Yhdistämisvirhe

Kahneman ja Tversky ovat kehittäneet lukuisia erilaisia kysymyksiä joissa ihmiset valitsevat epätoden vastauksen hyvin säännönmukaisesti. Yksi niistä on conjunction effect ; Siinä luetellaan stereotyyppisesti johonkin ammattiin liittyviä piirteitä jotka ovat myös ihmisten yleisiä piirteitä. Ja ihmiset päättelevät että he harrastavat tätä ammattia todennäköisemmin kuin ovat jossain hyvin yleisessä ammatissa.

Malliesimerkki tästä on kysymys Lindasta joka on 31 vuotias, sinkku, huolestunut sukupuolten välisestä eriarvoisuudesta, ja opiskellut yliopistossa. Hänet arvioidaan tältä pohjalta ennemmin ammattifeministiaktivistiksi kuin pankkivirkailijaksi. Samanlaisia efektejä saadaan olipa sitten vertailukohteena kirjastonhoitaja ja maanviljelijä tai mitä tahansa.

Tässä kohden ilmiö on tosi, mutta sen selityksissä on käyty debattia.

Kahneman ja Tversky ajattelevat että toistorakenne saa mielen enemmän hakemaan sitä mitä tällaiset asiat edustavat kuin mitä ne ovat. Siksi stereotyypit "puhuvat" feminististä mutta eivät pankkivirkailijasta.

Kriitikot, kuten Gerd Gigerenzer and Ralph Hertwig selittävät että ilmiö johtuu siitä että kysymyksenasettelu perustuu kysymyksenasettelun harhaanjohtavuuteen. Joka tietenkin vaatii selitystä siitä miksi tälläinen harhaanjohto toimii. (Miksi ihmisiin saadaan tälläinen efekti tälläisellä tempulla niin säännönmukaisesti.) He korostavat sitä että ihmisillä on tapana olettaa että pulmapähkinöissä annetut tiedot ovat relevantteja.

Efektiä voi myös heikentää monilla tavoilla, kuten ankaralla oikeanlaisten sanavalintojen käytöllä kysymyksenasettelussa mutta se on kuitenkin aika vahvasti olemassa. Joten selvästi kyseessä on jonkinlainen ilmiö. Aihetta on tutkittu melko paljon ja se on kestänyt toistot ja uusinnat. (Debatointi on tuonut ilmiölle tiettyä varmuutta, testaamista on tehty aika paljon.)

Yksinkertaisin yleiskuva onkin se että jostain syystä ihmisten mieli muuttaa mutkikkaan kysymyksen yksinkertaisiksi kysymyksiksi. Mutkikas "miten feminismiin liittyvät mielikuvat painottavat todennäköisyyksiä, ja kuinka vahvasti tämä painotus muuttaa tilannetta ottaen huomioon pankkivirkailijoiden määrä" muuttuu helpoksi kysymykseksi "liittyykö mielikuvasto feminismiin, edustaako attribuuttilista mielikuvien feministiä vai pankkivirkailijaa".

Tosielämässä maailma on toinen. Sitä kuulee uusnatseista jotka asiakaspalvelijalle kertovat pitävänsä lapsista ja kukkasista. Ensimmäinen tuntemani homoseksuaali dissasi biseksuaaleja enemmän kuin heteroseksuaaleja ja oli sitä mieltä että hän on kristitty. Ja kirkkohäihin hän ei menisi koska homoseksuaalisuus on uskon mukaan synti. Maailma ei aina mukaile stereotypioita.

Tästä seuraa myös ongelmia. Ja sen ytimessä on islamkritiikki. Usein väitetään että Suomessa ei kritisoitaisi islamkritiikkiä. Mutta tosiasiassa sitä on paljon. Hyvin moni tuohtuu. Itse asiassa islamkritiikkiin on helppoa törmätä. Se, mitä se sen sijaan on, niin politisoitunutta. Islamkritiikki vetää aika vahvasti siihen "perussuomalaislinjalle". Määrän sijaan tämä polaarisuus tuottaa ongelmia. Sillä tätä kautta rakentuu mielikuvia ja stereotypioita. Ja ihmisten mieli yhdistää näitä asioita väärin.

Tästä syntyy itseäänruokkiva tilanne.

Vähän sama mitä on käynyt uusnatsien ja leijonatunnuksen kanssa. (En siis väitä että perussuomalaiset ovat uusnatseja. Puhun taustailmiöistä, en tässä kutsu edes maahanmuuttokriittisiä natseiksi.) Eihän Suomen vaakuna ole mitenkään ytimeltään rasistinen, mutta kun uusnatsit ovat niin innolla käyttäneet sitä niin mielleyhtymä on kova. Ja tämä tarttuu niihinkin jotka eivät käytä leijonasymbolia uusnatsistisin syin.

Tilanne muistuttaa niitä intuitiivisia yksinkertaistuksia jossa vaikea kysymys korvataan helpolla ; Leijonatunnus on kuitenkin melko yleinen asia. Mutta se on kuitenkin stereotyyppisesti kaikilla uusnatseilla. Osana heidän ideologista kieltään peräti. Ja tästä syntyy tulkintoja, jos vaikka sattuu ottamaan leijonavaakunasta tatuoinnin.

Tässä myös islamkritiikki johtaa vääriin tulkintoihin.

Olen itse joutunut jonkin verran tilanteisiin. Islam on jännittävä aihe. Uutenavuotena minua ympäröi jonkinlainen rasismikohu. Ja kun taannoin reagoin muslimiviisaaseen joka loi kriteeriattribuutteja naisten hakkaamiselle, tämä vei muutamien mielikuvia kohti jotain.

Päätelmä tuntuu noudattavan kaavaa "Mies 34v, heteroseksuaali, ei sosiaalinen, paikoitellen vihainen, puhuu usein sananvapaudesta, katkeroitunut, puhuu pahaa islaminuskosta, kuvaako tämä todennäköisemmin uusnatsia vai sihteerikköä." Assosiaatio on selvä, päätelmä väärä.

On selvää, että jos nyt vaikka sattuu dissaamaan suurinta osaa maahanmuuttokritiikistä tai ei ole rasisti niin nämä leimaukset varmasti välttävät asiaan tarttumista. Ne vaikuttavat tunteisiin. Itsellenikin kohut olivat ärsyttäviä eivätkä vain huvittavia. Normaali ylemmyydentunteenikaan ei täysin siivonnut kaikkia kolhuja. Koin rinnastukset epäreiluiksi tai liian vahvoiksi. Vaikeaa on etenkin sen vuoksi että tässä moittijat ovat "enemmän omasta jengistä". Ja kehujat niitä joista ei tykkää. Ja jotka vetävät niistä itse asiassa niitä samoja stereotypioita joita ne "oma jengikin".

Tästä seuraakin se, että silloin kun islamkritiikille tuntisi aihetta sitä voisi arastella. Ja toisaalta silloin kun sitä sanoo niin ei vaikutakaan "suvakilta" vaan "paljastuu perussuomalaiseksi tai maahanmuuttokriitikoksi" myös siellä perussuomalaisten ja maahanmuuttokriitioiden puolelta. Ja tämä islamkritiikki on sitten muuttunut perusteeksi vaikka laittaa rajat kiinni. Olitpa ajamassa tätä asiaa tai et. Tälläinen stereotypiarakennelma on vahva. Sitä on vaikeaa murtaa koska islamkritiikkiä antavaa "suvakkia" ei nähdä "suvakkina" ja sitten mielikuven "suvakit" eivät tietenkään edelleenkään harrasta sitä edelleenkään kun asiasta ei ole kunnollisia vastaesimerkkejä.

Kaikki tekevät sinusta aika laajalle vietyjä päätelmiä sen kautta että teet islamkritiikkiä. Ja on aika ikävää olla ainut joka ymmärtää itsensä oikein. Etenkin kun ihmisten mielet yhdistelevät asioita tavalla jotka ovat rakenteeltaan käytännössä falsifioimattomissa, kritiikki-immunisoituja.