Viime päivinä monet lehdet, esimerkiksi "Helsingin Sanomat", ovat viitanneet tutkimukseen jonka mukaan "Uskonnollisten perheiden lapset ovat muita itsekkäämpiä". Yle uutisoi samasta tutkimuksesta "Uskonnollisten perheiden lapset ovat muita ilkeämpiä". Ja mikä miellyttävintä, myös itse kyseinen tutkimus on myös luettavissa internetissä. (Se tosin vaatii ajattelua joka on monille aivan liikaa.) Tutkimuksen otsikko toki sanoo hauskemmin että "The Negative Association between Religiousness and Children’s Altruism across the World". Viesti on sama. Uskonnollisuus assosioidaan usein hyvyyteen. Esitetään että uskontoa tarvitaan pitämään ihmistä kurissa.
Tämä ei ollut minulle kovin yllättävä tieto.
Osa voisi selittää, että tämänlainen johtuu siitä että ateisteilla ei ole muuta keinoa armoon ja anteeksiantoon kuin se, että saavat teon uhrilta anteeksi. Uskovaiset voivat aina pyytää ei-uhrilta anteeksi ja riemuilla sen jälkeen ties missä "Mahdollisuus Muutokseen" -julkaisuissa siitä että monen ihmisen murhaaminen ei ole kovin kauhea asia kun on saanut asian anteeksi Jeesukselta.
En ole kovin vakuuttunut, että tämänlainen ideologian kautta katsominen kuvaa ja selittää ihmisten toimintaa kovin hyvin. Se, minkä kognitiivisessa uskontotieteessä oppii käytännössä välittömästi on se, että lähes kaikissa asioissa ihmisten toimet eroavat "teologisesti korrektista" tasosta. Eräistä syistä nykyinen ihmisten selittäminen vaan tavataan tehdä "ideologia edellä", tavalla jossa ihminen muuntuu jonkinlaiseksi rationaaliseksi kalkyyliksi joka yrittää maksimoida toimintaansa koherenteilla periaatteilla. Idea kattaa niin taloustieteen homo economicuksen hyviä diilejä tavoittelevan ostosten tekijän kuin uskovaisten selitykset siitä että uskonnollinen vakaumus johtaa ihmisten hyvään käytökseen ja selittää yhteiskuntarakenteet. (Nyrkkisääntönä itselläni on, että nämä selitysmallit ovat enemmän tai enemmän puutteellisia. Elleivät peräti täysin virheellisiä.) Näillä saa kerrottua kivoja asioita helpoksi typistäviä kertomuksia jotka ovat ilmeisen tunteisiinvetoavia ja ymmärrettäviä. Sääli, että maailma on kompleksi eikä enimmäkseen noudata edes draaman kaarta.
Tieto ei ollut yllättävä, koska olin yllättynyt jo aiemmin
Tähän liittyen oma ensi hetken "arvaukseni" perustuu aivan muuhun. Vähän aikaa sitten julkaistiin merkittävä metatutkimus. Siinä katsottiin läpi tutkimuksia joissa oli katsottu voidaanko ihmisiä ohjata kohti eettistä käyttäytymistä antamalla heille uskonnollisia vihjeitä. Tulos oli yllättävä. Mediassa on nimittäin näytetty säännöllisesti tutkimuksia joissa näytetään että uskonnollisten termejen viljely lisäisi eettistä käytöstä ihmisillä - itse asiassa myös ateisteilla. Metatutkimus näytti, että tässä on kuitenkin ollut enemmän julkaisuvalikoinnista. Lehdet, ja myös tieteelliset julkaisut, antavat enemmän näkyvyyttä positiivisille korrelaatioille kuin "nollahypoteesin toteutumiselle". Ja tästä on seurannut julkaisuharha (publication bias) ; Positiiviset tulokset näkyvät lehdissä kun taas korrelaation puute jää huomaamatta. Siksi vasta kun joku tekee tämänlaisen suuren tutkimuksen, paljastuu kokonaiskuva ; Ihmisiä ei voikaan ohjata toimimaan eettisemmin antamalla heille uskonnollisia vihjeitä.
Ja tämä on aivan sikaihmeellinen tulos. Kun katsotaan sosiaalipsykologiaa, vaikkapa Ap Dijksterhuisin tutkimuksia, tiedetään että ihmisiä voi ankkuroida, ohjailla kontekstilla (priming). Luomalla mielikuvia vanhoista ihmisistä, ihmiset esimerkiksi muuttuvat vähäksi aikaa hitaammiksi koska vanhuksiin liitetään mielikuva hitaudesta. (Tämä toimii myös identiteetin kautta ; Jos on aasialainen ja nainen, ryhmät saadaan pärjäämään keskimääräistä paremmin tai huonommin matematiikassa ihan vain sillä että annetaanko ennen testitilannetta vinkkejä jotka liittyvät aasialaisuuteen vai naiseuteen. Sillä yleisissä mielikuvissa aasialaiset ovat hyviä matematiikassa, ja naiset eivät.) Koska uskonnollisuuteen liitetään usein ajatus siitä että uskovaisuus on hyvyyttä, on itse asiassa täysin loogista odottaa sitä julkaisuharhan näyttämää tulosta. Olin itse, suoraan sanoen, yllättynyt. Kunnes tiedostin että tosiasiassa suurimmassa osassa uskontoja on negatiivinen ihmiskuva. Ihminen on ennen kaikkea syntinen. Uskonto liitetään eettisyyteen mutta uskonnon ihmiskuva on negatiivinen. Ihmiset uskovat olevansa pahoja, joten he tosiasiassa tulevat ankkuroiduksi siihen että he itse ovat huonoja. Siksi yhteys ei ole vain se, että uskonnolliset ankkuroinnit eivät vaikuta. Vaan kyseessä on negatiivinen korrelaatio jossa uskovaiset toimivat huonommin.
Negatiivisen minäkuvan maailmasta
Jos otetaan erityisen monien kristittyjen mieleen oleva sosiologi Max Weber, hän näki maailman hyvin ideologiakeskeisesti. Hän halusi selittää kapitalismin, sen miksi elämme sellaisessa. (Esitän alla karkeistuksen hänen ideastaan. Sen ydinmehuna on poleeminen "ymmärrettävyys" enkä siksi viilaa pilkkuja. Pääidea, etenkin se mitä tässä blogauksessa tarvitsen, on kuitenkin läsnä. Ja siksi päädyin referoimaan-oikomaan. Ei tarvitse kirjoittaa pitkästi jos tässä kontekstissa tarvittavan saa ilman oleellisia virheitä lyhyemmin.) Hän näki kuinka teollistuminen mullisti maailman. Uusi eliitti hylkäsi aristokratian. Weber ei siis kuvannut rakennetta jolla maailma toimii aina. Hän kuvasi murrosta. Eri aikoina oli ollut erilaista eliittiä. Ja tätä eliittiä tuettiin erilaisilla aatteilla. Nämä olivat hierarkisessa suhteessa toisiinsa.
1: Traditionaalisessa autoritaarisuudessa (traditional authority) jossa kuninkaat ja muut päälliköt saavat valtansa tarinoista. Folklore, taivaallinen ja uskonnollinen oikeutus ja vastaavat antoivat auktoriteetin jota toteltiin.
2: Sitten seurasi karismaattisten johtajien aika (charismatic authority), jossa magneettinen persoonallisuus nosti ikään kuin sankarinpalvonnan kautta. Yksilö ja hänen mahtava persoonallisuutensa nostivat valtaan jonkun tarinan sijasta.
3: Weberin mukaan teollisena aikakautena - hänen aikakautenaan - oli näkyvissä byrokraattinen autoritaarisuus (bureucratic authority) jossa tieto on valtaa. Kun asioihin tutustuminen vaatii paljon aikaa ja suurin osa ei ole halukas tekemään tätä vaivaa, syntyy itseään ruokkiva valta.
Näkemys on kuvaava, mutta sitä voidaan tavallaan käyttää arvottavasti. Tai ainakin sitä käytetään arvottavasti. Tästä syntyy yksi tapa oikeuttaa kristillisen perinteen erityisarvo jota ateistien olisi pakko kunnioittaa niin että kaikki jolla on kristillinen tausta on kristillisyyden omaisuutta ikään kuin tekijänoikeuden kautta. Se on hieman asenteellista ja ilkeää. (Mikä onkin kai odotettavissa kuten tuo alun tutkimis vihjasi.) Mutta pidän luokituksesta ja arvottamisesta jonkin verran itsekin. Siinä mielessä että jos barbaarisuutta mitataan ideologian harjoittaman väkivallan ja alistamisen kautta, niin sen banaalisuutta mitataan siten että hierarkian alussa olevat ovat alkeellisten mielten juttua kun taas ylemmälle noustessa nousee myös jonkinlainen aito sivistys.
Weber hylkäsi ajatuksen että teollistuminen johtuisi rahasta ja teknologiasta. Sen sijaan hän ajatteli että teknologia johtuu ideologiasta, asenteesta jolla maailmaan suhtaudutaan. Siksi Weberiin viitaten onkin tavallista rakentaa teorioita joissa länsimaalaiset ovat lähetystyöllään pelastaneet Afrikan maita ikään kuin "viime tipassa". Ja luodaan käsityksiä joissa rahallinen apu ja teknologian vieminen ei tule muuttamaan mitään. Karkeasti ottaen kyse on siitä että ihmiset yliarvostavat infrastruktuuria kun tärkein kysymys on enemmän se että mitä juuri tänä päivänä sattuu tulemaan televisiosta. Weberin mukaan hätäapu ei auta koska kohdemaan ihmiset eivät ole riittävän ahdistuneita tai luottavat ihmeisiin tieteen sijasta.
1: Mikä onkin isoissa määrin aivan järkevä ajatus. Ei ole järkeä viedä vain teknologiaa ja rahaa, kun samalla pitää opettaa asenne esimerkiksi tieteelliseen ajatteluun. Teknologia, raha ja ruoka -apu ovat ensiapuun rinnastettava asia. Ne toimivat laastarina, mutta jos halutaan todella lopettaa nälkä ei kannata viedä aina vaan kalaa vaan opettaa ihmiset kalastamaan.
Weberin mukaan uskonnolliset ajatukset olivat kaikista keskeisimpiä. Kapitalismin selitti kristinusko, erityisesti protestantismi ja aivan erityisesti kalvinismi. (Vaikka "protestanttinen työetiikka" onkin jostain syystä kuvattu maassamme "luterilaisena työetiikkana". Mikä vihjaa siitä että aika hiton moni ihminen ei ole ymmärtänyt Weberin pääteesiä.)
1: Weberin mukaan katolisuus ei voinut tuottaa kapitalismia. Sillä katolisilla oli rippikäytäntö. Kun teot saa pyyhittyä täysin, ei synny riittävää ahdistusta. Protestantit sen sijaan elävät vahvemmin syyllisyydessä. Protestanteille papit eivät voi säännöllisin väliajoin pyyhkiä syntikuormaa pois. Protestanteille vain Jumala antaa syntejä anteeksi ja hän antaa kannanottonsa vasta tuomiopäivänä. Siksi protestantille koko hänen elämänsä on taistelua ja itsen todistamista kaikkinäkevälle mutta hiljaiselle palautetta antamattomalle Jumalalle.
2: Protestantismissa työllä on erityinen rooli. Jos katolisuudessa vain papit nähdään pyhiksi, on protestantismissa mahdollista toteuttaa Jumalan tahtoa lääkärinä, poliisina, jopa verotarkastajana. Näin ollen työ voi olla keino osoittaa kelpoisuutta. Työstä tulee näin keskeinen ahdistusta vähentävä voima. Tämä näkyy jopa siinä että protestanteilla on vähemmän juhlapyhiä kuin katolisilla.
3: Protestantismissa on etäännytty perheestä. Katolisilla perhe on tärkeä konsepti. Tässä on tilaa nepotismille ja ei-ansioilla pärjäämiseen. Protestantit sen sijaan voivat ottaa työyhteisön keskiöön. Perheen hylkääminen tässä mielessä ajaa protestantteja enemmän kohti koko yhteiskuntaa. Sosiaalisuus ei koske enää lähipiiriä joka sidotaan yhteen verisukulaisuudella, vaan jossa egoistiset itsekkäät motiivit samanmielisten kanssa voivat synnyttää oman yhteisön. Ja jossa nähdään että tällä pienperheellä on jotenkin ansaittava asema yhteiskunnassa jotta yksilö saisi Jumalan silmissä arvon. Näin ollen kaikkia tulisi kohdella arvostuksella, ja oma paikka omassa yhteisössä olisi ansaittava enemmänkin saavutuksilla.
4: Etääntyminen ihmeistä. Uskonsuuntaukset joissa rukous ja ihmeet ratkovat ongelmia, voisivat ajaa ihmisiä rukoilemaan työn tekemisen sijasta. Protestantit luottavat enemmän siihen että Jumala auttaa heitä jotka auttavat itseään. Koska Jumalan sijaan asiat pitää ratkaista työllä, protestantti on ahkera, lähestyy työtä rehellisesti ja hakee selitystä mekaanisista syy-seuraussuhteista joita hän voi hallita monen vuoden tutustumisella. Joka johtaa teknologisiin innovaatioihin ja tieteelliseen ajatteluun. Weberillä on "protestant work ethicsin" lisäksi toinen termi "disenchantment of the world" jota ei oikein tykätä mainostaa tässä yhteydessä yhtä kovasti. (Tosin tuolta yllä voidaan huomata huvittava seikka jossa moni karismaattinen uskovainen lietsoo Weberin tyylisessä hengessä ajatusta siitä että yhteiskuntamme on hieno ja kristinuskon ansiota. Mutta kun heidän omia ihmepoppakertomuksiaan ja auktoriteettejaan katsoo, on selvää että he ovat traditionaalisen autoritaarisuuden pauloissa. Eli jos kristinusko on tehnyt kapitalismin ja byrokraattien teollisen tiedeyhteiskunnan, niin se ei ole ainakaan tämä kristinuskon suuntaus.)
On selvää että Weberin kuva maailmasta on hyvin samantapainen kuin homo economicuksessa. Eli ihmisen maailmankuva ohjelmoisi hänet maksimoimaan omaa selviytymistään. Tässä mielessä se on taatusti jokseenkin puutteellista. Tärkeää on kuitenkin huomata että ankkuroiminen on todellista. Ja taustalla on negatiivinen ihmiskuva joka voidaan ankkuroida.
Tämä näkemys on minusta oleellinen ja sen takaa voidaan huomata että vaikka usein Weber asetetaan antiteesiin Karl Marxin kanssa, täyttä irtisanomista ei ehkä kannata näiden kahden välille tehdä. Erottelu tehdään usein siksi että Marxin mukaan tuotantovälineiden omistus on erityisen keskeistä. Ja Marx näki että ihmiset sietävät kapitalismia vain koska heillä on uskonto ja Weber näki astetta vahvemmin. Ei niin että kristinusko ei ole vain ja ainoastaan ooppiumia joka ylläpitää kapitalismia vaatimalla ihmisiltä sen sietämistä. Vaan jonain jossa kristinusko on nimenomaan luonut kapitalismin. Ideologia on Weberille jotain joka kuvaa yhteiskuntaa että luo yhteiskunnan. Näin ollen tietyn ajan kulttuuri on synnyttänyt kalvinismin ajatuksia. Ja kun kalvinistinen ajatus sitten toteutetaan täydessä mitassa yhteiskunnassa, syntyy kapitalismi. Kapitalismi on siis se yhteiskunta joka on "kalvinismin kuva". Kuitenkin kommunistit että Weber korostivat "propagandan merkitystä". Siinä mielessä että ihmiset ovat helposti vain kohteita joihin kohdistetaan jotain, kuten televisio-ohjelmia.
Tätä kautta voidaan nähdä että negatiivinen minäkuva on paitsi läsnä, niin jotain jota on arvostettu. Ja tämä negatiivinen minäkuva on luultavasti syynä siihen että ihmisiä ei voi ankkuroida hyviksi uskonnollisilla kielikuvilla. Yhteiskunnan pysyvyys, ei ihmisten hyvyys ja onnellisuus, ovatkin uskonnon ydinmehuja. Korrelaatio sanoo suoraan että jos uskonto oikeuttusi sillä että se ohjaa ihmisiä olemaan hyviä, niin uskonnosta pitäisi luopua. Mutta toisaalta valta usein liimaa itsensä valtaan jatkossakin ja uskonto voi olla oleellinen osa tätä pysyvyyttä.
1: Joka taas on sitä "kulttuurin jatkuvuutta" monille. Tälläisessä yhteiskunnan jatkuvuuteen perustuvassa rakenteessa yksilöt voidaan tallata abstraktin idean tieltä. Joka näkyy hieman siinä aiemmassa mainitsemassani hyväntekeväisyysargumentaatiossa. Moni ei pidä laastarinannosta koska heistä ideologia on keskeisempi kuin "vääräoppisten ja hölmöjen" ihmisten auttaminen jonka takana ei ole vaatimusta ja odotuksia...
Mutta tätä täytyy tietenkin palauttaa.
Weberin näkemys on mielestäni osatotuus. Joten joudun hieman edistämään asiaa omiin suuntiini. Tässä tarkoituksessa viittaan aivan toiseen yhteiskuntafilosofiin, William Connollyyn. Hän lähestyy asioita identiteetin kautta. Tässä prosessissa ei ole kysymys yhdestä muuttumattomasta identiteetistä vaan muovautumisesta ("identity formation"). Hänen lähestymistapansa on astetta eksistentialistisempi kuin Weberillä. "A process of becoming, where a person is taught and chooses how they wish to bee thought an encounter with difference." Eli tässä ei riitä että olisi yksi hegemoninen ideologia. Kohtaaminen vääräoppisten kanssa on vähintään yhtä relevanttia. Ne korostavat että on todellinen valinta. Ja tämä suhtautumistapa taas rakentaa laajempaa identiteettiä. Joka taas ohjaa ihmisiä. (Ja yhteiskunta koostuu ihmisistä, ainakin suurelta osaltaan.) Ihmiset eivät tee vain jotain joka on suosittua. Yhteys vaatii sen että irrottaudutaan jostain jota ei olla. Tämä liittyy vahvasti ns. toiseuteen ja sen kohtaamiseen.
Pidän tätä tarpeellisena koska näen että aika iso osa ateisteistakin on jumittunut jonkinlaiseen Weberiläiseen asenteeseen. Jos kommunistiset ateistit heittivät asioita joissa uskonto on huumetta - jonkinlainen red herring joka vie huomion oleellisesta epäoleelliseen ja joka passivoi kestämään oleellisen asian synnyttämät ongelmat - on ateisteilla nykyisin vahva ajatus siitä että ideologia todella muovaa maailmaa. Ja siksi modernin maailman ongelmat eivät ole vain jotain jota uskonto paikkaa vaan jotain joita uskonto itsessään aikaansaa.
Itse näen, että olemme siirtyneet jonkinlaiseen uudenlaiseen yhteiskuntaan. (Seuraavaan portaaseen auktoriteetinhankinnassa) Jossa tieto ja skientismi on vain tylsää ja kauheaa vallankäyttöä. Jossa vaihtoehtomedian klikkijournalismi ohjaa asioita enemmän (eli sillä on enemmän valtaa) kuin faktapohjainen analyysi. Jossa on tärkeämpää edustaa tiettyä asennetta ja ideologiaa. (Konservativismi vs. liberalismi -vääntö on oleellisen tärkeää. jopa tärkeämpänä kuin uskonto.) kuin omistaa alan tutkinto. Anti-intellektuellismi ja antiautoritaarisuus jyrää, ja kaikki tehdään oma identiteetti edellä. Jokainen "ajattelee itse kuten ajattelee" niin että sekä metodi että johtopäätökset valitaan omilla mieltymyksillä. Joten valtaa ei saa se jolla on suurin ideologia, vaan se joka saa eri ideologioita edustavat ihmiset tekemään mitä haluaa ohjailemalla heitä sitä kautta että heidän identiteettinsä on uhattuna jos he eivät tee sitä. Eletään(hän) maailmassa, jossa tapahtuu kaikkea omituista. ; On selvää että tuotantovälineet eivät ratkaise jos suurimmassa taksiyhtiössä ei suoranaisesti omisteta takseja (Uber). Tai jossa suurimmat puhelinyhtiöt eivät omista puhelimiin liittyvää infrastruktuuria (Skype). Ja suurin mediayhtiö ei tuota sisältöä (Facebook). Ja tässä sirpaloitumisessa ei enää ole mitään yhteistä jaettua televisio-ohjelmistoa jota kaikki katsoisivat yhdessä. Tätä ei hallita enää yhden suuren keskusideologiankaan kautta. On siis tehtävä "jotain muuta".
Connollyn yhteydessä ääri-ideologiat määritellään tässä yhteydessä fundamentalismiksi. (Tässä ei ole kyseessä se fundamentalismi jota yleensä käytän yleensä. Kognitiivisen uskontotieteen mukaan fundamentalistisuus on sidottavissa sosiaaliseen rakenteeseen, ennen kaikkea sen rangaistusmenetelmiin. Joiden pääfunktio ei ole tappaa vääräoppisia vaan tuomita apostasia ja pitää ryhmäkuri maksimissa.) Ja fundamentalismi voidaan nähdä tätä kautta jonain jossa ideaalina on jonkinlainen poissulkeva humanismi ("exclusive humanism").
Eli noin karkeasti ottaen fundamentalismissa ihmisyydelle annetaan kriteeriattribuutteja. (Tämä voi näkyä vaikka niin arkisessa nyky-yhteiskunnassamme näkyvässä teemassa kuin homo religiosus -ihmiskuvassa jossa uskonnon puute nähdään vammaisuutena, puoli-ihmisyytenä.) Tämä johtaa usein tilanteisiin joissa ihmisyyden ulkopuolelle määrittyneistä ei joko välitetä (apostaatikoita vastaan ei edes taistella, heiksi tulemista vihataan eniten) tai sitten heitä vastaan jopa taistellaan (vaikka 9/11 -terroristipomituksin). Lopputulos on usein sitä että apu pitää "jotenkin ansaita" tai vastaavaa. ; Näin ollen pääideaali voi olla ylevä (vaikka maailman sivistäminen, utooppiseksi omelettimaailmaksi jota ei valitettavasti voi tehdä rikkomatta munia monelta pakanalta).
Toiseutta voidaan kohdata toisellakin tavalla kuin tällä asenteella. Tämä vaatii jonkinlaista ajatusta uskonnonvapaudesta ja mielipiteenvapaudesta. Jotka taas on useissa yhteyksissä määritelty arvotyhjiöksi koska arvotyhjiötä on kaikki joka ei komenna että tietystä eettisestä asiasta olisi oltava tiettyä mieltä tietyllä metodiikalla.
Tällä on mielestäni merkitystä siinä mielessä että nykykulttuurissa nimenomaan suhtautuminen suvaitsevaisuuteen ja yhteisöllisyyteen noin yleensä merkitsee identiteettikeskeisissä maailmankuvasodissa hirvittävän paljon. ; Voidaan sanoa että (hyvin) karkeasti tarjolla ovat (kohtuu suositut) ääripäät joissa:
1: Uskonnollinen konservativiinen puoli kannattaa yhteisöllisyys -nimen alla kulkevaa sosiaalisuutta joka on eksklusiivista. Tämä on jengien sosiaalisuutta. Sitä että omaa samalla tavalla ajattelevien piiriä suojellaan muita vastaan. Tämä on varmasti jossain määrin "survivalistis-pragmaattista" ; Yhteistyössä on voimaa ja yhteistyöllä voidaan voittaa vihollisia. Yhteisöllisyys on väline "yhteiskunnan säilymiseen". Sillä on välinearvo. Ja välinettä tarvitaan koska (etenkin "vihollisista") on negatiivinen ihmiskuva. On uhka ja yhteisöllisyys tuo hyvän mielen ja pelastuksen itselle ja omalla ryhmälle. Omiin ongelmiin vika nähdään yleensä "vihollisissa", kun taas jos vihollinen on ongelmissa se johtuu "heidän kulttuurisista kenties jopa geneettisistä erityispiirteistään" ja jos ongelmat ovat "omien" aikaansaamia, kyseessä on itsepuolustus joten "ne tekevät sen itselleen". Kokonaisuus on upeaa ad hoc -perusteiden ympärille rakentuvaa eksklusiivista ihmisyyttä.
2: Uskonnoton liberaali kulma jossa Ei-Eksklusiiviseen humanismiin perustuva ajatus jossa vastustetaan sortamista, ollaan suvaitsemattomia suvaitsemattomuudelle. Tässä pragmaattisuudesta on luovuttu. Ihmisiä pidetään optimistisen hyvinä, joten ei ole mitään uhkaa jolta puolustautua vaan itseisarvoinen eettisyys jota noudatetaan (ja jota kenties noudatettaisiin seurauksista riippumatta jos niitä uhkia suostuttaisiin näkemään, mitä ei toki tehdä). Vioista annetaan yleensä anteeksi, koska vika ei koskaan ole ihmisessä vaan siinä että häntä on harhautettu vaikkapa ääri-islamilaisuudella joka ei ole oikeaa islamia tai sovinistisella heteronormatiivisella maailmankuvalla joka on vain väärä sosiaalinen konstrukti ja harha.
Kysymys fundamentalismin ja ei-fundamentalismin erosta onkin, hieman liioitellen, siinä että miten suhtaudumme vääräoppisiin. Monokulttuuri on tavallaan määritelmällisesti fundamentalismia ja monikulttuurisuus sen vastateesi. ; Tässä kontekstissa uskonto on jotain joka sekä luo negatiivista minäkuvaa että antaa oikeutuksia "tarkoitus pyhittää keinot" -ajatteluun. Mutta ei siksi että uskonto enää nykyään ohjaisi ihmismassoja. Vaan sen vuoksi että ihmisiä ohjataan ideologioilla. Uskonto on yksi, mutta ei enää suinkaan ainut, tapa sössiä nämä asiat. Se on kuitenkin usein se yksi näppärä keino sössiä asiat. Merkittävää on huomata kuitenkin myös se, että jos uskonnollisuus muuttuu leimaksi jolla ihmisiä erotellaan vihollisiksi, harrastetaan tällöinkin "ekskusiivista ihmisyyttä". Uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus - jotka aidoimmillaan ilmenevät lupana uskoa hoopoja asioita, ja siinä että antaa muiden pitää helvetin typeriä mielipiteitä - ovat siksi tärkeimpiä yksittäisiä asioita. Etenkin jos haluamme rakentaa yhteiskunnan joka on sekä kestävä sekä taloudellisesti että eettisesti.
12 kommenttia:
Se, mitä kuvailet, liittyy totalitarismiin. Ajatus absoluuttisesta vihollisesta, joka on kaiken hyvän ja kauniin tiellä, on sen näkyvin tunnusmerkki. Tämä absolutismi voi saada eri muotoja eri konteksteissa; epäilemättä on lukuisia kristittyjä ellei suurin osa, jotka näkevät kristinuskon tekevän ihmisistä hyviä. Ei siis kenties vähän paremmin siedettäviä, vaan hyviä. Epäilemättä on ateisteja, jotka uskovat hyvyyden ja järjen aikakauden koittavan, kun uskonnollisuus on hävitetty. Ei tehty vapaaehtoiseksi vaan hävitetty. Epäilemättä on libertaareja, jotka uskovat utopian koittavan, kun verotus on purettu. Ei riitä tasavero tai omaehtoinen irrottautuminen yhteiskunnasta, vaan yhteiskuntainfrastruktuurin purkaminen. Epäilemättä kommunisti uskoo punaisen tähden nousevan, kun viimeinen porvari on ammuttu. Natsi näkee mustan auringonkoin, kun viimeinen juutalainen on kaasutettu.
Pidän kuitenkin selvänä, että yhteisö tarvitsee vihollisensa. Carl Schmittin filosofia kuvaa hyvin tätä poliittisen vihollisen käsitettä. Ulkopuolista ei siis tule tulkita absoluuttisena pahuutena, vaan jonain fundamentaalisti erilaisena. Tämä erilaisuus viime kädessä antaa omallekin yhteisölle sisällön ja merkityksen. Tämä myös määrittelee, kuinka vääräoppisia kohdellaan; heitä ei tarvitse raivata tieltä, muttei tunnustaa "omikseen". Voin siis kunnioittaa muslimeja ja olla kaipaamatta heitä tänne. Aivan kuten sodan osapuolet voivat kunnioittaa toisiaan ja silti taistella. Tietysti kyse lienee useimmiten kauhun tasapainosta kuin tietoisesta arvovalinnasta; kun toinen osapuoli päättää kaiken olevan sallittua, on piru irti.
Söpöä. Paitsi että ei. Ymmärrä kokonaisuutena ja vain kokonaisuutena ymmärrettävästä tekstistä yksi marginaalinen fragmentti ja sekin väärin. Ei näin. "Aivan kuten sodan osapuolet voivat kunnioittaa toisiaan ja silti taistella." Mites tämän tekee ilman että olisi "eksklusiivista humanismia"? Miten tämä torjuu sen, että nykyisiä arvokeskusteluja jne. ei leimaa identiteettikeskeisyys?
Ei mitenkään. Sorry, vain valintamme ja tekomme ratkaisevat. Onnistut vain sillä että määrittelet (et siis viittaa psykologisiin ilmiöihin ja luo perusteltua kontekstia vaan nimenomaan määrittelet. By definition. Kuin asiat olisivat tiedettävissä a priorisesti.) Käsitteet uusiksi ulkopuolelta "Se, mitä kuvailet, liittyy totalitarismiin. Ajatus absoluuttisesta vihollisesta, joka on kaiken hyvän ja kauniin tiellä, on sen näkyvin tunnusmerkki." Mitä tuohon voi sanoa. Paitsi, että "Jos vaikka en."
Liittyy mutta ei ole. Aivan kuten liittyy siihen kognitiivisen uskontotieteen apostasiakammoon mutta ei ole se. Jne. Kun asia ei ole jotain, vaan vaan liittyy niitä ei niitä voi käyttää synonyymeinä. Toki ymmärrän että tälläinen huolimaton stereotypiointi on muodikasta kognitiivisesti rajoittuneiden kansanryhmien parissa. Kun ei parempaan voida. Kysymys onkin, kuuloako tähän ryhmään vai ei.
Alkeiskurssit on muualla. Käy ne siellä.
"Carl Schmittin filosofia kuvaa hyvin tätä poliittisen vihollisen käsitettä. Ulkopuolista ei siis tule tulkita absoluuttisena pahuutena, vaan jonain fundamentaalisti erilaisena. Tämä erilaisuus viime kädessä antaa omallekin yhteisölle sisällön ja merkityksen."
Olen tietoinen että konservatiivien parissa on suosiossa sellaisia rinnakkaisia lähes identtisiä näkemyksiä ja asenteita jotka ollaan totuttu muualla tuntemaan "postmodernin relativismin" nimellä. Mutta jota ei voida koska tämä olisi "arvotyhjiöargumentteihin" astumista.
Tässä kohden kuitenkin ytimessä on juuri se, että usein filosofia on "oikeutus" ties mille. Ja kunnioitus on usein juuri sitä että voidaan olla jollain tavalla eksklusiivinen Eksklusiivisuuden kannalta on irrelvanttia onko asenne "NIMBY" vai sota. Kunnia sellaisenaan on abstraktio johon voidaan tietenkin viitata. Tämä ei varmasti ole yllätys jos olet yhtään tutustunut siihen mitä kaikkea olen sanonut vanhaan sanontaan "Rakastetaan syntistä mutta vihataan syntiä". On relevantti jos ruvetaan määrittelemään jotain ihmeellisyyksiä mutta eksklusiivisen humanismin kannalta lausunto on oksymoroni. Ihminen on tekonsa. Ehkä syynä on se, että monesti ihmiskuvassa korostetaan ihmisen essentiaalista olemusta. Mutta jos ihmisyys on tekojen kautta tulemiseen on muistettava että identiteetti ei ole mikään "ydinihmisyys". Se on jotain mainoslipun tapaista jota he heiluttelevat.
Tässä erilaisessa kentässä kenties voidaan puhua jostain kauimmaisenrakkaudesta joka ilmenee siten että et puutu muslimimaiden sisäisiin väkivaltoihin tai yritä ratkaista niitä.
...
En toisaalta myöskään kuvannut että "kristityt ovat sitä" ja "uskonnottomat tätä". Tuon kohdan lausunnossani oli niin paljon vähentäviä sanoja että on selvää että en edes kuvannut yksittäisiä identiteettejä. Se, että tartuit tähän kuin tästä olisi kysymys tavallaan vahvisti teesiäni siitä että identiteetillä mennään ja sen ulkopuolelle ei oikein osata edes mennä. (Mikä voi, kaikessa rehellisyydessä, koskea myös itseäni. Mikä vahvistaisi argumenttiani. Mutta rikka toisen silmässä on niin helppoa nähdä, anteeksi vaan.) Kun sepustin, että " Voidaan sanoa että (hyvin) karkeasti tarjolla ovat (kohtuu suositut) ääripäät joissa"... on tietenkin selvää että kuvaan ääripäitä. Ja tätä kautta mieli kenties rientää fundamentalismiin. Ja näin on perusteltua että puhut liberaaleista ja natseista samassa lauseessa. Näitä todella on.
Itse, uskonnottomana periaatteessa konservatiivina jolla on paljon liberaaleja mielipiteitä ja taipumus luoda äkäisiä vihollissuhteita, en voisi vakavalla naamalla kirjoittaakaan mitään noin leimallista. Ainakaan olematta "saatanan tampio" vielä nykytilaakin pahemmin. Mutta tässä lähinnä kuvasin rakenteita. Toki tässä on tilaa myös arvottamiselle. Mutta aivan kuten Weberinkin kohdalla ; Arvottaminen on tosiasiassa jotain joka tehdään liittämällä eettisiä premissejä ja implikaatioita systeemin päälle. En ottanut kantaa tarvitaanko vihollista vai ei. Kuvasin että noin rajalinjat "karkeasti" menevät. (Ja koska kysymys on identiteeteistä ei voida puhua tavallaan edes valtaideologioista, vaihtelu on odotusarvo kun ideologiat ovat korkeintaan keino manipuloida yksiöitä identiteettiensä kautta.) Arvottaminen on toki jossain määrin ymmärrettävä loikka, koska arvotin tekstissä muutamassa kohdassa itsekin. Yritin kuitenkin vihjata sanavalinnoilla tästä arvottamisesta niin että lukija ymmärtää että tämän alla on systeemi joka ei ole identtinen, joskin on yhteensovitettavissa, näiden arvottamisten kanssa.
Mutta korostan kuitenkin että tuossa vastustamisteemassa ohittuu aika paljon. Yltiöoptimistista "ei edes ole vihollista" -kuvaa kuvaa todellakin. Esimerkiksi tästä löytyy malli johon itse sanon "haistakaa nyt paska" koska se on juuri sitä että "haukutaan ihmisen identiteettiä, tekoja ja mielipiteitä, arvostetaan ihmistä". "Kritiikki ei ole syytös sinua (minua) kohtaan; kritiikin antaja päin vastoin tarjoaa sinulle (minulle) mahdollisuuden kehittyä. Kyseessä on siis luottamuksen osoitus: kritiikin antaja uskoo sinun (minun) olevan niin hyvä ihminen, että sinulle (minulle) kannattaa antaa mahdollisuus. Tämä huolimatta siitä, että kritiikkiin vastataan todella usein passiivis-aggressiivisesti, puolustelevasti ja kritiikin antajan perusteluja vähätellen." Lausunto on triviaalilla tavalla tosi. Kritiikki ei ole hyökkäys ihmistä vastaan. Mutta jos argumentti on ideologinen ja viittaa että toisella on väärä sellainen, on vaikeaa nähdä että tässä olisi kysymys mistään muusta kuin käännytystyöstä. Keep saying that to yourself -asenteellahan tuohon voi vain vastata. (Kuitenkin jo tuossakin näkyy kaikuja siitä optimistisesta ihmiskuvasta. Etenkin jos jatko on passiivis-passiivista aggressiivisuutta joka on kätketty vielä yhteen passiivisuuteen "Tätä ei ole helppo sisäistää, mutta sitä voi opetella vähitellen. Voi hampaita kiristellen sanoa "kiitos korjauksesta, koitan muistaa tämän jatkossa" (ja ihan oikeasti koittaa muistaa tämän jatkossa). Voi sanoa: "Minun on vaikeaa suhtautua tähän kritiikkiin asiallisesti, koska se tuntuu minusta syytökseltä minun henkilökohtaista olemustani kohtaan, mutta yritän silti kuulla asiasi ja hyväksyn oikeutesi esittää kritiikkiä.""
Tännehän pläjähti romaani. Kenties ilmaisin itseäni huonosti, mutta en pyrkinyt kumoamaan kirjoitustasi tai edes kritisoimaan. Esitin vain lisähuomion, mikä tuli mieleeni mainittuasi "vääräuskoisten kohtelun". Eli totaalinen identiteetti maalaa vihollisesta epäihmisen. Primitiivisimmillään tämä on juuri jengi-identiteettiä kuten intiaaneilla, joiden parissa kunkin heimo nimi viittasi "ihmiseen".
"Aivan kuten sodan osapuolet voivat kunnioittaa toisiaan ja silti taistella." Mites tämän tekee ilman että olisi "eksklusiivista humanismia"? Miten tämä torjuu sen, että nykyisiä arvokeskusteluja jne. ei leimaa identiteettikeskeisyys?
Jos siis annoin näin ymmärtää, korjaan: omaa ajatteluani kuvaa se, mitä sanot "eksklusiiviseksi ihmisyyudeksi". Niin sanottu yhteiskunnallinen keskustelu on muuttunut identiteettien mellastuskentäksi niin hyvässä kuin pahassa. Pahassa sikäli, että ihmiset omaksuvat helposti erilaisia "ajatuspaketteja", eli valmiiksi pureskeltuja maailmankuvia. Eli konservatiivi on ikään kuin väistämättä myös ilmastodenialisti, vapaan markkinatalouden kannattaja, Amerikan ystävä jne. Liberaali on muka väistämättä feministi, ateisti, vihreä ja mitä miitä onkaan. Tällaisessa tapauksessa arvoista tulee vain signaaleja samanmielisille. Hyvä puoli asiassa on se, että ymmärretään ettei politiikka ole mitään yhteisten asioiden hoitoa vaan valtakamppailua. Ei ole vain kaikkia osapuolia hyödyttäviä ratkaisuja, jotakuta aina sattuu. Ihmiset alkavat ymmärtää, mitä tarkoittaa me ja keitä ovat ne. Identiteetti ei viime kädessä ole mainoslappu, vaan eksistentiaalinen kysymys.
Se, että tartuit tähän kuin tästä olisi kysymys tavallaan vahvisti teesiäni siitä että identiteetillä mennään ja sen ulkopuolelle ei oikein osata edes mennä.
Niinpä. Identiteetti määrittelee sen, kuka olen. En ole sen yläpuolella, enkä tiedä kykenisinkö olemaankaan.
Romaani pläjähtää, tämä on minun blogi. Olettekin varmasti uusi lukija. Eikun.
"Kenties ilmaisin itseäni huonosti, mutta en pyrkinyt kumoamaan kirjoitustasi tai edes kritisoimaan. Esitin vain lisähuomion, mikä tuli mieleeni mainittuasi "vääräuskoisten kohtelun"."
Ok. Sitten tulkitsin väärin. Kenties tätä tapahtuu liikaa. Siis sekä niin että kysymys on oikeasti haaste ja kommentti on kritiikki.
"Eli totaalinen identiteetti maalaa vihollisesta epäihmisen. Primitiivisimmillään tämä on juuri jengi-identiteettiä kuten intiaaneilla, joiden parissa kunkin heimo nimi viittasi "ihmiseen"."
Primitiivisimmillään ja hienostuneisimmillaan. Vain käytetty väkivalta jne. eroaa. Esimerkiksi itse pidän siitä että on hyvä erottaa esimerkiksi Suomen fundamentalistit islamilaisista fundamentalisteista siinä mielessä että kristityt fundamentalistit korostaa enemmän sitä apostasian vastustamista ja ovat tässä sensuristisia ja NIMBYJÄ. Kun taas islamilaisissa fundamentalismeissa pistetään pystyyn sotia vääräuskoisia kohtaan. (Tosin raja voi olla tässä häilyvä. Jos olisin makaaberi sanoisin että "siat shunnaa". Islamin koulukuntien väliset riidat ovat aika erikoista katsottavaa. Onko kyse apostasiasta, kerettiläisvihasta vai aivan eri uskonnoksi määrittelystä. Paha sanoa. Mutta keinot ovat kovia ja joka tapauksessa kyseessä on "eksklusiivinen humanismi". Kuten on myös niissä kristityissä länsimaalaisissa tosin. Vaikka eivät ole toistaiseksi tappaneet minuakaan kertaakaan.)
"omaa ajatteluani kuvaa se, mitä sanot "eksklusiiviseksi ihmisyyudeksi".
Paha sanoa. Nähdäkseni sinulla on siihen vahvoja sävyjä. Pääsääntöisesti kyllä. Mutta tuossa lausuttu erilaisuuden hyväksyminen on kuitenkin juuri määritelmällisesti sinne "toiselle puolelle menemistä". Kompromissien haku voi olla ihan tervettäkin näissä asioissa. (Mielenkiintoinen detalji muuten on että tuossa lainaamassani liberaalin puheessa oli eksklusiivisia sävyjä mutta ei-eksklusiivisella retoriikalla mutta antamassasi lainauksessa oli ietse asiassa ei-eksklusiivisia sävyjä eksklusiivisella retoriikalla. Jopa moninaisuutta ja vapautta korostettaessa pitää keinot hakea uhasta.
"Niin sanottu yhteiskunnallinen keskustelu on muuttunut identiteettien mellastuskentäksi niin hyvässä kuin pahassa. Pahassa sikäli, että ihmiset omaksuvat helposti erilaisia "ajatuspaketteja", eli valmiiksi pureskeltuja maailmankuvia."
Tässä olemme samaa mieltä.
...
"Eli konservatiivi on ikään kuin väistämättä myös ilmastodenialisti, vapaan markkinatalouden kannattaja, Amerikan ystävä jne. Liberaali on muka väistämättä feministi, ateisti, vihreä ja mitä miitä onkaan."
Minusta näyttää päinvastoin että näissä on enemmän kyse korrelaateista. On totta että on "crank magnetismia" jossa tietyt ei-tieteelliset uskomukset menevät klimpeissä. Mutta evoluutiokriittinen ilmastodenialisti ei ole mikään väistämättömyys. Näistä luodaan puheessa kuvia että nämä liittyvät yhteen vahvemmin. Luultavasti siksi että vaikka valta haetaan identiteettisodasta niin kieltä käytetään monin paikoin yhä kuin kyse olisi perinteisistä ideologioista. (Sosiologit näyttävät muuten olevan kusessa monien modernien ajatusmallien kanssa kun analysoivat perinteisillä menetelmillä. Identiteettinimet ovat enemmän toisiinsa nivoutuneita löyhiä liittoumia. Ja vallan kannalta parhaiten menee sillä joka kykenee manipuloimaan eri identiteettinimityksiä samanaikaisesti.)
On vaikeaa sanoa onko kyse siitä että (a) kyse on oikeasti puhtaasti vihollispuheesta. Siitä, että liberaalit sanovat että konservatiivit ovat ilmastokielteisiä fundamentalistikristittyjä ja kreationisteja. (b) Vai siitä että moni ideologisti on vielä retorisesti jäljessä valtarakennettaan ja käyttää kieltä kuin eläisi ideologisena johtajana eikä identiteettien ohjaajana.
"Tällaisessa tapauksessa arvoista tulee vain signaaleja samanmielisille."
Kenties jopa vähemmässä määrin. Näkisin että yhä tärkeämpää on dissata niitä väärämielisiä. Eli troolaamisen pääkeino on provosointi vihaan eikä ihmisten saaminen samalle puolelle. Hieman kuten ne pelienmyyntikampanjat joissa pelienvastustusartikkeleilla lietsotaan pelaajat kirjoittamaan ilmaista mainosta omista peleistä. Juuri tätä se erottautumisen ja toiseuden kautta tapahtuva identiteetin kautta korostaminen tarkoittaakin. Sitä että ei vain määritetä tai seurata sitä mikä on monista "coolia", vaan sillä että ollaan "kapinallisia" jollain karismaattisilla tavoilla.
"Hyvä puoli asiassa on se, että ymmärretään ettei politiikka ole mitään yhteisten asioiden hoitoa vaan valtakamppailua."
Yeah. Lisää valta-analyysejä ja intressien kaivelua. Minä haluaisin pikemminkin päästä eroon tästä postmodernismista.
"Ei ole vain kaikkia osapuolia hyödyttäviä ratkaisuja, jotakuta aina sattuu."
Kysymys onkin määristä. Tuolla asenteella on toimittu teollisen vallankumousta ennen. Ja lopputulos oli aika ikävä aristokraattiselle valtaeliitille ; Ensinnäkin toinen valtajärjestelmä vei heiltä mahdin ja sitten alistetut massat löivät heitä mahaan. Nykyinen yhteiskuntarakenne näyttää että he olisivat voineet tehdä asiat paremmin eivätkä vain sanoa että "oheistappio, oheistappio".
"Ihmiset alkavat ymmärtää, mitä tarkoittaa me ja keitä ovat ne. Identiteetti ei viime kädessä ole mainoslappu, vaan eksistentiaalinen kysymys."
Ihmiset tosiaan sekoittavat nämä kaksi toisiinsa. Koska luulevat symbolia asiaksi. Symbolifunktion väärinkehittyminen on tässä mielessä hyvin yleistä. Tämä tekee siitä hyvän nyrkkisäännön jos haluaa valtakamppailla. Ne joita kiinnostaa tieto ja ei-postmoderni asioiden tietäminen ovat sitten sillä kannalla että se että jokin toimii ei tarkoita että niiden välillä ei ole eroa. (Väärä rahakin menee moniin täydestä. Siksi sitä tehdään.)
PS. "Me" ja "ne" ovat sellaisenaan ideologiaa. Identiteetti ei sellaisenaan laajene massoihin. On vain korrelaatteja. Ei dogmaa jossa voi olla oikeassa ja väärässä. Asiaa voi hieman peittää symboleilla. Mutta yllättävän vähän.
Esimerkiksi itse pidän siitä että on hyvä erottaa esimerkiksi Suomen fundamentalistit islamilaisista fundamentalisteista siinä mielessä että kristityt fundamentalistit korostaa enemmän sitä apostasian vastustamista ja ovat tässä sensuristisia ja NIMBYJÄ.
Aivan totta, aste-eroja toki on. Mutta samasta asiasta on viime kädessä kysymys, eli väkivallan käyttämisestä. Erot ilmenevät vain siinä, missä ja milloin se toteutetaan. Jos keskiajan krititty oli yhtä mielellään käymässä miekoin muhamettilaisten kimppuun kuin muhamettilainen kristityn, on modernin kristityn asenne usein passiivis-aggressiivinen.
On totta että on "crank magnetismia" jossa tietyt ei-tieteelliset uskomukset menevät klimpeissä. Mutta evoluutiokriittinen ilmastodenialisti ei ole mikään väistämättömyys. Näistä luodaan puheessa kuvia että nämä liittyvät yhteen vahvemmin.
Sitä juuri hain sanoa. Kyse ei ole loogisista väistämättömyyksistä, vaan luoduista mielikuvista. Ja ehkä ennen kaikkea vertaispaineesta, "et ole oikea konservatiivi, jos kannatat ituhippien ilmastonmuutoshöpinöitä". Olen itse jotain, jota voisi kutsua internetin "konservatiiviseksi osastoksi". Olen seuranntu sitä ulkopuolelta ja ollut itsekin mukana (kirjoitan mm. verkkolehti Sarastukseen). Havaintoni on ollut, että he (vai pitäisikö sanoa "me") ovat yllättävän riitaista porukkaa, mutta joukosta löytyvät myös puhdasoppisuuden kannattajat. Eli ne, jotka huomauttavat toisten ajatusvirheistä, kun ei olekaan sataprosenttisesti samaa mieltä. Toki olen jäävi antamaan mitään objektiivista arviota. Kaikki ryhmät ovat heterogeenisempiä kuin ulkopuolelta näyttää, mutta en voi väittää olevani vailla sokeita pisteitä. Lisäksi ikävä totuus on, että sitoutuessani identiteettiin joudun hyväksymään myös mukana tulevat taliaivot. Oman puolen typerykset saavat helpommin vahinkoa aikaan kuin vastapuolen nerot.
Mielenkiintoinen detalji muuten on että tuossa lainaamassani liberaalin puheessa oli eksklusiivisia sävyjä mutta ei-eksklusiivisella retoriikalla mutta antamassasi lainauksessa oli ietse asiassa ei-eksklusiivisia sävyjä eksklusiivisella retoriikalla. Jopa moninaisuutta ja vapautta korostettaessa pitää keinot hakea uhasta.
Eipä kai kukaan voi olla loppuun asti eksklusiivinen tai inklusiivinen. Tai voisi, mutta se olisi absurdia. Kyse ei ainakaan toivoakseni ole joko-tai -valinnasta, vaan jatkumosta; ilman inklusiivisuutta identiteetti ei voi joustaa tai käytännössä edes syntyäkään. Ilman jonkin asteista eksklusiivisuutta ei identiteettiä olisi myöskään.
PS. Hyvä tunnari tuossa pelivideossa.
Olen itse jotain, jota voisi kutsua internetin "konservatiiviseksi osastoksi"
Noniin, ja piti siis sanomani "olen osa jotain". Olisi toki mukavaa olla ihan itse kokonainen ideologinen alajaosto. Se olisi hc rebeliä ja uugeetä.
Ainiin.
Toki tässä ilkeystutkimuksessa on hyvä huomata että siinä käytetty "dictator game" on hieman ongelmallinen. Lopputuloksiin vaikuttaa hyvin paljon se, mitä koehenkilö uskoo häneltä odotettavan. (Samat ihmiset, jotka ovat antaneet eniten, ovat myös ottaneet toisilta eniten kun testiasetelma on käännetty.)
Peli oli alunperin kehitetty taloustieteessä ja sillä osoitetaan sitä, ettei ihminen ole vain itsekäs omaa etuaan maksimoiva olento. Toki tätä nimenomaista tutkimusta voi kritikoida myös sitä, ettei siinä missään näy miten sosioekonomiset ja kulttuuriset tekijät on vakioitu vai onko niin tehty lainkaan. Lopputulema on näin ollen enemmän "suuntaa antava" kuin lukkoonlyöty.
Lähetä kommentti