tiistai 20. syyskuuta 2016

Kansankirkoista ja hautaan siunaamisista

Yleisesti ottaen Suomessa kunnioitetaan yhä kasvavassa määrin uskonnottomien hautaustapoja. Osa papeista peräti kokee itselleen vastenmieliseksi siunata ateisteja hautaan. Ja moni on samalla linjalla kohteliaammalla asenteella.

Ongelmia on kuitenkin, pääasiassa siksi että hautausmaiden ifrastruktuuri pitää sisällään jäänteitä ajasta jolloin evankelis-luterilainen kirkko oli valtionkirkko. Kirkolla on tähän liittyvää rituaalivaltaa ja byrokratiavaltaa toki muutenkin. (Ja se on hämmentävän haluton luopumaan tai joustamaan niidenkin kohdalla.)

Tämä näkyy erityisesti siinä miten Seurakuntien hautausmaiden kappeleita voidaan käyttää uskonnottomaan hautaukseen. Tämä on melko relevanttia koska hautausmaat ovat yleisesti ottaen kohtuu laajoja maapinta-aloja joissa kappeli on juuri se tila jossa on käytännössä helpointa ja mahdollista tehdä yhtään mitään "vainajan kanssa". (Vapaa-ajattelijayhdistysten hautausmaat eivät saa taloudellista tukea toimintaansa. Ja niitä on vain 10 kpl. Ihmiset, joita ateistitkin tiettävästi ovat huolimatta siitä että moni kristitty pitääkin heitä jonain epäihmisinä ja ali-ihmisinä, voivat kuolla hirvittävän monessa paikassa.)

Seurakunnilla on hirveän erilaisia käytänteitä jotka riippuvat paikasta. Osa sallii ja osa myöntää. Sama peli toimii myös krematorioiden kappelien kohdalla. ; Esimerkiksi on tullut vastaan tilanne jossa porilainen uskonnoton kohtasi sen että saattotilaisuuteen ei saatu hautausmaan kappelia. Lainaan tässä asianomaista Esa Ylikoskea ; "Kappelia kuulemma kyllä myönnetään kirkkoon kuulumattomien saattotilaisuuteen, erillistä hintataksaa soveltaen, mutta vain, jos se suostutaan muuntamaan siunaustilaisuudeksi papin kanssa. Hautaustoimistotkin markkinoivat tätä uskonnollista vaihtoehtoa; papit kuulemma puhuvat lyhyemmän kaavan mukaan, jos vainaja ei ole kuulunut kirkkoon. Käytännössä kuitenkin uskontunnustuksen keskeiset asiat sisältyvät lyhyempäänkin toimitukseen."

Jännittävää on että tässä kohden osa kirkollisista on korostanut sitä että hautaaminen on omaisten juhla. Joka toki ensinnäkin korostaa sitä että uskonnottomalle lyhyemmällä kaavalla meno ei olisi mikään ongelma. (En kyllä ole vielä törmännyt kirkollisen suusta tähän argumenttiin jos uskonnoton suku haluaa haudata kristityn vainajan ilman mitään kristillisiä menoja. Eikä islamilaisiakaan menoja varmasti hyvällä katseltaisi!) Lisäksi tässä unohtui että myös omaiset olivat niitä kauheita ei-kristillisiä pakanoita. Tällä menettelyllä saadaan tietenkin sekä rahaa kirkolle, että tilastotkin näyttävät kauniilta kun niin moni uskonnotonkin ymmärtää kulttuurikristillisyyden kauneuden kun tilastoissa on näitä lyhennetyn kaavan siunaamisia.

Teoriassa vaihtoehtona on toki se, että tilaisuus pidetään ulkona. Mutta tässä tietenkin unohtuu se, miksi kappeli on rakennettu in first place. Suomessa on kylmää enemmistönä kuukausista. Kuolleiden tutut ovat usein vanhempia kuin nuorempien joten hautajaisten iät painottuvat helposti sinne keskivertoa vanhemman suuntaan. Tämä varmasti tuntuu. Näen että tässä tarjotaan alemmille olennoille puhtaasti ulkona tapahtuva hautaus kun paikalla oleva ainut sisätilavaihtoehto on kirkollisten vallankahvan säätelemää. Tämänlainen toisten ihmisten kohtelu institutionaalisesti on se jolla punnitaan kykenevätkö instituutiot ja niiden sisällä työskentelevät ihmiset hyvyyteen. Tämänlaiseen asiaan on oltava nollatoleranssi.

Kirkon hautausmaille on annettu rahaa valtion budjetista. Ja tässä yhteydessä on perusteltu että hautaustoimi olisi ns. yhteiskunnallinen tehtävä. Rahaa otetaan tähän myös ateisteilta. Laki on jostain syystä unohtanut kappelien käytön vaikka käytännössä sisätilat hautauksessa ovat oleellinen osa totuttua hautaamiseen liittyvää prosessia. Laissa on porsaanreikä ja on selvää että eri paikoissa on eri käytänteitä siksi että joku valtaapitävä kirkollinen on nauttinut siitä että vallankahva on hänellä ja on kokenut moraalista ylemmyyttä siitä että voi tallata harhaoppisia. Asian taakse voi nähdä vain joko mielivallan tai ihmistuntemuksettoman idiotian. Koska kirkolliset ovat koulutettuja fiksuja ihmisiä jotka tiettävästi panostavat tuohon ihmisyyspuoleen, he ovat joko ammattitaidottomia tai tahallaan paskiaisia. Olen taipunut siihen että kirkollisissa on yleensä järkeviä ihmisiä joten perusoletuksena, kunnes toisin todistetaan, on tahallisuus.

2 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

Mielestäni Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnat tulisi lailla velvoittaa rakentamaan kunkin hautausmaan yhteyteen yleinen tila, jossa vainajat voisi siunata taikka "siunata". Kaukaisemmassa tulevaisuudessa meidän taas tulisi päästä vihdoin siihen, että julkinen valta hoitaisi hautaustoimen. Homma voitaisiin antaa vaikka uusille sosiaali- ja terveysalueille.

Jklak kirjoitti...

Tai sitten Hunter S. thompson:in tavoin -> " tuhkat taivaalle...."