Voima.

Elokuvateollisuus korostaa eurooppalaisten miekkamiesten voiman korostamista. Muutenkin ajatus siitä että euroopassa oltaisiin barbaarisia esimerkiksi verrattuna japanilaisiin samuraihin on yleinen. Tätä on suosittu jopa historiantutkimuksessa. Esimerkiksi Egerton Castle esitti 1885 että keskiajan miekkailu oli voimailua ja kestävyysharjoittelua enemmän kuin kamppailujärjestelmä ; "The rough untutored fighting of the Middle Ages represented faithfully the reign of brute force." Tätä tukee tietysti harhaluulo miekkojen valtavasta painosta. Tämä on kauan elänyt käsitys, jota taas tuki esimerkiksi 1950 -luvulla esiintynyt ammattilainen De Beaumont sanoessaan että "In the Middle Ages swords were heavy and clumsy and great strength rather than skill was required to wield them." (Mikä ei ole tässä aiheena vaan taustana joka ylläpitää tätä yleistä harhaluuloa.)

Itse asiassa keskiaikaiset miekkailumanuaalit (jotka tietenkin ovat hyviä lähteitä tämän asian tutkimiselle) puhuvat voimankäytöstä omaa kieltään. Ja se ei ole "osta iso purkki ja vielä isompi miekka ja treenaa vaan kuntoa. Miekkailu on pelkkää bashausta ja huitomista. Kyllä se siitä."

Esimerkiksi Liectenauerilta (joka lienee aiheeseen "suunnilleen paras lähde") saadaan selviä merkkejä siitä että voima ei ollut läheskään kaikki. Hän kutsui pilkkaavalla nimellä "buffel" sellaisia henkilöitä joka eivät käyttäneet teknistä lähestymistapaa vaan luottivat pelkkään voimaan. Liectenauer ei tietenkään moittinut pelkkää voimaa, vaan taidon puutetta. Tämä on itse asiassa tärkeää, koska Hanko Doebringerin manuaalissa esitetään tietty asento, Eysern Pforte, jota voidaan käyttää kun taistellaan eiteknisesti taistelevia vastaan. "With this you could even fight against four or six farmers." Tässä asennossa miekkaa pidetään terää kohti maata siten että se on toisella sivulla. Tämä lainaus on kahdella kohden tärkeä:
1: Se ei ole mukana normaaleissa saksalaisissa stanceissa, joten siinä on otettu huomioon se, että treenattua sotilasta vastaan miekkailu on erilaista kuin kokemattomia vastaan taistelu. Taidolla ja voimalla taistelevat kun suhtautuvat ja toimivat eri tavoilla. Tämä on järkevä suhtautumistapa vain jos sotilailla oli tekninen lähestymistapa, eikä taistelussa voitettu pelkällä varusteella ja kunnolla. (Tosin tähän tietysti viittaa jo sekin, että farmerit on mainittu erikseen, eikä ohje ole "yleisohje ketä vastaan tahansa".)
2: Se on varhainen viittaus asentoon, joka on tuttu italialaisen tyylin kannattajille. Porta di Ferro eli Iron door on sielläkin tuttu asento. Tämä viittaa ideoiden kiertämiseen aihepiirin tiimoilla.

Taistelijan ihanne ei tietenkään ole olla heikko. Onhan Liechtenauerkin asettanut tavoitteeksi voimakkaan iskun. "Mit ganzem leib ficht / was du starck gerest treibn" (~Jos haluat lyödä kovaa, lyö koko ruumiilla.) Se tarkoittaa tietysti sitä että kova isku saadaan oikeanlaisella ruumiintyöskentelyllä eikä huitomisella. Ja Peter von Danzigkin, saksalaisen tyylin keskiaikainen mestari ja Liechtenauerin perinteen jatkaja suorastaan suositti että että "Fight with all your body and drive with strength." Tavoite kulkeekin nimellä "preudomme" tai "prudhomme" ; Tämänkaltainen oli 1200 -luvulla se, kenellä oli sekä järki että voima käytössä.

Eikä järkevyys ollut tietenkään saksalaisten yksinoikeus. Vaikka he kuinka insinööriaivoisia ja järjestyshaluisia olisivatkin maineeltaan. Sillä myös "iloluonteisemman maineiset" italialaiset ovat osanneet. Esimerkiksi tyylin mestari Filippo Vadi esitti että "cunning wins any strength."

Miekkailumanuaalejen kautta.

Näytelmä ja elokuva ovat vääristäneet käsitystämme siitä miten ritarit ovat taistelleet. Meillä on kuitenkin näitä parempia tapoja selvittää miten systeemi oikein toimi. Syy on siinä että erilaisia oppaita on jäänyt jäljelle. Ilman kirjoitustaitoa, ja muita vastaavia, ne olisivatkin ikuisesti kadonneet. Kun kirja löytyy, sen pohjalta voidaan päätellä muun muassa systeemin hienostuneisuudesta. Siitä onko sen takana jokin systeemi. Tämä viittaa myös jonkinlaiseen siirrettävään taisteluperinteeseen. Internetaika on ollut siitä kätevä, että manuaaleista löytää kopioita melko edullisesti. Ja internetissä löytyy jopa skannattuja kirjoja. Kun tekijänoikeuksien hallintaa ei enää ole kenelläkään, tätä voidaan tehdä.

Tietenkin tulkitsijan intona on tehdä päätelmiä. Ongelmana on tietenkin se, että teoksia on säilynyt melko vähän. Eikä kaikki välttämättä ole säilyneet. Tätä kautta ei tiedetä kuinka tarkka otos kirja on sen ajan miekkailusta. Niitä on kuitenkin jonkin verran, jotan yleisesti sanoen "jotain voidaan kutienkin sanoa". Ne ovat siis dokumentti muiden joukossa.

Esittelen tässä karkeasti muutaman keskiaikaisen manuaalin. (Kuvaa klikkaamalla kuvan näkee selvänä. Jostain syystä bloggeri näyttää sen tässä suttuisena.)
1: Varhaisin tunnettu manuaali on "MS I.33". Se on melko tarkasti piirretty, ja siinä esiintyy munkkihahmoja. Esityskieli on latina. Kirjan uskotaan olevan saksalaista alkuperää. Kirja on itse asiassa melkoisen hyvin tehty: Siinä on paljon huolellisesti piirrettyjä kuvia, jotka on esitetty profiilissa. Kuviin on liitetty teksti, joka on kieleltään yksinkertaista ja selkeää. Salakieltä ja symboleja ei ole käytetty. Tätä kautta jokainen joka vain osaa munkkilatinaa, tai löytää jonkun kääntämään sen kielelle jota ymmärtää kykenee tajuamaan helposti niiden sisällön. Merkittävää on myös se, että kirja esittää swashbucklingia, eli siinä on ahkerassa käytössä miekka ja "pienen pieni kilpi" -pari. Kuvat ovat värikkäitä.
2: Toinen kirja on 1300 -luvun loppupuolelta. Se on saksalainen. Se on Hanko Döbringerin esitys, joka nojaa Johannes Liechtenauerin vaikutusvaltaisen systeemin piiriin. Teos on osittain menetetty. Työssä ei ilmeisesti ole kuvia. Sen sijaan kielellisessä muodossa yritetään esittää taistelutyylin logiikka. Taistelu on siinä siis selvästi formaali systeemi. Lisäksi se viittaa paikoin vanhempiin miekkailuasioihin - joista tieto on kadonnut - on siis selvää että miekkailulla oli tässä vaiheessa periteitä, tai sitä harjoitettiin melko paljon. Se ei ollut myöskään "temppukirja", eli vain kokoelma yksittäisiä tekniikoita (mikä on itsepuolustuksen kehityksen ensimmäinen raakaversio.) Mielenkiintoista kyllä, Döbringerin "Fechtbuch" (joka on yleinen nimi näillä manuaaleilla. Se kun on saksasta käännettynä "kamppailuopas".) erottaa selvästi schulfechtenin ja crustfechtenin, eli "koulutaistelun" ja "oikean taistelun".
3: Italialaisessa perinteessä keskeinen rooli on 1410 peräisin oleva Fiore dei Liberin "Flos Duellatorum in Armis". Tässä on piirrettyjä hahmoja, jotka on piirretty ääriviivakuvilla. Tämä kirja esittää ehdottomasti täydellisen taistelusysteemin. Siinä on valtava määrä erilaisia systeemejä jotka tiivistetään yhteen: On painia, tikaria, lyhyttä ja pitkää miekkaa, taitelua hevosen selästä, haarniskoituna... Jokainen osuus alkaa perusasentojen esittelyllä ja sitten esitetään perushyökkäykset ja niiden torjunta. Pidemmissä osissa mietitään vastineita perushyökkäyksille ja oikeaa reagointia jos toinen keksii nämä. Muutama kuva esittää jopa "animaatiota", eli yhdestä tekniikasta on useampia kuvia. Usein kuvia on yksi ja siihen on liitetty sanallinen selitys tilanteesta ja liikkeestä. Kirjaa on "moitittu" siitä että se esittää perusasennot ja hypähtää syviin ja vaikeisiin asioihin suoraan, oletuksena kun on ilmeisesti ollut että kirjan lukijalla on "vahva hyvä pohja". Tämä on verrattavissa "lukiokirjoihin" joita ei ole alustettu "peruskoulun kirjoilla", jos oletetaan että meillä ei syystä tai toisesta olisi hajuakaan mitä "koulussa" opetetaan. kunhan Fillipo Vadin "De Arte Gladitora Dimicandi" on 1480 -luvulta. Sen on sanottu olevan Fioren teoksen seuraaja, eli se oli ottanut siitä paljon vaikutteita. Jopa plagiarismista on syytetty. Toki dei Liberikään ei toiminut tyhjiössä. "Kirja, jonka tekijä on kadonnut", eli "Gladiatoria" katsotaan sen edeltäjäksi. Gladiatoria taas on jopa tyylikkäästi piirretty, siinä haarniskoidut ritarit kamppailevat.
4: Sigmund Ringeck kirjoitti 1430 kirjan, joka selittää Liechtenauerin tyylejä. Siinä on pääosin pitkän miekan tekniikoita. Tämä on merkittävä asia, koska se antaa tietoa muutoin kadonneista Liechtenauerin jutuista. Liechtenauer käytti kryptistä kieltä jotta taide ei leviäisi vääriin käsiin: Miekkailuhan oli elitististä. Sen hienoudet maaorjien käsissä eivät ole välttämättä mukava asia maanomistajalle. Peter von Danzig teki samankaltaisen kirjan 1452. Senkin tarkoituksena oli selventää Liechtenauerin esityksiä.
5: Sitten päästäänkin Hans Talhofferiin. Hänen tiedetään tuottaneen ainakin kuusi manuaalia. Tosin niistä vain neljä on säilynyt nykyaikaan asti. Kijat ovat vuosilta 1443, , 1449, 1459 ja 1467. Tyyli kehittyy pitkin matkaa ja viimeistä kirjaa voidaan pitää eräänlaisena huipentumana, johon ura tähtäsi. Talhoffer teki olennaisia parannuksia kirjaan: Hänkin esitti taistelijoita profiilissa ja tekstillä selventäen. Ja hän piirsi kirjan huolellisesti. Ja tekstitkin on tarkasti valitulla selkeällä kielellä. Hän ei myöskään hämmentänyt katsojaa koristeilla tai maaston yksityiskohtien piirtelyllä. Merkittävin etu on kuitenkin se, että hän piirsi kuvat perspektiiviä hyväksi käyttäen. Hän asetti kuvakulman hieman ylös, jotta osallistujien "syvyys" tulee esiin. Tästä on hyötyä etenkin askellusten ymmärtämisen kohdalla. Muutenkin osallistuvien suhteet toisiinsa selkiytyvät. Talhofferkin opettaa aina aloitusasennot ja perushyökkäykset ja opettaa tämän jälkeen reagoimaan toisen toimintaan. Tämä selkeys kaiken kaikkiaan eroaa esimerkiksi toisesta saman perinteen kirjasta, 1470 -luvulla anonyymin tekijän "Codex Wallersteinistä", joka on piirretty karkeasti ja jopa epäselvällä käsialalla. Siisteyden periaatetta seuraa myöhemmin "Le Jeu De La Hache" , joka on anonyymin tekijän teos "poll-hammerista", eli varrellisesta vasarasta. Se on hyvin piirretty. Se on myös "se kirja jossa opetetaan kuinka maamies ryöstetään veitsellä".
6: Vuonna 1515 sveitsiläistä alkuperää oleva, tuntemattomaksi jääneiden tekijöiden tekemä "Goliath" jäi kesken. Se on selvästi yhteistyössä tehty: Tiedetään että siinä on ollut useita kirjoittajia ja piirtäjiä. Kuvat ovat luonnollisen oloisia, eivät idealisoituja ja karkeistettuja hahmoja, kuten monissa aikaisemmissa teoksissa on.
7: 1536 Achille Marozzo tuotti "Opera Novan". Se yritti olla dekonstruktio vanhoista periaatteista, vaikka se samanaikaisesti rakentui niiden päälle. Hänen poikansa julkaisi kirjan englannissa nimellä "Arte dell Armi", ja se on ensimmäinen kerta kun "Martial arts" tiettävästi esiintyi tässä muodossa. (Merkittävä juttu siis. Vähän kuin se, joka keksi kutsua pientä moottoripyörää "mopoksi"!) Tässä kirjassa tyypillistä on se, että yksi liike esitetään sarjana kuvia. Siinä perusasennot myös analysoidaan, ja tästä yritetään johtaa erinäköisiä asioita. Toisin sanoen kirjassa pyritään lähestymään miekkailua sen ajan tieteen käsitysten kautta. Tämä analyysi saikin suosiota myöhemmissä kirjoissa. Esimerkiksi Camillo Agrippan "Trattato di Scienza d’Arme" vuodelta 1568 sisälsi paljon geometrisiä muotoja tehdäkseen asiasta "tieteellisen". Tässä kirjassa esitettiin myös liikkeet yhdessä kuvassa: Eli liikettä ei kuvattu kuvasarjana, vaan kuvasarjana jotka asetettiin päällekäin niin että niistä yhdessä tulee yksi kuva. 1570 Giacoma Di Grassi sai valmiiksi "True Arte Of Defense" -kirjan, jossa geometrian ja kuvasarjojen käyttö vietiin melkoisen pitkälle.

Brotherhood of sword

Tämä on jonkinlainen historiallinen katsaus saksalaiseen miekkailuun.

Johannes Liechtenauer eli 1300 -luvulla. Hänellä oli "Gesellschaft Liechtenauers" , joka oli ryhmä joka oli taitava monissa keskiajan taistelutaidoissa, joista tietenkin pitkä miekka korostui. Hänen seuraajistaan tulee nimeltä mainita Paulus Kal, Sigmund Ringeck ja Peter von Danzig (joista viimeisin kirjasi kirjaansa mm. Martin Hundfeldin ja Andres Lignizerin ohjeita.)jotka kirjoittivat miekkailutekniikoista kirjoja (kukin omansa). Myös Sigmund Rinngeck jatkoi Nimitys katosi kun miekkailijat organisoituivat.

Kuitenkin myöhemminkin jokainen miekkamestari vähintään väitti jatkavansa Liechtenauerin perinnettä. Samoin perinteelle tyypillistä oli se, että miekka oli vain yksi osa. Manuaaleissa on kirjattuna eri aseiden käyttöä.

Marxbrüder (engl. Brotherhood of Saint Mark) oli merkittävä organisaatio, joka oli miekkailijoiden kilta. Se vaikutti 1500 -luvulla. Se aloitti toimintansa 1400 -luvulla.
1: Sen alkuajankohta ei ole aivan selvä, mutta Hans Talhoffer mainitaan usein sen varhaisimmaksi jäseneksi. Talhoffer tuotti muutamia miekkailukirjoja (Fechtbücher), joissa oli mukana kuvitusta. Talhofferilla oli mukana pitkän miekan lisäksi myös aseetonta taistelua, tikaria, ratsuilla käytävää taistelua ja salkoaseita käsittelevä osio. Talhoffer liitetään Marxbrüderiin koska Pyhän Markuksen leijona esiintyy eräissä hänen manuskripteissään, tosin hän oli varmasti myös "Liechtenauerin porukkaa". Hänellä oli luultavasti myös eräänlainen kova kilpailusuhde Paulus Kalin kanssa.
2: Ensimmäinen aivan varma maininta veljeskunnasta on 1474, koska heidän kokoontumisestaan löytyy pöytäkirja, jossa he valitsivat kapteeninsa. Toiminta oli tällöin joka tapauksessa jo järjestäytynyttä.
3: 1487 keisari Frederick III antoi veljeskunnan jäsenille monopoliaseman titteliin "Meister des langen Schwerts" (~pitkän miekan mestarit.) Tämä oli olennaista, koska jalkaväen palkkasoturit, landsknechtit, pääsivät tuplapalkkaa saaviksi doppelsöldnereiksi vain tämän jäsenyyden kautta. Normaalit "knihtit" olivat yleensä pikemenejä, eli heille annettiin pitkä keihäs jonka päässä oli piikki. doppelsöldnerit sen sijaan saivat kahden käden miekan (zweihander) joiden tehtävä oli löydä aukkoja vihollisen piikkimuuriin ja katkoa piikkejä.

Joachim Meyer oli luultavasti juuri tämän veljeskunnan jäsen, hän kirjoitti 1570 merkittävän "fechtbüchin". Tosin hänet liitetään myös toiseen miekkailukiltaan, joka oli nimeltään federfechter eli freifechter.

Se perustettiin vuonna 1570 Prahassa. Heidät tunnettiin jo heti alusta asti hyvistä taidoistaan. Killan nimen alkuperä on hieman epäselvä, se viittaa sulkaan. Grimmin veljekset arvelivat kirjassaan "Deutsches Wörterbuchissa", että syy nimelle olisi ollut tapa laittaa sulkia hattuun tai peitseen.
1: 1575 Frankfurtissa heille myönnettiin sama oikeis kuin mikä Marxbrüdereillä oli. 1607 Marxbrüderit yrittivät kumota tätä, mutta he epäonnistuivat. Monopoliasema, joka alalla oli ollut noin sata vuotta, loppui.

Kolmas mainittu miekkamiesten veljeskunta oli Lukasbrüder (Brotherhood of Saint Luke), mutta se oli epäorganisoitunut, ja se voidaan luokitella lähes tulkoon huligaaniporukaksi.

Saksalaisen miekkailun viimeisen säilyneen teoksen kirjoitti Jacob Sutor. Hän kirjoitti "Neues Künstliches Fechtbuchin" vuonna 1612. Kirja oli lähinnä Meyerin kirjojen päivittämistä - ilkeimmät sanovat jopa että plagiointia. Kirjassa edelleen perinteelle tyypillisesti laaja kirjo erilaisia aseita. Tässä tapauksessa aina aamutähdestä viitta-rapiiri -pariin asti.

Järjestäytymisellä oli tavallaan suuri merkitys: Sen piirissä tuotettiin suuri valikoima testattuja tekniikoita, joista tehtiin kirjoja. Ja kun itse systeemi muutoin on loppunut, se olisi tarkoittanut sitä että tekniikat olisivat kadonneet. Nyt ne on rekonstruktioitavissa näistä kirjoista, ja tiedetään että ne tehdään juuri samalla tavalla kuin vuosisatoja sitten. Ja kun näillä kirjojen tekniikoita "ikään kuin myytiin sodankäyntiin" eli ne olivat eräällä tavalla "kaupallisia sovelluksia", eikä ostaja halua maksaa tuplapalkkaa tyhjästä, oli tekniikoiden myös toimittava. Ja tietenkin kun kirjoihin on kirjattu tekniikoita, jotka on kirjannut miekkailija joka on elänyt siihen asti että on päässyt kirjaamaan oppinsa ylös, jo tämä yksinään tarkoittaa jotain.

Saksalaisen miekkailun perusasennot.

"Though the Guards or Stances are delicate, they are still advantageous positions for warding one's entire body with the Sword, in which the fencer, as is often seen, will come before his opponent with proper placement, position, and stance, and so be unfound and last through the rushing by waiting through to advance onward, and immediately react to what's coming and with advantage and wisened speed attack and strike against your opponent's own stances, that he can go on striking without harming you, yet must give away his openings as he works against yours, and so he must either withdraw or strike away from his intended target, and so have his advantage minimised, his blade withdrawn and retreating, and you can then strike in your own efforts."
(Joachim Meyer)

Kamppailulajeissa asennot (stance/guard) ovat tärkeitä. Elokuvissa niitä käytetään (joskus) koska ne ovat poseeraavia ja hyvän näköisiä. Kuitenkin niiden tarkoituksena on taata hyvä tasapaino, mahdollistaa suuri määrä hyökkäyksiä ja puolustuksia, suojata keskilinja, sallia mahdollisimman suuritehoiset iskut ja muita (elin)tärkeitä asioita. Osa näistä on hieman keskenään ristiriidassa: Esimerkiksi kaukana tasapainotilasta olevat asennot jättävät keskilinjaa hieman suojaamatta, ja rajoittavat hyökkäysten suuntaa mutta toisaalta mahdollistavat maksimaalisen kovat iskut jäljelle jäävistä. Hyvissä asennoissa on siksi etsitty toimivia kompromisseja - ja jopa minimoitu näiden valintaristiriitojen suuruutta.

Freifecter Joachim Meyerin Fechtbuch esittelee saksalaisen pitkänmiekan taidon perusasentoja. Perusasentoja (Primary Guards) hänellä on neljä, ja tämän lisäksi lisäasentoja (Secondary Guards). (Alustan tässä pelkät perusasennot. Aiheeseen liittyvät sivut ovat luettavissa englannin kielelle käännettynä internetissä: Ochs & Pflug & Tag & Olber. ) Lisäksi olen kuvannut hieman Peter von Danzigin Codex 44 A 8:ssa esittämiä asentoja, jotka edustavat saksalaista linjaa, mutta eivät ole Meyerin kanssa aivan identtisiä.

Meyerin ja von Danzigin asennot voidaan useimmiten tehdä sekä vasemman että oikean puolen suuntaan. Asentojen vaihto ja siirtymät toiseen, sekä se, että hyökkäys loppuisi siihen että ollaan jossain asennoista on tärkeää. Tällä taataan sujuva strategiointi ja se, että hyökkäyksen jälkeen ei jouduttaisi erikseen palaamaan perusasentoihin. Siirtymä tuo sujuvuutta. Periaatteessa kunnon miekkailija siirtyisi aina hyvästä asennosta hyvään asentoon, tekipä hän mitä tahansa. Itselläni on tässä kohden vielä "pitkä tie edessä".

Olen lisäksi piirustanut jonkinlaisia tikku - ukkoja asennoista, jotta niistä saisi paremmin tolkkua. Jotkut asiat ovat vain helpommin kuvattavissa (karkeillakin) kuvilla, kuin sanoilla. Asennot voidaan tyypillisesti tehdä samanlaisena myös toiselle puolelle, poikkeuksena Ochs, jonka poikkeuksellisuuden, "peilikuvattomuuden", vuoksi sillä on kaksi hieman erilaista versiota.

1: Ochs (engl. Ox) on asento, jossa seisotaan joko oikea tai vasen kylki kohti vihollista. Miekkaa pidetään ylhäällä siten, että kärki osoittaa eteen päin. Peukaloa voidaan joko pitää terällä, tai sitten tavallisesti kahvalla. Tällä asennolla suojataan etenkin ylhäältä tulevia iskuja. Asento on erityisen hyvä jos tarkoituksena on pistää vihollista. Asennosta päästään myös iskemään lähes kaikkiin kulmiin. Takana olevaa kättä voidaan käyttää kun halutaan tukea pistoa tai sitä voidaan käyttää tehokkaana vipuvoiman antajana iskuissa.
2: Pflug (engl. Plough) on matala asento. (Mikä ei kuvastani jostain syystä välity). Jalat ovat leveällä ja miekkaa pidetään matalalla tasolla siten että kärki osoittaa hieman ylös päin. Pflug suojaa hyvin monilta hyökkäyksiltä. Erityisen hyvä se on matalia hyökkäyksiä vastaan. Se tarjoaa myös hyviä pistomahdollisuuksia. Asennosta saadaan myös tehtyä hyvin torjuntoja etenkin toisen pistoja vastaan. Asento on melko tärkeä, koska osa väistöistä tehdään siten, että ne päättyvät tähän asentoon, jolloin vastustajaa voidaan pistää heti kun tämän isku on loppunut, niin että tämä ei ole ehdi palauttaa tasapainoaan uuteen iskuun.
3: Tag (engl. Roof/High Guard) on asento, jossa seisotaan vasen jalka eteen päin. Miekka on pään yläpuolella siten että sen kärki osoittaa suoraan ylös. Tag mahdollistaa ison määrän vahvoja iskuja. Se on luonnollinen asento, kun halutaan lyödä toisen puolustuksen tai hyökkäyksen ylitse. Tag on kätevä koska sitä käytettäessä on vaikeaa tietää, mistä seuraava isku on tulossa. Toisaalta se jättää matalia iskuja vastaan puolustuksen hieman hitaaksi. Pistoihin se on kuitenkin minusta aika huono.
4: Olber (engl. Fools Guard) on asento, jossa miekan kärki suuntautuu maata kohti ja kädet pidetään suorana eteen päin. Tämä on luonnollinen lopputulema ylhäältä tai yläviistosta tulleen iskun jälkeen. Asennossa peukaloa ja etusormea voidaan pitää väistillä kontrollin lisäämiseksi. Tosin itse en pidä tästä, koska minusta kun miekka on kerran otettu käteen, ei sormien otetta siitä kannata vaihtaa. Asennossa etuna on se, että siitä miekan kontrolli on melko helppoa. Asennosta saadaan hyvin alhaalta tulevia hyökkäyksiä, jotka kohdistuvat hänen käsiinsä. Asento on valitettavasti hieman hidas. Sitä voidaan kuitenkin käyttää myös houkuttelemaan toista iskemään, jolloin sen heikkous muutetaan sen voimaksi.