Mikä tekisi tästä mustikkapiirakasta miehekkäämmän? Mitä siitä puuttuu? Esimerkiksi proteiini! |
Asia on sikäli ajankohtainen, että aioimme tehdä mustikkapiirakkaa. Oli jännittävää avata uusi jauhopussi, kun sen sisällä häröiltiin oikein urakalla. Jauhoissa oli riisihäröjä (Oryzaephilus surinamensis). Siellä ne pitivät sen sortin sirkusta että on ymmärrettävää miksi häröjä ihmisiä kutsutaan häröiksi.
Ajatus insektoidien synnyttämästä kontaminaatiosta vaivasi puolisoani. Ei pelkästään ajatus ötököiden ulosteesta vaan aivan pelkkä ajatus ötököistä riitti. (Esitin aiheesta piinaavan tarkkoja kysymyksiä, kuten ehdoista joilla tämä söisi lusikalla niitä häröjä elävänä.) Tämä ei ole sinänsä yllättävää, eiväthän ihmiset oikein halua nauttia vettä johon on kastettu desinfioitu torakka. Koska vaihtoehtoina oli mustikkapiirakan omiminen yksin minulle ja reklamointi, olin kahden vaiheilla. Kammoni syödä ötököitä on varsin alhainen, joten olisin voinut syödä piirakan, mutta toisaalta tykkään myös valittamisesta joten en halunnut pitää piirakkaa yksin itselläni.
Reklamoimme, ja saimme "vastaavan tuotteen tilalle". Mikä oli kyllä huijausta ja petkuhuiputusta koska tässä korvaustuotteessa ei ollut häröjä. Joten se oli "enemmän kelvollinen tuote" tilalle. Asia oli tältä osin mielestäni reilu ja jos kauppa halusi korvata "vastaavalla tuotteella", niin tappio olkoon minun puolestani heidän. (Jotkut sanovat että olen liian obsessoitunut semantiikasta. Se riippunee siitä miten obsessoituminen määritellään ja mitä he tarkoittavat semantiikalla.)
Tämä muistutti taas mieleeni aiemman hevosenlihaskandaalin. Ja sen että kenties eri ruokien syömiselle ja syömättömyydelle on muitakin syitä kuin ruuan myrkyllisyys ja Jumalan olemassaolo. Että kaikenlaisia syistä on olla syömättä. Neideillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti