Itseäni tässä näkökulmassa ihmetyttää kuitenkin ihan toinen asia. Nimittäin se, että miksi ateismin pitäisi olla ydin yhteiskunnassa? Tämän taustalla olevia ajatuksia on helppoa sitoa tiettyihin yhteiskuntafilosofioihin. Sellaisiin, joissa tarkastellaan asiaa ikään kuin Hobbesin kannalta. (Tai Hobbes kuvaa tilannetta helpoiten tajuttavasti.) Hobbesilla tarvitaan yhteiskuntasopimus koska sen ulkopuolella on kauhea väkivaltainen luonnontila jossa kuka tahansa voi tappaa ketä tahansa. Näin ollen sopimukseen tulee eettisiä rajoitteita. Ja tässä on maailmankuva. Syntyy sinällään varsin yksinkertainen ajatus siitä että ideologia tekee näköisensä maailman. Tästä syntyy yleensä vahva ajatus yhdestä oikeasta valtionjärjestyksestä.
Ensimmäinen asia tässä koskee muuttujia.
Yhteiskunnat ovat hyvin mutkikkaita. On syytä miettiä mitkä ovat relevantteja ja mitkä ovat ei-relevantteja muuttujia. Olen itse Jared Diamondin ajatusten kannattaja, joten näen että tosiasiassa myös "maantieteellä" on väliä. Ympäristö luo olot joihin on sopeuduttava jotta niissä voi elää. Tästä syntyy rajoitteita ja tätä kautta rakentuu ns. elämäntapoja jotka toimivat tässä ympäristössä. Tätä kautta ajatus siitä että uskonto olisi ainut ja tärkein mittari kyseenalaistuu.
1: Toki on selvää että esimerkiksi islam on tietyillä alueilla ja sitoutunut tietynlaiseen infrastruktuuriin. Joten se on "aavikkouskonto" siinä mielessä että sen perinteissä on varmasti niitä aavikkoelämisen piirteitä. Näin ollen ideologiaan tulee maantietoa joten ideologian tarkastelu ei välttämättä ole niin virheellistä. (Se on siis oikovaa, älyllistä laiskuutta ja typistävää mutta ei läpeensä typistävää.)
Toinen asia on sitten katsoa, että mitkä muuttujat ovat relevantteja. Tämä on erityisen tärkeää kun katsotaan vaikka uusateismia. Useinhan sitä korostetaan, että ateismin historia yhteiskuntajärjestyksissä on ollut ongelmallinen. Tämä onkin helppoa demonstroida katsomalla Ranskan ja Venäjän vallankumouksia.
Tässä kohden oleellinen asia on kuitenkin huomata se, että ateismi tarvitsee lisämääreitä. Se ei ontologisena "Jumalaa ei ole" -kannanottona rajaa mitään yhteiskunnasta. (Kuten ei teismikään.) Tämä on tuttua jopa kristikunnan kohdalla. Modernina aikana kristityt usein taistelevat kaupallistumista ja pinnallistumista vastaan ja puolustavat heikoimpien asemaa vaatien sosiaalitukea ja huoltoa köyhimmille. Toisaalta fundamentalistinen oikeistokristillisyys nojaa asenteeseen jossa asiotia yksityistetään ja tärkeä ohjenuora on "no tax". Tätä voidaan sitoa Weberin kuvaamaan prosessiin jossa moderni kaupallinen kilpailuyhteiskunta on "kristillistä perua". Kun kristinuskoon sidotaan näinkin suuri näkemysero, voidaan huomata että se että uskonto taipuu yhteiskuntajärjestykseksi, prosessissa on mukana jonkinlaisia täsmentimiä.
Venäjällä vaikutti kommunistinen ateismi. Joku voisi sanoa että tässä ongelmallisena kohtana on ollut enemmänkin se kommunismi kuin se ateismi. Tämä ajatus on tärkeä sillä jos katsotaan uusateisteja, heistä jopa heidän kriitikkonsa tunnistavat seuraavia piirteitä;
He ovat yleensä skientistejä. Postmodernit humanistit eivät pidä heistä tämä n vuoksi ja uskovaiset ovat tässä "vanhojen ateistejen" kanssa yhtä mieltä. Tiedekeskeiset valtiot ovat yleens menestyneet. Heillä on yleensä hyvin liberaalit, humanistiset ja sekulaarit arvot. Tapa joilla näitä puolustetaan vaihtelee Richard Dawkins korostaa lempeyttä sitä kautta että humen giljotiini on pätevä. Sam Harris taas myy omaa etiikkaansa "moraalisena maisemana" joka on objektiivinen, luonnontieteellinen. Voidaan sanoa että kenties humanistisiin ihmisarvoihin sitoutunut luonnontiedemenettely vaatiikin rinnastukset niihin humanistisiin ja tiedesitoutuneisiin maihin.
1: Tämä selittää trendin jossa Islanti on hyvä esimerkki. Sosiaalisesti hyvinvoivissa maissa uskonnottomuus on yleistä verrattuna muihin maihin. Jos ateismi on turmelevaa ja tuhoisaa, niin korrelaatiot menisivät niin että Islannissa olisi Ranskan vallankumousolot. Tai se olisi Pohjois-Korea. (Toki voi olla vähäisesti mahdollista, että joku puolustaisi ateismia ideologianäkökulmalla psykologiamaustein ja selittäisi kristillinen Pohjois-Korea muuten samalla rakenteella olisi vielä nykyistäkin kauheampi. Sillä ateismilla on tiettyjä seurauksia käyttäytymiseen ja muiden kohteluun, ihan sitä kautta että uskonnoissa ajatellaan että Jumala viime kädessä vastaa oikeudenmukaisuudesta kun taas ateistit eivät voi katsoa taivaalle. Kommunistisessa ateismissa kommunismi voi vetää maailmaa tiettyyn suuntaan ja ateismi aivan toiseen.)
Asiaa pahentaa tavallaan se, että uusateismi on enemmän aktivointi-ideologia kuin poliittinen ideologia. Siinä missä "vanhassa ateismissa" on ollut tapana luoda hyvin kyseenalaisia fantasioita joissa "viimeinen kuningas hirtetään viimeisen papin suoliin" ja joissa jopa Sigmund Freud uskoi että uskonto tulee loppumaan kun ihmiset oppivat ja viisastuvat. Jos katsotaan Richard Dawkinsin "kissojen paimentamista" hän suorastaan korostaa sitä että ateistit ovat suuri ihmisryhmä jolla tulee olla lupa sanoa mielipiteensä ääneen. Oletuksena ei ole että uskovaiset kääntyvät tai uskonto tulee loppumaan. Tavoitteena ei ole ateistivaltio tai edes ateismin yleisimmäksi näkemykseksi ajaminen. Kääntymistä ateismiin toivotaan mutta ei vaadita tai odoteta. Vaatimuksena on vain saada sama oikeus näkemysten poliittiseen esittämiseen kuin muillakin ideologioilla.
1: En kykene näkemään tätä "vapaamatkustamisena". Ei voi olla niin että ideologiaa ja sen poliittisia näkemyksiä arvostetaan vain jos ne perustuvat siihen että on rakennettava öykkäröivä keskusjärjestelmä joka komentaa kaikkia. Ideologia edellä puuhun menevät toki mielellään puhuvat että tämän vastakohtana olisi arvotyhjiö. Kuitenkin tosiasiassa mielipiteenvapaus ja vastaavat ovat juuri "rajoitteita vastaan" ja ne ovat silti poliittisesti arvokkaita tavoitteita. Vapaus lisää vaihtoehtoja eikä niitä kutsuta arvotyhjiöksi. Tämä sanaleikki viittaakin siihen että tosiasiassa halutaan kätkeä valtarakenteet, dominanssi ja öykkäröinti jne. vapauden puutteet nimeämällä ne niin kivasti ett niiden kanssa erimielisyys on "arvotyhjiötä". Ja kuten näkyy, asian filosofinen tarkastelu edes alkeellisella tasolla puhkaisee tämän kuplan yksikertaisella ja järkeenkäyvällä tempulla.
Tästä lähtökohdasta pitäisi tavallaan ihmetelläkin sitä miksi moni ateisti korostaa että maat joissa on paljon ateisteja ovat monesti hyviä maita. (Mikä pitää paikkaansa. Kenties syynä on se, että kun maassa on olot riittävän hyvät niin tarve uskonnolle on hyvin vähäistä. Tämä voi kertoa siitä, että hyvinvoivissa maissa uskonto ei tarjoa paljoa mutta asettaa jarruja elämälle. Sukupuolinen suuntautuminen ja identiteettiongelmat ovat jossain määrin first world problemeita joihin mennään vasta kun Maslown tarvehierarkian perustavammat tarpeet on pääosin täytetty. Tämä voi johtaa siihen että hyvinvoivassa maailmassa uskonto on este, mutta toisaalta kriisitilanteissa uskonnosta voi olla apua niin että ateistinen valtio kestäisi vähemmän "tällejä" ja "häiriöitä". Tosin tämä häiriö ja tälli voi johtaa siihen että uskonnollisuus nousee suosioon uudestaan eikä siihen että valtakunta romahtaa.)
Kristityt selittävät toistuvasti että ateistejen pitäisi tuottaa kristittyjä parempi ideologinen keskusjärjestelmä ihmisille. Tämä varmasti liittyy osittain siihen että teologit ovat tunnustaneet erilaisten jumalatodistusten heikkouden siinä määrin, että puhe on siirtynyt siihen että uskonto oikeutetaan uskomiseen uskomisella. Eli sillä että uskonnosta on hyötyä uskovien mielenterveydelle tai yhteiskunnalle. Ateistien näkökulma on kuitenkin skientistinen eli heitä kiinnostaa Jumalan olemassaolo. Kenties siksi että ateismi on määritelmällisesti sitä että ei uskota Jumalan olemassaoloon. Kenties ateisteja kiinnostaa Totuus kun taas uskovaiset vaativat ateisteilta Hyötyä. Kun maailmanvalloitushaaveita ei ole, on tämä hyvin erikoista.
Toisaalta ateismi on hyvin vahvasti "lähinnä mielipide" tai "kannanotto". Ymmärrän jos yhteiskuntajärjestelmän kannalta oleellisia olisivat sellaiset kysymykset kuin "mikä on vapauden määritelmä" ja "mikä on suhde vapauteen". Olen tottunut siihen että jos minulta kysytään mielipidettä tekoälyn määrittelyyn ja tekoälyn rajoihin, niin minulta ei kysytä että miten rakennan yhteiskunnan tämän uskomuksen varaan. Näkemys ei sellaisenaan sitoudu suoraan yhteiskunnan toimintaan. On suorastaan ihmeellistä että mielipide ja näkemys ja maailmankuva olisivat arvokkaita ja merkityksellisiä jos ja vain jos ne ovat se perusnormi jonka ympärille rakennetaan yhteiskunta.
1: Esimerkiksi kristitty Martti Muukkosen mukaan ateismi on "vapaamatkustamista" jos se ei perusta valtionjärjestystä joka on parempi kuin kristittyjen. Lausunto on minusta aika erikoinen. Se kuitenkin demonstroi aika vahvasti sitä että nykyään ateisti ei saa puolustaa yksilöoikeuksiaan ilman että häneltä vaaditaan paljon toivottua laajempaa yhteiskunnan uudelleenrakentamisutopiaa. Ilman tätä utopiaa ei ilmeisesti saa puuttua ongelmakohtiin, sellaisiin jotka ilmenevät ateistien "masinoimin" eksaktein lainmuutosehdotuksien jne. kuvattavin sisältöjen, kautta. Yleisenä asenteena yhteiskunnassa onkin se, että uskonnoton, etenkään ateisti, ei saa puhua mielipiteistään. Häneltä vaaditaan yhteiskuntajärjestystä ja näyttöjä. Tätä ei kuitenkaan sitten anneta tehdä. Kun yrittää, vastustetaan Pohjois-Korean ja arvotyhjiön voimin. Ja sitten vaaditaan tuloksia. Kokonaisuus on se, että ilman näyttöä ei saa yrittää ja näyttöä ei saa antaa koska se on riskaabelia. Tilanne on "työelämässä tutussa nuoruusloukussa" jossa ilman töitä ei saa työkokemusta ja ilman työkokemusta ei saa töitä.
Josta päästään toiseen asiaan; Entä jos asiaa ei pidäkään katsoa keskusideologiana vaan prosessina.
Kun kristinuskon hienoutta puolustetaan puhutaan usein yhteiskunnan kestävyydestä. Eli siitä että yhteiskunta ei "romahda" ja pysyy samanlaisena pitkän aikaa. Tämä on siitä kiinnostava kannanotto että pitkäikäisyys ja eettisyys tässä menevät helposti sekaisin.
Siksi onkin helppoa huomata että monet vastenmieliset teokratiat joissa tehdään ihmisoikeusrikkomuksia ovat hyvin pysyviä. Teokratioissa on usein sisällerakennettu järjestelmä jossa ongelmien ja kriisien keskellä kritiikki nihiloidaan. Jos menee huonosti syynä ei ole se että valtaosa ihmisistä seuraa keskususkontoa, vaan siitä että enemmistöä uhkaava paha vähemmistö ei noudata tätä keskususkontoa riittävästi. Jos tapahtumin liitetään juhanistarczewskiläisiä ajatuksia siitä että ihmisten kuolema ja luonnononnettomuudet ja talouskriisit ovat Jumalan kostoja, ongelmien "mekaaninen selittäminen" ja niiden syiden analyysi unohtuu. Tästä syntyy helposti itseään ruokkiva kriisi. Ja tämä johtaa siihen että yhteiskunta on valitettavankin pitkäikäinen ja kestävä.
Itse asiassa kun "tietyt piirit" - joita "tietyt toiset piirit" kutsuvat "äärivasemmistoksi" - kritisoivat sitä miten islam tulee ja tuhoaa, he itse asiassa viittaavat siihen että kristillinen yhteiskunta on hauras ja tätä vahvempi, kestävämpi ja pysyvämpi ja muutenkin voitokkaampi ja vahvempi islamilainen kulttuuri tulee tilalle. Ja että tämä on eettisesti ongelmallisempi yhteiskunta. Tämä jää helposti huomaamatta kun nämä samat ihmiset puhuvat kulttuurievoluutiosta ja yhteiskunnan säilyvyydestä. Ja ateismista.
Tämä näkökulma on tarpeen sillä kenties yhteiskuntien muutos onkin jotain jota pitää kuvata kulttuurievoluutiona - "jonkinlaisena prosessina". Tässä ajatus yhdestä oikeasta keskusideologiasta on itse asiassa unohdettava. Huomio on keskityttävä ihmisten hyvinvointiin. Michael Stevensin tuore juvenoijaa (nuorison epäilemistä) koskeva video piti sisällään viittauksen Neil Straussin ja Neil Howen näkemyksiin. Kuvauksen siitä miten yhteiskunnassa pitääkin seurata erilaisia vaiheita. Ja että muutosvastarinta nuorisoa ja yhteiskuntaideologioita kohtaan voidaan kenties nähdä samankaltaisina prosesseina.
Prosessina joka olisi referoitavissa vaikka seuraavalla tavalla:
* Tässä prosessissa perinteistä "on olemassa keskusideologia" kuvataan vaiheena HIGH. Tässä on yksimielisyys perusideologiasta. Joka sitten on "malli yhteiskunnasta" eli kuvaus siitä miten yhteiskunta toimii että "malli yhteiskunnalle" siinä mielessä miten sen pitääkin toimia. Sitä tuetaan koska se on voinut vaikka tukea jossain kriisissä. Tätä kuvaa konformismi, joka kuvaa sitä että on vahva keskusorganisaatio.
* Ihmiset kuitenkin kyllästyvät tähän. Kun kaikkia pakotetaan samaan muottiin, seuraa ongelmia. Ja näiden ongelmien tiedostaminen on AWAKENING -vaihe. Tämä johtuu siitä että jos yhteiskunnan suojelu on kaiken keskuksena ja tämä sidotaan joihinkin tiettyihin perusnäkemyksiin, toisinajattelijat ovat helposti riskejä. Ja vieläpä riskejä joissa heitä voidaan tallata koska he ovat uhka vallitsevalle järjestelmälle. Status quo tallaa tätä kautta yksilöllisyyttä ja siksi yksilöiden oikeuksien korostaminen ja ongelmakeskeisyys tulevat esiin. Ihan siitä että ihmiset kokevat niitä elämässään. Epäluulo järjestelmää vastaan ei tässä ole vielä mitään uuden rakentamista. Mutta se sisältää tärkeitä huomioita ongelmista eikä ole tätä kautta pelkkää "kakan heittelyä". (Jona Martti Muukkonen esimerkiksi kutsuu kaikkea ateistejen harrastamaa uskontokritiikkiä.) Se, että tiedostaa ongelman on ensimmäinen askel ongelmien ratkaisemiselle.
* Seuraava vaihe on UNRAVELING, jota kuvaa järjestelmän murtuminen. Systeemiä ei hyväksytä ja sitä halutaan korjata. Tässä ei vielä ole kovin suurta keskusideologiaa. Tämä on tarpeen jotta järjestelmää saadaan korjatuksi.
* Tästä seuraa helposti kriisivaihe CRISIS, josta sitten seuraa muuntunut uusi järjestelmä joka johtaa siihen että kaikki alkaa alusta.
Kyseessä ei ole "yhteiskunnan romahtaminen" siinä mielessä että tätä nähdään tapahtuvaksi noin parinkymmenen vuoden välein. Mutta on selvää että jossain määrin yhteiskunnan voidaan nähdä "romahtavan" siinä mielessä että näkemyksissä tapahtuu suuria muutoksia. Ja tätä kautta kulttuuri on hyvin uudenlainen. Tässä mielessä muuntuvuus tarkoittaa isoissa linjoissa sitä että kulttuuri kestää kauemmin. Ja pienissä linjoissa sitä että oikeaoppinen tietty maailmankuva ja näkemys on itse asiassa tuhottu hyvinkin nopeassa temmossa. (Seksuaaliset vallankumoukset ja muut ovat muuttaneet maailmaa ja elämäntapojamme hyvinkin paljon. Nykyään ei juurikaan debatoida vanhoista kriiseistä. Ei orjuudesta tai e -pillereistä. Sen sijaan jostain muusta. Ilmeisesti vielä muutaman vuoden ajan homoista. Sitten varmaan jostain muusta.)
Tämä on ymmärrettävää. Esimerkiksi keisarillisessa kiinassa oltiin hyvin pysyviä. Korostettiin menneisyyttä. Opittiin historiasta ja esi-isiltä. Ja kun ennen on selvitty niin jotain on tehty oleellisesti oikein. Tai ainakaan ei oleellisesti väärin. Tästä syntyi mahtava, byrokratisoituva ja joustamaton yhteiskunta. Kiina joka menestyi yritteliäisyydellä ja innovoinnilla kuihtui kasaan. Koska tehtiin asiat niin kuin oli opittu tekemään. Eikä konetta saanut korjata jos se ei ollut rikki. Anarkialle, kokeilulle ja idän viisaiden auktoriteettien kyseenalaistamiselle ei nähty tarvetta. (Osittain siksi että nämä auktoriteetit tavallaan sanoivat niin itse vaatiessaan kunnioitusta menneelle, perinnäistavoille, viisaille ja auktoriteeteille.) Sitten kokeilevammat yhteiskunnat tulivat ja rikkoivat koko mahtavan koneiston. Sillä se mikä pätee biologiassa näyttää toimivan myös yhteiskunnissa ; Se, mikä toimii tietyssä ympäristössä ja tietyissä olosuhteissa voi olla hyvin letaalia muuttuvissa tai muuttuneissa olosuhteissa. (Siksi darwininsirkkujen evoluutio heilahtelee esimerkiksi El Niño ilmiön mukana edes takaisin, sen hetken optimia hakien. Ja siksi vahvat ja menestyksekkäät Jääkarhut kuolevat Saharassa.)
Eli kenties jokainen ideologia tekee yhteiskunnasta itsensä näköisen. Ja tämä tarkoittaa yleensä tuhoisuutta. Siksi täysanarkistista Hobbesin kuvaamaa luonnontilalle niukasti kauheudessa häviävät kulttuurit nojaavatkin perinteeseen ja pysyvyyteen. Heille yhteiskunta on jokin megaentiteetti joka on keskeisempi ja tärkeämpi kuin kansalaisensa. Ja tämä instituutio on se jonka pysyvyyttä ja samanlaisena pysymistä suojellaan sitten omilta kansalaisilta. Itse taas olen halukkaampi uskomaan että yhteiskunta koostuu ihmisistä. Instituutiot ovat siinä ne loiset, ne jotka kenties pitäisi tuhota (toisin kuin kuninkaat ja pastorit jotka ovat ihmisiä kun viimeksi katsoin).
Tiesitkö että ihminen ei ole rationaalinen homo economicus? Tutkimusten mukaan on sen sijaan niin, että Simpanssit ovat älykkyysosamäärältään pienempiä mutta osaavat sen puitteissa pelata strategisemmin kuin ihminen. Teknisesti siis tarkoittaa että simpanssit pelaavat yksinkertaisia strategisia pelejä lähempänä pelin Nash tasapainotilaa kuin ihminen, joka hyvin helposti alkaa imitoida muiden peliä silloinkin kun se ei ole optimaalista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti