Ei kykene näkemään

Tämän päivän (16.1.2012) "Ilta~Sanomissa" on sivulla 14 Kristillisdemokraattien presidenttiedokas Sari Essayahin haastattelu. Hänen näkemyksensä ovat mielenkiintoisia. Hän puolustaa kovasti suvaitsevaisuutta, ja ilmiselvästi sellaista joka kannattaa myös suvaitsemattomuuden suvaitsemista. On hyvä tarkastella sitä miten Essayah käsittelee aihetta.

Lehti kuvaa oikein sujuvasti miten "Sari Essayah (kd) ei tunnista itsessään suvaitsemattomuutta". Hän sanookin että "En tunnista itsessäni ennakkoluuloja tai suvaitsemattomuutta. Suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että ymmärtää, että kaikki eivät jaa näkemyksiäni, ja että toisen näkemykset ovat yhtä lailla arvokkaita." Tätä voi pitää suvaitsevaisuuden määritelmänä. Se, miten Essayahilta löytyy käsite tekosuvaitsevaisuudesta joka on oikeasti suvaitsemattomuutta voidaan tiivistää sitten lainaukseen "Suomessa suvaitsevaisuus halutaan ajatella tietynlaiseksi ajattelutavaksi. Jos et ajattele niin, niin oletkin suvaitsematon." Hän ei selvästi pidä tämänlaisesta asenteesta. Tätä voidaankin pitää eräänlaisena suvaitsemattomuuden suvaitsemisen megasuvaitsemattomuusdiskurssin ytimenä. Se on toki sellaisenaan huvittava, koska ollakseen mielekäs käsite suvaitsevaisuudella on oltava määritelmä ja sen ulkopuolella on tietysti määritelmän mukaan suvaitsemattomuutta. Näin ollen suvaitsevaisuus joka on muuta kuin joko nihilististä tai relativistista "kaikki käy yhtä hyvin/yhtä huonosti" -systeemiä ei olisi aitoa suvaitsevaisuutta ja Essayah tunnustaisi ajavansa arvotyhjiötä koska se on kaikista suvaitsevaisinta eikä sen ulkopuolella ole suvaitsemattomia koska sen ulkopuolella ei ole mitään ja sisälle sopii kaikki.

Tai näin olisi jos hän seuraisi omia määritelmiään konsistentisti. Sillä hän ei näin tee. Asia selviää esimerkiksi sukupuolineutraalin avioliittolain kohdalla "Avioliitto on mielestäni naisen ja miehen välinen. Meillä on parisuhdelaki samaa sukupuolta olevia varten, ja se on vallitseva tilanne lähestulkoon kaikissa EU:n jäsenmaissa. Se takaa perusoikeuksien toteutumisen parhaiten rinnakkain. Uskonnonvapauden toteutumisen kannalta uskonnollinen yhteisö voi silloin pitää kiinni omasta avioliitto -opetuksestaan." Näkemys on omituinen, koska jos olet sitä mieltä että samaa sukupuolta olevien avioliitto on sekin perusoikeus, ja olet voimakkaasti tätä mieltä, niin Essayahin mukaan et voi olla tätä mieltä koska olet suvaitsematon ja rikot uskonnonvapautta vastaan.

Toki tämä(kin) Essayahin argumentti on sisällöllisesti todella omituinen, koska jos samaa sukupuolta olevat saavat mennä naimisiin, on kyseessä kuitenkin valinta. Yhteiskunta ei avioliittolain laajentumisen jälkeenkään pakota ketään menemään samaa sukupuolta olevan kanssa naimisiin, vaan voi mennä heteroavioliittoon. Näin ollen avioliittokysymykset jäävät yksilönvalinnaksi ; Jos oma vakaumus kieltää samaa sukupuolta olevien naimisiinmenon, niin sitten voi olla menemättä avioon. Jokaisen eri mielipiteen samanarvoisuus saakin selkeästi eniten tilaa juuri silloin kun laki on vähiten rinnakkainen ja eniten yhtenäinen. Kun laki on mahdollisimman joustava, syntyy eniten pelitilaa jossa voi seurata omaa (ala)kulttuuriaan. On selvä että samaa sukupuolta olevien avioliiton totaaliestävä ei aja mielipiteenvapautta koska se kieltää laittomana ja lainvastaisena mielipiteen jossa samaa sukupuolta olevat voivat mennä avioliittoon koska se nähdään heidän perusoikeudekseen. (Kyllä avioliitto voidaan nähdä inhimilliseksi perusoikeudeksi kuten äänestysoikeudenkin.)

Essayahin maailmassa onkin havaittava omituinen oman näkökulman syrjivyyden kätkentästrategia. Hän piilottaa ristiriitaa esimerkiksi seuraavalla retoriikalla joka käsittelee naispappeutta. "Tämä on opillinen kysymys. Aika harvoin katolisilta ja ortodokseilta on kysytty, onko tämä tasa-arvokysymys." Hän siis vetoaa että jos uskonto käskee johonkin, se ei ole syrjintää vaan vakaumus. Näin uskonto saa hyvin tiukat vapaudet yli muunlaisten mielipiteistöjen joka nostaa uskonnonvapauden mielipiteenvapauden yli. Näin Essayahin kannanotto joka seuraa hänen omista lähtökohdistaan järkähtämättä on se, että mielipiteenvapauteen joudutaankin suhtautumaan siten että jos ei ole tiettyä mieltä on uskovaisia syrjivä. Hän vetoaa tässä omituisesti siihen että joillain uskonnoilla on kulttuurissamme erityistabuasema. Itse ajaisin sitä että katolisen kirkon ja ortodoksien kriitiikkiä tarvittaisiin selvästi enemmän koska kulttuurimme hyväilee näitä uskontokuntia sellaisilla erityisvapauksilla joita muut uskontokunnat (saati uskonnottomat) joutuvat ainoastaan unelmoimaan, ja toteutumatta ne jäävät silloinkin. Kun puhutaan työpaikkaan palkkaamisista ja esiin nousee sukupuoli, ideologia tai muu vastaava, on selvää että kyseessä on tasa-arvoasia jossa tietty piirre, kuten mielipide, on sellainen että se katsotaan ansiokkaaksi syyksi esimerkiksi estää ammattiinpääseminen. Tällöinkin toiset mielipiteet ja vakaumukset ovat arvokkaampia kuin toiset eivät.

Essayahin kannattaisikin tehdä jotain. Jotain jota suosittelisin koko Suomen konservatiiviselle joukolle. He ovat jotenkin ajautuneet suvaitsevaisuutta ja vapautta puolustavaan diskurssiin jossa he yrittävät parhaansa mukaan räpiköidä. Ainut kunnollinen mahdollisuus joka heillä kuitenkin olisi olisi tunnustaa se, mikä totta on. Jokainen on suvaitsevainen ja katsoo olevansa suvaitsevainen. Mutta samalla hän kokee myös että joitain asioita ei voida sietää ja esimerkiksi ihmisten suojelun takia pitäisi olla nimenomaan suvaitsematon suvaitsemattomille. Näin esimerkiksi vammaisia ei saisi pilkata, koska he ovat heikompia, ja olisi otettava huomioon kohteliaisuus jossa poliittinen korrektius ja etiketti suojelevat ihmisiä, jotka voivat esimerkiksi murtua ja itkeä kritiikin alla. Kuitenkin konservatiivit (etenkin kristityt) ovat nimenomaan poliittista korrektiutta ja etikettiä vastaan, koska he ajavat oman sanomansa julistusoikeutta vaikka sanoma koetaankin usein ikävänä ja loukkaavana ja suututtavana. Koska heillä on paljonkin rajoitteita joista he haluavat poliittisia (kuten avioliittooikeuden tiukka rajoitus vain eri sukupuolta oleville) he kuitenkin lapioivat samalla maata oman olemassaolonoikeutensa alta. Itse valitsisin olemassaolon oikeuden ja keskittyisin vähemmän julistusoikeuteen. Koska ilman olemassaolonoikeutta ei ole julistusoikeutta, mutta ilman julistusoikeutta voi olla mielipiteenvapaus.

Tämä muistuttaakin siitä, että Essayah, poliitikko silmälaseilla, on demonstroimassa filosofien tietämää totuutta; Se, että ei näe itsessään jotain tai ei kykene näkemään jotain tai ymmärtämään miten jokin voisi mennä jotenkin, ei tarkoita että asia ei voisi olla näin. Kun tämän valossa katsotaan esimerkiksi miten Essayahin kaltaiset helluntailais -ihmiset eivät yleisesti ottaen kykene näkemään miten evoluutio voisi olla totta, se kertonee enemmänkin siitä että kenties konkreettisten silmälasien sijasta tarvittaisiin myös muunlaisia silmälaseja. Niiden kautta se aidompi suvaitsevaisuuskin voisi nousta esiin.

Kuitenkin on hyvä huomata, että konservatiivien ei tavallaan tarvitse välittää suosiotilastoista. Sillä kristillis-konservatiivinen diskurssi elää omituisessa epäbalanssissa. Sellaisessa, että sen kannattajilla on määräänsä nähden hulvaton valta. Voidaan sanoa että valta on keskiverrolla kristillis-konservatiiviaktiivilla kovempi kuin Suomen Tasavallan Presidentillä. Tämän väitteen puolesta on hyvä ottaa "Ilta-Lehden" liite "vvaihde 14/15.1.12" jossa Janne Kataja lähettää kirjeen Aku Hirviniemelle. Kataja kutsuu itseään lopuksi nimellä "Janne, mies, joka omaa kristillisen arvomaailman." Aiheena on Hirviniemen "Putous" -hahmo Usko Eevertti Luttinen joka parodioi fundamentalistisaarnaajaa. ~ Katajan tekstistä on havaittavissa sitä että hän korostaa Usko Eevertti Luttisen olevan ei aito uskovainen vaan stereotypia. "Pidän valtavasti hahmostasi, koska se on rakennettu oivaltavasti ja älykkäästi ihmisten stereotypioiden pohjalta." Hän muistuttaa että stereotypia on yhtä kuin harhaanjohtavuus ja cherry pickingillä tehty rakennelma ja että se on siksi otettava hupina eikä totuutena. "On mautonta, että sketsiviihteelle ladataan merkityksiä, joita siinä ei tarvitsisi olla. Vihaan sitä että lehdistö lainaa muutaman sadan ihmisen keskustelupalstoilla esittämiä mielipiteitä ja uutisoi ne koko kansan näkemyksinä. Palstoja pyörittää aktiivisesti 10 000 ihmistä, mikä on todella pieni otanta eikä vastaa rakenteeltaan yhteiskuntaa kokonaisuutena. Näillä palstalaisilla on jo valtaa enemmän kuin monilla poliitikoilla ja muilla vaikuttajilla."

Olen itse asiassa Katajan kanssa hyvinkin samaa mieltä. Otos jonka fundamentalistit antavat edustaa marginaalista räyhääjäasiaa jota ei voi sekoittaa keskivertokristillisyyteen.
1: Mutta jos on internetissä, on ilmiselvää että otos on vääristynyt, jolloin nettikeskustelujen kristillisyyttä voi turvallisesti ennustaa marginaalista kristillisyyttä edustavaksi. Tämä muistuttaa että konteksti on tärkeä ; Lapissa saa tavallista runsaasti todennäköisemmin marginaalia, lappalaisia. Katajan opetus onkin se, että nettikristillisyys ei siis ole samaa kuin yleensä ottaen kristillisyys.

Kuitenkin tästä ei voi vetää sellaisia johtopäätöksiä, kuin että fundamentalistien kritiikki olisi turhaa, jotain joka kohdistuu marginaaliin. Tosiasiassa Katajan argumenteista seuraa jouhevasti se, että fundamentalisteilla on itse asiassa hirvittävästi valtaa ; 10 000 ihmistä on ottanut omalla fanaattisella aktivismillaan oikeuden määritellä esimerkiksi kristinuskon sisällön - ja lehdistö peräti purematta nielee tämän. Kun valta on epäreilusti jakautunutta, on selvää että tavallinen uskovainen ei oikeasti omaa juurikaan valtaa ; Heidän sanansa ja mielipiteensä kristillisyydestä ei paljoa paina näiden nettihuutelijoiden rinnalla. Siksi kokonaisuus onkin omituinen, ottaen huomioon sen että elämme demokratia -nimisessä yhteiskuntajärjestyksessä. Tämä valtakupla antaa oikeudeksi - ellei peräti velvollisuudeksi - kritisoida nimenomaan näitä kohteita. Valta tuo mukanaan vastuuta. - Ja ylivalta tuo mukanaan ylivastuuta. Vallitsevan valtakuplan puhkaiseminen on itse asiassa suorastaan velvollisuus mikäli halutaan ajaa reiluutta, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa.

Enemmistö pakotetaan vähemmistön käsitteistöön. Esimerkiksi enemmistö kristityistä joutuu alistumaan vähemmistön tahtoon ; Tämä olisikin demokratiassa OK, jos kysymys olisi vapaudesta jossa ei rajoitettaisi. Mutta kysymys on paitsi kunnioittamisesta, niin myös etenkin siitä että lainsäädännöllisesti rajoitetaan kaikki muut vakaumukset ja käsitykset kuin tämän marginaalin. Asian valottamiseksi on hyvä viitata aiemmin referoimaani Ilta~Sanomiin joka muistuttaa että "Presidentinvaaleissa kannatuksenne on ollut alimmillaan prosentin. Vierastavatko äänestäjät teitä vai puoluetta?" Silti Essayah katsoo oikeudekseen määritellä sellaisen käsitteen kuin "suvaitsevaisuus" muotoon jonka hän myöntää olevan yleisen mielipiteistön suvaitsevaisuusmääritelmän vastainen. ~ Kun on ideologista valtaa, voi näköjään tehdä mitä vaan. Mieleen tulee kysymyksiä siitä, elämmekö todellakin maailmassa jossa teokraattisuus on kannattavampi keino saada valtaa kuin olla demokraatti. Mitä ilmeisemmin asia on juurikin näin.