Pieni (tai korkeintaan keskisuuri) rant : Tarvitseeko ateistin osata kristinuskoa?

Hyvin usein uskonnoton joutuu kohtaamaan sellaisen haasteen että joku uskovainen saapuu hänen luokseen ja kysyy miksi sitä ollaan hylkäämässä jotain jota ei tunneta. Tämä on siitä relevantti kulma että yleisesti ottaen kritiikin kohde täytyy tuntea. Ilman tätä syntyy vain olkiukkoja.

Hyvän ja pahan tiedon puu
on kristinoppia, mutta
penispuu on kuitenkin
naurettava olkiukko.
Joskin historiallisen
aineiston dokumentoima.

1: Toki tämä johtaa hieman erikoiseen tilanteeseen, sillä tunnetusti uskovaiset itse vastustavat ateismia mutta eivät osaa oikeasti selittää ateismin tai uusateismin sisältöä tai sen erilaisia suuntauksia. Mutta tämä voisi olla vain pointinvahvistusta. Tämä ignoranssi osoittaisi että kritiikin kohde on oikeasti tunnettava.
2: Toinen omituisuus löytyy kuitenkin siitä, että ateistit osaavat keskimäärin yllättävän hyvin uskontoa. Keskimäärin paremmin kuin uskovaiset. Kontrastina sille vähyydelle jolla ateismin sisältöjä tunnetaan. Epäsymmetria on vahva, varmasti osittain siksi että uskontoa opetetaan koulussa, kun taas ateismia ei, ateismi tulkitaan teologien kautta - ja teologit eivät ole yleensä akateemisesti spesifioituneet ateismin dogmatiikkaan vaan ihan toisen opin sisältöihin, joten he ovat tässä oikeastaan yllättävän usein ja yllättävän vahvasti alansa ulkopuolella pelaavia amatöörejä. Tämä voisi korostaa että kohde on tunnettava ja että moite olisi väärin kohdennettu.

Mutta tosiasiassa peruskysymys onkin juuri siinä että miten ihmeessä ateistin täytyisi ylipäätään osata yhtään mitään teologiasta tai sen dogmeista. Itselleni tämä on luontevaa, koska entisenä seurakuntanuorena ja kristittynä "suuri osa taustatyöstä on jo tehty". Niistä on jopa tullut refleksinomaisia ajatustemppuja, automaatioita. Tässä määrin rimpuilu kuitenkin kenties korostaa enemmän sitä miten uskontokritiikkiä tarvitaan juuri siksi että uskonto on mielenhallintaa. Psykologiaperustainen moraalinen oikeutus ei kuitenkaan ole sama kuin oikeutus argumenttianalyysin käytölle.

Perusongelmana on se, että sekä ateistit että teistit näyttävät tässä kohden jakavan yhteisen piilotetun premissin. Molemmat hyväksyvät sen, että Raamattu ja kristinusko täytyisi tuntea jotta voisi olla ateisti. Ateistien on tärkeää etsiä ristiriitoja ja ongelmia Raamatusta ja muiden uskontojen pyhistä kirjoista. Tätä varten on valtavan työmäärän vaatineita internetsivustoja. Ateistit näyttävät jotenkin ajattelevan että koska he voivat esittää hienostuneita argumentteja jotka vaativat syvällistäkin ymmärrystä eri uskonnoista, heillä olisi jokin perusta omalle vakaumukselleen. Eli partikulaarin uskonnon kritisoiminen olisi jotenkin tie generaaliin ateismiin.

Kuitenkin jos me katsomme mistä "sofistikoituneessa teologiassa" on aina kysymys, on kysymys siitä että sen parissa käsitellään aivan tietynlaisia kysymyksiä. Modernit uskovat korostavat mielellään että uskonnossa "ei ole kysymys siitä mitä ateistit uskovat". Tästä hyvän esimerkin saa Hannu Lehdeskoskelta. "Uskon, että juuri uskoa -sanan määrittelyn ero oli suurin ajatteluamme erottava seikka. Hänellä on oikeus ajatella niin kuin ajattelee, eikä minun tarvitse häntä ryhtyä käännyttämään, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen, hänellä oli ehkä sellainen toive, että pystyisin vakuuttamaan hänet Jumalan olemassaolosta. Jumala ei kuulu samaan maailmaan materiaalisen todellisuuden kanssa, eikä hänen olemassaoloaan voi todistaa kuin esimerkiksi sitä, että vesi muuttuu höyryksi 100 asteessa. Jumalan todellisuus kuuluu siihen osaan todellisuutta, jossa jokainen rakentaa omaa elämänsä perustuksia. Se kuuluu siihen osaa ihmisten elämää, jossa ihminen rakentaa itselleen turvavarustuksia kestämään elämän vastoinkäymisiä ja yllätyksiä. Jumalan todellisuus on elämänasenne, jonka laatu punnitaan siinä, miten kukin elää toisten ihmisten kanssa." Tämä on tietysti vain yksi tapa hoitaa asia, ja moni kristitty hoitaa asian eri tavalla. Mutta niissä kaikissa on yhteinen teema. Modernit teistit korostavat että Jumalan olemassaolo ei ole edes se kysymys joka on tärkeä. Apologeetikot korostavat että Jumala ei ole joulupukkiin verrattavissa koska kristinuskon mukaan Jumala on transsendentti eikä immanentti.

Sofistikoitunut teologia lähtee uskon merkityksistä hyvin spesifillä tavalla. Niissä kielletään oikeastaan täysin Jumalan olemassaolon käsitteleminen tavalla jossa sille voitaisiin esittää relevanttia tieteellistä kritiikkiä. Näin ollen uskontokriitikko tai ateisti joutuukin helposti keskustelemaan sellaisista asioista kuin sielun olemassaoloa koskevasta spesifistä argumentista. Tai siitä partikulaaria uskontoa koskevasta partikulaarista kysymyksestä että oliko Jeesus jumalinen. Näissä kaikissa keskusteluissa on kuitenkin sellainen taustajuonne että Jumala on olemassa, tai että Jumala on relevantti tavalla jonka olemassaolemattomuutta ei voi asiallisesti todistaa. Argumenteissa on aina epäsymmetria jossa ateisti haastetaan ja hänen maailmankuvaansa yritetään falsifioida. Mutta teisti itse kieltää mahdollisuuden teismin falsifiointiin. Jumalaa ei koskaan aseteta tulilinjalle. Jumalan falsifiointia ei sallita. "Hän ei ole kuten tieteelliset objektit" -tyyliset heitot ovat vain sitä varten että Jumalan kumoamista koskisivat eri säännöt kuin kaiken muun kumoamista.

Kun tämän jälkeen sitten keskustellaan sofistikoituneesta teologiasta, jota ateistin tai uskontokriitikon olisi pakko lukea. Ja vaikka debatti voitettaisiinkin, niin tosiasiassa on biljoonia uskovaisia jotka uskovat toisin. Itse asiassa kristityistäkin löytyy joku joka tulee avuliaasti selittämään että "kristinuskossa ei ole kysymys Jumalan olemassaolon tieteellisestä todistamisesta".

Mutta jos ateismikysymystä katsotaan avoimesti, niin ateismi on määritelmällisesti jotain muuta kuin alisteisuutta kristittyjen ulkoapäin tuleville vaatimuksille. Ateistille ei ole mitään väliä sillä mitä kristityt pitävät tärkeänä. Ateismi on kysymys Jumalan olemassaolemattomuudesta. Eli kumotakseen tai kritisoidakseen ateismia - eli osoittaakseen ateismin järjettömäksi, huonoksi tai heikoksi - riittää että kritisoi kristinuskoa sellaisilla tavoilla jotka koskevat Jumalan olemassaoloa. Jeesuksen jumalisuus on relevanttia vain siinä mielessä että Jeesus ja Jumala ovat olemassa, koska jos uskoo että Jumalaa ei ole olemassa on by definition ateisti.

Yksi, kaksi ... nolla.
Sire, en ole tarvinnut
sitä hypoteesia enkeleistä
selittämään mitään havaintoja
neulankärkiä koskevista
mikroskooppikuvistani.

Sofistikoituneen teologian joka ikinen kysymys, kysymys sielusta, kysymys Jeesuksen jumalisuudesta ja niin edespäin, ovat relevantteja jos ja vain jos Jumala on olemassa. Sofistikoitunut teologia koostuu karkeasti sanoen siitä että mietitään nojatuolissa sitä että montako enkeliä mahtuu tanssimaan neulankärjellä. Ateismi ei kuitenkaan ole tälle alisteinen koska se on laaja Jumalan olemassaolon kieltäminen. Neulankärjen päällä tanssivissa enkeleissä relevanttia on vain se, että selvitetään miten tämä tilanne voitaisiin empiirisesti mitata. Että miten voitaisiin katsoa enkeleitä ja laskea.

Samoin uskovaiselle voi olla tärkeää punnita eksistentiaalisia ulottuvuuksia ja miettiä miltä usko tuntuu, ja miten se vaikuttaa elämään. Tämä on toki irtautunut Jumalan olemassaolosta ja siirtynyt Jumalaan uskovan ihmisen sisäisen elämän puntarointiin. Mutta teismin ulkopuolella tämänlaatuiseen on hirvittävän vähän intoa.

Tämäkin voi olla
jumaluus, joten sekin
on jonossa ennen
JeesusKristusta.

Toisaalta tämä paljastaa senkin kulman joka nostetaan fatwakateuden kohdalla esiin toistuvasti. Kauheasti musteta ja bittejä kulutetaan nimenomaan kristinuskon kritisoimiseen. Islamia ei moitita yhtä paljon. Kysymys on siinä mielessä validi että ateistin kannalta kristinuskon Jumala on vain yksi jumala muiden joukossa. Ateismi on generaali jumalauskon puute. Sillä muutoin ateisti ei olisi edes uskonto joka veisi kannanotot "yhtä Jumalaa pidemmälle", kuten ateistien muodikas slogan sanoo. Moni teistikään ei usko kristinuskon Jumalaan ja Jeesukseen. Näistä opitaan jo koulussa ja tämä paljastaa sen että kristinuskon kritisoiminen ei johda ateismin perusteluun, vaan pelkästään siihen että kenties jokin muu teismi on totta.

Harva fatwakateuskortin keksinyt teisti osaa kuitenkaan ymmärtää sitä mihin tielle tämä huomio vie. Nimittäin itse koen että olen käsitellyt kristinuskoa niin paljon enemmän kuin muita uskontoja - itse asiassa enemmän kuin moni kristitty on kritisoinut muita uskontoja kuten buddhalaisuutta - on enemmän kuin reilua siirtyä muiden uskontojen käsittelyyn ja palata kristinuskoon sitten kun kaikki muut uskonnot on läpikäyty. On monta Jumalaa jotka ovat poissa ja hylänneet. Että reiluuden vuoksi olisi syytä palata Jeesusasiaan sitten kun olen kuluttanut muutaman vuoden Quetzalcoatlkritiikkiin. Se on yksi partikulaari Jumala muiden yhtä irrelevanttien ja olemassaolemattomien Jumalien joukossa. Joten kristittyä voidaan nyt pyytää poistumaan viemään jonkun muun aikaa.

Siinä mielessä ateisti joka vaatii Jumalan todistamista ei ole se joka ymmärtää teismin väärin. Teisti on se joka ymmärtää ateismin väärin. Ateismin kannalta ei ole relevanttia että "kristityistä tuo asia ei ole tärkeä" tai "kristittyjen mukaan tuo ei ole se pointti". Ei siihen voi sanoa muuta kuin kysyä että "entä sitten?".

Oma suhtautumiseni on vuosien mittaan muuttunut yhä yksioikoisemmaksi. Osittain syynä on turhautuminen. Harva teisti jaksaa vääntää niillä tasoilla joilla viitsin vaivautua. Jokainen uskonnonpuolustus jonka kuulen on kuultu miljoona kertaa ennemmin ja usein se on esitetty kertaluokkia laadukkaammassa muodossa. I just have not strength to all this same shit anymore.

Mutta toisaalta yhä enemmän ja enemmän viehättää se näkökulma että toisen tulee todistaa tieteellisesti Jumalan olemassaolo ja esittää falsifiointikriteeri omalle Jumalalleen ja määritellä Jumalansa tieteellisenä konseptina ennen kuin viitsin edes aloittaa keskustelua. Jos tätä pientä vaatimusta ei täytä niin se on sitten fuck off. Etsin älykästä ja kiinnostavaa keskustelua, eikä se mitä tässä nyt on tarjolla viitsi kiinnostaa. Että Suomessa saa toki kertoa uskostaan, joten mene jollekulle muulle kertomaan ja pidä minun lähelläni turpa kiinni.
1: Joka kyllä johtuu asenteena osittain siitä turhautumisesta, kun edes se että menee teistien peliin teistien ehdoilla, niin ei silti saa kunnon keskustelua jossa toinen ymmärtää asiaan liittyvän argumentaation. Vaikka on itse ensin tullut nysväämään ja "opettamaan". Joka vaatii opetettavaa paremman, laadukkaamman ja tarkemman kyvyn hienostuneempien argumenttien käsittelyyn. Jos siis on minua huonompi teologiassa, ei itse asiassa voi minulle tulla sanomaan mistä kristinuskossa on tai ei ole kysymys ja mikä voi olla ja ei voi olla sitä mitä kristinuskon suuntauksissa sanotaan. Koska se on teologinen kysymys. Ja taitoero on ilmitullut keskustelussa. Ei teologia tarkoita sitä että se jolla on vahvin vakaumus voittaa. Siinä parempi argumentti voittaa. And that's my whole point in this situation.

Jumalakysymyksessä uskonnotonta kiinnostaa vain Jumalan olemassaolo, koska tämä on se ainut asia joka perimmiltään falsifioi ateismin mahdollisuutena. Tiukasti ajatellen sielukin viittaisi lähinnä vitalismiin joka taas ei vaadi Jumalaa vaan pelkästään sen, että elämä ei ole sidoksissa vaikka hiiliatomeihin ja energiaan. Teistiä saattaa kiinnostaa sielukysymys ja keskustelu Jeesuksen jumalisuudesta. Mutta tämä johtuu vain siitä että hän uskoo Jumalan olemassaoloon tai pitää tätä vaihtoehtoa muutoin relevanttina. Uskonnoton taas by definition ei joko suoraan usko Jumalan olemassaoloon (ateismi) tai ei pidä sitä tärkeänä (igteismi). Näin ollen näihin vänkytyksiin ateisti voisi sanoa aivan suoraan päin naamaa että "Ai että sinusta teismissä tai kristinuskossa ei ole kysymys Jumalan olemassaolosta? No, ateismissa on!" Ja tämän jälkeen hän olisi nimenomaan intellektuellisesti rationaaliseksi hyväksyttävällä tasolla ateisti silti.

Miksi ihmeessä muka yhtään ateistia tai edes kaltaistani fundamentalistiagnostikkoa kiinnostaisi mikään jatkopohdinta joka nojaa siihen että teistien konseptit on jo otettu vakavasti? Ei siihen ole mitään muuta syytä kuin sisäänkasvaneet refleksit. Ja sekin on pikemminkin syy etääntyä uskonnosta kuin intoutua keskustelemaan siitä. Sekin on enemmän syy kritisoida ideologista lapsesta asti tehtyä ohjelmointia kuin korostaa sitä että ihmisen täytyy olla uskovainen ja uskoa perimmiltään Jumalan olemassaoloon kun on tuollainen angsteisti joka reagoi aiheeseen. ; Sillä siinä unohtuu se, että angsteismin vaiva näyttää koskevan Sartren, minun ja C.S. Lewisin kaltaisia uskontoon ja uskonnolliseen kulttuuriin kasvatettuja ja siitä irtautuneita, nuoremmilta maallistuneiden perheiden uusateisteilta tämä vaihde näyttää jopa hämmästyttävästi puuttuvan. Heillä on ihan muita intressejä.