Miten suhtautua elokuvien väkivaltaisiin "hulluihin" tai "vammaisiin"?

Katsoin vuonna 2013 ilmestyneen "Stoker" -elokuvan. Sen keskiössä on erikoisella tavalla havaitseva tyttö. Tarina alkaa jonain joka saattaisi olla vain tapahtumienkuvausta hautajaisten jälkeen. Mutta pian on selvää että kyseessä on murhamysteeri. Joka sitten saavuttaa elokuvan loppupuolella keskushenkilön väkivaltaiseen hahmonkehitykseen.

Elokuvan sankarittaren(?) mielentilaksi on usein arvailtu autismia. Ja tähän liittyen sitä on voinut olla luontevaa rinnastaa "ZEN" -elokuvaan. (Jonka olen myös nähnyt) Jälkimmäinen on kung-fu -elokuva jonka sankarina on autistinen tyttö joka oppii taistelutaitoja. (Mikä on sinällään poikkuksellista elokuvissa. Autistit elokuvissa ratkovat superälyllään kasinoita ja salakoodeja.) Siinä autisti on heikko ja vammainen mutta kuitenkin kompetentti taistelija. Ja elokuvan lopussa on jopa - todennäköisesti autistille merkityksetön - melodramaattinen loppulauselma jossa korostetaan että he eivät ole yksin ja heitä rakastetaan. Kyseessä on jonkinlainen vammaisen glorifiointi. "Stoker" on tässä luonnollisesti poliittisesti epäkorrekti. Autisti joka varustautuu kynällä joka päätyy kiusaajahahmon käteen. Autisti joka lopuksi ampuu poliisin. Se lietsoo varmasti jotain siitä ennakkoluulosta jossa erilainen on vaarallinen, uhkaava ja väkivaltainen.

Toisaalta "Stoker" -elokuva ei itse asiassa kerro että vika olisi nimenomaan autismi. Elokuva pelaa muutenkin odotuksilla varsin omituisesti. Ja joku muu voisi laittaa vaihtoehdoksi jonkinlaisen itseensäkäpertyvän skitsofrenian. Tai elokuvaklassikko psykopatian. Etenkin poliisinampumiskohtauksessa tuntuu olevan sanavalmis ja tilannetajuinen nainen. Esiin voi ottaa esimerkiksi seuraavat:
* Selvästi sairaus on liitoksissa sankarittaren isän veljeen. (Joka mahdollisesti, mutta ei välttämättä, voi olla hänen biologinen isänsä.) Ja hän luo kirjeissään tarinoita siitä miten hän on ollut eri maissa ympäri maailmaa. Mutta kirjeet ovat kuitenkin peräisin samasta mielenterveyshoitolasta. Hän selvästi lähettää kirjeitä nimenomaan sankarittarelle. Hänellä on jonkinlainen pakkomielle ja kirjeet kertovat jostain syvästä yhteydestä vaikka hän ei ole koskaan tavannut tätä. Tämä ei vaikuta autismilta, vaan joko siltä että tarina luodaan kirjeen lukijalle jotta tätä voidaan hallita karismaattisella epätotuudella. Tai sitten vaihtoehtoisesti hän todella uskoo olevansa näissä maissa ja uskoo fantasioiohinsa. Mikä ei kyllä vaikuta autismilta.
* Isän veli myös murhaa avaintodistajia. Ne osoittavat selvää tilannetajua. Sitä että tiedetään mitä toinen tietää ja jossa heitä myös ohjaillaan. Ei vaikuta autismilta. Ei etenkään yhdistettynä äidin iskemiseen ja siihen liittyvään sosiaalisuuteen. Ja patsasteluun aurinkolaseissa ja muissa vastaavissa niin että hän olisi jotenkin cool.
* Erikoisuuden seksuaalinen luonne on melko ilmiselvä. Tässä on symbolisia yhteyksiä kohtauksissa joissa hämähäkit kävelevät jalkaa pitkin mekon alle. Mutta viimeistään sekstaaminen-muuttuu-raiskaukseksi-ja-itsepuolustuksesta-murhaksi -kohtausta seuranneessa suihkumasturboinnissa käy viimeistään täysin selväksi että tappamisessa on seksuaalinen komponentti. Tätä korostaa myös edesmenneen isän halu laittaa tyttöä metsästämään. Isä ei pitänyt metsästämisestä mutta tyttö piti. Ja isä selitti että joskus on syytä tehdä jotain pahaa jotta ei tee jotain vielä pahempaa. Saaliiden täyttäminen oli myös tärkeää.

Hahmo ei tosin tässä ole kovin koherentti ja on vaikeaa sanoa onko mitään tiettyä mihin sitä edes on liitetty. Elokuvan alussa kliseiden läpipursuama "autismi" -leima miltei huutaa itseään mutta lopussa on hyvin vaikeaa nähdä sitä missään. Elokuvanteko ei kuitenkaan ole psykiatriaa ; Esimerkiksi tarinan lopetus on omituinen. Sillä kun sankaritar ampuu setänsä joka on kuristamassa sankarittaren äitiä, poliisi olisi varmasti tyytyväinen lopputulokseen. Murhatut ruumiit voitaisiin laittaa sedän kontolle. Koska, no, nehän tosiasiassa olivat hänen surmatekojaan oikeastikin. Psykopaatti voisi laskelmoida vain selviävänsä tilanteesta. Lopussa kuitenkin murhataan murhaamisen vuoksi. Sillä tästä tulee ankarampi tarina.

Mainitsin kuitenkin skitsofrenian ja psykopatian tarkoituksella. Elokuvissa niihin on tavattu liittää väkivaltaisuutta. Nämäkin ovat tarpeettomia stereotypioita. (Esimerkiksi skitsofreenikoiden väkivaltaisuus ei ole mikään tosiasia.) Mutta niiden kohdalla ei asiasta pahastuta. Autisteilla on selvästi jonkinlainen "erikoissuojelu" kulttuurissamme. Sen vuoksi nimenomaan autistinen väkivaltainen sankari koetaan jotenkin oleellisesti loukkaavampana kuin väkivaltainen skitsofreenikko.

Siinä mielessä on kenties rakentavaakin luoda autismivihjeitä väkivaltaiseen hahmoon. Sellainen kun rikkoo konventioita ja pakottaa reagoimaan jotenkin. Joku voi ahdistua tästä seuraavasta kognitiivisesta dissonanssista. Ja osa voi moralisoida. Näille reagoinneille on tilaa. Se ei kuitenkaan minusta ole kaikki. Asiaa on ainakin helpompi lähestyä näin kuin iskeä siihen että olemme kenties kaikki liiankin turtuneita väkivaltaisiin psykopaatteihin ja skitsofreenikoihin niin että emme enää edes tajua pahastua heidän puolestaan.