perjantai 12. kesäkuuta 2015

All work and no play makes Tuomo a dull boy

Puolisoni osti Playstation 4:sen. Hän oli käynyt myös etsimässä kohtuu harvinaisen lisäosan "Assassin's Creed:Unityyn". (Mikä vaati enemmän töitä kuin mitä itse olisin ollut valmis tekemään. Ja minä olen se joka fanittaa tuota pelisarjaa.) Siksi olin iloinen. Siis siihen asti kunnes en ollut.

Olen tottunut siihen että pelikonsoli ostetaan, pelin lataamiseen menee hyvin vähän aikaa. Ja sitten pääsee pelaamaan. Playstation 4 on kuitenkin innostavan innovatiivinen. Innovatiivinen sellaisella retrohenkisellä tavalla joka tuo mieleeni ensimmäiset Commondore 64 -konsolit. Ne joissa oli kasetit ja joiden kanssa pelaamista joutui odottamaan.

Sillä PS4 tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi buginkorjauspakettiin. Tämä on innostanut monia pelitaloja julkaisemaan periaatteessa keskeneräisiä pelejä. "Unity" oli pahasti buginen peli jopa PS4:n standardeilla. Ja exclusive -paketit on julkaistu hyvin tiukalla aikataululla, ne on usein pitänyt ennakkotilata ja niitä on saanyt suunnilleen ilmestymispäivänä eikä sen jälkeen. Ne ovat käytännössä jotain jossa maksat ekstraa ja saat sitten laajemman kasan bugeja.

Siksi sitten piti ladata ja ottaa käyttöön korjattu versio. Sellainen onkin. Ja se tiettävästi toimii oikein mallikkaasti. Valitettavasti nettiyhteyden saaminen PS4:n vaati kikkailua. Tarkalleen ottaen vedimme asian mobiilisti digiboksimme kautta. (Saadakseen paketin täytyi harrastaa velhoilua.) Kaikilla ei toki ole tätä ongelmaa mutta meillä ei ollut tarvittavia johtoja. Tämän seurauksena ei sitten voi katsoa televisiota. Koska television kaista menee täysin PS4:selle.

Valikko on monivaiheinen ja tylsä.
Ei tissejä, vaan sähkönsinistä
ei-superseksikkyyttä.
Yhteys menee päälle. Mutta ei riitä että on maksettu peli ja maksettu konsoli. Se antaa päivityksiä jos ja vain jos on kirjautunut erilliseen järjestelmään. Sitten sain auki ihastuttavan seksikkään sinisen valikon. Jota läpikäydään konsolin ohjaimella. Jota ei ole kovin hyvin suunniteltu esimerkiksi tekstin tuottamiseen. Ja tekstintuottamista tämä kirjaaminen vaatii. Se kysyy yllättävän paljon tietoja. Lisäksi järjestelmä kirjaa sähköpostiin ja huolimaton voi unohtaa rasteja jolloin sähköpostiin tiedotetaan PlayStation -mainoksilla. Ja sähköposti menee kolmansille osapuolille. Mikä on aika kenkkua koska tämän pitäisi olla rahanarvoista tietoa eikä jotain jota vaaditaan jotta voit pelata sitä peliä josta olet jo saatanan paljon maksanut! (Teknisesti puolison rahoja, mutta samaa taloutta kuitenkin.) Sähköposti pitää myös vahvistaa.

Kun sitten tämän jälkeen palaat tietokoneelta konsolille ja selaat valikkohelvettiä (minä olen piilottanut kovalevyille pornoa yksinkertaisimpien kansiopolkujen taakse, kuin mitä kaikkea tuolla oli), saat ilmoituksen siitä että pävityspaketti on haettu. Siinä vaiheessa kytkin netin pois ja takaisin digiboksiin (ihme velhoilua) koska on kätevää päästä katsomaan televisiota sitten kun olen lopettanut pelaamisen. Eikä tule ihmettelyjä. Ihmettelyjä siitä miksi televisio ei toimi.

Mutta kun sitten yritän aloittaa pelin, niin ilmoittaakin että se on havainnut päivityspaketin olemassaolon. Eikä siis ladannut sitä koneelle. Ja kysyy haluatko pelata sitä eitoimivaa bugista versiota. Kun ilmoitan haluavani ladata, alkaa jurnuttaminen. Ja jurnuttaminen tarkoittaa 31 tuntia lataamista. Peliä ei voi pelata koska se lataa päivitystä siihen. Ja se lataa sitä estimoidusti 31 tuntia! En voi kuluttaa aikaa katsomalla televisiota koska se PS4 käyttää sen television dataosan. En tiedä mitä Ubisoft ajattelee minun tekevän tämän 71 tuntia, ilmeisesti kuivahumppaavan seinää.

Eikä siinä vielä kaikki! Kun sitten vähän yli tunnin jälkeen kävin katsomassa latautumista, se oli katkaissut sen. Sillä PS4 on sisällä järkevä virransäästöohjgelma joka ensin siirtää sen 20 minuutin jälkeen lepotilaan ja sitten katkaisee verkkoyhteyden tunnin välein. Joka katkaisee lataamisen. Eli minun täytyisi 24/7 käydä kerran tunnissa painamassa. Oh yeah! Kun menin nukkumaan, oli minulla aamulla lisäksi hauska yllätys. Arvioitu latausaika ei enää ollutkaan 31 tuntia vaan yli 70 tuntia. Olin ilmeisesti keksinyt keinon valoa nopeampaan etenemiseen. (Datan nopeus määrittää latausajan joten oikeasti ei. Lataus oli edistynyt mutta tuossa vaiheessa hidastunut.)

Minulla oli miellyttävä yllätys tulla kotiin ja huomata että lataus olikin sitten valmistunut. Jossain vaiheessa data oli kulkenut hyvin. (Meidän alueella Elisa on ollut viime aikoina hankaluuksissa, se on toiminut satunnaisesti. Elisa on ilmoittanut ongelmista ja jopa tunnustanut että heillä ei ole mitään aavistusta siitä mistä ongelmat johtuvat. Tämä tekee internetpohjaisista konsoleista riippuvaisia kaikesta muusta teknologiasta. Ja kokonaisuus on sama kuin se heikoin lenkki.) Eli kaiken kaikkiaan lataamiseen menikin vain jotain 16 tuntia. (Which is intolerable.)

Kaiken kaikkiaan prosessi näytti siltä että se lisäsi pelinautintoani. Huono käytettävyys ajoi minut kokemaan stressiä ja onnistumista. Nyt kun omistan sen, minuun osuu endownment effect, eli arvostan saamaani kun se on hallussani ja vain siksi että se on hallussani. Ja toisaalta minuun pätee myös sunk cost -effect, eli concorde effect, jossa asiat etenevät ja niistä pidetään kiinni siksi että kaikkeen on uponnut paljon resursseja. Ja näin ollen PS4 ja Ubisoft ovat tehneet kaikkensa jotta nauttisin pelistä riippumatta siitä onko peli itse asiassa hyvä vai ei. Kun olen nähnyt vaivaa, nautin pelkästä omistamisesta ja pelaamisesta. Sillä eihän sitä voisi muuta tehdä kun kaikkeen on mennyt niin paljon aikaa...

Ei kommentteja: