Lueskelin ohimennen Jehovan Todistajien "Elämä-Luomisen vai evoluution tulos" -teosta. Se ei ole kunnioitettu edes kreationistien parissa. Huomasin pikaselatessani sitä, että sillä on hyvin erikoinen suhde vähän kaikkeen. Päällimmäinen asia on se, että teos korostaa että se tulkitsee luomispäivät pitkiksi. Se ei siis ole nuoren maan kreationismia (YEC), vaan uskoo miljoonia vuosia jatkuneeseen elämänhistoriaan (OEC). Kuitenkin toisaalla teos kuluttaa melkoisen paljon aikaa siihen että se kritisoi ajoitusmenetelmiä ja pitää tätä tärkeänä osana evoluution epäilyttäväksi tekemistä. Mikä on melko käsittämätöntä, koska ajoitusmeneltelmät eivät ole ongelma jos pitää maata vanhana. Kokonaisuus vaikuttaisi järkevämmältä ilman tätä ajoitusmenetelmäkritiikin osuutta.
Tämä on hyvin omituista. Ja omintakeista.
Sillä jos katsotaan YEC -kreationismia, niin se on yleensä sentään "sisäisesti ehyt". Niiden ongelmat ovat enemmänkin seuraavantyylisiä;
1: Elämän synnyn kohdalla puhutaan Pasteurin kokeista relevantteina. Kuitenkin jos rottia syntyisi räteistä, niin sitten ne eivät olisi kehittyneet bakteereista evolutiivisesti. Pasteurin näkemys ei ole ristiriidassa tai tee YEC -näkemystä omituiseksi. Ainut omituisuus on siinä että asia joka olisi falsifiointikriteeri evoluutiolle nähdään ongelmana evoluutiolle.
2: Toisaalta he haluavat nähdä todisteita pikaevoluutiosta. He haluavat nähdä kuinka kissa muuttuu koiraksi laboratoriossa. Evoluution kannalta heidän kannattaisi kenties lukea sen tyylisiä ikivanhoja klassikoita kuin Richard Dawkinsin "Sokeaa kelloseppää", jossa korostetaan sitä että tuottaakseen hyvin hienostuneita lopputuloksia evoluutio joutuu pelaamaan pienillä muutoksilla. Jos suuret erot olisivat tavanomaisia, luonnonvalinta ei pystyisi kehittämään tarkkaa kuvaa. (Dawkins käyttää tässä ihan hyvää vertausta kuvan tarkentamisesta. Jos mikroskooppia tai kiikaria säätää vain suurin liikkein, kuvasta ei saada tarkkaa. Jotta kuvasta saataisiin joskus uskottavassa ajassa tarkka valikoimalla eikä vain sattumalla, on säätöä voitava tehdä hyvinkin pienesti.) Mutaatioiden on oltava riittävän pieniä.
Mutta OEC tuntuu olevan täynnä tätä.
Olen ihmetellyt miten monet vanhan maan kreationistit rakastavat samanlaisia solmuja kuin Jehovan Todistajien teos. Heitä pidetään ikään kuin "rationaalisimpina" kreationisteina. (Nuoren maan kreationistit taas usein ovat lähinnä sylkykuppeja. Minkä he toki ansaitsevat. Mutta minusta monesti vähemmän kuin vanhan maan kreationistit.) Vanhan maan kreationistit - kuten aika monet "en ota kantaa maan ikään" -tyyliset IDeistit - rakastavat virhekatastrofista puhumista. Eli he korostavat sitä että mutaatiotahti pakottaisi rappeutumaan.
On aivan ymmärrettävää jos nuoren maan kreationisti uskoo että mutaatiotahti ylittää sen mitä luonnonvalinta voi valikoida. Lajit kun ovat olleet olemassa vain lyhyen aikaa. Näin virhekatastrofi ei olisi johtanut sukupuuttoon. Vanhan maan kreationistikin toki vetoaa virhekatastrofiin mahdollisuutena siksi että jos evoluutiossa luonnonvalinta voi korkeintaan hidastaa rappeutumista, jolloin eliökunnan kompleksisuuden syy olisi jossain muualla kuin evoluutiossa. Mutta he olettavat että eliökunta olisi kestänyt miljoonia vuosia. Heillä ei ole selitystä miksi kaikki lajit eivät ole jo ehtineet rappeutua sukupuuttoon asti.
Voidaankin sanoa että jos uskoo että elämä on miljoonia vuosia vanha, on jo pakko ottaa kantaa asioihin hieman samaan tapaan kuin antrooppisen periaatteen siinä versiossa missä Kari Enqvist on sitä kuvannut "jotta maailmankaikkeuden ominaisuuksia voidaan havaita, niiden täytyy olla sellaisia, että havaitsijoiden olemassaolo on mahdollista." Jos miljoonien vuosien jälkeenkin olemme olemassa, voidaan suoraan tästä ajatella lähtökohdaksi se, että virhekatastrofiin ei ole ajauduttu. (Tässä versiossa antrooppinen periaate liitetään Hoylen tapaan jolla hän haki selitystä hiilen olemassaololle. Koska olemme olemassa, hiilen pitäisi syntyä jotain kautta. Joten mekanismi oli olemassa ja se vain piti löytää.)
Nuoren maan kreationistille tämä ei tietenkään ole ongelma. He kun olettavat että elämä on ollut hyvin lyhyen aikaa. Heille rappeutumismalli on luonteva mahdollisuus. OEC joka puhuu rappeutumisesta mutta sallii hyvin pitkäaikaisen elämän olemassaolon kohtaa aivan toisenlaisia ongelmia. Jos YEC on tämän hetken tieteellistä tietoa vastaan mutta sisäisesti koherentti, OEC on muutamassa asiassa vähemmän nykyaikaista tiedettä vastaan. Mutta tehdessään tämän kompromissin se muuttuu sisäisesti ristiriitaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti