Aistien passiivisuudesta ja skientismistä

Keskustelin hieman enaktivismista (enactivism) muutamassakin paikassa internetissä. Oppi on jotain jota en itse kannata. (Pidän sitä kuitenkin kiinnostavana ja relevanttina.) Muutkaan eivät kannattaneet. Ja tästä samanmielisyydestä syntyi hyvin erikoinen erimielisyys. Tässä keskustelussa heräsi erikoinen teema. Monelle ihmiselle on hyvin tärkeää pysyttäytyä Aristoteleen tyylisessä havaitsemisteoriassa. Eli näkemyksessä jossa aistit ovat passiivisia ja objektiivisia mittareita joiden dataa tulkitaan.

Enaktivismi koettiin vähintään hitusen loukkaavana. Tämä on kiinnostavaa, koska periaatteessa aiheesta tehdyt tutkimukset ovat "klassikkoja" ja erittäin vakiintunutta tiedettä. Esimerkiksi David Hubel ja Torsten Wiesel saivat Nobelin palkinnon havainnoistaan jotka he tekivät jo 1958. Heidän tutkimuksissaan, kuten "The period of susceptibility to the physiological effects of unilateral eye closure in kittens" kertovat, että kissoja pidettiin tiloissa joissa oli vain pystysuoria linjoja. Jos kissat laitettiin tämänlaisiin tiloihin niin nuorena, että ne eivät olleet vielä avanneet silmiään. Ja jos niitä pidettiin tämänlaisissa tiloissa melko kauan, ne oppivat näkemään vain pystysuoria. Ne tulivat sokeiksi vaakasuorille. Colin Blakemoren ja Grahame Cooperin "Development of the brain depends on the visual environment" toisti saman, mutta vaakasuorilla linjoilla 1970 -luvulla.

Merkittävintä näissä "kissakaruselleissa" on ollut se, että kun tällä tavalla tuotettujen kissojen aivoja tutkittiin, havaittiin myös se että näiden kissojen aivot olivat erilaiset. Aivot on havaittu muokkautuviksi elimiksi. On tavallaan väärin sanoa onko havainnointi a priorista synnynnäisesti saatua vai a posteriorisesti opittua. Enaktivismissa kokonaisuus ratkaisee. Se että meillä on tietty biologinen järjestelmä joka reagoi ympäristöön ja muuttuu tätä kautta ei-satunnaisesti vihjaa että havainnointia ei ole pidettävä joko-tai -tilanteena. Tässä ei tietenkään ole mitään kovin erikoista. Ihmiset ovat tottuneet siihen että ihmisten pituutta selitettäessä asiaa on lähestyttävä sekä geenien että elämäntapojen kautta. Aistit ovat kuitenkin hyvin eri asia. Tätä samaa logiikkaa ei oikein haluta laittaa tähän yhteyteen.

Näkisin että tässä on kaksi syytä;

Ensimmäinen syy on se, että enaktivismi hylkää kvalia -käsitteen. Kvaliakäsite onkin tavallaan sivutuote siitä että ollaan hyvinkin sitouduttuja Aristoteeliseen havainnointiteoriaan. Ja tietoisuus tarvitsee tässä kontekstissa tämäntyylisen konseptin. Enaktivisti tulee aivan täysin toimeen ilman tätä kyseistä hypoteesia. Kvaliahypoteesi taas on monille tärkeä koska se jättää tilaa ns. "sieluhypoteesille". Kvalia ei ole tietenkään 1:1 sama. Mutta se on riittävän samansuuntainen. Aika moni rakastaa kvaliaa uskonnollisuutensa vuoksi. (Toki tämä ei varmasti ole ainut syy. Mutta se on osaltaan vaikuttamassa. Ja vaikuttaa varmasti vahviten juuri netissä keskustellessa.)

Toinen syy on sitten se, että jos katsomme "tiedeuskon vastustamista" ja "skientismin kritiikkiä" voidaan huomata että siellä toistuu sama mitä löytää akateemisessa maailmassa reformoidusta epistemologiasta.

Reformoitu epistemologia on puhdasta kalvinismin vahvasti sävyttynyttä teologiaa, jossa vastustetaan "naturalismia" (EAAN -argumentti) ja samanaikaisesti korostetaan vahvasti positivistista henkeä jossa ihmisen havaitseminen ja järki nimenomaan vastaavat täysin todellisuutta (warrant) ja tekee tätä positivismia +1 aistilla olettamalla että Jumala on hyvä ja antaa meille erehtymättömät aistit ja tiedämme Jumalasta koska meillä on erityinen aisti Jumalaa varten (sensus divinitatis). Eli aistit nähdään passiivisesti Jumalan säätäminä. Tämä on asenne jossa ensin haukutaan positivismi naurettavana. Ja seuraavaksi kannatetaan täysillä positivismia kun ihmisille vain on oletettu yksi aisti lisää.

"Skientismiä" ei nähdäkseni useinkaan moitita kovin järkevästi. Se on jotain jonka ilmentymät huutavat kognitiivista uskontotiedettä. Erityisesti teologisen korrektiuden käsitettä. Olenkin aikaisemmin vihjannut siihen suuntaan että "tiedeuskon kritiikki" näyttä olevan jotain jota pitää katsoa modernin hengellisen (tai kristillisen) maailmankuvan jännitteisyyden ja sen synnyttämän kognitiivisen dissonanssin varaan. Sillä samat antiskientistiset argumentit osataan vain niissä lempiaieissa, mutta ne unohdetaan muualla.

On nimittäin havaittu että ihmiset osaavat kyllä antaa teologisesti oikeaoppisia käsityksiä asioihin, mutta käytännössä se miten he toimivat näyttää hyvinkin toiselta. Skientismin kritiikissä näyttääkin olevan se, että kritiikki on hyvin domeenispesifiä ; Skientismiä moititaan vain uskonnon kohdalla. Ja muualla skientismin kritiikissä ulkoa ja automaattisesti osatut loogisen positivismin ongelmat unohtuvat heti kun puhtaan arjesta ja kokemuksellisuudesta. Suhde näiden kohdalla on hyvinkin vahvaa naïvia realismia ja äärimmäisen vahvasti asenteeltaan positivistista. Tässä kulmassa jopa moraali nähdään objektiivisena ja reaalisena. Toisin kuin naturalistien venkoilut ties missä aiheessa joka loukkaa uskovaista milloinkin. Kreationisteille tämä on evoluutiossa, aivojen plastisuus näyttää havaintoteoriaan kohdistettuna ärsyttävän "aivan tavallisiakin ihmisiä".

Enaktivismin ärstytävyys yllätti hieman. Mutta jälkikäteen ajatellen minun ei olisi pitänyt ihmetellä yhtään. Olisi pitänyt muistaa omat teoriat ja muistaa oleellinen.