"Tulen Morsian" -sarjaa on mainostettu paljon. Sen mainoksiin törmää kadunvarsillaa ja YouTubessa. Se keskittyy Ahvenanmaan noitavainoihin 1600 -luvun lopulla. Näkökulma on ainakin ennakkoviestinnän pohjalta sukupuolta korostava. Ja ilmeisesti kantaa otetaan niin että miehet sallivat toistensa pahat teot.
Olin yllättynyt että aihetta käsitellään.
Tälle olen kuullut soraääniä. Onhan tarjolla ollut materiaalia. Onhan jo 1980 -luvulla on ilmestynyt Leena Landerin kirja "Lankeaa pitkä varjo". Mutta kysymys ei ole siitä, onko materiaalia ollut olemassa. Kysymys on siitä mitä on koettu sallituksi sanoa. Se, että on materiaalia käsikirjoittamiseen ei tarkoita että sitä tehtäisiin. Ja tämä on se syy miksi olen yllättynyt. Sillä kun historiallista kontekstia käytetään, kysymys on usein jostain muusta kuin historiasta. Kysymys ei ole edes siitä onko kuvasto verevää ja myyvää. Historiallinen konteksti taiteessa - etenkin jos kyseessä on oman maan historia - on identiteetinmuokkausväline.
Historia on tieteenala jota käytetään usein muuhunkin kuin menneisyydestä kertomiseen ja siitä tietämiseen. Joskus se sisältää viihdettä ja sankarihahmoja. Ja ennen kaikkea aiheen ja näkökulman valinnalla tehdään paljon. Omalla kouluajallani puhuttiin vielä historianopettajista, jotka olivat yleisempiä 1970 -luvulla. He katsoivat maailmaa "kommunistisin lasein". Ideologianmukaisuus vaikutti koenumeroihin. Nykyään olen alkanut kuulemaan vastaavia tarinoita perussuomalaisista historianopettajista.
Nämä ovat kuitenkin enimmäkseen "demonstroivia kuulopuheita". Historiaan liittyy valtaa ja sen väärinkäyttömahdollisuus vähintään tunnetaan jos ei peräti sovelletaan. Ja omana kouluaikanani elettiin vahvaa yhtenäiskulttuuria. Tässä yhteydessä panostettiin Suomen menneisyyteen. (Joka itsessään korostaa sitä että kyseessä ei ole vain tieteenala vaan se on jotain identiteetinrakennusmateriaalia.) Eikä siinä kaikki; Suomen uskonpuhdistuksen suosiossa puututtiin hämmentävän paljon luterilaisuuden etiikkaan ja hämmentävän vähän Kustaa Vaasan rahanhimosta.
Noitavainoihin
Toki muutenkin historiaa käsiteltiin miten käsiteltiin. Esimerkiksi noitavainojen kohdalla olin hieman huvittunut kun muutama vuosi sitten alettiin puhumaan siitä miten uusateistit vääristelevät historiaa kauhealla tavalla, syyttämällä katolisia hirviöiksi tavalla joka on totuuden vääristelemistä. Vääristely on itse asiassa totta, mutta tässä unohdetaan se, että näitä aivan identtisiä tarinoita on tullut kuultua kristittyjen suusta ; Näkökulma vaan on ollut astetta enemmän se, että on selitetty miten luterilaisuus on parempi asia kuin katolisuus.
1: Aleksi Peuran esitys Ropecon -tapahtumassa oli siitä valaiseva että se mursi yleisimpiä myyttejä noitavainoista. (Hän teki gradunsa noitavainoista.) Muun muassa ajatus siitä että noidat olisivat vain naisia on vaihdellut vahvasti maantieteellisesti. Ja miesnoitien runsas määrä unohtuu. Ja niiden jälkeen on vaikeaa muistaa oikein mitään sellaista jota näiden lisäksi olisi kuullut. Eli suurin osa noitavainoista puhumisesta nojaa virheellisiin mielikuviin. Toki samaa voi hakea vähemmän nörtissä ympäristössä vaikka noitavainoja tutkineelta Marko Nenoselta.
Suomen noitavainoista ei sitten kuultukaan koulussa. Lainkaan. Kristinuskon edut lukutaidon edistämisessä tulivat sen sijaan päntätyiksi. Aiheeseen viittaaminen on nostanut yleensä paheksuntaa. Se on militanttia ja ateistista. Vaikeneminen on sinänsä kiinnostavaa, että (nykyään) Suomen alueella noitavainot olivat aika vahva ilmiö ; Tietoa on ollut aika kauan. Jo 1970-luvulla Antero Heikkinen teki väitöskirjan aiheesta. Ja tästä paljastui väkilukuun suhteutettuna valtavan suuria lukuja. Katolinen inkvisiitio ei alueillaan saanut samanlaisia tuhoprosentteja. Luvut olivat sikälikin huolestuttavampia, että Pohjoismaiden noitavainoissa oli kysymys vain muutaman kymmenen vuoden pätkästä ; Käytännössä Pohjoismaissa pakanallisia tapoja oli siedetty aika hyvin ja sitten nyt ne juurittiin pois kerralla. Vasta 1600-luvulla pakanuus riivittiin suomen kansan käytänteistä.
Tämä oli niitä asioita joista ei puhuttu kun opetettiin oman kansan historiaa. Oli kenties tärkeämpää korostaa sitä miten uskonpuhdistus tehtiin niin maltillisesti että katolisten kirkkojen taidetta ei poltettu rovioilla. Sillä tämänlainen on parempi oikeutus luterilaisen identiteetin varaan rakennetulle yhtenäiskulttuurille.
Loppukaneetti;
Ajat ovat selvästi muuttuneet. En voisi kuvitella että "Tulen morsiamen" laatuista materiaalia olisi tuotettu valtavirtakulttuuriin aiemmin. Kun tämänlaiset asiat muuttuvat yleisiksi, se viestii monista asioista. Esimerkiksi sellaisista asioista, että kenties uskontokritiikin tarve on vähenemään päin. Sillä mikään ei kerro uskontokritiikin tarpeesta yhtä paljon kuin se, että jos viittaat historiallisiin asioihin joista ei puhuta, ja ne torjutaan hyökkäämällä persoonaasi kohtaan. Mutta kun tämä historia aletaan yleisesti tuntemaan, eikä tiedotus johda vastahyökkäykseen, niin siitä tietää että asia alkaa olemaan laajemmassa mielessä kunnossa.
Jostain kertoo sekin, että Suomen ensimmäinen noitavainojen uhreille perustettu muistomerkki pystytettiin 2010. Viisi vuotta sitten. Muistomerkkiä koristaa risti. Koska noitien kohdalla kyseessä eivät ole kristityt marttyyrit, vaan kristittyjen tekemät marttyyrit, on kuolinsyy kenties oleellistakin painaa muistomerkkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti