Hän siis sanoo että ihminen on homo religiosus, tämä on fakta ja että maailmankuva tarkoittaa sitä että maailmankuva antaa vastauksia kysymyksiin jotka pitävät sisällään ihmis- ja jumalkuvia. Kielenkäyttö jossa tätä kielletään ja joissa on asia-argumentteja ja akateemista kieltä ovat keino kätkeä tämä.
Tässä onkin paljon asioita joihin filosofi voi tarttua. Ryösö ei toki ole hyvä filosofi. Mutta hän tekee tässä banaalin avoimesti sellaisia virheitä jotka toistuvat modernissa uskontokeskustelussa. Ja ne ovat banaaliutensa vuoksi helppoja huomata. Niistä tulee sitten esimerkkejä. Niiden avulla voidaan tunnistaa vastaavat virheet ja niiden virherakenteet silloinkin kun uskovainen kätkee niitä akateemisesti korrektien asia-argumenttien taakse.
Ensimmäinen ja syvällisin huomio on siinä että Ryösö ottaa kantaa erittäin vahvaan tieteenfilosofiseen ongelmaan ja väittää sitä ratkaistuksi. Kysymys on kiinnostava ja tärkeä ja itse asiassa minulla on siihen liittyvä videokin. Viitatessaan fundamentteihin hän puhuu peruskokemuksista ja perususkomuksista. Tämä vaatii sitä että nojataan foundationalistiseen näkemykseen. (Tai mahdollisesti foundationalismiin jota on koristeltu reformoidun epistemologian reliabilistisilla mausteilla samalla tavalla kuin Tapio Puolimatkalla. Erot näiden välillä ovat pieniä ja viehättänevät vain kaikista nipoimpia tieteenfilosofeja.) Tälle vaihtoehtoisia ajatuksia ovat esimerkiksi koherentismi ja reliabilismi. Ryösön asenne taustaoletuksista on tässä mielessä hyvin mielenkiintoinen. Hän tarvitsee foundationalismin paikkaansapitävyyttä voidakseen rakentaa ajatuksen siitä että ihmisillä olisi aina oltava dogmaattinen maailmankuvallinen premissistötausta, valittu ydin ja lähtökohta. Itse, Quinelaisena koherentistina, tiedostan että jo tämä tarkoittaa sitä että Ryösöllä on tuskin mitään mahdollisuuttakaan esittää relevanttia kritiikkiä minun suuntaani. Kritiikin kohteeksi tulevat tätä kautta ”foundationalistiset naturalististit”. Tämä tietenkin helpottaa minun tehtävääni koska asiat koskevat vain muiden ihmisten maailmankuvien analyysiä ulkopuolisena. Minulla ei ole henkilökohtaisia tunteita laitettavaksi tälläiseen peliin.
Mutta jatketaan Ryösön sanomisten analyysiä.
Toinen Ryösön virhe on aika helppoa todeta jo muutamasta esimerkistä. Se toistuu. Mutta otan käsiin yhden helppotajuisimmista. Kun Ryösö kuvaa vihreää liikettä hän korostaa että ”Vihreä liike taas lähestyy mielestäni panteismia (jumaluus on kaikessa ja kaikki on jumalallista). - Luin hetki sitten uutista, että ko. liikkeen sisällä saatetaan kokea jopa hyttysten syöminen pahennukseksi. Jos eläin- ja kasvikunta nousee ihmisen ja hänen Luojansa rinnalle (ja jopa ohi), käy toteen Raamatun sana: ”nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa...(Room.1:25).”
Tämä on kiinnostava. ”Mielestäni lähestyy” on mielenkiintoinen suojaus. Ryösö korostaa että kaiken takana on uskonto joten hänen argumenttinsa vaatisi vahvempaa asennetta. Sanavalinta on vihje. Vihje siitä että Ryösö tosiasiassa tuntee tätä lähestymistapaa koskevat kritiikit. Tämä ei yllätä. Sillä moitteen ydin löytyy jo Platonin teoksista.
Kun Platonin dialogeissa "Laajempi Hippias" Sokrates puhuu kauneudesta, hän kohtasi Hippiaan. Kun Hippiaalta kysyttiin mitä kauneus on, hän antoi tästä esimerkkejä. Osoitti sormella ja sanoi että tuo ja tuo kohde on kaunis. Sokrates korosti että tämä ei ollut vastaus. Hän antoi asioita jotka olivat kauniita mutta hän ei perustellut mitä kauneus on. Hippias keksii tässä sitten esimerkiksi sellaisia väitteitä kuin että kulta tekee asioista kauniita. Sokrates kuitenkin huomaa monia asioita jotka ovat kauniita vaikka niitä on tehty muista materiaaleista. Jopa kauniiksi kehuttu Athenen patsas on tehty norsunluusta. Muitakin vastaavia ehdotuksia löytyy mutta Sokrates totesi ne kaikki sellaisiksi että ne eivät ole yleispäteviä.
Tällä dialogilla on syvä yhteys Ryösön asenteeseen. Tarkalleen ottaen kysymys on vertauksista. Ja vielä tarkemmin analogioista. Analogiat ovat yhdenlaisia induktiivisia päätelmiä. Mutta niillä on valtava heikkous verrattuna induktiivisiin päätelmiin joita korrelaatioiksi kutsutaan. Korrelaatioissa on nimittäin mahdollisuus modus tollens -rakenteeseen. Yksi vastaesimerkki voi tuhota hyvän yleistyksen. Tästä esimerkkinä on se että kun Hippias on miettinyt kauniita asioita hänen mieleensä on varmasti tullut useitakin kauniita kultaisia kohteita. Tästä hän on luonut vahvistusharhaisen teorian kullan ja kauneuden yhteydestä. Ja tästä on syntynyt teoria siitä mitä kauneus on. Yksi Sokrateen vastaesimerkki – vaikka se olisi yhtä yksinkertainen ja vain vähän Hippiaksen näkemyksestä poikkeava kuin kaunis norsunluupatsas – riittää kumoamaan koko teorian. Analogioilla ei ole tätä ominaisuutta, ainakaan yhtä ehdottomasti. Tieteessä falsifiointiperiaatteen idea on juuri se, että siinä induktio voitaisiin deduktiivisesti kumota modus tollens. Analogisissa päätemissä vastaavaa ei voida tehdä. Tätä kautta analogioilla on kaikki ne induktion ongelmat jotka muillakin induktioilla. Mutta ilman niitä etuja joita korrelaatioiolla on. Ei siis ihme että luonnontiede nojaa korelaatioihin eikä esimerkiksi Ryösön suosimiin assosiatiivisiin "mielestäni ovat samanlaisia" -käsienheilutteluvertauksiin jotka ovat enemmän asenteen kuvauksia kuin asian todistamista. Ja tämä ei ole asiaton herjaus. Ryösö ei ole kohtelias tyyppi ja käyttää pejoratiivisia sanoja kuvatessaan ateisteja. Hänen perustelujensa huonous ja ihmisenä olemisen paskuutta hänessä on jotain joka on paitsi "samalla mitaööa syytös". Se on jotain joka minun on helppo todistaa.
Kun Ryösö viittaa hyönteissyöntiä välttäviin ihmisiin, hän osoittaa sormella ja sanoo että se on uskontoa. Tämä on asenteena kiinnostava. Hän osoittaa sormella ja sanoo että tämä on esimerkki siitä. Kuitenkin hän on osoittamassa ja argumentoimassa siitä että kaikki on uskonnollista. Miksi tämä sitten on uskonnollista? Vihjeitä löytyy tietenkin panteismiajatuksesta.
Ryösön näkemystä on pakko kuvata vertauksia sisältävänä assosiaatioketjuna eikä argumenttina. Assosiaatioketju menee suunnilleen näin ; Panteismissa uskotaan että kaikessa on sielullisuutta -> Osa panteisteista onkin ajautunut välttämään hyönteisten syömistä -> nämäkään eivät syö hyönteisiä -> he ovat panteistisen kaltaisia. ; Tämä päätelmä ei ole loogisesti validi koska samoihin johtopäätöksiin voi päätyä useitakin eri reittejä. Ja tästä päästään analogiisin päätelmiin ; Ryösön assosiaatioketjulla on argumentaation voimaa vain jos se muotoillaan analogiseksi päätelmäksi. Tällöin perustelurakenne on seuraava;
Myös :B:llä on piirre X. (luonnonsuojeluliike on ottanut kantaa hyönteissyöntiin)
A:lla on piirre Y (Panteismi on uskonto)
Joten myös B:llä on piirre Y (Luonnonsuojelukin on uskonto)
Kun puhutaan analogisista päätelmistä ongelmana on se, että on mielipiteenvaraista milloin ne ovat asiaa perustelevia ja milloin asiaa kumoavia. Sillä asioista voi rakentaa myös epäanalogioita. Samankaltaisuus ei myöskään useinkaan tarkoita samanlaisuutta ja tämän premissin varassa analogia nojaa silloinkin kun sitä ei olla kritisoimassa epäanalogioiden kautta. ; Tämä on hyvin tärkeää. Sillä kun Ryösö rakentaa analogisen päätelmän, hän joutuu aina rakentamaan teorian siitä että mitä uskonto tarkoittaa. Tässä kohden joku voisi sanoa että jos sinulla on uskonnon teoria jossa luonnonsuojeluteoriakin olisi uskontoa se voisi olla vastaesimerkki sille että uskontoteoriassasi olisi oltava virhe.
Tämänlainen voisi mennä vielä tulkintaerimielisyydeksi. Eli Ryösö tekisi sallittavissa olevan maialmankuvallisen tulkintaoletuksen josta voi olla erimielinen mutta se olisi silti päätelmä. Onhan siinä analogian rakenne ja kaikkea joten päätelmä on tässä mielessä induktiivinen.
Mutta tässä ongelma tuleekin kontekstista. Ryösö osoittaa sormella tarkoituksenaan osoittaa että luonnonsuojelijoiden maailmankuvissa on uskonnollisuutta. Hän joutuu kuitenkin olettamaan asia on juuri tällä tavalla kun hän rakentaa analogiastaan validia. Tästä syntyy petitio principii -tilanne. Voidaan sanoa että kun keskustellaan siitä onko kaiken takana uskonnollisia perususkomuksia vai ei, käy niin että silloin kun analogisilla argumenteilla halutaan sanoa että asiat ovat samankaltaisia ja tätä kautta uskonnollisia, tehdään kehäpäätelmä. Sama tilanne käy kun yritetään sanoa että tilanne kuvaa sitä että tilanne olisi epäanaloginen eli luonnonsuojelun mukaantuleminen olisi todiste siitä että teoria uskonnollisuudesta ei ole osuva kun siinä uskonnoksi tulee mukaan asioita jotka eivät selvästi ole sellaisia.
Tämä tarkoittaa sitä että koko tämä argumentaatioviitekehys itse asiassa vetoaa eikä perustele. Se ei kerro mitään siitä kummalla tavalla asiat ovat. Tässä mielessä se saarnaa kuorolle ja on vetoavaa niille jotka siihen jo uskovat. Muille se ei ole mitään millä olisi merkitystä. Tämä tekee siitä asian perustelemisen kannalta täysin turhan ja väärän tien.
Tilanne muistuttaa jossain määrin ”profeetta Darwin” -tyylisiä heittoja joita kuulee. Tässä analogisuus, arvostus ja se että jonkin ihmisen nimi vedetään erityisen tärkeäksi, rinnastuu pyhiin opettajiin. Moni voisi nähdä että on syvä ero kunnioittaa ihmistä hänen keksimästään ideasta ja sillä että tätä pitää Jumalana tai Jumalan ehdottoman totuuden välikappaleena. Itse olen taipuvainen esimerkiksi olemaan evoluutioteorian kannattaja tavalla joka korostaa neutraaliteorian hienoutta. Tällöin esiin nousee Motoo Kimura joka itse asiassa on tunnettu siitä että hän korostaa että luonnonvalinnan sijasta tulisi korostaa esimerkiksi geneettistä ajautumista kun tutkitaan miksi elöryhmien geenialleelien frekvensseissä on sellaisia asioita kuin siinä on kun taas toisenlaisia ei. Itse voisin jopa nähdä että jos näin ei olisi on Puolimatkan itse omilla silmilläni näkemä uskovaisten parissa oleva syvä arvostus epäjumalanpalvontaa joka varmasti sotisi kristuksen oppeja vastaan. Mutta tämä tietekin voidaan nähdä myös tulkinnaksi tosiasiatilasta. Jossa yhden ihmisen ylpeys ja siihen liittyvä kunnioitus on mennyt egoismin ja ihmisenpalvonnan puolelle. Pointtini onkin tavallaan juuri tässä; Asia ei selvästi ratkea analogioita ja epäanalogioita kyhäämällä koska ne eivät selvitä kysymystä ”onko asia tavalla A vai tavalla B”. Johtopäätös on ujutettu jo analogian käytön taakse piilotettuihin premisseihin.
Tässä mielessä voidaankin muistaa se mikä koskee kaikkia analogioita. Analogiaa voidaan käyttää vasta kun meillä on käsissä jotain. Jotta voimme verrata asiaa B asiaa A:han ja nähdä että ne jakavat saman piirteen on meillä oltava se A josta tiedämme että se A on X. Tätä ei voi todistaa analogialla. On oltava jossain se jonka tiedämme olevan uskontoa ilman että tämä selviää sillä että me otamme analogian johonkin jonka tiedämme uskonnoksi. On oltava ensimmäinen johon verrataan. Tämä on voitava tehdä ilman analogista päätelmää. Ja näin ollen se että Ryösö käyttää analogiaa tarkoittaa että hänellä olisi oltava keino selvittää miksi panteismi on uskontoa. Analogiakeskeinen assosiaatioketju vihjaa tässä mielessä syvempään argumenttikatoon sen kohdalla että tosiasiassa luonnonsuojeluliikettä aika harva mieltää uskonnolliseksi. Kun taas panteismin kohdalla panteismin uskonnollisuus on melko selvä. Koska se vastaa niitä tiukkoja ja spesifejäkin uskonnon määritemiä joissa on ajatus biologian ylittävästä tietoisuudesta, universumin moraalirakenteesta joka on yli-inhimillinen ellei peräti supernaturaali ja vastaavasta. Luonnonsuojelijat jotka ajavat hyönteiskieltoa eivät ajattele että hyönteisten tietoisuus olisi jokin joka johtaisi luonnon kostotoimiin. Hyönteisten kärsimys on heille se itseisarvoinen paha, ei se että siitä seuraisi jotain karman lain kostoa.
Toki Ryösöllä on tässä kohden syvempikin ongelma; Kaikki panteistit eivät kiellä hyönteissyöntiä. Eivätkä kaikki luonnonsuojelijatkaan. Toisaalta hyönteissyöntikysymys oli siitä kiinnostava että Ryösö viittasi artikkeliin viittaamatta näiden luonnonsuojelijoiden omiin mielipiteisiin ja argumentteihin. Näissä argumenteissa korostettiin sitä että hyönteisten aivotoiminta on tutkimusten mukaan sen verran hienoa että ne kykenevät tuntemaan aitoa ja relevanttia tuskaa. ; Hyönteisiä ei siis jätetä syömättä siksi että kaikessa olisi jollain generaalilla tasolla jotain pyhyyttä vaan siksi että hyönteisten kohdalla on partikulaari tilanne, eli rajattu tila joka ei ole universumin tila vaan poikkeustapaus, aivotoiminta. Hyönteissyöntirajoitteita ja murheita voi toki yhä tältäkin pohjalta pitää epätosina ja huonoina. Mutta selvästi näiden argumenttien lähtökohta oli hyvin toisenlainen kuin mitä Ryösö viittasi.
Voidaankin nähdä että Ryösö Asian kokonaiskuva onkin kiehtova ; Vain harva panteisti kieltää hyönteissyöntiä. Samoin vain harva luonnonsuojeluliikkeen kannattaja ajaa tätä hyönteissyöntikieltoa. Ryösö vetää näistä kuitenkin kategorisia kuvauksia joissa kuvataan sekä panteismia että luonnonsuojelukieltoa. Vaikka hän on itse asiassa on lähinnä osoittanut sitä miten panteistit voivat olla luonnonsujeluasioiden kannalla. Hän ei edes tilastollisesti kuvaa sitä että tämä olisi yleistä. Hän kuvaa ideologista oikeaoppisuutta koskevan ideologiasisällön. Jota hän ei sido panteistien tai luonnonsuojelijoiden omiin sanoihin joka tarkoittaa isoa riskiä olkiukottamiseen; Kenties panteistien itsensä ei-kannattaman ideologiasisältöä koskeva teoria muuttuu kategoriseksi totuudeksi eikä Ryösöä kiinnosta sitä miten laajaa prosenttiosuutta hänen teoriansa panteismista kattaa panteisteja itsejään. Tai se miten laajaa prosenttiosuutta hänen teoriansa luonnonsuojelijoista hänen teoriansa luonnonsuojelijoista kattaa. Tai miten paljon näihin ajatuksiin on viitattu panteistien ja luonnonsuojelijoiden kirjoissa.
Tämä on tärkeää koska ainakin puhuessaan evolutionismista Ryösö nostaa esiin sellaisia asioita joita en koe kannattavani. Enkä koe tuntevani ketään joka olisi evolutionisti joka kannattaisi niitä. Olkiukottamisen mahdollisuus onkin tässä kohden luja. ; Ryösön näkemyksiä kuvaakin vahvasti se että niiden lähteet näyttävät olevan tahoja kritisoivien kristittyjen näkemykset näistä liikkeistä. Hän ei sitaatein ja tilastollisin todistein liitä ilmiöitä yhteen. Kun hän analysoi muiden ihmisten maailmankuvia ja niiden sisältöjä, Ryösöllä näyttää olevan hyvin suuri halu ohittaa heidän sanomansa asiat. Heitä ei kuunnella heidän omista ideologioistaan. Ei mitä mieltä he ovat ja miksi ovat. Sormella osoittava analogiat näyttävät olevan kaiken ytimessä.
Ryösön näkemys nivoutuu myös siihen miten hän määrittelee uskonnon. Tämä nivoutuu videoon jonka argumenttirakenteen olen videoinut jo aiemmin. Virheet jotka RYösö tässä tekee ovat juuri samat kuin siinä kritisoidut. Karkeasti; Uskonto tarkoittaa useilla tietynlaisia teistisiä oppeja joissa on ajatus siitä että jokin eettinen mekanismi kostaa pahat teot. Ryösö käyttää epämääräisempää uskonnon kuvaa jossa lähes mikä tahansa on uskontoa heti kun se ottaa kantaa asioihin joita Ryösö pitää uskonnollisina. Ryösö joutuu valitsemaan uskonnon määritelmistä mahdollisimman laajan, epätäsmällisen jotta se toimisi. Hyviä teorioita kuvaa se, että teoria rajaa tarkasti hyvin suppean tapahtumajoukon kaikista mahdollisista. Ja sitten jotenkin tähän spesifiin juttuun osutaan kerran toisensa jälkeen vaikka toisenlaisia voitaisiin kuvitella. Ryösön ”kaikessa on uskonto” taas perustuu siihen että hän enemmänkin kykenee luovasti luomaan mistä tahansa mielikuvia uskontoon.
Tämä on toki tuttua nykyajan konservatiiveilla. Esimerkiksi nähdään että maailmanloppukertomukset ovat uskonnollisia ja että ilmastonmuutokseen uskovat ihmiset jotka haluavat tehdä päästörajoituksia toistavat näitä uskonnollisia kertomuksia ilman Jumalaa ja että siksi kysymys olisi ilmastouskosta. Tosiasiassa voitaisiin ajatella että uskonnon sijaan nämä ihmiset olisivat utilitaristeja jotka pitävät ilmastonmuutosta todellisena ilmiönä ja haluavat estää siihen liitetyt ongelmat, massatuhot ja kuolemat. Ja että tämä ei ole samaa kuin uskonnollisuus. Samoin kuin säätieteilijää joka ennustaa tyypin 4 tornadoa ja siihen liittyvää veden nousua ja kaupunkia uhkaavaa tuhotulvaa ei pidetä maailmantuhon profeettana vain siksi että jostain löytyy uskonto joka korostaa tuhotulvien ja myrskyjen roolia jumalisen koston välineenä. Ja että tilanne ei muuttuisi uskonnoksi vaikka ilmastonmuutos – tai sääennuste – olisikin ensi viikolla tieteellisesti virheelliseksi paljastuva. Mutta tämä osio palautuu siihen analogiamyllyyn.
Toisin sanoen;
Ryösön argumentaatio onkin hyvin heikko;
* Hän rakentaa petitio principiin johtavia analogeja mutta ei perustele johtopäätöstään.
* Hän ei kuuntele kritiikin kohteita vaan luo heistä karkeistuksia ja olkiukkoja. Ei vaikka tunnetusti minimivaatimus asialliselle kritiikille on kritiikin kohteen tunteminen ja kritiikin kohteen argumenttien ja ajatussisältöjen kuvaaminen juuri sillä tavalla kuin tämä heillä on. Ryösö ei kuvaa ihmisten ajattelua ja löydä niistä perususkomuksia vaan hän väittää tietävänsä keinon tietää mitä ihminen todella tarkoittaa ja ei tarkoita. Tämä on toki perinteikästä ; Kristityt ovat hyvin usein väittäneet ties keistä joiden kanssa ovat erimielisiä ties mitä olkiukkoja. Näiden toistelu on sitten tehnyt näistä uskovaisten keskuudessa ikään kuin aidosti tosia. Kuin valehtelu ja vääristely muuttuisi Tästä oireellista on se että jos joku luo erilaisen perustelurakenteen hän kutsuu sitä akateemisilla termeillä kikkailuksi. Jostain syystä sivistyssanakikkailu on kuiteknin aito ja tosi kuvaus jos se johtaa Ryösön näkemykseen siitä että kaiken takana on nimenomaan uskonnollisia uskomuksia. (Jota ei tosiasiassa voi johtaa edes siitä että foundationalismi olisi tosi. Toki RYösö tässäkin maailmankuvallisesti taustaolettaa foundationalismin koska se on välttämätön ehto sille että hänen väitteensä olisi uskottava. Mutta valitettavasti foundationalismi on välttämätön mutta ei riittävä ehto. Se että foundationalismi on tosi ei tarkoita että juuri uskonnolliset foundantit olisivat tosiasiassa kaiken takana.)
* Ryösö rakentaa hyvin epätäsmällisiä tarinoita. Joissa se että hän voi keksiä jonkin, minkä tahansa, yhteyden jossa kuvataan miten oikeaoppinen uskonnollinen voisi kannattaa samoja johtopäätöksiä muuttuu kategoriseksi väitteeksi siitä että kaikilla olisi nämä näkemykset eikä muunlaiset olisi mahdolisia.
* Ryösö myös rakentaa vahvistusharhakeskeistä asiaa. Hän uskoo että pelkkä kasa useita esimerkkejä toimisi. Hän ei muista tai huomioi vastaesimerkkimahdollisuuksien voimaa. Ryösö keksii miten uskonto voisi liittyä johonkin tai miten jostain maailman lukuisista uskonnoista edes yksi olisi jotenkin jollain tavalla analoginen jonkin kritiikin kohteen kanssa. Mutta hän ei tee sitä minkä hänen väitteensä vaatisi. Ryösö kun ei yritä todistaa että uskonnolla voidaan selittää mitä tahansa. Hän väittää että kaiken takana on uskonto. Tämä vaatisi narraatioiden luomisen sijaan sitä että hän todistaisi miksi on loogisesti ja psykologisesti mahdotonta olla muuta kuin uskovainen. Ryösö laskee uskontoa sisään analogeilla. Mutta ei todista mitään mahdottomaksi. Ja tämä on syvin ongelma. Mielestäni Ryösö on otettava vakavasti vasta kun hän osoittaa ilman maailmankuvallisia taustaoletuksia että uskonto on pakollinen taustaoletus kaikessa. Koska se on se mitä hän väittää. Oman perusväitteen todistaminen – eikä keskustelun hämärtäminen sillä että red herringillä johtaa keskustelua siihen että uskonnoilla voidaan rakentaa uskonnollinen perusteluketju jolla tulee samoja loppupäätelmiä aivan minkä tahansa yksittäisen mielipiteen kanssa – olisi rationaalisen keskustelun lähtökohta. Olen tiedostanut että Ryösön kohdalla tämänlainen odotus on kertakaikkisen tarpeetonta optimismia. Ryösön teoria kaiksita ihmisistä onkin tässä mielessä hauska; Se kuvaa selvästi häntä itseään. Hänen uskontonsa sävyttää kaiken mitä hän ajattelee. Valitettavasti tämä ei tarkoita että kaikki ihmiset olisivat samanlaisia asiattomia moukkia.
Kaiken lisäksi Ryösöllä onkin itse asiassa kaksoishaaste; Kun hän sanoo että ateistit ovat uskovaisia hän joutuu korostamaan sitä että ateisteilla olisi kokonainen maailmankatsomus joka määräisi paljonkin asioita. Nämä asiat tekisivät ateismista maailmankuvan sitä kautta että se ottaa kantaa ja selittää ympäristöä. Toisaalta Ryösö kuitenkin korostaa että ateismi ei ole tämänlainen. Hänen kirjoitustensa toinen teema on että ateismi olisi latteaa. Siitä puuttuu hänen mielestään nimenomaan kyky antaa näitä vastauksia. Tässä kohden korostuvat ateismin nihilistisyys ja arvotyhjiöys, joka ei ota juuta tai jaata kantaa moniin moraalikysymyksiin. Mutta jostain syystä kun ateismista tehdään uskontoa, niin tässä vaiheessa ateismi ottaa kantaa hyvin moniin asioihin.
Tämä jännite Ryösön eri tekstejen kanssa kertoo että hänellä on kritiikkinsä kohteena kaksi keskenään ristiriitaista ateismia. Kun kaikki aiemmin sanottu on kaivettu, on selvää että mikä tähän on syynä. ; Hän korostaa että ateismi on heikko ja lattea koska se ei anna vastauksia. Toisaalta hänen kritiikkinsä on täynnä erilaisia väitteitä jotka ovat hänen mukaansa ateismin ydinliemiä. Näistä päästään siihen että ateismilla olisi pakko olla paljonkin vastauksia. Ja ryösö pitää niitä latteina koska hän ei pidä tai arvosta niiden sisältöjä. Eli hän halveksii niitä kannattavia ihmisiä. Tämä on helppoa huomata. Hänen ateismikritiikeissään on esimerkiksi otsikoita kuten ”Ateismin ja narsismin yhteys”. Individualismia kutsutaan konnotaatioiltaan pejoratiivisilta synonyymeilta. Koska tätä kautta argumentaatioon saadaan livautettua mukaan epäargumentatiivista sisältöä, asenteita. On selvää että tämä on maailmankuvallista ja tätä kautta se voitaisiin ohittaa aivan kuten Ryösö itse ohittaa järkevyyden kaikista niistä ateistien mielipiteistä joita hän itse kutsuu maailmankuvallisiksi.
Tässä voidaankin huomata se miten Ryösö edustaa samaa jäsentelymaailmaa kuin Tapio Puolimatka. Tämä ei toki ole yllätys. Ryösö tunnetusti siteeraakin Puolimatkaa usein hyvin arvostavalla asenteella. Tämän ajattelun ytimessä on halveksuminen maailmankuvallisuus -termiä mahdollisimman monessa yhteydessä käyttämällä. Tämä on relativistista asennetta jota Puolimatka kutsuu mielellään plularismiksi hämätäkseen konservatiivisia seuraajiaan siitä mitä mielikuvia sana ”tietorelativismi” tuo mieleen. Tätä tehdään koska ei haluta korostaa että ei ole olemassa pluralismia ilman tietorelativistista argumentaatiopohjaa. Ja tiettyjä kikkoja halutaan käyttää ilman että tuodaan uskottavuutta väärille poliittisille tahoille. Puolimatkalla onkin hämmentävä kaksoisstandardi joka kattaa kaiken hänen tekemänsä työn. Se tekee hänestä läpitunkevalla tavalla sisäisesti ristiriitaisen. Puolimatka kannattaa Plantingan warrant -ajatusta jossa korostuu positivistinen tieto-optimismi. Mutta muutoin, esimerkiksi ID -myönteisissä lausunnoissaan, hän kyseenalaistaa tietoa ja vetoaa siihen että demarkaatiokriteereille ei ole saatu mitään mittaa ja ties mitkä tieteen vaateet ovat maailmankuvallisia.
Kun Ryösö ja Puolimatka puhuvat uskonnosta he korostavat kuin se olisi fakta. Ei maailmankuvaa. Jos tämä olisi mahdollista olisi tietenkin saavutetti keino saada objektiivista tietoa tavalla jossa me tiedämme sen olevan objektiivista tietoa. Jos tämä on olemassa, meillä olisi ei-maailmankuvallinen demarkaatiokriteeri. Ja sen jälkeen tieteen demarkaatio-ongelma olisi ratkaistu eikä maailmankuvallisuus olisi enää relevantti näkökulma. Ryösö ratsastaakin tässä kahdella menetelmällä jotka ovat keskenään ristiriitaisia. Josta päästään siihen jännittävään asiaan mitä me filosofiassa tiedämme; Erilaisia tulkintoja ja maailmankuvia on ja niitä voidaan pitää intellektuaalisesti perusteltuina järkevien ja rationaalisten ihmisten mielipiteinä. Ne ovat sisäisesti ehyitä ja ristiriidattomia. Nämä ovat tulkintoja joiden parissa voi olla maailmankuvallista rationaalista mielipide-eroa. Mutta jos maailmankuva on sisäisesti ristiriitainen se ei kuulu tähän joukkoon. Joku voisi sanoa että tämä tarkoittaa että ne ovat epätosia. Mutta tosiasiassa analyyttisempi filosofi voisi sanoa että se mahdollistaa senkin että jos nämä maailmankuvat ovat tosia, ne vaatisivat sen että logiikka, järki ja rationaalisuus eivät olisi keinoja totuuteen. Ne ovat tässäkin mielessä irrationaalisia.
Ryösö on asenteellinen ja argumentaatioltaan hyvin heikko. Hän kenties pitäisi parempia argumentteja pelkkänä asian peittelynä ja hämäämisenä. Toisaalta hän kyllä käyttää tätä samaa kapulakieltä yrittäessään selittää että ympäristöliike on, paitsi sellainen että siihen voi päätyä New Age -ajatuksisat niin myös sellainen että siihen voi päätyä vain New Agelaisista ajatuksista. Tämä on siitä kätevää että on selvää että hänen oma maailankatsomuksensa antaa hänen omassa päässään hänelle erityisen vallan. Vain Ryösö voi ottaa kantaa omaan vakaumukseensa. Mutta jotenkin hän itse kykenee sanomaan mitä toisten maailmankuva pitää tai ei pidä sisällään. Tämä tekee hänestä halveksuttavan ihmisen jonka kanssa argumentointi on mahdotonta ja joka ei siksi esimerkiksi ansaitsisi tätä vlogausta kritiikikseen. Olisi syytä pitää älyllisen keskustelun minimitaso jonka alapuolella oleva ei olisi edes hymähtelyn arvoista.
Kun Ryösö on kommunismin kohdalla huolissana että ”Muistamme, että kommunismi meni pieleen ihmiskuvassaan, koska pelkisti ihmisyyden vain taloudellisten/ympäristötekijöiden tuotteeksi.” hän itse näyttää latistavan ihmisen pelkän yhdenlaisen ympäristötekijän tuotteeksi. Ihmisen ympäristössä on monenlaisia asioita. Näistä uskonto on vain yksi. Uskonnon maailmankuva on vieläkin suppeampi kuin kommunistien – kommunistien joista en agnostisena evoluutioteorian kannattajana pidä yhtään. Kysymys ei voi tässä olla siitä että uskonto on joskus partikulaarissa tilanteessa Ryösöstä suhteessa sieluun ja Henkilökohtaisesti tunnettuun Jumalaan. Koska suurimmassa osassa uskonnoista kyse ei ole tästä. Vaan siitä että ihmiset ovat maailmankuvallisten foundanttejen varassa, nojaamassa perususkomuksiin. Jotka ovat oppineet kotoa uskonnollisessa kasvatuksessa. (Ja että ateismi ja kaikki muukin joka antaa vastauksia on määritelmällisesti uskontoa.)
Lähteet:
Platon, ” Ἱππίας μείζων” [suom. ”laajempi Hippias”]
Manu Ryösö, ”Usko ja politiikka” (27.06.2017)/
Manu Ryösö, Kotimaan blogi ”Ateismin harhat, osa 1-7” (29.05.2017- 14.06.2017)
Renessanssimies, ”Agrippan trilemma” [foundationalismista ja muista]
Renessanssimies, ”Ateismin ja uskonnottomuuden "uskonnollisuudesta"” [uskonnon määritelmistä]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti