"On oikein".

Tämän hetken arvokeskustelua leimaa se, että siinä vedotaan usein erilaisiin oikeuksiin ja oikeutuksiin. Ja tässä kohden ei olla kovin konsistentteja. Ei massojen eikä yksilöiden välillä.

Tilanne on siitä mielenkiintoinen että periaatteessa kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta, on arvokeskustelutasolla ja yhteiskuntakeskustelun tasolla syynä jokseenkin usein - ja kenties jopa valitettavan vahvsti - se että halutaan tehdä jotain toimenpiteitä. Ja nämä toimenpiteet ovat "sellaisella pragmaattisella tasolla" sellaisia joille saadaan oikeutus vetoamalla johonkin joka ikään kuin on jaettua ja yhteistä. Eli jos jotkut eivät kannata proseduuria A, heidät saadaan puolelle sillä että heidän kanssaan ollaan yhtä mieltä siitä että jokin muu asia on molemmista oikeudenmukaista.

Toisaalta se mikä on "oikein" vaihtuu hyvinkin helposti hyvin toisenlaiseksi heti kun aihe tai näkökulma muuttuu. Tämä näkyy melkoisen vahvasti uskonnossa jossa on mahdollista että sama henkilö vaatii että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että ei ole rajoituksia uskonnon esittämiselle ja että ihmiset saavat valita myös tämän uskonnon. Ja toisaalta hän on rajoittamassa, usein loukkaavuuteen vedoten, jonkun muun uskonnollisia näkemyksiä.

Voikin olla hupaisaa ajatella, että yksi keino muuttaa tätä "Oikeutta" koskevaa ongelmaa onkin se, että sotkee "oikeutta" vielä lisää. Jos ajatellaan oikeutta, se voi olla "eettinen konsepti" joka viittaa hyvyyteen. Toisaalta se voi olla "juridinen konsepti" joka viittaa laillisuuteen. (Tänä aikana kun tiukasti juristien ja muiden byrokraattien myllyssä olevat VOKilaiset ovat "laittomia maahanmuuttajia" kaikki on tietenkin mahdollista...)

Oikeus, lakioikeus.

Tämä näkökulmanvaihdos voi olla sinänsä tarpeen että Wesey Hohfeld tuskastui siihen että juristit käyttivät usein sanaa "oikeus". Ja tässä tilanteessa he käyttivät sitä hyvinkin keskenään ristiriitaisilla tavoilla. Ja tätä kautta syntyi puhetta jonka sisällä saattoi olla hämmentävän ristiriitaisia ajatuksia. Kun "oikeutta" käytettiin hyvin eri tavoilla syntyi tapa jolla käsitteen sisältöä vaihdettiin aina tilanteen mukaan. Hän ei hakenut etiikkaa vaan konsistenttiutta. Lopputuloksena syntyi melkoisen vaikutusvaltainen jäsentelypohja sille miten oikeuksia tulee lähestyä. "Fundamental Legal Conceptions, As Applied in Judicial Reasoning and Other Legal Essays." Sen ytimeen voinee laittaa seuraavan ruudukon;

Hohfeld jakoi oikeudelliset suhteet kahdeksaan käsitteeseen. Nämä olivat vaade (right/claim), vapaus (liberty/privilege), valta (power), koskemattomuus (immunity), velvollisuus (duty), ei-oikeus (no-right), sidonnaisuus (liability) ja kyvyttömyys (disability). Lisäksi käsitteet eivät olleet miten tahansa missä tahansa vaan niillä oli liitoksia. Niillä oli kuvaan vihreällä rustatut vastineet (jural correlates) ja punaisella rustatut vastakohdat (jural opposites). Tämä tarkoitti sitä että jos jollakulla on vaikkapa vaade johonkin, jollakulla on tähän liittyvä velvollisuus. Toisaalta jos jollakulla on etuoikeuttava vapaus johonkin, se tarkoittaa että kenelläkään ei voi olla vaadetta siihen.

Soveltaminen

Kun puhutaan vaikka uskonnonvapaudesta tai sananvapaudesta, ihmiset mielellään sotkevat sitä mihin heillä milloinkin on oikeus ja minkä vuoksi. Ihminen voi ajatella että sananvapaus tarkoittaa että hänellä on vapaus puhua vapaasti uskonkäsityksistä. Mutta samalla hän voi ajatella että hän saa vaatia joltakulta hiljaisuutta silloin kun hänen vapaasti puhumisensa loukkaa tämän saman ihmisen uskonkäsitystä. Toisaalta uskonnonvapaus voidaan jopa nähdä jonain joka tarkoittaisi sitä että toisilla olisi velvollisuus kuunnella tai jopa levittää tätä asiaa riippumatta siitä loukkaavatko nämä. Ja toisaalta vaatimusta olla loukkaamatta uskontoon liittyviä herkkiä tuntemuksia. Uskonnonvapaus voidaankin nähdä saman henkilön suussa hyvin erilaisena aina sen mukaan mikä on hänelle itselleen edullista.

Itse esimerkiksi näen että uskonnonvapaus tarkoittaa ennen kaikkea vapautta valita uskontonsa ja puhua siitä vapaasti. Tämä tarkoittaa sitä että vakaumuksiin ei ole vaadetta. Eli ihmisen ei ole pakko tukea mitään uskontoa tai liittyä tai suosia sitä vaikka siksi että se on maan tapa. Tämä vapaus tarkoittaa käytännössä suoraan sitä että uskontoon ei voi liittyä velvollisuuksia. Koska uskonnonvapaus on erityisvapaus, rajoituksettomuutta. Ja siksi ei voi samalla vaatia uskonnonvapautta uskonnollisten näkemyksien kautta ilman että korostaa että uskonnoissa ei näissä kohden saa olla tabuja, aiheita joista ei ole soveliasta puhua.

Sama toki koskee muitakin asioita kuin sananvapautta. Samaa voidaan soveltaa ties mihin oikeuksiin. Tämä luo varmasti jonkinlaisen yhtenäistävän keskutelukentän jossa mitä tahansa ristiriitaisuuksia ei voi sanoa. ; Uskonnonvapaus on vain niin yleinen aihe että luultavasti kaikille on tullut tutuksi se, miten uskonnonvapaus tarkoittaa käytännössä sitä että "tehdään niinkuin minä tykkään". Eli uskonnosta kertominen on hyvää silloin kun uskovainen kertoo omia näkemyksiään. Mutta uskonnollisia mielipiteitä tulee kunnioittaa hiljaisuudella silloin kun eriuskoiset yrittävät sanoa jotain joka loukkaa näitä samoja uskovaisia. Taustalla on juuri se että "oikeudet" ja "vapaudet" voidaan määritellä useilla hieman erilaisilla tavoilla. Ja vaihtamalla lennosta asiasta toiseen jokin niistä on aina sellainen että sillä voi puolustaa sitä omaa näkemystä ja asennetta.

Toki tällä on omituisia seurauksia.

Kun tämänlaista ajattelua alkaa soveltamaan, esiin nousee melko vahvasti se, että oikeusasiat muuttuvat "nollasummaisiksi". Joka taas on siitä erikoista että nykykulttuurissa on ollut suurta näkyvyyttä sellaisille valta-ajatteluille joissa valta ei ole nollasummapeliä. (Tämä on tietenkin siitä relevanttia että juridinen oikeus voidaan nähdä systematisoiduksi byrokratiaksi jossa on valtapelin voittaneiden kirjoittamat säännöt.) On vaikeaa sanoa onko syynä se että oikeus, valta - ja kenties jopa oikeudenmukaisuus arvokeskustelukontekstissa - ovat nollasummaisia. Vai onko kyse siitä että luodessaan konsistenttiutta Hohfeld itse asiassa vaati oikeudenmukaisuudelta tietynlaista rakennetta.

Onkin kysyttävä että onko oikeudenmukaisuus itse asiassa lähinnä tuntemus joka elää tilanteessa. Itse olen huomannut että asioista enemmän neuvotellaan tilannekohtaisesti kuin sovelletaan jotain abstraktia Kantilaista moraalilakia kategorinen imperatiivi edellä.

Näkisin kuitenkin että tämän hetken arvokeskustelu vaatisi jonkinlaista siivoamista ; Yleinen nollasummapelittömyys ja se, että sanoja käytetään ennen kaikkea niiden konnotaatioissa olevien positiivisten ja negatiivisten vaikutelmien vuoksi kuin siksi että niillä olisi jokin tietty sisältöä saa käytännössä kaiken poliittisen puheen näyttämään melkoisen tyhmältä. Etenkin kun aiheena ovat vapaudet ja oikeudet - sekä se kuka on milloinkin edutamassa "laittomuutta". Ne ovat liian tärkeitä jäädäkseen pelkiksi pelikeinoiksi.

Ja uskonkin että selventämistä tarvitaankin siitä huolimatta vaikka ei pitäisikään moraalia jonain algoritmina. Ihan sen vuoksi että vaikka oikeudenmukaisuus olisi kontekstisidonnaistakin niin se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ihan samaa kuin se, että oikeudenmukaisuus on sitä mitä vahvin, manipulointikykyisin, sulavasanaisin ... saa kehiteltyä.