Monokulttuurin ongelmat ovat melko selviä ; Niissä on ideana, että on yksi ehdoton oppi tai ajatussuuntaus. Joka on sitten oikeassa. Jos ei lyhytjänteisesti niin pitkäjänteisesti sitten viimeistään aivan varmasti. Tämänlainen varmuus paistaa läpi monilla Suomessa olevilla konservatiiveilla. Sellaisille jotka periaatteessa arvostavat sloganeita ja ajatelmia joissa liikavarmuutta paheksutaan.
Monokulttuurin ongelma on vaihtoehdottomuus. Ja se, että ideat typistyvät hyvin karkeisiin ideaaleihin. Roolit on jaettu. Oma oikea näkemys lokeroituu hyvin suppeaksi. Oman ideologisen klikin sisäiset kiistat muuttuvat helposti koulukuntariidoiksi ja oleellisiksi jakolinjoiksi vääräoppisen ja oikeaoppisen kanssa. Samoin viholliskuvista voidaan luoda hyvin yksinkertaisia. Koska mitään kovin suurta tarkkuutta ei tarvitakaan kun eivät ole edes oikean opin kerettiläisiä tulkintoja vaan "jotain aivan muuta".
Tämän ajattelutavan ongelmat on tuotu esiin jopa periaatteessa aika väkevästi kristittyjen ajattelijoiden toimesta. Esimerkiksi C. S. Lewis kirjoitti hyvin kielteisesti teokratioista. Tämä ei olekaan ihme ; Teokratia on siitä jännittävä että yhteiskunnan heikot olot korreloivat uskonnollisuuden kanssa positiivisesti. Joten murtuva yhteiskunta turvautuu helposti teokratiaan. Ja jos tämä tuottaa ongelmia, teokratiassa haetaan ratkaisua siitä että ei olla oltu riittävän oikeaoppisia. Syntyy itseäänruokkiva kehä jossa teokratian ongelmat kertovat että onkin syytä harjoittaa vahvempaa vääräoppisten kontrollia. (Vaikka mielestäni Jerry Lewis on oleellisempi viisauden lähde kuin C. S. Lewis, on tässä kohden sanottava jotain sokeista kanoista ja jyvistä.)
Jos eläisimme nykyisessä keskustelukulttuurissa tämä olisi argumentti monikulttuurisuuden puolesta. Aivan samoin kuin argumentaatio monikulttuurisuuden ongelmista nähdään jonain joka tukee sellaisenaan oikeaoppisten vahvasti monokulttuurisävytettyjä näkemyksiä.
Itse en jaksa taipua tähän.
Olen enemmänkin Kenan Malikin kannalla. Malik on monikulttuurisuuskriitikko. Että monikulttuurisuuskritiikin kriitikko. (Molemmat tulevat tavallaan käsitellyiksi osittain samantapaisin syin.) Hän moittii monikulttuurisuutta, mutta korostaa että monikulttuurisuuden kritiikissäkin on runsaasti huonoa ja ala-arvoista lähestymistapaa. Ja jos joku ihminen näyttää dissaavan kaikkia, en tietenkään voi tehdä muuta kuin kokea syvää sympatiaa tätä kohtaan. (Ainakin ensimmäiseen antipatian aaltoon asti.)
Malikin mukaan monikulttuurisuuskritiikkiä ei pidä tiivistää monoliitiksi. Tämä tarkoittaa sitä että sitä ei voi moittia rasismiksi. Mutta toisaalta koska monikulttuurisuuskritiikin sisällä on myös selvästi rasistista tai sillä sävytettyä toimintaa, on sitä voitava kutsua sen oikealla nimellä.
Tällä on toki tarkempikin sisältö.
Moni voisi ajatella että "kaiken vastustaminen" on aika huono perusta argumentaatiolle. Ja se onkin. Siksi onkin syytä nähdä miksi Malikilla on sellaisia ajatuksia kuin hänellä on.
Malikin mukaan liberaali monikulttuurisuus on huonoa koska se tekee tavallaan sitä mistä on tavallisesti moitittu monokulttuureja. Terminologia on vain hieman erilaista. Liberaalit luovat ideologisia monoliitteja jotka ovat karkeita yleistyksiä. Niissä on tapana luoda tarkastelukohteeksi erilaisia vähemmistöyhteisöjä. Ja tämän jälkeen niistä tehdään karkeistuksia. Karkeistuksia joissa alakulttuurin fundamentalistisimmat ja vähiten "massakulttuurin" mukaan menevät edistykselliset suuntaukset nähdään autenttisina tai autenttisempina kulttuurin edustajina.
Alakulttuuri nähdään enemmän tai vähemmän kulttuurisesti ehenänä, jopa homogeenisena, kokonaisuutena. Sillä on ainutlaatuinen jaettu näkemys elämästä ja uskosta. Ja tätä kollektion ainutlaatuista näkemystä sitten suojellaan. ; Mikä tietenkin sopii monokulttuuria arvostaville oman ideologiansa sisällä lukkiutuneille hajaannusta ja erillisyyttä korostavalle ei-diplomaattiselle ei-keskustelevalle fundamentalistille. Tuki ja valta saadaan ideologiselle yhteisölle tavalla joka lisää tämän alakulttuurin sisäistä koheesiota, vähentää oman opin sisällä tapahtuvaa mielipiteiden monipuolistumista.
Tätä kautta syntyy tilanne jossa ihmiset asetetaan alakulttuurilokeroihin ja heidän vaikutusvaltansa ja saamansa tuki määritetään tämän alakulttuurilokeron sisällä hyvin tietynlaisella tavalla. Tavalla joka ei suosi kommunikaatiota, neuvottelua ja kanssakäymistä. Tavalla joka nimenomaan suosii poteroitumista erillisiin alakulttuuriehin joita pidetään sisäisesti siistinä aivan samalla tavalla kuin kyseessä olisi "oma pieni teokratia valtion sisällä". (Vertaus on omani, ei Malikin. Se mielestäni karkeistaa Malikin ajatusta hyvin suhteessa alun teokratiakuvaukseeni.)
Malik ei kannata monokulttuuria vaan moninaisuutta. Monikulttuurisuuden ongelmana on sen hallintapolitiikka. Ei moninaisuus. Malik korostaakin, että moninaisuus ei ole itseisarvo vaan välinearvo. Monille länsimaisille ihmisille, jopa patakonservatiiveille, oikeus omiin mielipiteisiin on itse asiassa korostetusti itseisarvo. (Vaikka se jostain syystä usein livautetaankin ihmiseltä yhteisölle.) Malik kuitenkin korostaa, että moninaisuuden tärkein arvo on se, että siinä on kyseenalaistamista ja testaamisen henkeä. Vertaamalla vaihtoehtoja saadaan käsille paras. Ja paras ei tarkoita rehelliselle ihmiselle sitä kulttuuria mihin on sattunut itse syntymään.
Malikilla onkin ajatuksia yleisinhimillisistä arvoista jotka ovat samalla ei-mielivaltisia että ne ovat ihmisten luomia konstrukteja samanaikaisesti. Moraalinäkemykset ovat Malikilla historian, ei yhden ideologian, tuote. Yhteisöjä rakennetaan eikä määritellä pappien kirjoissa. Malikista tämä ei tee moraalista mielivaltaista. Ainoastaan jotain joka muuttuu ja on muuttunut ajan mittaan. Ja tulee todennäköisesti muuttumaan tulevaisuudessakin. Objektiiviseen luonnontieteen todistamaan/löytämään tai Jumalan määrittelemään objektiiviseen moraaliin ei ole perustetta. Silti moraalisuudessa ei ole juuri lainkaan mielivaltaa. Ihmisten tarpeet ja mieltymykset eivät ole sattumanvaraisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti