"Bolzmannin aivo" on ajatuskokeellinen itsetietoinen olento. Se on hyvin luonnollinen konsepti fysikalisteille jotka pitävät tietoisuutta materiaalisena. Kun sopiva kompositio atomeita kasautuu, se on tietoinen. Bolzmannin aivot perustuvat siihen että satunnainen atomien heilahtelu tuottaa koko ajan erilaisia yhdisteitä ja yhdistelmiä. Ja jos annetaan vain riittävän suuri universumi ja riittävän paljon aikaa, tietoisen aivon pitäisi syntyä spontaanisti ja itsestään. Tilastollinen luonne johtaa siihen että Bolzmannin aivo ei ole mahdottomuus. Ja toisaalta riittävän suurella yritysmäärällä siitä voi tulla jopa väistämätöntä. Osa näkemyksistä esittää jopa että Boltzmannin aivot olisivat yleisempiä kuin muunlaiset havaitsijat ja kokijat.
Tämä konsepti on yhdistetty Descartesin ajatukseen itseä hämmentävästä mielestä. Ja tätä kautta on saatu kysymys siitä että olemmeko me Bolzmannin aivon kaltainen olento. Tätä voidaan lähestyä ontologisesti, jolloin seurataan hyvin voimakkaasti Descartesin epäilyyn liittyviä perinteitä.
Empiristin ja metafyysikon riita
Toisaalta Bolzmannin aivoina olemista on lähestytty myös "epistemologiselta" kannalta. Ne ovat metafyysikoille riittämättömiä mutta niistä saa irti jonkinlaisen ajatuksen. Näistä eräs vaikutusvaltaisimmista on Max Tegmarkin esitys ;
"... here's a simple test you can do to determine whether you're a Boltzmann brain. Pause. Introspect. Examine your memories. In the Boltzmann-brain scenario, it's indeed more likely that any particular memories that you have are false rather than real. However, for every set of false memories that could pass as having been real, very similar sets of memories with a few random crazy bits tossed in (say, you remembering Beethoven's Fifth Symphony sounding like pure static) are vastly more likely, because there are vastly more disembodied brains with such memories. This is because there are vastly more ways of getting things almost right than of getting them exactly right. Which means that if you really are a Boltzmann brain who at first thinks you're not, then when you start jogging your memory, you should discover more and more utter absurdities. And after that you'll feel your reality dissolving, as your constituent particles drift back into the cold and almost empty space from which they came. In other words, if you're still reading this, you're not a Boltzmann brain."
Konsepti on tuollaisena tilastollinen ja vetoava. Siinä on olemassa selviä metafyysisiä oikomisia. Esimerkiksi siinä unohdetaan se, että jos tietoisuus on fysikaalinen niin myös muisti on fysikaalinen. Toisin sanoen sinä voit olla Bolzmannin aivo joka muistaa tuollaisen introspektion muutaman sekunnin takaa. Kenties muisti on väärä. Lisäksi täytyy muistaa sekin että "right" ja "almost right" eivät ole mitään empiirisiä konsepteja. Kuinka voimme oikeasti tietää miten asioiden pitäisi olla. Kenties muistamme asiat harhaisesti tietyllä tavalla ja arvioimme nämä harhat uskottavammiksi kuin jonkin todellisen muistikuvan.
Empirian kannalta asia täytyykin nähdä yrityksenä falsifioida. Emme voi koskaan verifioida kysymystä siitä olemmeko sittenkin Bolzmannin aivo. Metafyysinen vaatiminen tuleekin helposti siinä että haemme varmistelua emmekä korroboraatiota. Argumentti selvästi rajaa mahdollisia Bolzmannin aivoja joten jälkeen tuollaisen introspektion on kuitenkin ammuttu alas monia mahdollisia Bolzmannin aivoja. Olemme siis kenties tälläinen metafyysinen harha-aivo, mutta todennäköisyys jälkeen tuon testin on kuitenkin edes hitusen pienempi kuin ennen testiä.
Tietoisuus ja muisti ja niiden luotettavuus ovat ovat alttiita ajatuskehille
Toki evidentialisti voisi katsoa asiaa myös todennäköisyyksien valossa. On esimerkiksi selvää että suuri osa Bolzmannin aivoista kuolee hyvin pian. Lisäksi niiden syntytodennäköisyys ei ole mitenkään ilmiselvä. Voidaan ottaa niin että olisi hirvittävä määrä Bolzmannin aivoja jokaista "normaalia havaitsijaa" kohti. Osa niistä ei kokisi olevansa "normaali havaitsija", joten se, että koemme olevamme juuri tietynlaisia rajaa pois ison määrän Bolzmannin aivoja. Samoin osa niistä kuolee hyvin pian, ja vain osassa Bolzmannin aivoista on harharakenne joka muistaa valemuistoja niin että ne luulevat olevansa olemassa kauan aikaa. Todennäköisyyksiä voidaan tätä kautta rajata ja rajata ja on selvää että se montako Bolzmannin aivoa on normaalia havaitsijaa kohden pienenee prosessissa. Peruskysymykseksi kuitenkin jää se, miten yleisiä Bolzmannin aivot ovat "normaaleihin" verrattuna. Jos Bolzmannin aivot ovat aivan sikayleisiä verrattuna muunlaisiin, niin kaikki ylläoleva todennäköisyyksien rajaaminen ei välttämättä tarkoita että et olisi sittenkin todennäköisemmin Bolzmannin aivo kuin muunlainen tietoinen kokija. Voi olla todennäköisempää että olemme Bolzmannin aivo kuin ennen empiiristä koettelua. Siksi onkin syytä korostaa että vaikka ontologia ja epistemologia ovat hyvin harmaasävyisiä, niin tästä huolimatta lähestymistavoilla on syvä asenteellinen ero, joka johtuu aatehistoriasta. Ja tämä ero on käytännössä monin paikoin yhteensovittamattomissa.
Sean Carroll on kirjassaan "From Eternity to Here" käsitellyt erikoista tilannetta jossa Bolzmannin aivojen kohdalla on "tiettyjä haasteita". Jos esimerkiksi päädymme tulokseen että olemme Bolzmannin aivoja, olemme itse asiassa antamassa tilaa sille että kognitiomme koostuu valemuistoista ja tätä kautta se vaikuttaa siihen evidenssiin jonka valossa teemme päätelmää. Näin ollen syntyy metafyysinen ongelma siitä että jos päättelemme olevamme todennäköisesti Bolzmannin aivoja, niin kyseenalaistaisimme kykymme oikeasti tehdä päätelmiä asiasta. Jos kognitiomme ei toimi, niin miksi tämä päätelmä siitä että olisimme Bolzmannin aivo olisi pätevä? Ja toisaalta jos uskomme että todiseet näyttävät että emme ole Bolzmannin aivo, niin tosiasiassa tässäkin oletamme että muistomme ovat valideja. Joka taas ei välttämättä pidä paikkaansa - jos vaikka olemmekin Bolzmannin aivoja. Kysymys on häiritsevä - ja tuttu kartesiolaisen kehän kiertämiseen perustuvissa ratkaisuissa, kuten Alvin Plantingan warrant -ehdossa.
Kuinka Bolzmannin aivot ovat harvinaisia, elleivät mahdottomia, skenaarioita
Toisaalta Carroll (yhdessä Pollackin ja Boddyn kanssa) korostaa sitä että fysiikan tietojen mukaan Bolzmannin aivot ovat hyvin epätodennäköisiä. Tämä on hyvin kiinnostava lähestymistapa koska Bolzmannin aivoja kuvaa vahva fysiikkakeskeisyys. Joten sen todennäköisyys ja mahdollisuus nojaavat joka tapauksessa vahvaan "naturalistiseen viitekehykseen". Näin ollen sen käsittely vaikka kosmologian keinoin on sisäisesti ehyempää kuin muiden Descartesin epäilyä koskevien harha-aistimusten kohdalla. Sekaan ei edes paatuneesta metafyysikosta livahda yhtä paljoa "maailmankuvallista ekstraa". (Ongelmat tempussa ovat metafysiikan kannalta pienempiä, eivät olemattomia, mutta pienempiä.)
Itse ajattelen tätä skenaariota evoluution kautta.
Evoluutio on siitä jännittävä että siihen liittyy lisääntyminen. (Evoluutio vaatii informaation kopioitumiselementin. Ilman tätä elementtiä ei voi tapahtua evoluutiota.) Toisin sanoen vaikka evoluutio olisikin Stephen Jay Gouldin korostaman mallin mukaan sellainen joka ei seuraa kovin deterministisiä polkuja, niin heti kun syntyy yksi tietoinen mieli, sillä on taipumus monistaa itseään lisääntymällä. Tämä monistuminen yhdessä siihen että monen ihmisen mukaan evoluutioteoria selittää eliökunnan syntyä tekisi Bolzmannin aivoista epätodennäköisemmän. Etenkin kun jos olemme Bolzmannin aivoja, ei olisi mitään selitystä sille miksi satumme olemaan juuri sellainen Bolzmannin aivo joka kuvittelee lähelleen itsensä kaltaisia olentoja.
Ainakin itse en usko että eliökunnan synty evoluutiolla olisi vain selitys maan päällä oleville lajeille. Näen että evoluutio tekee tietoisen ajattelevan mielen synnyn todennäköisemmäksi ; Joku voisi teoriassa ajatella että Pasteurin kumoama ajatus elämän synnystä spontaanisti vastaa jossain määrin Bolzmannin aivoa. Ja jos tälläistä "Poof" -kerralla -mallia pitää todennäköisenä niin kenties evoluutiotutkimus osoittaa vain että miten meillä on sarvikuonoja. Ja että tämä voisi olla poikkeustapaus koska sarvikuonoja voisi syntyä todennäköisemmin "Poof" -mallilla. Itse taas näen että yksinkertaisen elämän synty sattumalla on huomattavasti todennäköisempää kuin kompleksisten. Ja että evoluutiolla on tapana tuottaa tätä mutkikkaampia olentoja, koska kompleksisuuteen liittyy funktio joita taas usein tarvitaan siihen että eliö olisi ominaisuuksiltaan adaptiivinen verrattuna muihin sillä hetkellä oleviin olentoihin. Evoluutio tekee siksi todennäköisemmäksi sen että yksinkertaisesta tulee monimutkaista kuin mitä sattumalta kasautuminen tekee. Kompleksisuuden kasvaessa todennäköisyydet pienenevät ekspontentiaalisesti. Evoluutio taas on eräänlainen "todennäköisyysmajakka". Jonka vuoksi evoluutio on kenties se syy miksi Bolzmannin aivot ovat epätodennäköisempiä kuin "tavalliset havaitsijat".
Pidän tästä koska se nojaa suhteellisuuteen. Jos olemme joka tapauksessa tietoisia ei tavallaan kannata miettiä mikä on mahdollista ja mahdotonta. Vaan on hyvä katsoa että miten syntyskenaarioiden todennäköisyydet ovat suhteessa toisiinsa. Emme tiedä montako Bolzmannin aivoa ja montako "normaalia havaitsijaa" on. Mutta niiden suhdeluvusta voidaan kuitenkin saada jonkinlaisia enemmän tai enemmän perusteltuja arvauksia.
Toki voi olla että on silti olemassa pieni mahdollisuus että olemme Bolzmannin aivot. Metafyysinen kysymys on jossain määrin relevantti. Itselläni on kuitenkin immersiivinen suhde elämään, joten elän Peircen kuvaamassa phaneronissa, jossa tietyt metafyysiset kysymykset ovat sellaisia että ne ovat paitsi raktaisemattomia myös sellaisia että niistä ei tarvitse välittää. Voimme elää ja kokea. Tässä mielessä ; Jos olen Bolzmannin aivo, olen väärässä. Mutta ainakin se on mukava harha, sellainen josta tulee pörröinen egoistinen olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti