"Uskonnoton yhteiskunta ei toimi!"

Melko usein kun uskontoa lähestytään, vastustavien kanta tuntuu nojaavan hyvinkin erikoisilla taustaoletuksilla värjättyyn sosiologiseen ajatteluun. Esimerkiksi siihen että yhteiskunnan pitäisi nojata yhteen ja vain yhteen ideologiaan.

Eli jos vaikka valtionkirkkoudesta luovutaan niin pitäisi ottaa tilalle jokin. Tässä taustaoletetaan melko vahvoja. Ja se luultavasti tehdään siksi että voitaisiin tehdä hyvin pitkällevietyjä päätelmiä kommunismista. Jossa unohdetaan se, että (a) kommunismi on kaikelle ateismille sama kuin teokraattinen islam on kaikelle teistiselle yhteiskuntajärjestelmälle ja (b) kristinuskokin on kokeillut ties mitä ja se että nykyinen humaani kristillisyys on mahdollista on jotain jota on itse asiassa hyvin vaikeaa nähdä monissa kristillisen kulttuurin tekemisissä asioissa, esimerkiksi renessanssin aikana.

Merkittävintä on tietenkin se, että tuo ajatus pelkästään ateistisesta yhteiskunnasta kuvaa nimenomaan "vanhaa ateismia" siinä muodossa jota ei oikeastaan tule missään vastaan nykyään.

Minullekin ajatus ateistivaltiosta on hyvin vastenmielinen. Mutta kysynkin että miksi valtion pitäisi ylipäätään luoda yksi kansanuskonto ; Jos otetaan esimerkiksi yksi ns. uusateismin perusteos, Daniel Dennettin "Lumous murtuu", voidaan huomata että sosiologinen asenne uskontoon on hyvinkin erilainen. ; Ja tässä yhteydessä voidaan huomata, että maat joissa sekularismi on pitkällä ovat hyvinvoivimpia maita. Dennett kertoo toivovansa (s. 26) että fanatismia kannattaviin koraanikouluihin ei saataisi oppilaita. Mutta tämä on toivomista. Hän odottaa jotain muuta. Hänestä osa uskonnon voimasta on kahden lumouksen varassa. On lumous joka estää tutkimasta uskontoa luonnonilmiönä. Ja lumous itse uskonnosta jonain esteettis-kauniina. Hän selittää (s. 33) että ensimmäinen lumous on jotain joka voidaan murtaa ja sen murtamisen aika on ja esittää (s.31), että ensimmäisellä saattaa olla yhteys toiseen niin että osa uskonnon ihmeenomaisuudesta nojaa juuri sen varaan että uskonto on jotain jota ei saisi lähestyä tutkimalla. Mutta esittää kuitenkin (s. 28), että silti ei ole väistämätöntä että ensimmäinen lumous tarkoittaisi toisenkin murtumista. Ja lopuksi (s. 324) hänen kantansa koraanikouluihinkin on se, että niille pitää esittää vaihtoehtoja joihin ihmiset sitten ikään kuin vapaaehtoisesti vain menisivät.

Tässä on aika vähän ranskan vallankumouksen yltiörationaalisen uskonnonsiivoamisen henkeä. Siinä etäännytään enemmänkin siitä että uskontoa on tavattu määritellä omituisesti. Eri­tyi­sesti klas­si­sessa uskon­to­fe­no­me­no­lo­giassa aja­tel­tiin, että uskon­toa tulee havain­noida sui gene­riksenä, eli siitä itses­tään käsin tai sen itsensä näkö­kul­masta jon­kin­lai­sen uni­ver­saa­lin, ihmi­selle sisä­syn­tyi­sen uskon­nol­li­sen intui­tion avulla. Tässä oletetaan yleensä homo religiosus, ja tämä tulkinta liitetään erityisesti eettiseen toimintaan. Ja tätä kautta tietenkin luodaan by definition arvotyhjiöargumenttien tyylisiä vastaansanomisia ateisteille ja muille uskonnottomille. On kuitenkin syytä huomata että nämä asiat tehdään nimenomaan valitsemalla määritelmät ja ihmiskuvat a priorisesti. Kyseessä on siis enemmän käsiterunkkaamisen kautta tehty vittuilu kuin mikään asiallinen keskustelu tai asioiden punnitseminen. Ja mikä hauskinta ; Tässä määritelmävalintakeskeisyydessä etiikka jne. myös omitaan uskonnolle niin että ateisti ei oikeastaan edes saisi ottaa niihin kantaa. Koska käsite ja sen lähestyminen on määritelty sillä tavalla. Tämä on hyvin vahvaa ideologista vallankäyttöä. (Sen lisäksi että se on älyllisesti melkoisen epätyydyttävää.)

Dennett tuo esimerkiksi kognitiivisen uskontotieteen ja psykologian tutkimisen tärkeäksi osaksi uskonnon lähestymistä. Tämä työkalupakin laajentaminen on hänestä tarpeen. Ja kyllähän se on tarpeen monellakin tavalla. Ja on selvää että tämä ärsyttää monia uskovaisia koska asenteeseen liittyy hirveä määrä valtaa. Jonka kyseenalaistaminen taas on nimenomaan heiltä itseltään pois. Jos ihmisen palkka riippuu siitä, että hän ei ymmärrä jotain asiaa, niin pohdiskelijaksi itseään kutsuva kirkon leivissä oleva sosiologipappi ei ymmärrä asiaa vaikka se olisi äärimmäisen sosiologinen.

Esimerkiksi uskonnon sosiologiassa ei ole tavatonta että ensin otetaan Clifford Geertzin määritelmä uskonnolle, jossa "Uskonto on malli yhteiskunnasta ja malli yhteiskunnalle." Ja sitten selitetään että ilman uskontoa ei ole yhteiskuntaetiikkaa. Mikä on tietenkin tautologista kun määritelmä on mitä on. Sillä luodaan ihmisille ajatus että etiikka vaatii uskontoa. Ja tämä määrittely ja maailmanjärjestys papistolle sopii, erityisesti kun voivat itse tulkita opin ja dogmatiikan etiikan alalla.
1: Etenkin jos provenienssikeskeisesti lähdetään ajattelemaan syntyy hyvin erikoisia ajatuksia. Esimerkiksi jos kristityillä ja heidän opillaan on ollut vaikutusta vaikka tieteentekoon tai ihmisoikeuksiin (esimerkiksi siksi että kristityt ovat olleet vallassa kun nämä asiat ovat käynnistyneet tai muutoin) ei tämä ole samaa kuin että koko asia olisi sitten ikuisiksi ajoiksi omittu kristityille ; Esimerkiksi , on totta että Platon on vaikuttanut katoliseen kiirastulioppiin, ja kiirastulta ei löydy Raamatusta. Silti on väärin sanoa että katolinen kiirastulioppi on Platonilta. Eikä siis liittyisi kristillisyyteen ja kristinoppiin.

Toki luonnollista, että oman kulttuurin (tai alakulttuurin) uskomukset tuntuvat "oikeimmilta" kuin muut koska muiden ajattelutapa on erilainen. Samoin on selvää että uskonto on poliittista ja komentelevaa hyvin usein ja hyvin vahvasti. Uskontohan päsmäröi etiikan kanssa aina ja kaikkialla. Uskoni ei-teokraattiseen uskontoon on jopa laittoman heikko. Joten sosiologis-poliittinen teoria (malli yhteiskunnasta malli yhteiskunnalle) on hyvin viehättävä tällä tavalla. Kuitenkin haluaisin elää maailmassa jossa uskonto määräytyy vakaumuksen ja psykologian kautta. Että uskonto on vain jotain joka usein liitetään politiikkaan. Ilman että se olisi jotenkin syväkudottu politiikkaan niin että politiikka, etenkin arvopolitiikka, olisi mahdotonta ilman uskontoa. Ja siksi lähestyn asiaa pikemminkin niin että uskonto liittyy politiikkaan enemmänkin kuin on politiikka synonymisaatiolla. Mutta siitä huolimatta minua ainakin kiinnostaa synonymisaatio. Miten "uskonto" on eri sana kuin "politiikka"?
1: Minusta uskonto on "skeemojen sekoittumiseen ja pieniin intentiorikkoihin perustuva ihmisen mielessä oleva representaatio, jossa antropomorfistisesti nähdään intentionaalisuutta tai vaikka eettistä retributionismia luonnonilmiöihin joissa sitä ei välttämättä ole."

Merkittävintä onkin tiedostaa se, että sekulaarit maat tuppaavat olemaan siitä mukavia että niissä on keskimääräistä alemmat väkivaltarikollisuusmäärät ja vastaavat. Maallistuneissa maissa ollaan ateistisia. Ja ateisteille parhaat maatkaan eivät suinkaan ole siinä paljonpuhutussa Pohjois-Koreassa, vaan Tsekin ja Tanskan tyylisissä maissa. Jotka ovat sekulaareja ja mukavia. Kun uskonnosta diggaavat Geertziläiset kristityt ja ID -kreationistit kauhistelevat sitä miltä sekulaari maa voi näyttää, se mitä näytetään ei olekaan kovin pelottavaa. Sosiologisesti jo tämä trendi viittaa sihen että ateismin pelkoon ei ole syytä. On kenties relevantimpaa pelätä sitä että miten militantit ja väkivaltaiset uskonnot voivat hyökätä ja vahingoittaa rauhanomaisia maallistuneita maita kuin sitä että ateistit arvotyhjiössään voivat tehdä mitä tahansa ja ryhtyä vaikkapa kirjoittamaan jatko-osia "Luonnollisen valitsijan manifestiin"..

Ateismin lisääntyminen ei liity moraalinkatoamiseen, eikä esimerkiksi niillä Etelä-Suomen runsasateistisilla hipsterialueilla ole vienyt ilmapiiriä kohti kommunistisen ateismin väkivaltaisuuksia. Ja tämä on "ihan riittävää empiiristä näyttöä" siitä että Jumaluskontoperustainen teistinen yhteiskuntarakenne ei ole yhtäläisyysmerkit toimivan ja eettisen yhteiskunnan kanssa.

Toki asiasta keskustelua sotkee lisää sekin, että pro-teistiset sosiologit määrittelevät uskontoa hyvin erikoisella tavalla erilailla kuin mitä se normaalisti arkijärjen mukaan tehdään. Ei Jumalan kautta, vaan rituaalejen, yhteisöllisyyden ja vastaavien kautta. Ja tämä hyvin erilainen määritelmä viedään käsittelemään ateismi-teismi -jakolinjaa hyvin domeenispesifeissä tilanteissa. Jos ihminen vaikka lähestyy uskonnon sosiologiaa Weberiläisittäin, niin silloin moraalijärjestelmät ovat ikään kuin väistämättä uskontoja. Joten tottakai uskontojen ulkopuolella ei ole etiikkaa. By definition. Hedelmällisempää voisikin olla tarkastella ateismin kannalta. Ateismi on ei-teismiä, joka sitten ei olekaan Weberiläisessä hengessä by definition uskonnon ulkopuolella. Ateismi etääntyy Jumaluskosta ja tässä teistisistä virsilaulusta. Jne. Siinä voi olla muunlaisia tapoja jne. Teismi-kysymys ja uskonto ovat siitä hauskoja että sosiologinen määritelmä viehättää koska halutaan sanoa että "ateismi on uskontoa", mutta siinä vaiheessa kun pitää todistaa ateismin arvotyhjiöluonnetta selitetään että jotenkin se teismi onkin sitten yksi ja sama. Tämä siirtymä on yhtä ekvivokaation sävyttämä kuin se näyttää olevan automaattinen.

Otetaan tästä esimerkiksi buddhalaisuus ; Buddhalaisuus ei toki ole de facto aina ateistista tai agnostistista. (Siinä on ties mitä teistisiä versioita ja etenkin paikallistapoja) mutta usein buddhalaisuutta nostetaan esiin kun halutaan korostaa että "uskonto ei ole tuota teidänlaista koska muuten buddhalaisuus ei olisi uskontoa". Fair enough. So to be it. Tästä seuraa se, että ateisti ei joudu eroamaan rituaaleista ja muista vastaavista. Niitä voidaan muotoilla uusiksi. Ja sosiologinen koheesio rakentuu hilirimpsis. Ilman että ollaan teistejä sanan täydessä mielessä. (Muotoihin jotka eivät minusta ja varmaan aika monista muistakaan ole lainkaan uskontoa koska kognitiivisen uskontotieteen kautta uskonto määrittyy toisella tavalla. Koska siellä ei vaadita uskoa näkymättömään taikamieheen. Tai välttämättä edes karmaan.)

Onkin kenties syytä tiedostaa että "uskonto" josta sosiologit puhuvat tässä yhteydessä ovat hyvinkin erilaisia kuin mihin se liitetään tavallisten ihmisten mielikuvissa. (Samaan tapaan kuin normaali-ihmisillä on antropomorfistisia näkemyksiä uskonnoissaan mutta "filosofien Jumala" on hyvin erilainen. Se itse asiassa tuntuisi monista uskovaisista joltain johon ID -liikkeen perustaja Johnson esitti selittäessään "deismin kylmästä alkusyystä" johon vaihtaminen oli hänestä sama kuin "vaihtaisi aitoa kultaa väärään rahaan." (Koska ID ei ota kantaa Jumalan luonteeseen jne.)

Ja tätä kautta rinnastukset kommunismiinkin näyttävät hyvin hyvin oudoilta. Mutta tälläistä sitä saa kun koko argumenttimaailma on sitä että etsitään sitä mistä jokin on alkanut. Jolloin valtaosa argumenteista näyttää "kristillisyys synnytti sitä ja tätä". Ja asenne näissä on sama kuin selittäisi että kiirastulioppia ei ole Raamatussa, se on Platonin kehitelmä, joten kiirastuli ei ole kristillsyyteen liitettävä asia lainkaan, vaan on ikuisesti Platonin kannattajien perimmäistä omaisuutta jossa muut ovat velallisia ja lainaajia.