Eksentrikko ja kirjailija Jukka Nieminen kirjoitti "Uuden Suomen" blogiinsa kirjoista. "Kustantajat ottaa ohjelmaansa sitä, joka varmasti myy, ja lajityypit vaan keskinkertaistuu koko ajan. Pienet kustantamot on sitten eri juttu. Ne kilpailevat laadulla, mutta isot kirjakauppaketjut ei niitä ota. Joskus onnekkaasti niitä löytää divareista, kilokirjakaupoista ja pokkariversioina." Tekstin sisältö on sen tyyppinen että on hyvin vaikeaa nähdä puhuuko hän yleisesti kirjoista vai omista kirjoistaan. Tämä on pienkirjailijoille tavallista. Ja ennakkovaikutelmaa korostaa kohta "Jos siis haluaa lukea jotain hyvää, on se näemmä itse kirjoitettava. Edellyttäen että sen vielä jaksaa lukea raakatekstin, muokkauksen, viilailun ja oikoluvunkin jälkeen. Toisaalta tämä kaikki panee kysymään, että kun suuren yleisön kukkaro määrittää tason, niin sen takiako nykykirjallisuus on niin toivottoman tasapaksua ja yllätyksetöntä? Vai onko siinä takana pelkkää haluttomuutta ottaa riskejä ja yrittää laadulla."
Mutta koska tavallaan vähän pidän miehestä, en viitsi tökkiä tikulla tätä puolta. Minulla jopa on Jukka Niemisen kirjoja omana. Hän esittää vaihtoehtohistoriaa jota on vaikeaa nähdä (a) historiana tai kovin (b) vaihtoehtoisena, koska hänellä on tapa kirjoittaa melko usein Ley-linjoista ja muista vastaavista joista saa tietoa vain aivan kaikkialta muualtakin. Mutta jotenkin hänen innostuksensa ja puuhastelunsa ovat piristävää luettavaa. Yleensä tämänlaisen edessä kaltaiseni skeptikko lähinnä joko raivostuu tai masentuu, joten tämä lausuntoni ei tule aivan vähästä.
Sen sijaan nostan esiin sen, että kirjojen määrä on kuitenkin samalla jotain josta nostetaan paljonkin sanomista. "Mitä sellaista menee kirjavirrassa ohi josta ei saa tietääkään. Hmph..pitäs kai olla kaikkien kustantajien postituslistalla mutta kaikkien 3600 vuosittaisen kirjan seuraaminen voi kyllä käydä ihan kokopäivätyöstä."
Itse näkisin että ongelma on monensuuntainen.
Asiaa voisi lähestyä siitä että tietyssä määrin tässä on kaksi ristikkäistä ongelmaa. ; Silloin jos kirjojen painaminen on kallista ja tuotto eikannattavaa, on pakko laskelmoida. Laskelmointi tarkoittaa väistämättä sitä että joko (a) tuotetaan todella laatua tai (b) panostetaan määrään, bestsellereihin. Ensimmäisessä tähdätään tietyn kohderyhmän tarpeisiin ja jälkimmäisessä taas laskelmoidaan keskinkertaisuuksien varaan. Molemmissa jetset on kapea.
Sen sijaan jos kirjoja on halpaa tehdä, eikä riskejä ole, niitä tehdään paljon. Silloin kuilu ns. Omakustannekirjailijan ja Pienkirjailijan välillä pienenee. Ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä että pienkirjailijuus muuttuu yhä enemmän omakustannekirjailijan näköiseksi ja luonteiseksi tyypiksi jolla vain sattuu olemaan rahoitus. Ja koska minun mielestäni Umberto Eco on sanonut kaiken oleellisen omakustannekirjailijoista, on ymmärrettävää miksi en pidä tätä ilmiötä hirveän hyvänä. Siinä ei tavallaan ole enää kysymys teoksesta ja kirjallisuudesta vaan tekijän itsekorostuksesta. Tai vielä pahempaa - toivosta että kirjailija ehkä kaikesta huolimatta lopulta saisi itsekorostusta vaikka tähän asti ei.
Nähdäkseni kirjojen määrään on liittynyt ongelmia. Esimerkiksi joidenkin teosten toimitus on tehty varsin hävettävällä tavalla. Tästä malliesimerkiksi päätykööt "The vitsikirja 2012" joka minulla on kotonani. Siinä on eri paikoissa samoja vitsejä, ja kaikkea sellaista joka huutaa että vitsejä ei ole edes luettu ennen kirjaan laittamista. Tämän demonstroikoot se, että kirjassa on oikeasti livahtanut "Ärpeen" tarinoita.
Mikä tarkoittaa sitä että kirjaa on valmistusvaiheessa trollattu, ja pahasti. Toki ärpeetarina ei ole sentään kaanonissa oleva ärpeetarina. Mutta se on silti ehtaa ärpeetä. Ja siellä se on, kaupasta ostetussa vitsikirjassa, sivulla 493. (Mikä kertoo huolestuttavasti siitä että olen lukenut ne aikaisemmat sivut.) Siellä on seuraava voittamaton ja historiaan jäävä huumorin helmi. (Kirjoitusvirheet ja välimerkittömyydet ovat kirjassa, toistan nekin tähän.)
"Reiska oli joutunut vankilaan ravintolassa hölmöilystä. Hän oli maannut alastomana pöydällä yltä päältä viinassa ja örissyt joutavia vankilassa hän löysi sellistään mädäntyneen turskan, jota ärpee oli maistanut hän kanteli asiasta hiippakunnan pastorille, mutta sai pakit seuraavana aamuna ärpee lensi suorana kaarena helvetin liekkeihin hän oli löytänyt avaruudesta palan totuutta ja nyt hänen äitinsä torui poikaa pervoksi sovinistisiaksi. Reiska avasi television ja alkoi katsomaan tyynenä b luokan pornoelokuvaa ryystäen samalla lime very greippi jaffaa kaikki olivat ihan hulluja."
Jossain määrin tämä demonstroi ja kulminoi sen miten "laskelmoivaa" ja "tasapaksua" voidaan päästää paperille painettavaksi. Ja kun katsoo vitsikirjan muhkeaa sivumäärää, tiedostaa että kenties tällä paksuudella on jotain tekemistä myös laaduttomuuden kanssa. Tämä on tietyssä määrin analoginen koko kirjallisuusalan kanssa. Jos kirjoja tehdään paljon, markkinat ovat suuria. Ja silloin montaa kirjaa ei jaksa lukea loppuun. Ei siksi että joku "laskelmoi" ja "pelaa riskittömästi" vaan juuri sen takia että kenenkään ei tarvitse.
Se toinen suunta
Toinen ongelma on sitten se, että painoala ei ole tällä hetkellä Suomessa kovinkaan helppo. Ulkomailla työvoima on paljon halvempaa ja näin muissa maissa voidaan kilpailla hinnalla. Globalisoituneena aikana tämä tarkoittaa pienempiä markkinoita. On pakko panostaa siihen mitä muut eivät voisi tehdä. Ja tämä kaventaa jetsettiä. Tässä ilmapiirissä voi olla vaikeaa olla pienkirjailija.
Ei etenkään kun maailma kaiken kaikkiaan pelaa kuitenkin siten että kirjoja tulee paljon. Ne ulkomailla halvalla painetut kirjat kun tulevat parilla eurolla myyntiin myös Suomessa. Lisäongelmia ja kiusaa tässä tekee se, että kirjoja on markkinoilla paljon. Kukaan ei vahdi kaikkea. Ja tässä maailmassa kirjallisuus on sellaista mitä Nassim Taleb kuvaa "Mustassa Joutsenessa". Tosiasiassa suurin osa kirjoista ei myy juuri yhtään. Suosio ruokkii itse itseään, ja jos eksponenttimylly lähtee pyörimään, onnekas voi tienata aivan älyttömiä summia.
Maailma on tässä tilanteessa enemmistölle kirjailijoista äärimmäisen epäkannattavaa toimintaa. Tässä maailmassa pienkirjailijana oleminen ei oikeastaan ole edes vaihtoehto. Sitä on joko pakko ottaa homma harrastuksena ja ryhtyä omakustannekirjailijaksi. Tai sitten on oltava onnekkaassa kapeassa menestyjäfragmentissa. Ja siihen voi päästä suunnilleen millä vain. Sillä laatua ei välttämättä tarvita, ainakaan merkittävästi, ja suosio hoitaa omansa osittain tuuriperustaisesti niin että laskelmointiakaan ei oikein voi tehdä.
En ole sanomassa, että "Jukkiksen" kirjat olisivat "ärpeetä". Mutta sanon. Huomauttaisin silti, että tämä ei ole yhtä hävettävää kuin se, että tietää ärpee -ilmiön ja on tutustunut sen konventioihin niin että tunnistaa sen välittömästi keskeltä tiiliskiven paksuista huonosti toimitettua vitsikirjaa. Etenkään jos tunnistaa sen jälkeen kun on ilmiselvästi lukenut kyseistä vitsikirjaa. Mutta en huomauta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti