maanantai 1. kesäkuuta 2015

MAD -logiikkaa (mm. ydinpommeista ja trollaamisesta)


Jonathan Glover on kirjoittanut "Causing Death & Saving Lives" on mainio kirja jos on kiinnostunut vaikkapa abortin, itsemurhan ja monen muun vastaavan asian eettisyydestä. Hän käsittelee erityisesti tilanteita joissa teemaan on liitetty ajatus joidenkin muiden pelastamisesta. (Onko itsemurha hyväksyttävä jos hyppäät sodassa joukkojenne päälle heitetyn kranaatin päälle ja täten pelastat toverisi? Onko abortti oikeutettua jos äidin henki pelastuu?)

Yksi hänen argumenteistaan koskee ydinsotaa. Hän lähestyy ydinpelotetta hyödyn kautta. Eli mitä hyötyä ydinpelotteesta voi olla. Usein ydinasetta käytetään ydinpelotteen kautta. Eli ei sitä kautta että se on voimakas ase. Eikä että sillä voitaisiin hyökätä. Vaan että kukaan ei uskalla hyökätä jos hallussa on ydinase. Kuitenkin käytännössä:
* Jos hyökkääjä on joku ideologisen äärisuuntauksen terroristi tai seonnut yksilö, ydinaseella on vaikeaa hyökätä heidän kimppuunsa. Hyökkääjän täytyy siis olla maa tai siihen rinnastettava toimija.
* Ei-ydinaseiden kanssa ei yleensä nähdä hyväksi käyttää ydinaseita. Eli jos vihollinen lähettää jalkaväkeä, ei sivistynyt maa käyttäisi ydinasetta. Toisin sanoen ydinase sopisi tältä osin pelotevaikutuksesta vain barbaarivaltioille.

Toisin sanoen ollakseen hyödyllinen ydinase ollaan tietynlaisessa skenaariossa. Sellaisessa että vastustaja lähettää ydinohjuksia niskaan. Ja tämän jälkeen tähän vastataan. Gloverin mukaan tilanne on kiinnostava. Jos olet maa jota isketään ydinpommilla, kuolee maastasi jo hirveästi siviilejä. Kun tässä vaiheessa lähdetään sitten vastaiskemään niin mitä hyötyä tästä on maallesi tuossa tilanteessa? Saat tapettua miljoona siviiliä toiselta puolelta. Pommin lähettäjät ovat todennäköisesti poteroissa suojassa painaessaan oman ydinaseensa liikkeelle joten heitä ei saada alas. Kun on jo kuollut miljoonia ihmisiä, niin voit korkeintaan aikaansaada miljoona kuollutta ihmistä lisää. Tämä ei ole sanan varsinaisessa mielessä hyöty. Se vastaa ehkä alkeellisiin emotionaalisiin kostontunteisiin. Mutta tätä ei oikein voi laskea strategiseksi hyödyksi. Kostoisku sopii tietynlaisiin aggressiivisiin roistovaltioihin, mutta sellaiseksi tunnustautuminen ei ole poliittisesti järkevää.

Emotionaalinen ja ei-strategiallienn tapa lähestyä asiaa on se, että sanoisi että tuo on totta. Eli jos joku iskisi ydinaseella niin oltaisiin niin humaaneja että ei iskettäisi takaisin. Mutta että tästä ei sitten pitäisi kertoa kenellekään. Kuitenkin jos Gloverin argumentti on hyvä, kuten se minun mielestäni on, tämä tieto on tai sen pitäisi olla vastapuolen hallussa joka tapauksessa.

Mielestäni tilanne on klassinen peliteoreettinen ongelma.

Peliteoriassa on usein katsottu vangin dilemmaa. Sen kanssa on huomattu että jos peliä katsotaan "vain yhtenä kierroksena" niin on kannattavaa pettää aina. Koska jos vastapuoli toimii kiltisti tai huijaten, niin molemmissa tapauksissa pärjäät paremmin kuin silloin kuin jos et huijaa. Mutta jos peliä pelataankin sarjana jossa pelataan uudestaan ja uudestaan ja toisen pelitapaan voidaan vastata ja reagoida, tilanne muuttuukin siihen että pelissä pitkällä tähtäimellä pärjää hyväntahtoisilla ja yhteistyöhön valmiilla strategioilla.

Itse asiassa niin pitkälle että Matt Ridleyn "Jalouden alkuperä" pitää näitä matemaattisia ominaisuuksia syinä jotka tekevät sosiaalisille lajeille sopivia strategiointitapoja. Ja jonka vuoksi evoluutio voi niitä kehittää.

Mielestäni Gloverin argumentin heikkous onkin juuri siinä että se katsoo vain juuri tuota yhtä konfliktia. Se ei katso pidemmälle ja siksi se ei näe hyötyjä joita kostosta voi seurata. On toki hieman erikoista huomata, että hieman samantyylinen ajattelutapa joka mahdollistaa altruismin mahdollistaa myös ydinasekoston. ~ Nimittäin kosto voi toimia konkreettisena pelotteella siitä mitä jatkossa tapahtuu. Jos joku lähettää ydinpommin, joku muukin voi tehdä saman. Kenties jopa sama maa joka lähetti sen ensimmäisen.

Tämä on tuttua myös internetissä.

Katsoin tänään kuinka "joku muu" trollasi internetissä. Tämä tietenkin ilahdutti mieltäni. Lyhyessä ajassa trolli keräsi yli 300 kommenttia itseään sivistyneiltä pitäviltä ihmisiltä. (Usein minulta tulee paljon kommentteja mutta tuossa ketjussa kirjoitin vain pari kommenttia.) Hyvin moni turhautuu trolleihin ja vastaa kovasanaisesti. Tämä eskaloituu ja koko "ketju" menee rikki ja pilalle. ~ Sivistynyt ihminen voi kysyä että minkälainen roistovaltio tarvitaan ilkeilemään trolleille tai vaikka typerille kreationisteille. Eihän tämä ainakaan sopua paranna. Kuitenkin raivostuminen on helposti osoitus siitä että kyseinen puoli on valmis puolustamaan itseään ja tämä voi pelottaa pois osaa vääränlaisia reagointeja.

Samoin moni eristys-sensuuripolitiikkaa harrastava taho menestyy. "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia" potkii tunnetusti varsin helposti jäseniä pois. "Uncommon Descent" on aina ollut tunnettu siitä että siellä saa olla poliittisesti epäkorrekti siinä mielessä että evoluutioteorian kannattajista voi sanoa mitä tahansa salaliittoteorianmakuisia syytöksiä. (Piankan kuvitteellisesta ebolakommentista vedettiin pitkä aika paljon kaikkea.) Ja heitä saa kutsua ties millä nimillä. (William Dembskin tekemät pieruäänivideot joissa pilailtiin tuomari Jonesille sen jälkeen kun ID -piirejä epämiellyttävä tulos ID:n ja kouluopetuksen suhteesta tuli Doverin oikeudenkäynnin jälkeen.) Mutta ei erimielinen UD:n ylläpitäjien kanssa. Tai muuten kommenttisi "hukkuvat tarkistusjonoon" viikoiksi ja jopa kuukausiksi (joka on UD:sta ihan eri asia kuin sensuuri. Vaikka samanaikaisesti samanhenkisten viestit menevät suoraan läpi eikä heillä ole "viivettä".)

Osa voi nähdä tämän barbaarisena. Ja olla oikeassa. Mutta kyseessä onkin emotionaalinen kysymys eikä strateginen kysymys. (Aivan kuten ydinpommiasiassa osa voi nauttia kostosta mutta tämä ei tee siitä strategista. Osa voi pitää oikeutettuna että ei saa provosoitua jos provosoidaan. Mutta tämä on eettinen eikä strateginen kysymys.) Sekä UD että VSNAL -ryhmät ovat kestäviä ja omalla tavallaan menestyneitä ja suosittuja paikkoja. Jos niiden strategia olisi huono, ne katoaisivat olemasta. Sen sijaan ne ovat rasittavankin elinvoimaisia rinkirunkkauspiirejä erilaisille fundamentalistisille mielipuolille.

Itse en tosin sensuroi. Mutta olen tunnettu MAD -strategiasta. Tulen vihaiseksi (mad) ja minulla ei ole ylärajaa, joten olen periaatteessa valmis hyvin ankaraan ja loukkaavaan molemminsuuntaiseen loanheittelyyn. Niin kovaan että yleensä aloittaneella menee pasmat sekaisin pelkästään siitä että joku todella kehtaa iskeä takaisin niin häijysti. Tämä kieltämättä vähentää intoa aloittaa vittuilua, haastamista ja muuta Gish Gallop -typerehtimistä allekirjoittaneelle.

Ei kommentteja: