Fenonyymi

Tarja Kaltiomaa kirjoitti blogissaan fenonyymistä. Hän on itse luonut käsitteen. Hän kirjoittaa uskonnosta, käyttäytymisestä ja vastaavista asioista tämän käsitteen ympärillä. Otan tässä blogauksessa kantaa siihen mitä ajattelen tästä käsitteestä ; Lyhyesti sanoen se mitä hän tekee on hieman sama kuin alkuun laittamani video olisi todella objektiivista aasialaisuuden käsittelyä. Onhan siinä periytyvyydestä, perinnällisyydestä ja kulttuuripiirin yhteydestä. Mutta tapa jolla se tehdään on vähintään eriskummaisaa. Toki Kaltiomaan ja alkuun laittamani videon ero on siinä että toinen esittää olevansa vitsi ja Kaltiomaa ottaa oman asiansa suhteellisen vakavasti..

Miksi tarvitaan käsite?

Käsitteellistämistä moititaan usein. Se on kuitenkin usein tarpeellista. Kun puhutaan tieteestä ja filosofiasta, se suorastaan pursuu käsitteitä. Minuakin moititaan usein vaikeaselkoisuudesta. Minua kehotetaan käyttämään arkijärkistä kieltä. Kuitenkin asiat tieteessä ovat usein sellaisia että ne eivät noudata arkijärjen sääntöjä. Tai kuten Sirkka Hirsjärvi, Pirkko Remes ja Paula Sajavaara kertovat "Tutki ja kirjoita" -teoksessaan (150-151) käsitteillä pureudutaan ilmiöihin. Käsite kuvaa asiaa tai ilmiötä. Arkijärki ei aina havaitse asioita sellaisenaan ja siksi käsitteitä on vaikka ei haluttaisi luoda salatiedettä.

Monesti hedelmällinen tutkimus myös lähtee käsitteellisestä mullistumisesta. Esimerkiksi Einsteinin suhteellisuusteoriat olivat sellaienaan käsitteellinen muutos. Ne uudelleenmäärittivät aikaan ja avaruuteen liittyviä ilmiöitä. Ja kun tämä käsitteellinen näkökulma oli ensin luotu, siitä syntyi lähtökohta empiiriselle hedelmälliselle tutkimusohjelmalle. Käsitteellinen murros edeltää paradigmanmuutoksissa empiirisen aineiston keräämisvaihetta.

Toki käsitteellistäminen ei ole aina näin yksiselitteisesti hyvää. Eric Schwitzgebel on esimerkiksi kirjoittanut näkökulmasta jossa esitetään kysymys siitä että missä määrin moraalifilosofia on käsitteellistä rationalisointia. Mielenkiintoista kyllä, hän määrittelee rationalisoinnin ja käyttää tätä käsitettä pohjana. "Rationalization, as we understand it, involves a mismatch between the justificatory grounds one offers for one’s beliefs and the real underlying causes of one’s beliefs. A particular conclusion is favored in advance, and reasoning is recruited post-hoc, more with the aim of justifying that conclusion than with the aim of ascertaining the truth whatever it might be." Hänkään ei taistele kaikkia käsitteitä ja käsitteidenkäyttöä vastaan. Hän kritisoi sitä miten käsitteitä luodaan ja käytetään.

Kritisointi on tarpeen koska kieltämättä on mahdollista luoda ad hoc- ja post hoc päättelyjä tukemaan käytännössä mitä tahansa. Ja monen suhtautuminen on se, että määrittely jotenkin tekee asioita ja ilmiöitä todeksi. Nimeämällä asioita saadaan tätä kautta aikaan muutakin kuin näkökulma. Nimeämällä luodaan ilmiöä ja tehdään se myös jotenkin todeksi. Ei toki todellisuudessa. Mutta ihmisten mielessä.

Itse fenonyymiin

Kaltiomaa on luonut käsitteen joka olisi näkökulmassaan analoginen biologian kanssa. Hän jopa alleviivaa tätä analogisuutta ; "Aiemmissa kirjoituksissani olen tuonut esille käsitteen fenonyymi fenotyypin rinnalle. Fenonyymi on ihmisen henkinen ilmiasu kun taas fenotyyppi on fyysinen ilmiasu." Tämä on tietenkin mielenkiintoista. Minulla on koulutusta tuotantoeläinjalostukseen. Siellä genotyyppi ja fenotyyppi tulivat tutuksi. Tämä varmasti helpottaa Kaltiomaan ajatuksenjuoksun ymmärtämistä. Tämä on nähdäkseni ansio hänen käsitteelleen ; Ilman käsitettä voitaisiin kenties tulla toimeen, mutta se lyhentää tekstiä huomattavasti. Ja analogia on tapa joka toimii ns näkökulmien vertauskuvana, eli se tekee asian ymmärtämisestä tutumpaa. Uusi asia liitetään vanhaan ja tuttuun ajatusrakenteeseen. Vastaavista syistä moni käyttää vertauksia tai anekdootteja yrittäessään tehdä asiasta helppotajuista.

Toki olisi syytä miettiä sitäkin miten fenonyymi olisi mallintava vertauskuva. Eli miten se kuvaa tosiasioita. Kaltiomaa lähestyy tässä fenotyyppiä hieman omituisesti. "Fenotyyppi periytyy vanhemmilta. On osoitettu, että suunnilleen ¼ fenotyypistä tulee isältä, ¼ äidiltä ja loput ihmisen omasta fenonyymistä. Tämä kaava ei yksilöittäin päde suoraan, mutta uskoakseni viimeaikaiset geenitutkimukset summittain tätä teoriaa tukevat." Minun on hyvin vaikeaa ottaa tätä vakavasti. Tiedämme melko hyvin genotyyppien sukulaisuussuhteista. Fenotyyppi taas on tunnetusti jotain joka on sidottavissa käsitteeseen nimeltä heritabiliteetti. Heritabiliteetti taas on siitä erikoinen tapaus, että se vaihtelee sekä ominaisuudesta toiseen että kontekstista toiseen. Ominaisuuden perinnöllisyysaste vaihtelee sen mukaan missä kontekstissa. Heritabiliteetti harvoin tiivistyy millään tavalla järkevästi siisteihin vakioihin ja murtolukuihin. (Se on muutekin äärimmäisen epäintuitiivinen käsite. Sen kanssa on käytännössä niin että jos et osaa siihen liittyviä asioita hyvin, älä käytä sitä. Sen kanssa on helppo tehdä virheitä.)

Tämä on toki sinänsä turhaa, että Kaltiomaa käsittelee pääasiassa fenonyymiä eikä fenotyyppiä. Fenotyyppi on esimerkki. Virheet siinä luovat kyseenalaistavaa henkeä Kaltiomaan biologian osaamiseen. (Mitä toki kuvaa sekin että hän ei viittaa biologisiin tutkimuksiin muuta kuin hyvin epäsuorasti ja viittaa niihin "uskoakseni" -tyylisillä keventävillä sanoilla.) Teksti olisi kantanut paremmin ilman tuota biologiaa. Toki ymmärrän että fenonyymille on haluttu luoda uskottavuutta nimenomaan sitä kautta että fenotyyppi on varsin vakiintunutta ja validia tiedettä. Tämänlainen luotettavuudenrakentaminen ei kuitenkaan ole kovin hienoa. Se on enemmän retorinen temppu kuin argumentti käsitteen järkevyyden puolesta.

Tosin tuo annettu lausunto on erikoinen. Sillä kun ihmisen ilmiasua on katsottu, on tavattu nähdä että ihmisen ilmiasussa on perustalla ensin geenit eli genotyyppi. Ja kaikki tämän ulkopuolinen on sitten ympäristön aikaansaannosta. (Tai nykyaikaisemmin ; Fenotyyppi on se jonka ympäristö, kasvatus ja kokemukset muokkaavat irti tietystä genotyypistä.) Fenotyypissä on tätä kautta aika paljon "jämäluokan henkeä". Kun kaikki eliön ilmiasussa ei redusoidu suoraan genomiin, tarvitaan jokin laajempi käsite. Kaltiomaa on nyt sitten esittänyt että jopa puolet fenotyypistä tulisi omasta fenonyymistä. Fenonyymi on käsitteellistetty sen verran omituisesti että emme oikein voi edes tietää mitä tämä väite tarkoittaa. Saati että se olisi jotenkin yhtään minkään tukemaa.

Kulttuuria?

Kaltiomaan määrite koskee selvästi jotenkin hengellisyyttä. Tätä ei ole tarkemmin eksplisoitu. Käsitteellä on selvästi enemmän arkijärjenjuoksua lietsova kuin asioita tai ilmiöitä kuvaava luonne. Hän myös mielellään lähestyy tätä tilastollisesti. Tilastollinen lähestyminen on toki sinänsä aivan asiallista.

Mutta Kaltiomaa ei oikeastaan puhu tilastoista vaan esittelee näkemyksiään kansoista ja massoista. Termi luo tälle ikään kuin neutraalin viitekehyksen ja tekee asiasta objektiivisempaa. Ei vain mielipidekirjoitusta. (Käsite on ikään kuin todellisuutta silloinkin kun se on lähinnä mielipiteiden kuvailua ja helppotajuistamista.) Tässäkin vahvistuu kuva siitä että fenonyymi on käsite jonka avulla poistetaan "kansalliseen yhtenäisyyteen" ja vastaaviin liittyvät argumentistot. Ymmärrän toki miksi tätä etääntymistä halutaan tehdä jos esittää tämän keskusteluperinteen mukaisia ajatuksia. Aivan samasta syystä kuin ymmärrän miksi natsit haluavat soluttautua asiallisemman maahanmuuttokeskustelun sisään ja kutsua itseään vaikka maahanmuuttokriitikoiksi. (En siis väitä että maahanmuuttokriitikot ovat natseja. Mutta jos olet natsi, niin on kannattavaa esittää olevasi maahanmuuttokriitikko, koska sitä kautta poliittinen uskottavuus paranee.)

Kaltiomaa esittää että "Uskonnot ovat ihmisille tärkeitä nimenomaan heidän fenonyymisyytensä vuoksi." Eli hän esittää että ihmisellä on geeniensä ja kasvatuksensa lisäksi yliluonnollinen elementti. Tämän ajatuksen takana on hyvin klassinen metafyysinen kehä. On ikään kuin aluksi oletettu että henkisyys on jotain muuta. Sitä kuvaamaan on luotu käsite joka nojaa tälle. Ja sitten tätä kautta tosiasioita tulkitaan niin että johtopäätös on että henkisyys on jotain muuta. Käsitteet kietoutuvat toisiinsa ; Ajatus on sisäisesti koherentti lähinnä siinä mielessä että kehäpäätelmiin on melko vaikeaa synnyttää kontradiktioita.

Tosiasiassa itse tiivistäisin monet asiat pelkkään kasvatukseen ja kulttuuriympäristöön. Tässä mielessä olen Kaltiomaan kanssa jossain asioissa samaa mieltä, mutta tulkitsen sen tarkoittavan hyvinkin eri asioita. "Kun ihminen kasvaa lapsesta saakka jossakin maassa, hän omaksuu tuon maan kansanluonteen omaisen käyttäytymisen ajan mittaan. Ihmisestä kasvaa myös henkisesti sen maan kansalainen, jossa hän asuu." Itse näen että tässä ei tarvita ryhmäpaineen ja vastaavien lisäksi oikein mitään. Ja näin koen että kun Kaltiomaa esittää että ihminen "...oppii luonteenomaisen ja leimallisen kansalaisuuden, koska ihmisessä vaikuttaa sekä fenonyymiin vaikuttavat henkiset asiat että myös kasvatus ja oppi, jota saa maassa asuessaan." kyseenalainen väite ei ole kulttuurin vaikutus vaan se henkisyys ei-kasvatuksellisena ja ei-geneettisenä piirteenä itsessään.

Toki ongelmana tässä on se, että olen jo tuon erimielisyyden kuvatessani antanut fenonyymille sisältöä. Ja Kaltiomaan tapa lähestyä käsitettä on kaikkea muuta kuin sellainen että sille voisi niin tehdä. Käsite tuntuu olevan enemmän runollinen pseudoanalogia kuin jokin asia jonka määrää voitaisiin oikeasti objektiivisesti tai intersubjektiivisesti tai tilastollisesti arvioida. (Haluaisin oikeasti elää maailmassa jossa tyypit olisivat sillä tavalla että heistä tiedettäisiin että ovatko he "vitoslevelin paladineja vai seiskalevelin thiefejä" mutta mistä me voimme tietää ovatko fundamentalistit tosiasiassa enemmän fenonyymisiä kuin vaikka maltillinen Raamattua teen kanssa arkisesti lueskeleva mökinmummo.)

Tässä mielessä kysymys on vähän sama kuin se mitä olen kysellyt kristityiltä ; Jos Jeesus voi ilmestyä ihmisille, esimerkiksi ateistisille huumenarkomaaneille, kaikkialla maapallolla, miksi ihmeessä kristityt joutuivat ensin matkustamaan laivoilla Amerikan mantereelle jotta siellä olisi kristittyjä. (Toki vertauksena. En käsittele kristinuskoa ainoana henkisyyden lajina, mutta tuo anekdootti on samanlainen vertauskuva kuin fenotyypin ja fenonyymin välillä Kaltiomaalla.)

Politisointiin

Kaltiomaan teemat näyttävät olevan kuitenkin uskontopoliittisia, tai ainakin moraaliin liittyvien mielipiteidensä politisointia. Kun ihminen sekä luo käsitteen, luo sen ympärille ajatuksen ikään kuin neutraliutena ja seuraava vaihe on asian vieminen poliittiseen suuntaan, haistan yleensä jonkinlaista palaneen käryä.

Kaltiomaa kuvaa asiaa seuraavasti ; "Suomalainen julkinen media on jo monen vuoden ajan ollut melko uskontokielteinen. Suomessa valtauskontona on jo viidensadan vuoden ajan ollut kristinusko. Sitä ennen suomalaiset ovat olleet pakanauskontojen harjoittajia. Kristinusko on yhtenäistänyt kulttuuriamme muun Euroopan kulttuurien kanssa. Kuitenkin viime vuosisadalta lähtien maassamme on ollut hyvin omaksuttuna yksiavioisuus ja naisrauha." Tämä kysymys on hyvin erikoinen. Kaltiomaa on aiemmin samassa tekstissään esittänyt että "Suomen kansa on ehkä fenonyymien tutkimiseen yksi oivallisimmista. Meillä on melko yhteneväinen kulttuuri, kansan luonne ja suomalaisille tyypillinen fenotyyppi-ilmiasu, eli ulkoinen olemus." Tässä näyttää olevan taustalla ajatus siitä että Suomessa oltaisiin erityisen yhtenäiskulttuurissa. Ja että tämä yhtenäiskulttuuri tarkoittaisi sitä, että aihetta olisi hyvä tutkia juuri täällä. Syynä voi tietenkin olla se että homogenisuus tarkoittaa samaa kuin muuttujien vähyys. Tätä tuetaan sillä että Kaltiomaa luo ikään kuin "hiljaisesta enemmistöstä" poikkeavan uskontovastaisen tai uskontokielteisen asian joka johtuu "mediasta". Tarina on hyvin tuttu monista ilmiöistä jotka ovat nykysuomessa vähemmistöstatuksessa. (Fundamentalistit, tietyt maahanmuuttokriittiset fragmentit ja eräät oikeistokonservatiiviset ryhmät kokevat edustavansa hiljaista enemmistöä vaikka he tilastojen valossa edustavat harvinaistoa.) Suomi on kristillinen maa -tyylinen lausunto on yleinen. Se ei tee valitettavasti siitä totta.

Toki olen kuitenkin sitä mieltä että maassamme toiseutetaan uskonnottomuutta hämmentävän vahvasti ja usein. Maassamme on yhteensopeuttava kulttuuri josta poikkeamista ei siedetä. Ja maamme korostaa hyviä tapoja sellaisessa mielessä että ateismia pidetään epäkohteliaana. Tästä hauskahko esimerkki on tuoreessa "Hyvät ja huonot uutiset" -televisiosarjassa. Siinä panelisti kuvasi ihan hauskasti omia suhtautumisiaan erilaisiin uskontoihin. Hän esimerkiksi kertoi että hän ei ota vakavasti vaikka Jehovan Todistajien kertomuksia. Mutta hän mieluummin kuuntelee sitä kun joku innoissaan silmät pyöreänä kertoo ihmeellisistä tulvista kuin siitä että joku tylsästi selittää että tieteen mukaan jos kaikki vesi sulatetaan ja levitetään niin niitä ei saada peittämään korkeimpia vuoria. Uskomattomiin väitteisiin suhtaudutaan positiivisesti tavalla jossa niiden esittäjän kanssa ei olla samaa mieltä, vaan heihin suhtaudutaan vähän kuin holhottaviin lapsiin. Ateisti tai näiden näkemysten kriitikko taas on epäkohtelias ja tylsä. Tässä unohtuu vain se, että jos on tutustunut vaikka ohjelmassa mainittuihin Jehovan Todistajiin, niin he nimenomaan itse pyrkivät muuttamaan kantansa "tylsäksi ja tieteellisesti vakavaksi". Heitä vaan ei kuunnella. Ateistit kuuntelevat ja näkevät vaivaa kritiikkityöhön. Erimielisyyttä ja konfliktia pidetään epäkohteliaana, ei vähättelevää asennetta.

Tässä mielessä kulttuuripiiri todella vaikuttaa asioihin. Mutta tavalla jossa mukaan tulee muutoksia jotka kertovat että kenties monokulttuureissa onkin enemmänkin estetty asioiden tapahtumista luokittelemalla niitä erityisillä tavoilla.

Jos vaikka katsotaan Binar Mustafan, uskonnottoman maahanmuuttajan, kirjoittamaan tekstiä voidaan huomata että homogenisoinnin takana on prosesseja jotka tekevät fenonyymin tapaisten ilmiöiden tutkimuksesta vaikeampaa, jos tälläinen ilmiö siis olisi olemassa ja mallinnettavissa. Mustafa kertoo esimerkiksi siitä että monissa islamilaisissa maissa ei ole uskonnotonta vaihtoehtoa. Ihmiset vain dumpataan ja rekisteröidään tietyn uskonnon edustajaksi, jo syntymästä. Ja kun maan vakaumuksia arvioidaan niitä tehdään näin saatujen lukujen ja rekisteritietojen kautta. Uskoisin että Suomen kristillisyys näyttäisi hyvin erilaiselta jo sillä että vaikka kasvatus ja koulutus ja muu pidettäisiin samana, niin evankelisluterilaiseen kirkkoon ei liitettäisi lapsikasteessa vaan siihen pitäisi erikseen liittyä vaikka 18 -vuotta täytettyään. Yli 18 -vuotiaiden uskonnollisuus arvioitaisiin tämän muutoksen jälkeen hyvin erilaiseksi. Suomessakin tilastointiin liittyy vääristymiä jotka tekevät maastamme heterogeenisemmän kuin voisi luulla. Toisaalta monin paikoin uskonnottomia on tilastollisesti hyvinkin paljon. Ja näilläkin alueilla tuppaa olemaan se, että ihmiset lähtökohtaisesti oletetaan kristityiksi ja järkytytään jos he poikkeavat siitä.

Kaltiomaa kuvaa tilannetta siten että "Suomessa ei ehkä yleisesti tiedosteta sitä, että suomalainen elämäntapa on melko vapaata näkyvästä uskonnonharjoittamisesta sen vuoksi, että se on kunnollista elämäntapaa, jota uskonnolla ei tarvitse paljon korostaa ja vahvistaa. Suomalaiset osaavat elää normaalia ihmiselämää, jossa on kunnioitusta toista ihmistä kohtaan ilman voimakasta rituaalista tapojen vahvistamista eli uskonnon näkyvää harjoitusta." Tämä on jotain jossa on puolia jotka sekulaarihumanistit ovat ajaneet. Eli he vastustavat ajatusta että hyvät tavat ja moraalinen käytös vaatisi ankaraa rituaalivallan käyttämistä. Kuitenkin jos katsotaan sitä muodikasta mediaa, niin se puuttuu pääasiassa poliittiseen uskonnonharjoittamiseen. Suomalainen yhteiskunta on yllättävän täynnä uskonnonharjoittamista. Uskonnollista vakaumusta korostetaan ja vahvistetaan hyvinkin yllättävin tavoin. Tässä kohden tilanne on hieman sama kuin homojen asenteellisuuden ja naisten seksuaalisen häirinnän tai rasismin kohdalla. Ilmiöitä ei huomaa jos ei satu edustamaan näitä ryhmiä. Kristityt eivät koe että maailmassa olisi kristillistä ryhmäpainetta ja julkista uskonnonharjoittamista. Ateistit kyllä tietävät paremmin, ihan sen pohjalta että he tietävät mitä heidän elämässään tulee vastaan. Aiemmin mainitsemani paheksunta "tylsyydestä" on itse asiassa yksi osa tätä toiseutusprosessia. Ateisteja ei haluta ottaa vakavasti silloinkaan kun he ovat vakavissaan ja ottavat erimielisen väiteet vakavissaan. Tämänlaiset asiat ovat tavallisia. Ja niistä syntyy "eetos" joka kyllä taatusti monokultturisoi.
1: Rasismia voi testata lankkaamalla naamansa taitavasti, käyttämällä peruukkia jne niin että vaikuttaa ulkomaalaiselta. Katsoo sitten miten kohtelu muuttuu. Samaa näyttelyä voi tehdä jossain määrin muutenkin. Voi pukeutua ja kulkea kuin stereotypioiden homo ja katsoa miten arvostus muuttuu. Sukupuolen kanssa leikkiessä saattaa yht'äkkiä kohdata tosin transseksuaaleihin kohdistuvia asenteita..

"Edellä mainittu seikka saattaa maahanmuuttajien mielestä olla hämmentävää. He saattavat nähdä suomalaisten elävän jonkinlaisessa uskontotyhjiöstä ja saattavat sen vuoksi kokea velvollisuutenaan suomalaisten ”käännyttämisen” omaan uskonnonharjoitukseensa. Mielestäni suomalaisen median jo kohteliaisuuden vuoksi suomalaisia kohtaan pitäisi kertoa suomalaisesta uskonnosta lehdissä. Kohteliaisuus voisi ulottua myös maahamme muuttaneita ihmisiä kohtaan, jotta näiden ei tarvitsisi elää jonkinlaisessa levottomassa tietämättömyydessä sitä kohtaan, mistä maamme kulttuurin perusteissa on kysymys." Uskonnottomien kohdalla vastaava on hämmentävää. Kaltiomaa kuitenkin puolustaa yhteistä uskonnonharjoittamista (joka jotenkin ei ole poliittista tai julkista, aivan kuin tämä olisi jotenkin mahdollista).

Loppukaneetti

Näyttää siltä että fenotyyppi on määrite jolle ei voida oikein antaa hyvää sisältöä. Se on enemmän mielikuvallinen termi joka on sidottu analogisesti toiseen käsitteeseen siksi että tämä toinen käsite on hyvä käsite. Valitettavasti tätä hyvää käsitettä ei oikein osata eikä sitä hallita. Lisäksi kulttuurisen ja hengellisen osion eroa ei osata tutkia. Fenotyypin ja genotyypin kohdalla geenit ja niiden vaikutustehot ovat tutkimusaihe ; heritabiliteetti on objektiivinen joskin kontekstisidonnainen ilmiö. Näiden välinen suhde saadaan siis selville.

Kaltiomaa ei tee mitään tämänkaltaista. Hänen lisäkäsitteensä on enemmänkin jämäluokan päälle liimattu jämäluokka jolla on arvoa lähinnä siksi että mukaan halutaan uskonnollista asenteistoa ilman että sitä kutsutaan rehellisesti tällä nimellä. Kokonaisuudesta syntyy lähinnä jännittävä ajatuskehä. Jota selvästi puolustetaan siksi että Kaltiomaalla on sekä maailmankuvallinen vakaumus uskonnosta. Että hänellä on siihen liittyviä poliittisia ja eettisiä mielipiteitä. Mutta hän ei halua esittää niitä tämönaisena vaan toimia kuin asia olisi neutraali siksi että se on käsitteellistetty.

Fenonyymi on määritelty sanan latteimmassa mielessä. Sen perään on liitetty sanoja. Se ei kuitenkaan kuvaa mitään ilmiötä. Se kuvaa enemmän asennetta. Voisi jopa sanoa että asenne tarvitsee fenonyymi -käsitteen koska sillä ei ole oikein mitään ilmiötä johon se voitaisiin liittää. Ja jos olisi jotain johon liittää niin sitten argumentoitaisiin sen kautta. Fenonyymi lähinnä luo viitekehyksen johon voidaan sovittaa asioita. Asioita halutaan sovittaa koska tämä on se asenne jonka Kaltiomaa haluaa yleistää kaikkien ylle.

Fenonyymi ei ole sidottu ilmiöön. Se ei ole yksiselitteinen. Sen määrien arviointi tai edes koko sanan viittaaman asian olemassaolo eivät ole mitään mitä voitaisiin osoittaa. Se enemmän oletetaan. Se lähinnä sidotaan runollisesti johonkin niinkin tulkinnanvaraiseen ja monimerkitykselliseen kuin hengellisyys tai henkisyys. Se ei ole tiivis, yksiselitteinen, mallintava, kuvaava tai sellainen että ilmiön ympärille saataisiin tutkimusohjelma.

Voidaankin sanoa että Kaltiomaan asennetta on kuvatty ryhmäytymispsykologian ja sosiologian kautta tarkemmin ilman siihen liittyvää metafyysistä taakkaa. Käsitteet ryhmäpaineesta ja sosiaalisen kontekstin vaikutuksesta ihmisiin on saatu tietoja. Toiseuttaminen ja siihen liittyvät prosessit ovat tunnettuja. Toki näiden kautta tullut tieto on sellaista että se on iskenyt tiettyihin kansallisromanttisiin ja ideologisiin kuvitelmiin esimerkiksi yhdestä kansasta ja homo religiosuksesta. Voidaankin nähdä että näiden tehokkaampien käsitteiden mukanaantuoma paradigmanmuutos on luonut muutosvastarintaisille ihmisille tarvetta keksiä fenonyymin kaltaisia käsitteitä. Koska vanhasta ei haluta päästää irti, mutta vanhaan liittyvät käsitteet on punnittu ja heikoiksi havaittu niin että niitä ei voi sellaisenaan käyttää ilman että mukaan tulee iso liuta tunnettuja ongelmia ja vasta-argumentteja. Siksi monille ei jää käteen muita vaihtoehtoja kuin tehdä naamioleikkiä joissa vanhoja käsitteitä salakuljetetaan uusien termien taakse. (Tämä oli tuttua ID:stä jossa moni vanha kreationistien "ei sattumalta" -iskulauseisto piti salakuljettaa ei-kreationismiksi nimeämällä ajatus "kompleksin spesifin informaation" nimelle. "Perhaps a new name" -strategia onkin tässä kontekstissa käytetty ID -kritiikin/pilkan/ivan muoto..)

Kaiken tämän äärellä tekisi miltei mieli lainata Umberto Ecoa, joka esitti teoksessaan "Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään", että "Määritelkää kukin termi, kun se tulee esiin ensimmäisen kerran. Jos ette osaa määritellä sitä, välttäkää sitä. Jos se on jokin tutkielmanne perustermi, ettekä osaa määritellä sitä, jättäkää koko juttu sikseen. Olette valinneet väärän tutkielman aiheen (tai ammatin)."