maanantai 28. maaliskuuta 2016

Uskonnonvapaus ja kristinuskon pyyhintä

Takkula otti taannoin kantaa Puumalaisen uskonnonvapausnäkemyksiin. Tämä näkemys on hyvin erikoinen. Siinä esitetään että "Uskonnonvapaus ei voi tarkoittaa sitä, että julkisuudesta siivotaan pois kaikki, mikä jotenkin liittyy kristinuskoon tai viittaa siihen." Kuitenkin kun katsotaan mihin tässä viitataan voidaan katsoa mitä "kaikki" tarkoittaa.

"Takkula muistuttaa, että joulu on sekä muinaissuomalaisen uskonnon sydäntalven juhla että kristillisen perinteen mukaisesti Jeesuksen syntymäjuhla. Hän pitää outona ja eurooppalaisittain erikoisena, että toisen, kulttuuriamme muokanneen uskonnon tarinat olisivat jouluna ne, joita ei saisi koulussa pitää esillä.
- Esimerkiksi Britanniassa, jossa kristittyjä on suhteellisesti paljon vähemmän kuin Suomessa, tällaista keskustelua ei käydä ollenkaan. Siellä on itsestään selvää, että koulujen joulunäytelmissä esiintyy Jeesus-lapsi ja tarina hänen syntymästään, Takkula toteaa.
- Uskonnonvapaus on kunkin mahdollisuutta suhtautua esimerkiksi kristinuskon sisältöön omalla tavallaan. Sivistyneen yhteiskunnan uskonnonvapauskäsitykseen ei kuitenkaan kuulu sen teeskentely, että uskontoa ei ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan."

On mielenkiintoista että Takkula ei viittaa sekularisaation ideologiseen taustaan. USA:ssa koulujen uskonnonopetus ja uskontorituaalit loistavat poissaololtaan. Mutta tämä yhteys on tietenkin Takkulan ideologian kannalta heikko. Toisaalta usko siitä että briteissä todella ei olisi keskusteltu asioista on vaikeaa uskoa. Sillä uusateismi on sekulaari ja vahvasti anglosaksinen. (Itse asiassa "uusateismiin" liitetäänkin sana anglosaksinen jotta tietyt "mannermaiset humanistit" osaisivat kammota "reduktionismia".) Richard Dawkinsin kansalaisuus onkin tässä hieno esimerkki. Briteissä tosiaan on kristillistä aineistoa kouluissa. Mutta aivan yhtä hyvin britit voisivat väittää että koska Suomessa on kouluun liitetty uskonnollisuutta niin heidän koulutussysteeminsä on hyvä. Sen sijaan briteissä asiasta on väännetty. Ja on tullut kannanottoja joissa ateistit eivät ansaitse yhtäläistä oikeutta näkyä koulussa.

Tämä näkökulmaero on tosin hämmentävän pieni.


Sillä kun ateisti puhuu kirkon ja valtion erottamisesta, hän on toki selvästi hakenut, usein copy-paste -tasoisia, vaikutteita Amerikan mantereelta. (Jossa ollaan koulutusasioissa huomattavan sekulaareja Suomeen verrattuna.) Mutta kun katsotaan mitä he tarkoittavat tällä, niin he eivät ole tuhoamassa kirkkoja tai kieltämässä kristillisyyttä. Huomio kiinnittyy enemmän osallistuttamiseen. Siihen että uskonnottomat ovat esimerkiksi lain velvoittamina koulussa ja armeijassa tilanteissa joihin liittyy joko uskonolliseen tilaisuuteen osallistuminen tai oman vakaumuksen erillinen ilmituominen ja ilmaisu. Jotka molemmat ovat "vain perustuslain vastaisia asioita".
1: Asiaa mutkistaa sekin että vaikka lainsädääntö itse asiassa monin paikoin on uskonnottomien kohdalla hyvä niin käytännössä säännöillä pelataan. Esimerkiksi uskonnolliseen tilaisuuteen ei ole pakko osallistua mutta tästä ei tiedoteta ja toivotaan että kaikki vain olettavat että osallistuminen on pakollista. Oikeustietoisuus on myös siitä kätevä että kertomatta jättämisestä jää vähemmän videoaineistoa kuin tampioista sortavista lausunnoista. De jure on monin paikoin kunnossa mutta de facto on jotain muuta ja asian korjausyritykset törmäävät "sana vastaan sana" -tilanteisiin. Ja koska sivistysmaissa ollaan syyttömiä kunnes toisin todistetaan ei prosessi etene mitenkään. Voisin rehellisesti sanoen laittaa tähän nimiä. Mutta se olisi dataa josta voitaisiin syyttää. Ja jos en voi todistaa tekoja niin olisin syyllinen. Joten tässä ollaan.

Näkökulmaeron pienuutta korostaa sekin että ateismin näkyvyys tuntuu olevan se joka ärsyttää. Uskonnon näkyvyydestä ja esimerkiksi oikeudesta julistaa puhuvat eivät tahdo oikein muuta kuin pahastua jos ateismi näkyy katukuvassa tai kouluissa. Sitä ei sallita että ateistit ja uskonnottomat saisivat jonkun oman yhteislaulunsa joulujuhlaan. Vaikka "Suvivirren" kohdalla oltaisiin kuinka vahvasti sitä mieltä että ei pidä sensuroida maailmankuvia. Syynä on juuri se että "ateistit eivät ansaitse". Joka on hierarkinen asenne. Toki tälläisiä asenteita voidaan ottaa mutta sen jälkeen on turha puhua uskonnonvapaudesta tai vakaumusten tasa-arvoisuudesta tai muusta vastavasta toistensa synonyymien toistamisesta. Kaikki uskonnot ovat tasa-arvoisia mutta kristinusko on tasa-arvoisempi kuin toiset.

Takkulan tekstistä paistaakin se, että Sellainen ajatus tuosta herää, että eivät ole Takkula tai Ahtokivi kumpikaan lukeneet saati sisäistäneet Puumalaisen päätöstä. Puumalainen on esimerkiksi mm. A-talkissa todennut että hän ei Suvivirttä kiellä eikä voikaan kieltää. Ja onkin yleistä tietoa että Puumalaisen valituksessa ei ollut kysymys Suvivirrestä vaan huomattavasti laajemmasta uskonnonvapauden toteutumisesta. Mutta koska käsitys on että kysymys on vain kahdesta rituaalista niin sitten voidaan katsoa mitä nämä kaksi rituaalia merkitsevät ateismin olkiukottajille. Suvivirsi vaikuttaakin olevan kulttuuri-ilmiö jonka laulamatta jättäminen yhden kerran vuodessa olisi koko kulttuurihistorian ja sen menneisyyden pyyhkimistä. Tällä samalla logiikalla se, että jokaisessa koulussa ei pakkoyhteislauleta kalevalaisia lauluja olisi sama kuin suomalaisen kulttuurihistorian olemattomuuden väittäminen. Mikä ei ole älykäs lausunto. Kuten ei Takkulankaan.

Tämä "memory lanelle" meneminen on tarpeellinen.

Uudessa uutisessa kerrottiin maallistumisesta ja sekularisaatiosta toistensa synonyymeinä. Rinnastus on virheellinen - esimerkiksi itse ajan maallistumista mutta en ole sekularisti. Mielestäni uskonto, ateismi ja uskontokritiikki ja jopa uskonnon pilkkaaminen kuuluvat julkiseen yleiskuvaan. Se on sitä että kun vaikkapa se ylipuhuttu "suvivirsi" kerran lauletaan julkisesti siihen voi luoda oman pilkallisen ja halveksivan näkökulmansa. Tässä tuotiin kuitenkin esiin kulttuurihistorian ja kristinuskon suhde merkittävällä tavalla. Historiaa ei kiistetä vaan suhde siihen on muuttunut. "Suomessa kirkon jäsenenä oleminen on ollut osa sitä, mitä on olla hyvä, tavallinen suomalainen. Tämä sidos on nuoremmilla sukupolvilla heikentynyt"

Elämme yhteisössä jossa kristinuskoon kuuluminen on sitä että on hyvä kansalainen. Ja tästä erkautuminen on sitten samaa kuin huono kansalaisuus. Ei riitä että käy töissä ja maksaa veronsa ja auttaa ihmisiä. Ei riitä että tekee pelastustoimenpiteitä joiden hokeminen olisi kristitylle julistajalle demonstraatio oman vakaumuksen erinomaisuudesta. Ei riitä että näitä tehdessään katsoo ohikäveleviä massoja jotka koostuvat tilastojen mukaan 4.1 miljoonasta evankelisluterilaisen kirkon jäsenestä.

Tämä asenne ja kunnioituksen puute ovat vahvoja. Tälläistä tosin ei voida korjata pakkolaeilla. Ja esimerkiksi "Suvivirren" kielto ei tässä mielessä ajaisi asiaa. De facto -taso kun toimii asenteilla eikä lainsäädännöllä. Siksi esimerkiksi uskonnollisten rituaalien kieltäminen toimii täsmälleen yhtä vahvasti asiaa vastaan kuin näiden samaisten rituaalien pakko-osallistuttaminen. Nähdäkseni "Suvivirren" laulattaminen ja ruokarukoukset ovatkin ateisteilla toistuvaa materiaalia. Luultavasti siksi että niihin pakottaminen on jaettu yhteinen kokemus josta on jäänyt paha maku. Näin ollen niiden vastustaminen on ymmärrettävää. Ja ne joista uskonnollinen käsityskyky paranee näiden laulamisella jatkossakin ovat hupaisia. Niille jotka toistavat samaa odottaen erilaista lopputulosta on ihan oma nimityksensä ihan sanakirjoissa asti...

Ei kommentteja: