Rasismin analyysiä

Nykyään keskustellaan paljon siitä ovatko maahanmuuttokriitikot rasisteja vai eivät ole. He ovat monenkirjava joukko jossa varmasti on seassa montaa mieltä olevaa ja jo tässä mielessä ajatus siitä että joukko kategorisesti olisi tai ei olisi rasistista on omituinen.

Tätä asiaa onkin hyvä lähestyä analyyttisesti. Viittaan tässä analyyttiseen filosofiaan. En mihinkään mannermaiseen filosofiaan jolla on paha kaiku maahanmuuttokriitikoiden joukossa. Vaan ihan siihen miten määritelmiä käytetään.

Määritelmät ovat viittaussuhteita. Kun meillä on jokin määritelmä, se viittaa jonkinlaiseen kohteeseen. Tällä kohteella on kuvaus. Määritelmä koostuu attribuuteista, joista osa on siihen liitoksissa olevia ominaisuuksia. Ja osa on sellaisia ominaisuuksia että ne ovat tälle asialle erityisen ominaisia. Sellaisia että jos tämä asia puuttuu ei voida järkevästi viitata siihen tällä termillä. Nämä ovat kriteeriattribuutteja.

Analyyttinen filosofia on sitä että haetaan kuvauksia ilmiöille ja asioille. Ja sitten nämä ominaisuusjoukot viittaavat johonkin ja näille määritelmäsisällöillä tehdään deduktiivisia päätelmiä.

Usein keskustelussa on kommentteja joissa maahanmuuttokriitikot korostavat että he eivät ole rasisteja. Ja että vastapuoli on tyhmä. Tässä usein nousee esiin se että he tarkoittavat rasismilla sitä että rotu ja etninen tausta olisi erityisen oleellinen. He korostavat että suuri osa vihaa islamia. Eli ihmisiä syrjitään heidän uskontonsa eikä heidän rotunsa vuoksi. Tässä he näkevät oleellisen eron siinä mielessä että ideologiaa voi vaihtaa kun taas rotu on synnynnäinen.

Toki, koska joukko ei ole homogeeninen vaan mielipidekirjoa on, on huomattava että osa tosiasiassa on rotukysymyksessä rasisti siinä mielessä että he kategorisoivat ihmisiä rodun mukaan. He kertovat että afrikkalaiset ovat geneettisesti huonompia. Vedotaan siihen että he ovat geneettisesti matalamman älykkyysosamäärän tyyppejä tai sellaisia joilla on soturigeenejä ja muuta yhteyttä väkivaltaisuuteen. ; Nämä ihmiset sanovat olevansa ei-rasisteja kahdesta syystä;
1: He kokevat että nämä ovat biologisia tosiasioita ja tätä kautta he eivät olisi rasisteja. Rasismi nähdään tällöin ideologisena ja tälle vastapainona olisi objektiivinen rotuoppi jossa toiset vaan menestyvät huonommin. Eräässä mielessä voidaan kuitenkin nähdä että nämä ihmiset perustelevat miksi ovat rasisteja ja uskovat että rasismi on järkevää.
2: Toisaalta moni kokee että älykkyysosamäärä ja aggressiivisuus ovat ominaisuuksia muiden joukossa. Rodut ovat erilaisia mutta samanarvoisia. Tässä on taustalla paljon samaa mitä on monilla jotka katsovat olevansa tasa-arvon kannattajia vaikka heistä naiset ja miehet ovat biologisesti erilaisia ja esimerkiksi naiset geneettisesti tyhmempiä. ; He näkevät että miehellä ja naisella olisi erilaiset roolit. Tämä tietenkin eroaa hyvin monen ajatuksesta siitä mitä tasa-arvo tarkoittaa ja tässä mielessä heidän mielipiteensä näyttää monille hupsulta. Mutta heille itselleen se on perusteltu ja rationaalinen. He eivät koe olevansa rasisteja koska he eivät vihaa ulkomaalaistaustaisia geneettisesti erivärisiä ihmisiä.

Ja tosiasiassa heissä on vielä kolmaskin tyyppi. He ovat etnillistäneet rasisminsa. Tosiasiassa he näkevät että islamilaiset tunnistetaan syntyperän ja ihonvärin mukaan. Eli koska islaminuskoisiin liittyy korrelaatteina tiettyjä ominaisuuksia niin nämä ovat mukana. Tätä kautta ei ole tavatonta törmätä islamkriitikkoon joka puhuu ihmisistä niin että he moittivat maahanmuuttajia jotka ovat peräisin sellaisilta Afrikan alueilta jotka ovat kristillisiä ja jotka ovat itse kristittyjä. ; Tosiasiassa he tunnistavat rodulla vakaumusta ja pitävät näitä yhtenä ja samana.

Tässä on huomattu että maahanmuuttokriitikotkin käyttävät useita hieman erilaisia ajatuksia siitä mitä rasismi tarkoittaa. Niitä yhdistää tietynlainen keskittyminen etnisyyteen ja ihonväriin ja vastaaviin. Kun he sanovat että he eivät ole rasisteja he viittaavat tähän rasismin määritelmään. Siksi heitä ei heistä saisi sanoa rasisteiksi. He eivät katso olevansa rasisteja koska heidän viiteryhmänsä ei käytännössä koskaan vaikkapa halua kielloin estää rotujen tai kulttuurien sekoittumista ja vaikka erirotuisten avioliittoja.

Tämä on tietenkin mainiosti sisäisetsi koherenttia. Mutta kun katsotaan mitä kriitikot tarkoittavat kun he puhuvat maahanmuuttokriitikoista rasisteina, on katsottava mitä he tarkoittavat. Analyyttisessä filosofiassa on totuttu siihen että sanomaa lähestytään, ei sanavartaloiden, vaan nimenomaan määritelmäsisältöjen kautta. Määritelmäsisällöt keskustelevat ja sanavalinta ja termivalinta on eräässä mielessä vain ”puhdasta retoriikkaa” jolla ei ole oleellista arvokasta sisältöä argumentaatioon.

Ja tässä kohden rasismi onkin sisällöltään hyvinkin erilaista. Tällöin käytössä voi olla esimerkiksi se rasismin määritelmä jota käytetään YK:n rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan: ”kaikkea rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.”

On selvää että YK:n rasismin määritelmä on yleisesti käytetty. Henkilöt jotka puhuvat rasismista tässä määrittein eivät keksi omia sanoja tai muuta vastaavaa. Selvää on että islamkin kuuluu tässä etniseen alkuperään. Ja esimerkiksi puheet erilaisesta sosiaaliturvasta ja maahanmuuttajille suotavista erilaisista lisävelvollisuuksista ja vähennetyistä vapauksista ovat maahanmuuttokritiikissä tavallisia.

Analyyttisessä filosofiassa sanottaisiinkin että henkilö joka sanoo että maahanmuuttokriitikoita moittivat ovat väärässä ja vetoavat omaan erilaiseen rasismin määritelmäänsä tekevät kaksi oleellista päättelyvirhettä ; He eivät katso mitä vastustajat tarkoittavat. He laittavat sanoja heidän suuhunsa. Tämä tapahtuu siten että he ensin tekevät ekvivokaatio -päättelyvirheen jossa he heittävät oman rasismimääritelmänsä vastapuolen rasismimäärittelyn sijaan. Ja tässä prosessissa syntyy olkiukko -päättelyvirhe jossa vastapuolen sanoman sisältö muuttuu erilaiseksi kuin mitä sanojat ovat tarkoittaneet.

Voidaankin nähdä että maahanmuuttokriitikoista aika monet ovat sekä rasisteja että eivät ole rasisteja. Toki jokainen määritelmä erikseen katsoen he joko ovat rasisteja tai eivät ole rasisteja. Ja yhden määritelmän sisällä he eivät ole rasisteja ja ovat rasisteja samanaikaisesti. Mutta samalla selviää että kun kriitikot puhuvat yhdellä rasismin määritelmällä ja puolustajat toisella rasismin määritelmällä molemmat voivat olla oikeassa yhtäaikaisesti.

Syy on ihan se että käsitteet ovat abstraktioita, määritelmäsisällöt ovat kohteen kuvauksia. Kun ajattelemme kissaa ei meidän päässämme ole mitään kissaa vaan ajatus siitä minkälaisia kohteita kissat ovat. Määritelmäsisältöjen muuttuessa se mitä sanottu asia tarkoittaa muuttaa muotoaan. Koska kysymys ei ole retoriikasta vaan määritelmien sisällöistä. Määritelmä on symboli joka viittaa sisältöönsä. Ei itse asia. ; Se onko käsitteellä sitten jokin viittaussuhden jossain ideamaailmassa tai ihmisestä riippuvaisessa todellisuudessa on kysymys joka on tämän asian ulkopuolella. Eli se on eri kysymys jonka tulokset eivät muuta tätä käsiteltävää asiaa mitenkään.

Tässä on takana aikamoinen asennevammaongelma. Yksi puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä. On selvää että määritelmiä valitaan muista kuin objektiivisista syistä. Niitä valitaan ideologisesti. On selvää että maahanmuuttokriitikot eivät halua olla rasisteja koska rasismilla on huonoja konnotaatioita. Toisaalta on selvää että vastapuolella on vastaavia poliittisia syitä valita sellaisia määritelmiä joissa vastapuoli olisi rasistista juuri näiden samojen syiden vuoksi. Kysymys termien valinnasta on poliittinen. Ja kun niihin liittyy valtaa ei tietenkään haluta joustaa omasta määritelmästä tai nähdä että vastapuolella on erilainen määritelmä käytössään. Koska tämän käyttäminen tuhoaa oman puolen perusargumentit. Esimerkiksi sen että ”ei olla rasisteja.”

Tämä onkin tavallista. On tavallaan motivoivaa yrittää valita sanoja siten että syntyy mielikuvia siitä että vastapuoli edustaisi vaikkapa ekstremismiä. Onkin hyvä katsoa viittauksen kohteita ja miettiä että mitä näkmä ihmiset todella sanovat. Tämä on hyvin kuvaavaa kun puhutaan militanteista ateisteista. Esimerkiksi bussien kyljessä ollut mainos joka sanoi mm. että ”Jumalaa tuskin on olemassa” koettiin militanttina ja julistavana ateismina. Vastaava Biblian mainos herättää lähinnä haukotuksia eikä ajatusta siitä että kristityt olisivat jotenkin militantteja ja ateismia vastustavia ja ateismin tuhoa haikailevia. ; Tässä mielessä onkin valaisevaa huomata miten esimerkiksi uskovaisten sosiologimestari Martti Muukkonen on keskustellut kanssani uskonnosta siten että hän korosti uusateistejen olevan militantteja. Humanisti-relativistiset vihreät ateistit joita voi moittia idunsyöntihippeilystä ja My-Little Pony -faniudesta esiintyivät ranskan vallankumouksen kontekstissa jossa viimeisten pappien suoliin hirtetään ihmisiä.

On hyvä aina katsoa minkälaisen määritelmän henkilö valitsee. Se ei ole neutraalia. Jos vastapuolta halutaan helposti määritellä ääriliikkeisiin ja mukaan liitetään aggressivisia ja liioittelevia ilmaisuja on selvää että heillä on asenne. Asenne jonka vuoksi he valitsevat juuri sen määritelmän eivätkä jotain toista. Heillä on mielipide valmiina ja termin valinta tehdään sen mukaan mikä parhaiten ajaa sitä agendaa joka tiedetään ennalta. Lopputulos ja tuomio on päätetty ennalta. Päättelyä ei tehdä premisseistä johtopäätökseen vaan ensin valitaan mitä mieltä ollaan ja sitten argumentit valitaan jälkikäteen tukemaan tätä asennetta.

Olen itse hyvin turhautunut tämänlaiseen määritelmistä sotimiseen. Sellaisen havaitseminen on analyyttisen filosofian ystävälle helppoa. Ja tämänlaiseen keskustelutapaan sortuva on hoopolija joka taipumattomana huutaa omaa asiaansa kykenemättä edes ymmärtämään vastustajansa argumentaatiosisältöä. Ja asiallisen rationaalisen kritiikin minimivaatimus on kritiikin kohteen määritelmäsisältöjen tunteminen. Jos ei tähän kykene, ei ole mitään keskustelua jota käydä.

Osa toki uskoo että ihmiset voitaisiin valistaa järkeviksi mutta itse olen tässä kohden aika kyyninen. En koe lainkaan kiinnostavaksi tai tarpeelliseksi kunnioittaa näitä ihmisiä tai heidän sanomisiaan. Argumentaatio ja logiikka ovat taitoja ja osa tekee sitä hyvin ja toiset ovat huonoja. Surkea argumentoija on surkea argumentoija ja tämä on se jolla hänen annoksensa keskustelulle punnitaan.

Kuitenkin itselläni on tähän jokin ratkaisu. Sen perustana on se, että ihmisten kanssa debatoidessa pitäisi käyttää tämän toisen ihmisen määritelmiä jos se on mahdollista. Ei pysytellä omassa jargonissaan. Toisaalta tätä voidaan hämmentää. Esimerkiksi transpoliasioissa olen tavannut tehdä niin että käytän aina ”sosiaalisesti väärää” kieltä. Eli kun tietyissä ryhmissä halutaan puhua sukupuolenvaihdoksesta niin heidän kanssaan puhun sukupuolenkorjauksesta. Ja jos joku puhuu sukupuolenkorjauksesta puhun vaihdoksesta. En muuta mielipiteitäni. Tämänlainen ravistelee omaa retorista silmää ja estää lukkiutumista oman ideologian pikkukuplaan jossa ei kyetä näkemään että ”hei, ehkä se vastapuoli ei väitä että kannatan rotusegregaatiota ja heittäessäni kategorisia ei me olla rasisteja -heittoja olen lähinnä argumentaatiokyvytön roskainen ääliö joka luulee mielipiteenvapauden olevan argumentinkorvike niin että asia muuttuu järkeväksi vain siksi että sen saa sanoa ääneen.” Mikä on tietenkin mainio asia jos haluaa olla väärässä ja tyhmä.

Olen huomannut että ”syytät meitä rasisteiksi” on ammattivastaus. Itse vältän rasismi -sanan käyttöä. Olen toki tässä nojannut siihen että käytän aikalailla sellaista arkista rasismin määritelmää mitä maahanmuuttokriitikot käyttävät. Sen sijaan puhun syrjinnästä jolla on maahanmuuttokriittisillä arkijärkisellä kielellä useimmiten pelaavien maailmassa sisältö. Syrjintä ei välitä onko eriarvoinen asenne tehty rodun vai uskonnon vuoksi.

Tämä on kätevää. Koska kun islamkriitikko haluaa rajoittaa muslimejen asumista ja toimintaa, he usein korostavat heihin liittyviä riskejä. Tästä saadaan argumentteja miksi heistä heidän syrjimisensä on asiallista ja järkevää toimintaa. Mikä alleviivatusti todistaa sen että he syrjivät.

Tässä tausalla on yksinkertaisesti se, että rasismissa ja muissa viitataan usein taustaintentioihin. Itse olen kuitenkin seurausetiikan kannalla. Tätä kautta monet kysymykset ovat muille relevantteja. Mutta minulle ne näyttäytyvät retorisina ja epäkiinnostavina asioina. Jos joku sanoo että hän ei ole rasisti, minua kiinnostaa se että mitä se muuttaa. Mikä muiden kohtelussa muuttuisi jos hän olisi rasisti; Olisiko juridinen kohdistaminen mitenkään erilaista? Maahanmuuttokeskustelussa on selvää että kohde olisi sama. Maahanmuuttajista puhuttaessa uskonto ja rotu ovat sivutuotteita jotka eivät muuta käytänteitä. Samoja ihmisiä kohdellaan samalla tavalla.

Rasismi on intentio joka on usein pään sisällä. Emme voi oikeasti olla varmoja valehteleeko ihminen joka viittaa moittivansa uskontoa. Kun käytännön eroa ei ole, on kysymys pelkästään luottamisesta. Nähdäkseni tämänlaiseen ei ole mitään syytä. Ihmiset voivat valehdella.

Toisaalta näissä puheissa korostuu sekin että puhutaan miten ihminen itse tietää onko hän rasisti. Tässä korostetaan että ihminen itse olisi se taho joka parhaiten tietäisi mitä hän on. Eikä esimerkiksi hänen ympärillään oleva ihminen voisi tietää tätä.

Tämä asenne on siitä erikoinen että se näkyy käytännössä testattavalla tavalla. Kun esimerkiksi uskovainen puhuu siitä miten kristityt eivät vainoa homoja tai mustaihoisia, he viittaavat usein omaan kokemusmaailmaansa. He eivät itse koe kiusaavansa. He eivät näe kun heidän lähipiirinsä kiusaa. Näitä asioita voi kuitenkin melko helposti testata testeillä joita nämä ”me ei vainota” -kristityt eivät koskaan tee. Sitä voi maskeerata itsensä niin että näyttää uskottavasti homoseksuellilta tai tummaihoiselta. Sitten menee kadulle ja käyttäytyy normaalisti. Ja menee sitten niihin paikkoihin joissa vaikka fundamentalisteja tai maahnmuuttokriitikoita on. (Ei tavallista paremmin vaan normaalisti.) Kun tätä on kokeillut voi tiedostaa monia asioita. Sitä voi ottaa itselleen vaikka roolin kristittynä afrikkalaisena ja katsoo että muuttuuko kohtelu asialliseksi tämän kuvitelman vuoksi. Vai huudellaanko silti perään.

Voidaan sanoa että eri määritelmillä on tässäkin erilainen suhde siihen kuka tietää mitäkin. Ja näissä korostuu se että intentiot ovat ihmisen sisäisiä asioita. Kun ihminen puhuu intentioista hän voi viitata omiin intentioihinsa ja hän tietää mitä hän itse on. Hän ei voi tästä kuitenkaan kovin helposti laajentaa mihinkään. Hänen kaverinsa voivat sanoa jotain mutta mitä heidän perimmäiset intentionsa ovat? Ne voivat olla tosia tai valehdeltuja lausuntoja. Toisaalta jos katsotaan että kokevatko ihmiset syrjintää valtarakenteissa ja normaalissa arjessa, ei ideologian kannattajalla usein ole siihen liittyvää kokemuspintaa. Hän ei esimerkiksi ole homona kristittyjen keskuudessa tai tummaihoisena valkoisten keskuudessa. Hän on kristitty joka kertoo homojen puolesta mitä homot kokevat ja eivät koe väittäen että hän tietää paremmin. Hän on valkoihoinen joka kertoo mitä mustat kokevat arjessaan ja elämässään. Ja väittää että se että hän tuntee lakipykälät, tuntee omat motiivinsa eikä näe maailmassaan kiusaamista ovat riittävät todisteet jotka takaavat että hän tietää mitä nämä toisenlaiset ihmiset todella kokevat ja eivät koe. ; Tämä ero intention ja kokemusten välill on se syy miksi kaltaiseni seurauseetikko pitää itseilmaisuja turhanpäiväisinä ja "vain retorisina". Siksi että olen valinnut tämänlaisen asenteen. Johon minulla itselläni on tietenkin syitä. Esimerkiksi olen kaunaistunut ja katkeroitunut siitä miten minua on kohdelleet kristityt ja miten olen saanut kuulla siitä miten kristityt ovat kategorisesti riskitön ja ystävällisten ihmisten uskonto vaikka relevantteja negatiivisia lieveilmiöitä. En väitä että tämä ei olisi poliittinen syy. Minä kuitenkin tiedostan tämän ja ymmärrän mitä vastapuoli tarkoittaa sanomisiillaan. Sillä ei ole itselleni merkitystä mutta ymmärrän että minä nyt en ole mikään maailman napa. Kun vastaava menisi kaikkien muidenkin ihmisten päähän, se riittäisi minulle. Tiedän että tämä olisi kuitenkin utopistista toiveajattelua. Ainut mikä minulle jää käteen on se että tiedän olevani tässä taitavampi kuin nämä joiden päähän ei mahdu.

Mielestäni tämä on ainut asia joka näissä on merkityksellistä. Kun määritelmätaistelu ja muut ovat jo paljastaneet että kysymys ei ole tietämisestä tai argumentoinnista vaan vallasta. Kun kysymys on ideologioiden poliittisen vaikutusvallan boostaamisesta, on katsottava vain sitä miten ihmisiä kohdellaan. Ja ”ei olla rasisteja” tai ”ovat rasisteja” on tässä jotain jolla on merkitystä vain jos se muuttaa käytöstä tai kohtelua jotenkin. Kaikki muu on naurettavaa retoriikkaa jossa huutaa asenne. Ja joka kertoo vain sen että tämänlaista keskustelua käyvä ja niitä pikkimielipiteitään blogailevat tyypit ovat tyhmiä ihmisiä jotka ovat potentiaalisesti vielä ilkeitäkin.