Toisenlainen tietäjä

Tämä vlogaus syntyi koska tapasin uskovaisen joka kertoi että olen rajoittunut kun halusin aiheesta loogista tai tieteellistä todistamista hänen uskostaan. Hänestä hänellä oli Jumalasta tietoa. Erilaista tietoa. Tämä oli ärsyttävää ja olisi näppärää jos uskonmies olisi vaikka lehahtanut liekkeihin. Mutta sitten päätin miettiä aiheeseen liittyvää filosofiaa.

David Humekaan ei pitänyt uskonnollisesta ajattelusta. Tämä on luonnollisesti viehättävä piirre ihmisessä. Tämä ei kuitenkaan riitä. Sillä filosofiassa ei ole kysymys viehättävistä persoonista, tai ainakaan pääasiassa ja vain heistä.

Hume oli empiristi, eli hän luotti siihen että aistihavainnot, kokemukset ja vastaavat ovat oleellinen tiedon lähde. Tämän vlogauksen kannalta keskityn kuitenkin siihen mitä kaikkea hän piti järkevänä ja sisällyksekkäänä.

Hume esitti periaatteen nimeltä Humen haarukka. Hän jaotteli tiedon kahteen hyvin erilaiseen ja toisistaan irralliseen joukkoon;
1: Tosiasiat (Matters of Fact) Näitä ovat asiat joita voidaan varmistaa empiirisillä kokeilla ; Tässä mielessä voidaan sanoa, että väitelauseet ”ruoho on vihreää” ja ”ruoho on sinistä” ovat lauseina tosiasiaväitteitä riippumatta siitä pitävätkö ne myös paikkaansa. Toisin sanoen tosiasiaväitteet koskevat maailmaa. Sen lisäksi on kiinnostavaa katsoa ovatko ne myös totta. Ja tämä on voitavissa tehdä havainnoimalla maailmaa. Tämän oppiminen ja opettelu on sitten juuri sitä tiedon keruuta.
2: Ideoiden väliset relaatiot (Relations of ideas). Nämä ovat esimerkiksi väitteitä kuten ”Ympyrässä ei ole kulmia” ja ”A=A”. Nämä ovat asioita jotka voidaan varmistaa käyttämällä matematiikkaa tai logiikkaa. Hume näki että nämä olivat analyyttisiä asioita. Mutta ne eivät puhtaasti yksinään kerro mitä maailmassa on tai ei ole tai miten maailma toimii.

Humen mielestä kaikki sisällyksekäs tieto oli jompaakumpaa luokkaa. Ja vain jompaakumpaa luokkaa.

Tämä on siitä kiinnostava että se antaa itse asiassa aika paljon arvostusta empirismin kilpailevaksi koulukunnaksi usein asetetulle rationalismille. Jossa ajatellaan että ajattelu ja logiikka on tiedon lähde. Hume näki että suuri osa uskonnollisesta ajattelusta ei ollut kumpaakaan luokkaa tai sekoitti luokkia keskenään. Hän esittikin aivan suoraan teoksessaan "An Enquiry Concerning Human Understanding", että "If we take in our hand any volume; of divinity or school metaphysics, for instance; let us ask, "Does it contain any abstract reasoning concerning quantity or number?" No. "Does it contain any experimental reasoning concerning matter of fact and existence?" No. Commit it then to the flames: for it can contain nothing but sophistry and illusion." Tätä kautta hänen suhtautumisensa uskontoon voidaan liittää hänen filosofiaansa. Tästä syntyi tärkeä jaottelu jossa tieto oli joko analyyttistä – eli ideoiden välisiä relaatioita koskevaa ja synteettistä – eli tosiasioita koskevaa. Tästä syntyikin halu siivota ajattelua metafysiikasta. Sisällyksettömiksi laitettiin tätä kautta metafyysiset mietinnät sielun olemuksesta koska sielua ei voitu tarkkailla empiirisesti ja se ei ole matemaattinen konseptikaan ; Kun ei voida tietää millä tavalla jokin arvaus on parempi tai todempi ja mitä muuttuisi jos asiat olisivat eri tavalla. Tämä on tietenkin hyvin viehättävää. Mutta viehättävyys ei kanna pitkälle.

Sillä usein vastustus nousi siitä että uskonnollisessa ajattelussa sekoitettiin analyyttisen ja synteettisen tiedon metodeja epäsopivalla tavalla; Ja tämä on tietenkin aika selvää koska aika moni teologinen mietintä on sitä että esitetään tosimaailmaa koskevia väitteitä – kuten väitteitä sielun, tuonpuoleisen ja Jumalan olemassaolosta, rakenteesta ja luonteesta ja niihin liittyvistä toimintaperiaatteista kuten sielun tuonpuoleisuuskohtalon sidoksesta uskonvakaumukseen - pelkästään pyörittelemällä abstrakteja objekteja.

Humen ajattelua seuranneet, esimerkiksi loogiset positivistit, joutuivatkin tilanteeseen jossa he olivat kovin sitoutuneita siihen että analyyttinen ja synteettinen tieto ovat ainoat tiedon kategoriat ja toisistaan irrallaan. Ja kaikki näitä sääntöjä vastaan rikkova olisi tuomittu olemaan merkityksetöntä, sisällyksetöntä. Eivät edes vääriä vaan nonsenseä. Tämäkin tietenkin ruoputtaa kunnon libertiinin sielua kainalokuoppaa.

Mutta hankaluutena onkin se, että Humen haarukka itsessään on ongelmallinen. Se nimittäin ei ole analyyttinen tosiasia joka voidaan johtaa puhtaasta logiikasta. Kuitenkaan se ei ole mikään empiirisen testaamisen alainenkaan asia. Tämä tarkoittaa sitä että jos Humen haarukka olisi vakavasti otettava systeemi se edustaisi jotain kolmatta, aivan erilaista tietämisen luokkaa. Joka tietenkin rikkoisi koko ajatuksen siitä että analyyttisen ja synteettisen tiedon ulkopuolella ei olisi mielekästä tietoa asioista.

Toisaalta Humen haarukan taakse asetettu ajatus siitä että analyyttistä ja synteettistä ei pidä sekoittaman paljastui melkoisen ongelmalliseksi. Quine nimittäin esitti ”Empirismin kahdessa dogmissaan” miten analyyttinen tieto olisi lähinnä lauseita ”kaikki naimattomat miehet ovat naimattomia miehiä”. Tämä on selvä asia joka voidaan ratkaista puhtaalla logiikalla eli analyyttisellä tiedolla. Poikkeama tästä johtaisi loogiseen ristiriitaan. Jos naimattomat miehet eivät olisikaan naimattomia miehiä, oltaisiin rikkomassa asioita.

Mutta heti kun käsiteltäisiin sellaisia ajatuksia kuin ”kaikki naimattomat miehet ovat poikamiehiä” oltaisiin erikoisessa tilanteessa ; Jos siitä haluttaisiin tehdä puhtaasti analyyttinen, olisi kyettävä vaihtamaan termejä. Toisin sanoen olisi mahdollista poistaa mikä tahansa ”naimaton mies” ja ”poikamies” toisillaan ilman että mikään muuttuu. Koska logiikan kannalta tämä on sitä että ”naimattomat miehet ovat naimattomia miehiä”. Mutta kun vaihdamme näitä termejä, on tässä kohden kuitenkin kysymys siitä milloin tämänlainen vaihtaminen olisi hyväksyttävää ja milloin ei. Ja tästä seuraa se, että tosiasiassa jos esittää että ”poikamies” voidaan vaihtaa ”naimattomilla miehillä” tosiasiassa lähinnä väittää että ne ovat sama asia. Voit tehdä tämän koska ne ovat synonyymejä. Tiedät että ne ovat synonyymejä vain koska oletat että ”naimattomat miehet” ovat ”poikamiehiä”. Joka valitettavasti sitten on sitä mitä tässä yritettiin todistaa eikä taustaolettaa.

Voi toki olla totta, että "kaikki poikamiehet ovat naimattomia". Mutta haasteena on se, että tämän paikkaansapitäminen ei ole analyyttistä ; Analyyttinen tieto yrittää ikään kuin salakuljettaa kehäpäätelmän kautta oman sisältönsä mukaan piilottamalla sen synonyymiin ja toivoo että kukaan ei huomaa. ; Voidaankin nähdä että ajatus siitä että ovatko naimattomat miehet ja poikamiehet todella synonyymejä voitaisiin saada vaikka synteettisen tiedon kautta. Itse sanoisin niinkin että Usein asioita voidaan laittaa synonyymeiksi tai tunnistaa eri asioiksi tosimaailman konventioiden ja kokemusten kautta. Toisin sanoen; Analyyttisen ja synteettisen tiedon sekoittuminen onkin luvallista.

Toisin sanoen; Jos analyyttistä ja synteettistä tietoa ei saa sekoittaa pitäisi kieltää myös sen tyylisten lauseiden kuin ”kaikki poikamiehet ovat naimattomia” käyttäminen. Tästä huolimatta lausetta pidetään yleisesti totena, mielekkäänä ja muutenkin asianmukaisena asiana sanoa.

Mutta missä on se erilainen tieto? (Ja miten voidaan olla järkevästi mieltä että se todella on tietoa eikä väittämistä?)

Mielenkiintoista on toki huomata että vaikka tässä nyt on periaatteessa annettu mahdollisuus ”erilaiselle tiedolle” eli jollekin joka ei olisi analyyttistä eikä synteettistä, niin tästä huolimatta teologien yritykset tehdä omista näkemyksistään rationaalisia perustuvat useimmiten siihen että he yrittävät tehdä konsepteistaan perusteltuja käyttäen ”analyyttisen ja synteettisen perustelun metodeja”. Esimerkiksi Alvin Plantingan sensus divinitatis -konsepti yrittää tehdä jumalakokemuksesta silmien tapaisen aistinelimen toiminnan takana olevaa havainnointia. Ilman että kuitenkaan antaa tälle aistilleen samanlaista evidenssiä mitä meillä on muille, niille maallisemmille, aistinelimille. Jostain syystä ei ole tullut uutta tietämisen tapaa joka selittäisi miksi se on tietämistä jollain tavalla. Logiikka ja luonnontieteet sentään ymmärretään ”rajoittuneiksi ja epätäydellisiksi mutta käyttökelpoisiksi jonkinlaisen tiedon uuttamisessa”.

Mutta uskovaiset eivät mieti tätä koska heistä on tärkeämpää että Humen tapaiset heistä ärsyttävät tyypit ovat olleet väärässä kuin selvittää onko heillä todella tarjota jotain ”erilaista tietoa”. Persoonan epäviehättävyys ja viehättävyys ovat tietenkin vahvoja motivaattoreita. Eipä ihme, sillä usein keskustelut eri lähtökohdista keskustelevien kanssa päätyvät siihen että yhteistä kieltä ei löydy. Ihan siksi että toista kiinnostaa tietyt perustelemisen tavat ja toinen ei pidä niitä relevantteina.

Itse hoidan ongelman kuitenkin muuten kuin luomalla absoluuttisia konsepteja joilla kielletään tietynlainen ajattelu tyhmäksi suoraan vain määrittelemällä se sellaiseksi. Hoidan asian vapauden filosofialla. Uskonmiehillä olkoon lupa julistaa. Mutta minulla olkoon lupa valita mitä haluan kuunnella ja mitä perustelutapoja pidän itselleni mielekkäinä. Jos julistaja todella haluaa puhua minulle ja pelastaa minut, niin sitten hän joutuu keskustelemaan joko minun ehdoillani tai juttelemaan jonkun muun kanssa. Tämä on käytännöllistä ja perustaltaan eettistä. Hume itse asiassa sanoisi tähän että ”no ought from is”. Mutta saman tien se voisi olla.