Piispa Askola korosti että on ollut tärkeää että kirkko on mukana Pride -tapahtumassa. Tausta on ymmärrettävä "Evankelisluterilainen kirkko on entistä aktiivisemmin mukana tällä viikolla vietettävässä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pridessa. Seurakunnilla ja kristillisillä yhteisöillä on viikon aikana kymmenkunta omaa tapahtumaa, ja esimerkiksi lauantaina Kaivopuistoon viritetään kolmen seurakunnan yhteinen konttikirkko." Askola on mielestäni hyvin oikeassa selittäessään että läsnäololla on "symbolinen merkitys" ja että "suhtautumisessa avioliittolain muutokseen mitataan kirkon kykyä keskustella ja kuljettaa eteenpäin vaikeita asioita." Muutoin hän tiivistää tilannetta seuraavalla tavalla ; "Askolan mukaan suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin on kirkossa osalle edelleen vaikeaa, mutta ilmapiiri on tullut kaiken kaikkiaan oikeudenmukaisemmaksi. Hän kiittää tästä paitsi arkkipiispa Kari Mäkistä myös erityisesti vähemmistöihin kuuluvia kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä, jotka ovat alkaneet puhua avoimesti omasta taustastaan."
Tämä on hirvittävän mielenkiintoista. Sillä kirkon läsnäoloa perustellaan useimmiten sillä että on "luontevaa olla paikalla". Puhutaan läsnäolosta ja yhteistyöstä. Tämä koskee yleensä rituaalivaltaa, eli esimerkiksi sitä että kirkko näkyy kaikille kansalaisille kuuluvan koulutuslaitoksen juhlissa. Samoin se kuuluu näennäisesti uskontovapaan maan eduskunnan yhteyteen rituaaleissa eri tavalla kuin muut uskonnot. (Samoin armeijan ja sotilasvalan yhteydessä uskonnolla on "luonteva läsnäolo", vaikka se ei enää ole niin vahvasti sidoksissa tähän kansankirkkokompleksiimme.)
Ensinnäkin tämä toki korostaa sitä että tämä "luontevuus" itse asiassa ei poissulje symbolisuutta. Jostain syystä vallalla on keskustelukulttuuri jossa laulu on JOKO perinnettä TAI uskonnonharjoittamista. Vaikka käsittääkseni valtaosa uskonnoista paitsi tuottavat ja ylläpitävät perinteitä, ovat isossa mielessä itsekin oppeineen ja aatesuuntauksineen perinteitä. Luontevuus vihjaa enemmänkin siihen että kirkko on joko sitoutunut asemaan tai on ikään kuin niin ilmiselvästi vallassa että tämä symboliarvo katsotaan ilmiselväksi ja kyseenalaistamattomissa olevaksi. Luontevuus on kenties myös vihje siitä että tuo asia edustaa jotain jota uskonto todella arvostaa. (Etenkin koulutuksen ja kasvatuksen, pienemmässä määrin sotimisen ja ihmisen päähän ampumisen kohdalla.)
Toisaalta tämä voidaan nähdä toisenlaisessa yhteydessä. "Napoleonin komplekseihin" kirjoitettiin mielestäni hyviä huomioita kertova teksti. Joka koskee juuri näitä lainmuutoksia. Hän käsittelee sitä miten uskonnot mukautuvat hyvin erikoisilla strategioilla. Usein tässä keskitytään siihen että historia kirjoitetaan uudestaan. "Kristityillä on ilmeinen tarve osoittaa aina olleensa retroaktiivisesti oikean ja hyvän asian puolella: ei ole tavatonta kohdata esityksiä, joissa orjuuden lakkauttaminen tehdään kristittyjen ansioksi mainitsematta sitä, että tämä kiista käytiin juuri kristittyjen kesken. Kaikki kansalaisoikeuksien ja -vapauksien edistysaskeleet ja koko valistus on jo omittu kristillisyydeksi, vaikka iso osa sitä oli juuri vastareaktiota sille, mitä kristilliset instituutiot olivat siihen mennessä vuosisadat toitottaneet."
Tässä homojen tilanteessa ensimmäiset merkit historian uudelleenkirjoittamisesta ovat näkyvissä "Kun kristityt Suomessa selittävät historiaansa, he tulevat mainitsemaan näyttävästi arkkipiispa Kari Mäkisen anteeksipyynnön seksuaalivähemmistöille. Vähemmän näyttävästi he tulevat selvittämään, mitä tekoja ja politiikkaa arkkipiispa tarkalleen ottaen pyysi anteeksi."
Jopa tässä Askolaan viitanneessa uutisessa voidaan nähdä oleellinen. Kirkko on ottanut "luontevaa läsnäoloa" joka on peräti "symbolista" ja "kantaaottavaa" siinä vaiheessa kun lakimuutos saatiin läpi. Myös Kari Mäkiseen viitataan. Tosiasiassa Kari Mäkinen lupasi "Homoillan" jälkeen tehdä asialle nopeasti jotain. Vieläkään ei ole tehty. Samoin sitä ihaillaan Kari Mäkisen rohkeutta kun hän pyyteli anteeksi homoseksuaaleilta "selittelemättä ja kiertelemättä". Mutta samalla ei katsota kaikkea muuta, kuten sitä mitä kirkko itse teki (eli tällä hetkellä tekee) samanaikaisesti. Mäkistä ihaillessa saattaa unohtua myös hänen mielenkiintoinen Huomentasuomen -casensa jossa syntyy vaikutelma että hän kyllä mielellään sanoo asioita mutta ei tarkoita niitä. Kirkko luottaa siihen asiaan että keskivertoisen ihmisen muisti yltää parin viikon takaisiin somekohuihin. Siitä on hyötyä kun luodaan uusi pseudohistoria.
1: Minä olen siitä miellyttävä ihminen että koska olen kaunainen tyyppi, opin asioita konflikteissa, olen käsittääkseni kyvytön antamaan edes pikkumaisinta asiaa anteeksi, olen hyvin pitkävihainen. Ainut mikä estää minua olemasta totaalinen on se että minulla on niin huono muisti.
Se, millä on todella merkitystä eikä pelkästään symbolista merkitystä on sitten aivan oma asiansa.
Kuten "Napoleonin Komplekseissa" huomautetaan. On asioita joiden kautta uskonnon todellinen luonne näkyy. Kristityt harjoittivat varsin sortaviakin keinoja. Niistä ei ole luovuttu vapaaehtoisesti kristinopin innoittamana vaan niistä on luovuttu vasta kun yhteiskunta ja lainsäädäntö on ulkopuolelta pakottanut. "Vastustamiseenkin nämä tahot tyytyivät vasta aikana, jolloin eivät voineet enää vainota ja fyysisesti tuhota homoja; ne alkoivat varovasti siirtyä kohti neutraalia asennetta vasta, kun asian vastustaminen alkoi käydä niille sosiaalisesti ja rahallisesti kalliiksi. Ne kristilliset yksilöt ja varsinkin instituutiot, jotka millään tavalla näkyvästi tukivat kamppailua homoseksuaalien yhdenvertaisuuden puolesta, olivat mukana myöhään, eivät edustaneet uskonnollisen viiteryhmänsä enemmistöä, ja olivat lisäksi johdonmukaisesti uskontonsa perustekstit vakavasti ottavien uskonveljiensä ja -sisartensa paheksunnan kohteena."
Tämä on valitettavasti sitä historiaa jota löytää kun lukee pölyisiä kirjoja eikä valtion virallisen kansankirkon PR -lausumia ja tarinointeja. Nämä löytyvät esimerkiksi kristittyjen tuottamasta materiaalista kuten kirkolliskokousten lausumista ja muusta vastaavasta aineistosta. Myös kristittyjen lehtiin kirjoittamat mielipidekirjoitukset ovat historiallista aineistoa jotka kertovat ajankuvasta. Tässä ajankuvassa pelkkä Mäkisen anteeksipyyntö ilman sitä Huomentasuomea ja sitä anteeksipyydettävää on vain kirsikanpoimintaa. Todellinen merkitys - eikä vain se symbolinen merkitys jolla ihmisten tunteita manipuloidaan - on helppo mitata. Esimerkiksi siitä mitä on tehty ja ei ole tehty. Onko oltu ensimmäisinä ja vahvoja toimijoita vai tultu mukaan sitten kun muut ovat tehneet työn. Pidän esimerkiksi "Napoleonin kompleksien" huomautuksesta "Jos homojen asema olisi ollut tärkeä Suomessa edes niille kristityille, joille se muka oli näinä aikoina tärkeä, oli heillä mahdollisuus tehdä lutherit ja perustaa omaa teologista näkemystään vastaava uskonyhteisö. He eivät tehneet näin, ja se kertoo heistä jo paljon." Tällä detaljilla on jo todellista arvoa.
Nähdäkseni kirkko voisikin lopettaa "luontevan läsnäolonsa" kaikessa kaikkia kansalaisia koskevassa rituaalivallassa (eduskunta, koulu) ja sen sijaan tehdä tekoja jotka vaikuttavat kaikkien kansalaisten (myös koululaisten ja kansanedustajien) elämään ja asioihin. Kirkko laulaa ja leikkii ja "on läsnä". Sitten kun joku muu on ensin järjestänyt asiat. Sen jälkeen kun tomu on laskeutunut, kirkko saapuu paikalle ja kertoo miten kaikki tämä kaunis ja hyvä olisi jotenkin heidän ansiotaan ja miten kaiken tämän päätteeksi Suomi on jotenkin erityisen kristillinen maa.
Tässä mielessä kirkon läsnäolo Pridessä pitää sisällään symbolisen merkityksen. Kirkko viestii tällä asioita jotka ovat mielestäni hyviä. Mutta valitettavasti tässä läsnäolossa on myös oikea viesti. Se ei ole aikaisemmin ollut kirkosta "luontevaa". Siksi kirkko tekee oikeita asioita mutta väärillä tavoilla ja ehdottomasti aivan liian myöhään. Ehkä sen takia sen parissa joudutaankin korostamaan symbolisia merkityksiä todellisen aidon ja syvän merkityksen sijaan. PR -puheilla kun voi luoda symboleja joiden avulla valkopestä historiasta muutoin tulevat mielikuvat. Aito asia ei voi vääristää historiaa, mutta symbolinen merkitys valkopesee viattomasti ilmeisesti myös lähihistorian.
Olen luullut että Jumalan armo ja rippi perustuvat syntien tunnustamiseen ja että tämä on se anteeksiantomenettely jota kristinoppi kannattaa. Näissä totuus ja tunnustus ovat tärkeitä. Siksi on enemmän kuin irvokasta että käytännössä kristinusko tarkoittaa arvokannanotoissa enimmäkseen (lähi)historian uudelleenkirjoittaminen symbolisilla merkityksillä ja historianvääristelyillä. Niissä ei tunnusteta eikä soviteta. Niissä ei "selitetellä eikä kierrellä", vaan kiistetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti