"Takkiraudan" näkemys kouluampujien ja yhteiskuntarakenteiden yhteydestä on erikoinen ; "Syyllisiä tapahtuneeseen eivät ole liian höllät aselait. Syyllisiä eivät ole väkivaltaiset videopelit. Syyllinen ei ole sekularisaatio. Syyllisiä olemme me kaikki - tai siis ne newtownilaiset, jotka ajoivat Adamin siihen pisteeseen, että hän pimahti." Tämän vastapuolella taas on esitys joka on päinvastaista viestiä. Siinä joukkosurmat nähdään nimenomaan yksilön omina rikoksina. "Kyynisenä ja nykymenoon vittuuntuneena ajattelijana luulen, että suurin syyllinen murhaan on tietenkin tuo NILKKI itse , joka painaa liipasinta, vaikka tähtäimessä olisi pikkuinen lapsi. Teon taustoja voisi sitten miettiä nanomillin verran ja todeta, että nyky-yhteiskunnan arvojen murentuessa ja "jumalan kuollessa" jotkut kusipäät nostavat itsensä jumaliksi ja kostavat pahan olonsa viattomille sivullisille ja jopa lapsille."
Molemmat ovat tavallaan ymmärrettäviä. Takkiraudassa korostetaan sitä, miten teoilla on seurauksia. Ja ihmisillä on jonkinlainen vastuu näistä. Toinen puoli taas korostaa yksilön vastuuta omista teoista, eli kuvaa jossa ihmisellä on vapaa tahto tai muuten vastuu omista tekemisistään. ; Pohjimmiltaan tämä näyttäytyykin politiikasta tuttuna vääntönä jossa vasemmisto korostaa yhteiskunnan rakenteita ja oikeisto taas yksilöiden omia tekoja. Niissä molemmissa on omalla tavallaan järkeä. [Takkiraudassa tosin korostetaan yhteisöä, joka ei ole sama kuin yhteiskunta, vaan on enemmän konkreettisempi ihmisen elinpiiri.]
Itse en kuitenkaan näe että yhteisö on syyllinen joukkomurhiin. Sen sijaan kiusaajat ovat syyllisiä kiusaamiseen ja sivustakatsojat ovat syyllisiä "heitteellejättöön" ; Moni ihminen ajattelee että passiivisuus ei ole aktio. Se on kuitenkin aina valinta. Suomen lainsäädäntö tunteekin sen, että jos esimerkiksi jättää ensiavun tekemättä, on syyllinen. Passiivisuus on joskus tuomittavaa, koska valinta aktiivisuuden ja passiivisuuden välillä on ihmisellä. Ja tästä vastuusta ei voi pestä käsiään. Jokainen sivustakatsoja on syyllinen tähän. Samoin joka ikinen kiusaaja on syyllinen kiusaamiseen. (Sen sijaan vain ne kiusaajat joiden kohde "sattuu pimahtamaan" eivät muutu korostetusti syyllisiksi. Vastuu ei ole lottoa joka riippuu muiden ihmisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.)
Syyseuraussuhteita analysoidessa on hyvä huomata, että vastuu on hyvin omituinen. Suomessa on tilastotietojen mukaan peruskoulussa 522 400 oppilasta. Jos ne jaetaan peruskoulujen määrällä (2719 kpl) saadaan yhteen kouluun pyöreästi 192 oppilasta. Käytännössä jokaisessa koulussa kiusataan, ja yleensä kiusaamisen ytimessä on "pienryhmä", "kourallinen ikäviä tyyppejä". Joukkosurmien kuolonuhrien määrä on toki ikävä, mutta on itse asiassa kahden käden sormilla laskettavissa. Kun vastuu näistä jaetaan kiusaamisiin, ei ole vaikeaa arvioda että kiusaamisen syyseuraus surmaamiseen on joka tapauksessa melko heikko. On selvää että kiusaajaa ei voida saattaa vastuulle muusta kuin kiusaamisesta. Tämä on korostettua myös sivustakatsojille, jotka eivät toimi vaikka voisivat.
Tämä kannanotto korostaa sitä että olen pohjimmiltani individuaalin vastuun ystävä. Vastuu usein delegoidaan ryhmälle. Esimerkiksi sivustakatsoja kiistää syyllisyytensä koska oli vain osa ryhmää eikä auttaminen ole hänestä velvollisuus. (Kun ei ole pakko, niin tekemättä jättäminen ei ole heistä pahuutta. Mielenkiintoinen etiikka heillä ; "Tottelin vain käskyjä" -sanoi se natsivainaakin.) Yhteisö on tekosyy. Yhteisö hakee koheesiota nappaamalla ihmisiä kiinni heidän vastuustaan ja yrittämällä ottaa sen itselleen. Tämän jälkeen etiikka on vain sääntöjen mukaan elämistä. Seurauksena on helposti se, että poikkeavia tylytetään. (Tämä vie minut miltei aika lähelle Takkirautaa, tosin mielestäni olen tässä maltillisempi. Tämä kokemus siitä että ei ole ekstreemi friikki on harvinainen ja hellin sitä sydämessäni.)
Tästä on hyvä mennä ateismiin. "Takkiraudassa" korostetaan että ateisteja vainotaan oikeasti monissa maissa. Hänen reagointinsa on huomauttaa että jos ateisteja kiusataan, niin he makaavat kuin petaavat, koska islam on paha. "Ateistien olisi pitänyt tietää mikä on islamin oikea karva. Heidän olisi pitänyt tietää että islamilaisissa maissa jumalattoman osa on todella tukala. Heidän olisi pitänyt tietää, että uskonto ei ole yksilöä vaan yhteiskuntaa varten ja se on meemipleksi, jolle on oma memeettinen lokeronsa. Heidän olisi pitänyt tietää, että uskonnoton yhteiskunta ei ole mitään muuta kuin memeettinen tyhjiö, joka odottaa vain täyttymistään. Ja heidän myös olisi pitänyt tietää että uskonnonvastainen työ, silloin kun se luo tietä islamisaatiolle, on käytännössä omaan jalkaan ampumista." Tämän suhde kouluampumisiin on tietysti kahtalainen. Voidaan nähdä että Takkirauta antaa uskonnolle synninpäästön ja antaa sen tylyttää yksilöitä. Tässä mielessä hän antaa kouluampujille enemmän sympatiaa kun ateisteille. (Vaikka heidän tekonsa ovat hyvin eritasoisia.) Toisaalta voidaan nähdä että Takkirauta delegoi kaikessa vainossa vastuun uhrille. Eli jos kiusattu kouluampuja ampuu, niin ammuttu on maannut niinkuin on pedannut. Ja jos sivustakatsojan, niin mitäs sivutsakatsoi. Ja jos lapsen, niin mitäs syntyi vanhemmille jotka kuuluvat yhteisöön jonka tapana on tylyttää.
Tässä en voi muuta kun palauttaa muistiin sitä, että sääliö on syyllinen heitteellejättöön ja ampuja on syyllinen (joukko)murhaan. On aivan selvää että molemmat ovat syyllisiä. Mutta aivan yhtä selvää on että toinen on syyllisempi kuin toinen. Ja että mittasuhteet eivät ole enää samalta planeetalta. ; Eli ateisti on kenties syyllinen provokatiiviseen puheeseen, epäkohteliaisuuteen, vittuiluun. Johonkin joka loukkaa esimerkiksi muslimeita syvästi.
Kuitenkin tässä näkyy selvästi että Ruukinmatruuna ei ole katsonut ateismia kovin tarkasti. Hän selittää ateismin aivan suoraan "Ateisteille islam on ollut aina jotain ihqua kun taas kristinusko on ollut se pahapahapaha." En sano muuta kuin että fatwaenvy on naurettavan paska heitto. Sen esittäminen ja kohdistaminen uusateisteihin vie sanojaltaan täyden uskottavuuden.
Uusateismi on nimittäin hyvin vahvasti erilaista kuin se ateismi, joka oli muodissa tuossa 10-20 -vuotta sitten. Sillon ateisteja kuvasi vasemmistolaisuus, joka on sittemmin muuntunut vihervasemistolaisuudeksi. Tässä vähemistöasemassa oli merkitystä. Islamiin suhtauduttiin paremmin koska se oli vähemmistöä. Siinä missä vihervasemmistolainen ateisti on humanisti-postmodernisti, joka ajaa moniäänisyyttä ja suurten kertomusten kuolemaa, on uusateisti sekularisti-skientisti, joka ajaa enemmänkin sitä että uskontojen julkista näkyvyyttä vähennetään ja tehdään siihen osallistumisesta jotain johon ei ole pakko osallistua, eli johon voi halutessaan ottaa osaa. ~ Internet nähdään tässä äärimmäiseksi sananvapauden paikaksi, logiikalla että minnekään ei tarvitse väkisin mennä lukemaan. Tosimaailmassa taas korostuu poliittinen korrektius joka voi olla jopa hieman ylilyövää, sillä uusateistit tekevät Jeesuslauluista symbolin uskonnon vallalle.
Uusateistit ovat nimenomaan olleet hyvinkin kriittisiä islamille. Esimerkiksi uusateismin epävirallinen Suomen keulakuva, Jussi K. Niemelä, on ollut äkäinen islamiin liittyvistä asioista ympärileikkauksista uskonnolliseen vainoamiseen. Sam Harrista taas ei voi jyrkkyydessään edes ymmärtää ilman islamvihaa ; Häneen vaikuttaa ensi sijassa 9/11 -terrori-iskut jotka näyttävät hänestä uskontojen pahuuden. Se, että tätä ei huomaa kertoo siitä että kritisoidaan aihetta jonka ilmiöitä ja virtauksia ei ymmärretä.
1: Jos uusatemissa on jokin kaksoisstandardi ja uskontojen eri tavalla kohtelu, niin se on kyllä hyvin vahvasti idän suuntan kallellaan. Aika monista ateisteista buddhalaisuus, taolaisuus ja muu itämainen ja cool japan ovat ihquja. Itse asiassa en ole lukenut uusateismikirjaa jossa islamia ei olisi jossain paikoissa kritisoitu vahvastikin. Jopa uskontovihaisena ja islamfoobikkona pidetty Pat Condell on kuvastanut buddhalaisuutta miltei ystävällisestä (joskin buddhalaisuuden teologian kannalta hieman väärin) että "Buddhism. Religion with no god. Magnificent. Like religion with no walls." Condellin aggressiotyyppi taas on sen verren huolestuttava, että en usko että hän kykenee tuota kauniimpaan uskovaisen kohteluun. ; Itse asiassa väitän että jos otetaan yhteiskunnallinen merkitsevyys huomioon, islamkritiikin osuus uusateistien uskontokritiikissä on korostettua ; Sitä tehdään enemmän kuin pelkkien islamistejen prosentuaalisesta lukumäärästä voisi arvata. Islam näyttäytyy Harrisin ja muiden kautta helposti itsemurhaterrorismin, kunniamurhien, pippelin ja pimpan silpomisen summana eikä oikein muuna. En tiedä miksi tämä ei ole Takkiraudalle "riittävästi", ja jos ei ole niin mitä pitäisi tehdä että olisi..
Toinen asia joka on huomattavaa on se, että kun vasemmistolaisuus on poliittista, on uusateismi leimallisemmin skientististä. Tämä on johtanut siihen että tärkein syy olla ateisti ei ole se, että kristityt ovat pahoja. Uusateismi on keskittynyt pelkästään siihen onko rationaalista olla ateisti. Tässä evidentialistiset jumalatodistukset ovat se, mihin keskitytään koska vain niillä on relevanssia. Uuateismilla ei ole "pelisilmää" koska he eivät tavoittele poliittista valtaa. Se ei ole teknisesti katsoen edes käännyttämisliike, se on enemmänkin julistusliike. Kauneimmillaan, tosin tilassa joka tapahtuu aivan liian harvoin, se on tiedostamisliike. Uusateistit eivät tavoittele mitään ateistista maailmanjärjestystä.
Se, mitä ateismin arvotyhjiöön sitten kuuluu, niin kysymys onkin seuraava; Jos ateismin syvin ydin on fatwakateudesta johtuva islamin varominen ja kritiikin keskittäminen kristinuskoon, niin miksi islamissa vainotaan ateisteja? Islamilainen julmuus on tässä tietysti syy. Mutta aivan yhtä tärkeää on kysyä, että jos ateismi on "memeettinen tyhjiö", niin miksi meillä on Hirsi Ali? Hän on luopunut islamista ja kritisoi tätä. Uusateisteille Hirsi Ali on hyvin tunnettu ja toistettu hahmo, hän on henkilö jonka tietäminen ja liittäminen uusateismin yhteyteen on relevanttia. ; Syynä on juuri se, että ateistit tietävät. Ateistejen perussanomaan kuuluu se, että uskonnottomia kiusataan, suomessakin. Tämä ei suinkaan hiljennä heitä. Päinvastoin, tämä on heistä syy nousta kapinaan. Ateismin kohdalla skientismi on tuonut nimittäin mukanaan - minun makuuni hieman pömpöösin - Totuuden. Ja tätä he ovat valmiita puolustamaan. Ateistejen koheesioon riittää identiteetti ja vastustaja, ei siihen Jumalaa tarvita. He eivä taistele yhteiskunnallisen vallan vaan . Siksi uusateistien strategiaa ei voikaan ymmärtää manipulaation ja vallantavoittelun keinoin, vaan on katsottava että he puolustavat ihmisen lupaa omaan etiikkaan yhteisön painostuksesta huolimatta - toisin kun esimerkiksi käännytyskristillisten, joiden toimia ei voi oikeastaan edes ymmärtää ilman näitä kahta klikkiä.
1: Tämä on juuri sitä heimohenkisyyttä joka ihmisissä on Takkiraudan mukaan väistämättä, ja jonka kanssa pitäisi vain elää. "Tuo "heimolaisuus" on ihmiselle lajityypillistä käyttäytymistä. Deal with that." Onkin yllättävää että Takkirauta on niin toistetun mutta psykologisesti aivan arvottoman homo religiosus+arvotyhjiö -skeidan pauloissa että ei tajua että koheesio ajaa ateistit puolustamaan toisiaan, sillä ytimessä on vapauden ja totuuden pömpöösit arvot. Takkirauta näkee vain että uskontokritiikki on yhteisöä vastaan käyvää yksilöllistymistä eli pahuutta. Korjaan. "Eikä ainoastaan epäkohteliasta, vaan yhteisön kannalta omaan jalkaan ampumista." ja että "Ateismi ja liberalismi johtavat väistämättä hedonismiin. Ja mitä tyhmemmästä ihmisestä on kyse, sitä varmemmin."
Uusateistit ottavat yhteisvastuuta. Heillä on sisäinen koheesio. Islamkriitikot tekevät hommaa henkensä uhalla. Vainoja tapahtuu koska he eivät suostu "pysymään kaapissa" ja teeskentelemään islaminuskoisia. Onkin ihmeellistä että miksi Takkirauta ei tässä kohden mieti sitä että jos yhteisöllä on vastuu, niin eikö vihainen ateisti täällä kristillisessä yhteiskunnassakin sitten delegoi sitä vastuutaan uskovaisille? Tai että jos ateismi on vain memeettinen tyhjiö, miksi sen Kertomus saa ihmiset ajautumaan marttyyreiksi? Miksi ateistit metelöivät että heitä kiusataan, jos he ovat hedonisteja jotka voisivat hiljentyä ja päästä paremmin rauhaan antamalla yhteisölle periksi?
Nähdäkseni uskovaisuus onkin ryhmäkuria jossa meempileksi ylläpitää yhteisöä. Poikkeavia kiusataan. Suomessakin. Its asiassa näkisin että sekä fundamentalistikristityt, maahanmuuttajaislamistit, homoseksuaalit, ateistit ja vastaavat ovat yhdessä veneessä siinä että yhteisölle he ovat marginaalia ja toinen. (Buddhalaiset vähemmän!) Ateistit luovat kiusattujen yhteisön, joka hoitaa niitä puolustamisn ja auttamisen ja yhteisvastuun henkeä jota kristityt eivät ainakaan minun kokemusteni mukaan harjoita. Kristityt taktikoivat ja alistuvat yhteisölle ja ovat sääliöitä.
Ateistejen kohdalle voidaan sanoa karusti se, että ateistejen itsepuolustus kiusaamista vastaan on uskovaisten toimesat määritelty kiusaamiseksi.
1: Koulukiusattuihin liitetään usein omituinen teema jossa kiusaaja on aggressiota ja kiusattu on pasifisti joka rohkeasti puolustaa ideaaliaan. Se ei valitettavasti mene näin. Itse olin toki aluksi "toisen posken kääntäjä", eli en puolustautunut. Olin oikein tunnettu tästä "pasifistisuudesta". Sittemmin tilanne muuttui, mutta sillä ei ole väliä. Kiusattu on nimittäin enemmänkin puolustuskyvytön. Hän ei voi vaan ruveta supersankariksi ja piestä kolmea tyyppiä kerralla. (Tämä vaatisi useiden vuosien aktiivisen itsepuolustustreenin. Ja jos tämä on, ei yleensä ole enää niin nuori että koulukiusaaminen olisi relevantti osa omaa elämän riskipotentiaalia.) Kiusatun pasifismi ei merkitse, koska hänellä ei ole valtaa vaikuttaa mihinkään. Koulukiusaajat lisäksi tuppaavat valittaa itsepuolustuksesta ; Itsekin kävin kerran jälki-istunnossa kuuntelemassa höpöjä koska purin yhtä kiusaajaa. Ei ollut rangaistus. Kaduttaa lähinnä se, että maistui pahalta ääliö. Sai minkä ansaitsin. Paitsi en saanut mitalia, mutta näin muuten.
2: Ateistejen kohdalla tilanne onkin juuri se, että ensin ateisti haastetaan ja tätä isketään raamatulla ja jumalatodistuksella päähän. Mutta sitten kun hän debatoi jumalatodistuksia vastaan, paikalle saapuu korskea pro-hengellinen joka korostaa että Jumalan olemassaolo ei ole relevanttia vaan se että se tukee yhteisöä koska muuten arvotyhjiö. Kun tätä vastaan puolustetaan sillä tosiasialla, että uskonto ei ole historialtaan mikään etiikan riemuvoitto, tätä nähdään kauheutena ja ilkeytenä. Ja kun näyttää että vainoa tapahtuu, korskeasti ilmoitetaan että ateistit saavat kostoa koska ovat häijyjä. Eli koska ateistit kiusaavat, voittaessaan ärsyttävästi uskovaiset debatissa sekä siitä että voiko ateisti olla rationaalinen että siitä voiko ateisti olla eettinen.
"Tiedemies" lausuu tämän idean "Takkiraudalle" melko tiiviisti;
"Mielekkäintä on lähteä määritelmästä, jonka mukaan ateismi on sitä, että ihminen ei usko jumaliin ja myöntää tämän. Tällaisella määritelmällä ei ole juuri minkäänlaista poliittista ulottuvuutta. Tottakai osa ateisteista on aktiivisia ja haluaa esimerkiksi että yhteiskunnassa ateismin myöntäminen olisi hyväksyttävää ja sallittua.
Näin ei kuitenkaan ole. Edes Suomessa ei ateismin tunnustamista pidetä hyvänä käytöksenä, vaan jos joku sanoo olevansa ateisti julkisesti, tätä pidetään loukkaavana ja epäasiallisena. Niin kauan kun ihmiset suhtautuvat tällä tavalla, niin itku ja poru siitä, että "ateistit kiusaavat yhyy yhyy" on naurettavaa ja lapsellista. Sen suhtautumisen myötäileminen on yksinkertaisesti raukkamaista.
Se on suunnilleen samantasoista kuin taannoin sivusta seuraamani tilanne eräässä naapurustossa Suomessa. Kadun varressa asui pikkuvanha poika, ehkä 6 tai 7 vuotias, joka oli kiinnostunut Pokemoneista ja Star Warsista tms. noin 2-3 vuotta vanhemmat pojat kiusasivat pienempää poikaa ja kun tämä onnistuneesti (ja ikäänsä nähden nokkelasti) aukoi näille päätä, nämä juoksivat kotiin kertomaan vanhemmille että poika kiusaa.
Ateistien haukkuminen on samanlaista. Otetaan valtiovalta, kirkko, armeija jne, jotka ovat täynnä uskonnollisia rituaaleja ja indoktrinaatiota. Yksilö pistää sen verran hanttiin että toteaa että ei oikein näe touhussa mitään järkeä, niin alkaa kauhea silmien pyörittely, käsien vääntely, hiusten harominen ja hammasten kiristely siitä, miten huonotapainen ja hyökkäävä tämä yksilö on."
Suomessa uskonnonvapaus onkin siinä tolalla, että joukkoampujille on helpompi antaa sympatiaa. Autismi on kouluampujille lievennys joka kertoo että yhteisö piinaa vammaista, ja että yhteisöt ovat julmia kiusaamiskoneita jotka tuottavat koululaitosten kaltaisia "lasten vankiloita". Ateistejen "poliittinen pelisilmättömyys" liitetään Takkiraudalla myös aina nimenomaan autistisuuteen. Ateisteille ei kuitenkaan anneta samoja joustoja kuin kouluampujulle. ~ Takkirauta ei ole tässä asenneilmapiirissä yksin ; Valtavalle määrälle ihmisistä murha voidaan antaa anteeksi katumisella. Ateismi taas on vakava rikos. Eikä Pyhän Hengen pilkkaa saa anteeksi edes katumalla.
Mutta tässä sitä pidetään huonona piirteenä, näin siitä huolimatta että esimerkiksi kirkossakäymisestä ja uskonnollisiin juhliin osallistumisesta on tehty yhteisöön kuulumisen kannalta relevantteja, jonne pitää mennä. Tämä ei lopu peruskouluun, vaan jatkuu aikuisiällä tilanteissa joissa on mietittävä kannanottoja vaikkapa häihin ja ystävien kastejuhliin. Usein kysymys on siitä mikä on kohteliasta eikä se, tuhoaako yksi talo ja virsi mielenterveyden. Kysymys on siitä että jos uskontoon vetoaa tämä nähdään toimeksi jossa ihmisestä ei välitetä, eli vastakkain ei ole ideologia ja yhteisö vaan ideologia ja ystävät tai ideologia ja perhe. Näitä valintoja ei ole kiva tehdä.
Ja haluan korostaa peräti sitä että nämä valinnat ovat vaikeita koska niissä on priorisoitava arvostamiensa asioiden väliltä. Ateisti ei siis ole mikään ääri-individualisti joka haistattaa muille ihmisille. (Paitsi uskovaisten märissä fantasioissa. Tosin tämä taitaa olla ainut tapa jolla allekirjoittanut pääsee osaksi kenenkään märkiä unelmia.) Se, miten uskonnottoman ja kristityn eläminen nyky-yhteiskunnassa eroaa onkin juuri tässä. Uskovaiset pääsevät kokemaan tätä lähinnä jos ovat lääkäreitä jotka joutuvat aborttitilanteeseen. He joutuvat valitsemaan työn ja uskon väliltä. Metelistä kuunnellen tämä on aivan kauhiaa. Uskonnottomalle priorisointi on oleellinen osa elämää. Koulun joulukirkossa on valittava "oma vakaumus vai koulun sosiaalinen piiri". Kaverien häissä joutuu miettimään "oma vakaumus vai ystävän rakkauden julkitunnustamisessa läsnäolo". Kaverin lasten kastajaisissakin joutuu miettimään "oma vakaumus vai kunnia olla kummina ja täten merkittäväksi kaveriksi tunnustautuminen". Uskonnoton joutuu valitsemaan. Kristitylle maailma on tehty sellaiseksi että syvä valintaa ei tule vastaan. Uskovaisena sitä joutuu kohtaamaan korkeintaan kiusauksia - ja näistä ei uskonnotonkaan pääse irti.
Kirjoittaja on agnostikko. Peräti fundamentalistiagnostikko. Hän on elänyt kristityn elämää ja huomannut että kristityt eivät oikeasti tue edes omiaan, toisin kuin ateistit. Hän ei ole ateisti koska hän näkee uusateismin ainoan arvon siinä miten he kritisoivat muita. En näe ateismin "pihviä", eli sitä mikä ateismissa on onnistunutta ateismin puolustamista. (Karkeasti ; Ateistit ovat hyviä näyttämään miten eiateistit ovat väärässä, mutta eivät sitä miten ateistit itse ovat oikeassa.) Hän ei ole kohdannut ateistejen kohdalta syrjintää edes kristittynä, tai nykyään agnostikkona. Uskovaisten ns. "kyseenalaistelu-haastaminen-pahana pitäminen" sen sijaan on agnostikon elämässä arkipäivää. (Joka tulee ihmisten ensireaktiona vastaan joka ikinen kerta kun vakaumuksen joko itse ilmituo tai se tulee muuta kautta selväksi.) Samoin kuin se, että jos uskovaisten kyvyt ylittävään perusteluun alkaa ja heidän argumenttinsa päihittää, on reagointina suuttumus siitä miten häijy sitä on. Hän on tehnyt tästä niin karun loppupäätelmän että jos hänet tuomitaan häijyksi joka tapauksessa, voi sitä sitten saman tien olla häijy. Kun tuomio on kerran joka tapauksessa sama, voi siitä sitten edes nauttia niistä pahuuden tuomista hedelmistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti