"Skientismi" -kortti

Yleensä kun käytetään sanaa "skientismi" se esitetään pejoratiivisessa sävyssä. Kikka on jokseenkin toimiva. Temppu on tuttu jokaiselta kreationistilta. Jos puhutaan evoluutiosta, se tuntuu tieteeltä. Mutta jos puhutaan darwinismista ja evolutionismista, tästä tehdään uskonto. Ja kreationisteille on tärkeää että kyseessä ei ole uskonto vs. tiede -tilanne vaan kristinusko vs. pakanauskonto -asettelusta. Sanavalinnalla on paljon tehoa.

Tämä on kuitenkin siitä jännittävä käsite, että se on irtautunut tieteestä. Kun puhutaan skientismistä ja tiedeuskosta, ei tosiasiassa puhuta metodiikasta. Ja nähdäkseni tiedettä ei ole ilman tutkimusta ja tutkimusmetodia. Sen sijaan skientismistä syyttävät ottavat esiin aiheita ja kysymyksiä. Väitteet siitä että tiede ei voi vastata tiettyihin kysymyksiin. Kyseessä on aina jonkinlainen NoMa -periaatteen kaltainen systeemi jossa tietyt aiheet määritellään tieteen ulkopuolelle. (NoMa -periaatteen kohdalla Jumala ja uskonnon kysymykset.) Tiede ei kuitenkaan lähesty aiheita. Se on metodikeskeinen. Lopputuloksena on omituinen tilanne jossa ei tunneta esimerkiksi mitä asioita Quinen käsiteverkon kannattajat pitävät tieteellisenä. Sen sijaan syntyy tuominta-automaatti jossa puhutaan siitä mihin kysymyksiin ihmisten pitää vastata mutta joihin tiede ei jotenkin a priorisesti ennaltamääritellysti voi vastata. Analyysiä ei tehdä metodin vaan aiheen kautta. Näin tuomitseminen on tietenkin helpompaa..

Skientismi onkin termi joka yhdistää humanistit, etenkin poststrukturalistiset humanistit, pseudotieteisiin. Osittain syynä on se, että postmoderni filosofia on älyllistänyt keinoja joita pseudotieteilijöiden on helpompaa imitoida. Ei ole sattumaa että kun perinteinen kreationismi mallia "luonnontieteet eivät tunne evoluutiota" kävi juridisen tiensä loppuun ja menetti etuasemaansa juridisessa mielessä, seuraavana askeleena oli tarttua Johnsonin ideaan jossa korostetaankin että luonnontiede on ismi, naturalismi. Ja sitten evoluutio oli naturalismia jota dekonstruoitiin ideologiana jolla on valtapyrintöjä.

Tämä on helpompi ja epämääräisempi tie. Empiirisen tieteen tekeminen on paljon vaikeampaa kuin tälläinen filosofiointi jota voi tehdä nojatuolissa aksioomilla, heitellen "todennäköisyyden" kaltaisia termejä joita he eivät kuitenkaan osaa eksaktisti laskea luonnontieteen käyttämillä vaatimuksilla. Ja näin saadaan synnytettyä asenne jossa fundamentalistikristitty voi tuomita "skientismiksi" kaiken missä ollaan erimielisiä heidän itsensä kanssa. Ja sitten ollaan jo siinä että "Tiede on uskonto". Mikä on aika erikoinen väite koska tiede ei ole uskontoa. Loogisen positivismin romahdus näytti että tiede ei ole ontologiatonta. Mutta ontologia ei ole synonyymi uskonnolle.

Termi onkin käytännässä aggressiivinen pilkkaamiskeino. Sitä on helppo käyttää ja sitä vastaan on omituista puolustautua. Koska syytöksellä ei ole mitään kunnollista ydintä. (Se vaatii jämähtämistä mielestäni naurettavaan tieteenfilosifiaan ajalta toinen maailmansota. Eli menneelle vuosisadalle kirjaimellisesti. Ei minulta saa minkäänlaista kunnioitusta tästä. Se on sama kuin selittäisi ihmisen elimistön toimintaa humoraaliopilla ja flogistonteorialla. Sitä voi tehdä mielipiteenvapauden nimessä mutta tämä ei tee sitä harjoittajasta älykästä vaan pellen.)

Jossain määrin ydinelementti on siinä että tiede ja uskonto hyvin mielellään liitetään yhteen. Skientismin negatiivisuus sitten voi olla jotain omituisempaa. Itse asiassa se on varmasti liitoksissa siihen että ihmiset eivät pidä uskonnosta ; Uskonnot ovat usein kriittisiä erimielisille ja siihen on liittynyt sosiaalisia etuja. Nämä käytännön toimet ovat sutanneet uskonnon. Eikä uskonnon nimen muuttaminen muuta tätä koska käytänteet ja valtarakenteet ja asenteellisuudet siirtyvät. Ja nämä käytänteet tulevat sotkemaan uskonnon nimesi sen millä tahansa. Moni aivan oikeasti dissaa tiedeuskontoa siksi että he ovat suvaitsevaisia siinä mielessä että he haluavat tilaa kaikenlaisille mielipiteille. Tiede on vastenmielinen koska sen mukaan toiset ajatukset, kuten flogistonteoria, ovat vääriä, falsifioituja ja naurettavia. Tämä kriittisyys yhdistetään siihen miten uskonnot vastustavat vääräoppisia. Joka on metodiikaltaan aivan toisenlaista kriittisyyttä.

Siksi onkin erikoista että uskonnon vihaaminen on johtanut tilanteeseen jossa suositaan ajatuslaatuja jotka ovat immuuneja perusteluille. Niissä mielipiteen pitäminen on vapauden symboli. Valitettavasti uskonnoissakin on heittäytyjiä joista tulee fundamentalisteja siksi että he valitsevat uskonnon ja heittäytyvät siihen hirveän lujasti. Nämäkin ihmiset ovat tunnetusti immuuneja perusteluille ja vastaväitteille. Jossain mielessä voidaan jopa sanoa että uskonnon paheet iskevät nurkan takaa siksi että uskonnon paheita halutaan välttää.

Näkisinkin että tieteenfilosofia opettaa asian josta mielellään ei haluttaisi puhua.

Suuri osa populaatiosta näkee että aksioomat ovat pahoja. Tämä on ymmärrettävää. Dogmat ovat pelottavia. Uskontojen dogmeillaan tekemät kauheat asiat ovat levittäneet ihmisille aivan ymmärrettävän ennakkoluulon kaikkia aksioomeja kohtaan. Ja toisaalta ei ole yhtään mitään moraalisysteemiä, metafyysistä kantaa tai edes tiedettä ilman mitään aksioomia. Moni toki elää arkeaan niin että osa asioista on heille "itsestäänselvyyksiä" ja näitä ei pidetä aksioomeina tai dogmeina. Ja puolustavat siksi esimerkiksi "oikeuttaan epäillä rokotteita" (oikeasti väite siitä että rokotteet aiheuttavat autismia) jonain joka on täysin puhdas ilman dogmeja. Mutta niitä ne ovat.

Koska tieteessäkin on aksioomia, moni näkee että se on vain yksi uskonto muiden joukolla. Tätä haetaan rakentamalla erilaisia analogioita. Tiedemiehien oppikirjat ja vaikutusvaltaiset tutkimukset tai suuret teorioita esittelevät teokset ovat "pyhiä kirjoja". Paradigmat ovat doktriineita. Ja koska tiede korjaa itseään, tätä pidetään heikkoutena. ; Tämä näkyy esimerkiksi siinä että jos tieteeseen luottava ei korosta sitä että tiede muuttuu ajan mittaan eikä ole ehdoton, niin hän on tiedeuskoinen. Samoin tieteen erehtyväisyyttä pitää korostaa juuri jonain joka laskisi sen uskonnoksi muiden uskontojen joukkoon.

Oleellisia epäanalogioita

Kuitenkin jos aksioomia pelkää, tulisi tiedostaa että jokainen analogia on induktio. Jota koskevat samat ongelmat kuin tiedettä. Jos tiede on skientismiä koska siinä on aksioomia, tämänlaiset rinnastuksetkin ovat teorioita joita ei voida ottaa tosiasioina. Kuitenkin rinnastukset tehdään kuin ne olisivat jotain ylitsepääsemättömän vahvaa.

Prosessissa unohtuu se, että toisin kuin kaikki muut järjestelmät, empiirinen tiede sisältää tilaa a posterioriselle tiedolle. Se ei ole pelkkä maailman käsitteellistäminen vaan se perustuu selitysmalleihin joita voidaan korjata. Jokainen kerta kun tiede muuttuu, on kerta kun se muuttuu paremmaksi kuin uskonto. Tieteen menneisyyden virheet opettavat että nykyiset teoriat voivat olla väärin. Mutta aivan yhtä paljon ne opettavat että virheistä voidaan oppia. Uskonnot ovatkin doktriineita jotka toimivat vain aksiomatisoimalla maailmaa. Kokonaisuus on koherentti mutta sitä ei voi sanoa tiedoksi. Tiede on kuin maratonjuoksukilpailu jossa uskontopuoli määrittelee oman lähtötelineensä maaliksi ja jossa nämä maalissaan seisovat ilkkuvat juoksijalle joka on juossut 40 kilometria. Ja ilkkuvat siitä että tämä ei ole maalissa vaan on sen sijaan koko ajan vain edempänä radalla. Juoksijan ongelmana on tällöin se, että hän oli sekunti sitten lähempänä lähtötelinettä joka on kauempana maalista. Joten juoksijan täytyy olla vain yksi juoksija muiden joukossa.

Tieteessä on tehty mitä asksioomien kanssa tuleekin tehdä. Ne tulee ottaa tarkasteltavina asioina. Ei ilmiselvyyksinä tai lopullisina totuuksina. Vaan jotain josta voidaan työskennellä eteenpäin. Aksioomien kautta voidaan vetää induktioita joita voidaan kumota modus tollens -prosessilla. (Joka on deduktiivista.) Syynä on se että ihmisellä ei ole koko maailmaa ennalta vaan teorioita voidaan koetella. Tämä koetteluprosessi on se joka tuomitsee jonkin tieteen vääräksi. Ei siksi että se vastaa tietyllä tavalla johonkin tiettyyn kysymykseen. Tuomio ei tule aiheen vaan sisällön vuoksi. Metodin eikä sen mukaan että jokin asia on dogmatisoitu tieteen kysymykseksi.

Tieteen statementit ovat itse asiassa periaatteita kuten "testattavuus", "toistettavuus" ja vastaavat. Nämä ovat metodisia. Uskonnot ja niiden aksioomat sen sijaan määrittelevät miten maailma on. (On olemassa enkeleitä.) Tämä epäanalogia on oleellinen. Kun skeptikko kiistää homeopatian, hän ei tee tätä siksi että lääketiede kiistää a priori sen että homeopatia ei voi parantaa. Sen sijaan hän kiistää homeopatian koska se ei näytä tehojaan kaksoissokkokokeessa. Tämä koeasetelma on kenties doktriini. Mutta homeopatia ei ole. Paitsi homeopaatikoille. Ja tämä johtaa siihen että homeopatian vastustaminen ei ole tieteen doktriini. Mutta homeopatian kannattaminen on homeopaattien doktriini. Tämä kontekstoi syytteet huomattavan uudella tavalla.

Samoin tieteessä ollaan totuttu siihen että esimerkiksi "Lajien Synty" ei ole täysin oikeassa. Darwin oli fiksu tiedemies mutta hänen teoksensa ei ole jotain jota tankataan ulkolukuna. Uskonnolliset kirjat opetellaan faktalistoina ulkoa. Nämä faktalistat eivät ole jotain jossa metodi sanoo että jokin asia näyttää olevan jotain. Vaan niissä sanotaan suoraan että maailma on tietynlainen. Metodit ja perusteet liimataan päälle after the fact. Onkin jännittävää että tiedettä pidetään dogmaattisena samalla kun tosiasiassa tiedekriitikot tunnustavat että "tiede on erehtynyt ennenkin". Ja viittaavat tässä siihen miten tiedemaailman ennen uskomat asiat ovat nyt tiedemaailman mielestä roskaa.

Todellinen dogmaatikko ei tee näin. Dogmaatikolla paitsi on aksioomia, ne ovat myös kyseenalaistamattomissa olevia aksioomeja. (Jota taas esimerkiksi Quinelaisessa tiedeverkossa ei by definition voi olla. Siinä on aksioomia, osittain testaamattomia aksioomia ja kenties jopa koettelemattomia aksioomia. Mutta mikään näistä ei ole kyseenalaistamattomissa. Jokainen kohta voidaan asettaa kriittiseen tarkasteluun.) Jeesuksen ylösnousemus on kristityille asia jota ei voida kyseenalaistaa. Tiedemaailmassa tutkimusohjelman hedelmällisyyttä taas kartoitetaan monissa piireissä ns. tiedon puoliintumisajalla. Hyvä on se tieteenala jonka perusväittämät osoittautuvat joko vääriksi tai täsmennystä vaativiksi. Niillä opitaan paljon ja niissä tutkimusohjelmat ovat hedelmällisiä. Uskonto joka muuttuisi on taas helposti tilanteessa jossa "mikä ikiaikainen totuus se on jos se muuttuu" -tilanteessa. Uskonnollistyyliselle dogmaatikolle muutos on ongelma.