Väärin kuoltu

Itsemurha on tekijöilleen jotain jossa lopputulos on sama. Mutta meille muille on suuri merkitys sillä, kuka tekee itsemurhan, miten sen tekee ja miksi sen tekee. Teko tulkitaan aivan eri tavalla jos ärräpäitä heittävä miehekäs mies ampuu itsensä ullakolle, kuin jos teinityttö viiltää ranteensa auki. Koska meille muut, eloonjääneet, huomaamme ulkoisen. Itsemurha on spektaakkeli joka on sivustaseuraajille hyvin monimuotoinen. Onneksi aiheesta on elokuvia.

"The Virgin Suicides" on 1970 -luvulle sijoittuva elokuva Michiganilaisesta Lisbonin perheestä. Se käsittelee perheen viiden tytön tekemää itsemurhaa. Tarina on kerrottu täysin ulkopuolisten näkökulmasta; Naapurinpojat kertovat mitä ovat havainneet ja yrittävät sovittaa osasia yhteen. Lisbonin tytöt eivät saa omaa ääntään kuuluville ja heidän kohtalonsa käsitellään muiden havaintojen kautta.

Tytöt kuvataan ihanteellisen tavallisen kristillisen amerikkalaisen perheen jäseninä. Vanhemmat ovat opettajia. Asuinalue on siistiä ns. "suburbia" omakotilähiötä. Perheessä asiat ovat pinnallisesti hyvin. Ns. perusasiat ovat kunnossa Tytöt eivät kärsi puutteesta, heitä ei kaltoinkohdella ja perheessä on myös paljon rakkautta.

Tarinassa on selvää että tyttöjä kohdellaan tiukassa kurissa; Heillä ei ole käytännössä elämää koulun ja kodin ympärillä. Kasvatusmetodeissa ollaan joustamattomia; Käytänteistä ei voida joustaa nuorempien kohdalla koska vanhempien tyttöjen kohdallakaan ei ole annettu periksi. Toisaalta lisäikä vaikuttaa hyvin vähän siihen miten tyttöjä kohdellaan. Ikä ei tuo lisää vapauksia, vastuuta tai oikeuksia. Huomiota herättää se, että tyttöjen iät mainitaan mutta ne eivät vastaa oletuksia siitä kuka heistä on nuorin ja kuka vanhin. Aktiivisin – myös seksistä kiinnostunein – Lux ei ole perheen vanhin tytär.

 Tytöt puetaan hyvin samalla tavalla – prosessia kuvataan yhdessä yhteydessä siten että kun tytöt valitsevat itse vaatteensa, heidän äitinsä muotoilee niitä siveellisemmiksi niin että lopulta kaikki he pukeutuvat keskenään saman näköisiin säkkeihin. He eivät myöskään käy omissa menoissaan. Tyttöjä pidetään aina yhdessä kaikkialla. Tätä kautta mahdollistuu kurinpitäminen kielijöiden kautta. Ja toisaalta pelkkä nuorepien tyttöjen läsnäolo rajoittaa mikä on mahdollista. ; Tai tämä on ainakin ideana. Tytöt selvästi tekevät omiaan kun vanhempien silmä välttää. Se toki välttää harvoin, mutta jopa huonosti nukkuva äiti joutuu joskus nukkumaan. Ja tänä hetkenä voi tapahtua monenlaisia asioita. Kuten itsemurha.

Toisaalta on selvää myös se, että tytöt ovat yksilöitä joilla on jonkin verran ongelmakäyttäytymistä johon tartutaan heti kun sitä huomataan. Huomiota herättää erityisesti Lux, joka toimii tärkeänä viestintäkanavana naapurin poikien ja tyttöjen välillä. Hän on alleviivatusti tytöistä seksuaalisin. Ja toisaalta hänellä näyttää olevan erityistä valtaa muihin sisariin. Hänen luonteensa mahdollistaa tätä kautta senkin että hänen ympärilleen on muodostunut perheen sisäinen kultti. Josta voitaisiin hakea selitystä sille miksi tytöt tekivät joukkoitsemurhan. Ensimmäinen itsemurha yrityksineen oli yhden tytön tekemä. Tarina antaa useita eri selityksiä itsemurhille. Nämä ovat ikään kuin vihjattuja ristikkäisiä teemoja. Näin elokuvan katsoja voi tavallaan valita että oliko tyttöjen itsemurha elämänkokemattomien teinien tyhmä teko, kontrolloivan ja kuria pitävän äidin syytä, kristillisen moraalin elämänilon latistavan vaikutuksen suora ja ymmärrettävä lopputulos. Vai oliko syynä pettymys rakkaudessa amerikkalaisen jalkapallon pelaajaan. Tai tappoiko heidät peräti amerikkalainen yhteiskunta. Vai olivatko tytöt pumpulissa kasvaneita itsekkäitä hedonisteja jotka kasvoivat kontrolloimattomiksi ; Voidaan jopa nähdä että tyttöjen ongelmallinen käytös olisi ollut syy siihen että vanhemmat hakivat kuria. Joka taas kasvatti vastarintaa ja halua itsellisyyteen tavoilla jotka olivat selvästi dekadentteja ja lyhytjänteisiä. Ja näiden yhteentörmäys loi itsemurhat.

Elokuvassa ei selvästi tiedetä kaikkea.

Tästä syntyykin sen tärkein jännite; Tarina alkaa kun ensimmäinen itsemurhaa tekevistä tytöistä on juuri tehnyt ensimmäisen itsemurhayrityksensä. Tämä itsemurha on varmasti tärkeä ja sen taustoitus olisi varmasti hyödyllistä. Toisaalta Lisbonin tytöt otetaan pois koulusta ja eristetään omaan kotiinsa viikoiksi joten loppujen tyttöjen itsemurhaa edeltävästä tilasta saadaan hyvin vähän tietoja. Se, mikä tiedetään on se, että he ovat joutuneet itse polttamaan omia musiikkilevyjään. Tämä mahdollistaa monitulkintaisuuden. Joka johtaa siihen että kaikki annetut teoriat ovat itse asiassa arvauksenomaisia ja asenteellisia. Todisteet eivät riitä mihinkään yksittäiseen teoriaan.

Toisaalta tyttöjen itsemurha esitetään vääjäämättömänä. Se ei ole mikään juonenkäänne vaan se tiedetään jo elokuvan alussa. Jotenkin se on kuitenkin asiaankuuluva. Tämä vääjäämättömän ja ilmiselvän ja mysteerin suhde ympäröi tietenkin oikeitakin itsemurhia. Itsemurha on tätä kautta jossain määrin absurdi. Mutta sellaisella tavalla jota koko elämä on joillekin eksistentialisteiksi leimatuille Albert Camu:ille. Itsemurha jää tavallaan mysteeriksi sitä kautta että teot olivat yksityisiä.

Jo elokuvan alun tytön itsemurhayritys koetaan tilanteena jota pitää mitätöidä ; Psykiatri kertoo itsemurhaa yrittäneelle aivan suoraan että tämä ei edes tiedä miten kauheaa elämä voi olla. Ja toisaalta korostaa että itsemurhayritys on yrityksenä vain hätähuuto huomiolle eikä vihje halusta kuolla. ; Tämä kulminoituu siihen että vanhemmat pitävät ”tyttöjen elämän ainoat juhlat” – koska psykiatri on kiinnittänyt huomiota siihen että tytöillä ei ole minkäänlaista elämää koulun ja kodin ulkopuolella - itsemurhaa yrittäneen tytön ympärille. Ja nämä juhlat päättyvät juuri kyseisen tytön onnistuneeseen itsemurhaan. Siksi miksi hän päätti kuolla juuri noin ei selitetä tai avata. Tarjolla ei ole itsemurhakirjettä tai muutakaan.

Koska itsemurhat jäävät mysteeriksi, niihin ei ole liitetty selvää viestiä. Itsemurhaajat eivät ole ainakaan alleviivatusti halunneet syyllistää tai osoittaa mitään yksittäistä syytä teolleen. Tämä on vahvassa kontrastissa siihen miten itsemurhalle halutaan nimenomaan antaa muoto jossa on ulkopuolisia syitä ja syyllisiä. Itsemurhasta tehdään absurdi viittaamalla siihen että korostetaan että heiltä ei puuttunut mitään. Tai miten perheessä oli rakkautta. Omalla tavallaan tätä edustavat myös elokuvan lopussa nähdyt itsemurhaa kritisoivat jotka korostavat ”teineillä on vaikeaa” -ironioillaan sitä miten naurettava teko itsemurha on. Hekin korostavat sitä että itsemurha olisi tehtävä joidenkin kaikille jaettujen ulkoisten ehtojen täytyttyä. Tässä prosessissa ei välitetä siitä että itsemurha on sen verran äärimmäinen aktio että on melko selvää että kukaan ei tee sitä vähäisin tai kevein syin.

Kenties kuolemien selittämättömyys on tärkeä viesti sellaisenaan;

Selityksen hakeminen on jotain joka ei ole itsemurhantekijöiden ajattelun keskiössä. Eloonjääneet punnitsevat sitä mikä viesti tai syytös itsemurha oli ja kenelle se oli suunnattu. Jonkun muun itsemurhan tulkinta onkin itsekäs aktio joka kertoo ennen kaikkea tulkitsijastaan. ; Itse voisin sanoa jopa näin että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä joista itsemurha on ymmärrettävä ja luonteva osa elämää. Ja heitä joista se ei ole. Nämä kaksi eivät voi ymmärtää toisiaan. Ja tilastollisesti useammin se joka on tehnyt itsemurhan on se jota toisenlainen ihminen tulkitsee kuin toisinpäin.

Tässä on selvä valta-asema. Elämä on elossaolevien ja elossa pysymistä haluavien käsissä. Kuolleet ovat tulkintoja ja kytköksissä siihen minkälaisia asioita heidät kulloinkin saadaan symbolisoimaan. Kuolleiden arvostus onkin usein keino määrätä eläviä toimimaan ja käyttäytymään tietyllä tavalla. Eikä kuolleilta tässä vaiheessa kysytä. (Koska ei voida.)

Elokuvassa on kuitenkin yksi teema johon voidaan tarttua. Se ei ole kysymys siitä miksi itsemurha tapahtui. Vaan konteksti siinä missä se tapahtui. Tämä konteksti tekee itsemurhan ”ymmärtämisestä” mahdollisimman moniselitteistä ja vaikeaa. Ja tämä kertoo paljon. Ei itsemurhasta vaan henkiinjäävistä.

Asiaa mutkistetaan tietenkin sitä kautta että pojat ovat tarinankertojia. ; Kaikki on heidän muistojensa varassa. Mitä on muistettu ja mitä unohdettu. Mikä on valikoitunut tärkeäksi. Mistä heillä ei ole koskaan ollut tietoa. Mikä on kuviteltua. Kertojat eivät selvästi ole objektiviisia asioidentilojen kuvaajia. Kyseessä on "ulkopuolisten tarina".

Ja ulkoa katsellen tytöt elivät normaalia elämää. He eivät mitenkään pistäneet silmään. He elivät alleviivatussa amerikkalaisessa idyllissä mahdollisimman idyllin mukaista elämää. Tytöt olisivat voineet periaatteessa olla vaikka muiden sisaria. Heissä ei ollut mitään kovin erityistä. He olivat sieviä tyttöjä. Mutta eivät erityisen silmiinpistävästi. He olivat hyvässä perheessä mutta eivät erityisen rikkaassa.

Heitä rakastettiin ja vanhemmat tiesivät missä heidän lapsensa olivat ja mitä tekivät ja keiden kanssa olivat. Tarjolla oli hyvä tulevaisuus ja opiskelu aivan hyvissä oppilaitoksissa josta ulostultuaan he menisivät aivan asiallisiin kunnioitettaviin töihin. Tytöissä ei ollut muuta erityistä ja spesiaalia paitsi että he kuolivat. Ja peräti oman käden kautta. Juuri tämä on se joka tekee itsemurhista ns. ”vaikeita ymmärtää” ja ”absurdeja”.

Toisaalta tässä normaaliudessa on omituisia sävyjä. Itselläni huomiota herätti ensimmäisen tytön kuolemaa seuranneet tapahtumat. Tytöt käyttäytyivät kuin itsemurhaa ei olisi edes tapahtunut. He jopa hymyilevät ja keskustelevat normaalisti keveistä asioista. Myös kieli ja puhetapa jota he käyttävät on hyvin ihannoitua. Tämä viittaa siihen suuntaan että heidän elämänsä normaalius voi olla sellaisenaan oire. Kaikki epänormaali ja ei-ihannoitu kielletään ja lakaistaan piiloon. Ne eivät lakkaa olemasta. Vanhempien tapa puuttua itsemurhaan muistuttaakin sitä että he näkevät varoitusmerkkejä, huolestuvat, hakevat apua ja sitten ruuvaavat varoitusmerkit pois. Ja ajattelevat että tilanne on korjattu. ; Tämä oireeseen eikä syyhyn tarttuminen on tietenkin jotain joka mahdollistaa sen että ongelma pääsee muhimaan huomaamattomana siihen asti että kaikki on liian myöhäistä. Mutta toisaalta koska elokuva ei anna mitään tiettyä oikeaa selitystä itsemurhille, olisi syihin tarttuminen tätä kautta kuitenkin hyvin vaikeaa.

Tätä kautta voidaan nähdä että nimenomaan amerikkalainen omakotiolähiöeläminen on mahdollisimman pinnallinen elämäntapa jossa keinotekoisesti käsitelty ympäristö siivoaa pois kaiken elävän ja ruman ja tätä kautta syntyy ympäristö jossa kaikki voivat mukavasti teeskennellä onnellista koko ajan. Sen sijaan että ihmisen tunteet ja kokemuksellisuus olisi tila jota tukemaan ympäristö rakennettaisiin, on rakennettu ympäristö jossa ihmiset ovat siihen kuuluvaa dekoraatiota. Syntyy tyrannia onnellisuuteen jossa onnelllisuuden puute on vihje syvästä epäonnistumisesta ihmisenä. Ja tähän haetaan ratkaisua ulkoisesta. Joko pitää rakentaa hieno aita joka suojelee omaa elinpiiriä häiriöiltä joita monisärmäiseksi elämäksi kutsutaan. Tai sitten jos siihen heittäydytään ikkunasta, se on otettava pois vaarantamasta. Koska ainut monisärmäistä elämää kauheampi asia on kuolema. Kuolemakin lopettaa teeskentelyn.

Tässä ympäristössä voi odottaa sellaisia tapahtumia kuin elokuvassa nähdään; Lukio puuttuu ensimmäiseen itsemurhaan pitämällä erityisen päivän. Jossa itsemurhaa tehnyttä Cesiliaa ei mainita nimeltä. Ja jota silti pidetään ”menestyksenä”. ; Rituaali ja symboli ei vain viittaa sisältöön vaan korvaa sisällön. Samaa edustaa tietenkin perheen äidin kristillisyys. Joka heijastuu lähinnä sitä kautta että hän symbolisesti poltattaa levyjä ja pistää tytöt siveelliseen kuriin jossa säännöt ovat tärkeämpiä kuin asiat jota suojelemaan ne on alun perin kehitetty.

Poikien tapa tulkita tilanne on selvästi se, että tytöt olivat tavallisia – joskin seksuaalisesti kiinnostavia – ihmisiä jotka joutuivat kohtaamaan julmaa sääntönillittämistä ja tarpeetonta kurinpitoa; Havainto voi olla tosi, mutta toisaalta harvassa varmasti ovat ne teinit jotka kokevat että heidän seksuaalisia kokeilujana rajoittavat vanhemmat kotiintuloaikoineen ja muine ehtoineen olisivat erityisen reiluja.

Myös kuolintapoja on syytä vilkaista;

On hyvä vilkaista tyttöjen itsemurhatapoja. Niitä kautta voin rakennella jotain omia tulkintojani..
* Cecilia on ensimmäinen tytär joka kuolee. Hänen toimintansa käynnistää elokuvan tematiikan. Ensin hän viiltelee ranteitaan. Sen jälkeen hän hyppää ikkunasta ja lävistää itsensä aitaan. Kuolema tapahtui keskellä hänen omia juhliaan ja se oli verinen, sotkuinen ja dramaattinen. Hän toimi yksin, toisin kuin muut sisaret. Ja muut eivät toistaneet sotkuisuutta joka liittyi hänen itsemurhaansa.
* Therese tappoi itsensä unilääkkeillä ja alkohililla. Therese oli hyvin huomaamaton eläessään ja tämä kuolintapa alleviivaa sitä miten hän ei edes kuollessaan halunnut kiinnittää huomiota itseensä.
* Bonnie hirtti itsensä kellariin, paikkaan jossa Cecilian juhlat oli pidetty. Hän oli ensimmäinen ruumis joka löytyi.
* Mary työnsi päänsä kaasuuuniin. Mary saattoi tällä joko korostaa tuttuuttaan ”normaalin perheenäidin” elämään tai toisaalta jopa kritisoida sitä. Hän oli totellut koko elämänsä kiltisti ja mukautuvasti.
 * Lux tappoi itsensä auton pakokaasulla. Kiinnostavaa on miten kaasuun tukehtuva Lux päätti polttaa tupakkaa kuollessaan. Auto on vapauden symboli, ja Luxin elämäntapaan liittyvä kapinallisuus korostuu tupakassa. Toisaalta hän ei ajanut autolla pois. Auton suojaamiseksi tarkoitettu autotalli piti auton pakokaasut suljetussa tilassa. Tähän on helppoa ladata ties mitä merkityksiä.

Itsemurha tapahtui kaikkien katseen alla. Tavallisilla kodinkoneilla. Itsemurhat myös tehtiin tavoilla jotka jättävät jälkeensä mahdollisimman vähän verta, sotkua ja spektaakkelia. Spektaakkeli syntyikin tavallaan juuri siitä että mitään spektaakkelia ei ollut.

Kaikki tytöt valitsivat erilaiset kuolintavat. Tämä on tärkeää koska muutoin he olivat niin samanlaisuuteen sovitettuja että heitä on vaikeaa pitää yksilöinä tai indiiveinä. Luxia lukuunottamatta tytöt jäävät periaatteessa oman elämänsä statisteiksi. (Tämä heijastuu siinä miten en tässä vlogauksessa käytä heistä edes heidän nimiään. Tämä on se sävy jolla elokuva on tehty. Heidät kyllä nimetään mutta katsojana minulle ei syntynyt heihin tunnesidosta. He olivat rooleja eivätkä ihmisiä.)

Toisaalta kaikki itsemurhat tehtiin tavallisilla esineillä. Missä muut näkivät idylliin sopivia työkaluja jotka ovat tarpeellisia idyllin ylläpitämiselle, tytöt näkivät keinoja itsetuholle joka kyseenalaistaa tätä idylliä ja kohahduttaa sitä mahdollisimman paljon.

Sensationalisoitu itsemurha voitaisiin käsitellä siten että ihmisiä eristetään ja suojellaan niiltä – jokin jota perheen vanhemmat ilmiselvästi panostivatkin suunnilleen niin paljon kuin se on mahdollista. Mutta tämänlaisessa itsemurhassa ei ole mitään sellaista. Tavallinen itsemurha on jokin jolta ei voi suojautua. Se, että tarinaa ja selitystä ei löydy johtaakin siihen että sitä halutaan mahdollisimman kovasti etsiä. Koska ilman selitystä uhka tulee koko elämäntavalle ja idyllille. Oleellista on että tämä kaikki tapahtuu riippumatta siitä mikä oli tyttöjen oma syy tai selitys teolleen. Selitysmylly pyörii.

Syylliseksi halutaan mielellään "poliittinen vihollinen", jokin epänormaalia jota osoittaa sormella. Jota kautta saadaan piirteitä joiden kautta itsemurha alleviivaa sen miten jotkut tahot ovat epäonnistuneet amerikkalaisessa idyllissä joka itseltä sujuu tietenkin niin maan mainiosti. Ja tässä kohden osa saattaa hyväksyä tulkinnan siitä että syyllinen haetaan itsestä - jos amerikkalainen keskinkertaisuus on omaa poliittista vihollisuutta - tai sitten vaihtoehtoisesti tulkitaan että kunnon syitä itsemurhalle ei ollut joten se oli lähtökohtaisesti tekona typerä ja tätä kautta merkki itsemurhaajan epäonnistumisesta - jos on viehättynyt siihen amerikkalaiseen keskinkertaisuuteen.

Jos minun pitäisi.

Jos minun pitäisi selittää tyttöjen itsemurhaa kiinnittäisin huomiota ulkopuolisen sijaan sisäiseen. Camus sanoi ”Sisyfoksen myytissä“ että kysymys siitä onko elämä elämisen arvoista on eräs filosofian keskeisimmistä kysymyksistä. Itsemurha on ainoa todella vakava filosofinen ongelma. Valinta olemassaolon ja olemassaolemattomuuden välillä tehdään ensin, muu pohdiskelu tulee vasta sitten. Toisaalta Camus itse ajatteli, että itsemurha on filosofisesti väärin, koska silloin ihminen kieltäytyy eksistentialistisesta taakasta. Ihmisen tulisi sen sijaan nauraa absurdille ja hyväksyä se.

Eksistentialismin yhteydessä kysymys itsemurhasta viittaa erityisen vahvasti kysymykseen ”Voiko itsemurha olla autenttinen”. Minä uskon että se voi; Joskus se voi olla peräti ainut tehtävissä oleva autenttinen ratkaisu. Kaikkea muuta voi kontrolloida ; Ruumista voi hallita ja mieltä voi aivopestä. Mutta omaa kuolemaa ei kukaan voi ottaa itseltä pois.

Itsemurharatkaisu on tietoinen ratkaisu ja valinta jonka voi tehdä vain jos on olemassa. Toki on selvää että itsemurha olisi aina epäautenttinen aktio jos kannattaisi Sartren tyylistä ajatusta vapaudesta. Sartren vapaus on ontologinen perusasia joka on täysin ihmisen sisäinen asia niin että ihminen voi olla vapaa vaikka vankilassa. Mutta tämä filosofinen ajatustapa ei saa kaikupohjaa elävässä elämässä. Sartren tyylinen filosofia tuskin välittyy ihmisille jotka ovat tylsistyneitä, suruissaan tai tuskissaan. Vapaus ei ole välttämätön asiantula ihmisille jotka ovat kodittomia, yksin ja sairaita. Siksi näen että Lisbonin sisarukset, elokuvan protagonistit, olivat luultavasti vapaita vain sinä hetkenä kun he päättivät lopettaa elämänsä. Ja sinä hetkenä kun he toteuttivat sen.