki näihin on hyveellistä sitoa identiteettinsä. (Niin minäkin olen tehnyt. Oikeasti. Ja varmasti tieteellisesti heikommin kuin MBTI -mittauksissa!) Kysymys on siis siitä että mikä on ihmisen ominaisuus ja mikä on vain näkökulma joka voidaan ottaa. Kaikki MBTI -skaalat eivät ole mitenkään ilmiselviä ominaisuuksia, mutta ne ovat varmasti monille käteviä näkökulmia.

Näkökulmia mihin?

No ei ainakaan itsereflektioon. Kun blogauksen alussa viittasin "Puskistahuutelija" -nimimerkkiin, nostan esiin sen että hän sanoi vain "no shit Sherlock" kun korostin että MBTI -testissä voi valehdella. Ja että se on oikeasti vain kasautuva testi jossa kysytään kysymyksiä ja vastaaja vastaa niihin itsetuntemuksensa pohjalta. Tämä on jotain jota voi saada vain ihmiseltä joka on vähintään kohtuullisen huono psykometriassa. Sillä virhelähteiden huomiointi, eikä pelkästään se että niiden kautta selittää miksi testissä on puutteita vaan niiden huomiointi, on juurikin tärkeää kun asioita testataan. Se on ilmiselvää jokaiselle joka ei ole dogmaattinen vaan joka päinvastoin tietää että on parasta että on nollatoleranssi hevonpaskalle. Se tarkoittaa juuri asioiden varmistelua eikä sitä että asia käy "arkijärkeen ja intuitioon kuin nyrkki oravan silmään ja kenkä tämän kulkusille".
1: Moni toki uskoo että hänellä on nollatoleranssi typerehtimiselle, esimerkiksi moni uskovainen dissaa tiettyjä asioita humpuukina hyvinkin vahvasti. Mutta joskus tämä nenä harhaopeille johtuu siitä että on hyvin leimalliset dogmaattiset näkemykset joiden vastainen tuomitaan suoralta kädeltä automaattisesti idioottimaisesti yhtä nopeasti kuin hevonen nauraa. Tällöin on helppoa väittää asioita vankalla kokemuksella ja kutsua tätä realiteettientajuksi. Syvä ajautuminen hyvin spesifiin huuhaaseen ja kaiken tämän vastaisen dogmaattinen torjunta jossa sitten menee paljon huuhaatakin roskiin ei ole ihan sama asia kuin huuhaaimmuniteetti tai nollatoleranssi paskapuheille.

Tämä kahdesta syystä.
1: Nimittäin jos mietimme testejä, osa niistä on sellaisia että niissä saa varsin helposti haluamansa tuloksen. Osa taas on sellaisia että tuloksissa manipulointia on vaikeutettu huomattavasti.
   1.1: Kognitiotieteessä käytetään usein esimerkiksi aukontäyttötehtäviä joissa on useita eri tapoja vastata oikein. Ja se vastaustavan valinta on jotain josta ollaan ensi sijassa kiinnostuneita. Ihminen helposti kiinnittää onnistumiseen ja älykkyyteensä huomiota ja yrittää ratkaista nämä tehtävät. Tämänlaisessa on melko vaikeaa valehdella koska vastaaja joutuu miettimään useita ratkaisuja kaikkiin kysymyksiin ja valitsemaan niistä. Ja tämän kanssa menee sitten enemmän aikaa. (Näihin tosin yleensä voi vaikuttaa jopa tavalla joka muistuttaa manipulointia. Eli aukkotehtävät ratkeavat kontekstin mukaan hyvin odotettavissa olevilla tavoilla.) Tämä vaikeus on symmetristä. Eli jos poikkeaa siitä "omimmasta ratkaisusta" niin joutuu näkemään enemmän vaivaa. (Valehtelu ja manipulointi on vaikeutta jossa on harmaasävyisyys. Mahdottomuus ei ole kysymys. Helppous ja vaikeuskysymys on sitten asia erikseen.)
   1.2: Älykkyystestit ovat sellaisia että niissä on epäsymmetria. On hyvin helppoa valehdella itselleen huono älykkyysosamäärätestitulos. Mutta jos yrität valehdella testissä että älykkyysosamääräsi on superhyvä, sen valehtelu onnistuu vain kaikkia todennäköisyyksiä ja odotusarvoja vaivaavalla tuurilla. (Sillä älykkyystestit mittaavat sitä älykkyyttä jota älykkyystestien suorittaminen vaatii.) Et voi vain manipuloida mitä tahansa tulosta.
2: Toinen, jo aiemmin korostamani asia onkin sitten se, että itsetuntemuksen apuvälineeksi MBTI toimii heikosti koska saat tietää sen mitä jo tiedät. Se ei huomioi lake wobegon efektiä (testin tekemisvaiheessa). Se ei huomioi forer -efektiä (tulosten saamisen ja sen vaikutukset identiteettiin). Ja siksi testi on heikko tältä osin. Tosin tässä paradoksina on se, että näen että MBTI todella mittaa ja on hyödyllinen yhdessä asiassa. Juuri se, että se ei huomioi näitä ihmisen itsepetoksen muotoja se kertoo siitä minkälaisena ihminen kokee itsensä. Lopputulos on enemmän ideologinen kuin itsetuntemuksellinen. (Paitsi jos itsetuntemus on hyvä. Mutta kaikilla meillä on tietenkin myös ideologia eikä tässä ole mitään pahaa.)

Mikä helvetin MBTI -kultti?

Ylläolevasta kritiikistä voinee huomata että moitteeni on "moitetta ehdoilla". Se ei ehkä ollut aiemmissa teksteissäni yhtä vahvasti esillä. (Osittain siksi että osa niistä oli humoristis-sarkastisessa kulmassa. Ja se perustelluin oli kirjoitettu itsetarkoituksellisen häijysti.)

Jos lähdetään aivan siitä että mihin "Ruukinmatruuna" on blogauksessaan tarttunut. Hän tarttuu "horoskooppi" -sanan käyttöön. Se on kenties epäreilu, mutta tosiasiassa se on kuitenkin enemmänkin retorista koristelua kuin argumentti. Argumentti on muualla. Ja on kiinnostavaa huomata mihin ihmiset kiinnittävät huomiota. "Ruukinmatruuna" puolustautuu psykoanalyysikytkökseltä ja horoskooppirinnastukselta. Ne ovat ideologisia yhteyksiä. Tosiasiassa psykoanalyysiyhteys on ikävä jos ja vain jos ei pidä psykoanalyysistä. Ja siihen reagointi on lähinnä sitä että ihmistä kiinnostaa aatehistoria enemmän kuin vaikka psykometrian kannalta relevantit validiteetti ja reliabiliteetti.

Tämä on vihje. Vihje siitä mikä on oleellista. Kun katsotaan MBTI -mittauksia, niissä on taso jota kognitiivisessa uskontotieteessä kutsuttaisiin "teologisesti korrektiksi tasoksi". Eli se on se taso missä MBTI -mittausta pitää tehdä ja mitä siitä saa tulkita. Tämän lisäksi on se sosiologinen taso jossa MBTI -mittauksiin vedotaan ja niitä käytetään. Tässä kohden kiinnostavaa on, että MBTI -testin suosion syyt ja keksimisen ideat on pidettävä erikseen. MBTI:n suosion takana on se, että se on iso bisnes jossa on sovelluksia työnhakuun ja parisuhdemarkkinoihin. Samalla testin kehittäjä ja testin teoriaosuus korostaa että jokaisen pitäisi tehdä testi vapaaehtoisesti ja että sitä ei voi käyttää tuollaisiin. (Jos työpaikkojen testit ja nettitestit jätetään pois, ei moni törmää koko ilmiöön. Ja näiden heikkous tunnustetaan käsittämättä mitä tämä tarkoittaa kokonaisuuden kannalta.) Ihanteiden ja käytänteiden välinen kuilu on suuri. Ja tämä kertoo että MBTI -testin yliarvostuksen (eli sitä että testiä tehdään ja sen tuloksiin viitataan mielellään, usein ja useammin kuin tätä laadukkaampien testien tuloksia).

"Ruukinmatruuna" myöntääkin että "Myers-Briggs -tyyppi-indikaattori (MBTI) on asia, jota tässä blogissa on käyty aika lailla läpi ja käytettykin - INTJ:stä on tullut ruukinmatruunalle osa identiteettiä. Se onkin psykologiassa aika paljon käytetty tyypitys." (Tosin testin kehittäjillä ei ollut psykologista koulutusta. Eikä tyypitystä oikeasti käytetä vaikkapa kliinisessä psykologiassa. Kuten aiemmin tähän liittyen kirjoitinkin blogissani MBTI -testien käsittely on hyvin eriytynyt oma klikkinsä. Mutta annetaan tämän nyt olla.) MBTI on nimenomaan identiteettikysymys. Ja tällöin tietysti tyypityksen kritisoiminen uhkaa tätä identiteettiä. (Etenkin jos selittää että luottaa vain luonnontieteisiin ja että on nollatoleranssi hevonkukulle.) Takkiraudan kommenteista onkin hauskaa lukea siitä miten monelle ihmiselle on tärkeää esitellä itsensä tuloksensa kautta. Ja miten tärkeää on että näitä tyyppejä on yksi. Ja miten tämä tyyppi ikään kuin muokkautuu identiteetiksi jota ei oikein haluta vaihtaa kuin paitaa.

Tätä henkeä korostaa se, miten MBTI -mittarin käyttö ammatinvalinnassa voidaan nähdä huonona. Mutta sitten kuitenkin käytännössä esitetään sen tyylisiä lausuntoja kuin "tarvitaan INTJ toteuttamaan asioita joita ENFP ideoi." Joka viittaa toteuttavaan asteeseen. MBTI -stereotyypit oikeutetaan tosina "suurilla tilastoilla" tavalla jossa katoaa se että virallisen totuuden mukaan tyypitys mittaa enemmän asennetta kuin taitoja.

Tässä kohden Ruukinmatruunalla on toki jonkinlainen melko hauska vastaveto. Hänhän todellakin korosti että MBTI -mittari voidaan liittää myös negatiivisiin asioihin. Syynä on se, että MBTI -testien tarjoamat pelkät positiiviset vastaukset ovat optimistisia ja siksi houkuttelevat ihmisiä. Testi "joka vittuilee" tuomitaan helposti huonoksi testiksi vaikka sillä olisi reliabiliteettia ja validiteettia. Tässä jännittävä piirre on kuitenkin se, että virallisia MBTI -tekstejä läpikäydessä tämä positiivisuus tulee vastaan. Mutta sitten kun tarjolla on negatiivisia niin niissä on enemmänkin humoristisuuden sävy. Ja siksi Ruukinmatruunan generoimat negatiiviset kuvaukset muuttuivat hikipedian MBTI -vitsiartikkelin perusmalleiksi. Sillä ne ovat jotenkin erilaisia ja hauskoja ja niihin suhtaudutaan eriyttävästi huumorilla. Mutta jos piirteet ovat positiivisia niin niihin nyökytellään. Että kyllähän minä olen juuri kuten tuo sanoo.
1: Varsin ansiokkaasti minusta kyllä. Ruukinmatruuna tuo hikipediaan lisäarvoa, joskin hän ei selvästi osaa rakentaa vitsejä vaan on enemmän sarkastinen tai inspiroitunut. Minä en osaa inspiroitua vaan rakennan huonoja vitsejä. Joista minulla onkin vuosien kokemus...

Tämä ei tietenkään tarkoita että MBTI olisi huono. (Siihen liittyvän olen käsitellyt jo aiemmin.) Ei myöskään ole huono asia että ihminen ottaa jonkun konseptin ja tekee tästä osan identiteettiään. (Vrt. minä ja Fiore dei Liberin hyveet. Ja se että blogini on tunnettu siitä että jaottelen "evoluution" ja "evolutionismin" toisistaan erikseen, ja pidän itseäni evoluutioteorian kannattajana ja jossain määrin tästä huolimatta myös evolutionistina. Samaan tapaan on ihan ymmärrettävää että ottaa sen hyvän MBTI -testistä ja ryhtyy MBTI -istiksi.) On kenties epäreilua kutsua tätä sosiaalista pöhinää - MBTI -testien sosiaalisen suosion syytä - kulttitoiminnaksi. Mutta toisaalta. Jos nimityksessä ei olisi loukkaavaa hyperbolaa, se en olisi minä.
1: Ja tämä sosiologinen puoli on se, jonka vuoksi minä rinnastan MBTI:tä horoskooppeihin ja käytän "kultti" -sanaa. Sillä suosion syyt ja ihmisten käytös näiden testien äärellä (ja jossain määrin myös heidän suhtautumisensa kriitikoihin) muistuttavat juuri sitä miten horoskooppien kannattajat tekevät ja suhtautuvat tämän mittarin kanssa. Tämä on hieman epäreilua sille "teologisesti korrektille" MBTI:lle. Mutta yllättävän vähän.

Älykkyys ja muita mielen tekemisiä

Riku Soikkeli kuvasi tuoreessa blogauksessaan älykkyyden ja älykkyysosamäärän osuutta menestykseen. "On olemassa henkistä suorituskykyä mittaava suure, jonka omaaminen enteilee menestystä elämässä enemmän kuin korkea älykkyys, ja joka - tai lähinnä jonka puute - hyvin pitkälti pyörittää ainakin kaikkia demokratian piiriin itsensä laskevia maita." Soikkeli korostaa, miten on syytä erottaa intuitio ja rationaalinen älykkyys erikseen. Ja miten intuitiivinen mieli rajoittaa menestymistä "Älykkyys on sitä, kuinka tehokkaasti ihminen pystyy hahmottamaan ja sisäistämään loogisia lainalaisuuksia. Täydellinen ajatusketju menisi siis jotakuinkin niin, että intuitio tuo esiin mahdollisuuden, rationaalinen mieli tarkistaa sen järkevyyden, ja älykkyys määrittää sen, kuinka helposti tämä tapahtuu. Mutta useimmilla ihmisillä ei ole puutetta älystä, vaan heillä on puutetta rationaalisuudesta. Suurin osa ajatuksista ei koskaan etene intuitiota pidemmälle." Soikkelin henki ei toki ole se, että intuitio olisi turha. Hän enemmänkin korostaa sitä, että molemmilla on erilaiset hyötynsä. On kuitenkin hyvä huomata että monissa kysymyksissä intuitio tarjoaa nopean mutta huonon vastauksen. Rationaalinen vastaaminen on työlästä ja vaatii paljon energiaa.

En pidä ajatusta huonona.
1: Olen tunnetusti arvostanut Kahnemanin tapaa luokitella erilaisia aivojen tiedonhakuprosesseja (heuristiikkaa). Ja Soikkelin teksti rakentuu tämän perusperiaatteiden varaan. Selvästi älykkyys on muutakin kuin klassisella älykkyysosamäärällä ilmitulevaa "G -faktoria". (Jolla toki katson olevan "riittävästi näyttöä jotta se olisi järkevä konsepti".) Kysymys on siis siitä että paitsi myllyn laskentateho, niin myös asenne ratkaisevat yllättävän paljon.
2: Jos ajatellaan "filosofin masennusta", niin Soikkeli ohje hoitaa asia syömällä on hyvä. Ajatus energian ja älyn välillä on muutenkin katsottu uskottavaksi. "Tiede" -lehden blogeissa oli tuoreesti käsitelty sitä miten termodynamiikan mukaan älykkyys kuluttaa energiaa. Ja miten tästä on päätelty että älykäs elämä kuluttaa paljon enemmän energiaa kuin vähemmän älykäs. Ja näin älykäs kulttuuri saastuttaa. (Itselleni tuli tästä mieleen se, miten tietyt mielen teoriat voisivat heikentyä vahvasti jos avaruusolennot tulisivat maahan asti. Tämä olisi yksi niistä teorioista, mutkan kautta niistä syistä joista blogasin aiemmin.)

On kuitenkin kenties hyvä minunkin korostaa kuitenkin niitä intuition hyötyjä. Sillä tosiasia on, että heti kun mennään loogikoiden alueelta ulos ja lakataan miettimästä "mikä on totta" ja muista "oikeiden - tai ainakin hyvin perusteltujen - mielipiteiden" ulkopuolelle, on syytä ottaa intuitiokin mukaan. Ainakin monesti. Itselleni intuitio näyttää kuitenkin olevan jokseenkin sama kuin pahin viholliseni. Ja se on paikoitellen hyvin vahva vihollinen. Ei liene yllätys jos arvaa että olen monesti lyhytjänteinen ja impulsiivinen. Tällä on taipumus johtaa vaikeuksiin.

Monien intuitio näyttää toimivan paremmin. Tai sitten he vaihtoehtoisesti pysähtyvät miettimään. Eagleman on kuvannut "Incognito" -kirjassaan odysseus sopimuksista, ja siitä miten intuitio tähtää usein lyhyelle jänteelle ja miten ihminen tarvitsee erilaisia jarruja jotta voisi toimia pitkällä tähtäimellä järkevästi. Mutta on aivan uskottavaa että heidän intuitionsa toimii, koska se on oppinut jotain sellaista maailmasta mitä minä en ole oppinut. (Ja voi että sitä riittää mitä en ole oppinut. Sisareni on oikein ihmetellyt että miten osaan toisaalta olla niin fiksu ja toisaalta perseilen valtavasti aivan elämän perusasioissa.) Ja tässä vaiheessa päästään yhteen suosikeistani, Patricia Churchlandiin. Hän on tutkimut tietotaitoa, joka karkeasti ottaen tarkoittaa jotain joka ei ole synnynnäistä intuitiota vaan intuitiota jota on opittu toistoilla. Hän korostaa että toimiva intuitio on juuri se joka erottaa osaavat eiosaavista. Intuitio rakentuu niin että syntyy hahmontunnistusta (pattern recognition). Ja tämän avulla asiantuntija tietää mistä ilmiöstä on kysymys eikä sekoita sitä muihin asioihin ja tilanteisiin jotka sivustaseuraajalle näyttävät ihan samanlaisilta. (Moni sekoittaa tämän siihen että harjaantumaton intuitio toimisi sekin. Valitettavasti tämä toimii harvemmin. Harjoittelu on tärkeämpää.)

Ja on yksi asia jossa minäkin olen intuitiivinen. Itse asiassa hirvittävän intuitiivinen. Miekkailu. Kenties tätä demonstroi vähän aikaa sitten tapahtunut harjoittelu jossa olin parina muutaman kuukauden miekkailleen kanssa. Hän ihmetteli miten kohtuullisen joustavaksi tarkoitettu harjoite. (Tietty peruslähtötilanne josta sitten saa jatkaa haluamallaan jatkolla jotka olivat luonteeltaan ennalta määritellyt parin kolmen erilaisen tekniikan joukosta. Kaikki jatkot vaativat hyvin erilaisen vastatekniikan. Vastatekniikan valinta ei siis ole mielipidekysymys. Mutta valintatilanne on hyvin nopea.)

Tämänlaisessa tilanteessa jos jään miettimään ja ennakoimaan, olen hyvin hidas. Tästä seuraa se, että toinen lyö minua maskiin. (Ja jos tilannetta käsketään jatkaa tekniikan jälkeen, niin sen pahempi. Sillä napakka tälli maskiin tuppaa flashaamaan mielen niin että siinä on pieni toipumisaika, joka vähentää reagointiaikaa seuraavaa tekiikkaa varten. Ja jos vastapuoli on oikein näpsäkkä, tästä seuraa sarja jossa en ole ehtinyt toipua edellisestä ennen kuin seuraava on jo tulossa. Siinä on erittäin hauskaa olla.) Siksi heitinkin ajattelemisen syrjään. Ja oikeita tekniikoita tuli varsin mukavasti. Kyseinen miekkailija kuitenkin ihmetteli miten harjoittelu minun kanssani tuntui niin omituiselta. Kun asiaa käytiin tarkemmin läpi, syy oli siinä että ennakoin vastapuolen tekniikoita niin vahvasti että kun hän oli edes aloittanut liikettä olin jo liikkumassa pois tieltä. (Jos ei harjoitella isolla nopeudella vaan vähän rauhallisempaan tahtiin niin tästä seuraa se, että kun toinen aloittaa lyömisen en ole enää edes hyökkäyslinjalla.) Näin tekniikoiden kontaktin ajoituksesta tuli hyvin epänormaalia. Kokeneemmat osaavat tietysti käyttää tätä hyväkseen ja tämä on varma tie häviöön. Sillä harkitseva mieli luo kykyä joustavuuteen. Tämä esimerkki saakoot korostaa sitä miten intuitio auttaa tällä hetkellä olemaan edes välttävä miekkailija. Mutta toisaalta se on niin keskeneräinen tai nojaan pelkästään sen varaan liiaksi niin, että se estää minua olemasta hyvä miekkailija.

Brakykefaalisen järkeenkäypää

Ruotsalainen Anders Retzius kehitti kallonmittaukseen perustuvan menetelmän jonka lopputuloksena hän ryhtyi laskemaan ns. kalloindeksiä. Hänen ajatuksensa nojasivat siihen aikaan, 1800 -luvun alussa, muodikkaaseen fyysiseen antropologiaan. Ajatukseen jossa ajateltiin että suuret aivot tarkoittavat suurta älykkyyttä. Retzius otti tähän jaotteluun kuitenkin kallon pituuden ja korkeuden suhdetta. Hänestä kapeakalloiset dolikokfaalit olivat älykkäitä kun taas matalakalloiset brakykefaalit olivat tyhmiä. Hänen ajatuksensa perustuivat eläimenkaltaisuuteen ; dolikokfaalit olivat kauempana eläimistä kun taas barkykefaalit olivat eläimellisempiä ihmisiä.

Hänen argumenttejaan käytettiin kun mietittiin sitä miten suomalaisiin tulisi suhtautua. Kielitaistelun tuoksinassa, joita Retziuksen aikana käytiin, nojattiin juuri siihen että suomenruotsalaiset olivat mittauksissa enemmän dolikokfaaleja kun taas suomalaisissa barkykefalia oli yleisempää. Joka tietysti todisti sen, että ruotsalaiset olivat kuin luotuja hallitsemaan ja suomalaiset olivat biologisesti ja synnynnäisesti hyviä ns. suorittavan työn tekijöitä. Retzius tietysti oli itse ruotsalainen, joten ei ole hankalaa kuvitella miten hän oli tämänlaisen teorian takana. Eikä pelkästään siksi että yliopistotie oli siihen aikaan ruotsalaisille enemmän auki kuin suomalaisille.

Nykyaikana harva pitää frenologiaa ja sen erilaisia variantteja perusteltuina. Se on itse asiassa niitä harvoja pseudotieteitä jotka ovat liki tyystin kadonneet. Tämän vuoksi harva tulee ajatelleeksi että tietyllä tavalla on hyvin ymmärrettävää mitä kautta tämänlainen ajatus voi olla järkeenkäypä. Evoluutioteorian valossa ei olisi mahdotonta että olisi primitiivisempiä rotuja. Ja nämä voisivat näkyä ulospäin, ja koska ihmisen evoluutio on apinoista päätellen ollut älykkyysosamäärää kasvattamaan päin ei primitiivisyysnäkökulma olisi ollut lähtökohtaisesti mahdoton. Eli asia vähintään pitäisi tutkia ja selvittää, mahdollisuutena. Aivojen koon ja ajattelun yhteys ei ole ollenkaan mahdoton. (Se ei itse asiassa ole aivan typerä nykypäivänäkään.) Teoria oli siis järkeenkäypä, joskin väärä. Siitä huolimatta on helpompaa nähdä vain valtapoliittinen puoli. Että tämänlaiset teoriat kasvoivat rasismista ja vallasta. Tosiasiassa valta varmasti on vaikuttanut keksimisessä ja suosiossa. Mutta sen falsifioituminen ei sitten ole johtunut valtapelistä vaan "jostain aivan muusta".

Ensinnäkin voidaan huomata että älykkyys on siitä ikävä piirre että sen ajan ruotsalaiset ovat todennäköisesti olleet oikeassa. Flynnin efekti viittaa älykkyysosamäärän nopeaan kasvuun. Ja tämä viittaa että ympäristötekijöillä on ollut hyvinkin suuri vaikutus. Huono ravintotilanne on varmasti vaikuttanut älykkyysosamäärään. Samoin kuin aiemmin esilletuomani seikat jodinpuutoksen suuresta vaikutuksesta älykkyysosamäärään. Ilmiö suomalaisten tyhmyydestä on itse asiassa varsin todennäköisesti ollut tosi, sen selitys on ollut järkeenkäypä mutta väärä. Olisi pitänyt katsoa rodun sijaan olosuhteita, syyttää kulttuuria ja ympäristöä eikä perimää.

Tästä on tietysti helppo vetää analogia ja yhteys Tatu Vanhaseen, maahanmuuttokeskusteluun ja islam-älykkyysosamäärävaahtoamiseen. Ja vetää tästä tietty johtopäätös. Mutta on kuitenkin syytä muistuttaa että välttämättä kaikki älykkyyserot eivät johdu kulttuurista. Ja toisaalta kulttuurin ja ympäristön vaikutukset eivät tuhoa älykkyyttä ilmiönä. On syytä olla varovainen. Sillä älykkyysosamääräkeskustelussa oman maailmankuvan tulkinnat astuvat mukaan hyvin erikoisilla tavoilla. Esimerkiksi on varsin helppo huomata erikoinen klusteri joka samanaikaisesti (a) selittää eron kulttuurilla että (b) pitää älykkyysosamäärää pelkkänä keksintönä. ; Jonkinlainen kulttuurillinen vaino siis selittää jotain jota ei ole olemassa?

Itse asiassa kognitiotieteen kursseilla klassiseksi vitsiksi nousi se, että "IQ -tyyppinen älykkyys on sitä mitä älykkyystesti mittaa". Tämä epämääräisyys johtuu lähinnä siitä että älykkyydellä ei ole kunnon määritelmää ja toisaalta siitä että sen takana olevat syyt voivat olla hyvinkin mutkikkaita. Se ei kuitenkaan tarkoita että ilmiö ei olisi tosi ja havaittu. Selvästi kysymyksissä on jotain yhdistävää ja tätä kautta meillä on jotain joka määrittyy näiden kysymysten kautta. Mutta emme tiedä välttämättä tarkasti että mikä tämän aikaansaa. On hyvä erottaa "havaittu ilmiö" "järkeenkäyvyydestä". (Ihmiset noin ylipäätään tykkäävät selittää. Havainnot sitten sovitetaan ja tulkitaan näihin selityksiin.)

Jos nimittäin pitää miettiä mitä älykkyystesti itse asiassa tarkoittaa, niin se tarkoittaa sitä että onnistuminen yhdessä kysymyksessä korreloi onnistumisen toisen kysymyksen kanssa. Korrelaatiot voivat toki olla heikkoja, mutta niiden on oltava olemassa. Näin ollen kun riittävän monelle ihmisille pistetään riittävästi kysymyksiä, voidaan havaita tapahtuuko klusteroitumista tiettyihin ihmisiin. Jos kaikki onnistuvat tilastollisesti yhtä hyvin, erot yksittäisissä tuloksissa voisivat olla sattumaa. Samoin jos samantapaisen kysymyspatterin uusiminen johtaisi heittoihin saman ihmisen kesken vaikka viikon välein, niin sattuma selittäisi erot pois.

Älykkyysosamäräätesteissä ei kuitenkaan käy näin. Sen sijaan niissä (a) Osa kysymyksistä näyttää olevan vaikeampia, eli ne saadaan harvoin oikein. Näissä epäonnistuminen pitää sisällään vähän tietoa, mutta oikeassaolo sitten johtaa siihen että tilastollisesti useampi muu kysymys on myös oikein (b) kysymykset ovat suunnilleen yhtä vaikeita jolloin hajontaa on enemmän, mutta tilastollisesti onnistuminen yhdessä korreloi heikosti onnistumisen jonkun muun kysymyksen kanssa. (+) Joten eri kysymysten välillä on jokin yhteys. Sitä vain ei ole määritelty-tunnettu kovin eksaktisti. Tämän ilmiön syy voi sitten olla ties missä. Se että onko sen takana genetiikka, tai vaikka koulutus, on selitys miksi tietyt ihmiset osaavat vastata tiettyihin kysymyksiin.

Toki moni korostaa tässä että älykkyyttä on erilaista. Se tuntuu usein olevan selitys jolla älykkyysosamääräilmiö selitetään pois. Tässä toki perimmiltään lähinnä tunnustetaan että ilmiö on todellinen mutta irrelevantti. Se näyttää tukevan nykykulttuurissa vahvasti ilmoilla olevaan henkeen jossa jokaisella olisi oma vahvuusalue ja kaikki olisivat hyviä jossain. Mutta tämä lohtutematiikka ei tarkoita että älykkyyttä ei voisi olla erilaista. Ideologinen syy on helppo keksiä, ja se voi selittä idean keksimisen. Mutta idean säilyminen on sitten toinen asia.

Ja tässä esiin voidaan nostaa edelleen faktorianalyysi. Eli juuri se, että otetaan vastaukset isolta joukolta ihmisiä. Ja sitten katsotaan vastaako onnistuminen yhdessä onnistumiseen toisessa. Jos esimerkiksi musiikillinen lahjakkuus olisi oma älykkyydenlaji jota ei tule sekoittaa vaikkapa matemaattiseen lahjakkuuteen voidaan samoilta ihmisiltä testata hyvin erilaisia tehtäviä.

Se, että voidaan sanoa että ylipäätään on musiikillista lahjakkuutta pitää tapahtua kaksi asiaa (a) Onnistuminen musiikillisessa älykkyyden kysymyksessä 1 johtaa kasvaneeseen todennäköisyyteen vastata oikein musiikillista älykkyyttä koskevaan kysymykseen 2. (b) Yhteys siihen että vastaa musiikilliseen älykkyyteen 1 oikein olisi paljon suurempi ero vaikka laskentoa koskevaan kysymykseen 1 kuin musiikillista älykkyyttä koskevaan kysymykseen 2. (+) Toisin sanoen faktorianalyysissä muodostuisi oikeista ja vääristä vastauksista klustereita jotka olisivat tiheämpiä jossain ja löyhempiä jossain.

Tosiasiassa älykkyyden erilaisille laaduille onkin näyttöä. Niitä kuitenkin koskee myös ns. G -faktori. Joka tarkoittaa sitä että älykkyys yhdessä korreloi heikosti mutta kuitenkin jollain tasolla muiden älykkyyden lajien kanssa. Tämä toki viittaa siihen että älykkyydellä on erilaisia luokkia. Sillä klusterit ovat jossain tiukempia kuin toisaalla ; yleisälykkyys ei ole niin tasainen että eri ryhmien sisäinen samanlaisuus rikkoutuisi. Toisaalta tämä viittaa ns. yleisälykkyyteen joka tuhoaa sen ihmisen mieltä hivelevän seikan jossa lohduttaudutaan sillä intuitiivisella stereotypialla, että "kun se inssipoju pärjää matikassa, niin sen täytyy olla surkea muusikko". Yleisälykkyys viittaa juuri siihen että osa on monilahjakkaita ja toiset monilahjattomia.
1: Korrelaatio tässä kohden on jopa vähän lohduton ja kenties eettisesti epämiellyttävä. Jos älykkyys klusteroituisi ja yhteys eri älykkyyden lajien välillä olisi olematon tai negatiivinen, ihmiset olisivat eri tavoilla älykkäitä. Jos g -faktori olisi äärimmäisen vahva, ei olisi eri laatuisia älykkyyksiä. Nyt ollaan kompromissina siinä maailmassa jossa on tiettyä lahjakkuutta ja toisaalta myös monilahjattomuutta. Monilahjattomuus selittää esimerkiksi sen, miksi tämän blogin kaltaisia asioita on olemassa vaikka ei pitäisi. Epämiellyttävää.

Toki g-faktorista ei voida selittää suoraan sen syytä. Älykkyysosamäärän historia on itse asiassa siitä mielenkiintoinen, että ne ovat aina pyrkineet testaamaan ns. lahjakkuutta. Mutta koska sitä kuitenkin mitataan suorituksella, on hyvin vaikeaa tehdä sellaisia testejä jotka eivät jollain tavalla mittaisi harjoittelua tai mitään muutakaan vastaavaa. Aikaisemmin kulttuurisidonnaisuus on ollut räikeää. Älykkyyttä on mitattu esimerkiksi kysymyksin joissa ytimessä on tietyn eurooppalaisen urheilujajin perusasiat. Nämä kysymykset mittaavat taitoja, eivät lahjakkuutta. Ja tämä on itse asiassa valtavan suuri haaste. Gouldin "The Mismeasure of Man" -kirja koostuukin siitä, miten älykkyysosamäärän tulkinnassa on unohdettu että se tutkii tilastollista onnistumista. Hän muistuttaa siitä että faktorianalyysi on tilastollinen konsepti joka havaitsee ilmiön, ei selitä sen syytä. Ja tämä onkin tarpeen, sillä aineiston sovittaminen "järkeenkäypään tarinaan" johtaa helposti juurikin Retziuksen tielle.

Tässä kohden onkin takana hyvin syvällinen ongelma. Nimittäin jos mitataan älykkyysosamäärää, niin mistä tiedetään onko se kulttuurisidonnainen? Flynnin efekti toki viittaa siihen että se ei ole täysin geneettinen, koska se on niin nopea että evoluutio ei voisi selittää sitä. Mutta tämä ei toisaalta myöskään tarkoita että kaikki älykkyyden takana olisi kasvatuksellista ja ympäristöllistä. Perusongelmaksi jääkin tavallaan se, että jos älykkyysosamäärät vaihtelevat maasta toiseen, se voi viitata siihen että älykkyysosamäärätesti ei olekaan kulttuurista riippumaton. Ja silloin siinä on vielä kulttuurisidonnaisia kysymyksiä. Tai sitten erot johtuvat todella siitä että tietty kulttuuri tai tietty rotu on älyllisesti heikompaa. Tätä analysoimaan tarvitaan paljon mutkikkaampaa tiedettä.

Toisaalta faktorianalyysi ei ole tätä kautta arvoton. Sillä selvästi älykkyysosamäärää mittaavissa kysymyksissä on jokin jota mitataan. Jokin yhteys kysymyksillä on keskenään. Ja tämä on joka tapauksessa ilmiö joka kaipaa selittämistä. Faktorianalyysi tavallaan paljastaa ilmiön mutta ei tee siitä järkeenkäypää. Ja toisaalta se voi paljastaa jonkin järkeenkäyvän intuitiivisesti ilmiselvän asian puutteelliseksi. (Tällä on vaikutusta myös MBTI -kritiikkiin ja siihen liittyvään keskusteluun. Sillä faktorianalyysi paljastaa esimerkiksi sen, onko introversioon liittyvien kysymysten välillä klusteri vai ei. Ja juuri tätä on tutkittu Nowackin tutkimuksessa jossa S-N ja T-F -luokat korreloivat sisäisesti hyvin huonosti. Niiden kuvaama ilmiö siis on "pretty much nonexistant". Toisaalta J-P ja S-N korreloivat keskenään joten on erikoista että niitä väitetään toisistaan erillisiksi.) Faktorianalyysin kohdalla esimerkiksi älykkyysluokituksissa voidaan toki selittää miten musiikillisesti lahjakas voi epäonnistua toisissa musiikillisissa kysymyksissä. Mutta jos yhteyttä ei ole, järkeenkäypä selitys ei selitä mitään havaittua ilmiötä, eikä selitystä tätä kautta tarvita.

Toisaalta aina silloin tällöin törmätään myös Retziukseen ja vastaaviin. Joka on itse asiassa ollut omaan aikaansa nähden yllättävän validia tiedettä. Selitys on myöhemmin paljastunut vääräksi, mutta syynä on ollut tiedon tarkentuminen eikä se että teoria olisi aikanaan ollut läpikotaisen huono tai väärä. Ne ovat kenties ollut ideologisesti motivoituja, mutta toisaalta tieteessä ei pitäisi oikeasti arvottaa teorioita ad hominem -pohjalta, eli tuomita teoriaa vain siksi että joku tietty, kenties hyvinkin vastenmielinen, ihminen sen esittää. Väärät teoriat on sen sijaan kumottava fakta-aineistolla. Ja kumoamisen jälkeen kannattaa unohtaa "ajallinen ylenkatse", joka johtuu siitä että nykyään eletään eri fakta-aineiston varassa kuin siihen menneeseen aikaan jonka "hölmöjä" teorioita sitten nauretaan nykyään. Osa teorioista on toki ollut hölmöjä aina, mutta osa yllättävän hoopon oloisista ja aivan ehdottomasti falsifioiduista teorioista on omaan aikaansa nähden ollut hyvinkin perusteltu. Epäonnistumista ei tältä osin tulisi liiaksi sekoittaa lahjakkuuteen. Muutkin kuin hölmöt epäonnistuvat. Ja se mikä on perusteetonta ja hölmöä nyt ei ole välttämättä ollut perusteetona ja hölmöä aina.

Evoluutio ja sen "kelpoisuus ei voi selittää" -puolet

"Helsingin Sanomien" tiedeuutisissa oli otsikko joka sai kulmakarvani nousemaan. Otsikko "Tutkija: Evoluutio ei selitä kaikkia eliöiden muutoksia" herättää tiettyjä mielikuvia jotka johtavat kohti kreationismia. Myös alaotsikko jatkoi samalla teemalla "Akatemiaprofessori Juha Merilä on yksi Euroopan merkittävimmistä evoluutiobiologeista". Kun evoluutiota epäillään ja arvosanaa korostetaan, voi syntyä vain yhdenlainen odotus. Pettymys. Ajatus huonosta tiedejournalismista. Ajatus siitä miten netti täyttyy kreationistisesta roskasta. Ja monia muita ennakkokäsityksiä.

Jotka sitten tässä uutisessa ovat aivan vääriä. Juttu pitää sisällään aivan hyvää tiedeasiaa. "Merilä ottaa esimerkiksi Uudessa-Seelannissa elävän hopealokin, jonka yhdestä populaatiosta hänellä on tarkat tiedot 1960-luvulta lähtien. Havainnot osoittavat kiistatta, että linnut ovat pienentyneet selvästi 50 vuoden aikana. Siis ilmiselvää evolutiivista sopeutumista lämpenevään ilmastoon? Ei, vastaa Merilä. Tutkimuksissa havaittiin, että koon pienenemisen takana eivät olleet perinnölliset muutokset. Oikea selitys on raadollisempi. "Hopealokit kärsivät. Niillä on liian vähän ravintoa, joten ne jäävät kitukasvuisiksi."" Tämä on hyvä muistutus kaikille niille joiden mielestä kelpoisimpien lisääntyminen on tautologista ja kehäpäätelmäistä. Sillä tämänkaltaiset ilmiöt muistuttavat että usein evoluution kohdalla ongelmat ovat tarkkuudessa. Pelkkä kelpoisuus ei riitä ; "Evoluutio edellyttää geneettistä muutosta populaatiossa." Tämä on tärkeä asia ja tuttua jokaiselle jalostajalle. Genotyypin ja fenotyypin eroa ja heritabiliteettia käsitellään ja huomioidaan sen parissa paljon. Ja tässä mielessä huomautus on "ihan perusbiologiaa" joka on kyllä jo lukiostakin tuttua.

Tämänlaiset asiat ovat kiinnostavia. Jopa lisää kaipaisin.

Merilän kohdalla olisin tosin kaivannut enemmän puhetta neutraaliteoriasta. Se kun korostaisi että genetiikan saaminen mukaan ei ole samaa kuin väistämätön todiste adaptaatiosta. Neutraaliteoriassa korostetaan geneettistä ajautumista. Ja siinä muutokset eivät ole adaptiivisia vaikka ne ovat perinnöllisiä. Yleistyminen ei ole sama kuin todiste geenin hyödystä.

Ja toisaalta esille voisi nostaa sen että geeni-adaptiivisuus -fiksaation lisäksi olisi katsottava epigenetiikkaa. Epigeneettisessä periytymisessä kysymys ei ole geeneistä vaan siitä miten geenejä ohjaillaan. Esimerkiksi asetyloituneet histonit siirtyvät vanhemmilta jälkeläisille. Tämä on tietyssä määrin hankittujen ominaisuuksien siirtämistä jälkipolvien fenotyyppiin. Tämä ei kuitenkaan ole muuta kuin "lamarcismia joka tuottaa variaatiota muutaman sukupolven verran".
1: Sillä koska kyseessä on enemmänkin geenien "avaaminen" ja "sulkeminen" eivät nämä ominaisuudet kasaudu. Näin hankitut ominaisuudet periytyvät mutta eivät muuntele ja kasva. Sillä kun geeni on avattu se on avattu ja kun se on lukittu se on lukittu. Voit avata lukitun ja lukita avatun, mutta et voi lisä-avata niitä loputtomiin. Uutta epigeneettisessä säätelyssä ei siis olekaan Lamarkismin uusi paluu ja selitys eliökunnan historian kehityspolkujen selittämisessä vaan enemmänkin se, että organismia ei määrittele ainoastaan sen DNA vaan myös epigeneettisellä säätelyllä on vaikututusta ja tämä voi joskus periytyä seuraavalle sukupolvelle.
2: Useammin kyse on vielä lyhyemmästä vaikutusajasta ; Yhden organismin geenien toiminta muuttuu ympäristön vaikutuksesta sen elämän aikana. Kysymys ei ole aina edes yhdelle seuraavalle sukupolvelle siirtymisestä. Muutokset eivät kuitenkaan aiheuta lopullisia muutoksia lajin geeneihin ja ominaisuuksien periytymiseen jälkipolville pidemmällä aikaskaalalla selittyykin geneettisten adaptaatioiden kautta.
3: Ja tässä kohden tietysti voidaan mennä siihen että jos epigeneettinen taipumus tuottaa kyvyn varioida nopeasti vaihtuvissa ympäristöissä ja "kalibroida" jälkeläisiä, niin epigenetiikka on enemmänkin periytynyt hyöty kuin jokin joka ohjaisi evoluutiota lamarckin hengessä isoissa linjoissa.

Mutta täsmennyksistä viis. Sillä Merilän kirjoitus tuottaa myös yksinkertaisen sovelluksen. Sellaisen joka on hyvin käytännönläheinen ja hyödyllinen. Jos siis pitää internetin keskustelupalstoja käytännöllisinä ja siellä pätemistä hyödyllisenä.

Ympäristön ominaisuudet

Ottaakseni tästä esille yhden aiheen jonka kohdalla nousee esille sitä miten Merilän ohjetta voi soveltaa. Jos otamme esille älykkyyden. (Tässä nyt vain sen suppean IQ -testien mittaaman älykkyyden. Joka hieman erikoista kyllä tiivistyy älykkyydeksi jota IQ -testit mittaavat. Tämä on niin tätä.)

Älykkyys on aihe josta "internetin pinnallisilla foorumeilla" läpikäydään pääasiassa nature-nurture -vääntöä. Ja tässä henkenä on se, että nature on vain ja ainoastaan geenejä. Ja nurture on vain ja ainostaan kulttuuria. (Ja tietenkin näissä debateissa vain yksi syy ja yksi aiheuttaja hyväksytään.) Nähdäkseni puhdas genetiikka on tässä melko heikoilla koska Flynnin efekti on niin voimakas että sitä olisi hyvin vaikeaa selittää evoluutiolla. Ihmisten älykkyysosamäärä on yksinkertaisesti noussut. Tosiasiassa tämä on keskiarvoja koskeva trendi. Ja siihen voidaan vaikuttaa montaakin eri kautta. Ja tästä on varsin helppo löytää esimerkkejä jotka eivät ole "suoraan geenejä" eivätkä "suoraa kulttuuria".
1: Älykkyyttä on nostanut se mitä on syöty. Tässä yhtenä merkittävänä elementtinä on ollut jodin saatavuus. Discover -lehdessä oli artikkeli siitä miten jodin puutostaudissa älykkyysosamäärä romahtaa. Ja miten se on aikaisemmin ollut yleinen, kunnes jodia alettiin lisäämään suolaan. "The economists found that in the lowest-iodine areas-the bottom quarter of the study population-the introduction of iodized salt had stark effects. Men from these regions born in 1924 or later were significantly more likely to get into the Air Force and had an average IQ that was 15 points higher than their predecessors. Nationwide, that averages out to a 3.5-point rise in IQ because of iodization." Jodikysymys on nykyäänkin merkittävä ; Henkisen vajauksen ennaltaehkäistä jodilla on yllättävän helppoa ja silti sen kanssa on edelleen ongelmia.
2: Älykkyyttä on nostanut se, mitä ei ole syöty. Tässä esille voidaan nostaa lyijy. Se aikaansaa mielenterveydellisiä ongelmia ja se on ennen ollut yleinen. Siitä on tehty vesiputkia ja sitä on käytetty ruuansäilytysastioissa. Jopa viini on maustunut mukavasti lyijyssä. Nykyisin lyijyä vältetään sen tiedettyjen seurausten vuoksi.

On selvää että jos tämä älykkyysbonus on jotain jonka voi syödä, se ei ole geneettistä. On selvää että voimakkaan ja nopean Flynnin efektin takana on ainakin jokin tai joitain voimia jotka ovat muuta kuin geneettisiä. Silti tämä ei toki tarkoita että nämä vaatisivat Jumalaa. Eikä se tietysti tarkoita myöskään sitä, että älykkäisiin ihmisiin ei kohdistuisi valintapainetta.
* Kuten se ei tarkoita sitäkään että kasvatuksella ei voida ohjata aivoja kohti tietynlaisten ongelmien parempaa ratkaisukykyä.
* Ja jos esimerkiksi miettii "rotujen älykkyyttä" ja saa kartan joka jakautuu leveys ja pituuspiireihin, ja jossa päiväntasaajalla on tyhmempiä ihmisiä kuin napa-alueilla voi aivan hyvin kysyä että ovatko nämäkin jotain jotka kertovat että nimenomaan maantiede on se muutoksen tekijä, ei siis perimä tai kulttuuri, vaikuttaisivat asiaan.

Tyhmyys joka kumpuaa ahkeruudesta ja älykkyydestä

"Joskus ajatellaan, että tieteilijät löytävät oikeat maailmaa kuvaavat mallit vain nerokkaan älynsä avulla. Todellisuudessa luonnontieteilijät pitää kaidalla tiellä ennen kaikkea mallien vertaaminen havaintoihin: jos malli ei vastaa havaintoja, se on väärin." ... "Taloustieteen kohdalla toimitaan toisin."
(Syksy Räsänen, "Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin", Helsingin Sanomat, 5.5. 2014)

I don't usually make
friends. But when I do,
they tend to be Asterix*

Eräs lukiokaverini on nero. Usein tämänlaisia arvioita heitetään hyvin kevein perustein. Mutta hänellä oli asiasta näyttönä esimerkiksi Mensan jäsenkortti. Hänen älykkyysosamääränsä on mitatusti karmaisevan suuri. Ja jos joku selittää että älykkyys ei vaikuta elämään, hän on väärässä. Toinen piirre joka tässä ihmisessä on mainittava on silminnähtävä ahkeruus. Tämänlaisilla eväillä voisi olettaa syntyvän suuria. Ja tavallaan syntyikin. Hyvin moni ihminen on kuullut lukiokaveristani. Hän on tunnetuin anonyymisti wikipedian puolella, nimimerkillä "Asterix*". (Kertoisin mielelläni hänen nimensä, mutta olen luvannut että en.) Ja kyllä. Se Asterix*. Hän on näitä henkilöitä joiden esiintuominen tuo useimmille mieleen jotain sellaista millä keinoin hikipedia hänet esittelee : "Asterix* on näiden seikkailujen sankari, ovela, valikoivan terävä-älyinen pikku soturi. Kaikki vaaralliset muokkaussodat ja henkilökohtaiset hyökkäykset uskotaan (l)empimättä hänelle. Asterix* saa yli-inhimillisen jääräpäisyytensä taikajuomasta, jota valmistaa tietäjä Svekofobix." Hän demonstroi sitä miten usein tyhmyydellä ja älykkyydellä viitataan muuhun kuin kognitiivisiin ongelmanratkaisu kykyihin. "Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja" esimerkiksi kertookin aivan suoraan että suomen kielen sanoissa "tuhma" ja "tyhmä" ovat yhtä. Tuhmuus on nähty yhtenä tyhmyyden lajina ja tyhmyys liittyy myös sosiaaliseen miellyttävyyteen. Asterix* on eittämättä tuhma, mutta tyhmä hän ei nimenomaan ole.

Internetcrank on hieman
kuin kuvassa oleva viljakukko.
(Julmasti käännetty selälleen
demonstrointitarkoituksessa.)
Viljakukon toukat kasaavat
päälleen suojakerroksen
joka koostuu niiden omasta
ulosteesta. Ahkerasti syövät ja
rakentavat suojakuortaan.

Valistusaikana uskottiin että älykäs ja informoitu olisi sama kuin taitava. Älykkyys nähtiin tässä mielessä paljon konkreettisemmin kuin miten sitä nykyään lähestytään. Nykyään se, mikä opitaan on jotain hieman muuta. Itsekin olen, osittain juuri Asterix*in minulle konkreettisesti ja läheltä demonstroimana, korostanut sitä että internetin pseudotiedecrankit eivät yleensä ole tyhmiä. Ja laiskoja he nimenomaan eivät ole. Obsessio on heillä yksi oleellisimmista ahkeruuden taustamoottoreista.

Tämä on näitä asioita joita ei nykyään suositella ääneensanottavaksi. Sillä vapaa markkinatalous perustuu laajasti filosofisen oikeutuksensa varassa. Ja tämän oikeutuksen ytimessä on ajatus ihmisestä joka ostaa strategisesti ja tekee viisaita ostopäätöksiä. Samoin demokratia näyttää useiden mielessä nojaavan siihen perusprinsiippiin että "kyllä kansa tietää". Jokainen tietysti korostaa ajattelevansa itse, ja toisinajattelius on jotain niin hienoa että se kelpaa jopa äärikonservatiiveille kreationistikristityille identiteetin kilveksi ja sitä mainostavaksi titteliksi. Sapere aude! -ajattelussa on toki paljon hyvää. Mutta silti. Asterix*.

Miehen uniformu kelpaisi
jopa perussuomalaisten
mielikuvien Tom of Finlandille.
Ja on tavallaan asiankuuluvaa, että
nelikentän idea on peräisin niinkin
arjalaisnimiseltä tyypiltä kuin
Carl von Clausewitz.

Tähän liittyen onkin tehty itse asiassa yllättävän oleellinen alustus "Takkiraudan" suosimaan von Mansteinin nelikenttään. (Kieltäydyn kutsumasta nelikenttiä "matriiseiksi". Ne pitävät sisällään kaksi jakolinjaa, ja käytännössä ainut sitä yksinkertaisempi rakenne on dikotomia. Ja dikotomiat ovat hyvin usein perseestä. Matriisi -sana tuo liian sofistikoituneen hengen koko konseptiin. Vaikka teknisesti ruudukko kun ruudukko onkin matemaattisessa mielessä matriisi.)

Luokitus on alun perin suunnattu siihen miten upseerien voimavarat tulisi suunnata. Luokituksen perushenkenä on se, että on katsottava onko ihminen ahkera vai laiska, ja onko hän tyhmä vai älykäs. Älykkäät ja ahkerat piti laittaa keskijohtoon. Ahkerat ja tyhmät olivat pahin ongelma ja heidät piti potkia pois. Tyhmät ja laiskat laitettiin sekundaarisiin tehtäviin jonnekin syrjään. Ja laiskat ja älykkäät laitettiin parhaisiin upseerinpesteihin. ; Tämä on varmasti armeijaympäristössä kohtuullisen perusteltua. Mutta, kuten moni on korostanutkin, työnjohto ei ole samanlaista kuin armeijan johto. Ja tosiasiassa työpaikoilla laiska pomo on nimenomaan vakava ongelma. Erilaisiin töihin sopivat varmasti erilaiset luokitukset. Tässä kohden vika ei siis ole välttämättä nelikentässä vaan

Itse puutun kuitenkin siihen, että nelikentän peruskäsitteet ovat hyvin epämääräisiä. Niissä oletetaan jokin perustyyppi joka kattaa kaiken. Ehkä helpoin asia on laiskuus.
1: Ahkeruus. Jossain määrin ihmisen tahdonvoima on sisäinen ominaisuus. Robert Kurzban kertookin "Why everyone (else) is a hypocrite" -teoksessaan miten toisten ihmisten toiminta on pitkäjänteisempää. Heidän on ikään kuin helpompi harjoittaa tahdonvoimaa. Ja tässä ongelmallisinta on peräti se, että tahdonvoima ei ole mikään resurssi joka kuluu käytössä. Se on enemmänkin standardiasennoituminen. Näin ollen toisille "käytä vaan tahdonvoimaa" on jotain jota he todella tekevät. Ja he voivat tehdä sitä koko ajan. Toisille tämä on sitten käytännössä hyvinkin mahdollista.
     1.1: Tässä on kuitenkin varjopuoli. Nimittäin se, että ahkeruutta voi syntyä muutakin kautta kuin tahdonvoimalla. Tätä demonstroivat hyvin erilaiset ADHD -persoonat joille tyypillistä on se, että heille keskittyminen voi olla hirvittävän vaikeaa. Mutta he voivat silti innostua jostain asiasta ja kanavoida tarmoa tähän innostavaan asiaan. Ja tulla tässä hirvittävän hyväksi, ja kerätä asian harjoittelun taakse hirvittävän määrän harjoitustyötunteja. ; Itsekin olen addiktoituvaa tyyppiä, ja hankin erilaisia obsessioita. Olen yleensä ottaen aivan hirvittävän laiska. Mutta jos katsoo tätä blogia, se ei synny itsestään. Moni valittaa sitä että tätä blogia kirjoitetaan nopeammin kuin sitä ehtii lukea. Mutta minä ehdin lukemisen lisäksi pänttäämään uusia asioita, koostamaan sen blogauksen ja lukemaan muidenkin blogeja siihen päälle. Tämä on ahkeruutta, joka esiintyy muutoin järkyttävän patalaiskalta ja helposti tylsistyvältä mieheltä.
2: Älykkyys. Selvästi tämä on henkilön kohtuullisen pysyvä ominaisuus. Ja älykkyysosamääräkysymyksiin liitetäänkin usein G -faktori. Joka on siitä ikävä konsepti, että siinä missä arkiajattelussa moni lohduttaa sitä joka saa huonon älykkyysosamääräteistituloksen sillä että "on sosiaalistakin älyä". G -faktori taas vihjaa että älykkyys ei jakaudu tasan. Kun olet hyvä yhdessä on todennäköisempää että olet hyvä myös jossain toisessakin älykkyyden lajissa.
     2.1: Silti. Jos katsoo minun älykkyysosamäärääni, se on mitatusti "vähintään kohtuullinen". Sosiaalinen älyni on huono. Ja jos asiaa katsotaan motoristen taitojen puolelta, niin ei voi nostaa esiin muuta kuin sen että kun aloitin miekkailun, olin järkyttävän huono. Koko alkeisryhmän heikkotasoisin. Tai kuten Guy Windsor asian ilmaisi optimistisesti. "No. You were not worst student - you keep practicing. You were clumsiest."  Harjoittelu on se, joka tekee taidon, ei lahjakkuus. Jos uskot että voit olla suurmestari missään asiassa ennen kuin olet nähnyt 10 000 tuntia vaivaa asian harjoitteluun, et ole pelkästään laiska, olet todennäköisesti myös saatanan tyhmä. Dunning-Kruger -efektin tyhmä.
3: Ja jos katsomme von Mansteinin muistelmia ("Aus Meinem Leben") niin hän yhdistää laiskojen mutta älykkäiden upseerien hienouden stressinsietoon. Stressitilanne ja häsläys luonnollisesti liittyvät yhteen. Mutta kun nykymaailmassa korostetaan laiskuutta ja älykkyyttä, ei muisteta että olisi järkevää kenties katsoa myös sitä stressityyppiä. Von Mansteinin hierarkia on siis tavallaan ollut hienompi kuin se versio jolla sitä usein sovelletaan.

Toinen ongelma onkin oikeastaan siinä, miten älykkyys on ominaisuus ja työ on taitoja. Näiden välille voidaan nähdä korrelaatioita. Mutta yhteys on yllättävän heikko. Lisäksi hierarkialla on vakava Asterix* ongelma. Sillä älykäs ja ahkera näyttää herättävän kaikki ahkeran ja tyhmän tunnuspiirteet. Syynä onkin se, että luokittelu nojaa hyvin valistushenkiseen ajatukseen älykkyydestä. Siinä on vielä aimo annos vanhaa kunnon renessanssiajan hengen soveltamistyötä. Tiedemies on paitsi abstraktien asioiden pyörittäjä, niin myös virtuoosi. Tätä kautta voidaankin huomata, että konsepti on lähempänä utilitarismia kuin älykkyyttä. Ja hierarkia onkin hyvin samankaltainen Cipollan ajattelun kanssa. Tässä luokittelussa ongelmaa ei tavallaan ole, koska jos katsotaan sitä miten Asterix* pärjää tässä maailmassa, voidaan huomata että hän on ahkeruudestaan ja älykkyydestään huolimatta "typerys", koska hän näkee paljon vaivaa ja saa itselleen riesaa ja kiusaa jollain joka selvästi haittaa yleistä hyvää ilman että se johtaa mihinkään. (Anteeksi nyt tästäkin ; Asterix* on älykäs ja ihan hauska tyyppi kyllä oikeasti. Eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa ansaitakseen tämän hänellä revittelynsä.)

Mainitsemani ongelmat tavallaan kasautuvat. Ja aikaisemmin linkkaamani "Takkiraudan" esitys on itse asiassa malliesimerkki siitä. Ongelmana on se, että vaikka luokittelu onkin deduktiivinen, siihen yhdistetään asioita jotka ovat enemmän mielikuvia kuin testattuja korrelaatioita. (Hän tuskin ilahtuu tästäkään, sillä hän ei tunnetusti ja ymmärrettävästi hirveästi pidä utilitarismista. Mutta tästä Mansteinin nelikentästä hän kuitenkin pitää ja pitänee itseään tältä pohjalta jonkinlaisena "jalat konkreetisesti maassa kulkevana viisaana ihmisenä" peräti. Mikä on sekin ihan ymmärrettävää eikä varmasti ihan ansiotontakaan.)

Esimerkiksi kun hän puhuu ahkerista ja älykkäistä, hän esittää että he "Elämänkoulu on opettanut fiksuja ja ahkeria, mutta he oppivat kaiken kirjatietonsa jo lukiossa. Siksi on epätodennäköistä, että he pääsisivät paremmilla arvosanoilla läpi kuin mitä he kirjoittivat - elleivät olleet jo täysien laudaturien ylioppilaita jo tuolloin." Tässä ratkaisevaa ei kuitenkaan ole asenne vaan konteksti.
* Esimerkiksi oma puolisoni (älykkyysosamäärähirviö, lähes Asterix*in tasoa) pärjäisi nykyään ylioppilaskirjoituksissa hirvittävän huonosti. (a) Hän on kiistämättä älykäs ja ahkera. Mutta hän on spesialisti. Suurin osa kouluaineista ovat tässä yhteydessä turhia. Aikanaan hän oli sitä "liki täysien pisteiden mallia", kaikissa aineissa. Koska muistista unohtuu asioita joita ei käytä, hän osaisi hirveän hyvin esimerkiksi matematiikkaa, mutta tällä ei olisi väliä koska ylioppilastestin vaatima taitotaso ei ole kiinnostunut taidoista jotka ylittävät tietyn tason. Ja sitten toisaalta henki olisi "mikä biologia?"
* Itse taas olen generalisti, ja pärjäisin nykyisissä ylioppilaskirjoituksissa todennäköisesti hurjasti paremmin kuin aikanani. Ja vaikka olenkin yleisesti ottaen älykäs ja laiska, niin tosiasiassa tämä tulosten paraneminen ei johtuisi siitä että olen laiska ja älykäs, vaan nimenomaan siitä että olen addiktiivinen ja obsessoituva hahmo, ja tämän takia ylioppilaskirjoitusten mittaamisen kannalta älykäs ja ahkera.

Eli jälleen. Jos ihminen tiivistetään nelikenttään, on syytä ymmärtää että kyseessä ei ole mikään syvällinen totuus joka kertoo mahtavasta ymmärryksestä. Se on enemmänkin sukua niille luokitelmille joita on käytetty esimerkiksi humoraaliopissa. (Jossa on neljä persoonallisuustyyppiä.) Jotka ovat periaatteessa horoskooppimerkkejä ilman että niitä on sidottu mihinkään selitysmekanismiin. (Syntymähetkeen sitominen on sentään selitysmekanismiyritys, epäonnistunut sellainen, mutta edes yritys.) Ja niitä on lisäksi vain neljä, kun horoskooppimerkkejäkin on enemmän.