Haatanen toisaalta kuvaa kirjassaan sitä miten arkikielessä sana on menettänyt merkityksensä, laimentunut joksikin käytännössä sisällyksettömäksi. Sanaksi jolla on lähinnä negatiivisia konnotaatioita ja joiden sanomisesta tulee sivistynyt vaikutelma vaikka sisältö "olet nihilisti" onkin sisällöltään suunnilleen samantyylinen asenteen ilmaisu kuin "olet kakkapää". Määrittelemätön "nihilismi" edustaa minustakin tyhjää kielenkäyttöä. Se on sen tyylinen rinnastus että jos sellaisia käyttää ja pitää itseään älyllisenä ihmisenä, voi saman tien ryhtyä äärimmäisen postmodernin filosofian kannattajaksi ja ryhtyä käsiterunoilemaan.
Nihilismin voikin sovittaa ties mihin yhteyteen "Yhtäältä biologinen reduktionismi kiistää ihmisen erityisyyden, puhumattakaan kaikista hienoista moraalisista rakennelmistamme. Toisaalta uskonnollinen reduktionismi luovuttaa kaiken inhimillisen älykkyyden mysteerin alttarille. Nihilistejä molemmat." Ja jopa "Joskus merkitys on kyllä hupaisan epäselvä. Tätä kirjoittaessani olen huomannut, että sanalla nihilismi on viitattu lehdistössä esimerkiksi yhteen syksyn muodin megatrendeistä."
Tämän lisäksi hän tietysti käsittelee myös määritellympää nihilismiä.
Haatasen kirjaa lukiessa on itse asiassa melkoisen selvää että minusta ei saa nihilistiä oikein mitenkään. Haatanen esittelee Nietzschen maailman korostamalla että on klassiseen tapaan ajatelleita, viimeisten aikojen ihmisiä ja yli-ihmisiä.
Haatanen käyttää aikaa nihilismiin joten hän kutsuu viimeisten aikojen ihmisiä passiivisiksi nihilisteiksi ja yli-ihmisiä aktiivisiksi nihilisteiksi. Tämä onkin tarpeen sillä Nietzschen yli-ihmistä sanotaan joskus nihilistiseksi ja tätä kautta esitetään että Nietzsche kannattaisi nihilismiä. Kuitenkin samalla Nietzsche itse kutsuu viimeisten aikojen ihmisiä nihilisteiksi ja pitää näitä vastustettavina joten olisi itse asiassa oikeampaa sanoa että Nietzsche pyrkii nimenomaan nihilismin ylittämiseen. Sillä ihanteellisena viimeisten aikojen ihmisten elämäntapaa hän ei pitänyt.
Taustalla on perinteinen ajatus siitä, että asiat ansaitaan. "Ei onnellisuus antiikin kreikkalaisillekaan mikään vastenmielinen ilmiö ollut, mutta se tuli ansaita elämässä Teoilla ja Sanoilla". Nämä teot ja sanat olivat ideologioita, joissa usein korostuu vaikka platonistinen henki siitä että todellinen ideamaailma on jotain hienoa ja fyysinen maailma on sen kalpea ja epäonnistunut heijastuma, vähemmän oleellinen, vähemmän tosi. Nietzsche näkee tämänlaista maailmaa orjamoraalisena ja tämänlaisia voimia elämälle vieraina voimina.
Passiivinen nihilisti sitten irtautuu tästä. "Se on "viimeisten ihmisten" elämää. "Viimeinen ihminen" ei enää tunne valtaa eikä vallantahtoa, vaan vain tahtoo mahdollisimman pitkän ja turvatun elämän." ... "Jos hän jotain sisältöä elämälleen kaipaa, se on kaikkien aristokraattisten ja antiikin Kreikasta oppinsa ammentavien filosofien perivihollinen: hyötyajattelun, utilitarismin ja ansaitsemattomuuden tuoma onnellisuus." Tämä johtaa halpojen huvitusten täyttämään pinnalliseen kulutuselämäntapaan. "Passiivinen nihilismi on altistumista pienuudelle, silkan onnen tavoittelulle, Totuuden, Kauneuden ja Suuruuden unohtamiselle, pahaiselle kauppiasmoraalille, kaiken tasapäistymiselle ja uskonnolliselle synnintunnon sisäisyydelle."
Herramoraalista yli-ihmistä taas kuvataan aristokraattisen estetiikan keinoin. Moni ajattelee että herruus korostaisi köyhien kyykkyyn laittamista. Mutta tämä on itse asiassa hyvin kaukana Nietzschen mallista. Haatanen kuvaa asian seuraavalla tavalla "Nietzschen antiikin kreikkalainen, pakanallinen ja dionyysinen maailmankuva halveksuu elämää joka pyrkii vain varjelemaan elämää sen itsensä vuoksi. Sellainen elämä on vain käpertymistä omahyväiseen ja kaunaiseen kuoreen." ... "Yli-ihminen on nietzscheläisen käsitteistön ihmisfiguuri (kenties toive) joka ei enää tunne kaunaa." ... "ei tunne sääliä - koska hän rakastaa elämää."
Itse asiassa Haatanen käyttää Pekka-Eric Auvista erikoisena esimerkkinä hahmosta joka kyllä ihailee näennäisesti Nietzscheä mutta joka ei ole ollenkaan Nietzschen ihanteen mukainen. "Mutta että hyvän ja pahan tuolle puolelle nouseminen tarkoittaisi pahaista vallitsevan säälimoraalin vastustamista ja sen nimissä alempiarvoisten tappamista! Ei." Syynä on juuri kaunaisuus. "Tuollainen vastustaminen ja nurinpäin kääntäminen itse asiassa vain säilyttää kyseisen moraalin sen käänteisessä muodossa. Se on kaunainen reaktio kaunamoralistisessa maailmassa." Myöhemmin korostuu että "yli-ihminen ei koskaan toimisi reaktiivisesti, vastaisi väkivallalla johonkin olosuhteeseen tai olotilaan ja hyökkäisi kaunaisesti sitä vastaan. Yli-ihmisen destruktiivisuus on uuden luomisessa" ... "Destruktion kohde on vanha arvomaailma, mutta vain siinä mielessä että uuden luominen tuhoaa aina vanhaa."
Nihilismi, not for me.
Näiden opit ovat siitä hauskoja että niiden sisältö demonstroi melko vahvasti sen miten minusta ei saa nihilistiä. Ei aktiivista nihilistiä eikä passiivista nihilismiä. Syynä on se että olen äärimmäisen kaunainen ihminen.
Tämä kauna kertoo että asioilla on minulle merkitys. Se ei voi olla passiivista nihilismiä. Vihainen ja aggressiivinen passiivinen nihilisti on määritelmällisesti mahdottomuus. Ja aivan yhtä määritelmällisesti se estää minua olemasta yli-ihminen, aktiivinen nihilisti.
Onkin jännittävää miten tietyssä mielessä olen hyvin "stereotyypinmukainen nihilisti" sanan arkimerkityksessä. Olen jossain määrin "ihmisvihaaja", hieman synkeä, äärimmäisen ironinen, negatiivinen ja ihmisistä sekä ideologisista instituutioista irtautuva. En ole kiinnostunut ihmisistä, enkä välitä heidän mielipiteistään vain siksi että heillä on sellaiset.
Tämä "ihmiset eivät kiinnosta minua" on kuitenkin hyvin rajattua. Minua ei kiinnosta mitä mieltä ihmiset ovat, tai ovatko he samaa mieltä kanssani tai muuttuvatko heidän mielipiteensä keskustelun kautta. (Minua kiinnostaa vain se, tarjoavatko he minulle älyllistä viihdettä vai eivät.) Minua ei kiinnosta mitä mieltä he ovat minusta. Ennen kaikkea en tule surulliseksi tuskasta joka kohdistuu ihmisiin joista en pidä ja tässä mielessä en välitä heidän kärsimykestään.
Kaunaisuuteni ilmaiseekin sitä että joku kohtelee minua väärin tai on ärsyttävä. Ja sitten tämä ihminen ei ikään kuin ole ihminen vaan saa merkityksensä vain tuon tekemänsä teon kautta. Hän siis pelkistyy kenties pelkästään noiksi yksittäisiksi teoiksi, ajallisiksi ja lyhytaikaisiksi. Ja tämän teon kautta nämä ihmiset merkitsevät, kiinnostavat ja vaikuttavat valtavasti. Voi jopa sanoa että orjuutan itseni sillä että välitän niin sikana siitä mitä epäreilua tai julmaa joku ihminen on minulle tehnyt.
Nihilisti ei tee tämänlaista. Siinä on liikaa kiukkua jotta se olisi merkityksetöntä. Siinä on liikaa kaunaista merkitystä jotta se olisi esteettistä, dionyysistä, luovaa, aristokraattista ja vapaata. Minun punahehkuinen vihani on kaikille osapuolille destruktiivista. (Tosin olen tiettävästi kyvytön antamaan anteeksi mitään, edes yrittämällä, joten se siitä.) Olen äärimmäisen reaktiivinen ja välineellistän valtaosan ihmiskohtaamisistani "juttujen opettelun" näkökulmiin, joiden ydin on siinä "mitä minä henkilökohtaisesti saan, jota en voi muualta saada". Nietzschen maailmassa tämänlainen toimija edustaa orjamoraalia par excellance. Ja teen tämän kaiken ihan ilman kristinoppia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti