On kenties hyvä lähteä katsomaan estetiikkaa hyvän (ja vähän muunkin) kautta.
"Takkirauta" -blogissa otettiin kantaa arkkitehtuuriin. Siellä kommenttipuolella esiintyi määritelmä hyvälle taiteelle. "perusarvothan ovat totuus, hyvyys ja kauneus. Epätaiteen tekee epätaiteeksi se, että se kiistää jonkin näistä kolmesta. Kitsch on kauneutta ilman totuutta. Se on falskia, valheellista, teeskenneltyä vaikka se muodollisesti on kaunista ja miellyttävää. Tämä tekee kitschistä vastenmielistä. Samalla tavoin pornografia on kauneutta ilman hyvyyttä, modernismi on totuutta ilman kauneutta, poliittinen korrektius on hyvyyttä ilman totuutta ja naturalismi totuutta ilman hyvyyttä."
Tämä lähestymistapa on Platoninen. Eikä sillä tavalla jolla rakkaus on platoninen. (Tosin Platon oli todennäköisesti sekä seksuaalisesti aktiivinen että oli seksuaalisesti aktiivinen myös miesten kanssa.) Platonilla kolmikko oli transendentaaleja (transcendentalia). Sofistikoitunut voi hokea mantraa unum, bonum, verum ja sen jälkeen moni on tyytyväinen kun se sanotaan hienoilla sanoilla. Ja jos tämä ei vielä tehoa niin naiset huokailevat hameet suussaan kun latina vaihdetaan kreikkaan, ἀγαθόν, ἀληθές, καλόν... Kolmikko on hyvin tärkeä ja tunnettu osa klassista sivistystä. (Sitä klassista esiteollisen ajan tieteen vallankumousta edeltävän ajan klassista jota pitää nykyään osata että olisi sofistikoitunut. Sofistikoitumienn taas on sitä mitä nykyään kaivataan hyvyyden, totuuden ja kauneuden tilalle. Sillä siinä puhutaan arvostuksista, merkityksistä, statuksesta, luksuksesta, intresseistä ja vastaavista.) Platonin määritelmän kanssa on helppoa olla erimielinen. Jo ihan sen takia että kokonaisuus muodostuu enemmän siitä että asiat määritellään joksikin. En ole oikein arvostanut sitä kipakkaa asennetta jossa joku vain toteaa miten asiat ovat ja pillit pussiin. Platonin määritelmä on hieman tämänlainen.
Tarjotussa ajattelussa voi löytää varsin helpostikin omituisuuksia. On toki iskevää jos asian voisi tiivistää mietelauseeseen "kitch on kauneutta ilman totuutta". Mutta tarkemmassa mietinnässä tämä tuskin osuu kovin hyvin taiteeseen tai kitchiin. Itse asiassa heikkoudet ovat niin ilmiselviä että ainut syy miksi Platon ja moni muu hänen jälkeensä ei ole niitä huomannut johtuu ihmisen taipumuksesta vahvistusharhaan. Siihen että haetaan omaa näkemystä tukevia selityksiä sen sijaan että haettaisiin vastaesimerkkejä.
1: Sillä jos tuo määritelmä olisi totta olisi jokainen fantasia-aiheinen teos väkisinkin kitchiä. Tolkienin "Taru Sormusten Herrasta" muuttuisi kitchiksi koska se olisi valehtelua koska sitä varten pitää luoda keksitty ei-tosi maailma. Jossa tapahtuu taikuutta ja jossa on hahmoja jotka eivät ole todellisia.
2: Toisaalta suurin osa kitchistä tiivistyy hyvin tiukasti määriteltyihin aiheisiin ja kuvannustapoihin. Ja nämä eivät itsessään ole epätosia. (Minä olen itse asiassa ottanut kitchmäisiä valokuviakin.) Tämä on kuvattu hieman erikoisesti "30 Rock" -komediasarjassa jossa rikkaiden määrättyä statusesteettistä taidetta lähestytään siten että Donaghue määrittelee statementinomaisesti että "We know what Art is: it’s paintings of horses!" Tosin hän täsmentää viimeisellä tuotantokaudella että taide on tätä laajempi. "The horse is one of only three appropriate subjects for a painting, along with ships with sails, and men holding up swords while staring off into the distance." Nämä kaikki ovat todempia ilmiöitä kuin Gandalf harmaan velhoilut. Mutta silti mainitut maalaukset ovat kitchistä kitcheintä.
Toisin sanoen ei ole ilmiselvää että kitchissä ei olisi totuutta. Totuusarvon muuttaminen ei muuta teosta kitchiksi tai siitä pois. Tämä prosessi on toki vain yksi noista kolmeasta. Mutta käytetty prosessi on sellainen että sen voi tehdä joka ikisen mainitun kohdan kohdalla uusiksi. Ja on varsin helppoa todeta että kaava ei toimi jos sitä katsoo yhtään lähemmin.
Taustalla on syviä filosofisia ongelmia.
Ei pelkästään se, että tuossa määritelmässä muistutetaan siitä että Platon viittaa kolmeen asiaan, hyvyyteen, totuuteen ja kauneuteen. Mutta sitten asioita kuitenkin kombinoidaan niin että niitä on vain kaksi kerralla. Kolmannen muuttujan rooli ja sen puute jäävät avoimeksi. Tarkemmalla analyysillä tämä voitaisiin ohittaa. Voitaisiin vaikka miettiä sitä kitchpornon yhteyttä maailmaan. Ja todeta että kenties on todellakin syytä erottaa pornografia ja erotiikka toisistaan. (Itse tosin edustan näkemystä jossa erotiikka on enemmänkin pornografiaa jonka kohdeyleisönä ovat naiset.) Tämä on lähinnä referoinnin pinnallisuutta, huolimattomuutta ja älyllistä laiskuutta. Tämä ei ole vielä kovin vahva kritiikki sille että lähestymistapa olisi huono tai väärä. Moite kohdistuu tälläisissä tilanteissa enemmän filosofiin kuin filosofiaan.
Eikä pelkästään siksi että tosiasiassa kauneus, totuus ja hyvyys ovat hyvin vaikeasti määriteltävissä ja kysymys muuttuu helposti makuasiakysymykseksi. Sellaiseksi jossa vastaesimerkki ei kelpaa. Koska jos se moittii teoriaa niin sitten esimerkki vain ei oikeasti tai aidosti kuvaakaan tilannetta ; Platonin ajatuskolmikon eräs haaste onkin siinä että se antaa helposti konkreettisilta tuntuvia käsitteitä joiden sisältö on ilmselvä yksilölle itselleen, mutta ulospäin ne näyttävät makuasioilta. Ja tätä kautta platoninen ajattelu johtaa helposti relativismiin, eli siihen että näkökulma asian luonteesta johtuu siitä kuka sitä katsoo ja kuka ei. Tämä on usein ongelma koska Platoniin turvaudutaan juuri koska ei pidetä relativismista. Tämänlaiset ojat huvittavat minua jossain määrin. Mutta ne kertovat ehkä kuitenkin enemmän siitä että asiat ovat vaikeita ja suuri osa ihmisistä ei tee tätä analyysiä hyvin, tarkasti tai oikein. Joten vika ei olisi kuitenkaan teoriassa vaan aiheen vaikeudessa ja ihmiskunnassa.
Syvä itse filosofiaa koskeva ongelma on juuri siinä että voidaan selittää että Tolkienin "Sormusten Herra" kertoo jotain syvällistä totta. Että sen valehtelu ei ole "oikeaa valehtelua". Ja samoin voidaan sanoa, että kauniit maisemakuvat - jopa valokuvamuodossa olevat - ovat kitchiä koska niissä valikoidaan puolueellisesti oleellinen totuus.
1: Ja propaganda on kitchin läpitunkemaa samasta syystä. Ei siksi että usea ihminen näkee että hänen ideologiansa tiedottaa kun taas valheelliset ideologiat harjoittavat propagandaa. Tosiasiassa kitchiytyminen näkyy myös "hyvien" arvotoitotuksessa. Kun tiedottaja nimenomaan kokee että hän levittää Totuutta ja yleisökin luukee katsovansa Totuutta, niin miksi he sitten viehättyvät propagandasta joka on Totuuden antiteesi?
Tämänlaiset vastaukset toimivat niille joille älylliset oikotiet ovat mieluisia. Sillä tämänlainen rakenne on ad hoc. Ja karkeasti sanoen filosofit ottavat perustelurakenteisiin usein esteetikon otteita. Ja tällöin ad hoc -selitykset viittaavat siihen että asiaa puolustetaan tosiasioista huolimatta eikä niiden avulla. Tämänlainen ratkaisu on jotain jolla voi pelastaa teorian "totuusmahdollisuuden" (mahdollisuuden sille että se on tosi ja sitä ei tarvitse hylätä) mutta ratkaisutapa on ruma ja epäesteettinen. Käsienheiluttelu ei ole kauneinta päättelyä mitä on.
Siksi pidänkin noita vastaesimerkkejä tärkeinä. Ne tuovat esiin prosessin jota voidaan soveltaa eri tavoilla monessa eri kohdassa Platonin arvostamaa "kolmikkoa". Varsin simppelillä keinolla voidaan generoida hirvittävä määrä vastaesimerkkejä. Jos teoriaa vastaan on helppo rakentaa tuollainen "vastaesimerkkikone" joka sitten johtaa ad hoc -sarjalla puolustautumiseen, tiedetään että teoria on vähintään sellainen että sen kanssa erimieltä oleminen on helppoa. Kenties jopa suositeltavaa. (Minusta hyvin suositeltavaa.)
Itse lähtisin korjaamaan tilannetta muuttamalla sitä psykologiseen suuntaan.
Olen hieman pyöritellyt ajatusta jossa käytetään esteettistä teoriaa jossa korostuu se, että on jaettava erikseen tyylitajuttomuus ja tyylittömyys. Sain tähän kimmokkeen YouTubekanava "School of Lifen" videosta "Bad Taste". Nautin School of Lifeni "suolan kanssa". Se on monin paikoin "hieman turhan runollinen" kanava minun makuuni. Mutta se tarjoaa vähintään idean jolla estetiikkaa voidaan lähestyä tavalla joka on ei-platoninen. Se on toki sen sijaan medikalisaatiota sellaisella tavalla jossa "kyökkipsykologia" -termin ylikäyttäminen voi olla tarkoituksenmukaista.
Lyhyesti sanoen teoria korostaa sitä, että relativismi on hylättävä. Kun ihmiset puhuvat arvoista, niin se että hyvästä ja huonosta mausta puhuminen on asiatonta tuntuu älylliseltä laiskuudelta. "That seems too easy and lacking ambition". Siinä hyväksytään että eri ihmiset viehättyvät ja etääntyvät eri asioista. Ja tämä näkemysero johtuu siitä että ihmiset ovat "eri tavalla rikki". Video nojaa kompensaatioteoriaan jonka mukaan jokainen ihminen on ideaalitilassaan tasapainossa ja käytännössä jokainen on vähintään hieman epätasapainossa. Ja taiteella, sisustuksella, pukeutumisella, taiteella ja kaikella muulla vastaavalla kompensoidaan. Eli ihmiset hankkivat taidetta joka vetoaa siihen mistä heillä on erityisesti puute. "Viral theory of compensation ; We are all a bit unbalanced inside and get attracted to styles in the world that promise to compensate us for the thing we are lacking within." Huonossa maussa ei siis ole kyse jonkin hyvän asian puutteesta vaan liioittelusta. "In every instance of bad taste we're looking at the of overeager embracing of a good quality, like sweetness, freedom, fun or prosperity that was once on a very short supply." Syynä ei ole maun puute vaan trauma. Ihminen ei olekaan paha vaan trauma, jota yritetään korjata. Jonka vuoksi ratkaisu ei ole tieto vaan poliittinen päätöksenteko ja yhteiskunnan järjestäminen niin että ihmiset eivät saisi (kovin paljoa) traumoja.
Sen vuoksi pornon katsomista ei selitäkään ideaalikolmikko vaan se, että henkilön seksuaalielämä on jotenkin puutteellista tai epätyydyttävää. Samoin jos ihminen on sisäisesti makaaberi hän voi täyttää ympäristöään rauhoittavalla kitchillä. Kiireiset ja stressaantuneet haluavat yksinkertaista ja rauhoittavaa.
1: Siitä miten itse luotan tähän kompensaatioteoriaan saa jonkinlaisen arvion sitä kautta, että olen nähnyt että maat joissa on yhtenäiskulttuuri luovat etatistisesti uskontonsa näköisen yhteiskunnan. Mutta sitten maissa joissa on uskonnonvapaus - ja tätä kautta by definition jonkinlainen monikulttuurisuus - niin uskonnot näkyvät pääasiassa lieveilmiöidensä kautta. Ja nämä lieveilmiöt ovat tämän uskonnon keskusideaalien antiteesi. Zen -meditaatiosta innostuneet näkyvät siksi rauhatonmielisyyden kautta. (Ja kristinusko on rakkauden uskonto, so there.) Luotan että tässä on jotain. En usko että siinä on kaikki.
Psykologismin lisäksi selityksessä on Aristoteelinen maku. Tarkalleen ottaen siinä korostetaan Aristoteleen "kultaista keskitietä". Aristoteles tunnetusti irtautuu Platonin idealismista ja lähestyy asioita hyvin eri tavalla kuin Platon. (Tosin hänkin lähestyy asioita transcendentalian kautta. Mutta sävy on oleellisesti erilainen.) Platonin ideaalimaailman ja idealismin yhteys on tässä ei-satunnainen. Moraaliset teot määrittyvät suhteessa tiettyihin periaatteisiin jotka joko toteutuvat tai eivät toteudu maailmassa. Tämä malli on ideaali. Ja se on sitä mitä "objektiivinen totuus" ja "objektiivinen kauneus" ja "objektiivinen moraali" heijastavat. Sen vastapooliksi voidaan ajatella vaikka, no, relativismia.
1: Olenkin siksi hieman huvittunut siitä että "Takkiraudassa" vastustetaan idealismia. Domeenispesifisti, tietenkin. "... tekstistä näkee, että hän on idealisti, ts. hän olettaa, että on olemassa jokin ideologia, jota seuraamalla saavutetaan paras mahdollinen yhteiskunta. Mutta konservatiiville tällainen ajatustapa on vierasta." Kovin koherentti ole hän ei.
Idealismissa on tietenkin helppoa antaa vaikka kolme kriteeriattribuuttia ja sen jälkeen on vain eri tapoja olla tyylitajuton eli tyylitön. Mutta aristoteelisessa asenteessa mukaan tulee kohtuuden ajatus. Ja näin ollen voidaan nähdä että tosiasiassa on nähtävissä että joku joka ei mieti pukeutumistaan voi pukeutua tylsästi. Ja hän on tyylitajuton. Mutta sen sijaan kadulla prostituoituja "pimppaavat" parittajat jotka ottavat koristeita ja liioittelevat niiden määrässä niin että lopputulos on esasaarismaisen yliampuva ja/tai/eli peräti kaamean ruma. Jolloin kyseessä on tyylitajun vääristyminen eli huono tyylitaju.
1: Jokin jota hauska "earthling 101 -kurssi" kuvaa nimellä "pomp". Tälle "pompille" video muuten antaa naturalistisia sisältöjä vaikka kauneus ja etiikka monesti yritetään kieltää ja selittää että Platonin kolmikko on totuus ja että tiede voi tutkia vain Totuutta. Tai jotain.
Jolloin kyseessä on tyylitajun vääristyminen eli huono tyylitaju. On siis pakko nähdä tyylitajuttomuus muutenkin kuin '"kyllä-ei" -"binaarina"'. (Joka on pakko kietoa heittomerkkeihin.) Kohtuus on "harmaasävyinen asia". (Joka on klisee ja siksi rumaa perustelua.) Näin ollen voitaisiin jopa katsoa että hyvän tyylin lisäksi olisi tyylitajuton banaalius että huonoa makua edustava makaaberius.
Kaiken tämän jälkeen voidaan päästä siihen hyvään huonoon makuun.
Jos mietitään lamantiineja, se ei ole epäonnistunutta taidetta. Se nojaa enemmänkin tahalliseen tyylirikkoon. Ei tahattomaan tyylirikkoon. Tämä tarkoittaa sitä että vitsi paitsi tekee tyylirikon ja tämä on taiteilijan intentioissa, niin tämä viesti tuodaan esille sellaisella tavalla että teokseen tutustuva ymmärtää että taiteilija on tiennyt tekevänsä tyylirikkoa.
Kun lapsenomainen tyyli ja aikuismaiset aiheet yhdistetään naïviin piirrosjälkeen tuotoksessa ja näillä kuitenkin kuvataan lapsilta kiellettyjä sisältöjä, voidaan tietää että ollaan hyvän huonon maun lähellä. Ja tällöin ei voida puhua kitchistä, makaaberiudesta, raakuudesta tai vastaavista. Tässä kyseisessä tapauksessa on pakko puhua huumorista. (Huumori on defenssi.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti