Suuri osa ihmisistä on kuullut postmodernin filosofian kriisistä. Erityisesti se, että Sokal onnistui saamaan trollaavan artikkelin läpi vertaisarvioinnista on muuttunut kenties jopa tarpeettoman voimakkaaksi symboliksi tältä.
Mutta silti moni saattaa olla tietämätön psykologian, erityisesti sosiaalipsykologian, vaikeuksista. Huomasin tämän kun seurasin sivusta keskustelua jota käytiin Philip Zimbardon Stanfordin vankilakokeesta. Siinä oli erimielisyyksiä ja kannat olivat sekä lukkoonlyötyjä että niitä esitettiin ilmiselvyyksinä. Etenkin moni konservatiivi joka aivan oikein tietää postmodernin ajattelun ongelmat viittaa psykologiaan kuin se olisi jotain joka koostuisi vakiintuneista käsitteistä.
Psykologiassa (ja etenkin sosiaalipsykologiassa) haasteena on se, että siinä on hirveästi muuttujia. Tätä kautta niiden parissa on vaikeaa tehdä siistejä tutkimuksia jotka antavat ilmiselviä tuloksia. (Sen vuoksi on oireellista jos "eräät" floodaavat innoissaan paria tutkimusta kuin ne jotenkin ratkaisisivat asian lopullisesti.) Tässä ei tietenkään ole mitään uutta ja ihmeellistä. Donald Olding Hebb onkin kuuluisasti todennut että tiedon puoliintumisaika psykologiassa on viisi vuotta. Eli viiden vuoden sisällä puolet faktoista pitää hylätä tai korjata. Tämä on hyvää tieteen edistyvyydelle mutta huonoa sille että psykologian tuloksia voitaisiin käyttää kuin Jumalan sanaa.
Kriisi on kuitenkin syvempi. Haasteena on ollut toistettavuusongelma. On vaikeaa suhtautua edistymiseen jos vanhojen tutkimuksen tuloksia ei saada toistettua. Tämä on toki odotettavissa koska (a) muuttujia on paljon joten ensimmäisessä tutkimuksessa voi olla jokin muuttuja eri tavalla (b) moni kulttuurinen asia muuttuu. Ja vaikka ihmisaivot eivät muutu (hirveästi) niin tämä kontekstinmuutos voi tehdä oleellisen syviä muutoksia. Joten samat testiasetelmat eivät tuota samoja tuloksia koska ympäröivä kulttuuri muuttuu ajan mukaan. Ja tätä kautta kulttuurinmuutokset johtavat siihen, että tutkimuksen tekovuodet itsessään ovat muuttujia.
Tästä on tullut psykologian sisällä luottamuskriisi. Haasteena on juuri se, että miten toistettavuuden suhde koskettaa sen tyylisiä kysymyksiä kuin teorioiden falsifiointia. "... what does it mean if a replication attempt “fails”—does it mean that the original results, or the theory that predicted them, have been falsified? And how should “failed” replications affect our belief in the validity of the original research?" Kriisin ratkaisemiseksi on tietysti monenlaisia yrityksiä. Sillä ihmisten käytö on tärkeä tutkimuskohde (ja kaikesta huolimatta tutkimuskohteena olemassaoleva ilmiö).
Ihmisten tulisi kenties ymmärtää että kokeellinen psykologia ei ole samalla tavalla kokeellista kuin klassinen fysiikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti