sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kaunakko

Sitä voisi ajatella että flopannut Herzog olisi luikkinut omaan maahansa diskreetisti. Mutta sen sijaan hän on päättänyt julkistaa lausuntoja koskien kriitikoitaan. Hänen kaunapuheistaan ei kostonhimoa puutu "Suomessa on pari kirkkokuntaa (ministries), jotka käyttävät paljon aikaa ja rahaa hyökätäkseen Jeesusta vastaan. Jos toimintamme on Jeesuksesta, pankaa merkille sanani, heille tapahtuu jotakin hyvin pahaa, Herzog sanoi." Tämänlainen voisi olla tyhjää uhoamista. Mutta näen että se liittyy hyvinkin rajattuihin asioihin. Katsotaan mitä Herzog profetoi: "Joidenkin kirkkojen johtajien salaiset synnit tulevat julkisiksi hyvin pian. Eräs profeetta Suomessa kertoi minulle tämän, se on osa herätystä. Jumala nostaa joitakin, toiset putoavat alas, Herzog sanoi.​"

Tämä ei toki ole kovin erikoinen ennustus. Sillä mikäli yhtään muistan uskontouutisia, niin toistuvasti ties mikä lahkojohtaja on vähintään syytettynä jostain. (Esimerkiksi Leo Meller herätti taannoin kohinaa.) Tämänlaatuinen suuresta uskonmiehestä kertova uutinen ei ole ihme, pääasiassa kahtaa kautta (a) he tuppaavat olemaan kammottavia moraalittomia kusipäitä jotka pakottavat ihan käytöksensä ja muiden ihmisten kohtelunsa kautta pläräämään erilaisia "sosiopatian" ja "narsismin" käsitteitä esiin erilaisista kyökkipsykologisista diagnoosioppaista ja (b) uskonmiesten syyttämiset, asiattomatkin, saavat helposti medianäkyvyyttä sillä niissä on jotain kiinnostavaa. Eli tässä mielessä Herzog profetoi jostain jota näkyy uutisissa koko ajan. Näin ihminen sitten ikään kuin "täyttää aukot" eikä tajua että tässä on ennustettu jotain sen tyyppistä, että "koira puri miestä".

Itse olen näkevinäni tässä kytköksen Pirkko Jalovaaraan. Jalovaara on ihmeparannus-humpuukihuijauslinjamalla Herzogin tiukka kilpailija. Ja uutiset kertovat että poliisihallitus on tehnyt hänestä tutkintapyynnön. Rahankeruu on ilmeisesti tehty vähän miten sattuu. Herzogin profetia muuttuu sitäkin ontommaksi kun tiedostaa että asia on ollut yleistä tietoa jo hänen vierailunsa aikana. "Kohusaarnaajan ex-avustaja" on juuri vähän aikaa sitten vuodattanut yksityiskohtia niinkin diskreetisti kuin IltaLehdessä. Kun tässä Jalovaara -kommentaarissa on vuodettu sanoja "räikeä petos" ja "köyhän näytteleminen" on selvää että Herzogilla on ollut helppoa "ennustaa" sitä että jonkun ura on vahvassa laskusuunnassa.

Mutta mihinpä ei ryhtyisi rahanahne julkisuushakuinen koijari, joka näyttää siltä miltä näyttäisi tiukasti kaapissa oleva homoseksuelli teinityttöjen poikalaulajaidoli parikymmentä vuotta sen jälkeen kun puberteetti on tuhonnut tämän uran. (Ja joka avatessaan suunsa kuulostaa vielä huolestuttavammalta.) En tiedä, mutta ainakin tähän hän taipuu. Mutta hän onkin minun silmissäni luonut uuden standardin uskontoroskalle. Olen usein ajatellut että kiihkofundamentalistit ovat luopuneet uskosta Jumalaan ja korvanneet tämän uskolla Raamattuun. Mutta Herzogin tapauksessa hän on astunut tästä askeleen siihen suuntaan että hän uskoo johonkin Raamatun ja kristinuskon ideaan, jota sitten oikeuttaa millä tahansa - kuten kvanttimystiikalla.

Siksi olinkin tyytyväinen ja kannustunut Herzogin floppaamisesta. Että kristityt vielä kuitenkin puolustavat uskoa eivätkä vain asiaa. Että profeetaksi itseään kutsuvan pilkkaamista ei vielä sekoiteta Jumalanpilkkaan. Mutta sitten sitä lukee uskovaisten kommentteja. Niistä saattaa löytää "emme ole x mutta..." tyylisen rakenteen (joka tarkoittaa yleensä että jatko on taatusti ehtaa X:ää, kuten tässäkin käy). Kun Herzogin kritiikkiä halutaan oikeuttaa, syntyy vastakommenttia joka perimmiltään sanoo että tätä kannattaisi rajoittaa "Toki profeettoja voi arvostella ja arvioida, mutta joskus se voi osua myös omaan nilkkaan, jos ei ole varovainen. Pitäisi varoa nimenomaan väärää arvostelua, josta Jumalan sydän tulee murheelliseksi. Erkki O. Auranen on mielestäni oikeassa; Raamatussa on tosiaan monia varoittavia esimerkkejä siitä, kun Pyhän Hengen työtä arvosteltiin ja arvioitiin väärin. Minusta David Herzog varoittaa ensisijaisesti Jumalan kirkkauden arvostelusta. Uskon että Herzogin varoitus on hyvinkin aiheellinen. Olen vakuuttunut siitä, että Jumala haluaa laskea kirkkautensa tänne maan päälle ja osoittaa valtavan rakkautensa ihmiskuntaa kohtaan, ennenkuin pahalle annetaan hetkeksi valta. (esim. Ilm. 3:10-11 ja 2. Kor. 3: 17-18)" Minä taas uskon että Jumala pahastuttaa mielensä ensi sijassa siitä että sairaiden hädänalaista tilaa hyväksikäytetään antamalla heille tyhjää ja väärää toivoa puhumalla ihmeparannuksista. Jumala sen sijaan tuskin pahastuu aidosta kriittisestä asian miettimisestä ja läpikäymisestä. Jos on hyvä ja ylipäätään palvonnan arvoinen Jumala, hän varmasti pahastuisi enemmän siitä että joku tahallaan huijaa hädänalaisia kuin siitä että joku vaikka erehdyksessä antaa väärän todistuksen oikeasta ihmeidentekijästä.

Herzog on halveksittaviin temppuihin taipuva pikku kaunakko. Toivon kuitenkin että hänen tukijansa innolla investoivat jatkossakin rahaa satoja tuhansia euroja tämänlaisiin massafloppaustapahtumiin. Olen aina tukenut sitä että uskovaiset panostavat rahojaan esimerkiksi traktaatteihin, televisiokanaviin ja massatapahtumiin. Sillä jos uskova hassaa rahaa televisiokanavaan jota ei katso juuri kukaan (tai jota katsovat vain uskovaisten omat rajalliset piirit ideologisen rinkirunkkauksensa oheisilmiönä). Jokainen Jeesuslappu on minulle plussaa. Säästän WC -paperissa ja heidän rahansa tuhlautuu siihen. En siis ole suinkaan vaientamassa. Sen sijaan olen, jälleen kerran, pyytämässä lisää! Tämä voisi tuntua epäkohteliaalta, röyhkeältä ja häijyltä. Kunnes muistaa että se kohdistuu sellaisiin ihmisiin kuin Herzog, Jalovaara ja Meller. Siis tyyppeihin jotka ansaitsisivat kaiken kohtaamansa moninkertaisesti. Tämä kenties tekee minusta kaunakon, mutta toisaalta kaunaisuus ja halveksittavuus auttavat minua samaistumaan ja ymmärtämään näitä kritiikkini kohteita.

Ei kommentteja: