Kuolemanrangaistusta ajavat filosofiset argumentit ovat perinteisesti rakentuneet kompensaation varaan. Ideana on, että teloitettava on jonkinlaisen "silmä silmästä-hammas hampaasta" -prosessissa. Tätä, rehellisesti kostamisen, teemaa kutsutaan retributivismiksi. Tämä valinta ei ole kovin yllättävä. Sillä muissa rangaistustavoissa voidaan korostaa muiden suojelua joka onnistuu ilman tappamistakin, kuten pitkillä vankeustuomioilla. Ja toisaalta voidaan jopa ajatella että vankilan tulisi olla terapialeiri joka muuttaa rikollisen yhteiskuntakelpoiseksi. Joten tässä mielessä on ymmärrettävää miksi kuolemanrangaistusta tarjotaan.
On kuitenkin hyvä muitaa George Carlin. Hän kuvasi eräässä stand-up -rutiinissaan sitä miten heillä USA:ssa rangaistaan kuolemaan ja elämään. Tämä tuo esiin sen, että kenties elämäkin voisi olla rangaistus. Vitsistä argumentiksi asian saa muokattua itse asiassa varsin helposti.
Voidaan itse asiassa keskustella kuoleman filosofiasta.
* Moni kristitty korostaa, esimerkiksi pahan ongelman vuoksi, sitä että kuolema ei ole paha asia. Teemana on usein se, että maailmanjärjestyksessä on kuolema joka on neutraali tai ehkä vähemmän hyvä asia kuin elämä. Mutta kuolema itse nähdään jonain ei-pahana.
* Ja monissa muissa maailmankatsomuksissa asia on vakavampi. Sillä esimerkiksi epikuros näkee että ihminen ei kärsi kuoltuaan, eikä koe sitä. Joten kuolema on hyvinkin ei-rangaistuksenoloinen.
Voidaan itse asiassa nähdä että hyvä kompensaatio voisikin olla se, että armelias, hyvä tai ainakin neutraali kuolema voitaisiin korvata ihan yleisellä sosiaalisella savustuksella. Vaihtoehdoksi retributivisti voisi laittaa vaikka "Raivon ensyklopedian" periaatteen : "Hän ansaitsee tietää olevansa mitätön nolla, joka on häpeäksi lajillemme. Ja hänen on pysyttävä elossa voidakseen tämän velvoitteen täyttää."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti