Muistattehan ne hetket kun nuoruudessa tajuatte olevanne kieroutuneita. Sellaisia jotka joutuvat selittämään esimerkiksi tyttöystävilleen siitä miten mieltymyksenne ovat ... sangen poikkeavia. Tästä seuraa helposti surua ja murhetta ja kipeitä eroja. (Ja mikä pahinta, sellaisella väärällä tavalla kipeitä.)
Minäkin jouduin kohtaamaan tälläisiä arkoja asioita nuoruudessani. Esimerkiksi miettiessäni totuuden abstraktia luonnetta ja fyysisen todellisuuden suhdetta siihen, tyttöystäväni yritti houkutella minua sänkyyn. Hän vihjasi että "vanhempani eivät ole täällä". En voinut muuta kuin kysyä takaisin että "mistä me tiedämme että oikein kukaan on täällä? Olemmeko mekään todella täällä?" Sen jälkeen oli varmaa että ainakaan minä en ollut siellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti