Kristinusko painii usein pahan ongelman kanssa. Joskus törmää jopa Jobin asenteeseen jossa kyseessä on mysteeri. Usein tätä kuitenkin järkeillään. Ja yksi suosittu näkemys on se, että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa jossa ihmisten vapaa tahto on syy miksi pahaa on maailmassa.
Tässä on siis jonkinlainen hierarkia jossa vapaa tahto painottuu arvokkaammaksi kuin itse teot, niiden seuraukset, motiivit ja sisällöt. Esimerkiksi seuraavalla tavalla;
1: Paras maailma on sellainen jossa on vapaa tahto mutta kaikki valitsevat hyvää.
2: Toiseksi paras maailma on sellainen jossa on vapaa tahto ja ihmiset tekevät hyvää ja pahaa.
3: Kolmanneksi paras maailma on sellainen jossa ei ole vapaata tahtoa ja jossa kaikki ihmiset tekevät sen vuoksi hyvää.
4: Neljänneksi paras maailma on sellainen jossa ei ole vapaata tahtoa ja jossa ihmiset tekevät hyvää ja pahaa.
...
Z: Huonoin maailma on sellainen jossa ei ole vapaata tahtoa mutta jossa kaikki tekevät vain pahaa.
Näin ollen Jumala voisi luoda maailman jossa ei olisi pahoja tekoja ja seurauksia mutta tätä kautta ihmiset olisivat pakotettuja tekemään hyvää. Jos Jumala pakottaisi ihmiset haluamaan vain hyviä tekoja tmä ratkaisu poistaisi valinnan ihmisiltä. Ja näin ollen heidän tekonsa tavallaan lakkaisivat olemasta yhtä arvokkaita, kenties Kantilaisessa määrittein jopa moraalittomia. (Kantilla moraalisuus vaatii aina sitä että voidaan tehdä jotenkin toisinkin. Jonka seurauksena stoalaisuus ja kalvinismi sanovat että ihmisillä ei ole Kantin määritteissä moraalisia tekoja lainkaan.)
Näin ollen jos ihmisiin kohdistettaisiin manipulatiivisesti - vaikka "Kellopeli Appelsiini" -elokuvan hengessä sellainen tunne että he kokisivat vastenmielisyyttä tehdä jotain asiaa, tämä terapointi alentaisi maailman toivottavuutta vaikka itse teot joita tämä vastenmielisyysohjelmoitu olisivat moraalisia. ; Vapaa tahto rajoittuu jos ihmisen ulkopuoliset tahot kontrolloivat sitä mitä ihmiset haluavat. Toisin sanoen se mitä ihmiset haluavat on metaohjelmoitu niin että heidän vapaa tahtonsa on näissä kohden heikentynyt, vähentynyt tai jopa kokonaan poistettu.
Tässä tilanteessa syntyy erikoinen tilanne uskontoon. Uskontoa esitetään usein normistona ja järjestelmänä joka suojelee yhteiskuntaa ja yksilöitä siten että se opettaa hyvän ja pahan tavalla jota ihmiset myös noudattavat. Ja että ilman uskontoa ei saada tämänlaisia järjestelmiä aikaiseksi. Ja siksi uskonto luo näköisiään yhteiskuntia. Tämä näkemys korostaa, että dogmeja ja kahleita tarvitaan koska vapaa ihminen on kaaoottinen ja anarkistinen.
Josta seuraa ajatus siitä että uskonto on konformistinen voima joka määrää ja kahlitsee ihmisiä ja ihmismassoja. Ollakseen aidosti hyveellinen yksilön tulisi vapaasti valita että hän tekee hyvin. Mutta Jumalan rangaistus, tuonpuoleisuuspalkinto ja muut ihmisen vapaan tahdon ulkopuoliset voimat tekevät keinotekoisesti asioista toivoittavia ja eitoivottavia. Arvokasvattamalla manipuloitu ohjelmointi tekisi moraalista pinnallista, eitoivottavaa ja huonoa. Sellaista josta Jumala ei tykkää.
Tämän ajatusketjun haasteena on se, että sen kohdatessa edessä on kaksi vaihtoehtoa; (1) Joko yksilön manipulointi uskonnolla ei ole oikeasti huono asia, jolloin pahan ongelma muuttuu relevantimmaksi onglemaksi. (2) Tai sitten pahan ongelman ratkaisu on hyvä mutta tästä seuraa se, että moralistinen oikeaa arvopohjaa opettava uskonto tuhoaa maailman hyveellisyyttä ja tekee siitä vähemmän parhaan mahdollisen maailman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti