YLE uutisoi fasilitointiin liittyvästä palkitusta tutkimuksesta. "Marjatta Leppänen ja Ulla Ojalammi saivat Augmentative and Alternative Communication -lehden myöntämän palkinnon vuoden 2014 parhaasta opiskelijoiden tekemästä tutkimusartikkelista. Marjatta Leppänen ja Ulla Ojalammi tutkivat yksitoista avustetun kommunikaation eli fasilitaation tapausta. Tutkimuksessa osoitettiin, että yhdessäkään tapauksista viestien lähettäjä ei ollut avustettu vammainen, vaan viestit tulivat avustajalta." Eikä siinä vielä kaikki "Kahdessa tapauksessa apsi oli osoittanut jonkinlaisia itsenäisen kirjoittamisen kykyjä, ja fasilitaatio haittasi itsenäistä kirjoittamista." (Varsinainen tutkimuskin on toki luettavissa.)
Fasilitiointiin liittyvät erikoisuudet tulevat vastaan silloin tällöin. Huomattavaa on että aihe ei selvästi kuulu skeptikoiden yleiseen vastustusaiheistoon, kenties siksi että fasilitointiin ei liity selityksenä mitään yliluonnollista. Skeptikot yleensä älähtävät siinä vaiheessa kun julkisuuteen, kuten televisio-ohjelmiin mennään näyttämään fasilitoinnin ihanuuksia.
1: Tämä on tavallaan asiallista koska medianäkyvyyteen puuttuminen on tälläisessä yhteydessä fasilitoinnin sirkustamista vastaan. Toisaalta on hieman surkeaa että fasilitointi siinä missä se vaikuttaa eniten, eli ihmisten jokapäiväisessä elämässä, ei kiinnitä huomiota. Että mitä vaan saa tehdä kunhan ei näy mediassa...
Suomessa fasilitointi sai runsaasti näkyvyyttä vuonna 1999 kun CP -vammaisen Tuomas Alatalon "Olen ja saan sanoa" -teos ilmestyi. Jo tuolloin esiin nousi se, että oli hyvin vaikeaa erottaa oliko Alatalon teksti peräisin keneltäkin. Alatalon aihe on siitä hankala, että jos sen ottaa esiin, saa helposti vammaisvastaisen ihmisen maineen. Siis vaikka argumenttien joukossa esiintyikin sen tyylisiä vetoomuksia kuin että Alatalo näytti rimpuilevan fasilitointia vastaan, eikä näyttänyt pitävän siitä. (Kuten myös se, että fasilitoinnissa saadaan tietoja joita fasilitoitavalla ei voi olla, mutta jotka avustaja tietää.)
1: Vammaisten kykyjen loukkaaminen on siitä ironisen jännittävää että siinä on ableismin sävyjä. Eli vammainen on arvokas ja arvostettava ja ihmisarvoinen jos ja vain jos hän oikeasti perimmiltään kykenee tuottamaan hienoa runoutta... Tämä on minulle hieman omituinen, vieras ja pelottava ajatus. Mutta fasilitointikritiikissä tämäntyyliseen törmää melko usein siihen että jos epäilee tuotoksen lähdettä, halveksii vammaisia ihmisinä ja arvokkaina olentoina.
Tätä kautta ei ole hirveän yllättävää saada torjuvaa kantaa fasilitointiin. Itselleni asia oli vielä vähemmän yllättävä. Sillä skeptikolle on tuttua ouija -lautojen psykologia. Kuten "New Scientist" - lehti ja "Psychology Today" -lehti kertoivat ; Lautaa käytetään alitajunnan tutkimisessa ja sitä kautta on saatu yllättäviä tuloksia. Syynä ei ole paranormaali, vaan se miten ihmisen mieli toimii. Merkittävää on että odotuksemme vaikuttavat liikkeisiimme. Ja silmät auki pidettäen ei ole ihmeellistä tai tavatonta että lauta antaa kielellisiä viestejä. Silmät sidottuna vastaavaa ei tapahdu. Kyseessä ei ole edes tarkoituksellinen tietoinen huijaaminen, vaan se että jos ihminen odottaa jonkin tyylistä vastausta, hän tuottaa odottamansa. Suhde tietoisuuden ja lihaksiston välillä ei ole odotetunlainen "...muscular action does not always arise out of deliberate will or volition, or in fact, even upon our awareness. Our keen expectations for a certain outcome will sometimes direct the movements of our arms and hands as the planchette glides easily on felt-covered feet."
Tämä tarkoittaa sitä että fasilitointi "toimii" muulla tavalla kuin huijauksella. Fasilitoija voi olla vilpitön. Mutta autettavan käsi ei kuitenkaan ole tavallaan mitään muuta kuin tavallista paremmin lämmitetty kuppi tavallisuudesta poikkeavalla ouija -laudalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti