Poliisi on illuusio

Kun ihminen saa ensimmäisen kerran turpaansa, häntä vaivaa usein moraalinen närkästys. Vammojen lisäksi kauhistuttavaa on se, että hänellä on ollut oikeus koskemattomuuteen ja tähän on kajottu. Tämä jäytää perusturvallisuutta. Tilanteen toistuessa tämä katoaa. Monen ihmisen on vaikeaa ymmärtää miten kauhistuttava kokemus turpaansaanti on. Ja siksi esimerkiksi rovasti Hannu Kiurun kokema pahoipitely antoi hänelle uusia perspektiivejä elämään. Mutta tavallaan hän on tällä tiellä alkutaipaleella.

Asiassa on sitten uusia kulmia turvallisuuspuolella. Kun itse aloitin vartijana, koulutuksessa erikseen mainittiin siitä miten monille vartijoille se kun saa ensimmäisen kerran päihinsä virkapuku päällä on erityinen. Siinäkin on ikään kuin ylimääräinen annos sitä että vartijalla olisi jokin erityinen moraalinen oikeus jota tässä sitten rikotaan. Asian kanssa painitaan - tässä tapauksessa usein varsin konkreettisesti - tavallaan päivittäin.

Mutta pahoinpitelyissä on sellainen jännittävä piirre, että niissä huomaa varsin hyvin että ihmisillä ei ole mitään oikeuksia. Oikeudet ovat abstraktio. Ne toimivat jos ja vain jos ihmiset uskovat niihin ja noudattavat niitä. Ja sen jälkeen ne ovat pelkkä kupla. Tämän tiedostamisen jälkeen pahoinpitelyssä ei enää ole mitään moraalista järkytystä.

Sitten jossain vaiheessa saattaa tiedostaa että poliisilla on hyvin paljon illusionaarista toimintaa. Poliisi ei ole pelkkä valvonta-rangaistuskoneisto, vaan sen pääasiallinen tehtävä voi olla jopa jotain aivan muuta. Useinhan ajatellaan että ihmisillä on oikeuksia. Ja poliisi suojelee ja puolustaa näitä oikeuksia. Poliisin toiminnan kohde on siis rikoksen ennaltaehkäisyssä, rikollisen kiinnisaamisessa ja rikollisen rankaisemisessa. Ja tällöin henkenä on usein se, että ilman poliisia olisi arvotyhjiö ja laittomuus.

Mutta tosiasiassa jos katsotaan mikä on poliisin rooli vaikka siinä että joku harrastaa uskonnollisella motiivilla varustettua väkivaltaa sanotaan vaikka minulle. Tekijä rikkoo maailmassa olevia "muka ilmiselvyyksiä". Mutta tällä "oikeudella" ei ole mitään väliä koska kukaan meistä ei elä de jure -maailmassa. Me elämme de facto -maailmassa jossa esimerkikisi pysyviä ruumiinvammoja koskevat asiat ovat mekaanisia - fysiikan lakeihin eikä Suomen Lakiin sidottuja - tapahtumia. Prosessi menee sillä lailla että siinä vaiheessa kun otetaan turpaan, ei oikeus suojele ainoaltakaan mustelmalta. Poliisi ei yleisimmin ota tekijöitä kiinni ennen kuin nämä tekevät tekoja. Ja vain hyvin harvoin se on suorassa pahoinpitelyssä interventioimassa. Pahoinpitelyssä lääkäri on jälkiapuna se joka todella muuttaa asioita. Se, mitä poliisi tekee on sitten se, että se puuttuu siihen prosessiin joka muuten käynnistyisi pahoinpitelyn jälkeen. Poliisi nimenomaan on aktiivisesti prosessissa jarruttamassa minun kostopyrintöjäni.

Itselläni on tässä mielessäni varsin suorarajaisia toimintamalleja joiden perushenki tiivistynee siihen että pahoinpitelijä kohtaa tekonsa ansaitseman kompensaation mittakaavaa koskeville vastalauseilleen lausunnon "we are done when I say we are done". Poliisi ei siis auta hädän hetkellä mutta on sitten estämässä sitä kostotoimea joka voi olla hyvinkin mielekästä itselle. Tämänlaiselle kokemukselle olisi helppoa näyttää keskisormea. Jopa molempia. Jos siis olisi illuusio siitä että maailmassa olisi jotain absoluuttisia oikeuksia ja ylipäätään oikeudenmukaisuutta.

Poliisi puolustaa ennaltaehkäisevästi ja suoralla puuttumisella. Mutta se prosessi joka alkaa rikostutkinnasta ja päättyy lakituvan kautta vankilaan tai sakottamiseen on perimmiltään rikollisen puolustamista. Ei siinä ajeta pahoinpidellyn oikeutta vaan harjoitetaan damage controllia. Moni voi luulla että lait ovat pelote rikollisille. Mutta ne ovat paljon vähemmän pelottavia kuin lakien vaihtoehto. Sillä lakien vaihtoehto ei ole maailma jossa rikolliset mellastavat miten mielivät. Vaan ihan havaitusti oikeusjärjestelmän vastakohtana on jonkinlainen verikostojärjestelmä. Ja tämän vaihtoehdon maailma on oikeasti pelottava. Esimerkiksi ne järjestelmät joita minulla on mielessäni minua pahoinpidelleille ovat sellaisia että rikollinen toivoo ilmoittautuvansa itse poliisille sen sijaan että ottaisi vastaan mitään sen suuntaisiakaan proseduureja.

Oikeudet ovat hyvin usein illuusio. Lait ovat kostonhimon sublimointia. Ja rehellisesti sanoen tämä on hyvä asia. Yhteiskunnan tehtävä on olla parempi kuin kansalaisensa yksilöinä. Tässä valossa jos näkee esimerkiksi sen tyylisiä mielipiteitä että rikollisia hyysätään ja että he pääsevät liian vähällä ja miten on epäreilua että raiskaajia tahi pedofiilejä ei kastroida, niin siinä voi huomata jotain. Ja sanoa sille, että no shit Sherlock. Poliisin tehtävänä on ennaltaehkäistä rikoksia, myös rikollisiin kohdistuvia rikoksia. Poliisin ja lakimiesten ja vankilan tehtävä on tavallaan nimenomaan hyysätä rikollisia, kuten raiskaajia, pedofiileja ja muita vastaavia.

Ja oikeudet ovat illuusio joilla huomio siirretään siihen että tämä hyysääminen olisi oikeasti jonkinlainen kosto. Mutta yhteiskunnan ja kokonaiseettisyyden kannalta se ei tietysti ole kosto. Sen ei pidäkään olla. Sillä kuten olen itse sanonut - ja näin sanoessani tälläisenä varsin kostonhimoisena ja julmana tyyppinä asiaa itselleni muistuttanut - on se, että jos pitää kysyä että "mitä yhteistä on kostolla ja oikeuden toteutumisella", niin vastaus on "se, että ne ovat ihan eri asioita".

---

Tietenkään en väitä että poliisi on illuusio. Poliisi on esimerkiksi olemassa ; Poliisin määritelmää vastaava empiirinen vaste on mitattavissa ties minkä antureiden avulla. Otsikko on provokatiivinen, ja huomiohuoraaminen mielessä kirjoitettu. "Poliisien työllä on joitain arkijärjestä vieraita tarkoituksia" ei ole yhtä kiinnostava ja verevä otsikko. Kiitos hämääntymisestäsi.