Brexit -päätös on ollut tärkein poliittinen puheenaihe. Tämä on toki ymmärrettävää globaalissa maailmassa jossa ulkopolitiikka ja globalisaatio ovat sen verran vahvoja voimia että esimerkiksi Suomen kannalta on tärkeämpää kenet USA valitsee presidentiksi kuin kenet suomalaiset valitsevat presidentikseen.
Itselläni on ollut yllättävän laimeat mielipiteet aiheesta. Kuten minulla on EU:seen kuulumisestakin. Aihe on toki varmasti tärkeä. Mutta se on myös niitä aiheita joihin minulla on liian vähän tietämystä. Mielestäni olisikin arvokasta jos ihmiset ymmärtäisivät että puhuisivat vähemmän asioista vain siksi että ne ovat tärkeitä. Heidän tulisi entistä suuremmassa määrin olla vastuullisia tästä tärkeydestä ja sanoa vain sellaisia asioita joihin heillä on jotain kontribuutioita. Eli olisi huomioitava myös oma skillsetti ja se onko itsellä relevanssia tähän tärkeään asiaan..
Toki mielipiteilylle on aina tilaa. Ja tavallaan poliittinen järjestelmä on sellainen että sen pitää antaa tilaa kansalaisille. Myös typerille mielipiteille. Ja tässä mielessä voin huomauttaa siitä miksi minun on ollut vaikeaa sitoutua kovin vahvasti Brexitiin.
Teen tässä jonkinlaista ajatustyötä joka on mielestäni tärkeä nollalinjanveto ; Jos minä olen liian inkompetentti ottamaan kantaa jokainen jolla on tätä vähemmän sofistikoitunut mielipide on tavallaan silmissäni mitätön jotat hänen mielipiteellään olisi validiteettiä. Mielipiteen saa sanoa ääneen. Sitten minä nauran päin naamaa ja kerron naurettavanapitämismielipiteeni ääneen aivan ilman mitään poliittista korrektiutta. (Olkaa hyvä.)
Teen tämän tietäen että olen oikeasti niitä ihmisiä joiden pitäisi ottaa esimerkiksi Suomen ja EU:n irtautumissopimuksessa niin että tehtäisiin tutkimus, jossa otettaisiin ihmisten kannanottoja EU -eroon ja siihen liittyviin kysymyksiin kuten maahanmuuttoon. Ensin kyseltäisiin että mitä mielipiteitä heillä on asioista. Ja kun on ensin kartoitettu asenteet ja mielipiteet niin pistettäisiin pieni kysely perään. Kysely jossa olisi kysytty ihan oikeita faktoja jotka ovat mallia väärin-oikein. (Kuten kuinka monta maahanmuuttajaa on jne.) Saataisiin selville mikä mielipide korreloi sen kanssa miten hyvin tämä aihe tunnetaan. Ja sitten äänestäisin sitä mielipidett jonka kannattajat tietäisivät asiaan liittyvät faktat virheettömämmin, paremmin ja laadukkaammin.
Pragmaattisesti
Ensimmäinen asia on se, että asia ja se millä asiaa ajetaan ovat hitusen eri asioita. Esimerkiksi Brexitin puolelle tunnuttiin menevän aika usein aika puhtaasti asenteella englanninkielinen nimittäisi sanalla bigotry. Minua ei kuitenkaan kiinnosta minkälaiset ihmiset ajavat mitäkin asiaa. Vaan onko asia perusteltu vai ei. (Tämä eroaa myös siitä että katsotaan pelkästään argumentteja joita Brexitin kannattajat yleensä esittävät. Ja kyllä. Suurin osa kansasta voivat olla paskiaisia ja väärässä. Siksi ääriliikkeet ovat vaarallisia ja meillä on ollut kommunistisia hirmuhallintoja, islamilaisia teokratioita ja fasistisia yhteiskuntia.)
Olen nähnyt että EU on brittejen kannalta siitä erikoinen että EU on aika paljolti kaupankäyntikeskeistä. (Keskustelussa tulee vastaan Shengen johon britannia ei ole kuulunut.) Ja tällä kohden minun on vaikeaa uskoa että EU kieltäytyisi hyvästä diilistä vain siksi että britannia ei ole mukana EU:ssa.
Toisaalta EU:sta eroamisen henkenä on se, että EU päättää asioista ilman Yhdistyneitä Kuningaskuntia. Ja koska se on suuri kauppakumppani jonka rajat kuitenkin möllöttävät hyvin lähellä, se itse asiassa voi tiukentaa kauppaehtoja. On selvää että jos jotain voidaan käyttää kaupankäynnissä vipuna, sitä myös käytetään. Tässä mielessä riskinä on se että vapautta kaipaavat britit jotka ovat kyllästyneitä olemaan "EU:n kumileimasimen alla" ovat pian tilanteessa jossa EU todellakin sanelee ulkomaankaupanasioista sen puolesta. Ja tavalla jossa on kyse kaupankäynnistä jossa ei saada apuja mistään yhteisöllisyydestä. Se on taloudellisesti vähän kuin joutuisi asioista ja hinnoista ja kilpailutavoista sanelevan kartellin ulkopuolelle.
Tässä mielessä voi tulla monellakin keskenään erilaisella tavalla mieleen "No taxation without representation" -iskulauseet Yhdysvaltain sisällissodasta. (Itse asiassa iskulauseessa on hauska sävy ; Silloin tyrannia määritettiin verotukseksi ilman edustusta, nykyisin konservatiiviset patriootit USA:ssa tahtuvat määrittää kaiken verotuksen orjuudeksi..)
EU on kuitenkin siitä hankala että sen kohdalla on helppoa nähdä maksut mutta vaikeampaa nähdä mitä siitä hyödytään. ; On luultavaa että ainakin EU;n pahoin puhutut standardit voivat vaikuttaa siihen mitä tuotteita saadaan markkinoille. Britit muuttuvat irralliseksi kauppa-alueeksi joten tästä voi seurata valikoimien pienenemistä kaupoissa. Koska marginaalisia tuotteita ei kannata tuoda lisämaksuilla alueelle. (Sen kuluttajamassa on yksinkertaisesti epäkiinnostavan pieni.) Toisaalta myytäviinkin tuotteisiin voi tulla muutoksia. Sillä jos jotkut aineet esimerkiksi pyykinpesussa tai elintarvikkeissa on EU:ssa kielletty se takaa että alueelle tulee vain tuotteita joissa näitä ei ole.
Brittejen kohdalla se joutuu siis (1) joko kirjoittamaan juuri näitä pahamaineisia standardeja paljolti uusiksi tai (2) joutuu sietämään sitä että markkinoilla jos jokin kemikaali ei ole kiellettyä niin sitä tungetaan mukaan heti jos siitä voidaan jotain hyötyä vaikka tuotantosäästöjen vuoksi.
Mutta oikeasti kyse on tietenkin ollut etiikasta.
Tosiasiassa Brexit on kuitenkin kulkenut etiikalla. Sellaisilla konsepteilla kuin suvereenius ja itsenäisyys. Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä. Etenkin kun huomioidaan kontekstit joissa sitä esitetään.
Kun Brexitistä puhuva britti puhuu termistä suvereenius (sovereignty), on hyvä miettiä mitä koko käsite tarkoittaa. On selvää että termi on sidottu yksilöiden sijasta kansallistunteeseen. Se kuitenkin liittyy samalla myös autonomisuuteen.
Yksilöiden autonomisuus liittyy paljon siihen miten paljon valtaa ja riippumattomuutta heillä on. Ja monessa suhteessa nämä ovat siitä mutkikas konsepti että mitä riippumattomampi ihminen on, sitä vähemmän hänellä usein on valtaa. Ja EU:n ja valtioiden kohdalla tilanne on hyvin helposti sama. Tässä mielessä valtioiden suvereenius (national sovreignty) ei ole niin hirvittävän paljon erilainen. ; Onkin selvää että teoriassa EU -asioihin voidaan vaikuttaa äänestämällä valtaan poliitikkoja joista osa lennähtää Brysseliin. Mutta kun kokonaisuudet suurenevat yksi kansalainen on yhä selvemmin yksi "ties kuinka monesta". Päätäntävalta asiaan pienenee tässä kohden huomattavasti. Toisaalta myös ne päätettävät asiat kasvavat vastaavasti ihan jo sillä että tehty päätös vaikuttaa useampiin ihmisiin. Näin ollen yhä enemmän valtaa jaetaan yhä monemmalle ihmiselle.
Jos puhutaan maasta, ei ole selvää että onko sen kansalaisilla valtaa asioihin. Tämä on erityisen vahvasti esillä autoritaarisissa valtionjohtotavoissa kuten vaikka monarkioissa tai teokratioissa. Demokratiassa tätä yritetään lähestyä sillä että byrokraattiseen valtakoneistoon liitetään äänestystelementtiä ainakin silloin tällöin. Kuitenin näissäkin tilanteissa aika moni on - mielestäni aika ymmärrettävästi - kokenut että heidän valtansa on pientä, mitätöntä ja merkityksetöntä. Jos ihminen voi antaa äänensä mutta jos äänestetty poliitikko ei esimerkiksi pidä vaalilupauksiaan, ei hän "saa mitä tilaa". Politiikassa mainostetaan ja tärkeintä on miltä asiat näyttävät kuin mitä ne ovat. Ja tämä uhkaa sitä että kansalaisilla ei ole suvereeniutta vaan valtio on se joka on suvereeni. Ja tässä mielessä EU olisi vain iso valtio.
Kysymys on siitä onko kansalaisella valtaa lakeihin ja julkisten varojen käyttämiseen. Ja mitä näillä laeilla saadaan. Ja miten haluttavia nämä asiat ovat kansalaisille. Toisin sanoen suvereenius on helposti sellainen että on katsottava miten valtio tai EU oikeuttaa sen että päätäntävalta asioihin pienenee. Sen on tarjottava tämän tilalle haluttavia hyötyjä. Ja näiden arvioiminen on se asia joka EU:ssa on vaikeaa.
On selvää että EU -liittoutuminen tuo kansalaisille lisää vaihtoehtoja hallita omaa elämäänsä ; Itse asiassa kun puhutaan EU:sta ja sen maahanmuuttopuolesta, tulee liian helposti mieleen islamilaiset maahanmuuttajat. Eikä se, että EU:n sisällä muuttaminen on jotain joka lisää valinnanvaihtoehtoja ja todennäköisesti myös työntekoon ja ansaitsemiseen liittyviä vaihtoehtoja. Nämä vaihtoehdot tarkoittavat että EU ei pelkästään sanele ja rajoita vaihtoehtoja. Toisaalta on selvää että kaikki nämä kansalaisille annetut muuttovalinnat vaikuttavat siihen valtaan ja suvereeniuteen joka on valtiolla kansalaisistaan irrallisena konseptina. Ja toisalta se kertoo että EU:lla on näihin asioihin suvereeniutta yli tämän valtion. (Toin tämän asian esille siksi että suvereenius ei ole pelkästään hierarkinen jossa on nollasummapelistä linjalla kansalainen-valtio-EU.) Brexitissä maahanmuutto onkin jotain johon maa sai lisää valtaa. Toki jos ja vain jos puhutaan maahanmuutosta EU:n sisäpuolella. Sillä jos puhutaan maahanmuutosta EU:n alueiden ulkopuolelta, niin niitä käsittelevät muut kansainväliset sopimukset. YK ja muut vastaavat tahot ovat tällöin enemmän niitä joista "pitäisi erota". (Ja se minkälaisia eettisyys-boikotteja tästä seuraa eivät välttämättä ole kovin ... haluttavia.)
Se, mitä agrologipuolella opin oli se että maatalouspolitiikka on muuttunut monta kertaa ja sen pääsääntönä näyttää olleen se, että EU on ollut sarja päätöksiä jotka ovat olleet melko hyvin perusteltuja ja joiden ongelmalliset seuraukset ovat olleet vaikeasti ennusttettavia ja siksi suuntaa on täytynyt korjata "kohti seuraavaa, erilaista katastrofia". (Tämänlainen negatiivinen mielenlaatu on tietenkin itselleni tyypillinen osa vähän kaikessa joten tämä tuskin on kovin vahva tuomio EU:lle. Jos en väännä jotain asiaa likaiseksi, se olisi ihme. Mielenkiintoista olisikin tietää ovatko nämä katastrofit pienempiä kuin ne vaihtoehtoiset.)
Onkin mielenkiintoista että Brexit voidaan nähdä demokraattisena. Mutta tämä näkökulma on kuitenkin aika helposti konfliktissa siinä mielessä että Brexitiä on puolustettu nimenomaan tavoilla jotka korostavat sitä miten maan sisällä olevilla ihmisillä olisi vähemmän valintoja elämässään. Henkenä on ollut se, että Brexitillä on ajettu nimenomaan valtion suvereeniutta ja tässä on helposti väheksytty sekä EU:ta kylmänä ja etäisenä kumileimasimena että yksilöiden autonomiaa. Kysymys on ollut halusta määrätä jotkut ei-kansalaisiksi tai kakkosluokan kansalaisiksi. (Ja tätä on ollut, riippumatta siitä ovatko Brexit -kannattajat yleensä tälläisiä tai oliko se oikea ratkaisu.)
Teema on hyvin sama täällä kotimaassa jossa sananvapautta ja poliittista korrektiutta vastustavat ihmiset puhuvat ensin demokratiasta ja seuraavaksi puhuvat siitä miten jokin väärää mielipidettä ja uskonvakaumusta tai poliittista linjamaa edustava ihminen edustaa puupäistä vapaamatkustusta joka vaarantaa maan ja yhteiset arvot.
Ymmärrän toki tämän "hajautuspolitiikan" siinä mielessä että olen itse suosinut Keskustapuoluetta. Tämä ei tietääkseni luo uskottavuutta tai ole meriitti oikein kenenkään silmissä. Ei etenkään kaikenmaailman #koulutuslupausten ja lesssukkapolitisoinnin jälkeen. Olen tehnyt tätä siksi että puolue on usein tavoitellut sitä että eri alueilla olisi hieman erilaisia käytäntöjä. Näin ollen siinä missä monet ovat esimerkiksi halunneet tehdä uskonnonvapaudesta ja vaikka uskonnon roolissa koulusta valtakunnallisia sääntöjä, on keskustapuolueella ollut esillä näkökulmia joissa korostetaan sitä mitä alueella ja koulussa noin yleensä ajatellaan asioista. Näin ollen vahvasti uskonnollisilla alueilla voisi todella olla luontevaa että "Kirkko on luontevasti läsnä" ties missä. Kun taas Etelä-Suomessa jossa monin paikoin lapsista alle puolet on kastettu tämä voisi olla hyvin omituista ja tilannetajutonta. (Suomessa on jo nyt alueita joilla alle puolet on kristittyjä ja tilastollisesti tilanne on koululaisten kohdalla mielenkiintoinen koska mitä nuoremmaksi mennään niin sitä useammin ollaan uskonnottomia.)
Tässä mielessä ymmärränkin että dominoinnin alueellistaminen voi ajaa yksilöiden etuja. Ei siksi että he saavat tässäkään prosessissa lisää päätäntävaltaa - yhteisissä asioissa moni asia on vähän kuin pastoraalinen tilaisuus koulussa, päätös siitä onko pappi läsnä ja jos on mitä hän saa sanoa ja montako virttä on tai ei ole uskonnonharjoittamista - päätetään yläpuolella eikä kansalaisilla ole suvereeniutta tähän asiaan. Vaan sitä kautta että tässä saadaan asioita joita useampi haluaa.
EU on tässä mielessä kuten valtio. Valtio pyytää veroja. Ja niin EU:stakin tulee maksuja. ; Kun puhutaan hallinnosta, säädöksistä ja yhteisistä varoista, on selvää että killingit tähän kaikkeen tulevat jostain. Ne tulevat yleensä ihmisiltä. Yleensä ihmisiltä jotka tienaavat rahaa ja omistavat jotain. (Toisaalta voidaan nähdä että työttömyyskorvauskin tulee siitä että köyhillä on väkivaltakortti käytössään. Kuten Tyrion Lannister on viisaudessaan meille vihjannut : On vaikeaa hallita miljoonia ihmisiä jotka haluavat tappaa sinut. Köyhä voi nälkäänsä tehdä kaikenlaista. Ja se että hän ei tee jotain voi olla aivan täysin jotain jota käsitellään ns. "säästönä". Tämä on täysin irrallaan siitä että teko voi olla myös armeliaisuutta, myötätuntoa ja hyvyyttä. Ja että näillä on monille kiistatta hyvin suuri arvo. Ja että he eivät tee näitä päätöksiä tämänlaiset puolet mielessään. Mutta minulle maailma on aina aika negatiivinen...) Tämä on selvästi pois näiden ihmisten suvereeniudesta itseään kohtaan.
Suvereenius ei toisaalta ole mikään hyve sinällään. Sitä toki käytetään usein kielessä kuin se olisi sellainen. Sitä pidetään haluttavana. Se on jopa kuin sana jonka mainitseminen olisi sinällään oikeutus. Kuitenkin valtion suvereenius on vähän kuin se että valtiolla on valtaa. Valta on tärkeää jos halutaan saada aikaan jotain. Mutta jotta valta olisi hyvää sen täytyisi johtaa hyviin asioihin. Valta voi olla myös pahaa. Voidaan nähdä että jos katsotaan valtiollista autonomiaa niin Stalinin diktatuurissa ongelmana oli juuri se, että maata ei kontrolloinut oikein mikään muu valtio tai sitä suurempi kokonaisuus. Maa ei myöskään kannattanut kansalaistensa suvereeniutta. Suvereeniuden kohteena oli ennen kaikkea valtiollinen suvereenius. Tämä sama on vahvemmin esillä teokratioissa joissa ei ole yhtä johtajaa jolla on suvereenius jota hän heijastaa myös maahan jota hallitsee. Teokratiassa uskonnollinen johtaja voi kuolla ja korvautua toisella. Sillä ideologia on suvereeni ja teokraattinen valtio on tämän tärkein toimintayksikkö, sellaisenaan sisäisesti ehyt ja ehdottoman suvereeni valtio.
Tässä mielessä on syytä tiedostaa että kun puhutaan valtioiden suvereeniudesta, ollaan hyvin usein teemoissa joita löytää Achilles Mbemben "Necropolitics":esta. Sen mukaan valtion suvereenius koskee käytännössä yhtä kysymystä. Sitä kenet saa tappaa, syrjäyttää marginaaliin, ajaa lainsuojattomaksi tai jättää heitteelle. Tässä tappaminen ei välttämättä tarkoita samaa kuin teloituspartiot - joskin joskus asiat ilmenevät juuri niiden kautta. Mukaan lasketaan myös se, että se saa myös jättää auttamatta. Tätä kautta valtion suvereenius voi tarkoittaa juuri sitä että kaupunki sulkee muurinsa maahan pyrkivän edessä ja antaa tämän kuolla nälkään tai janoon porttiensa ulkopuolelle. Tai sitä että se ei auta omia köyhiään vaan antaa näiden kerjätä ja häiritä omia kansalaisiaan. (Tilanne muistuttanee sitä miten Qarthin kaupunki suhtautuu maailmaan "Game of Thronesissa"...) Tai sitä että kerjääminen nähdään niin häiritseväksi että kerjäläiset teloitetaan, ajetaan kaupungin ulkopuolelle tai ajetaan jonnekin kivenkoloon kuolemaan. "The ultimate expression of sovereignty resides, to a large degree, in the power and capacity to dictate who may live and who must die." Tässä kysymys naamioidaan toki esimerkiksi turvallisuudeksi jossa ei olisi tämänlaista likaista puolta.
Mutta meille joillekin on ilmiselvää että kaikessa on tämä likainenkin puoli ja että sekin on syytä huomata ja tiedostaa ja teeskennellä että kysymys olisi vain ihan muista asioista. Oikein kukaan ei toki kannata turvallisuutta näiden negatiivisten puolien vuoksi. Eikä niitä "tarkoiteta" kun annetaan ääni jollekin. Mutta valitettavasti ihmiset eivät elä toisten päiden sisäisistä intentioista. Päätöksistä on seurauksia ja näiden seurausten kanssa sitä eletään. Politiikassa juuri näiden seurausten puoli on se joka korostuu, koska politiikka ei ole uskontoa joka sanoo miten ihannetilanteessa pitäisi elää vaan se on sitä likaista käytäntöä joka sanoo miten pitää tulla toimeen sen kanssa että elämme maailmassa jossa ihannetilanteesta poikkeaminen tuntuu olevan käytäntö. (Jopa sellaisella tasolla että se pakottaa kyseenalaistamaan ne jumalat joihin moni uskonto tuntuu viittaavan. Kyseenalaistamaan joko heidän hyvyytensä ja sen ovatko he seuraamisen arvoisia. Tai jopa näiden olemassaolon.)
Politiikka on käytännössä "yhteisistä asioista päättämistä" tavalla joka on käytännössä jonkinlaista soveltavaa etiikkaa rajallisella budjetilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti