Miten ihmettelen sitä miksi useampi kristitty ei ole kompatibilisti?

"...by intelligence I mean the power and facility to choose between options–this coincides with the Latin etymology of “intelligence,” namely, “to choose between”."
(William Dembski)

Monesti kristityt korostavat että on alentavaa "redusoida" mieltä aineeseen. Jos olemme vain kemikaaleja, se jotenkin vähentää arvoa ja tekee meistä mekaanisia deterministisiä laitteita. Tässä korostuu usein se, miten heille on tärkeää että ihmisillä on vapaa tahto. Erityisesti determinismi siis ihmisen arvoa jotenkin objektiivisesti.

Osittain syyt ovat teologisia;
* On ymmärrettävää että uskova luottaa sieluun joka olisi jotain muuta kuin aivot.
* Pahan ongelman ja synnin käsitteisiin liitetään usein ajatus vapaasta tahdosta nimenomaan siinä muodossa että ihmisillä on vapaus valita kahden tai useamman eri vaihtoehdon välillä.

Itse kuitenkin näen, että kristityt käyttävät hyvin usein sen tyylisiä konsepteja joissa korostuu nimenomaan ennaltamääräytyvä ohjautuvuus. Tällöin puhutaan "kohtalosta". Esimerkiksi minun äitini ja isäni tapasivat junassa sellaisella tavalla joka saa kaltaiseni paatuneen naturalistin ylikäyttämään "(yhteen)sattuma" -sanaa. Tämä tilanne vaati sitä että molemmat olivat samassa paikassa. Jos heillä on vapaa tahto he olisivat voineet valita toisin. Joten miten se kohtalo olisi mahdollista?

Tämä ajattelutapa on hyvin arkijärjenmukainen. Ja sitä onkin käytetty esimerkiksi teologiassa. Suhteet näkökulmaan voivat toki olla erikoisia. Esimerkiksi kalvinistit ajattelevat että vapaa tahto loukkaisi Jumalan suvereeniteettia vastaan. Ja siksi ihmisillä ei ole vapaata tahtoa ja kaikki - mukaanlukien vanhempieni kohtaaminen junassa - ovat kohtaloa. Ihmispolon elämä on predestinoitua eikä hänen asiansa ole edes omien askeliensa ohjaaminen.

Itse en toki usko kohtaloon sanan täydessä mielessä. Katson enemmän niin että merkitys rakennetaan asioihin jälkeen päin. Jos vanhempani eivät olisi tavanneet junassa, he olisivat luultavasti kohdanneet jonkun toisen ja menneet tämän kanssa naimisiin, ehkä hankkineet lapsiakin. Ja tässä yhteydessä olisi varmasti jokin samantapainen tarina joka saa naturalistin ylikäyttämään sanaa "(yhteen)sattuma"...

Asiaa on kenties hedelmällistä lähestyä erikoisesta kulmasta.

Olen kompatibilisti, joten mielestäni se että aivot päättävät jotain ei ole vapaan tahdon menettämistä. Kannatan vapaalle tahdolle ehdoksi lähdettä. Jos minä olen lähde toiminnalle kontekstissa, kyseessä on vapaa tahto. Moni kuitenkin näkee että vapaa tahto syntyy jos ja vain jos toteutuu se, että esillä on vaihtoehtoja.

Ja tähän liittyen voin ottaa koulukunnan joka on "siltana tässä välissä". Näkemys on fysikalistinen kuten omakin näkemykseni. Mutta se on inkompatibilistinen, kuten valtaosan kristittyjenkin näkemys. Kyseessä on esimerkiksi Sam Harrisin kannattama neuroskeptismi (neuroscepticism). Sam Harris lähestyy vapaata tahtoa vankasti neurotieteen pohjalta. Hän onkin ammatiltaan neurotieteilijä joten tämä ei ole yllättävää. Teoksessaan "Free Will" hän kertoo että vapaa tahto on jotain joka on illuusio siinä mielessä että sitä ei ole olemassa. Ja hän tekee tätä nimenomaan korostamalla sitä, että meillä ei ole useinkaan esillä mitään aitoja valintoja. "The choice was made for me by events in my brain that I, as the conscious witness of my thoughts and actions, could not inspect or influence." Harrisin minusta tärkein argumentti onkin kiinnostava, relevantti ja faktapohjainen ; Hän käsittelee sitä miten neurotieteissä on havaittu tiettyjen esitietoisten prosessien tapahtuvan. Ja miten nämä ovat kytköksissä tiedostettuihin tietoisesti tapahtuviin mielentiloihin. Hän viittaa tässä klassisiin ja tärkeisiin Benjamin Libetin tekemiin tutkimuksiin joita on täydennetty ja vahvistettu. Usein voidaan nähdä päätös montaa sekuntia ennen kuin ihminen kertoo tiedostaneensa sen sisällön.

Tämä onkin siitä kiinnotsava, että se voidaan liittää esimerkiksi David Eaglemanin "Incognito" -kirjaan joka käsittelee mielen esitietoisia prosesseja. Sekin nojaa vahvasti neurologiaan mutta ponnistaa filosofiaan - vapaan tahdon filosofian sijasta vastuun filosofiaan, joka taas on perinteisesti ollut liitoksissa vapaan tahdon filosofian merkityksen tulkintaan. Eagleman korostaa että aivojen tutkimus tuo esiin yhä enemmän ja enemmän määrääviä elementtejä. Ihmisten tietoinen harkitseva puoli tulee esiin korkeintaan poikkeustapauksissa, muutoin sitä mennään yllättävänkin auto-ohjauksella. Ja monesti sekin mikä tulkitaan vapaaksi tahdoksi on itse asiassa konfabuloitua. Eagleman on sitä mieltä että perinteinen valisemiseen ja vastuuseen liittyvä perinne on kenties syytä muuttaa yhteiskuntaa suojeleviin argumentteihin. Koska koko ajan löydetään enemmän ja enemmän vapaata tahtoa rajoittavia puolia aivoista - ja näitä voidaan käyttää lieventävinä asianhaaroina valitsemista ja vastuuta korostavissa näkökulmissa - on kenties syytä korostaa juuri sitä että rikollinen pitää laittaa vankilaan koska hän ei mahda teoilleen mitään ja muita on suojeltava tältä holtittomuudelta.

Paluu itseen

Neuroskeptikoilla on selvästi puolia. Mutta itse en ole kovin tyytyväinen siihen että se hylkää lähteen ja itse asiassa se nojaa tässä kohden piilo-oletukseen siitä että jos aivosi päättävät jonkin asian esitietoisesti, valitsija et ole sinä. Itse näen että olemme aivomme joten tämä on hieman huvittavaa.

Asiaa tietenkin mutkistaa se, että pidän enemmän Daniel Dennettin "Tietoisuuden selitys" -kirjassa esitetystä monivedosmallista. Siinä kiistetään ns. kartesiolainen teatteri - eli koostettu yksi tietoinen minä joka olisi jokin "komentosillalla" oleva toimija. Dennettistä moni intuitiivisesti luottaa tämänlaiseen keskusjohdettuun tietoisuuteen joka sitten sijaitsisi jossain tai olisi abstrakti lokaatioton eifysikaalinen sielu. Dennett ei kiistä vapaan tahdon tai tietoisuuden olemassaoloa vaan määrittelee sen hyvin erilaisella tavalla. (Siksi hän ei kiistä tietoisuutta vaan pyrkii selittämään sen.)

Neuroskeptikko taas määrittelee vapaan tahdon vaatiman tietoisuuden hyvin kartesiolaisen teatterin sävyillä. Mielestäni on aika ilmiselvää että tässä määrittein ihmisellä ei ole "valitsevaa tietoisuutta". Ihan sen takia että kartesiolainen teatteri on monivedosmallissa "eräänlainen illuusio" - toisin kuin tietoisuus itsessään.

Olenkin palauttamassa asian siihen että jos omat aivomme valitsevat, ne ovat vapaita. Ja tämänlaisessa maailmassa voitaisiin ajatella että vanhempani valitsivat vapaasti mutta tämä ei olisi loogisessa ristiriidassa sen ajatuksen kanssa että jokin ylimmäinen säätäjä ohjaisi heidän toimiaan. Tässä mielessä ihmettelen että niinkin moni uskovainen pahastuu minun mielenfilosofiaa koskevista näkemyksistäni. Luulisi että tästä saataisiin jopa yhdistävä linkki...