Immanuel Kant käytti antinomioita demonstroidakseen sitä, miten puhtaan järjen päätelmät ovat ristiriidassa empiiristen havaintojen kanssa. Kant haki esille erilaisia ristiriitoja. Kant halusi puhdistaa keskustelua siten että hän jakoi aistikokemusten (fenomeeni) erikseen metafyysisistä kysymyksistä.
Itsekin näen kiinnostavana sen, että ihminen voi erehtyä. Ristiriidat osoittavat että ihmiset voivat uskoa asioihin jotka eivät pidä paikkaansa. (Tai sitten hän uskoo logiikkaan ilman perusteita ja tällöinkin hän uskoo asiaan joka ei pidä paikkaansa...) ; Asiaa voisi kuvata runollisesti siten, että mieli on suurempi kuin todellisuus. Kyynisempi voisi sanoa että tämä kertoo siitä että mieleen menee paljon sellaista joka ei ole totta. Erehtyminen on likimain yhtä kuin tämä "fysikaalisen totuuden ylittäminen".
Tässä mielessä on kiinnostavaa kysyä että voiko kaikkivaltias erehtyä. Osa kiertää tätä ajattelemalla että tosiasiassa paikkaansa pitäisikin jokin modaalinen realismi. Tällöin tosin joudutaan antamaan periksi sille että kenties mieli ei sittenkään ole suurempi kuin fysikaalinen todellisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti