Lapsellista

Kun minä olin lapsi, kuvittelin että aikuisuus on jotain aivan erilaista. Aikuiset tietävät, osaavat ja ovat muutenkin jotenkin niinkuin lapsien superversioita jotka eivät enää leiki. Myöhemmin tämä kuva osoittautui lapselliseksi. Aikuiset huvittelevat kenties hieman erilaisilla asioilla, mutta sen epävarmuuden epätiedon ja epäonnistumisen jonka lapsena oikeutti lapsuudella ei enää aikuisena voi perustella oikein millään. Kuitenkin ajattelin usein että aikuisena oleminen on tyhmää - ja joskus jopa ajattelin että "aikuiset on ihan tyhmiä" kun eivät ymmärtäneet sellaisista perusarvoista kuin "Turtlesit". ; Ikääntyminen ja ikävystättävämmäksi käyminen näyttivätkin tuolloin aika samalta asialta.

Opin että aikuinen ei ole oleellisesti erilainen kuin lapsi. Vastuuta ja rahaa on vain enemmän. Ja aikuiset ovat todellakin usein "ihan tyhmiä". Ajatukset sielunkierrosta tuntuvat epätodennäköisiltä - tai ainakaan niistä aikaisemmista elämistä ei ole jäänyt mitään auttavia muistoja - koska maailman ja yhteiskunnan toimintoja katsoessa ei voi kuin huolestuneena panna merkille sen, miten kaikki on selvästi poloisten debytanttien, ensikertalaisten, käsissä.

Kuitenkin moni ajattelee että aikuisuus on oleellisesti erilaista. Tämä kulma kritisoi usein "jatkettua lapsuutta". Siinä ei kuitenkaan yleensä katsota syvällisesti ajatteluprosesseja vaan tuijotetaan pinnallisesti erilaisia aiheita. Esimerkiksi "Tämä Päivä" -blogin "pelaajan manifesti" (jonka kirjoittaja on esimekriksi työelämässä) näyttää että "aikuisiällä kohtaan joskus kysymyksen aikuistumisesta ja lapsellisten asioiden jättämisestä. Pitäisi olla kypsä, tehdä aikuisten asioita. Asuntolaina, lapsia, auto, häät, etenemistä töissä, ura, palkankorotuksia, useita televisioita, mökki, vene, lomaosake, hienoja illallisia muiden pariskuntien kanssa, Greyn Anatomiaa televisiosta, remontointi. En voi sanoa vastustavani kaikkia näistäkään elämän osa-alueista, mutten ymmärrä miksi joidenkin mielestä niiden pitäisi olla ne tärkeimmät - ja miksi elämän rakkaimpiin kuuluvat harrastukset pitäisi jättää jonkin mystillisen aikuisuuden takia." Eli jos pelaa tietokonepelejä elää jatkettua lapsuuttaan. Tässä ajattelussa on takana muutamia perusteluja, joiden ruotiminen ja tarkastelu voi olla tarpeen;
1: Provenienssi, alkuperä. Tässä ajatellaan että jos harrastus on alkanut lapsuudessa, se on lapsellista. Näin esimerkiksi sarjakuvat voidaan nähdä lapsellisina, koska lapset ovat kiinnostuneita niistä. Jostain syystä tämänlaiset logiikat unohtuvat hengellisten asioiden kohdalla. Uskovaiset vanhemmat kertovat usein ylpeydellä miten heidän lapsensa on kysellyt vaikkapa Jeesuksesta. Tämä kiinnostus ja alkuperä ei kuitenkaan tahraa heidän omaa uskoaan ja tee siitä lapsellista.
2: Lapsellisten asioiden mielivaltaisuus ja epäkäytännöllisyys on toinen yleinen ajatussuunta jolla asioita luokitellaan lapsellisiksi. Näin aikuisten asiat ajatellaan koherenteiksi ja pragmatismin sävyttämiksi. Aikuisten juttujen ajatellaan olevan tärkeitä ja hyödyllisiä. Kuitenkin jos katsotaan esimerkiksi jääkiekkoa, on kyseessä aikuisten suosima laji jonka säännöt ovat mielivaltaiset ja suoraan sanoen absurdiudessaan typerät. On todella vaikeaa löytää mitään järjellistä perustetta miksi jonkun muovinpalan lento tiettyyn tilaan olisi jotenkin erityisen kypsää. Tässä ihanassa urheilulajissa on sisäinen logiikka - mutta niin on tietokonepeleissäkin. Sauvakävely taas on omituista, ja on todella inhottavaa että jotkut tosissaan kuvittelevat että tämä on rationaalisesti järkevämpää ja perustellumpaa ja vähemmän lapsellista kuin vaikka historiallinen miekkailu. Molemmissa kohenee kunto ja hyöty, elämän pidentyminen, on luvassa. Mutta vain toinen näistä kehittää muskeleiden lisäksi tieteellistä ajattelua.

Näin ollen argumentaatio siitä että liian monet ihmiset ovat "kidulteja" ei olekaan oikeasti mikään perusteltu argumentti, vaan se on pelkkä omien mieltymysten kautta tehty puhdas kannanotto siitä että jotkut ihmiset pitävät "vääristä asioista". Argumentti on siksi enemmän maailmankuvallista vainoa. Ihmiset yksinkertaisesti tekevät hieman samoin kuin mitä "puhdasoppiset kristityt" tekevät taiteelle. "Jos ottaisit tosissasi kristillisen eskatologian ja siitä seuraavan sisäisesti johdonmukaisen, mutta umpiradikaalin opetuksen, niin pääsi olisi niin vinksallaan että et sinäkään pystyisi katsomaan kristinuskoa "pelkästään" psykososiologisena ilmiönä niin kuin kriittinen taide tekee. Tällöin maailmankuvaasi affirmoiva setti olisi sitä ainoaa oikeaa ja kaikki kristinuskoa ulkopuolelta havainnoiva matsku näyttäytyisi siinä valossa mitä se tosiasiassa kristillisestä näkökulmasta on, eli yrityksenä ulkoistaa kristinusko ja hahmottaa maailma ikään kuin kristillinen maailmankuva olisi valinnainen juttu, jota ilmankin voisi olla." Erilainen elämäntapa on siksi kyseenalaistus omalle. Se pakottaa miettimään ja perustelemaan omaa kantaa. Ja tämä on suoraan sanoen tuulipukua ja kävelysauvoja ja "Greyn anatomiaa" katsoville liikaa, jotain johon he eivät ole valmiita. On helpompaa leimata erimielinen kidultiksi kuin miettiä että onko tässä omassa elämäntavassa sittenkään kyse mistään todella järkevästä ja kypsästä. Tämä miete taas kyseelalaistaa koko oman aikuisidentiteetin ja elämäntavan, joten on ymmärrettävääkin että tämänlainen voi vaivaannuttaa.

Itse asiassa jos ihmisten elämää katsotaan logiikan linssien läpi, valtaosa aikuisten touhuista on turhaa sepeämistä. Aivan aikuiset - kolmikymppisestä eläkemummoihin - kohkaavat usein aivan omituisista televisiosarjoista, jotka ovat viihdehömppää. He miettivät turismireissuja. Ja ainakin minä ihmettelen hyvin usein ja hyvin toistuvasti sitä, miten vähällä tietomäärällä ja vähällä asioiden syvällisemmällä miettimisellä he todella selviävät elämänsä läpi. Aikuiselämää ei pitäisikään kuvata vastuullisuuden, harkinnan, älykkyyden tai taitavuuden kontekstissa. Aikuiselämää pitää kuvata rutiinin ja toistuvien miettimättä tehtyjen rituaalien valossa. Se kuvaa aikuisuutta enemmän.

Se on syytä muistaa että aikuisuuteen ei tarjota lisenssejä. Kukaan ei tule ja anna diplomia että nyt olet täysinoppinu aikuinen, että mene ja tee. Aikuiset ovat epäkypsiä, laiskuuteen ja ajattelemattomuuteen taipuvaisia, huvituksia miettiviä, vapaa -aikaansa mielellään panostavia, erilaisista hoopoistakin asioista kiinnostuneita puuhailijoita - kaiken kaikkiaan ihmisiä joille absurdin estetiikka voittaa pragmaattisen puurtamisen edes kerran viikossa. Aikuiset eivät ajattele pelkkää hyötynäkökulmaa ja ole yhteiskunnan rattaita. He eivät yleensä ole myöskään koneita joiden on harrastettava juuri tiettyjä asioita (elleivät he sitten ole todella tiukan linjan uskovaisia joiden teologia kattaa kaikki elämänalueet, mutta heitäkin on itse asiassa yllättävän vähän).

Asia on kuten "unkuri" ehdottaa kun käsittelee pinnalliseksi nähtyä söpöysmaailmankuvaa. Höpsöys ja yksinkertaisuus määrittyvät perusarvoiksi ja elämän ytimeksi ja näin siitä yritetään tehdä aikuista "naisen söpöilyssä samanarvoisia teesejä ovat: pelaa reilua peliä. hemmottele aistejasi. tajua ihme. pikkuleivät ja kylmä maito tekevät hyvää. tällaiset lapsenomaiset viisaudet keräävät laajan lukijakunnan, koska ne tuntuvat niin alkuperäisiltä. monimutkaistuva maailma saanee monen tuntemaan vetoa yksinkertaisuudessaan erityisen tosilta vaikuttaviin perusasioihin." Tämä naivius ja lapsellisuus ei kuitenkaan ole läpeensä paha asia "minustakin on rauhoittavaa, että on vielä olemassa pehmeitä ihmisiä, jotka vaivautuvat huolehtimaan lasten ja aviomiesten hyvinvoinnista, lukemaan rilkeä, tagorea ja gibrania ja kirjoittamaan ikään kuin pienillä asioilla olisi väliä."

---

Kirjoittaja muistuttaa että "Super Mario" on elämän yksinkertaisia iloja. "Assassins Creed" taas niitä monimutkaisempia iloja. Tietyllä tavalla aikuisuus onkin paljon hauskempaa ja parempaa kuin lapsuus koska silloin on, osittain teknologisen kehityksen vuoksi ja osittain ikärajojen mukana poistuneiden sensurististen piirteiden vuoksi, parempia pelejä.