Soveliaasta puheesta (jota et ehkä löydä tästä kirjoituksesta)

Kalervo Niementaus paheksui kiroilukulttuuria. Hän kuvasi kirosanavetoista kulttuurista "suvaitsevaksi alennustilaksi". Ymmärrän toki sen, että kiroilua pidetään pahana. Mutta poliittisten blogien kontekstissa on hieman omituista törmätä siihen että asiaan vedottiin ensi sijassa "huolestuneena, näin neljän lapsen isänä". Ja korostettiin, että "Nuorena poikana oltiin kovia kun uskallettiin se sanoa, nykyisin se lähinnä huvittaa..aikuisen ja eritoten naisen kirjoittamana lähes naurattaa." Tässä ei selvästi ole kysymys enää hyvistä tavoista. Kysymys on moralismista. Kun kirosanan käyttöä kiinnitetään ikään ja sukupuoleen, on selvää että kiroilussa on kyse paitsi siitä että kiroillaan niin myös siitä ketkä kiroilevat.

Pekka Pihlanto viittasi kiroilun kohdalla myös siihen ajatukseen että kiroilu on älyn puutetta. "Joka joutuu turvautumaan törkeyksiin, osoittaa paitsi sivistymättömyytensä myös sen, että asia-argumenttien pakki on tyhjä." Teoria on yleinen. Ja se varmasti johtuu siitä, että kiroiluun usein turvaudutaan kun muunlaiset sanat loppuvat. Joten tämä sitten koskisi kiroilua noin kategorisesti. ; Oli mielenkiintoista huomata myös miten kommenteista löytyi toinenkin suuri linjaus. Jorma Moll kertoi että "Väitetään myös että kiroileminen on osoitus epäselkeästä ajattelusta. Kun tuon aikanaan kuulin aloin seurata ihmisten puheita siltä kannalta. Nykyään yhdyn väitteeseen. Melkein samaa tekee mieli sanoa sivistyssanojen käytöstä, paitsi ammatti- ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä." Pihlanto tukee viestiä "Totta on - kun ajatus tökkii, ei keksitä muuta kuin kirosana. Se vastaa usein englanninkielisten well -sanaa tai muuta täytesanaa, joka antaa pienen hengähdystauon ajatella sopivaa vastausta. Sivistyssanojen käyttö on turhaa keikarointia tavallisessa keskustelussa." Niementauskin ilmaisee olevansa tästä samaa mieltä "Täällä toki kirjoittelee professoreja, sun muita oppineita, joilta asian jotenkin ymmärtää, mutta kun (kenties itseään korostaakseen?) sitä tekee "rahvaskin", niin se tuntuu huvittavalta. Toki sellaisen kirjoittajan vika ole se että itsellä vain kesken jäänyt keskikoulu, mutta jonkun verta potuttaa, kun pitää aina välillä googletella että tietää mistä toinen puhuu."

On selvää että kysymys ei ole kohteliaisuudesta, pelkästä kohteliaisuudesta. Tai itse asiassa kohteliaisuudesta lainkaan. Tämä toki paistaa kommenteista joissa selvästi kiroilijoita käsitellään tavalla josta on haastavaa löytää sivistystä, saati sydämen sivistystä. Selvästi tässä ei niinkään ajeta sinänsä monesti tarpeellisiakin hyviä tapoja. (Tätä tietysti voi olla vitun vaikeaa uskoa minun sanomakseni. Mutta ei tämäkään paskaperse nyt vittu ihan kaikkialla perkele kiroile. Saatananvittu sitä pitää tietää mitä jumalauta laukoo helvetti kellekin.)

Olen paikoitellen erittäin samaa mieltä kirosanoista. Kun kirosanat jättää pois, on ilmaisuun käytettävissä oleva sanasto suurempaa. Tai oikeastaan ei ; Tutkimuksissa ne jotka keksivät paljon kirosanoja tuntevat muitakin sanoja enemmän. (Kirosanat ovat osa sanavarastoa joten tämä nyt tuskin mullistaa kenenkään mieltä.) Mutta onhan se miellyttävämpää.

Samoin on hyvä tiedostaa että kieli on kommunikaation väline. Ja jos viesti ei tule ymmärretyksi on syytä miettiä johtuuko tämä siitä että viestiä ymmärtämätön ei ole viestin tarkoitettua yleisöä. Vai siitä että viestijä on huono. Tosin jos jokin minun tekstini saa ihmisen oikeasti menemään sanakirjan ääreen, niin sitten olen tyytyväinen. Sillä se tarkoittaisi sitä, että tekstistä on opittu vähintään tuo yksi sana. Ja kiinnostusta sanan oppimiseen on ollut joten se on varmasti kunniakasta elinikäistä oppimista korostavan yhteiskuntammekin silmissä. (Tosin en usko että sanakirjaan oikeasti mennään. Sanotaan vaan tl;dr. Joskus ei voi kuin ihmetellä miten tiedottomassa tilassa on mahdollista ylipäänsä näpytellä kasaan tekstiä. Tekstiä joka ilmeisesti ei läpäisisi vanhan keskikoulun seulaa.)

On kuitenkin melko selvää että kun isketään sekä sivistyssanoihin että kirosanoihin, on kysymys enemmän kielen "normalisoinnista". Tai oikeastaan kielen keskiluokkaistamista. Paheksumalla tiettyjä puhumisen tapoja luodaan hyvien tapojen ja "huolestuneen vanhemman" harrastamalla lasten suojelulla ilmapiiri joka normittaa hyvin monia ihmisiä. Sitä on helppoa viitata sivistykseen kuuluviin hyviin tapoihin ja etikettiin samalla kun unohtaa että sanavarasto kuuluu yleissivistykseen. Ja että ihmisten alentaminen paarialuokkaan väärän sanavalinnan kautta on kohtuu vahvasti ns. sydämen sivistyksen vastaista.

Itselleni, jolla -erityisesti "livenä"- joka toinen sana on sivistyssana ja joka toinen kirosana on törmännyt tähän ongelmaan. Saan kuulla siitä miten on syytä siistiä puheita. (Yllättävän harvoin tosin.) Ja toisaalta saan kuulla siitä miten teitittelu ja muut vastaavat muodolliset läsnäolon tapani ovat "etäännyttäviä". ; Mutta mitä minä tälle voin. Aloitin lukemisen hyvin nuorena ja turmelin mieleni lapsesta lähtien korkeakulttuurikirjallisuudella. Olisi turhaa väittää että tämä ei olisi vaikuttanut siihen miten käsitän "kielen käyttämisen". Kiroilemaan opin vasta melko kypsässä iässä. (Olin lukioon mennessäni tunnettu siitä että en kiroile.) Mutta sitä on sitten tullut harjoitettua sellaisissa elinympäristöissä joissa kiroilu on toinen äidinkieli.

Tämä on lähinnä täydennys hyvin yleiseen ilmapiiriin jossa tietyt aiheet ovat tärkeitä ja jaettuja. Jossa niistä kannattaa olla samaa mieltä kuin muutkin. Kun retoriikkakin pitää sovittaa muottiin, on hyvin vaikeaa löytää sitä osaa kielenkäytössä jolla sitten voisi oikeasti tehdä sitä mitä varten kieli on. Eli ajatusten välittämiseen. Tuntuu että kommunikointia normitetaan niin paljon että viestintä tavallaan loppuu. Olen muutenkin erityisen kiinnostunut siitä miten ns. "kunnon ihmisillä" on oikeasti tapana määrittää sallittu kieli hyvinkin tarkasti. Eihän tässä voi kuin lainata Stephen Frytä joka esitti asian ytimekkäästi "The sort of twee person who thinks swearing is in any way a sign of a lack of education or a lack of verbal interest is just f*cking lunatic."

Kun "kohteliaisuus" on tekosyy jolla syytellään ja moititaan ihmisiä esimerkiksi typeriksi tai huvittaviksi briljeeraajiksi pelkästään siksi että he käyttävät jotain omasta mielestä vääriä sanoja. Sanoja jotka tuntuvat liian banaaleilta tai oman käsityskyvyn ylittäviltä. Kun tälläinen haukkumisasenne nousee esiin, on selvää että kyse ei ole ystävällisyydstä, kohteliaisuudesta ja siitä että pyritään olemaan toisille decent human being. Kun retoriikkaantarttujien asenne on näin haukkumiskeskeistä ja ihmiseenkäyvää, on selvää että vastavuoroisuuden nimissä syntyy into vastata samalla epäkohteliaalla linjalla takaisin.

Mutta niinhän se on. Kuolemaa ei tarvitse pelätä. Koska kun on elossa sitä ei ole ja kun se on kohdalla siitä kärsivät muut. Tyhmyys, kusipäisyys, asenteellisuus, huono sanavarasto ja pikkumainen asenne ovat vähän samanlaisia.