Optimismi sopii lähinnä askeetikoille

Optimismin korostaminen on muodikasta. "Self-help" -oppaat opettavat usein lähinnä ajattelemaan asioista positiivisesti. Luin tähän liittyen Mark Mansonin suhtautumisen "The Secret" -teokseen. Otan tähän alkuun osia, "pitkinä lainauksina". Sen jälkeen jatkan tästä hieman omilla täydennyksillä.

Saat mitä haluat?

Mansonin mukaan em. teos osuu hyvin vakiintuneeseen genreen. "The funny thing about all of these books is that they all more or less say the same thing: mind your own thoughts, stay positive and focused on your goals, ignore self-doubt and criticism, visualize and concentrate on what you want and you will eventually have it." Eli kyseinen materiaali on sitä mistä Jari Sarasvuon "Sisäinen sankari" on tehty. Siinä tavoitellaan jossain mielessä sellaista optimismia jota löytyy Esa Saariselta ja oppipojaltaan Pekka Himaselta. Tai Lauri Järvilehdolta. Yhteyksiä voidaan löytää myös kvanttimystiikan ja New Age -ajattelun suuntaan. "“The Secret” is simply the “law of attraction.” Essentially, the law of attraction states that whatever consumes your thoughts is what you will eventually get in life. So, if you think of all the things you don’t want in your life, you’ll only get the things you don’t want. By contrast, if you only envision the things you want in your life, then you will get everything you want in life." ... "Whereas previous self-help authors have hardly even bothered trying to explain why the law of attraction works, Byrne unabashedly dives into some cosmological nonsense. She argues that the reason The Secret works is because The Universe is made up of energy (and, as Einstein taught us, matter can be converted to energy and vice versa) and all energy has a frequency"

Manson korosti, että tässä on jonkinasteinen totuus. Vahvistusharha. Eli universumin värähtelyjä ei tarvita. "Essentially, The Secret is an attempt to leverage the confirmation bias to one’s advantage. The idea is that if you’re constantly thinking positive thoughts about yourself, you will begin to notice little things in your experiences that confirm these beliefs, thus helping them come true. On the other hand, if you’re constantly thinking negative feelings about yourself, the negative feedback in your environment will stand out to you, thus making you feel worse." ... "Essentially, The Secret tells you to become delusionally positive about yourself for a long enough period of time that your natural confirmation bias kicks in and you only attend to the things in your life that match these new beliefs." Tämä valitettavasti tarkoittaa myös sitä että tosiasiassa tässä ei olla muuttamassa maailmaa ja mitä siinä tapahtuu vaan sitä miten maailmaa siedetään. Ja tällä on merkitystä, koska vahvistusharha johtaa riskejenhallitsemattomuuteen ja ongelmien piilottamiseen niiden korjaamisen sijasta. "the confirmation bias on steroids and it can be dangerous: taking on risky business ventures or investments, ignoring red flag behaviors from a romantic partner, denying personal problems or health issues, avoiding necessary confrontations, failing to weigh the possibility of failure in decision making, and so on. While this sort of “delusionally positive” thinking may make one feel better in some (or even many) situations, as a long-term life strategy, it is utterly disastrous." Jos ihminen onnistuu ajattelemaan positiivisesti, ja kieltäytyy ajattelemasta negatiivisesti, Nigerialaiskirjeet sähköpostissa muuttuva saataviksi.

Manson jopa ehdottaa että oppiminen ja kasvaminen on aina raskasta ; "changing and improving your life requires destroying a part of yourself and replacing it with a newer, better part of yourself. It is therefore, by definition, a painful process full of resistance and anxiety. You can’t grow muscle without challenging it with greater weight. You can’t build emotional resilience without forging through hardship and loss. And you can’t build a better mind without challenging your own beliefs and assumptions. So why would we ever expect that becoming a better person is easy or pleasant or…positive?"

Kompromissipakko.

Olen itse nähnyt että onnellisuus-optimismi -teemassa korostuu hyvin vahvasti hedonismi. Vieläpä sellainen hedonismi jossa halutaan kaikki ja tästä ei suostuta tekemään kompromisseja. Self help myy kannustavassa ilmapiirissä ajatuksia siitä miten ihminen voisi helpoilla kikoilla tehdä itsestään älykkäämmän, sosiaalisemma, vaikutusvaltaisemman, rikkaamman ja onnellisemman. Ja kaiken ajatellaan olevan mukavaa. Eli asian täytyy olla saavutettavissa, ei vain perittävissä. Ja sen täytyy vieläpä olla miellyttävää. Koska ilmapiiri on mukava ja asia on haluttava, syntyy ilmapiiri jossa on kivaa uskoa näin. Ja tämän kautta paras tapa menestyä self helpin avulla on ryhtyä self help -konsultiksi.

Ja tämä on joko huijausta tai naurettavaa, jossain tapauksissa myös kvanttimystistä taikauskoa. Selvästi Manson on oikeilla jäljillä. Sillä on havaittu että optimistit todellakin tulkitsevat onnistumisprosenttejaan yläkanttiin. (Vaikka onnistumisen mittarit ovatkin objektiivisia, optimistiset ihmiset muistavat onnistuvansa paremmin kuin ovat onnistuneet.) Ja tämä ei ole erityisen uutta tai mullistavaa. Optimismi ei välttämättä haittaa, mutta tämänlaiste illuusioiden vuoksi sen varaan rakennetaan enemmän kuin pitäisi. Toisaalta self helpin ongelma on siinäkin että optimismi ja pessimismi ovat yllättävän vahvasti geneettisesti korreloituja. Eli toisin sanoen optimismi ja pessimismi eivät ole vain asenteita jotka vaihdetaan toiseen kovinkaan helposti. Koska tämänlainen asennemuutos on self helpin "taikaluoti", se kertoo että jokin muu tapa lähestyä asiaa on kenties parempi. Ja koska ihmiset yleisesti ottaen ovat muutoinkin ylenmääräisen optimistisia itsestään, ja kaikilla ei silti mene hyvin, on syytä uskoa että asennepuoli ei kenties oikeasti vaikutakaan niin merkittävän paljon että siihen puuttuminen on niiden kaikkien teosten arvoista. Ja jos puolustuksena edellämainittuun on se, että self-helpiä tarvitsevat ne harvinaisen vähän optimistiset, niin sitten selitys ampuu itseään jalkaan sillä optimismi on näiden kohdalla havaittu jopa vaaralliseksi.

Mihin optimismi sitten kelpaa?

Olen itse pessimistinen hahmo, "melankoolikko". Tai ainakin raivopää jonka kyynisyydessä on mennyt pohja läpi niin pitkälle että jäljellä on lähinnä "tietty ironisuus". (Joka joskus näyttää yllättävän paljon positiivisuudelta.) En silti sano että optimismista ei ole mihinkään. Itse asiassa olen jo aiemmin tavallaan korostanut että mikä on se asia johon optimismi oikeasti vaikuttaa. Tavallaan. Kysymys on vain muotoilutavasta.

Jos ilmaisee että ihminen elää harhassa, mainitsee asian negatiivisessa valossa. Mutta positiivisesti ajatellen voidaankin lähteä vaikka siitä että tosiasiassa ihminen joutuu valitsemaan ; Haluaako hän elää onnellisena vai sellaisena että kasvaa ihmisenä. Kasvu ja uuden oppiminen vaatii kognitiivista dissonanssia ja vaivaa. Positiivinen ajattelu taas auttaa elämään sen kanssa mitä on. Eli jos haluat harjoitella ja harjoitella saat taitoja. Tai voit elää mukavasti elämää jossa koneet ja muut tekevät rasittavat jutut puolestasi. (Yhteiskunta - meidän einerojen tai muutenkin erityistaidottomien onneksi - toimii siten että jopa viisaimmat joutuvat käyttämään jonkun muun taitoja.) Toki joku voi kertoa että innostus voi tehdä harjoittelusta nautintoa. Mutta tämänlainen puhe sopii sellaiselle ihmiselle jolla ei ole takanaan 10 000 tuntia "sen saman" tekemistä. Jokainen joka on edes muutaman tuhannen tunnin tuolla puolen tietää että harjoittelu vaatii työtä.
1: Olen itse kohtuullinen kitaristi. Kyllästyin siihen että musiikkiopisto tarjosi minulle yhä vaikeampia ja vaikeampia sormiharjoituksia. Pidin soittamisesta ja olin innostunut. Siihen asti kunnes en enää ollut. Kysymys on juuri siitä että piiskaatko sinä tai piiskaako joku muu sinut harjoittelemaan tämän askelman jälkeen vai ei. Ja siitä onko tämä piiskaaminen oikeasti sen arvoista.

Joka tarkoittaa sitä että jos haluaa saada enemmän ja enemmän, edessä on kärsimystä. Hedonistia ja tavoittelijaa kuvaakin psykologiassa tunnettu ilmiö, hedonic treadmill. Ihminen ei silloin tyydy. Uusi omin ansioin ansaittu miljoona ilahduttaa vain hetken ja sen jälkeen olo on sama kuin ennen miljoonan saamista. (Samoin jos harjoittelusta saa hyvän mielen, on salille mentävä seuraavana päivänä uudestaan.) Askeetikko sen sijaan tyytyy siihen vähään mitä hänellä jo on. Sitä ei voi nähdä läpeensä paheellisena.

Tämä kulma korostaakin sitä miten toiset rääkkäävät itseään taitoihin ja toiset sitten harjoittelematta olettavat, optimistisesti, olevansa samalla tasolla harjaantuneiden kanssa. Ja tämä ei tunnu reilulta. Jossain määrin yhteiskuntamme tiedekeskustelua leimaakin tieteen popularisoinnin vähyys yhdistettynä siihen että jokainen ihminen uskoo tietävänsä oikeat mielipiteet ties mihin, ilman oikein minkäänlaista koulutusta tai harjoittelua.
1: Mieleni tekee tässä jopa mennä niin pitkälle julmuuteen että viittaisin Leonardo da Vinciin. Hänet tunnetaan taiteilijana ja yleisnerona ja muutenkin humaanina heppuna. Harva kuitenkaan tietää sitä, että hänen muistiinpanojaan leimaa tietty elitismi. Hän ihaili ihmisen ruumista, mutta monien ihmisten luonne sen sijaan tuotti hänelle pettymystä. Sotiminen ja ihmisten typeryys vaivasivat häntä. Ihmiset jotka olivat julmia tai lähinnä ulosteen tuottajia. Hänestä karket ja heikkotasoiset ihmiset eivät oikeastaan edes ansaitsisi hienoja elimistöjään. En ole yleisnero mutta jopa minä tiedostan, että ihmisten väliset taitoerot ovat kammottavan suuria.

Tähän voidaan liittää jopa "Arhi Kuittistyylistä" kommentointia : "Tyytyväisyyden osoittamisesta on tullut dogma. Tyytymättömät ovat häiriköitä ja kateellisia. Jos minä olen tyytyväinen ”tähän”, jokaisen tulee olla tyytyväinen. Jos minä tienaan rahaa, jokainen pystyy tienaamaan rahaa. Jos minä hyödyn korruptiosta on vain muiden kateellisuutta jos he eivät hyödy salaisista sopimuksista." Optimismi onkin jotain jota kannattaa myydä jos on itse sattunut saamaan hyväpalkkaisen viran. Optimismi kun ajaa muita, vähemmänkin menestyneitä, askeettisuuteen. Vallanpitäjien kannalta optimismi on keino syyllistää epäonnistuneet "kateellisiksi laiskoiksi" (osittain jopa syystä) ja ylläpitää vallitsevia jo saavutettuja etuja.