"Bicentennial Man" on Asimovin robotiikkaa käsittelevä sci-fi -kirja. Sen sisällä on kasvutarina jossa mekaanisenoloinen robotti pikku hiljaa saavuttaa ihmisyyttä ja lopulta hänet hyväksytään ihmiseksi. Kirjan sisältö voidaan nähdä, paitsi tarinana, niin ennen kaikkea siinä on eräänlainen tapa lähestyä tietoisuutta ja ihmisyyttä. Kirja on tavallaan filosofinen argumenttijoukko tarinan muodossa.
On hyvä huomata, että teoksessa robotti kehittyy pitkin matkaa. Voidaan sanoa että aluksi on robotti/androidi joka kehittyy asteittain kyborgiksi ja lopulta biologiseksi ihmisolennoksi.
on aluksi vain totteleva algoritmi, jossa on esimerkiksi melko alkeellisia itsesuojeluelementtejä. Tästä se kehittyy tekemään käsitöitä, kuten kelloja ja pieniä veistoksia. Myöhemmässä vaiheessa hän saa taloudellisen vakavaraisuuden ja oppii sivistystä jonka avulla hän jäsentää maailmaa hyvinkin kompleksisti. Pian hän vapautuu perheestään ja alkaa myös tekemään tiedettä jotka hyödyttävät sekä ihmisiä tekoelinten muodossa että hänen omaa ihmisenkaltaistumisprojektiaan. Tämän jälkeen robotti saavuttaa tunteita jäljittelevät tasot ja pian tämän jälkeen sisäerityksen, koska ilman tätä tunteet eivät ole vielä kunnollisia. Lopulta hän saavuttaa ihmisyyden muuttamalla itsensä kuolevaiseksi.
Ajatus on sinällään mielenkiintoinen koska joka välissä voidaan kysyä "joko nyt". On mielenkiintoista että teos voidaan nähdä joko rajanvetokysymyksenä tai kriteerien etsimisenä ;
1: Ensimmäisessä on ikään kuin hierarkisesta kehityksestä jossa kasautuma ratkaisee. Tarina ikään kuin etenee "helppousjärjestyksessä" aluksi on roboteille tyypillisemmiksi koettuja piirteitä ja muuntuu kohti piirteitä joita roboteilla on vaikeampi saavuttaa. Näin rakentuu harmaasävyinen järjestelmä, jossa vain jossain vaiheessa on riittävän inhimillinen ollakseen ihminen.
2: Kriteerinhakemistasolla näkemys on mielenkiintoinen koska Asimov selvästi hylkää asioita joita pidetään olennaisina ; Esimerkiksi Turingin testi ei tämän tarinan mukaan ole riittävä. Voidaan jopa sanoa että edes emootiot ja ihmiskehon funktiot eivät riitä. Tässä kulmassa Asimov itse asiassa opettaisi että ihmisyys määrittyykin, ei suinkaan skientistisesti ulkoisten piirteiden kautta, vaan olisi eksistentialistinen piirre ; Robotti ottaa fenomenologeille tyypillisen kuoleman kontrastin, oman katoavaisuuden tiedostamisen, ihmisenä olemisen ytimeen.
Pidän jälkimmäistä jopa mielenkiintoisempana tulkintakenttänä, vaikka ensimmäinen onkn jokin jota sovelletaan yleensä - ja joka strategiana kiistämättä viehättää minua yleisemminkin. Jos se pitää paikkaansa, ihminen joka ei mieti kuolevaisuuttaan vaan elää arjessa ja uraputkessa, on eräänlainen robotti. Robotti, jonka alkuperäinen taustasana viittaakin tsekin kielen sanaan robota, pakkotyö. Näin voidaan miettiä sitä, saavuttaako kovinkaan moni elävä ihminen sitä ihmisyyden laatua (tai astetta jos väkisin vaadit olla harmaasävyinen) minkä Asimovin kirja teki androidille/robotille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti