Tällä kertaa kiinnostavampaa olikin se, että puolisollanikin oli kannanottoja siihen miten hänen ruumistaan tulee käsitellä kuoleman jälkeen. Näkemys on kiinnostava, sillä meistä kahdesta hän on se ns. "hengellisempi". Hän toivoi kremaatiota. Mikä oli minulle yllätys. Toisaalta hän toivoi rituaalittomia hautajaisia. Mikä oli minulle vielä suurempi yllätys.
Koska maailmassa on joskus synkronisiteettisia piirteitä, "Takkiraudassa" käsiteltiin täsmälleen tätä samaa aihetta, rituaalitonta krematoimista. Itsenäisesti ja tiettävästi vailla suoraa syy-yhteyttä puolisoni kommenttiin. Takkiraudassa se tosin liitettiin ennen kaikkea
* Ateistiseksi, kenties jopa ikonoklastiseksi. "ateistit ovat aina tykänneet tuhkauksesta - se on heidän tapansa osoittaa, etteivät usko sen enempää tuonpuoleiseen kuin ylösnousemukseenkaan." ... "Loogista olisi olettaa, etteivät ateistit tarvitsisi hautajaisiakaan, vaan heidän ruumiinsa voitaisiin hävittää muun tartuntavaarallisen kudosjätteen tavoin jo sairaalassa."
* Kunnioituksettomana, jonain jossa käsitellään kuin jätettä. "Tänä päivänä siitä on tullut totta. Ruotsissa todellakin jo liki kymmenesosa ruotsalaisista valitsee, että heitä tulee kuoltuaan käsitellä kuten jätettä." ... "Mutta paljon on vettä virrannut Kemijoessa, ja länsimaisen yhteiskunnan rapautuminen ja mädäntyminen sisältä on edennyt pitkälle. Se, että liki 10% ruotsalaisista valitsee maallista tomumajaansa käsiteltävän kuten jätettä, merkitsee perheiden ja sukujen hajoamista ja sitä, että yhteiskunta atomisoituu ihmisyksilöiksi, joilla ei ole sen enempää sukujuuria kuin suvun jälkeläisiäkään, jotka piittaisivat asiasta."
Tässä mielessä kontrasti oli mielessäni aika vahva. Minullakin on ollut jonkinlainen mielikuva kremaatiosta jotenkin erityisen "vahvana" hautaamisen muotona. Olen melko varma että puolisoni ei halua itselleen "kunnioituksettomia hautajaisia", joten tietenkin halusin saada hieman "lisätietoa asiasta".
Tähän liittyen esiin nousi:
* Pragmaattis-pihiyksellinen puoli. Eli kremaation hinta. Hautajaisiin pitää ostaa arkkuja ja muita. Nämä kaikki maksavat. Tämä voi johtaa toki ikävään tilanteeseen jossa raha voitaisiin asettaa kunnioituksen yli.
* Ekologinen puoli. Tuhka maatuu ja ei rasita yhtä paljoa luontoa. (Ainakaan mielikuvallisesti.) Tämä voidaan nähdä esteettisenä ja eettisenä. Ainesten palauttamisena luonnon kiertoon.
* Henkilöpalvonnallinen puoli. Hautakivet ovat tosiasiassa ihmisten itsekorostusta. Kivellä ikuistetaan ihmisen tomumajan säilytyspaikkaa.
* Itse asiassa ruumiinpalvonta on muutenkin omituista, koska uskonnoissa henki on usein tärkeämpi kuin ruumis. Hengen meno tuonpuoleisessa ei riipu siitä mitä ruumiille tehdään. (Tämä on tietysti helpotus niille jotka surmataan ja joiden ruumiin murhaaja kätkee vaikka kaatopaikalle tai dumppaa ojaan.)
* Suvunpalvonta ja kummitukset voidaan liittää "taikauskoisiin ajatuksiin", ne eivät tosiasiassa ole "uskontoa" vaan viittaavat hyvin totuttuihin perinteisiin.
* Hänen suvussaan on joitakuita ateisteja - ja lisäksi minä. Hänestä olisi kiusallista aikaansaada kiusallisia osallistuttavia tilanteita hautajaisissa. Hän kun ei pidä tuputtamisesta tämänpuoleisessakaan elämässä.
Tämä nostikin esiin hyvin mielenkiintoisia seikkoja joita en ole hirveästi itsekään miettinyt.
Ensimmäinen, kenties rajuin tiedostus, oli että jos katsotaan vaikkapa kristinuskoa, niin tosiasiassa kaste on siinä merkityksellinen, mutta hautajaiset eivät. Ihminen pelastuu uskossaolemisella, eikä sillä mitä hänen ruumiilleen tapahtuu. "Raamatussa" ei kerrota miten kummitukset vainoavat ympäristöjä jos heitä ei ole haudattu kristillisesti.
Tästä voidaankin itse asiassa nähdä että kummitusperinteet ja hautajaiset ovat jossain määrin "ei-teologisia juhlia". Ne eivät liity pelastukseen tai pelastumiseen. Ruumis ei monissa uskonnoissa edes ole tärkeä. Sielu on primaari ja ruumis on vain sielun väliaikainen koti. Kristillisessä perinteessä Intelligent Design -ajatukset hyväksytään vain ehdoin. Ihmisiä ei suostuta näkemään koneina, vaan ajatellaan että ihmisten ruumis on Jumalan mestarillisesti tehty kone jossa sielu asuu. Hengen ja ruumiin dualismi onkin kenties vahvin erote "naturalistien" ja "spiritualistien" välillä. Vainajienpalvonta ja kummitususkomukset voidaankin nähdä pakanallisina harhaoppisina jäänteinä.
Ja tätä kautta kysymys meneekin siihen että puhtaasti teologisesti ei ole hirveästi merkitystä miten haudataan. Miksi kristityt edes tarvitsevat hautajaisia? Hautajaisilla ei ole selkeää teologista funktiota. Rituaali ei muuta kuolleen kohtaloa.
Tässä mielessä uskonnon ja hautajaisten yhdistäminen onkin hieman sama kuin yhdistäisi syömisen ja uskonnon. Se, että monissa - luultavasti valtaosassa - uskonnoista on joitain syömiseen liittyviä tabuja ei voida johtaa sitä että syöminen olisi jotenkin uskonnollista. Itse asiassa voidaan nähdä että ihmiset voivat syödä ilman uskontoja ja heillä voi olla uskontoja joissa ei ole ruokavaliorajoituksia ilman että se lakkaa olemasta uskonto.
Buddhalaisuudessa hautaamistavalla saattaa olla merkitystä ja itämaisissa uskonnoissa suvun osa uskonnossa on keskeisempi kuin kristinopissa joka taas on äärimmäisen individualistinen uskonto. Kristinopissa ryhmäkuria tarvitaan yksilöiden hallitsemiseen ja yksilöt suostuvat tähän hedonistis-individualistisin syin. Kristitty voi vastata vain omasta pelastuksestaan ja omasta uskostaan. Jeesus sanoo ("Luuk 14:26") tähän teemaan liittyen, että "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni."
Kognitiivisen uskontotieteen perusteella ylläoleva on kuitenkin "teologisesti korrekti" taso.
Ylläoleva argumentti ei ole mielestäni kovin vahva. Ihan sen vuoksi että tosiasiassa uskonto ja uskonnollisuus ja uskonnolliset rituaalit eivät yleensä ottaen noudata "teologisesti korrektia" oppia kovinkaan tarkasti. Yleensä perinnetavat ja kognitiiviset skeemojen sotkeutumiset vaikuttavat enemmän.
Ja tätä kautta onkin hyvä huomata että hautajaisrituaalejen tärkeyteen suhtaudutaan uskonnoissa hyvin vahvasti. Jopa niin vahvasti että kokonaisuus näyttää "Takkiraudan" linkkaamani kommenttipalstan ad hoc -viidakkoa. Jossa puolustetaan tekstissä olevaa teesiä "Hautajaiset, uskonnottomatkin sellaiset, ovat aina uskonnollinen rituaali, vaikka vainaja olisi ollut kuinka ateisti tahansa. Jopa neandertalilaiset hautasivat vainajansa." Opitaan, että "Koska tietämyksemme mukaan aina hautaaminen liittyy johonkin uskontoon, niin oli myöskin neandertalilaistenkin tapauksessa. Emme vain tunne muuten kuin hautaamisen osalta heidän uskontoaan". Ja jos kerrotaan, että "Ateistit haluavat haudata vainajiaan, koska haluavat muistaa heidät." väite on "Tämä on uskonnollista ajattelua - he sittenkin kuvittelevat elämän jatkuvan jossain muodossa kuoleman jälkeen eikä annihiloituvan." Tällä tavalla asioita ei perustella. Kokonaisuus ei selvästi ole falsifioitavissa. Jos jostain löytyy ei-uskonnollinen hautaus tämä vain todistaa että uskonnollisuutta oli sittenkin. Asiat enemmänkin määritellään maailmankuvallisin statementein. Tämä on asenteellista ja näppärää. Mutta sitä on vaikeaa nähdä loogisena tai argumentatiivisena sanan minkään vakiintuneen tieteenfilosofisen tai loogisen menetelmän mukaan. Lausumat ovat kehäisiä toisiaan koherentisoivia väitelauseita, eivätkä johtopäätöksiä. Tämänainen ad hoc -rakenne on toki mielenkiintoinen huomattava. (Tosin sen huomaaminen ei vaadi kuin tieteenfilosofian aivan ensimmäisen peruskurssin parin ensimmäisen tunnin tasosia taitoja. Joten niitä voidaan pitää huolimattomuusvirheinä tai huonoa ajattelua edustavina mokina. Niitä ei voi pitää "mielenkiintoisina virheinä", jollaisia vaikkapa Wittgenstein teki.)
Kokonaisuus onkin tätä kautta ymmärrettävä. Ja tämä selittää myös pejoratiivisen kielen. Kun syytöksissä puhutaan siitä että "Hautajaiset ovat aina uskonnollinen rituaali. Riippumatta vainajan vakaumuksesta. Koska jos ne eivät olisi, vainajia käsiteltäisiin kuten mitä tahansa biojätettä." unohtuu helposti se, että vertaukset ovat induktioita. Eivätkä mitä tahansa induktioita, vaan analogioita, jotka taas ovat epämääräisempiä kuin monet muut induktiot. Eivätkä ne ole edes mitä tahansa analogioita, ne ovat vertauksia. Ja vertauksiin tulee usein symbolisia ja/tai sanavalintoihin liittyviä konnotaatioiden mukana salakuljetettuja asenteita, jolloin ne ovat vielä vähemmän argumentatiivisia ja entistä enemmän sentimentaalis-vetoavia.
Mikä tarkoittaa sitä, että kognitiivisen uskontotieteen kannalta hautaamistilanne on enemmän tunteiden kuin älyllisen teologian mellastuskenttää. Siksi voi kenties olla turhaa muistuttaa että tosiasiassa ihmisen ruumiin käsittely on jotain joka on tehtävä. Ja jostain syystä ihmisen ruumis koostuu aineista. Ja aineiden käsittelyyn ja hävittämiseen liittyvät menetelmät toimivat aina myös jonkinlaisessa jätteenkäsittelyssä;
1: Roskia aivan oikeasti haudataan maahan. Näin ollen joku voi nähdä analogisuutta maahan laittamisen kanssa.
2: Tiibetinbuddhalainen "taivashautajainen" (བྱ་གཏོར) hoidetaan siten että ruumiit jätetään korppikotkien syötäväksi. Henkenä on juuri se, että Vajrayanabuddhalaisuudessa ruumis on vain väliaikainen säilytysastia. Eikä sen jatkosäilytyksellä ole mitään väliä.
3: Roskia poltetaan. Krematointi.
...
Samoin on tietysti turhaa korostaa että toisaalta ateismia korostetaan ei-uskontona. Jonain jota kuvaa kulttuurin rappio, sisällyksettömyys ja vastaava. Ja toisaalta sama teksti korostaa, että ateismi on uskonto koska Jumalan olemassaolemattomuutta "ei voi todistaa". Se siis on uskonto että ei ole uskonto saman viestin mukaan. Tämäkin on kognitiivisen uskontotieteen valossa ymmärrettävää : Teologinen korrektius ja sen kanssa ristiriitainen käytäntö eivät kohtaa miettimistä koska ne koetaan yhdeksi ja samaksi ja jos niiden välillä on jännite, kuilu assimiloidaan piiloon. Kognitiivinen dissonanssi peitetään erilaisin ad hoc -lisäselityksin.
1: Tai kuten minä asian sanon "lisäämällä keitokseen postmodernia tauhkaa". Nykyään monia kiinnostaa konservatiivi-liberaali -jako enemmän kuin perustelumekaniikka joten moni konservatiivi ajattelee että perustaltaan metodia koskevat postmodernismin ongelmat voivat koskea vain liberaaleja. Vaikka samanaikaisesti uuskonservativismi on äärimmäisen postmodernisoitunutta, poliittista korrektiutta vastustava nietzscheläistynyt taho. Jossa samanaikaisesti voidaan tuottaa, hyväksyä ja jopa ihailla poliittisesti epäkorrekteja Hännikäisen "Olen pannut tyttäriänne perseeseen. minulle mikään ei ole pyhää!" -heittoja kun samalla toisaalla korostetaan että uskonto liimaa ja tarvitaan tiettyjä loukkaamattomia arvoja vaikka hautauksen kohdalla. Postmodernismikertoimet voikin arvioida katsomalla ad hoc -perusteluiden runsautta.
Tämän kaiken vuoksi ymmärtäminen oman uskonnon ulkopuolella on vaikeaa. Sillä teologisesti epäkorrektit loikat ohitetaan ja asia peitetään sillä että sanotaan että "on loogista" ja "ei ole loogista" että ateistit tekevät mitäkin. (Jossa usein ytimessä on että "on loogista että ateisti tekee jotain loukkaavaa" perustuu siihen että teko ei ole ristiriidassa ateismin määritelmän kanssa. Ja "ei ole loogista että ateisti tekisi jotain joka on eettistä" perustuu siihen että ateisti voi tehdä toisinkin. Perustelurakenteen muutos on aika kiinnostava koska tässä tekoja ei "punnita samoilla punnuksilla". Joka taas vihjaa että käytössä on ollut jotain aivan muuta kuin looginen kalkyyli. Joten "logiikasta puhuminen" tässä yhteydessä on omituista.)
Miten tätä sitten modifioidaan ateismiin?
Näkisin että jo aivan "filosofisesti korrektilla tasolla" ateismissa on tilaa hautajaisille. Uskovaiset ovat voineet olla niin skeemautuneita että heille se jos teko on "kunnioittava" niin se on rituaali. Ja jos jossain on "hautaamista" se on heti "uskonnollista". Mutta nämä skeemat tuskin siirtyvät sellaisenaan uskovaisilta ateisteille. Nämä kertovatkin enemmän siitä miten uskovaiset lokeroivat ja määrittelevät asioita kuin sitä mitä ateistit tai muut ihmiset todella voivat tehdä ollakseen "loogisia". (Joudun käyttämään termiä tirskuen ja heittomerkeissä. Jos perustelurakenteissa on em. kaksoisstandardi, voidaan kaikki vakavahenkinen kunnioitus lausuntoa vastaan unohtaa. Sellaisen keksijä ansaitsee vain häpeää ja pilkkaa.)
Esimerkiksi avoimella arkulla tehty hautaaminen voi olla empiirinen todiste että tuo kyseinen ihminen on kuollut eikä vaikka vain väitä olevansa kuollut. (~Empiirinen varmistus väitelauseelle. Aivan varmasti yhteensopiva skientismi-ateismin kanssa.) Ja toisaalta ateistit myöntävät että kuollut on ollut olemassa ja että heillä on heihin liittyviä muistoja. Ateistit uskovat yleisesti myös tunteiden olemassaoloon. Voidaan jopa sanoa että vain ateisti joutuu todella käsittelemään aidon ja täyden luopumisen sanan täydessä mielessä. Jos uskonto tuo lohtua ja rituaali tuo lohtua ja teologia kertoo että kuollut kenties tavataan uudestaan tuonpuoleisessa tai seuraavassa elämässä, niin kenties tämä vihjaa siihen että ateisti jos joku niitä hautajaisia tarvitsee.
Mutta koska kysymys ei ole filosofiasta vaan tunteista, on syytä kenties katsoa asiaa niiden kautta. Selvää on, että kunnioitus ei ole sama kuin rituaalin läsnäolo. Jos "Mutta tuo ruumiiden polttaminen ja tuhkan dumppaaminen ties minne on nykyajan dekadenssia ja anakykloosin oklokratiaa leimaava vaihe." päätellään siitä että "noin 9% tukholmalaisista valitsee seremoniattomat hautajaiset. Suomeksi tämä tarkoittaa, että raato uuniin ja klonk. Tuhkat kipataan sitten minne kipataan." tehdään kaksi non sequituria, jotka pitävät takanaan ns. kategoriavirheitä. (1) Seremoniaton hautajainen ei ole välttämättä aina sama kuin polttohautaus (2) lainsäädäntö rajoittaa yleensä hyvin paljon tuhkien ja ruumiin käyttöä. Rituaaliton hautaaminen ei tarkoita vessasta vetämistä. Vaan sitä että yhteisrukoukset Jumalan nimeen puuttuvat.
Ainakin minä ajattelin haudata puolisoni em. mainitun toiveen mukaisesti mutta kunnioittaen. Onkin oikeastaan irvokasta että hänen valintaansa pidetään jotenkin anti-henkisenä ja hänen eettisesti itselleen perustelemat ratkaisumallit olisivat jotenkin erityisen banaaleja ja ateistisia. Väite olisi huvittavan absurdi jos se ei olisi niin herjaava ja asenteellinen.
Tämä on tullut vastaan ateistien palstoilla viime aikoina. "Takkirauta" puhuu ties mistä. Ulkopuolisina hän selittää mitä ateistit itse haluavat. Ateistien juttuja itse lukiessani olen huomannut että niissä on pari toistuvaa teemaa;
1: Ruumiin testamenttaaminen tieteelle nähdään tärkeänä. Tämä on kiinnostavaa koska perinteisesti uskonnoissa tätä on nähty pahana. Vaikka lääketieteen kehittymisellä ja lääkärien harjoitustason nostamisella on yhteiskuntaa parantava ja suojeleva vaikutus. Etenkin uusateistit ovat skientistejä, joten heistä on luontevaa nähdä oma ruumiinsa välineenä tieteen kehittämisen auttamisena. He uskovat että heidän omilla teoillaan on syy-seurausvaikutuksia jotka ovat todellisia. He voivat myös uskoa että nämä vaikutukset eivät lakkaa olemasta maailmassa sinä nanosekuntina kun he kuolevat. (Heidän blogitekstinsä voivat olla luettavissa kymmenen vuotta kuolemansa jälkeenkin esimerkiksi.)
2: Elinluovutukseen tunnutaan panostavan. Tämäkin on kiinnostavaa koska vaikka juuri mikään uskonto ei korosta ruumiin primaarisyyttä, niin moni kokee uskonnollisin syin ahdistavana että heidän ruumiinsa on "vain jotain varaosia". Joten kenties tässäkin vanhojen vaatimusten ohittaminen ei ajakaan puhtaasti ja vain "yhteiskunnan tuhoa kohti" vaan sen antiteesiä.
Toki omissa reagointitavoissani on usein makaabereja karnivalistista henkeä. Ja tämä johtuu siitä että näen kuolleen ruumiini materiaaliksi johon kohdistaa syy-seuraussuhteita nykyelämässä. (Sosiaalinen sopimus joka tehdään sosiaalisen eläimen toiminnassa on korrelaatti teosta seuraukseen. Uskon esimerkiksi "puheen" olemassaoloon. Eikä tämä tee minusta uskovaista.) Näin ollen kuollut ruumiini on minulle jossain määrin "taideprojektimateriaalia" jota tuottaa silloin kun itse olen elossa. Tämä taas pätee riippumatta siitä onko Jumala olemassa tai ei. Jos Jumala on, ruumiini tuskin on silloin relevantti. Sellaisen saa vaikka uuden, muovaamalla ainetta. Jos Jumalaa ei ole. Niin hittojako siinä. Silloin minun päässäni ainut etiikka on se mikä minulla itselläni on. Ja vain minä itse pystyn arvioimaan ovatko tekojeni odotettavissa olevat seuraukset liian raskaita itselleni kantaa. (Ja jos olen elossa niin kenties ne odottamattomat toteutuneetkin seuraukset.)
PS.
Itse näen jopa niin että oma suhtautumiseni voi olla jokseenkin epäkunnioittavaa. Mutta sen alennuksen kohteena on korkeintaan minä itse. (Tosin lähinnä muut ihmiset joutuvat tämän myötähäpeän kokemaan, koska olen itse ns. kuollut. Ja tietoisuuteni ja maanpäällisistä pikkuasioista välittämiseni ovat vähintään kyseenalaiset.) Mutta jos todellista kuolleen kunnioittamattomuutta joutuu hakemaan, sitä joutuu hakemaan uskovaisten tavasta kohdella ateisteja. "Ikävä kyllä jopa ateisteillakin on omaisia ja ystäviä, ja he puolestaan tykkäävät hautajaisista ja usein jopa ateisteillekin järjestetään hautajaiset, yleensä kristillisin menoin. Omaisilla kun on tapana viis veisata vainajan tahdosta. Äippä kertoi, että silloin kun ruukinmatruuna oli hylännyt vanhan uskontonsa ja oli ateisti, jos hän olisi kuollut tuolloin, he olisivat järjestäneet ruukinmatruunalle hautajaiset uskonnollisin menoin. He eivät olisi välittäneet tippaakaan tyttärensä uskonnottomasta vakaumuksesta. Kas kun on se suku. Ruukinmatruuna kun kuuluu sekä isukin että äipän sukuun, ja suku välittää asiasta." Jos he kohtelevat omaisiaan näin, niin miten he kohtelevatkaan vihollisiaan? Miten voidaan kunnioittaa kuollutta jos hänen vakaumuksilleen ja mielipiteilleen ei anneta mitään arvoa? Kysymys on luultavasti sama kuin "rakastetaan syntistä mutta vihataan syntiä" -lauseessa. Erotetaan ihmisen kunnioitus kaikesta siitä mitä mieltä hän on, mitä hän tekee ja mihin hän liittyy ja mitä hän haluaa ajaa. Se, mitä ihmisestä josta on poistettu kaikki tämä, on se mitä kunnioitetaan. Ja tämä on sitten valitettavasti jotain pinnallista. En pidä tämänlaista muuna kuin relevantin ihmisyyden vähättelynä.
Muuten minulla ei ole mitään muuta sanottavaa kristityille jotka hautaavat ateistisia omaisiaan näiden toiveiden vastaisesti kuin tarjota Aksel Sandemose -sitaattia. "Se tekee heille vain hyvää, sanoi Piru kun vapahdetut kirkuivat lapsiensa perään." Se ei tarjoa heille lohtua, kuten ei pidäkään. Tahdonkin tässä vain muistuttaa siitä, että jos asioita todella pitää katsoa yhteiskunnallisesti niin vaiheesta toiseen siirtymiseen on yleensä jokin syy. Kun asiaa katsoo prosessina eikä "yhden oikean ideologian tarinana" niin arvojen romahtamiseen on yleensä jokin syy. Se, että ideologia saa valta-aseman nostavat sen huonot piirteet näkyviin. Ja kun yhteiskunta on vahvasti yhden kulttuurin alla, niin tämän kulttuurin ongelmat kattavat tuon yhteiskunnan laajasti ja kenties siten että näitä ongelmia ei edes voi paeta koska ne ovat kaikkialla. Kristittyjen kohdalla tämä johtuu yleensä siitä miten he kohtelevat omaa sisäpiiriään ja muita ihmisiä. Monesti tässä syyllisyys sysätään niille jotka taistelvat ongelmia vastaan. Mutta tosiasiassa joku voisi heitellä "onelinereitä". Pelottaako "anakykloosin oklokratia"? Ei hätää. "Te teette sen itse!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti